Vastustavat uskonnolliset ja ymmärtävät ateistit: Uskonnosta luopujien eri tyypit helluntailaisesta uskonnosta luopuneilla (Teemu T. Mantsinen)

Download PDF

Teemu T. Mant­si­nen[1]
Turun yli­opisto

Uskon­nosta luo­pu­vat eroa­vat toi­sis­taan niin koke­muk­sil­taan kuin suh­tau­tu­mi­ses­saan yhtei­söön, josta he ovat läh­te­neet. Tässä artik­ke­lissa jaot­te­len hel­lun­tai­lai­sesta uskon­nosta luo­pu­neita eroa­ja­tyyp­pei­hin hei­dän nykyi­sen kult­tuu­ri­sen sijain­tinsa perus­teella. Ant­ro­po­lo­gi­nen kate­go­ri­soin­tini tar­joaa kei­non ymmär­tää, keitä luo­pu­jat ovat ja miten eri­lai­set koke­muk­set vai­kut­ta­vat ihmis­ten asen­tei­siin. Haas­tat­te­lu­jen ja internet-kyselyn avulla kerä­tyt 23 ker­to­musta hah­mot­ta­vat posi­tioita suh­teessa uskon­toon yleensä, eli uskon­nol­li­suu­teen, ja uskon­toon eri­tyi­sesti, eli tiet­tyyn yhtei­söön. Luo­pu­ja­tyy­pit eivät ole pysy­viä ase­mia, vaan yksilö voi siir­tyä ase­masta toi­seen sitä mukaa kun uudet koke­muk­set muut­ta­vat hänen ase­moi­tu­mis­taan suh­teessa uskon­toon ja sosi­aa­li­siin ver­kos­toi­hin. Typo­lo­gi­sointi toi­mii myös poh­jana tule­ville tut­ki­muk­sille, joissa voi­daan selit­tää eri­lai­sia ero­pro­ses­seja ja nii­den seurauksia.

Joh­danto

Uskon­nosta luo­pu­mi­nen, apos­ta­sia, ymmär­re­tään hel­posti usko­vasta ateis­tiksi siir­ty­mi­sen yhdeksi ulot­tu­vuu­deksi. Siir­ty­miä on todel­li­suu­dessa useita ja nii­den muo­vaa­mia sosi­aa­li­sia ja kult­tuu­ri­sia sijain­teja monta. Omassa tut­ki­muk­ses­sani hel­lun­tai­lais­pe­rin­teestä luo­pu­neista käsi­tän apos­t­asian laaja-alaisesti, ase­moi­tu­mi­seksi uskon­toon aiem­man uskon­nol­li­sen yhtei­sön ulko­puo­lella. Käsit­teel­li­sen sel­keyt­tä­mi­sen vuoksi ana­lyy­sini mää­rit­tää näitä ase­moi­tu­mi­sia ja sijainteja.

Suo­men hel­lun­tai­he­rä­tys on noin vuo­si­sa­dan ajan kehit­ty­nyt uudesta, usein pro­tes­ti­hen­ki­sestä, uskon­nol­li­sesta ver­kos­tosta vakiin­tu­neeksi liik­keeksi ja osaksi suo­ma­laista uskon­nol­lista kent­tää. Samalla se on muut­tu­nut herä­tys­lii­keh­din­nästä perin­neyh­tei­söksi. Uskon­to­pe­rinne tar­joaa tutun kas­vu­ym­pä­ris­tön uusille suku­pol­ville, jotka kas­va­vat uskon­nol­li­sissa yhtei­söissä. (Mant­si­nen 2014.) Nämä perin­teet poh­jau­tu­vat suu­relta osin men­nei­den suku­pol­vien koke­muk­siin, minkä vuoksi ne voi­vat olla kau­kana uusien suku­pol­vien koke­mus­maa­il­masta. Tämä ero ja muut nega­tii­vi­set koke­muk­set poh­jus­ta­vat erkaan­tu­mista oman per­heen uskon­nosta ja siir­ty­mistä uusiin vii­te­ryh­miin ja elä­män­ta­poi­hin. Tut­ki­mani hel­lun­tai­lai­sissa per­heissä kas­va­neet hen­ki­löt ovat, koke­muk­sista riip­puen, teh­neet eroa perin­töönsä eri tavoin. Koke­muk­set selit­tä­vät osal­taan sitä, mihin he ovat erkaan­tu­mis­pro­ses­sis­saan pää­ty­neet. Osalla pro­sessi on kes­ken, kai­killa on elämä kes­ken. Nyky­het­ken sosi­aa­li­nen hetki ja kult­tuu­ri­nen tila vaih­tu­vat tule­vai­suu­dessa toi­siin. Mutta mikä heille on nyt ajan­koh­taista, on se koke­mus­his­to­ria ja tila, minkä kukin heistä omis­taa ja millä on mer­ki­tystä elä­män valinnoissa.

Uskon­not ja niistä eroa­mi­set ovat moni­nai­set, eikä kaik­kea yhdessä tilan­teessa tapah­tu­nutta voida yleis­tää toi­seen. Tämä vai­kut­taa itses­tään­sel­vyy­deltä, mutta silti yleis­tä­vät pää­tel­mät ja kate­go­ri­soin­nit ohjaa­vat ihmis­ten arkia­jat­te­lua. Siksi on hyvä yksi­löidä se ympä­ristö ja olo­suh­teet, joissa yleis­tyk­set ovat mah­dol­li­sia ja se, miten tut­ki­mus­koh­teen ase­tel­mat eroa­vat toi­sista ase­tel­mista. Valta-asetelmat, jul­ki­suus­kuva ja yhtei­sön rajat vai­kut­ta­vat yksi­lö­ko­ke­mus­ten ohella eroa­mi­siin ja yhtei­söön suh­tau­tu­mi­seen. Val­ta­kir­kosta ja vähem­mis­töyh­tei­söstä eroa­mi­nen tar­joa­vat hyvin eri­lai­set taus­tat eroajalle.

Uskon­nol­li­sesta yhtei­söstä tai ins­ti­tuu­tiosta eroa­mi­sessa läh­tö­koh­dat mää­rit­tä­vät niin syitä kuin seu­rauk­sia. Kan­sa­kun­nan kol­lek­tii­vi­seen kult­tuu­ri­his­to­ri­aan sisäl­ty­västä enem­mis­tö­kir­kosta eroa­mi­nen ja nuo­resta vähem­mis­tö­us­kon­nosta eroa­mi­nen voi­vat olla hyvin eri­lai­sia pro­ses­seja. Siinä missä kir­kosta eroaja saat­taa vedota kir­kol­lis­ve­roon tai vähem­mis­tö­ryh­mien koh­te­luun his­to­riassa, hel­lun­tai­seu­ra­kun­nasta eroava saat­taa vedota sosi­aa­li­seen pai­nee­seen ja ryh­män radi­kaa­li­suu­teen. Suo­messa kult­tuu­ri­nen ja sosi­aa­li­nen iden­ti­teetti on perus­tu­nut myös uskon­to­ryh­mien väli­siin hie­rar­kioi­hin. Monet hel­lun­tai­lai­set ovat­kin otta­neet etäi­syyttä van­hoi­hin jako­lin­joi­hin ja radi­kaa­lei­hin iden­ti­teet­tei­hin, osa yhtei­sön sisällä ja osa yhtei­sön ulko­puo­lella. Vaikka hel­lun­tai­lai­set ja kir­kol­li­set aktii­vit tule­vat nyky­ään tois­tensa kanssa toi­meen, aiem­paan rajan­ve­toon perus­tuva protesti-identiteetti ja oikeassa ole­mi­sen ilma­piiri värit­tä­vät edel­leen usean hel­lun­tai­lai­sen suh­detta ryh­män ulko­puo­li­siin toi­mi­joi­hin, kuten kirkkoon.

Suo­men hel­lun­tai­he­rä­tys­liike on noin sata­vuo­tias uskon­to­pe­rinne, jossa vähem­mis­tö­ryh­män asema on lei­man­nut jäsen­ten iden­ti­teet­tiä, eten­kin men­neinä vuo­si­kym­me­ninä. Oman­lai­sensa uhri-identiteetti korosti eri­lai­suutta ja eri­tyi­syyttä, mitä hel­lun­tai­lai­set kat­soi­vat val­ta­kir­kon vie­rok­su­van. Tämä eri­lai­suu­den koros­ta­mi­nen on nos­ta­nut joil­le­kin tut­kit­ta­vil­leni vas­ta­reak­tion, halun olla nor­maali. Eri­lai­suu­den tunne on koros­tu­nut eten­kin pie­nillä paik­ka­kun­nilla, joissa tii­vis ja aktii­vi­nen seu­ra­kunta on huo­mattu, ja yhtei­sön sosi­aa­li­nen kont­rolli, suora tai epä­suora, on suo­jel­lut yhtei­sön omaa kult­tuu­ria sanan­muo­toja myö­den. (Mant­si­nen 2014, 17–23.)

Hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen seu­ra­kun­nat koros­ta­vat yhtei­sö­ra­ken­tees­saan ‘usko­vien yhtei­sön’ käsi­tettä, mikä vetää vah­van rajan ja aset­taa kri­tee­rit yhtei­söön kuu­lu­mi­selle. Yhtei­sön rajoja ja puh­tautta suo­jel­lak­seen seu­ra­kun­nissa on raken­tu­nut omat perin­teensä sille, miten usko­vai­suus mää­ri­tel­lään. Moraa­li­koo­dit ja käyt­täy­ty­mi­nen pyr­ki­vät sivis­tä­mään ruu­miista hel­lun­tai­lai­sen, jotta yhteisö ei tur­mel­tuisi yhden jäse­nen vuoksi (Mant­si­nen tulossa. Ks. Stark 2002, 22; 2006, 153–161, 455). Ennen 1990-lukua hel­lun­tai­seu­ra­kun­nista erot­ta­mi­nen oli tois­tuva hal­lin­ta­keino yhtei­söille ryh­män puh­tau­den säi­lyt­tä­mi­seksi ja sel­keä uhka yksi­lölle. Yhtei­sön ulko­puo­lelle jou­tu­mi­nen tul­kit­tiin lie­vem­mil­lään­kin alt­tiu­deksi pahan voi­mille ja hou­ku­tuk­sille. (Mant­si­nen 2014, 140–155.) Uskon­to­kult­tuu­rin mal­til­lis­tu­mi­sen ja yhdis­tys­lain muu­tos­ten myötä seu­ra­kun­nista erot­ta­mi­nen on sit­tem­min vähen­ty­nyt, mutta on silti osa yhtei­sön hal­lin­ta­kei­no­jen reper­tu­aa­ria. Sen sijaan seu­ra­kun­nista eroa­mi­nen on jos­sain mää­rin lisään­ty­nyt, osit­tain yhtei­sö­kont­rol­lin lie­ve­ne­mi­sen myötä. (Kysely hel­lun­tai­seu­ra­kun­nille; Tut­ki­mus­päi­vä­kirja 5.11.2014.) Osal­taan se on seu­rausta ja reak­tiota van­han perin­teen ja ruu­miin kont­rol­lin jyr­kistä rajoista. Jot­kut hel­lun­tai­seu­ra­kun­nista eron­neet ovat hylän­neet uskon­non koko­naan, toi­set ovat etsi­neet toi­sen uskon­nol­li­sen yhtei­sön – muita koh­ta­loita unohtamatta.

Tässä artik­ke­lissa ana­ly­soin ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­seni poh­jalta uskon­nol­li­sesta yhtei­söstä eroa­jien tyyp­pejä, mihin kult­tuu­ri­siin ase­miin hel­lun­tai­lais­pe­rin­tees­tään eron­neet tut­kit­ta­vani pää­ty­vät. Luo­kit­te­lun tar­koi­tuk­sena on tuot­taa ymmär­tävä näkö­kulma uskon­nosta luo­pu­mi­seen ja ilmiön moniu­lot­tei­suu­teen. Havai­tut ase­mat ovat myös pohja luo­kit­te­lua seu­raa­ville ana­lyy­seille ja joh­to­pää­tök­sille eri­lai­sista eroa­mis­pro­ses­seista. Ase­malla tai sijain­nilla tar­koi­tan tässä yksi­lön sub­jek­tii­vista suh­detta ja suh­tau­tu­mista uskon­toon, men­nei­syy­teensä ja tilaa elä­män­his­to­rias­saan. Lyhyesti ilmais­tuna luo­kit­te­luni mää­rit­tää tut­kit­ta­vien hen­ki­lö­koh­taista sijain­tia ja ase­moi­tu­mista suh­teessa yhtei­söön ja uskontoon.

Tar­koi­tuk­seni on näin mää­ri­tellä uskon­nosta eroa­jien tyyp­pejä sen mukaan, mikä on hei­dän ilmai­se­mansa kult­tuu­ri­nen sijainti ero­pro­ses­sin seu­rauk­sena, sel­vit­tääk­seni tältä osin keitä eroa­jat ovat. Tämä sijainti, ase­moi­tu­mi­sen raken­tama asema, ker­too ero­pro­ses­sin luon­teesta ja “onnis­tu­mi­sesta”. Eri­lai­set his­to­riat ja olo­suh­teet joh­ta­vat ihmi­siä ase­moi­tu­maan eri tavalla suh­teessa eron koh­tee­seen. Haas­tat­te­lu­het­kellä he ilmai­se­vat oman suh­teensa uskon­toon yleensä ja eri­tyi­sesti aiem­paan vii­te­ryh­määnsä, jol­loin hei­dät voi­daan pai­kal­lis­taa tiet­tyyn sijain­tiin, hei­dän suh­tee­seensa uskon­toon. Näin artik­keli valai­see myös ihmis­ten eri­lai­sia elä­män­pol­kuja ja nii­den seu­rauk­sia. Ero­pro­ses­sit voi­daan ymmär­tää osana ihmis­ten elä­män­his­to­riaa, jossa he eivät sijaitse tie­tyssä ase­massa tai tilassa koko elä­määnsä, vaan ase­mat muut­tu­vat olo­suh­tei­den ja sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen muut­tuessa. Luo­ki­tel­les­sani tut­kit­ta­viani tyyp­pei­hin, kuvaan hei­dän ase­maansa sillä het­kellä. Ero­pro­ses­sin ja elä­män ede­tessä hei­dät voi­daan myö­hem­min luo­ki­tella toi­siin asemiin.

Aiem­mat tut­ki­muk­set ja eroa­jien tyypittely

Aiempi suo­ma­lai­nen tut­ki­mus uskon­nosta luo­pu­mi­sesta on kes­kit­ty­nyt ensin uskon­non vaih­ta­mi­seen uskon­non­va­paus­lain tul­tua voi­maan vuonna 1923 ja sen jäl­keen, ja toi­seksi Suo­men evankelis-luterilaisesta kir­kosta eroa­mi­seen vii­mei­sinä vuo­si­kym­me­ninä. Muut tut­ki­muk­set ovat yksit­täi­siä ja har­va­lu­kui­sia. Ennen vuotta 1923 uskon­nosta eroa­mi­nen oli käy­tän­nössä toi­seen uskon­to­kun­taan vaih­ta­mista, juri­di­sesti muita vaih­toeh­toja ei tar­jottu ja erius­ko­lais­la­ki­kin tuli voi­maan vasta 1800-luvulla. Kir­kosta eroa­mi­nen ja yleensä uskonn­ot­to­muus oli­vat pit­kään mar­gi­naa­li­nen ilmiö. Usein eron­neet myös liit­tyi­vät toi­siin uskon­nol­li­siin yhtei­söi­hin. Juha Sepon mukaan vuo­sina 1923–1930 Suo­men evankelis-luterilaisesta kir­kosta eron­neista yli 45 pro­sent­tia liit­tyi johon­kin muu­hun uskon­nol­li­seen yhtei­söön (Seppo 1983, 23–30).

Kati Nie­melä (2006; 2007) tutki Suo­men evankelis-luterilaisesta kir­kosta eroa­jien esit­tä­miä syitä omille eroil­leen. Nie­me­län tut­ki­mus ei kes­kity luo­pu­jien tai  luo­pu­mis­suun­nan tyy­pit­te­lyyn, mutta ver­tailu omaan tut­ki­muk­seeni pal­jas­taa hyvin sen eri­lai­sen ken­tän, missä eri uskon­nol­li­sista ryh­mistä eroa­vat toi­mi­vat. Kir­kol­lis­ve­ron kal­tai­set syyt eivät nouse oleel­li­siksi hel­lun­tai­lai­suu­desta eroa­mi­sissa. Sen sijaan orga­ni­saa­tioon ja val­lan­käyt­töön liit­ty­vät kysy­myk­set ovat molem­missa pii­reissä ajan­koh­tai­sia, vaik­ka­kin näitä lei­maa­vat omat erityispiirteensä.

Kir­kosta eroa­mista ovat tut­ki­neet myös esi­mer­kiksi Jouko Siipi (1965) sosi­aa­li­sena ilmiönä, Juha Seppo (1983) his­to­rial­li­sena ilmiönä ja Jenni Spän­näri (2014) kes­kit­tyen ero­jen perus­te­lui­hin. Muita suo­ma­lai­sia tut­ki­muk­sia uskon­nosta eroa­mi­sesta ovat muun muassa väi­tös­kir­jois­saan asiaa käsi­tel­leet Seija Roni­mus (2011) Jeho­van todis­ta­jista eron­neista ja Jukka Timo­nen (2014) iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­sesta ero­ker­to­muk­sissa.[2] Suo­ma­lai­set tut­ki­muk­set ovat kes­kit­ty­neet tapaus­tut­ki­muk­siin ja eron psy­ko­lo­gi­siin sekä sosi­aa­li­siin seu­rauk­siin, eivätkä ole pyr­ki­neet laa­jem­min kehit­tä­mään teo­rioita aiheesta.

Kan­sain­vä­li­sesti uskon­nosta eroa­mista on tut­kittu eni­ten uusista uskon­nol­li­siin liik­kei­siin ja kult­tei­hin kes­kit­ty­vissä hank­keissa (Wright 1987; Int­ro­vigne 1999; Coa­tes 2013a; 2013b), ja eten­kin 1970-luvulla tut­kit­tiin apos­ta­siaa opis­ke­li­joi­den kes­kuu­dessa (Wuth­now & Glock 1973; Caplo­vitz & Sher­row 1977; Huns­ber­ger 1983). Kris­ti­nus­kon lisäksi muu­tama tut­ki­mus on kes­kit­ty­nyt isla­mista (Ens­tedt & Lars­son 2013; Cot­tee 2015) ja satun­nai­sesti muista uskon­noista (Momen 2007) erkaan­tu­mi­seen. Popu­laa­ri­kir­jal­li­suus aiheesta on ylei­sem­pää ja kat­taa myös hel­lun­tai­lai­suu­den (Bar­ker 1992; 2008; Zuc­ker­berg 2011). Tut­ki­muk­seni onkin ensim­mäi­nen, joka on kes­kit­ty­nyt yksi­no­maan hel­lun­tai­lai­sesta uskon­nosta luo­pu­mi­seen, ei vain kon­ser­va­tii­vien tai fun­da­men­ta­lis­tien tut­ki­mi­seen (ks. esim. Adam 2009).

Teo­reet­ti­set lähes­ty­mis­ta­vat ovat hah­mot­ta­neet aihetta esi­mer­kiksi psy­ko­lo­gi­sesta näkö­kul­masta yleensä (Coa­tes 2013a; 2013b), käsi­tel­leet eroa­mista ura­pol­kuna (con­ver­sion career ja reli­gious career approach: Ric­hard­son 1978; Brin­ker­hoff & Mac­kie 1993; Goo­ren 2010), uskon kehit­ty­mi­senä (faith deve­lop­ment theory; Streib ym. 2009), roo­lin otta­mi­sena ja vaih­ta­mi­sena (role exit; Ebaugh 1988) ja yleensä kään­ty­mi­senä tai sen vas­ta­pa­rina (Rambo 1993; Streib 2014).

Apostasia-kategorisoinneissa on huo­mioi­tava mitä mää­ri­tel­lään: eroa­mista, eroa­jia, ero­tyy­liä vai eron seu­rauk­sia, ja niin edel­leen. Mer­lin B. Brin­ker­hoff ja Kath­ryn L. Burke esit­ti­vät vuonna 1980, että uskon­nosta eroa­mi­sen ilmiö oli mää­ri­telty hei­kosti. Hei­dän mukaansa apos­t­asian mää­rit­tä­mi­nen on osa laa­jem­paa koko­nai­suutta uskon­non mää­rit­te­le­mi­sen tee­man alu­eella. (Bir­ker­hoff & Burke 1980.) Sit­tem­min tut­ki­jat ovat täs­men­tä­neet käyt­tä­mi­ään käsit­teitä ja tut­ki­neet aihetta enem­män. Uskon­nosta luo­pu­mi­nen on kui­ten­kin laaja alue, ja monet teo­re­ti­soin­nit jää­vät kapea-alaisiksi ja seli­tys­voi­mal­taan vähäisiksi.

James T. Ric­hard­son, Jan van der Lans ja Franz Derks (1986) jaot­te­le­vat eroa­mi­sen tyy­pit (modes of disaf­fi­lia­tion) pois­tu­mi­seen (exi­ting), erot­ta­mi­seen (expul­sion) ja pois­ve­tä­mi­seen (ext­rac­tion) sen mukaan, onko aloit­teel­li­nen osa­puoli eroa­mi­sessa yksilö, yhteisö tai muu ulko­puo­li­nen toi­mija. David G. Brom­ley (1998) jakaa eroa­mis­roo­lit (exit roles) loik­kaa­jiin, pal­jas­ta­jiin ja luo­pioi­hin (defec­tors, whistle-blowers, apos­ta­tes). Brom­leyn jaot­te­lun poh­jalta Mas­simo Into­vigne jaot­te­lee eroa­mis­roo­lit loik­kaa­jiin, taval­li­siin pois­tu­jiin ja luo­pioi­hin (defec­tors, ordi­nary leave-takers, apos­ta­tes) (Int­ro­vigne 1999). Edellä mai­ni­tut roo­lit mää­rit­tä­vät enem­män eron luon­netta ja ero­ta­pah­tu­maa kuin eroa­jan suh­tau­tu­mista uskon­toon ja syitä erolle. Oman näkö­kul­mani mukaan ero­tyy­pit ja –roo­lit ovat muut­tu­jia siinä yhtä­lössä, mikä vai­kut­taa eron seu­rauk­siin ja sosi­aa­li­siin sijan­tei­hin eron jäl­keen. Ne voi­vat selit­tää myös sitä kult­tuu­rista ase­moi­tu­mista, mikä luo­pu­jalla on yhtei­söönsä näh­den. Edel­leen ne voi­vat olla stra­te­gi­sia kei­noja ker­toa yhtei­söstä tai eroa­jasta ja luoda näistä halut­tuja mielikuvia.

Brom­ley ja Int­ro­vigne käyt­tä­vät ter­miä apos­taa­tikko kuvaa­maan vas­tak­kaista ja viha­mie­listä roo­lia. Int­ro­vigne mää­rit­te­lee kui­ten­kin kun­kin roo­lin koke­muk­siin sidot­tuna het­kel­li­senä sijain­tina, koros­taen roo­lien ole­van vaih­det­ta­vissa (Int­ro­vigne 1999). Helen Rose Ebaug­hin hah­mot­tama roo­lin­vaih­to­pro­sessi aut­taa ymmär­tä­mään jat­ku­vaa muu­tosta ja siir­ty­mien luon­nol­li­suutta, mistä uskon­nos­ta­kin luo­pu­mi­sessa on kysy­mys (Ebaugh 1988). Uskon­nosta luo­pu­mi­nen ei rajaudu vain tor­ju­viin roo­lei­hin, vaan pitää sisäl­lään esi­mer­kiksi siir­ty­män hel­lun­tai­seu­ra­kun­nan saar­naa­jasta kir­kon van­ki­la­pa­piksi, koska edel­li­sessä ryh­mässä ei vas­taa­vaa ammat­ti­ryh­mää ole (Kos­kela 2014). Silti jokai­nen ryh­mästä eron­neen rooli on jos­sain mää­rin vas­taan ja luo­pu­mi­nen on ase­moi­tu­mista ulko­puo­lelle.[3]

Brin­ker­hoff ja Burke mää­rit­te­le­vät yksi­löi­den sosio­kult­tuu­rista sijain­tia suh­teessa uskon­toon kah­den kuvaa­jan, yhtei­söl­li­sen samais­tu­mi­sen ja uskon­nol­li­suu­den, avulla. Uskon­nol­li­suu­della he viit­taa­vat uskon­to­koh­tai­sesti rele­vant­tei­hin usko­muk­siin sitou­tu­mi­seen ja sii­hen vaa­dit­ta­viin teki­jöi­hin. Tässä typo­lo­giassa on neljä kate­go­riaa: sitou­tu­neet seu­raa­jat, ritua­lis­tit, ulko­puo­li­set ja apos­taa­ti­kot. He käyt­ti­vät artik­ke­lis­saan valit­tuja kuvaa­jia sekä hah­mot­ta­maan luo­pu­mis­pro­ses­sin eri­lai­sia seu­rauk­sia että selit­tä­mään sosi­aa­li­sen lei­maa­mi­sen ja apos­t­asian yhteyttä. (Brin­ker­hoff & Burke 1980, 42–44.) Lei­maa­mi­nen on osa pro­ses­sia, jolla yhteisö pyr­kii yhtäältä sitout­ta­maan jäse­niä ja toi­saalta vähen­tä­mään vapaa-matkustajan ongel­maa (Ian­naccone 1992). Näin uskon­nosta luo­pu­via mää­rit­tä­vät niin luo­pu­jat itse kuin yhtei­söt ja ulko­puo­li­set. Brin­ker­hof­fin ja Bur­ken kuvaa­jat mää­rit­tä­vät mie­les­täni molem­mat uskon­nol­li­suutta, sosi­aa­lista ja ideo­lo­gista ulot­tu­vuutta, jol­loin typo­lo­gia jää oikeas­taan yksiu­lot­tei­seksi. Lisäksi he pai­not­ti­vat omaa kate­go­ri­soin­tiani enem­män lei­maa­mi­sen eli ulko­puo­li­sen mää­rit­te­lyn roo­lia asemoitumisessa.

Heinz Strei­bin tut­ki­mus­ryhmä jaot­teli eroa­mis­tyy­pit kuu­teen (maal­lis­tuva pois­tu­mi­nen, oppo­si­tio­naa­li­nen pois­tu­mi­nen, uskon­non vaih­ta­mi­nen, integroi­tuva pois­tu­mi­nen, yksi­tyis­tyvä pois­tu­mi­nen ja har­haop­pi­nen pois­tu­mi­nen) sen mukaan min­kä­lai­sesta ryh­mästä tai kult­tuu­rista ihmi­nen liik­kuu mihin­kin. Nämä sijain­nit he mää­rit­te­li­vät vii­teen ryh­mään, vii­ta­ten Max Webe­riin, Ernst Troeltschiin ja Pierre Bourdieu’n: maagikko-mystikko, lahko-profeetta, kirkko-pappi, näky­mä­tön uskon­nol­li­nen toi­mija, ulko­puo­li­nen. (Streib ym. 2009, 25–32, 97–99, 235–238.) Jaot­telu kuvaa koh­tuul­li­sen hyvin ryh­mä­ta­son siir­ty­mi­siä näillä muut­tu­jilla, mutta yksiu­lot­tei­nen asteikko ei käsit­tele eri roo­leja ja tilan­teita näi­den ryh­mien sisällä, mikä valai­sisi yksi­tyis­koh­tai­sem­min eroja ihmis­ten ja hei­dän elä­män­pol­ku­jensa välillä. Goo­re­nin ura­nä­kö­kulma voisi tuoda lisä­ar­voa Strei­bin ryh­män työlle. Strei­bin työ­ryh­män hah­mot­ta­mat tyy­pit ker­to­vat aiem­pien kate­go­ri­soin­tien tavoin ensi­si­jai­sesti ero­pro­ses­sista, jol­loin selit­tä­mättä jää edel­leen yksi­lön laa­jempi ase­moi­tu­mi­nen uskon­toon yleensä ja erikseen.

Käy­tän tässä artik­ke­lissa ter­mejä tyyppi ja sijainti ana­lyyt­ti­sinä kate­go­rioina, joilla kuvaan eroa­jien kult­tuu­rista tilaa ja ase­moi­tu­mista ero­pro­ses­sin jäl­keen. Hah­mot­ta­mil­lani kate­go­rioilla en ensi­si­jai­sesti kuvaa eroa­mi­sen tyyp­pejä. Nämä voi­vat kui­ten­kin selit­tää eroa­ja­tyyp­pejä, niitä kult­tuu­ri­sia posi­tioita, joissa tut­kit­ta­vani tut­ki­mus­het­kellä ovat. Uskon­nosta luo­pu­mi­sella tar­koi­tan tässä eron­te­koa uskon­nol­li­seen perin­tee­seen, hel­lun­tai­lai­suu­teen niin seu­ra­kun­nassa kuin suvussa. Olen huo­mioi­nut roo­li­siir­ty­mät ja ura­ke­hi­tyk­sek­si­kin luon­neh­dit­ta­van elä­män­ku­lun tut­kies­sani eroa­jia. Hei­dän koke­muk­sensa ja ker­to­muk­sensa täs­men­tä­vät aiem­pia teo­reet­ti­sia mää­ri­tyk­siä uskon­nol­li­suu­den muo­doista ja eroa­jien tyypeistä.

Tut­ki­mus­ma­te­ri­aali

Olen tut­ki­nut aiem­min suo­ma­laista hel­lun­tai­lai­suutta nar­ra­tii­vi­sen tut­ki­muk­sen (2009) ja yhteis­kun­ta­luok­ka­tut­ki­muk­sen (2014) näkö­kul­mista. Tämä artik­keli perus­tuu uusim­paan, vuo­sina 2014–2015 Suo­men hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen pii­rissä teke­määni ant­ro­po­lo­gi­seen tut­ki­muk­seen hel­lun­tai­lais­per­hei­den jäl­ke­läis­ten eron­teosta hel­lun­tai­lai­suu­teen. Kerää­mäni ensi­si­jai­nen aineisto koos­tuu 11 hen­ki­lön haas­tat­te­luista ja 12 inter­ne­tissä vas­tan­neen ker­to­muk­sista. Lisäksi aineis­to­nani toi­mii eri leh­dissä, kir­joissa ja internet-palstoilla eros­taan ker­to­nei­den tari­nat, etno­gra­fi­nen tut­ki­mus suo­ma­lai­sesta hel­lun­tai­lai­suu­desta ja hel­lun­tai­he­rä­tyk­sestä sekä teke­mäni kysely hel­lun­tai­seu­ra­kun­nille ja muu­ta­man hel­lun­tai­lais­pas­to­rin haastattelu.

Pää­ai­neis­ton, haas­tat­te­lut, han­kin tee­ma­haas­tat­te­luina. Ensin annoin haas­ta­tel­ta­vien ker­toa oman elä­män­ta­ri­nansa vapaasti, minkä jäl­keen kysyin täy­den­tä­viä kysy­myk­siä ja etu­kä­teen sovit­tuja tee­moja, kuten lopun­ajoista puhu­mi­sen ja karis­maat­ti­sista ilmiöi­den koh­taa­mi­sen mer­ki­tyk­sistä ja vai­ku­tuk­sista tut­kit­ta­ville. Internet-kysely oli struk­tu­roi­dumpi, jol­loin pää­osassa oli vapaa elä­män­ker­ta­ta­rina ja täy­den­tä­vät kysy­myk­set taus­toit­ti­vat esi­mer­kiksi lähi­pii­rin uskon­nol­li­suutta lap­suu­dessa ja nyky­ään. Tämän vuoksi en voi ker­toa yhtä yksi­tyis­koh­tai­sesti internet-kyselyyn vas­tan­neista ja hei­dän koke­muk­sis­taan kuin haas­ta­tel­ta­vien koh­dalla. Haas­tat­te­lut ja ker­to­muk­set on kerätty nimet­tö­minä. Suo­ja­tak­seni tut­kit­ta­vien iden­ti­teet­tiä ja yksi­lön­suo­jaa, en kerro tässä tai muissa jul­kai­suissa tark­koja tun­nis­tet­ta­via tie­toja. Laa­dimme haas­ta­tel­ta­vien kanssa heille sala­ni­met, joita käy­tän myös tässä artik­ke­lissa; kyse­ly­vas­taa­jille laa­din erik­seen salanimet.

Tut­kit­ta­vista 20 oli iäl­tään 20–45-vuotiaita ja kol­mesta tätä van­hem­masta yksi oli elä­keiässä. Yhteensä pää­ai­neisto koos­tuu yhdek­sän mie­hen ja nel­jän­toista nai­sen ker­to­muk­sesta. Suku­puo­li­ja­kauma oli sel­keämpi internet-kyselyssä (3 miestä ja 9 naista). Suo­men hel­lun­tai­seu­ra­kun­tien suku­puo­li­ja­kauma on noin 33 miestä ja 67 naista sadasta seu­ra­kun­ta­lai­sesta (Mant­si­nen 2014, 55). On kui­ten­kin ole­tet­ta­vaa, että hel­lun­tai­lais­per­hei­den lap­sien suku­puo­li­ja­kauma on maan kes­kiar­voa vas­taava, eli suun­nil­leen tasa­ja­koi­nen. Ei ole tilas­toja siitä, kuinka moni hel­lun­tai­lais­per­heen lapsi jät­tää yhtei­sön ja mikä pois­tu­nei­den suku­puo­li­ja­kauma on, eikä näitä voida mää­ri­tellä tämän tut­ki­musai­neis­ton perus­teella. Aineis­toni ei mah­dol­lista yleis­tyk­siä mää­ristä eikä suku­puo­li­ja­kau­mista yleensä. Sen sijaan se ker­too esi­merk­kejä tapah­tu­neista pro­ses­seista, joi­den yhtei­set piir­teet mah­dol­lis­ta­vat joh­to­pää­tös­ten teke­mi­sen ja teo­reet­tis­ten mal­lien raken­ta­mi­sen, joita tule­vat tut­ki­muk­set täsmentävät.

Pää­ai­neis­ton lisäksi lähe­tin säh­kö­pos­tilla kyse­lyn hel­lun­tai­he­rä­tyk­seen kuu­lu­viin seu­ra­kun­tiin. Ensi­si­jai­nen tar­koi­tus oli kar­toit­taa, mitä mie­li­pi­teitä eroa­vat herät­tä­vät seu­ra­kun­nissa ja millä kri­tee­reillä seu­ra­kun­tien jäse­niä ero­te­taan. Kysyin myös, kuinka pal­jon jäse­niä seu­ra­kun­nasta on vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aikana eron­nut ja ero­tettu. Kysely lähti 224 säh­kö­pos­tio­soit­tee­seen yhteensä 241 seu­ra­kun­nasta. Kai­kissa pie­nissä seu­ra­kun­nissa ei ole säh­kö­pos­tia ja pie­nim­mät eivät vält­tä­mättä toimi enää aktii­vi­sesti. Mitä suu­rempi seu­ra­kunta oli kyseessä, sitä toden­nä­köi­sem­min seu­ra­kun­nasta myös vas­tat­tiin (viisi seit­se­mästä suu­rim­masta). Kah­den muis­tu­tus­pos­tin jäl­keen sain vas­tauk­set yhteensä 84 seu­ra­kun­nasta. Koska vas­taus­pro­sentti oli 37,5 ja yhteensä vain 35 pro­sent­tia kai­kista seu­ra­kun­nista vas­tasi, luku­mää­ristä ei voi tehdä kat­ta­vaa yleis­tystä. Kyse­lyn tar­koi­tuk­sena ei kui­ten­kaan ollut yleis­tys­ten teke­mi­nen vaan ilmiön taus­toit­ta­mi­nen. Vas­tauk­set ker­to­vat pal­jon siitä todel­li­suu­desta ja eronneiden-erotettujen suh­teesta, mikä hel­lun­tai­seu­ra­kun­nissa tällä het­kellä on.

Vas­tan­neista noin puo­lessa seu­ra­kun­nista (42/83) oli vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aikana ero­tettu jäse­niä. Vii­dessä seu­ra­kun­nassa ero­tet­tuja oli enem­män kuin viisi. Nel­jässä vii­destä seu­ra­kun­nasta (68/83) oli puo­les­taan eron­nut jäse­niä vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aikana. Kah­dek­sassa seu­ra­kun­nassa eron­neita oli enem­män kuin 20. Vaikka suu­rim­missa seu­ra­kun­nissa eron­neita on luku­mää­räi­sesti eni­ten, niistä ero­te­taan kyse­lyn mukaan har­voin, kyse­lyyn vas­tan­neista seu­ra­kun­nista kor­kein­taan yksi vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aikana. Tämä vah­vis­taa ole­tusta siitä, että tällä vuo­si­tu­han­nella isom­mat seu­ra­kun­nat ovat pyr­ki­neet vält­tä­mään konflik­teja ja raken­ta­maan toi­min­nal­leen sel­keät ohje­sään­nöt, mutta pie­nem­mät seu­ra­kun­nat eroa­vat näistä pal­jon, ja niistä jot­kut voi­vat mah­dol­li­sesti olla konfliktikeskeisiä.

Kyse­lyyn vas­tan­neet seu­ra­kun­tien edus­ta­jat lis­ta­si­vat mah­dol­li­siksi erot­ta­mi­sen syiksi seu­ra­kun­taa hajot­ta­van tai vahin­goit­ta­van toi­min­nan (ope­tus, kil­pai­le­vat ryh­mät, hyök­käys jäse­niä koh­taan, skan­daa­lit), opil­li­set kiis­tat, ”jul­ki­syn­nit” (Suo­men lain rik­ko­mi­nen, alko­ho­lismi, ”hau­reus” tois­tu­vina tekoina ilman katu­musta) ja yhtey­den kon­kreet­ti­nen kat­kea­mi­nen (ei saada kon­tak­tia eikä tie­detä osoi­tetta). Näistä ”jul­ki­synti” on rajoil­taan epä­sel­vin ja sen tul­kin­nan­va­rai­suus näkyy myös tut­kit­ta­vieni koke­mus­ker­to­muk­sissa. Eri­lai­set tul­kin­nat käyt­täy­ty­mi­sestä ja sen rajo­jen vaa­ral­li­suu­desta vähen­si­vät esi­mer­kiksi haas­tat­te­le­mieni Urhon ja Sai­min samas­tu­mista seu­ra­kun­taan, pal­jas­taen eroon osal­taan vai­kut­ta­neen ins­ti­tuu­tion oikeu­tuk­sen rapistumisen.

Seu­ra­kun­tien edus­ta­jat ker­toi­vat myös suh­tau­tu­mi­ses­taan ja toi­min­nas­taan eron­neita koh­taan. Hei­dän mukaansa seu­ra­kun­nista ei pää­osin olla yhtey­dessä eron­nei­siin, ellei­vät he sitä halua. Jois­sa­kin tapauk­sissa kon­takti säi­lyy sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen ja paik­ka­kun­nan pie­nuu­den vuoksi. Ylei­sin yhtey­den­ot­to­ti­lanne syn­tyy ero­het­kellä, jol­loin joi­den­kin seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jät halua­vat kes­kus­tella eron syistä ja antaa aikaa har­kin­nalle ennen kor­tis­tosta pois­ta­mista. Usein ero tapah­tuu ilmoi­tus­luon­toi­sesti ja seu­ra­kun­nassa kor­kein­taan ”muis­te­taan rukouk­sin” läh­te­neitä. Näissä tilan­teissa paik­ka­kun­ta­koh­tai­set ja hen­ki­löi­hin liit­ty­vät erot korostuvat.

Seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jän ja van­him­mis­ton (joh­to­ryhmä) sosi­aa­li­silla tai­doilla ero­pro­ses­sissa on sel­keä mer­ki­tys sille, min­kä­lai­nen asenne perin­neyh­tei­söön muo­dos­tuu. Tosin dra­maat­tis­ten koke­mus­ten jäl­keen eroava ei vält­tä­mättä ota tätä vii­meistä kon­tak­tia, vaan lähet­tää ero­pyyn­nön kir­jeitse, jol­loin nega­tii­vi­sia koke­muk­sia ei kom­pen­soida toi­sen­lai­silla koke­muk­silla. Esi­mer­kiksi eräs seu­ra­kun­nan ulko­puo­li­nen saar­naaja, joka pro­fe­toi haas­tat­te­le­mal­leni Anni­kille, että Saa­tana yrit­tää tap­paa Anni­kin, oli vii­mei­nen hel­lun­tai­lai­sauk­to­ri­teetti, jonka hän koh­tasi ennen viral­lista eroa. Vaikka tämä ei yksin selitä Anni­kin tor­ju­vaa asen­netta hel­lun­tai­lai­suu­teen, oli­si­vat kes­kus­te­lut ja kon­tak­tit tasa­pai­noi­siin joh­ta­jiin voi­neet kom­pen­soida hänen koke­muk­si­aan ja hel­pot­taa ero­pro­ses­sia. Tämän olisi kui­ten­kin täy­ty­nyt tapah­tua jo pal­jon aikai­sem­min kuin vasta erohetkellä.

Tyy­pit­te­lyn pääsuunnat

Tie­tyn kult­tuu­ri­sen sijain­nin mää­rit­te­le­mi­seksi on ensin löy­det­tävä olen­nai­set muut­tu­jat, jotka kuvaa­vat halut­tua asiaa ja kate­go­ri­soi­vat havain­not, eli ihmi­set, ana­lyyt­ti­sesti mie­lek­käi­siin ryh­miin. Tut­kit­ta­vieni kult­tuu­rista sijain­tia kuvaa­vat tut­ki­muk­seni mukaan olen­nai­sesti kaksi asiaa: hei­dän suh­teensa uskon­toon yleensä ja uskon­toon eri­tyi­sesti. Toi­sin sanoen olen­nai­set kuvaa­jat ovat sub­jek­tii­vi­nen uskon­nol­li­suus ja suhde aiem­paan vii­te­ke­hyk­seen, tässä tapauk­sessa hel­lun­tai­lai­seen yhtei­söön. Näi­den kuvaa­jien avulla on mie­les­täni mah­dol­lista mää­ri­tellä uskon­nosta eron­neen yksi­lön posi­tio, sijainti kult­tuu­ri­sella ken­tällä. Ver­rat­tuna Brin­ker­hof­fin ja Bur­ken jaot­te­luun koros­tan omassa kate­go­ri­soin­nis­sani yksi­lön sub­jek­tii­vista ase­moi­tu­mista, en niin­kään yhtei­sön anta­maa mää­rit­te­lyä sel­lai­se­naan. Luo­pu­jan suh­tau­tu­mi­seen vai­kut­taa kyllä myös yhtei­sön asenne; mutta täl­löin kyseessä on luo­pu­jan oma reflek­tii­vi­nen arvio, johon vai­kut­ta­vat myös muut olo­suh­teel­li­set teki­jät, kuten yhtei­sön maine ja ero­pro­ses­sin tapah­tu­mat. Lisäksi mää­ri­tän uskon­nol­li­suutta vain yhdellä kuvaa­jalla, toi­sen kuvaa­jan mää­rit­täessä suh­tau­tu­mista yhtei­söön. Uskon­nol­li­suu­den kuvaa­mi­nen yhdellä kuvaa­jalla on ongel­mal­lista, mutta ana­lyy­sin yksin­ker­tais­ta­mi­seksi ja kate­go­ri­soin­nin käyt­tö­kel­poi­suu­den vuoksi välttämätöntä.

Jos tavoit­teena olisi mää­ri­tellä yksi­lön laa­jempi sosio­kult­tuu­ri­nen posi­tio, seu­raava askel, jota en tässä ota, olisi sisäl­lyt­tää ana­lyy­siin myös eron koh­teena ole­van yhtei­sön luonne tai tyyppi ja yksi­lön asema siinä. Täl­löin kysee­seen tuli­si­vat esi­mer­kiksi astei­kot sul­keu­tu­neesta avoi­meen ja sitout­ta­vasta vapaa­seen osal­lis­tu­mi­seen sekä arviot yksi­lön roo­lista ja sitou­tu­mi­sesta uskon­toonsa ennen eroa. Tässä artik­ke­lis­sani tavoit­teena on ensi­si­jai­sesti kult­tuu­ri­sen ase­moi­tu­mi­sen pai­kal­lis­ta­mi­nen raja­tussa mer­ki­tyk­sessä. Seu­raa­vat ana­lyy­sit ja tut­ki­muk­set voi­vat kes­kit­tyä toi­sen­lai­siin tavoit­tei­siin. Esi­mer­kiksi ver­taa­malla nykyi­siä ja enti­siä ase­mia monimuuttuja-analyysillä sai­simme parem­man ymmär­ryk­sen eri­lais­ten pro­ses­sien toden­nä­köi­syyk­sistä. Tämän artik­ke­lin suh­teen en kui­ten­kaan näe oleel­li­sena luoda ennus­ta­via kaa­voja, esi­mer­kiksi kol­miu­lot­tei­silla mal­leilla. Tut­ki­mieni hen­ki­löi­den taus­tat eroa­vat jos­sain mää­rin myös yhtei­sön tasolla. Vaikka kaikki ovat hel­lun­tai­lai­sista perin­teistä läh­töi­sin, taus­toi­hin vai­kut­ta­vat myös per­he­ta­son ja muun sosi­aa­li­sen ver­kos­ton luonne. Kuten myö­hem­min tulen osoit­ta­maan, tiet­tyyn tyyp­pi­ka­te­go­ri­aan sijoit­tu­vien hen­ki­löi­den taus­toista voi­daan havaita joi­tain yhtei­siä teki­jöitä, jotka voi­vat selit­tää hei­dän pää­ty­mis­tään kysei­seen sijaintiin.

Mää­rit­te­len ylei­sesti suh­detta uskon­toon sitou­tu­mi­sena uskon­non kult­tuu­ri­siin mal­lei­hin ja uskon­nol­li­suu­teen yleensä sekä nii­den vai­ku­tuk­sella yksi­lön käyt­täy­ty­mi­seen. Kult­tuu­ri­silla mal­leilla tar­koi­tan tässä esi­mer­kiksi arvo– ja oppi­jär­jes­tel­miä, ritu­aa­leja, orga­ni­saa­tio­sys­tee­miä ja maa­il­man­ku­vaa val­ta­ra­ken­teina, yksi­löön koh­dis­tu­vana sitout­ta­vana jär­jes­tel­mänä. Kysyin tut­kit­ta­vil­tani, miten he mää­rit­te­li­si­vät oman uskon­nol­li­suu­tensa tai suh­teensa uskon­toon tällä het­kellä. Usein he oli­vat jo mää­ri­tel­leet omaa uskon­nol­li­suut­taan ja suh­tau­tu­mis­taan oma-aloitteisesti. Uskon­nol­li­suu­den objek­tii­vi­set mää­rit­te­lyt ovat vai­keita ja vaih­te­le­vat sen mukaan, miten uskonto käsi­te­tään. Usein nekin hei­jas­ta­vat sub­jek­tii­vista uskon­nol­li­suutta ja kult­tuu­ri­sesti vai­kut­tu­neita puhe­ta­poja. Hen­ki­lö­koh­tai­set uskon­nol­li­suu­den mää­rit­te­lyt poh­jau­tu­vat usein ole­massa ole­viin, annet­tui­hin kate­go­rioi­hin, joi­den hen­kilö tul­kit­see kuvaa­van par­hai­ten häntä siinä het­kessä. Todel­li­suu­dessa uskon­nol­li­suu­den muo­toja ja tapoja on yhtä monta kuin ihmi­siä, mutta ana­lyyt­ti­sesti käyt­tö­kel­poista on jakaa ne toi­si­aan lähellä ole­viin jouk­koi­hin eli yleis­tä­viin kategorioihin.

Tut­kit­ta­vien itse esit­tä­mät kate­go­riat “jäsen” (jos­sain toi­sessa uskon­nol­li­sessa ryh­mässä), “usko­vai­nen”, “agnos­tikko” ja “ateisti”  kuvaa­vat tässä yhtey­dessä nel­jää luok­kaa jat­ku­molla jäsen–uskonnollinen–agnostikko–ateisti. Ter­mien valinta on haas­teel­li­nen, koska var­sin­kin ensin mai­nittu voisi sisäl­tää useita mah­dol­li­sia posi­tioita, kuten kuu­lu­mi­nen ilman usko­mista (Oakes 2015), aktii­vi­nen, ritua­lis­ti­nen tai pas­sii­vi­nen jäsen. Tässä yhtey­dessä jäsen viit­taa uskon­nol­lis­ten val­ta­ra­ken­tei­den mie­lek­kyy­teen yksi­lölle ja tämän sitou­tu­mista johon­kin uskon­toon ja sen kult­tuu­ri­siin mal­lei­hin. Uskon­nol­li­sella viit­taan tässä artik­ke­lissa itse­näi­syyttä koros­ta­vaan uskon­nol­li­seen ihmi­seen, joka voi olla pas­sii­vi­sesti jon­kun yhtei­sön jäsen, mutta ei pidä esi­mer­kiksi sen oppi­jär­jes­tel­mää tai ritu­aa­leja itse­ään sitout­ta­vana tai oman uskon­nol­li­suu­tensa mää­rit­tä­jänä. (Ks. myös Davie 1990.) Agnos­tikko ja ateisti ovat hel­pom­min hah­mo­tet­ta­vissa ja jakau­tu­vat sen mukaan, onko hen­ki­lön iden­ti­teetti seku­laari ilman ehdot­to­muuk­sia vai uskonn­o­ton jo periaatteellisesti.

Laa­jem­min kat­sot­taessa uskon­nol­li­suu­den mää­rit­tely on yksi uskon­non­tut­ki­muk­sen suu­rista kysy­myk­sistä, jotka pyr­ki­vät kar­kaa­maan tut­ki­joi­den käsistä aina uudel­leen yhteis­kun­nan ja sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen muut­tuessa. Lisäksi ne ovat hyvin sub­jek­tii­vi­sia, hei­jas­taen ihmi­sen tul­kin­to­jen ja mer­ki­tys­ten muut­tu­mista ja alt­tiutta myös ulko­puo­li­sille vai­kut­teille. Ter­mei­hin ei pidä lii­aksi kah­liu­tua, vaikka tut­kit­tava kate­go­ri­soisi itse­ään esi­mer­kiksi mie­luum­min hen­ki­senä kuin uskon­nol­li­sena. (Ks. myös Taira 2013.) Tämän vuoksi on tär­keää ymmär­tää valit­se­mani kuvaaja jat­ku­mona – vaikka jat­ku­mon suunta ei aina olisi helppo mää­rit­tää. Ana­lyy­sia voi vai­keut­taa esi­mer­kiksi tul­kinta siitä, mihin kate­go­ri­aan välin­pi­tä­mä­tön ihmi­nen kuu­luisi (Ks. esim. Lim & MacGre­gor & Put­nam 2010). Myös ateis­mista voi­daan erot­taa vaih­te­luas­teita, kuten ekspli­siit­ti­nen ja impli­siit­ti­nen ateismi (Taira 2014, 20–22), joi­den poh­jalta esi­te­tyt väit­teet vai­kut­ta­vat jos­sain mää­rin myös suh­tau­tu­mi­seen uskon­toon erityisesti.

Suh­detta uskon­toon eri­tyi­sesti mää­ri­tän suh­tau­tu­mi­sena uskon­to­kult­tuu­riin, asen­netta ja suh­tau­tu­mista eron koh­teena ole­vaan yhtei­söön tai perin­tee­seen. Tut­kit­ta­vieni elä­män­ti­laa ja iden­ti­teet­tiä lei­maa vah­vasti hei­dän suh­tau­tu­mi­sensa sii­hen yhtei­söön, johon he ovat teh­neet ja teke­vät eroa. Ensi­si­jai­set ver­tai­lu­koh­dat heillä ovat pai­kal­li­nen yhteisö ja oma suku, mutta koke­muk­sista riip­puen asen­teet voi­vat koh­dis­tua laa­jem­min­kin hel­lun­tai­he­rä­tyk­seen ja sen toi­mi­joi­hin. Vas­tus­ta­vat ja hyväk­sy­vät suh­tau­tu­mi­set ovat syn­ty­neet eri­lai­sista koke­muk­sista ja niillä on myös eri­lai­set seu­rauk­set yksi­löi­den tul­kin­taan uskon­nosta ja maailmasta.

Olen mää­rit­tä­nyt suh­tau­tu­mi­sia jat­ku­molla hyväksyvä–ymmärtävä–arvosteleva–torjuva. Vaikka tämä toi­nen kuvaaja aset­tuu hel­pom­min jat­ku­molle kuin ensim­mäi­nen, voi yksi­lön sijoit­ta­mi­nen akse­lille olla silti haas­teel­li­sem­paa ja hyvin tul­kin­nan­va­raista. Kaikki apos­taa­ti­kot ovat jos­sain mää­rin kriit­ti­siä entistä yhtei­söään koh­taan. Kriit­ti­syy­dessä on kui­ten­kin sel­keitä eroja. Hyväk­syvä hen­kilö on pää­osin tyy­ty­väi­nen hel­lun­tai­lai­siin ja hyväk­syy nii­den ole­mas­sao­lon, vaikka ei kaik­kea toi­min­taa. Ymmär­tävä hen­kilö tul­kit­see, että yhtei­söllä voi olla posi­tii­vi­nen vai­ku­tus joi­hin­kin hen­ki­löi­hin sosi­aa­li­sen tuen ja hyvin­voin­nin kan­nalta, vaikka saman­ai­kai­sesti voi pitää uskon­toa ja yhtei­söä tur­hana itsel­leen. Arvos­te­leva hen­kilö näkee yhtei­sössä enem­män huo­noja kuin hyviä puo­lia, eikä suo­sit­tele kyseistä yhtei­söä toi­sille. Tor­juva hen­kilö puo­les­taan pitää yhtei­söä kate­go­ri­sesti vahin­gol­li­sena ja haitallisena.

Usein haas­ta­tel­ta­vat kuva­si­vat myös muu­tok­sia suh­tau­tu­mi­sis­saan enti­seen yhtei­söön. Nämä koke­muk­set ker­to­vat eron­teon ja elä­män­his­to­rian eri vai­heista sekä eroa­mi­sen käsit­te­le­mi­sen pro­ses­si­luon­toi­suu­desta. Itses­sään ris­ti­rii­dat­to­mat tai yksi­se­lit­tei­set ero­ko­ke­muk­set raken­ta­vat tut­kit­ta­villa suh­teel­li­sen pysy­viä ase­mia, jossa siir­ty­mi­set tilasta toi­seen tapah­tu­vat hitaasti tai niitä ei ole. Ris­ti­ve­toi­set ero­ti­lan­teet ja moniu­lot­tei­set koke­muk­set teke­vät eron pro­ses­soi­mi­sesta haas­teel­lista, jol­loin mie­li­pi­teet ja posi­tiot voi­vat vaih­della suh­teel­li­sen lyhyillä aika­vä­leillä. Tässä muo­dos­ta­mani tyy­pit­tely eroaa aiem­mista mal­leista sikäli, että aiem­mat luo­kit­te­lut eivät kuvaa posi­tiota ja asian­ti­laa ja ovat usein jo seli­tystä siitä, miksi ero­taan ja miten tähän on pää­dytty. Myös oma kate­go­ri­soin­tini pyr­kii hah­mot­ta­maan liik­ku­vuu­den eri posi­tioi­den välillä, mitä kaikki kate­go­ri­soin­nit eivät tee.

Suhde uskon­toon eri­tyi­sesti – enti­seen yhteisöön

Hyväk­syvä

Ymmär­tävä

Arvos­te­leva

Tor­juva

Suhde uskon­toon yleensä

Jäsen

Juho

Kaisa

Saima

Laura

Tarmo

Veli

Kyl­likki

Uskon­nol­li­nen

Eila

Urho

Ville

Pau­liina

Pekka

Oli­via

Agnos­tikko

Veikko

Jenni

Susanna

Seppo

Ateisti

Suvi

Liisa

Raisa

Annikki

Harri

Hanna

Tau­lukko 1. Uskon­nosta eron­nei­den positiokategoriat

Eroa­ja­tyy­pit jakau­tu­vat valit­tu­jen kah­den muut­tu­jan perus­teella 16 kate­go­ri­aan (tau­lukko 1), jotka kuvaa­vat hei­dän sen­het­ki­siä posi­tioi­taan. Jos mää­ri­tel­mästä halut­tai­siin täy­del­li­nen, kuvaa­jia ja posi­tioita pitäisi käsi­tellä jat­ku­moina ja mata­la­ra­jai­sina. Havain­nol­lis­ta­mi­sen ja sel­keyt­tä­mi­sen vuoksi on kui­ten­kin hyvä luo­ki­tella ylei­set posi­tio­ka­te­go­riat, jotka teke­vät selit­tä­mi­sestä ja jat­ko­kä­sit­te­lystä mah­dol­lista ja käy­tän­nössä hel­pom­paa. Lisäksi on edel­leen muis­tet­tava, että yksi­lön koh­da­tessa uusia koke­muk­sia ja hänen suh­tau­tu­mi­sensa ja suh­teensa uskon­toon ja yhtei­söön muut­tuessa hän mah­dol­li­sesti siir­tyy posi­tiosta toi­seen. Myös yhtei­sön muut­tu­mi­nen voi vai­kut­taa posi­tio­muu­tok­siin, vaikka yksi­lön täy­tyy täl­löin­kin koh­data ja käsi­tellä men­neet koke­muk­sensa yhtei­sössä ja uskon­non pii­rissä. Ihmi­nen ja hänen sosi­aa­li­set suh­teensa eivät ole staat­ti­sen pysy­viä, vaan jat­ku­vasti alt­tiita mah­dol­li­sille muu­tok­sille, niin hyvässä kuin huonossa.

Entis­ten hel­lun­tai­lais­ten jakau­tu­mi­nen eroajatyyppeihin

Käsit­te­len kate­go­rioita eli eroa­ja­tyyp­pejä esi­tel­len tut­kit­ta­viani kus­sa­kin sijain­nissa tut­ki­mus­het­kellä. Hei­dän ker­to­muk­sensa havain­nol­lis­ta­vat sekä posi­tioita että nii­hin joh­ta­via syitä. Koska kah­desta valit­se­mas­tani kuvaa­jasta uskon­nol­li­suus on hel­pompi kate­go­ri­soida, käsit­te­len tapauk­sia ja sijain­teja tästä jaot­te­lusta lähtien.

Itse­ään uskon­non jäse­niksi tai muu­ten uskon­nol­li­siksi mää­rit­tä­vät jakau­tui­vat suh­tau­tu­mi­ses­saan hel­lun­tai­lai­suu­teen kaik­kiin nel­jään kate­go­ri­aan. Ero­jen taus­talla voi­daan havaita sel­keitä saman­kal­tai­suuk­sia koke­mus­maa­il­massa. Kate­go­rioi­hin jäsen ja hyväk­syvä sijoit­tuu tut­kit­ta­vista Juho, keski-ikäinen evankelis-luterilaisen kir­kon työn­te­kijä. Hän ker­too ole­vansa hel­lun­tai­seu­ra­kun­nille ”pal­josta kii­tol­li­nen”, kuten mah­dol­li­suuk­sista tehdä mie­lei­si­ään vapaa­eh­tois­töitä ja oppia puhu­maan jul­ki­sesti. Juho ilmoit­taa suu­rim­maksi syyksi erol­leen hel­lun­tai­lai­suu­desta rip­pi­sa­lai­suu­den epä­var­muu­den – hän ei voi­nut olla varma, että sie­lun­hoi­dol­li­nen kes­kus­telu jäisi salai­seksi. Tämä ja monet muut asiat, joita Juho kri­ti­soi, eivät silti estä häntä hyväk­sy­mästä hel­lun­tai­lai­sia ”vel­jinä ja sisa­rina”, vaikka uskon­to­pe­rin­teen tavat ja orga­ni­saa­tio eivät hänen mie­leensä olekaan.

Juhon ker­to­mus havain­nol­lis­taa sen tosi­asian, että uskon­non vaih­taja (switc­her) tai loik­kaaja (defec­tor) voi olla samaan aikaan apos­taa­tikko ja suh­tau­tua enti­seen yhtei­söönsä hyväk­sy­vän myön­tei­sesti. Juhon ja Kai­san kal­tai­set tapauk­set osoit­ta­vat myös kult­ti­tut­ki­muk­siin poh­jau­tu­vien kate­go­ri­soin­tien rajal­li­suu­den ja tapaus­koh­tai­suu­den, koska nii­den pain­opiste on eroa­mi­sessa ja ero­ti­lan­teessa myö­hem­män ase­moi­tu­mi­sen sijaan (vrt. Brom­ley 1998; Int­ro­vigne 1999). Ero­ti­lanne on usein pro­ses­sin dra­maat­ti­sin vaihe, jossa koros­tu­vat vah­vat tun­teet, joilla yksilö raken­taa myös uutta iden­ti­teet­tiä. Tämän vuoksi ero­ti­lanne ei niin­kään kerro suh­teesta aiem­paan vaan uuden iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­sen hauraudesta.

Tarmo, enti­nen hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen työn­te­kijä, elä­ke­läi­nen ja nykyi­nen kir­kon jäsen, arvos­te­lee jyr­kästi hel­lun­tai­lais­ten työn­te­ki­jöi­den val­lan­käyt­töä. Tästä val­lan ken­tästä hänellä on pal­jon ker­rot­ta­vaa, niin omia kuin tois­ten ker­to­muk­sia. Vaikka hän pitää hel­lun­tai­lai­sia edel­leen kris­tit­tyinä, ei hän suo­sit­tele yhtei­söä sen nega­tii­vis­ten puo­lien vuoksi ihmi­selle sopi­vaksi ympä­ris­töksi. Hän on lute­ri­lai­suu­dessa tyy­ty­väi­nen armon käsit­tee­seen, mikä hänen koke­mus­tensa mukaan alis­tui hel­lun­tai­seu­ra­kun­nassa val­lan väli­neeksi; val­ta­kamp­pai­lussa saa­tet­tiin tuo­mita vas­tus­taja menet­tä­mään ”tai­va­so­suus”, jotta oma kanta pää­sisi voitolle.

Kriit­ti­sesti tai tor­ju­vasti hel­lun­tai­lai­suu­teen suh­tau­tu­via toi­seen jäse­nyy­teen vaih­ta­neita hen­ki­löitä yhdis­tä­vät hen­ki­lö­koh­tai­set tai lähi­pii­riä kos­ket­ta­neet kiel­tei­set ja epä­miel­lyt­tä­vät koke­muk­set, joista val­taosa liit­tyy val­ta­kamp­pai­lui­hin. Toi­nen mah­dol­li­nen kiel­teistä suh­tau­tu­mista aiheut­tava koke­mus­ryhmä (tässä jäsen­ten ryh­mässä) voisi liit­tyä opil­li­seen ulot­tu­vuu­teen, mutta tämän kal­tai­sia koke­muk­sia ei tut­kit­ta­vil­lani ollut. Muut kuin val­taan liit­ty­vät moraa­li­set ja eet­ti­set tor­jun­nat ovat tässä tut­ki­muk­sessa ylei­sem­piä muissa kuin jäsen­ten ryh­missä. Tule­vissa tut­ki­muk­sissa olisi hyvä sel­vit­tää, onko uskon­non moraa­li­nen epä­on­nis­tu­mi­nen olen­nai­sesti kyt­kök­sissä uskon­nol­li­sen maa­il­man­ku­van laa­jem­paan murenemiseen.

Uskon­nol­lis­ten ryh­mään kuu­lu­vat tut­kit­ta­vis­tani esi­mer­kiksi Urho, Pau­liina ja Pekka. Hei­dän suh­tau­tu­mi­sensa hel­lun­tai­lai­suu­teen eri­tyi­sesti vaih­te­le­vat saman­suun­tai­sesti kuin hei­dän koke­mansa sosi­aa­li­sen pii­rin tuki yhtei­sön sisällä. Vaikka tämä ei ole ainoa tai pää­se­lit­täjä hei­dän koke­muk­sis­saan, kuvaa se silti hyvin sitä, min­kä­lai­nen mer­ki­tys kom­pen­soi­villa teki­jöillä voi olla. Yli 40-vuotiaan Urhon koke­mus elä­mästä hel­lun­tai­lai­sena on myös jou­kosta neut­raa­lein ja hänen erkaan­tu­mi­sensa on tapah­tu­nut hitaasti vie­raan­tu­malla, ilman eri­tyi­siä vai­kut­teita. Hän sijoit­tuu suh­tau­tu­mi­ses­saan hel­lun­tai­lai­suu­teen hyväk­sy­vän ja ymmär­tä­vän rajalle, poh­tien edel­leen omaa maailmankatsomustaan.

Alle 30-vuotiaan Pau­lii­nan koke­muk­set val­lan­käy­töstä ja kak­si­nais­mo­ra­lis­mista ovat muut­ta­neet hänet seurakunta-aktiivista yksi­näi­seksi kul­ki­jaksi, joka pyr­kii edel­leen sinuiksi men­nei­syy­tensä kanssa. Hän haluaa edel­leen uskoa yli­luon­nol­li­seen todel­li­suu­teen, mutta hel­lun­tai­lai­suutta koh­taan hän on arvos­te­leva, vaikka pyr­kii­kin tuo­maan esille elä­mänsä aikana koh­taa­mansa ”vil­pit­tö­mät” ja ”hyvät kris­ti­tyt”. Pau­liina tuo myös esiin ruu­mii­seen ja suku­puo­leen koh­dis­te­tut nor­mit ja pyr­ki­myk­set mää­ri­tellä hel­lun­tai­lai­sen sek­su­aa­li­suus. Tämä yhtei­sön rajaa mää­rit­tävä limi­naa­lia­lue esi­tet­tiin vaa­ral­li­sena. Pau­lii­nan koke­muk­set oman ruu­miin kont­rol­lin ja mää­rit­te­lyn epä­mu­ka­vuu­desta ovat joh­ta­neet myös uskon­non mie­lek­kyy­den rapistumiseen.

Kol­mi­kosta Pekka on sano­jensa mukaan koke­nut hel­lun­tai­lai­suu­den vie­raaksi jo pie­nestä lap­sesta läh­tien. Pie­nellä paik­ka­kun­nalla kas­va­neena hän ei voi­nut ymmär­tää, miksi hei­dän per­heensä ei voi­nut olla nor­maali. Tämä epä­suh­dan koke­mi­nen on teh­nyt hänestä tor­ju­van ja vielä yli 40-vuotiaana alem­muutta tun­te­van hen­ki­lön. Hel­lun­tai­lai­suu­den tor­ju­van suh­tau­tu­mi­sensa vuoksi myös hänen suh­teensa uskon­toon yleensä on mää­rit­te­le­mä­tön ja lähellä agnostista.

Agnos­ti­kot ovat aina­kin tut­kit­ta­vieni perus­teella mal­til­li­sia kai­kissa kan­na­no­tois­saan ja sijoit­tu­vat kuvaa­jien kes­ki­vai­heille molem­milla akse­leilla. Haas­tat­te­le­mieni Susan­nan ja Vei­kon mie­li­pi­teitä lei­maa skep­ti­syys omalle skep­ti­syy­del­le­kin, vaikka hei­dän tun­teensa kyllä näky­vät, kun he ker­to­vat koke­muk­sis­taan. Kysei­nen avio­pari oli tavan­nut toi­sensa hel­lun­tai­lais­pii­reissä, mutta alkoi­vat seu­rus­te­le­maan vasta erkaan­tues­saan seu­ra­kun­nasta. He mää­rit­te­le­vät itsensä agnos­ti­koiksi ja lähes­ty­vät men­nei­syyt­tään poh­dis­ke­le­vasti. Tämä saman­lai­nen aja­tus­malli ja yhtei­nen kult­tuu­ri­nen tausta aut­toi heitä myös käsit­te­le­mään omia luo­pu­mi­si­aan yhdessä.

Paris­kun­nasta var­sin­kin Susan­nan ker­ron­nassa näkyy hel­lun­tai­lai­nen kas­va­tus ”kil­tiksi tytöksi”. Vaikka rau­hal­li­suus sopii var­masti myös hänen syn­nyn­näi­siin tai­pu­muk­siinsa, on myös hänen agnos­ti­nen ja mal­til­li­nen suh­tau­tu­mi­sensa sel­keästi tämän kas­va­tuk­sen vai­ku­tuk­sen tulosta. Susanna on arvos­te­le­vampi kuin Veikko suh­teessa hel­lun­tai­seu­ra­kun­taan eri­tyi­sesti. Tässä erossa yhtenä teki­jänä on suku­puoli ja koke­mus sek­su­aa­li­suu­teen osoi­te­tuista ole­tuk­sista ja vaa­ti­muk­sista hel­lun­tai­seu­ra­kun­nissa, joissa he ovat olleet jäse­niä. Tämä aihe saa myös Susan­nan, esi­mer­kiksi lopu­nai­koja kos­ke­vista pro­fe­tioista puhuessa lähes korot­ta­maan ään­tään. Veik­koa voisi kate­go­ri­soida hel­lun­tai­lai­sia ymmär­tä­väksi, vaik­ka­kin hyvin lähellä arvos­te­le­vaa posi­tiota. Samalla hänen ker­ron­nas­taan nousee esille pet­ty­mys, ettei hän kos­kaan pääs­syt täy­sin sisälle hel­lun­tai­lai­seen aja­tus­maa­il­maan. Agnos­tik­ko­jen suh­tau­tu­mista uskon­toon niin yleensä kuin eri­tyi­sesti voisi luon­neh­tia lausun­nalla ”hyvä toi­sille”. Itse he halua­vat pitää vaih­toeh­dot auki muulle, mutta eivät ole ensim­mäi­sinä estä­mässä tois­ten valintoja.

Itsensä ateis­teiksi mää­rit­te­le­vät ja ne, jotka ilmai­se­vat sel­keän näke­myk­sensä Juma­lan ja yli­luon­nol­li­sen maa­il­man ole­mas­sao­loa vas­taan, luo­ki­tel­laan ylei­sessä kes­kus­te­lussa hel­posti uskon­non­vas­tai­siksi ja muu­ten­kin kapea-alaisesti. Aivan kuten ateis­ti­sia maa­il­man­ku­via on usean­lai­sia, filo­so­fi­sesta luon­non­tie­teel­li­seen ja vakau­muk­sel­li­sesta hil­jai­seen, myös suh­tau­tu­mi­nen uskon­toi­hin ja uskon­nol­li­siin ihmi­siin vaih­te­lee eri ateis­tien välillä. Kaikki ateis­tit eivät torju uskon­toja, vaan pyr­ki­vät ymmär­tä­mään niitä ja kat­so­vat niitä hyö­ty­nä­kö­kul­masta sekä ilmai­se­vat hyväk­syn­tänsä sosi­aa­li­sille ver­kos­toille uskon­to­jen sisällä. Yksi esi­merkki täl­lai­sista on haas­ta­tel­ta­vani Suvi.

Suvi on kor­kea­kou­lu­tettu nuori avo­lii­tossa asuva nai­nen, jonka ero­pro­ses­siin hel­lun­tai­seu­ra­kun­nasta ei sisäl­ty­nyt dra­maat­ti­sia muu­tok­sia. Hän itse pai­kal­lis­taa ateis­ti­sen maa­il­man­ku­vansa muo­dos­tu­mi­sen kou­lut­tau­tu­mi­sen yhtey­dessä tapah­tu­neeksi pro­ses­siksi, mihin sisäl­tyi myös sosi­aa­li­sen ver­kos­ton vaih­tu­mi­nen seu­ra­kun­nan ulko­puo­li­siin hen­ki­löi­hin. Vaikka Suvi tul­kit­see nyky­ään esi­mer­kiksi hen­ki­maa­il­man psy­ko­lo­gian avulla ihmi­sen psyy­keen vai­kut­ta­maksi asiaksi, hän muis­te­lee seu­ra­kun­taa paik­kana, jossa hänel­lä­kin oli hyvä olla sekä ihmi­siä vil­pit­tö­minä omassa vakau­muk­ses­saan. Suvia voisi mää­ri­tellä indi­vi­dua­lis­tiksi, joka tun­nis­taa perin­teen ja sosi­aa­li­sen tuen mer­ki­tyk­sen monien ihmis­ten iden­ti­tee­tille, eikä halua hor­jut­taa sitä tur­haan tai varo­mat­to­masti. Suvin elä­mässä ei ole ollut suu­ria nopeita muu­tok­sia, vaan myös ero­pro­sessi on tapah­tu­nut kai­kessa rau­hassa. Myös hänen ker­ron­nas­saan näkyy ”kil­tin tytön” kas­va­tuk­sen vai­ku­tus, jota hän toi­saalta pitää hyvänä asiana sikäli, että hän sano­jensa mukaan sääs­tyi tur­hilta kokeiluilta.

Ymmär­tävä ateisti voi kuu­los­taa para­dok­saa­li­selta jos ver­tai­lu­koh­tana on ainoas­taan aktii­vi­sesti kään­nyt­tävä ateismi. Tämä ryhmä on käsit­tääk­seni kui­ten­kin ylei­sempi tai vähin­tään yhtä ylei­nen kuin välin­pi­tä­mät­tö­mien (ks. Lim & MacGre­gor & Put­nam 2010) osuus, kun tar­kas­tel­laan hel­lun­tai­lai­suu­desta luo­pu­neita. Edel­li­seen yhtei­söön liit­tyy aina tun­ne­si­teitä, ja näin on eten­kin tun­ne­pi­toi­sia koke­muk­sia koros­ta­vassa hel­lun­tai­lai­suu­dessa. Nämä tun­ne­si­teet voi­vat olla myös myön­tei­siä, vaikka uskon­nol­li­nen maa­il­man­kuva oli­si­kin vaih­tu­nut ateistiseen.

Toi­sen­lai­nen ateisti on esi­mer­kiksi Annikki, nuori kor­kea­kou­lussa opis­ke­leva nai­nen, joka tor­juu hel­lun­tai­lai­sen maa­il­man­ku­van ja yhtei­sön ihmi­selle vahin­gol­li­sena. Hänen koke­muk­sensa ovat myös hyvin eri­lai­sia Suvin kanssa. Siinä missä Suvi on elä­nyt tur­val­li­sessa ympä­ris­tössä, on Annikki koh­dan­nut seu­ra­kun­nassa ryh­miä, jotka aja­vat rii­vaa­jia teini-ikäisistä ja yksi­löitä, jotka ker­to­vat Saa­ta­nan pyr­ki­vän tap­pa­maan hänet. Koke­mus hel­lun­tai­lai­suu­den vil­listä puo­lesta näkyi kon­kreet­ti­sesti pel­ko­ti­loina useam­man vuo­den ajan. Näi­den koke­mus­ten ja tun­tei­den pro­ses­sointi johti lop­pu­tu­lok­seen, jossa hän vaih­toi ystä­vä­pii­rinsä tie­toi­sesti uuteen, omasta mie­les­tään itsel­lensä ter­veel­li­sem­pään ympä­ris­töön, jossa hänen ei tar­vitse tees­ken­nellä ja puhua kult­tuu­ri­silla fraaseilla.

Tar­kas­tel­taessa hen­ki­löitä kus­sa­kin eroa­ja­ka­te­go­riassa, voi­daan havaita myös eri­lai­set koke­muk­set ja läh­tö­koh­dat, jotka selit­tä­vät hei­dän pää­ty­mis­tään nykyi­siin sijain­tei­hinsa. Eri­tyi­sesti sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen luonne ja rooli on mer­kit­tävä erot­taja hen­ki­löi­den välillä. Yksi­lön kas­vua tukeva ja tur­va­ver­kos­ton tar­joava lähi­piiri voi lie­ven­tää nega­tii­vis­ten koke­mus­ten seu­rauk­sia. Tähän ver­kos­toon kuu­lu­vat ensi­si­jai­sesti perhe ja suku sekä ystä­vät eten­kin kas­vu­vai­heessa. Per­heen uskon­nol­li­nen koos­tu­mus ja luonne tar­joa­vat eri­lai­sia kas­vu­ym­pä­ris­töjä. Tut­ki­muk­sis­sani olen jo aiem­min havain­nut, että hel­lun­tai­lais­ten määrä suvussa on ver­ran­nol­li­nen per­heen uskon­nol­li­suu­den mal­til­li­suu­teen; mitä enem­män hel­lun­tai­lai­sia, sitä mal­til­li­sempi uskon­nol­li­nen kas­va­tus on (Mant­si­nen 2014; 2015).

Ne infor­man­tit, joi­den per­heessä toi­nen van­hem­mista oli ensim­mäi­sen pol­ven hel­lun­tai­lai­nen, eli kään­ty­nyt liik­keen ulko­puo­lelta, kotio­lot ja kas­va­tus nousi­vat lähes aina kriit­ti­seksi teki­jäksi. Jois­sa­kin tapauk­sissa toi­nen puo­li­soista voi mal­til­li­suu­del­laan kom­pen­soida toi­sen radi­kaa­liutta, mutta aina näin ei käy. Vaikka koke­muk­sia ja ero­pro­ses­seja täy­tyy kat­soa laa­jem­min, ovat hel­lun­tai­lais­taus­to­jen eri­lai­suus ja nii­den seu­rauk­set huo­mat­ta­via. Esi­mer­kiksi kol­man­nen pol­ven hel­lun­tai­lai­set Urho ja Saima arvioi­vat per­he­pii­rinsä tur­val­li­seksi, vaikka ei vält­tä­mättä eri­tyi­sen itse­näi­seen ajat­te­luun ohjaa­vaksi, mutta ei mis­sään tapauk­sessa pai­nos­ta­vaksi. Sen sijaan Pau­liina, jonka isä on ensim­mäi­sen pol­ven hel­lun­tai­lai­nen, koki lap­suu­tensa monelta osin ahdis­ta­vana juuri isänsä taholta. Vaikka hänen äitinsä, kol­man­nen pol­ven hel­lun­tai­lai­nen, on uskon­nos­saan mal­til­li­sempi, ohjaa per­heen sisäi­nen val­ta­ra­kenne isän kas­va­tus­me­to­dit ja arvot per­heen ilma­pii­riä hal­lit­se­viksi teki­jöiksi. Lisäksi Urhon ja Sai­man lap­suu­den hel­lun­tai­lais­ka­ve­ri­piiri on toi­mi­nut myö­hem­min pysy­vänä ver­kos­tona ja tukena, mikä on mah­dol­lis­ta­nut suh­teel­li­sen sula­van eron yhtei­söstä. Vaikka Pau­lii­nalla on joi­ta­kin hel­lun­tai­lai­sia ystä­viä, on hänen ver­kos­tonsa haja­nai­sempi ja per­he­pii­ristä eril­li­senä ja eri­lai­sena voi­ma­ton kom­pen­soi­maan kas­va­tuk­sen vaikutusta.

Kou­lut­tau­tu­mi­nen ja sii­hen liit­ty­vät sosi­aa­lis­ten pii­rien muu­tok­set ovat yksi sel­keä yhdis­tävä tekijä monien tut­kit­ta­vien koh­dalla. Tämä havainto tukee Huns­ber­ge­rin (1983) havain­toja sosi­aa­li­sen oppi­mi­sen vai­ku­tuk­sesta apos­ta­si­aan. Kun asiaa tar­kas­tel­laan lähem­min, tut­kit­ta­vat kui­ten­kin eroa­vat täs­sä­kin asiassa. Aiem­man ja uuden sosi­aa­li­sen vii­te­ryh­män sitout­ta­vuus, miel­lyt­tä­vyys ja oma rooli siinä vai­kut­ta­vat tut­kit­ta­vil­lani enem­män sii­hen, miten he suh­tau­tu­vat perin­tee­seensä kuin se, mikä hei­dän uskon­nol­li­suu­tensa on nyky­ään. Lähei­set ja tur­val­li­set ihmis­suh­teet hel­lun­tai­seu­ra­kun­nassa ja suvussa ovat hel­pot­ta­neet siir­ty­mä­vai­heen käsit­te­lyä ja muo­van­neet kuvaa yhtei­söstä neut­raa­lim­maksi tai posi­tii­vi­sem­maksi. Ongel­mat sosi­aa­li­sissa suh­teissa puo­les­taan näky­vät tor­ju­vam­pana asen­teena eron jälkeen.

Tor­ju­vien ryh­mään sijoit­tu­ville on yhteistä se, että hei­dän ero­pro­ses­siinsa ovat vai­kut­ta­neet voi­mak­kaat ja psyyk­ki­sesti kuor­mit­ta­vat koke­muk­set, ja hei­dän eros­taan on usein ver­rat­tain lyhyt aika. Pidempi ajal­li­nen etäi­syys koke­muk­siin ja mah­dol­li­set havain­not yhtei­sön muu­tok­sesta eron jäl­keen ovat lie­ven­tä­neet joi­den­kin suh­tau­tu­mista enti­seen ryh­määnsä. Ajan mit­taan useim­mat kär­ke­vistä ja tuo­mit­se­vista mie­li­pi­teistä lie­ven­ty­vät, kun hen­ki­löllä on aikaa tar­kas­tella koko­nai­suutta laa­jem­min, ei vain tiet­ty­jen kiin­to­pis­tei­den kautta. Suh­tau­tu­mi­sen muu­tos liit­tyy myös oman iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­sen vai­hee­seen; alussa yksilö pyr­kii raken­ta­maan uuden roo­linsa ja iden­ti­teet­tinsä vah­vaksi, jol­loin jyr­kät eron­teot hah­mot­ta­vat uutta sijain­tia riit­tä­vällä sel­key­dellä. Myö­hem­min eroa­vuuk­silla ei ole samaa funk­tiota iden­ti­tee­tin ylläpitämiselle.

Suh­tau­tu­mi­sen muut­tu­mi­nen ja kes­ki­ha­kui­suus on ymmär­ret­tävä siinä valossa, että aiem­min vain yhden sosi­aa­li­sen pii­rin tun­te­nut tutus­tuu myö­hem­min myös mui­hin ryh­miin ja näkee sosi­aa­li­sen dyna­mii­kan saman­kal­tai­suu­den ryh­mien välillä. Monet ero­vai­heessa omi­tui­sina ja kie­roina näh­dyt roo­lit ja ihmis­suh­teet voi­vat­kin pal­jas­tua ylei­sin­hi­mil­li­siksi sosi­aa­li­sen elä­män muo­doiksi. Vaikka tämä inhi­mil­lis­ty­mi­nen ei tee kai­kesta käyt­täy­ty­mi­sestä hyväk­syt­tyä eron­neen sil­missä, pois­tuu useim­mista roo­leista nii­den eri­tyi­syys, jol­loin tor­juva asenne muut­tuu astetta lie­vem­mäksi arvos­te­luksi. Tämä kuvaa myös yksi­lön sosio­kult­tuu­ri­sen sijain­nin muu­tosta ja liik­ku­mista elä­mässä eteenpäin.

Tätä elä­män­ku­lun pal­jas­ta­maa muu­tosta voi­daan lähes­tyä ura­po­lun näkö­kul­masta (Goo­ren 2010) tai roo­lin vaih­ta­mi­sena (Ebaugh 1988). Täl­löin nyt tar­joa­mani typo­lo­gi­sointi koh­taa aiem­mat teo­riat, ja tut­ki­muk­sessa voi­daan hyö­dyn­tää eri­lai­sia näkö­kul­mia. Tavoit­teena ei ole ensi­si­jai­sesti niin­kään pal­jas­taa ihmis­ten sijain­tia suh­teessa uskon­toon, vaan ymmär­tää sitä eri posi­tioi­den mää­rää ja niitä syitä, mitkä selit­tä­vät yksi­löi­den elä­män­kul­kua omiin asemiinsa.

Kes­kus­telu

Olen mää­rit­tä­nyt tässä artik­ke­lissa hel­lun­tai­lai­sesta uskon­nosta luo­pu­nei­den kult­tuu­ri­sia ase­mia kah­den kuvaa­jan – suhde uskon­toon yleensä ja uskon­toon eri­tyi­sesti – perus­teella. Tämän sub­jek­tii­vi­sen ase­moi­tu­mi­sen perus­teella olen jao­tel­lut tut­kit­ta­vani eroa­ja­tyyp­pei­hin. Ant­ro­po­lo­gi­nen tut­ki­muk­seni uskon­nosta luo­pu­mi­sesta, apos­ta­siasta, pyr­kii pai­kal­lis­ta­maan ja ymmär­tä­mään eri­lai­sia eroa­ja­tyyp­pejä sekä selit­tä­mään, mitkä koke­muk­set ja his­to­riat ovat joh­ta­neet kuhun­kin kate­go­ri­aan. Uskon­nolla yleensä tar­koi­tan tässä yhtey­dessä uskon­nol­li­suutta, ja tar­kem­min sitou­tu­mista uskon­non kult­tuu­ri­siin mal­lei­hin ja nii­den vai­ku­tuk­sen hyväk­sy­mistä omassa uskon­nol­li­sessa käyt­täy­ty­mi­sessä. Uskon­nolla eri­tyi­sesti tar­koi­tan sitä yhtei­söä, josta yksilö tekee eroa. Näistä olen muo­dos­ta­nut kuvaa­jat jäsen–uskonnollinen–agnostikko–ateisti ja hyväksyvä–ymmärtävä–arvosteleva–torjuva. Omassa tut­ki­musai­neis­tos­sani kysei­set kuvaa­jat pai­kal­lis­ta­vat havain­not eli eron­neet hen­ki­löt ja hei­dän koke­muk­sensa mie­lek­käästi saman­kal­tai­siin ryh­miin, joi­den perus­teella voi­daan tehdä jat­ko­tut­ki­muk­sia ja joh­to­pää­tök­siä eri­lais­ten ero­pro­ses­sien vaikutuksista.

Uskon­nosta eroa­jien tyyp­pien mää­rit­tä­mi­sen haas­teet ovat pit­kälti saman­suun­tai­sia kuin uskon­non mää­rit­tä­mi­sen haas­teet uskon­to­tie­teessä. Ihmis­ten mie­li­pi­teet, arvot ja ase­mat eivät aina loke­roidu kau­niisti ennalta mää­rät­tyi­hin muot­tei­hin, vaan eri­lai­set yhdis­tel­mät ja monet vai­kut­teet muo­vaa­vat lukui­sia eri posi­tioita, joi­den typis­tä­mi­nen rajat­tuun mää­rään kate­go­rioita on aina kar­kea yleis­tys, vaik­ka­kin ana­lyyt­ti­sesti vält­tä­mä­töntä, jotta ilmiötä voi­daan parem­min hah­mot­taa ja ymmärtää.

Omat tut­kit­ta­vani ovat kaikki kas­va­neet tie­tyn uskon­to­pe­rin­teen kes­kellä, jol­loin he tar­kas­te­le­vat uskon­toa hel­posti tästä näkö­kul­masta, ajan myötä yleensä laa­jem­min. Suhde uskon­toon yleensä on sijain­tina hel­pom­min yleis­tet­tä­vissä kuin suhde uskon­toon eri­tyi­sesti. Koska joil­la­kin ihmi­sillä ei ole kos­kaan ollut suo­raa yhteyttä mihin­kään uskon­to­ryh­mään, hei­dän asen­teensa uskon­to­kult­tuu­riin jää ulko­puo­li­seksi ja samas­tuu her­kästi suh­tee­seen uskon­toon yleensä. Tämä dyna­miikka pai­kal­lis­taa oman typo­lo­giani haas­teen: siir­ret­tä­vyy­den eri­lais­ten sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen välillä. Oma tut­ki­muk­seni tar­joaa poh­jan eri­tyi­sesti tii­viistä uskon­to­pe­rin­teestä eroa­mi­sen teo­re­ti­soi­mi­selle, mutta seu­raa­vat tut­ki­muk­set voi­vat hah­mot­taa, miten pai­kal­lis­ta­mi­nen onnis­tuu löy­hän yhtei­söl­li­syy­den ja sitout­ta­vuu­den verkostoissa.

Tar­joa­mani typo­lo­gi­sointi on pohja apos­taa­ti­koi­den monien tari­noi­den ymmär­tä­mi­selle. Se pai­kan­taa hei­dät tiet­tyyn kult­tuu­ri­seen ase­maan siinä het­kessä. Kun ver­taamme havain­to­jen eroja kate­go­rioi­den sisällä ja välillä, voimme hah­mot­taa eri­lai­sia mah­dol­li­sia ura­pol­kuja sekä niitä teki­jöitä, jotka ovat mer­kit­se­viä yksi­löi­den ero­pro­ses­sien toteu­tu­mi­sen ja seu­raus­ten kan­nalta. Eroa­jia ero­het­kellä suo­jaa­vien sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen lisäksi myö­hempi kehi­tys, pro­ses­sointi ja ajan myötä laa­jen­tuva ymmär­rys voi­vat lie­ven­tää joi­ta­kin kär­jis­te­tym­piä asen­teita ja suh­tau­tu­mi­sia enti­seen yhtei­söön. Täl­löin hei­dän ase­moi­tu­mi­sensa eli eroa­ja­tyyp­pinsä muut­tuu erilaiseksi.

Läh­teet ja kirjallisuus

Aineisto

Turun yli­opis­ton His­to­rian, kult­tuu­rien ja tai­tei­den tut­ki­muk­sen arkisto, kerää­jänä Teemu T. Mantsinen:

Haas­tat­te­lut hel­lun­tai­lai­suu­desta luo­pu­neista 2014–2015 (TKU/U/A/15/1–10)

Kysely hel­lun­tai­seu­ra­kun­nille 2015 (TKU/O/15/1)

Kysely hel­lun­tai­lai­suu­desta luo­pu­neille 2014–2015 (TKU/O/15/2)

Tut­ki­mus­päi­vä­kirja 2014–2015 (TKU/N/15/1)

Kir­jal­li­suus

Adam, Raoul J.
2009 ‘Lea­ving the Fold’: Apos­tasy from Fun­da­men­ta­lism and the Direc­tion of Reli­gious Deve­lop­ment. Jour­nal for the Aca­de­mic Study of Reli­gion, 22 (1): 42–63.

Bar­ker, Dan
1992 Losing Faith in Faith: From Preac­her to Atheist. Madi­son: Free­dom From Reli­gion Foundation.

Bar­ker, Dan
2008 God­less: How an Evan­ge­lical Preac­her became One of American’s Lea­ding Atheists. Ber­ke­ley: Ulys­ses Press.

Brin­ker­hoff, Mer­lin B. & Mar­lene M. Mac­kie
1993 Cas­ting off the Bonds of Orga­nized Reli­gion: A Religious-Careers Approach to the Study of Apos­tasy. Review of Reli­gious Research, 34 (3): 235–257.

Brom­ley, David G.
1998 The Social Con­struc­tion of Con­tes­ted Exit Roles: Defec­tors, Whistle-blowers, and Apos­ta­tes. – David G. Brom­ley (toim.), The Poli­tics of Reli­gious Apos­tasy, 19–48. West­port: Prae­ger Publishers.

Caplo­vitz, David & Fred Sher­row
1977 The Reli­gious Drop-outs: Apos­tatsy Among Col­lege Gra­dua­tes. Beverly Hills: Sage.

Coa­tes, Domi­niek D.
2013a Disaf­fi­lia­tion from a New Reli­gious Move­ment: The Impor­tance of Self and Others in Exit. Sym­bo­lic Inte­rac­tion, 36 (3): 314–334.

Coa­tes, Domi­niek D.
2013b The Effect of New Reli­gious Move­ment Affi­lia­tion and Disaf­fi­lia­tion on Reflexi­vity and Sense of Self. Jour­nal for the Scien­ti­fic Study of Reli­gion, 52 (4): 793–809.

Cot­tee, Simon
2015 The Apos­ta­tes: When Mus­lims Leave Islam. New York: Oxford Uni­ver­sity Press.

Davie, Grace
1990 Belie­ving wit­hout Belon­ging: Is This the Future of Reli­gion in Bri­tain? Social Com­pass, 37 (4), 455–469.

Ebaugh, Helen Rose
1988 Beco­ming an Ex: The Process of Role Exit. Chicago: Uni­ver­sity of Chicago Press.

Ens­tedt, Daniel & Göran Lars­son
2013 Tel­ling the Truth about Islam? Apos­tasy Nar­ra­ti­ves and Repre­sen­ta­tions of Islam on WikiIslam.net. Cybe­rO­rient, 7 (1).

Goo­ren, Henri
2010 Reli­gious Con­ver­sion and Disaf­fi­lia­tion: Tracing Pat­terns of Change in Faith Prac­tices. Lon­too: Pal­grave Macmillan.

Huns­ber­ger, Bruce E.
1983 Apos­tasy: A Social lear­ning Pers­pec­tive. Review of Reli­gious Research, 25 (1): 21–38.

Hur­tig, Johanna
2013 Tai­vaan tai­met: Uskon­nol­li­nen yhtei­söl­li­syys ja väki­valta. Tam­pere: Vastapaino.

Ian­naccone, Lau­rence R.
1992 Sac­ri­fice and Stigma: Reducing Free-riding in Cults, Com­mu­nes, and Other Col­lec­ti­ves. Jour­nal of Poli­tical Eco­nomy, 100 (2): 271–291.

Int­ro­vigne, Mas­simo
1999 Defec­tors, Ordi­nary Leave-takers and Apos­ta­tes: A Quan­ti­ta­tive Study of For­mer Mem­bers of New Acro­po­lis in France. Nova Reli­gio, 3 (1): 83–99.

Kos­kela, Eero
2014 Näky toteu­tuu. Tam­pere: Mediapinta.

Lim, Chaey­oon & Carol Ann MacGre­gor & Robert D. Put­nam
2010 Secu­lar and Limi­nal: Disco­ve­ring Hete­ro­ge­neity Among Reli­gious Nones. Jour­nal for the Scien­ti­fic Study of Reli­gion, 49 (4): 596–618.

Lin­ja­kumpu, Aini
2012 Hoi­to­ko­kouk­set van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suu­dessa. Tam­pere: Vastapaino.

Lin­ja­kumpu, Aini
2015 Uskon­non var­jot: Hen­gel­li­nen väki­valta kris­til­li­sissä yhtei­söissä. Tam­pere: Vastapaino.

Mant­si­nen, Teemu T.
2009 Nor­maali kris­titty – hel­lun­tai­lai­nen: Uskon­nosta ker­to­mi­sen nar­ra­tii­vi­nen raken­tu­mi­nen hel­lun­tai­lais­opis­ke­li­joi­den puheessa. Pro gradu –työ. Turku: Turun yliopisto.

Mant­si­nen, Teemu T.
2014 Hel­lun­tai­lai­set luok­ka­ku­vassa: Uskon­to­kult­tuuri ja yksi­lön luokka-asema Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kun­nassa. Turku: Turun yliopisto.

Mant­si­nen, Teemu T.
2015 Con­ver­sion and Trans­for­ma­tion of Cul­ture in the Fin­nish Pen­tecos­tal Move­ment. Approac­hing Reli­gion, 5 (1): 44–56.

Mant­si­nen, Teemu T.
(tulossa) Apos­tasy and Limits of Body in the Fin­nish Pen­tecos­tal Move­ment. – Minna Opas (toim.), Limits of Mate­ria­lity.

Momen, Moo­jan
2007 Mar­gi­na­lity and Apos­tasy in the Baha’i Com­mu­nity. Reli­gion, 37 (3): 187–209.

Nie­melä, Kati
2006 Vie­raan­tu­nut vai pet­ty­nyt? Kir­kosta eroa­mi­sen syyt Suo­men evankelis-luterilaisessa kir­kossa. Tam­pere: Kir­kon tutkimuskeskus.

Nie­melä, Kati
2007 Alie­na­ted or Disap­poin­ted? Rea­sons for Lea­ving the Church in Fin­land. Nor­dic Jour­nal of Reli­gion and Society, 20 (2): 195 — 216.

Oakes, Kaya
2015 Belon­ging wit­hout Belie­ving. CrossCur­rents, 65 (2): 229–238.

Rambo, Lewis
1993 Unders­tan­ding Reli­gious Con­ver­sion. New Haven: Yale Uni­ver­sity Press.

Ric­hard­son, James T.
1978 Con­ver­sion Careers: In and Out of the New Reli­gions. Beverly Hills: Sage.

Ric­hard­son, James T. & Jan van der Lans & Franz Derks
1986 Lea­ving and Labe­ling: Volun­tary and Coerced Disaf­fi­lia­tion from Reli­gious Social Move­ments, Research in Social Move­ments, 9: 97–126.

Roni­mus, Seija
2011 Var­tiossa maa­il­maa vas­taan: Tut­ki­mus Jeho­van todistaja-yhteisöstä eron­nei­den koke­muk­sista. Turku: Turun yliopisto.

Ruoho, Aila
2013 Päästä mei­dät pelosta: Hen­gel­li­nen väki­valta uskon­nol­li­sissa yhtei­söissä. Hel­sinki: Nemo.

Seppo, Juha
1983 Usko­vien yhteisö vai val­tio­kirkko: Uskon­nol­li­set vähem­mis­töyh­tei­söt ja evankelis-luterilaisesta kir­kosta eroa­mi­nen Suo­messa vuo­sina 1923–1930. Hel­sinki: Kirk­ko­his­to­rial­li­nen seura.

Siipi, Jouko
1965 Kir­kosta eroa­mi­nen sosi­aa­li­sena ilmiönä. Hämeen­linna: Karisto.

Spän­näri, Jenni
2014 Arvos­tan, mutta eroan: Kir­kosta eron­nei­den palaute 2012–2014. Hel­sinki: Hel­sin­gin yliopisto.

Stark, Laura
2002 Pea­sants, Pilgrims, and Sac­red Pro­mi­ses: Ritual and the Super­na­tu­ral in Ort­ho­dox Kare­lian Folk Reli­gion. Hel­sinki: SKS.

Stark, Laura
2006 The Magical Self: Body, Society and the Super­na­tu­ral in Early Modern Rural Fin­land. Hel­sinki: Suo­ma­lai­nen tiedeakatemia.

Streib, Heinz
2014 Decon­ver­sion. – Lewis Ray Rambo & Char­les E. Far­ha­dian (toim.), The Oxford Hand­book of Reli­gious Con­ver­sion. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Streib, Heinz & Ralph W. Hood Jr. & Bar­bara Kel­ler & Rosina-Martha Csöff & Chris­top­her F. Sil­ver
2009 Decon­ver­sion: Qua­li­ta­tive and Quan­ti­ta­tive Results from Cross-Cultural Research in Ger­many and the Uni­ted Sta­tes of Ame­rica. Göt­tin­gen: Van­der­hoeck & Ruprecht.

Taira, Teemu
2013 Making Space for Discur­sive Study in Reli­gious Stu­dies. Reli­gion, 43 (1): 26–45.

Taira, Teemu
2014 Vää­rin uskottu? Ateis­min uusi näky­vyys. Turku: Eetos.

Timo­nen, Jukka
2014 Todel­li­suu­desta toi­seen: Iden­ti­tee­tin raken­tu­mi­nen uskon­nol­li­sista yhtei­söistä irtau­tu­nei­den elä­män­ker­to­muk­sissa. Joen­suu: Suo­men Kan­san­tie­tou­den Tut­ki­jain Seura.

Villa, Janne
2013 Hen­gel­li­nen väki­valta. Hel­sinki: Kirjapaja.

Wright, Stuart A.
1987 Lea­ving Cults: The Dyna­mics of Defec­tion. Was­hing­ton: Society for the Scien­ti­fic Study of Religions.

Wuth­now, Robert & Char­les Y. Glock
1973 Reli­gious Loy­alty, Defec­tion, and Expe­ri­men­ta­tion among Col­lege Youth. Jour­nal for the Scien­ti­fic Study of Reli­gion, 12 (2): 157–180.

Zuc­ker­man, Phil
2011 Faith no More: Why People Reject Reli­gion. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Viit­teet

[1] Tähän artik­ke­liin liit­ty­vää tut­ki­musta on tuke­nut Koneen Säätiö.

[2] Lisäksi on myös tehty myös joi­ta­kin perus­tut­kin­to­jen opin­näy­te­töitä. Katso esi­mer­kiksi: Rinta-Jouppi, Jussi (2011), En kuulu kirk­koon: Tut­ki­mus kir­kosta eron­neista nuo­rista aikui­sista. Yli­vieska: Keski-Pohjanmaan ammat­ti­kor­kea­koulu; Kont­turi, Mari (2008), Orto­dok­si­sesta kir­kosta eroa­mi­sen syyt vuonna 2008. Joen­suu: Joen­suun yli­opisto; Kurtti, Marianne (2008) Nuor­ten aikuis­ten kir­kosta eroa­mi­nen Oulun evankelis-luterilaisissa seu­ra­kun­nissa. Oulu: Diakonia-ammattikorkeakoulu. Oma lukunsa on 2010-luvulla käyty kes­kus­telu hen­ki­sestä ja muusta väki­val­lasta uskon­nol­li­sissa yhtei­söissä, josta ovat kir­joit­ta­neet muun muassa Aini Lin­ja­kumpu (2012; 2015), Johanna Hur­tig (2013), Aila Ruoho (2013) ja Janne Villa (2013).

[3] Tässä yhtey­dessä käy­tetty sana apos­ta­sia muo­dos­tuu krei­kan kie­len etu­liit­teestä ja sanasta apo ja ste­nai, tar­koit­taen ”seistä ulkopuolella”.