Modernin henkisyyden muodot tutkimuskenttänä (Juho Huttu-Hiltunen)

Download PDF

Juho Huttu-Hiltunen
Turun yliopisto

Stef Aupers & Dick Hout­man (toim.) 2010. Reli­gions of Moder­nity. Reloca­ting the Sac­red to the Self and the Digi­tal. Lei­den: Brill. 273 s.

Hol­lan­ti­lais­ten Stef Auper­sin ja Dick Hout­ma­nin toi­mit­tama Reli­gions of Moder­nity. Reloca­ting the Sac­red to the Self and the Digi­tal perus­tuu vuonna 2005 jär­jes­tet­tyyn Inter­na­tio­nal Society for the Socio­logy of Reli­gion –kon­fe­rens­siin, jonka esi­tel­mät tar­jo­si­vat run­gon kir­jalle. Kir­jan 12 kap­pa­letta jakau­tu­vat tee­moil­taan kah­teen osioon, joista ensim­mäi­nen käsit­te­lee seit­se­män artik­ke­lin ver­ran new agea ja hen­gel­li­syyttä teo­ria­pai­not­tei­sesti ja jäl­kim­mäi­nen vii­den artik­ke­lin ver­ran tek­no­lo­gian ja tie­teen yhteyk­siin kyt­key­ty­viä uskon­nol­li­suu­den muotoja.

Hen­ki­syy­den yleis­kieli, ver­kos­tot ja jul­ki­nen näkyvyys

Teok­sen kir­joit­ta­jille yhteistä on pyr­ki­mys osoit­taa, että väit­teet nyky­hen­ki­syy­den haja­nai­suu­desta ja mer­ki­tyk­set­tö­myy­destä län­si­maissa ovat ennen­ai­kai­sia. Toi­nen koros­tu­nut teema on argu­men­tit uskon­nol­li­suu­den ja hen­ki­syy­den kas­va­vasta jul­ki­sesta näky­vyy­destä yksi­tyi­sen elin­pii­rin rin­nalla. Teok­sen toi­mit­ta­jat Aupers ja Hout­man nos­ta­vat yhdessä kir­joit­ta­mas­saan joh­dan­to­kap­pa­leessa teok­sen tavoit­teeksi uusien hen­ki­syy­den muo­to­jen haja­nai­suu­den (engl. inco­he­rent/fuzzy spi­ri­tua­lity) väit­teen pur­ka­mi­sen. Hen­ki­syys on usein vailla sel­keitä ja näky­viä raken­teita, joka tekee sen tut­ki­mi­sen mer­ki­tyk­sestä jos­kus kiis­ta­na­laista. Linda Wood­head avaa artik­ke­lis­saan aiheesta käy­tyä aka­tee­mista väit­te­lyä. Hän kuvai­lee, miten ”kon­ser­va­tii­vi­set uskon­to­so­sio­lo­git” puo­lus­ta­vat ”oikeaa uskon­nol­li­suutta” lei­maa­malla uudet liik­keet ja har­joi­tus­ta­vat ”sumeaksi hen­gel­li­syy­deksi”, joka ei mää­rity uskon­nol­li­seksi, koska siitä puut­tuu perin­tei­sen, jär­jes­täy­ty­nen uskon­non piirteitä.

Näi­den väit­tei­den sijaan Reli­gions of Moder­ni­tyn kir­joi­tuk­sista hah­mot­tuu kon­sen­sus siitä, että hen­ki­syy­dessä on muo­tou­tu­mis­vai­hees­saan eri asteilla ole­via tee­moja, jotka lin­kit­ty­vät yhteis­kun­nan ja sosi­aa­li­sen elä­män raken­tei­den muu­tok­seen. Tämä näkyy hen­ki­syy­den yleis­kie­lessä: yhtei­sessä sanas­tossa, puhe­ta­voissa ja ympä­ris­töissä, jotka sosi­aa­lis­ta­vat jaet­tuun todel­li­suu­teen. Tut­ki­jan teh­tä­vänä on näin kat­sot­tuna esi­mer­kiksi eri­tellä kei­noja, joilla iden­ti­teet­tiä raken­ne­taan sekä doku­men­toida, kuinka hen­ki­syyttä levi­te­tään ja mitä siitä seuraa.

Kir­jassa pal­jon käsi­tel­lyn new agen voi hah­mot­taa reflek­sii­vi­senä ja muo­doil­taan vaih­te­le­vana tapana kom­mu­ni­koida. Olav Ham­mer kir­joit­taa, miten new age –kau­pat ovat sisus­tuk­sel­taan ja vali­koi­mal­taan saman­kal­tai­sia ympäri maa­il­man. Hän myös esit­tää eten­kin kent­tä­tut­ki­musta teh­nei­siin kir­joit­ta­jiin näh­den kriit­ti­sesti, että yksi­löl­li­nen koke­mus ei ole ainoa auk­to­ri­teetti new age –pii­reissä: kiis­te­lyä ja val­ta­tais­te­lua löy­tyy nii­den raa­mien mää­rit­te­lyn suh­teen, joissa yksi­löl­listä uskoa har­joi­te­taan. Kirs­ten Marie Bjov­berg puo­les­taan käsit­te­lee new agea väli­neenä muo­vata työ­kult­tuu­ria ja luoda lisä­ar­voa lii­ke­toi­min­nalle, ottaen esi­mer­kiksi NLP:n (engl. Neuro-Linguistic Pro­gram­ming), johon tans­ka­lai­set yri­tys­val­men­ta­jat anta­vat kou­lu­tusta. Tällä tavoin tut­ki­muk­sen vii­te­ke­hyk­seksi aset­tuu uus­li­be­raali talous ja yritysmaailma.

Tho­mas Luck­man­nin näky­mät­tö­män uskon­non käsi­tettä uudis­te­taan useassa artik­ke­lissa. Luck­mann kehitti teok­ses­saan The Invi­sible Reli­gion (1967) uskon­non­tut­ki­musta, joka koh­dis­tuu pelk­kien ins­ti­tuu­tioi­den ja nii­den raken­tei­den tut­ki­mi­sen lisäksi myös uskon­toon yksi­lön itsensä toteut­ta­mi­sen mer­ki­tys­jär­jes­tel­mänä. Luck­man­nin teo­riaa täy­den­ne­tään esi­mer­keillä uskon­non kas­va­neesta jul­ki­sesta näky­vyy­destä. Siob­han Chand­ler kir­joit­taa elä­män hen­ki­syy­den ver­kos­toista, jotka kie­tou­tu­vat kan­sa­lai­syh­teis­kun­taan: työ­pa­jo­jen, semi­naa­rien, kir­jo­jen ja ter­veys­tuot­tei­den ympä­rille. Hel­posti muo­kat­ta­vissa ole­vat, not­kea­ra­ken­tei­set yhtey­den­pi­to­ver­kos­tot sovel­tu­vat toi­min­taan, jonka kes­kei­sinä arvoina on yksi­löl­li­syys ja ins­ti­tu­tio­naa­lis­ten auk­to­ri­teet­tien vastaisuus.

Käsit­tei­den paljous

Moder­nien uskon­to­jen tut­ki­muk­sesta piir­tyy hie­man sekava kuva, jos kat­so­taan teok­sen käsit­teitä. Perus­kä­sit­teet hen­gel­li­syys ja hen­ki­syys (engl. spi­ri­tua­lity) ovat han­ka­lia mää­ri­tellä, vaikka käsit­tei­den luon­neh­din­noista löy­tyy pal­jon yhtä­läi­syyk­siä. Spi­ri­tua­lity esiin­tyy teok­sessa kir­ja­vasti mui­den läheis­ten käsit­tei­den kanssa: holis­ti­nen hen­ki­syys (engl. holis­tic spi­ri­tua­lity), elä­män hen­ki­syys (engl. life spi­ri­tua­lity) ja new age –hen­ki­syys. Hen­ki­syy­den moni­muo­toi­suus näyt­tää siir­ty­vän sen tutkimukseen.

Wood­head käyt­tää emic-käsitettä holis­ti­nen hen­ki­syys ja etic-käsitettä sub­jek­tii­vi­nen elä­män hen­ki­syys (engl. subjective-life spi­ri­tua­lity): hänen ja Paul Hee­la­sin yhtei­sestä aineis­tosta löy­tyy dis­kurssi jous­ta­vista kehon, mie­len ja hen­gen koko­nai­suuk­sista, joissa pai­no­te­taan ”koko­nais­val­taista” koke­mista. Wood­hea­din mukaan dis­kurssi on hah­mo­tet­ta­vissa tut­kit­ta­vaksi ilmiöksi.

Auper­sin ja Hout­ma­nin suo­si­man itseus­kon­nol­li­suu­den (engl. self-spirituality) käsit­teen on alun perin kehit­tä­nyt Hee­las, jonka vai­ku­tus on kir­jassa suuri (Hee­las, Luck­mann ja Weber ovat useim­min mai­ni­tut tut­ki­jat). Hee­las on käyt­tä­nyt itseus­kon­nol­li­suutta kuva­tes­saan new agea. Itseus­kon­nol­li­suus viit­taa dis­kurs­sei­hin itsestä ‒ omasta sub­jek­tii­vi­sesta koke­muk­sesta ‒ pyhän läh­teenä ja tie­don oikeut­ta­jana. Aupers ja Hout­man lin­jaa­vat suo­ra­su­kai­sesti, että ana­lyyt­ti­nen ja empii­ri­sesti vakuut­tava tut­ki­mus new agesta on teh­nyt sel­väksi itseus­kon­nol­li­suu­den ole­van yhtei­nen nimit­täjä nykyi­sen hen­gel­li­sen mil­jöön luon­neh­din­nassa (s.6). Väit­teensä he ilmei­sesti poh­jaa­vat Hee­la­siin tai eivät aina­kaan kerro muista samaan joh­to­pää­tök­seen päätyneistä.

Chand­le­rin käyt­tämä elä­män hen­ki­syys on sekin alku­jaan Hee­la­sin kehit­tämä termi new agen kal­tais­ten muu­tok­sessa ole­vien hen­gel­li­syy­den muo­to­jen käsit­te­lyyn. Käsit­teen käy­tön Chand­ler perus­te­lee yhtäältä sillä, että liik­keen jäse­net eivät käytä enää new age –käsi­tettä sen nega­tii­vi­sen sävyn vuoksi, ja myös sillä, että uusi käsite joh­dat­te­lee ymmär­tä­mään new agen muut­tu­vaa luon­netta kan­sa­lai­syh­teis­kun­nassa. Herää silti kysy­mys, eikö elä­män pyhit­tä­mi­sen tavoista ja kon­teks­teista hah­motu mitään sel­keäm­pää yhteistä teki­jää ‒ kuten esi­mer­kiksi juuri hen­ki­lö­koh­tai­sen koke­muk­sen painottaminen?

Chand­ler esit­tää, ettei elä­män hen­ki­syyttä voi redusoida mihin­kään yksit­täi­seen yhteis­kun­nan osa-alueeseen: muu­tok­sen seu­rauk­set raken­tu­vat talou­den, poliit­ti­sen hal­lin­non ja kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan yhteen kie­tou­tu­neissa suh­teissa ja ver­kos­toissa. Hänen mukaansa esi­mer­kiksi Jeremy Car­ret­ten ja Ric­hard Kin­gin (2005) kri­tiikki, joka koh­dis­tuu uus­li­be­raa­lia poli­tiik­kaa myö­täi­le­vän ja yksi­löä syyl­lis­tä­vän hen­ki­syy­den vai­ku­tuk­siin, koh­dis­tuu elä­män hen­ki­syy­den talou­del­li­siin kyt­kök­siin, mut­tei kat­ta­vasti sen har­joit­ta­jien toi­min­taan. Chand­ler (kuten myös Wood­head aiheesta kir­joit­taes­saan) kai­paa lisää empii­ristä tut­ki­musta hen­ki­syy­den har­joit­ta­jista väit­teen arvioimiseksi.

Jos käy­tet­tyjä käsit­teitä arvioi­daan esi­te­tyn perus­teella, itseus­kon­nol­li­suus on aina­kin mak­ro­ta­solla ana­lyyt­ti­sempi kuin new age, koska itseus­kon­nol­li­suus viit­taa sii­hen, mihin koke­mus­ten arvo perus­tuu, sen sijaan, että valit­tai­siin jokin meta­fyy­si­nen teema (uusi aika, elämä tms.), joka sovi­te­taan kuvaa­maan moni­mut­kaista kent­tää. Käsit­teis­tön seka­vuus on kui­ten­kin ymmär­ret­tä­vää, koska on kyse muu­tok­sessa ole­vasta moni­muo­toi­sesta ilmiöstä. Itseen kes­kit­tyvä hen­ki­syys näyt­täy­tyy useita kir­jan teo­rioita yhdis­tä­väksi kat­to­te­ki­jäksi ja sen sopi­vuutta olisi voitu kokeilla sel­keäm­min ver­tai­le­malla käsitteitä.

Tie­teen ja tek­no­lo­gian vas­ta­vuo­roi­nen vai­ku­tus hen­ki­syy­den kanssa

Teok­sen toi­nen teema, ”pyhän siir­ty­mi­nen digi­taa­li­seen”, saa käsit­te­lyä vii­den artik­ke­lin ver­ran kir­jan lop­pu­päässä. Aiheina ovat ufous­konto raë­lismi, vuo­si­tu­han­nen vaih­detta edel­tä­nyt kata­stro­fi­pelko, tek­no­lo­gi­nen new age, digi­taa­lista magiaa har­joit­ta­vat tek­no­pa­ka­nat ja sci­fin uskon­nol­li­set nar­ra­tii­vit. Artik­ke­leita yhdis­tää tie­to­tek­nii­kan, kovan tie­teen ja tek­no­lo­gian hen­ki­set repre­sen­taa­tiot. Kir­jan alku­puo­len teo­reet­ti­suu­den jäl­keen jäl­kim­mäi­nen osa on kevyt­lu­kui­sempi. Tämän voi nähdä ansiona aina­kin sel­key­den suhteen.

Dorian Zand­ber­gen ker­taa new age –vai­kut­ta­jien kehit­tä­män new edgen vai­heita. New edgellä tar­koi­te­taan tek­no­lo­gia­pai­not­teista new agea, jota mui­den muassa Timothy Leary kehit­teli 1990-luvulla. Lea­ryn mukaan 1960‒1970 –luku­jen hip­pi­liike oli tek­no­lo­gia­vas­tai­nen, mutta 1990-luvulla vaih­toeh­toih­mi­set tuli­si­vat omak­su­maan väis­tä­mättä tek­no­lo­gian sen sisään­ra­ken­net­tu­jen hen­kis­ten omi­nai­suuk­siensa ansiosta. Useat ensim­mäi­sen aal­lon aka­tee­mi­set kir­joi­tuk­set uskon­non ja tek­no­lo­gian suh­teesta kan­nat­ti­vat kri­tii­kittä Lea­ryn deter­mi­nis­tistä visioin­tia. Zand­ber­gen sen sijaan ana­ly­soi sitä, miksi tie­tyt ihmi­set, eri­tyi­sessä sosio­kult­tuu­ri­sessa ilmas­tossa, otti­vat new edgen idean vaka­vasti, ja mil­lai­seen his­to­rial­li­seen kehi­tyk­seen ilmiö liit­tyy. Olen­naista on, että tie­teen ja tek­no­lo­gian kehit­tä­jät ins­pi­roi­tu­vat hen­ki­syy­destä ja päin­vas­toin. Yhteis­tu­lok­sena syn­ty­vässä dis­kurs­sissa digi­taa­li­nen tek­no­lo­gia sakra­li­soi­tuu. Zand­ber­ge­nin mukaan new edge seu­raa aikansa tek­no­lo­gia­hy­peä ja on siten jat­ku­vassa vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa tie­teen ja tek­no­lo­gian aal­lon­har­jalla tapah­tu­van kes­kus­te­lun kanssa. New ageen ver­rat­tuna erona on pelas­tus­kä­si­tys: new edgessä ihmis­ke­hon bio­lo­gi­suus on rajoite ja sen tehos­ta­mi­nen tek­no­lo­gialla keino trans­sen­dens­siin, toi­sin kuin new agessa. Zand­ber­gen ei ver­taa new edgea trans­hu­ma­nis­miin ja sen kehi­tys­kul­kuun. Se voisi osal­taan myös valaista digi­taa­li­sen hen­ki­syy­den ja ideo­lo­gioi­den kenttää.

Stef Aupers kir­joit­taa hänen haas­tat­te­le­mis­taan tek­no­pa­ka­noista, joille digi­taa­lis­ten ohjel­mis­to­jen mah­dol­lis­ta­mat vir­tu­aa­li­set tilat ovat maa­gi­sia abstrak­tin luon­teensa vuoksi. Ohjel­moi­jalle itsel­le­kin usein lähes käsit­tä­mät­tö­mien ohjel­mis­to­jen parissa työs­ken­tely on hedel­mäl­listä maata Bro­nis­law Mali­nows­kin tut­ki­mien uskon­nol­li­sen ajat­te­lun klas­sis­ten perus­te­ki­jöi­den: mys­tee­rin, kun­nioi­tuk­sen ja häm­mäs­tyk­sen tun­teille. Max Webe­rin käsi­tys yhteis­kun­taa ratio­na­li­soi­vasta tek­no­lo­gi­sesta kehi­tyk­sestä osoit­tau­tuu tässä suh­teessa ongel­mal­li­seksi, vaikka puhu­taan­kin mah­dol­li­sesti melko pie­nistä ryh­mistä. Toi­saalta ryh­mien ja yksit­täis­ten vai­kut­ta­jien näky­vyys esi­mer­kiksi tek­no­lo­gia­teol­li­suu­dessa saat­taa olla suh­teel­li­sen suurta, kuten Googlen tek­no­lo­gia­joh­taja, trans­hu­ma­nisti Ray Kurzwei­lin tapauksessa.

Carly Mac­ha­don teksti täy­den­tää edel­li­siä kat­sauk­sia. Hän käsit­te­lee raë­lis­min yhtey­dessä tie­tei­li­jöitä (enim­mäk­seen peh­mei­den tie­tei­den edus­ta­jia), jotka käyt­tä­vät reto­rii­kas­saan pro­fee­tal­li­sia sävyjä, sekoit­taen näin moder­nia ratio­naa­li­suu­den ja uskon vas­tak­kai­na­set­te­lua. Toi­nen näkö­kulma olisi käsi­tellä kovien tie­tei­den avulla raken­net­tuja argu­ment­teja tek­no­lo­gian ja tie­teen hen­kis­ten repre­sen­taa­tioi­den ins­pi­roi­mista käsi­tyk­sistä. Sel­lai­nen voisi olla esi­mer­kiksi trans­hu­ma­nis­tien singulariteetti.

Moni­puo­li­nen teos län­si­mai­sen nyky­hen­ki­syy­den tutkimisesta

Reli­gions of Moder­nity on kiin­nos­tava kokoelma näke­myk­siä nyky­ajan hen­ki­syy­den muo­doista. Siinä ei käsi­tellä kai­ken kat­ta­vasti tut­ki­mus­suun­tauk­sia ja hen­ki­syy­den lajeja, mutta teok­sesta on hyö­tyä laa­jo­jen yhteis­kun­nal­lis­ten, kult­tuu­ris­ten ja sosi­aa­lis­ten kehi­tys­suun­tien hah­mot­ta­mi­sessa ja esi­mer­kiksi eri­lais­ten liik­kei­den reflek­toin­nissa nii­den suh­teen. Kir­jan lähes­ty­mis­ta­vat ovat moni­puo­li­sia ja ne täy­den­tä­vät – ja osit­tain myös kri­ti­soi­vat toi­si­aan. Kir­jan lop­puun olisi sopi­nut jon­kin­lai­nen kes­kus­te­lu­kap­pale, jossa teki­jät yhdessä ver­tai­le­vat näke­myk­si­ään suu­rista linjoista.

Kirja ei tunnu van­hen­tu­neen, vaikka suu­rin osa artik­ke­leista poh­jaa vuo­den 2005 esi­tyk­siin. Tek­no­lo­gia on silti ehti­nyt muut­tua. Aupers ja Hout­man kir­joit­ta­vat (s.18), kuinka sosi­aa­li­sella medialla vas­tus­te­taan moni­kan­sal­li­sia yri­tyk­siä; nyky­ään tilanne on jo moni­mut­kai­sempi, kun monet sosi­aa­li­sen median yri­tyk­set teke­vät nii­den kanssa yhteis­työtä ja ovat sel­lai­sia itsekin.

Kir­jal­li­suus

Car­rette, Jeremy R. & King, Ric­hard
2005 Sel­ling Spi­ri­tua­lity. The Silent Takeo­ver of Reli­gion. Lon­don: Routledge.

Luck­mann, Tho­mas
1967 The Invi­sible Reli­gion. The Problem of Reli­gion in Modern Society. New York: The Mac­mil­lan Company.