Uskonnontutkijan karkkikaupassa – ensikertalaisen kokemuksia AAR:sta (Helena Kupari)

Download PDF

Helena Kupari
Hel­sin­gin yliopisto

Osal­lis­tuin mar­ras­kuussa 2015 yhdys­val­ta­lai­sen uskon­non­tut­ki­muk­sen kat­to­jär­jes­tön Ame­rican Aca­demy of Reli­gio­nin (AAR) vuo­si­ko­kouk­seen Atlan­tassa. Tapah­tuma jär­jes­te­tään vuo­sit­tain mar­ras­kuun lop­pu­puo­lella; samaan aikaan pide­tään myös raa­ma­tun­tut­ki­muk­sen kat­to­jär­jes­tön Society of Bib­lical Lite­ra­tu­ren (SBL) vuo­si­ko­kous. Kyseessä on maa­il­man suu­rin kon­fe­renssi uskon­non­tut­ki­muk­sen saralla. Tänä vuonna kokouk­sissa oli puhu­jia yhteensä noin 4400 ja osal­lis­tu­jia (kuu­lo­pu­hei­den mukaan) kai­ken kaik­ki­aan 9000.

Kuten osal­lis­tu­ja­mää­rä­kin ker­too, kon­fe­renssi oli mas­sii­vi­nen. Se jär­jes­tet­tiin kol­men toi­siinsa käve­ly­sil­loilla yhdis­te­tyn pil­ven­piir­tä­jä­ho­tel­lin komplek­sissa, lisäksi jon­kun ver­ran työ­ryh­miä oli sijoi­tettu mui­hin alu­een hotel­lei­hin. Tapah­tu­mia oli käyn­nissä aamuseit­se­mästä ilta­kym­me­neen, alkaen eri­lai­sista ver­kos­toi­tu­mi­saa­miai­sista ja päät­tyen illan vas­taan­ot­toi­hin ja elo­ku­va­näy­tök­siin. Ensim­mäi­set panee­lit alkoi­vat yhdek­sältä ja vii­mei­set päät­tyi­vät seit­se­män aikaan. Pel­käs­tään AAR:n orga­ni­soi­mia panee­leita saat­toi olla saman­ai­kai­sesti käyn­nissä neli­sen­kym­mentä, lisäksi tuli­vat SBL:n sekä eri­lais­ten yhteis­työ­or­ga­ni­saa­tioi­den panee­lit. Tar­jon­nasta aut­toi teke­mään sel­koa paitsi 500-sivuinen ohjel­ma­kirja myös kon­fe­rens­sin oma kän­nyk­kä­so­vel­lus, jonka avulla oli kätevä suun­ni­tella luku­jär­jes­tys joka päivälle.

Osal­lis­tu­jat asui­vat enim­mäk­seen samoissa hotel­leissa joissa panee­lit­kin jär­jes­tet­tiin, joten neli­päi­väi­sen kon­fe­rens­sin aikana ei tar­vin­nut vält­tä­mättä astua ulos hotel­li­maa­il­masta. Lähiym­pä­ristö ei myös­kään var­si­nai­sesti hou­ku­tel­lut ulkoi­luun; kyse ei ollut viih­tyi­sästä käve­ly­kes­kus­tasta vaan autoi­lun ehdoilla suun­ni­tel­lusta toi­mis­toa­lu­eesta. Omien mat­ka­to­ve­rieni kanssa kävimme muu­ta­man ker­ran vie­rei­sessä ostos­kes­kuk­sessa syö­mässä. Lisäksi pii­pah­dimme Mar­tin Lut­her King Jr:n elä­män­työtä kun­nioit­ta­vassa museossa ja vuo­den 1996 olym­pia­lai­sille omis­te­tussa puis­tossa, jotka molem­mat sijait­si­vat käve­lye­täi­syy­dellä hotel­leista. Rehel­li­syy­den nimissä on kui­ten­kin todet­tava, että mat­kan perus­teella en saa­nut Atlan­tasta juuri sen parem­paa kuvaa kuin mitä antaa väli­lasku kau­pun­gin len­to­ken­tällä. Kon­fe­rens­si­päi­vät kului­vat lähinnä per­soo­nat­to­massa hotel­liym­pä­ris­tössä, ja lähim­mäksi ”oikeaa” Atlan­taa pää­sin luul­ta­vasti juna­mat­kalla len­to­ken­tältä hotellille.

Kon­fe­rens­sin ohjelma toi mie­leen uskon­non­tut­ki­jan kark­ki­kau­pan. Panee­leita oli yllin kyl­lin ja nii­den skaala oli laaja. Suu­rin osa panee­leista koos­tui perin­tei­sistä esi­tel­mistä, mutta mukana oli myös ryh­mä­kes­kus­te­luja, ennalta jaossa olleita esi­tel­miä käsit­te­le­viä semi­naa­reja, tiet­ty­jen kir­jo­jen ympä­rille raken­net­tuja panee­leita, plenary-esitelmiä, ver­kos­toi­tu­mis­ti­lai­suuk­sia sekä tut­ki­jan­tai­toja hio­via työ­ryh­miä. Panee­lei­den jär­jes­tä­mi­sestä vas­tasi yli 160 temaat­ti­sesti jakau­tu­nutta ryh­mää, mikä takasi nii­den suu­ren sisäl­löl­li­sen vari­aa­tion. Uusia ryh­miä syn­tyy – ja van­hoja kuo­lee – jat­ku­vasti, ja kon­fe­rens­sissa jär­jes­tet­tiin­kin tilai­suuk­sia myös ryh­mien perus­ta­mi­sen byrokratiasta.

Itse vali­koin ohjel­masta tapah­tu­mia omien kiin­nos­tuk­sen­koh­tei­deni poh­jalta. Seu­ra­sin panee­leita, joita oli­vat jär­jes­tä­neet muun muassa Body and Reli­gion Group, Women and Reli­gion Sec­tion, Phi­lo­sophy and Reli­gion Sec­tion, Reli­gion, Memory, His­tory Group ja His­tory of Chris­tia­nity Sec­tion. Alun perin suun­nit­te­lin osal­lis­tu­vani myös muu­ta­maan eri­tyi­sen ajan­koh­taista aihetta (kuten rotu­mel­la­kat Yhdys­val­loissa tai ISIS) käsit­te­le­vään panee­liin yleis­si­vis­tyk­sel­li­sessä hen­gessä, mutta tämä ei toteu­tu­nut. Aina löy­tyi joku paneeli joka tuli niin lähelle omaa tut­ki­musai­hetta että sitä ei voi­nut ohit­taa. Ja välillä oli levättäväkin.

Kuten aina kon­fe­rens­seissa, panee­lien sisäl­töä ei voi­nut täy­sin ennus­taa edes abstrak­tei­hin tutus­tu­malla, ja valin­tani sisäl­si­vät sekä posi­tii­vi­sia yllä­tyk­siä että pet­ty­myk­siä. Kaik­kein antoi­sin koke­mus oli Pentecostal-Charismatic Move­ments –ryh­män orga­ni­soima paneeli tee­masta “After Marie Griffith’s Gods Daugh­ters: Nar­ra­ting the Power of Sub­mis­sion in Con­tem­po­rary Pen­tecos­ta­lism”. Nimensä mukai­sesti ses­siossa pui­tiin Grif­fit­hin klas­sik­koet­no­gra­fian antia ame­rik­ka­lai­sen evan­ke­li­kaa­li­suu­den tut­ki­muk­selle usean pane­lis­tin voi­min, mukana myös kir­jai­lija itse. Yhtäältä kes­kit­ty­mi­nen yhteen kir­jaan teki panee­lista tavan­omaista fokusoi­dum­man. Toi­saalta pane­lis­tien puheen­vuo­roissa ja ylei­sessä kes­kus­te­lussa nos­tet­tiin esille monia tee­moja ja kysy­myk­siä, jotka kiin­nos­ta­vat myös muita kuin evan­ke­li­kaa­li­suu­den tut­ki­joita. Näitä oli­vat esi­mer­kiksi toi­mi­juus, suku­puoli, uskon­non ja poli­tii­kan suhde, uskon­non tera­pi­soi­tu­mi­nen, etno­gra­fi­nen metodi, teo­rian paikka uskon­non­tut­ki­muk­sessa sekä tut­ki­ja­nura. Kai­ken kaik­ki­aan tilai­suu­desta välit­tyi tun­nelma, että tässä tut­ki­musyh­teisö poh­tii kriit­ti­sesti ja raken­ta­vasti omaa his­to­ri­aansa yhden merk­ki­teok­sen tar­joa­masta pers­pek­tii­vistä käsin. Jäin poh­ti­maan, voi­siko vas­taa­via tilai­suuk­sia jär­jes­tää Suo­mes­sa­kin. Onko meillä saman­lai­sia yhtei­söjä tai saman­lai­sia teok­sia? Vai ovatko tut­ki­joi­den ver­kos­tot kui­ten­kin lähinnä kan­sain­vä­li­siä, vaikka tut­ki­mus­koh­teena oli­si­kin Suomi?

Minulla oli kon­fe­rens­sissa myös oma esi­telmä, jossa käsit­te­lin suo­ma­lais­ten orto­dok­si­nais­ten uskon­nol­li­sen maun raken­tu­mista suh­teessa lute­ri­lai­suu­teen Pierre Bour­dieun teo­rian valossa. Esi­tel­män aihe poh­jau­tui Cri­tical Theory and Discour­ses on Reli­gion –ryh­män keväi­seen hakuil­moi­tuk­seen, jossa todet­tiin muun muassa seu­raa­vaa: ”On the occa­sion of the 20th anni­ver­sary of Bour­dieu and Haacke’s Free Exc­hange and the 60th anni­ver­sary of Adorno’s Prisms, we invite pro­po­sals that use these works – or the wri­tings of Bour­dieu, Adorno, and Haacke more broadly – as len­ses through which to exa­mine (e.g.) eco­no­mics, class dis­tinc­tions, taste, and art in the study of religion.”

Panee­lissa, johon esi­tel­mäni oli sijoi­tettu, ei kui­ten­kaan puhuttu Theo­dor Ador­nosta tai Hans Haac­kesta mitään. Mukana oli kolme esi­tel­mää, joissa kai­kissa hyö­dyn­net­tiin Bour­dieuta ja kah­dessa kol­mesta puhut­tiin ensi­si­jai­sesti yhteis­kun­ta­luo­kasta ja uskon­nosta. Tämä ker­too siitä, että vaikka ryh­mät esit­tä­vät hakuil­moi­tuk­sis­saan toi­veita esi­tel­mien tee­moista, panee­lien saama muoto riip­puu olen­nai­sesti siitä, min­kä­lai­sia abstrak­teja kon­fe­rens­siin lähetetään.

Ennen esi­tystä minua her­mos­tutti panee­lini luok­ka­pai­not­tei­suus, sen otsik­ko­kin oli “Class, Cohort, and Aest­he­tics in the Study of Reli­gion”. Omassa tut­ki­muk­ses­sani yhteis­kun­ta­luokka ei ole ollut rele­vantti teema – suku­puo­leen, etni­syy­teen ja vähem­mis­tö­ase­maan liit­ty­vät sosi­aa­li­set hie­rar­kiat kyl­lä­kin. Koska panee­lin fokus ja oma tut­ki­muk­seni eivät täy­sin koh­dan­neet, koin myös ylei­sö­ky­sy­myk­set haas­ta­vam­miksi kuin kon­fe­rens­seissa kes­ki­mää­rin; sain tie­dus­te­luja muun muassa haas­tat­te­le­mieni nais­ten luokka-asemasta. Kai­ken kaik­ki­aan sijoit­tu­mi­nen luok­ka­pa­nee­liin sai minut miet­ti­mään yhteis­kun­ta­luo­kan ase­maa suo­ma­lai­sessa uskon­to­tie­teessä. Ehkäpä tämä teema ansait­sisi enem­män huo­miota paitsi omassa tut­ki­muk­ses­sani myös suo­ma­lai­sessa tut­ki­muk­sessa laajemmin?

Viime kädessä kon­fe­rens­sin isoin anti ei kui­ten­kaan ollut yksit­täi­sissä panee­leissa tai omassa esi­tel­mäs­säni, vaan ylei­sem­män tason opeissa ja koke­muk­sissa. Näitä sulat­te­len edel­leen, mutta näin tuo­reel­taan onnis­tun sanoit­ta­maan aina­kin seu­raa­vat ensi­ker­ta­lai­sen kävi­jän huo­miot. Ensin­nä­kin, nyt tie­dän, miksi kon­fe­rens­sie­si­tel­miä kut­su­taan ”pape­reiksi”. AAR:ssa on val­lalla esi­tys­tapa, johon kuu­lui pape­rista luettu esi­telmä ilman Power­Point­tia tai muuta lisä­ma­te­ri­aa­lia. Esi­tyk­set oli­vat useim­mi­ten sekä asia­pi­toi­sia että viih­dyt­tä­viä – mutta ne perus­tui­vat val­miille teks­tille, eivät vapaalle puheelle. Kyse on sel­västi ame­rik­ka­lai­sen kon­fe­rens­si­pa­nee­lin vakio­ra­ken­teesta, johon liit­tyy mui­ta­kin ele­ment­tejä, kuten kes­kus­te­lun sijoit­ta­mi­nen vasta kaik­kien esi­tel­mien perään. Näistä käy­tän­nöistä pääsi jyvälle jo muu­ta­man panee­lin seu­rat­tu­aan. Samalla vah­vis­tui kui­ten­kin tunne siitä, että sisä­pii­ri­läi­syys ame­rik­ka­lai­sessa yli­opis­to­maa­il­massa yhdisti val­tao­saa osal­lis­tu­jista monilla sel­lai­sil­la­kin tavoilla, jotka eivät avau­tu­neet ulko­puo­li­selle yhtä hel­posti. Kan­sain­vä­lis­ten jäsen­ten illan­vie­tossa ker­rot­tiin ”kan­sain­vä­lis­ten” osal­lis­tu­jien mää­räksi noin 600, mikä tar­koit­taisi sitä, että yli 90 pro­sen­tilla kon­fe­rens­sin osal­lis­tu­jista oli kyt­kös poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­seen yliopistoon.

Toi­seksi, nyt uskon hie­man aiem­paa vakaam­min sii­hen, että tut­ki­mus­maa­il­man merk­ki­hen­ki­löt ja por­tin­var­ti­jat­kin ovat vain ihmi­siä. Suo­messa väi­tel­leen tuo­reen toh­to­rin sil­min monet kan­sain­vä­li­set aka­tee­mi­set ins­ti­tuu­tiot tun­tu­vat kau­kai­silta. Keitä ovat esi­mer­kiksi ne taruo­len­not, jotka toi­mit­ta­vat arvos­te­tuim­pia jour­naa­leja ja jul­kai­susar­joja, ja kuinka heitä roh­ke­nisi lähes­tyä? AAR:ssa on tilai­suus havain­noida omin sil­min, kuinka toi­mit­ta­jat mai­nos­ta­vat jour­naa­lei­taan, temaat­tis­ten ryh­mien jäse­net päät­tä­vät seu­raa­van vuo­den pain­opis­teistä ja oman tut­ki­musa­lan suu­rim­mat nimet pitä­vät puheen­vuo­roja. Samalla näistä hah­moista ja pro­ses­seista tulee omassa mie­lessä asteen arki­sem­pia ja hel­pom­min lähestyttäviä.

Kol­man­neksi, AAR on ver­kos­toi­tu­jan para­tiisi, mutta val­mis­tau­tu­ma­ton voi myös huk­kua ihmis­pal­jou­teen. Kon­fe­renssi kokoaa yhteen val­tao­san uskon­non­tut­ki­muk­sen ame­rik­ka­lai­sista nimistä ja ison jou­kon muun­maa­lai­sia­kin. Se myös tar­joaa monen­lai­sia tilai­suuk­sia kon­tak­tien luo­mi­seen, esi­merk­keinä asialle pyhi­te­tyt työ­ryh­mät sekä temaat­tis­ten ryh­mien kokouk­set, joi­hin kaikki haluk­kaat voi­vat osal­lis­tua. Saman­ai­kai­sesti väkeä on niin pal­jon, että juuri nii­hin itselle tär­kei­siin ihmi­siin tus­kin sat­tu­malta tör­mää. Jos osal­lis­tun kon­fe­rens­siin uudes­taan, käyn osal­lis­tu­ja­lis­tan tar­kem­min läpi etu­kä­teen ja etsin kiin­nos­ta­via kon­tak­teja. Kon­fe­rens­sin aikana ohjel­maa on koko ajan niin pal­jon, että yksit­täis­ten tut­ki­joi­den pro­fii­lei­hin ei ehdi perehtyä.

Nel­jän­neksi, AAR:n ilma­piiri hei­jas­te­lee uskon­non rele­vans­sia ja vireyttä poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sessa yhteis­kun­nassa. Siten AAR on omi­aan kohot­ta­maan uskon­non­tut­ki­jan ammat­tiyl­peyttä. Esi­mer­kiksi, en osal­lis­tu­nut yhteen­kään poli­tiik­kaa tai taloutta käsit­te­le­vään panee­liin, mutta uskon­non yhteys Yhdys­val­to­jen yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­mään nousi esille monessa kuu­le­mas­sani puheen­vuo­rossa. Hotel­lien käy­tä­villä myös vaelsi mer­kit­tä­vässä mää­rin ihmi­siä, jotka oli­vat pai­kalla uskon­nol­li­sen yhtei­sönsä edus­ta­jina tai tun­nus­ti­vat vakau­mus­taan vaa­te­tuk­sensa kautta. Muun muassa nämä kes­kus­te­lut ja koh­taa­mi­set, yhdessä tapah­tu­man suu­ren koon kanssa, vah­vis­ti­vat kon­fe­rens­sin välit­tä­mää kuvaa uskon­non­tut­ki­muk­sesta elin­voi­mai­sena ja mer­kit­tä­vänä tie­tee­na­lana mar­gi­naa­li­sen puu­has­te­lun sijaan.

Tämän koke­muk­sen syn­ty­mistä ede­saut­toi osal­taan myös se, että kon­fe­rens­siin osal­lis­tui sekä uskon­to­tie­tei­li­jöitä että teo­lo­geja, ja yli­päänsä uskon­toa monesta eri suun­nasta lähes­ty­viä hen­ki­löitä. Laaja-alaisuus mah­dol­listi eri­lai­sia kiin­nos­ta­via kes­kus­te­luja, kuten uskon­to­tie­tei­li­jän (Ann Taves) ja teo­lo­gin (Gra­ham Ward) dia­lo­gin varaan raken­tu­neen plenary-paneelin aiheesta “’Nor­ma­ti­vity’ and the Aca­de­mic Study of Reli­gion: Refra­ming the Con­ver­sa­tion about Theo­logy and Reli­gious Stu­dies”. Kai­ken kaik­ki­aan kon­fe­renssi herät­te­li­kin minua poh­ti­maan uudella tavalla hen­ki­lö­koh­tai­sen, eet­ti­sen, poliit­ti­sen, nor­ma­tii­vi­sen ja des­krip­tii­vi­sen yhteyk­siin liit­ty­viä kysy­myk­siä omassa tut­ki­muk­ses­sani. Tätä pidän mer­kit­tä­vänä, yhden kon­fe­rens­si­mat­kan väär­tinä antina.

Yhteen­ve­tona totean, että AAR on kal­lis ja kau­kana, mutta aina­kin minulle se oli koke­muk­sena antoisa. Toki tapah­tuma on hyvin Amerikka-keskeinen ja välillä heräsi epäi­lys, voiko suo­ma­lai­seen kon­teks­tiin kes­kit­tyvä tut­ki­muk­seni kiin­nos­taa siellä ketään. Olin tyy­ty­väi­nen, että esi­tyk­seni oli teo­ria­pai­not­tei­nen, sillä tällä tasolla yhteistä kos­ke­tus­pin­taa mui­den pane­lis­tien ja kuu­li­joi­den kanssa oli jo enem­män. Sanoi­sin­kin, että on tär­keää miet­tiä, mitä ja miten AAR:ssa kan­nat­taa omasta tut­ki­muk­ses­taan ker­toa. Kon­fe­rens­sin posi­tii­vi­sena puo­lena pidän ehdot­to­masti sitä, että tut­ki­mus­kes­kus­te­lu­jen lisäksi monet muut­kin tut­ki­jan työn­ku­vaan sisäl­ty­vät teh­tä­vät saa­vat ohjel­massa sijaa. Työ­ryh­missä ope­te­taan tie­dot­ta­mista, ajan­hal­lin­taa, CV:n raken­ta­mista ja muita tär­keitä tai­toja – siis ava­taan ja sanoi­te­taan tut­ki­jan­työn ”hil­jaista tie­toa”. Kon­fe­rens­sia­lu­eella on myös val­tava kir­ja­näyt­tely, jossa voi tavata kus­tan­nus­toi­mit­ta­jia ja kes­kus­tella omista pro­jek­teis­taan. Näistä mah­dol­li­suuk­sista on var­masti eri­tyi­sen pal­jon hyö­tyä nuo­rille tutkijoille.

Koke­muk­seni perus­teella voin siis suo­si­tella AAR:n vuo­si­ko­kouk­seen osal­lis­tu­mista suo­ma­lai­sille uskon­to­tie­tei­li­jöille, var­sin­kin jos oma tut­ki­musaihe lin­kit­tyy kan­sain­vä­li­seen kon­teks­tiin tai sivuaa kan­sain­vä­li­siä teoreettis-metodologisia kes­kus­te­luja. Atlanta nyt ei paik­kana ollut eri­tyi­sen kiin­nos­tava, mutta isän­tä­kau­punki vaih­tuu vuo­sit­tain: vuo­den 2016 kokous­paikka San Anto­nio ja vuo­den 2017 Bos­ton hou­kut­te­le­vat jo turis­mi­mie­les­sä­kin huo­mat­ta­vasti enemmän!