Konferenssiraportti EASR 2016: Relocating Religion. Helsinki 28.6. – 1.7.2016 (Tuomas Äystö)

Download PDF

Tuo­mas Äystö
Turun yliopisto

Uskon­to­tie­dettä hel­tei­sessä pääkaupungissa

Euroop­pa­laista uskon­to­tie­dettä edus­tava kat­to­jär­jestö Euro­pean Associa­tion for the Study of Reli­gion jär­jesti vuo­sit­tai­sen kon­fe­rens­sissa Hel­sin­gissä kesä– ja hei­nä­kuun vaih­teessa. Kon­kreet­ti­sessa jär­jes­te­ly­vas­tuussa oli pai­kal­li­nen tie­tee­na­lan edus­taja, jolla oli apu­naan kor­vaa­ma­ton vapaa­eh­tois­joukko uskon­to­tie­teen opis­ke­li­joita ja muita kiin­nos­tu­neita. Hel­sin­gin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen oppiaine, yhteis­työssä Suo­men Uskon­to­tie­teel­li­sen Seu­ran, Donner-instituutin ja Åbo Aka­de­min sekä Turun yli­opis­ton uskon­to­tie­teen oppiai­nei­den kanssa var­mis­ti­vat, että noin 500 uskon­to­tie­tei­li­jää sai­vat kes­kus­tella suju­vasti alansa tuo­reim­mista kysymyksistä.

Kesäi­sen Hel­sin­gin kes­kus­tan kam­pusa­lu­eelle sijoi­te­tun kon­fe­rens­sin puit­teet oli­vat onnis­tu­neet. Apua ja opas­tusta vaik­kapa oikei­den ses­sioi­den löy­tä­mi­seen sai tar­vit­taessa nopeasti. Isot aka­tee­mi­set kokoon­tu­mi­set aloi­te­taan usein juh­lal­li­sesti. Pää­ra­ken­nuk­sen juh­la­sa­lin avaus­se­re­mo­nian aloitti Hel­sin­gin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen pro­fes­sori Tuula Saka­ra­naho, joka myös joh­datti puhu­jan­ko­rok­keelle minis­teri Eli­sa­beth Reh­nin, Hel­sin­gin yli­opis­ton kans­leri Tho­mas Wil­helms­so­nin, EASR:n puheen­joh­taja Einar Tho­mas­se­nin ja IAHR:n puheen­joh­taja Tim Jen­se­nin. Myö­hem­min juh­lal­li­suu­det jat­kui­vat kau­pun­gin­ta­lolla. Kon­fe­rens­sin ede­tessä jär­jes­tet­tiin myös eri­lai­sia ilta­ti­lai­suuk­sia, kuten nimensä mukai­sesti alku­tai­pa­leen tut­ki­joille tar­koi­tettu ”Young scho­lars event”.

Keynote-luennot: tie­toa ja vastoinkäymisiä

Ison kon­fe­rens­sin, ja eten­kin usein sen kovim­man jal­ka­työn teke­vien koor­di­naat­to­rei­den on myös kyet­tävä rea­goi­maan äkil­li­siin muu­tok­siin ja jopa vas­toin­käy­mi­siin nopeasti. Tällä ker­taa yksi kon­fe­rens­sin keynote-puhujista, Gio­vanni Filo­ramo, ei pääs­syt­kään pai­kalle. Rat­kai­suna Marco Pasi luki hänen esi­tyk­sensä ylei­sölle. Nel­jäs kaa­vailtu keynote-puhuja Anne-Marie Korte oli peru­nut tule­mi­sensa jo aiem­min. Kon­fe­rens­sille koi­tui siis jon­kin ver­ran epä­on­nea, mutta jär­jes­tä­jät onnis­tui­vat pitä­mään koko­nai­suu­den toimivana.

Linda Wood­head ja James R. Lewis piti­vät kon­fe­rens­sin kaksi muuta keynote-esitystä. Wood­head käsit­teli pää­asiassa Bri­tan­niaa kos­ke­via mää­räl­li­siä tut­ki­mus­tu­lok­sia uskonn­ot­to­muu­den kas­vusta. Var­sin­kin nuo­ret ja val­koi­hoi­set bri­tit ilmoit­ta­vat yhä useam­min, että heillä ei ole uskon­toa; tälle jou­kolle on annettu nimi ”nones”. Tämän ryh­män koh­dalla uskonn­ot­to­muus on jo kris­ti­nus­koa ylei­sem­pää. Wood­head luon­nehti jouk­koa haja­nai­seksi, koska sen jäse­niä yhdis­tää tut­ki­jan sil­missä lähinnä hen­ki­lö­koh­tai­nen kat­so­muk­sel­li­nen iden­ti­fi­kaa­tio. Kyse onkin juuri jul­ki­sesti ilmoi­tet­ta­vasta iden­ti­tee­tistä, ei koko tarina näi­den hen­ki­löi­den uskon­nol­li­suu­desta: ”none” voi esi­mer­kiksi uskoa Juma­laan tai osal­lis­tua kir­kol­li­siin tilai­suuk­siin. Heistä 11% kuvai­lee itse­ään myös ”hen­ki­seksi”.  Nopea­tah­ti­nen muu­tos on näh­tä­vissä pal­jon sel­keäm­min Bri­tan­niassa kuin vaik­kapa Skan­di­na­vian maissa tai Yhdys­val­loissa. Wood­hea­din esi­tys oli kiin­nos­tava ja valai­seva, mutta asian­tun­ti­jay­lei­sön huo­mioon ottaen se olisi voi­nut sisäl­tää esi­mer­kiksi enem­män kyt­kös­ten luon­tia uskon­to­so­sio­lo­gi­seen teoriakeskusteluun.

Lewi­sin keynote-puheenvuoro puo­les­taan tuotti pet­ty­myk­sen. Lewis ei ollut raken­ta­nut val­mista koot­tua esi­tystä, vaan hän tyy­tyi jutus­te­le­maan aineis­tos­taan ja nykyi­sistä tut­ki­musint­res­seis­tään vapaa­muo­toi­sesti ja epä­joh­don­mu­kai­sesti. Tii­vis­tel­mässä esiin­tuo­tuja aja­tuk­sia, kuten vaik­kapa Colin Camp­bel­lin työn kut­su­mista ”koper­ni­kaa­ni­seksi val­lan­ku­mouk­seksi”, hän ei kun­nolla avan­nut, tai aina­kin kuu­lija sai nähdä todella pal­jon vai­vaa haja­nais­ten lan­gan­päi­den yhteen puno­mi­sessa. Tämä oli sääli, koska Lewi­sin tut­ki­musaihe – uudet uskon­nol­li­set liik­keet – on kiin­nos­tava ja ajan­koh­tai­nen, ja tie­teel­lis­ten kir­joi­tus­tensa perus­teella hänellä on niistä myös pal­jon hyvää sanottavaa.

Ses­siot, kon­fe­rens­sin sydän

Kon­fe­rens­sissa oli noin 120 ses­siota, joita oli päi­vit­täin käyn­nissä yhtä­ai­kai­sesti noin vii­si­toista. On siis sel­vää, että kaik­kea itseäni kiin­nos­ta­vaa en pääs­syt näke­mään. Tälle vas­ta­koh­tana näyt­täy­ty­vät tii­viin eri­tyi­sa­lan pie­net kon­fe­rens­sit, joista saa yleensä vie­rai­li­jana hel­pom­min koko­nais­val­tai­sem­man käsi­tyk­sen, ja joi­den alus­tus­ten taso­kin on ehkä aavis­tuk­sen tasai­sempi. Ses­sioi­den otsik­ko­jen ja osin omien koke­mus­teni poh­jalta tyy­pit­te­li­sin tämän ker­tai­sen kon­fe­rens­sin ses­siot kar­keasti uskon­to­koh­tai­siin (esim. wicca tai Tii­be­tin budd­ha­lai­suus), teoreettis-metodologisiin (esim. seku­la­ri­saa­tio tai ritu­aali) tai muun­lai­sen tee­man ympä­rille raken­tu­viin ase­tel­miin (esim. uskon­non­ope­tus tai uskonto ja natio­na­lismi). Ses­sioi­den aihe­pii­rien kirjo oli suuri.

Oma pape­rini oli mukana Veikko Ant­to­sen joh­ta­massa ses­siossa ”Recon­si­de­ring the Durk­hei­mian notion of the ’sac­red’”, jossa oli­vat puhu­massa myös Kim Knott, Mat­hew Francis ja Jere Kyyrö. Panee­lissa poh­dimme Émile Durk­hei­min uskon­to­so­sio­lo­giasta juu­reu­tu­van pyhän käsit­teen käyt­tö­kel­poi­suutta nyky­päi­vän uskon­to­tie­teessä. Suu­reksi ilok­semme ses­sio keräsi isoh­kon semi­naa­ri­sa­lin aivan täyteen.

Knott, joka on Ant­to­sen tapaan pyhän teo­re­ti­soin­nin kon­kari, kuvasi omaa, tilan ana­lyy­siä ja kog­ni­tii­vista ling­vis­tiik­kaa yhdis­te­le­vää lähes­ty­mis­ta­paansa kiin­nos­ta­van esi­mer­kin kautta. Knott pohti, miten syys­kuun yhden­nen­toista terrori-iskun jäl­kei­sessä länsi vas­taan islam –deba­tissa eri­lai­set tilal­li­set meta­fo­rat ja alueita sekä rajoja kuvaava puhe tuo­vat esiin pyhiä asioita ja arvoja, joista eri osa­puo­let eivät halua neu­vo­tella. Francis puo­les­taan ana­ly­soi kah­des­ta­toista Euroo­pan maasta popu­lis­tista äärioi­keis­to­puo­luetta kan­nat­ta­vien ihmis­ten parista kerät­tyä haas­tat­te­luai­neis­toa ja muuta poliit­tista mate­ri­aa­lia. Francis argu­men­toi, että pyhiä käsi­tyk­siä on löy­det­tä­vissä niin poli­tii­kan kuin uskon­non­kin alueilta. Lisäksi pyhä­teo­reet­ti­sen näkö­kul­man avulla voi­daan haas­taa uskonto/sekulaari ja politiikka/uskonto –diko­to­mioita, jotka ovat kes­kei­sessä roo­lissa niin poliit­ti­sissa kuin aka­tee­mi­sis­sa­kin keskusteluissa.

Kyyrö taa­sen käsit­teli esi­tyk­ses­sään pyhiä asioita resurs­seina, joista eri kult­tuuri– ja media­tuo­tan­non toi­mi­jat voi­vat ammen­taa omassa toi­min­nas­saan. Kyy­rön esi­merk­kinä oli­vat Man­ner­hei­mia kos­ke­vat tai­de­teok­set ja nii­den käsit­tely mediassa. Hän ana­ly­soi, miten eri toi­mi­jat lähes­ty­vät Man­ner­hei­min pyhyyttä stra­te­gi­sesti eri tavoilla. Oma tavoit­teeni puo­les­taan oli kuvata pyhän käsit­teen ana­lyyt­tistä käyt­töä kon­struk­ti­vis­ti­sesta kehyk­sestä ja puhua konflik­ti­nä­kö­kul­man tar­peel­li­suu­desta argu­men­toi­malla, miten oikeus­ins­ti­tuu­tio suo­je­lee uskon­nol­lis­ten ryh­mien pyhiä asioita eri­ta­soi­sesti. Esi­merk­ki­näni oli suo­ma­lai­nen laki uskon­rau­han rik­ko­mi­sesta ja eri­tyi­sesti Jussi Halla-ahon tuomio.

Toi­nen ses­sio, jota seu­ra­sin suu­rella mie­len­kiin­nolla, oli Suzanne Owe­nin mode­roima ”How the Cate­gory of ‘Reli­gion’ Ope­ra­tes in Public Life: Deve­lo­ping a Sys­te­ma­tic Ana­ly­sis through Com­pa­ra­tive Case Stu­dies”. Paneeli edusti dis­kur­sii­vista uskon­to­tie­dettä: siinä poh­dit­tiin miten ja miksi uskon­non kate­go­riaa käy­te­tään eri tavoin yhteis­kun­nassa. Owen itse tar­kas­teli Druid Network –ryh­män rekis­te­röi­ty­mis­pro­ses­sia hyvän­te­ke­väi­syys­jär­jes­töksi (cha­rity) Englan­nissa ja Wale­sissa sekä sitä, miten ryh­män hake­musta kri­ti­soi­tiin teo­lo­gi­sesta epä­joh­don­mu­kai­suu­desta. Ryhmä muok­kasi hake­mus­taan tiet­tyyn suun­taan ja onnis­tui vakuut­ta­man viran­omai­sille ole­vansa rekis­te­röi­mis­kel­poi­nen, siis riit­tä­västi uskonto. Toi­nen pane­listi, Teemu Taira nosti esiin saman­tyy­li­siä löy­dök­siä: hän tar­kas­teli Kar­hun kan­san rekis­te­röin­ti­pro­ses­sia ja sitä, miten uskon­non­tut­ki­jat sekä media toi­mi­vat sen osana. Myös Kar­hun kansa jou­tui muok­kaa­maan hake­mus­taan, jotta rekis­te­röinti mah­dol­lis­tui. Tapauk­set ovat kiin­toi­sia esi­merk­kejä siksi, että ne osoit­ta­vat, miten uskon­non kate­go­ria toi­mii yhteis­kun­nan orga­ni­soin­nin väli­neenä: se mah­dol­lis­taa myös ihmis­ryh­miä kos­ke­vien stra­te­gis­ten jako­jen teke­mi­sen. Uskon­non kate­go­ria toi­mii myös instru­ment­tina, jonka avulla eri­lai­set ryh­mät voi­vat edis­tää omia intressejään.

Kon­fe­rens­sin lop­pusuo­ralla jär­jes­tet­tiin paneeli, jossa suo­ma­lai­sen uskon­to­tie­teen ins­ti­tu­tio­naa­li­sen ken­tän edus­ta­jat esit­te­li­vät tut­ki­musa­luei­taan ja kuvai­li­vat toi­min­taansa. Panee­lissa oli­vat mukana Ruth Ill­man (Donner-instituutti), Teuvo Lai­tila (Joen­suun yli­opisto), Mika Las­san­der (Åbo Aka­demi), Minna Opas (Turun yli­opisto) ja Terhi Utriai­nen (Hel­sin­gin yli­opisto). Puheen­vuo­rot toi­vat esiin sel­keitä pai­no­tuse­roja koti­mai­sen uskon­to­tie­teen ken­tän eri lai­doilta, ja ne aut­toi­vat sel­keyt­tä­mään omia mie­li­ku­via.  Kes­kus­te­lun anti oli siis mie­len­kiin­toi­nen ja täl­lai­sen panee­lin kon­septi on erin­omai­nen. Toi­von­kin, että siitä tulee perinne tule­vissa EASR:n konferensseissa.

Koko­nai­suu­des­saan EASR:n kesäi­nen kon­fe­renssi onnis­tui muu­ta­mista vas­toin­käy­mi­sistä huo­li­matta hyvin. Juh­lal­li­suu­det jäi­vät mie­leen, ses­siot oli­vat antoi­sia, ja var­sin­kin aloit­te­le­valle tut­ki­jalle tär­keä ver­kos­toi­tu­mi­nen eteni taas muu­ta­man aske­leen. Käteeni jäi useampi kan­san­vä­lis­ten kol­le­goi­den kanssa pyö­ri­telty idea yhtei­sar­tik­ke­lista tai –ses­siosta, monta tuo­retta ideaa, ja ins­pi­raa­tio päästä takai­sin työ­pöy­dän ääreen kir­joit­ta­maan uusia aja­tuk­si­aan ylös.