Lectio praecursoria. Monsieur, näkemyksemme eivät ole samalta planeetalta! (Johanna Konttori)

Download PDF

Johanna Kont­tori
Hel­sin­gin yliopisto

Kie­len­käy­tön mer­ki­tystä ei kan­nata vähek­syä. Yhdel­lä­kin lauseella voi olla kau­as­kan­toi­sia vai­ku­tuk­sia, kuten olen saa­nut oma­koh­tai­sesti kokea. 1990-luvun lop­pu­puo­len Parii­sissa, Ame­rik­ka­lai­sen yli­opis­ton ihmi­soi­keuk­sien poli­tiik­kaa käsit­te­le­vällä luen­to­kurs­silla luen­noit­si­jamme mai­nitsi sivu­lauseessa, ettei rans­ka­lai­sissa kou­luissa voi käyt­tää ris­ti­kau­la­ko­rua, sillä tämä olisi vas­toin maal­li­suu­den peri­aa­tetta. En ollut suo­ma­lai­sena tot­tu­nut miet­ti­mään sen kum­mem­min kenen­kään kau­lassa mah­dol­li­sesti roik­ku­vaa ris­tiä, joten ensim­mäi­nen mie­leeni juo­lah­ta­nut sana oli ”häh?”. Seu­raa­vien viik­ko­jen ja kuu­kausien aikana häm­mäs­tyk­seni muo­tou­tui kui­ten­kin aka­tee­mi­sem­paan muo­toon. Halusin tie­tää, mistä tässä oikein on kysymys.

Opin pian, että Rans­kassa on ole­massa nyky­ään laa­jaa kan­na­tusta naut­tiva laïcité–peri­aate, jonka puit­teissa muun muassa val­tion kou­lu­jen tulee olla uskon­nol­li­sesti neut­raa­leja. Samalla minulle sel­visi, että tämän peri­aat­teen sovel­ta­mi­sesta oli käyty jo pitem­pään kes­kus­te­lua yhden, tie­tyn kysy­myk­sen tii­moilta. Vuonna 1989 eräässä rans­ka­lais­kou­lussa oli irti­sa­nottu kolme kou­lu­tyt­töä, jotka kiel­täy­tyi­vät rii­su­masta pää­hui­ve­jaan kou­lu­luo­kassa. Tästä tapah­tu­masta oli saa­nut alkunsa l’affaire du fou­lard, hui­vi­kes­kus­telu, joka yhä edel­leen, vuo­si­tu­han­nen vaih­teen lähes­tyessä, nousi pin­nalle aika ajoin. Kysy­mys uskon­nol­lis­ten tun­nus­merk­kien käy­töstä val­tion kou­luissa rat­kesi vasta vuonna 2004 – muu­ta­maa vuotta hui­vi­kes­kus­te­lua käsit­te­le­vän pro gradu –tut­kiel­mani val­mis­tu­mi­sen jäl­keen – kun näky­vien uskon­nol­lis­ten tun­nus­merk­kien, kuten pää­hui­vien, sik­hien tur­baa­nien, ja näky­vien ris­ti­kau­la­ko­ru­jen käyttö kiel­let­tiin val­tion kou­luissa uuden lain myötä.

Pää­hui­via kou­lussa käyt­tä­nei­den tyt­tö­jen luku­määrä 2000-luvun alussa oli jotain tuhan­nen ja kah­den tuhan­nen välillä. Olipa tarkka luku mikä tahansa, kyse oli pie­nestä vähem­mis­töstä Rans­kan noin vii­den mil­joo­nan mus­li­min jou­kossa. Pieni oli myös se joukko mus­li­mi­nai­sia, joi­den käyt­tämä kas­vot peit­tävä vaa­te­tus nos­tatti pian hui­vi­kes­kus­te­lun laan­nut­tua uuden poliit­ti­sen deba­tin. Ns. täys­hun­nuista käyty kes­kus­telu oli lopulta huo­mat­ta­vasti hui­vi­kes­kus­te­lua lyhyempi, mutta myös sen lop­pu­tu­lok­sena oli mus­li­mi­nais­ten pukeu­tu­mista rajoit­tava uusi laki: huh­ti­kuusta 2011 alkaen Rans­kassa on ollut kiel­let­tyä peit­tää kas­vot jul­ki­sessa tilassa, tar­koit­taen niin val­tion viras­toja, katuja kuin torejakin.

Väi­tös­tut­ki­muk­seni sai alkunsa ennen kum­man­kaan em. lain sää­tä­mistä, ja eten­kin sen aineisto on muut­tu­nut vuo­sien var­rella paitsi rans­ka­lai­sen kes­kus­te­lun fokuk­sen siir­ty­mi­sen niin myös uuden lain­sää­dän­nön myötä. Muut­tu­mat­to­mana sen sijaan on säi­ly­nyt jo pro gradu –tut­kiel­mas­sani tekemä huo­mio siitä, että kes­kus­telu hui­vista, samoin kuin myö­hem­min täys­hun­nusta, oli itse asiassa ennen kaik­kea kes­kus­te­lua tasa­val­lasta ja rans­ka­lai­suu­desta; siitä miten tasa­val­lan kes­kei­siä arvoja ja peri­aat­teita tulisi tul­kita yhä moni­kult­tuu­ri­sem­massa ja –uskon­toi­sem­massa todel­li­suu­dessa sekä siitä, mitä rans­ka­lai­suus oikein tänä päi­vänä tarkoittaa.

En voi ottaa itsel­leni kun­niaa hui­vi­ky­sy­myk­sen aka­tee­mi­sen kiin­nos­ta­vuu­den esil­le­tuo­mi­sesta. Kyseessä on aihe, jota on tut­kittu pal­jon niin Rans­kassa kuin sen ulko­puo­lel­la­kin, ja tut­ki­musta löy­tyy rans­kaksi, englan­niksi, sak­saksi, ruot­siksi jne., mut­tei kui­ten­kaan juuri vielä suo­meksi. Tut­ki­muk­seni kan­nalta mer­kit­tävä haaste onkin ollut löy­tää sel­lai­nen näkö­kulma, jonka myötä tut­ki­muk­seni pys­tyy puo­lus­ta­maan paik­kaansa laa­jan, jo ole­massa ole­van tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­den jou­kossa. Tämä näkö­kulma koos­tuu kol­mesta teki­jästä. Ensin­nä­kin tut­ki­muk­seni tuo pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­lut yhteen, mikä on aiem­massa tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­dessa ollut ver­rat­tain har­vi­naista. Toi­seksi, ana­ly­soin rans­ka­lai­sia pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luja natio­na­lis­mi­tut­ki­muk­sen käsit­teis­tön ja teo­rioi­den vii­te­ke­hyk­sessä, sekin aiem­min melko vähän käy­tetty lähes­ty­mis­tapa aihee­seen. Ja kol­man­neksi, myös tut­ki­muk­seni aineisto on tois­tai­seksi saa­nut suh­teel­li­sen vähän huo­miota rans­ka­lai­sia pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luita käsit­te­le­vässä tutkimuksessa.

Tar­kas­te­len seu­raa­vassa näitä kol­mea teki­jää hie­man yksityiskohtaisemmin.

Tut­ki­muk­sel­lani on kaksi teh­tä­vää, joista ensim­mäi­nen on luon­teel­taan ylei­sempi ja jäl­kim­mäi­nen spe­si­fimpi. Ylei­senä tut­ki­mus­teh­tä­vänä on tuoda yhteen rans­ka­lai­set kes­kus­te­lut pää­hui­veista ja täys­hun­nuista. Tut­ki­muk­ses­sani käsi­tel­lään pit­kää ajan­jak­soa, alkaen vuo­den 1989 lop­pu­puo­lelta ja jat­kuen aina vuo­teen 2011, tar­kem­man ana­lyy­sin kes­kit­tyessä kah­teen lyhyem­pään ajan­jak­soon. Pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­lut voi­daan tut­ki­muk­seni perus­teella nähdä, kaik­kine eroi­neen­kin, tois­tensa jat­ku­mona. Niitä yhdisti paitsi kysy­mys siitä millä tavoin uskonto ja uskon­nol­li­nen ryh­mäi­den­ti­teetti voi­vat näkyä jul­ki­sessa tilassa, niin myös hie­man impli­siit­ti­sem­min kysy­mys isla­min ja mus­li­mien integroi­mi­sesta siten, että ris­ti­rii­dat suh­teessa kan­sal­li­seen iden­ti­teet­tiin ja republi­ka­nis­ti­seen ideo­lo­gi­aan pysy­vät mah­dol­li­sim­man vähäisinä.

Tut­ki­muk­sen spe­si­fimpi tut­ki­mus­teh­tävä on tar­kas­tella kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin dis­kur­sii­vista raken­ta­mista huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luissa kah­den ajan­jak­son aikana. Tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­sena perus­tana on näke­mys kie­len­käy­tön kes­kei­sestä mer­ki­tyk­sestä natio­na­lis­mille, samoin kuin eron­te­ko­jen mer­ki­tyk­sestä kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­selle. Tut­ki­muk­ses­sani kysyn, millä eri tavoilla islam uskon­tona, mus­li­mit isla­min har­joit­ta­jina, ja eri­tyi­sesti mus­li­mi­nai­set, hei­dän hui­vinsa ja hun­tunsa suh­teu­te­taan tut­ki­musai­neis­tossa tasa­val­taan, sen arvoi­hin ja iden­ti­teet­tiin, ja eri­tyi­sesti laïcité–peri­aat­tee­seen? Tut­kin lisäksi sitä, mil­lai­siksi rans­ka­lai­suus ja eri­to­ten laïcité aineis­tos­sani raken­tu­vat, ja miten ”meitä” ja ”muita” mää­ri­te­tään, toi­sin sanoen sitä mikä on meille tär­keää ja toi­saalta mitä me emme voi hyväk­syä? Pyrin sel­vit­tä­mään mää­rit­tyykö islam aineis­tossa rans­ka­lai­suu­den suh­teen ”toi­sena”, osana ”meitä”, vai mah­dol­li­sesti joten­kin muuten.

Ehkä hie­man yllät­täen aiem­massa tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­dessa on vain har­voin läh­detty hake­maan teo­reet­tista tukea natio­na­lis­mi­tut­ki­muk­sen pii­ristä. Sanon yllät­täen, sillä huo­mio siitä, että pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luissa lii­kut­tiin kan­sal­li­sesti mer­kit­tä­vien arvo­jen ja peri­aat­tei­den mää­rit­te­lyissä, ei suin­kaan ole uusi. Aiem­massa tut­ki­muk­sessa käy­te­tyt teo­reet­ti­set lähes­ty­mis­ta­vat ovat nous­seet usein esi­mer­kiksi oikeus­tie­teen, poliit­ti­sen filo­so­fian, femi­nis­ti­sen tut­ki­muk­sen sekä ant­ro­po­lo­gian pii­ristä. Nämä kaikki näkö­kul­mat ovat olleet tar­peel­li­sia huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­lu­jen ana­lyy­sissa, ja tut­ki­muk­seni kan­sal­li­nen vii­te­ke­hys pys­tyy toi­voak­seni anta­maan oman teo­reet­ti­sen lisänsä jo ole­massa ole­vaan tutkimuskirjallisuuteen.

Aineisto, jonka poh­jalta pyrin vas­taa­maan esit­tä­miini tut­ki­mus­ky­sy­myk­siin, koos­tuu kah­den par­la­men­taa­ri­sen sel­vi­tys­ryh­män jär­jes­tä­mien kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sien kir­jal­li­sista esi­tyk­sistä. Vuonna 2003 toi­mi­nut uskon­nol­lis­ten tun­nus­merk­kien käyt­töä kou­luissa tar­kas­tel­lut sel­vi­tys­ryhmä, Mis­sion d’information sur la ques­tion du port des sig­nes reli­gieux à l’école, johon viit­taan sen puheen­joh­ta­jan mukaan Debré-selvitysryhmänä, jär­jesti yhteensä 37 kuu­le­mis­ti­lai­suutta ennen joh­to­pää­tös­tensä ja lop­pu­ra­port­tinsa jul­kai­se­mista. Vuonna 2009 toi­mi­nut täys­hun­nun käyt­töä Rans­kassa tar­kas­tel­lut sel­vi­tys­ryhmä, Mis­sion d’information sur la pra­tique du port du voile inté­gral sur le ter­ri­toire natio­nal, tai lyhyem­min Gerin-selvitysryhmä, jär­jesti puo­les­taan yhteensä 38 kuulemistilaisuutta.

Siitä huo­li­matta, että rans­ka­lai­sia pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luja on tut­kittu pal­jon, ovat nämä kuu­le­mis­ti­lai­suu­det saa­neet ver­ra­ten vähän huo­miota. Ne tar­joa­vat kui­ten­kin mie­len­kiin­toi­sen aineis­ton kal­tai­sel­leni tut­ki­jalle, joka on kiin­nos­tu­nut yhteis­kun­nal­li­sen ja poliit­ti­sen elii­tin näke­myk­sistä pää­hui­veista, täys­hun­nuista ja rans­ka­lai­sista arvoista. Kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sissa oli äänessä sel­vi­tys­ryh­mien par­la­men­taa­rik­ko­jä­sen­ten ohella muun muassa oikeus­tie­tei­li­jöitä, yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jöitä, minis­te­reitä, uskon­nol­li­sia joh­ta­jia, sekä ammat­tiyh­dis­tys– ja kan­sa­lais­jär­jes­tö­joh­ta­jia. Kum­man­kin sel­vi­tys­ryh­män kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sia lei­masi kui­ten­kin yksi mer­kit­tävä piirre: pää­hui­via käyt­tä­vät tytöt ja kas­vonsa peit­tä­vät nai­set jätet­tiin jota­kuin­kin koko­naan nii­den ulko­puo­lelle. Siten muut kuin var­si­nai­set asian­osai­set itse mää­rit­ti­vät muun muassa sitä, mitä hui­vit ja hun­nut kan­ta­jil­leen merkitsivät.

Tut­ki­muk­sen aineis­ton ana­lyy­si­tapa poh­jau­tuu dis­kurs­si­his­to­rial­li­seen ana­lyy­siin, jota on käy­tetty aiem­min­kin juuri kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin dis­kur­sii­vi­sen raken­ta­mi­sen ana­ly­soin­tiin. Kes­ki­tyn tar­kas­te­le­maan sitä mil­lai­sia nimeä­mi­siä eli nomi­naa­tioita ja mää­rit­te­lyitä eli pre­di­kaa­tioita aineis­tossa lii­te­tään isla­miin, mus­li­mei­hin, pää­hui­vei­hin, täys­hun­tui­hin, sekä tasa­val­taan ja eri­tyi­sesti yhteen sen kes­kei­sistä peri­aat­teista, laïcité­hen. Dis­kurs­si­his­to­rial­li­seen ana­lyy­siin sisäl­tyy näke­mys, jonka mukaan nomi­naa­tio– ja pre­di­kaa­tio­stra­te­gioita käy­te­tään mei­dän ja mui­den, sisä­ryh­män ja ulko­ryh­män raken­ta­mi­seen, mikä puo­les­taan on mer­kit­tä­vää kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin kal­tai­sen kol­lek­tii­vi­sen iden­ti­tee­tin rakentamiselle.

Tuhat­si­vui­nen tut­ki­musai­neisto ker­too melko yllä­tyk­set­tö­mästi, että niin pää­hui­vit kuin eri­tyi­sesti täys­hun­nut­kin koet­tiin Rans­kassa pää­sään­töi­sesti ongel­mal­li­sina. Molem­piin lii­tet­tiin muun muassa poliit­ti­nen islam sekä aja­tus tyt­tö­jen ja nais­ten koh­taa­masta pai­nos­tuk­sesta, ja niin pää­hui­vien kuin täys­hun­tu­jen­kin kat­sot­tiin ylei­sesti vies­ti­vän nai­sen miestä hei­kom­masta ase­masta ja siten isla­miin kuu­lu­vasta suku­puol­ten väli­sestä epätasa-arvosta, sekä tasa­val­lan ja sen kes­keis­ten arvo­jen ja peri­aat­tei­den haas­ta­mi­sesta. Tämä tasa­val­lan haas­ta­mi­nen näkyy muun muassa seu­raa­vassa kom­men­tissa, joka esi­tet­tiin vuo­den 2003 kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sien aikana: ”Jos kat­somme, että koulu on tasa­val­lan elin, kun kou­lun laïcité–peri­aa­tetta vas­taan hyö­kä­tään, hyö­kä­tään samalla val­tiota, kan­sal­lista iden­ti­teet­tiä ja tasa­val­lan lakia vas­taan.” Pää­hui­vin koh­dalla esi­tet­tiin kyl­lä­kin myös näke­myk­siä, joi­den mukaan huivi ei ollut ongel­mal­li­nen, laïcitén kan­nalta tar­kas­tel­tuna tai muu­ten­kaan, mutta täys­hun­nun ongel­mal­li­suu­desta val­litsi käy­tän­nöl­li­sesti kat­soen yksi­mie­li­syys. Molem­pien sel­vi­tys­ryh­mien kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sissa esiin­tyi kui­ten­kin sel­keää hajon­taa sen suh­teen mitä näi­den ongel­mal­li­siksi kat­sot­tu­jen vaa­te­kap­pa­lei­den kanssa tuli tehdä, vain osan pitäessä tilan­netta niin vaka­vana, että tar­vit­tiin uutta lainsäädäntöä.

Laïcité nousee aineis­tossa esiin puhut­taessa tasa­val­lasta ja sen arvoista, mutta pää­hui­veja ja täys­hun­tuja pei­la­taan myös suh­teessa vapau­teen, vel­jey­teen, tasa-arvoon ja yhdessä elä­mi­seen. Laïcitén koh­dalla aineisto ker­too sel­keästi siitä, kuinka käy­tän­nössä kaikki kuu­le­mis­ti­lai­suuk­siin osal­lis­tu­neet hen­ki­löt oli­vat val­miita sitou­tu­maan tähän tasa­val­lan perus­pi­la­riin, mutta kukin omalla taval­laan. Niinpä aineis­tossa esiin­tyy hyvin­kin eri­lai­sia näke­myk­siä esi­mer­kiksi laïcitén mää­ri­tel­mistä sekä pää­hui­vin ongel­mal­li­suu­desta sen kan­nalta kat­sot­tuna. Aineisto herät­tää kysy­myk­sen missä mää­rin ja millä tavoin laïcité lop­pu­jen lopuksi yhdis­tää rans­ka­lai­sia, eten­kin kun näke­myk­set saat­ta­vat erota toi­sis­taan niin­kin pal­jon, että eräs Debré-selvitysryhmän jäse­nistä huu­dahti, ”[k]un kuun­te­len puhet­tanne, minusta tun­tuu, että elämme eri planeetoilla!”

Pää­hui­via ja kas­vot peit­tä­vää vaa­te­tusta käyt­tä­vät mus­li­mi­ty­töt ja –nai­set näyt­täy­ty­vät aineis­tossa melko epä­ak­tii­vi­sina. Molem­pien sel­vi­tys­ryh­mien kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sissa nos­tet­tiin kyllä esille näke­mys siitä, että pää­huivi tai kas­vo­huntu voi olla tytön tai nai­sen oma valinta, mutta ylei­sem­pää oli, että hui­vien ja hun­tu­jen takana ole­tet­tiin ole­van pai­nos­tusta ja jopa uhkai­lua. Vuo­den 2009 aineis­tossa esi­te­tään sel­lai­nen­kin näke­mys, ettei­vät edes ne nai­set, jotka väit­tä­vät vapaasti valin­neensa täys­hun­nun käy­tön, ole todel­li­suu­dessa vapaita: ”Jot­kut nai­set sano­vat, että hun­nun käyt­tä­mi­nen ker­too hei­dän vapau­des­taan. He ovat yleensä nuo­ria ja tyy­lil­tään avoi­mia ja vapaita. He selit­tä­vät meille, että heille kyseessä on valinta, ja he ovat toden­nä­köi­sesti vil­pit­tö­miä. Mutta me tie­dämme, että mani­pu­laa­tio on help­poa ja että jot­kut orjat rakas­ta­vat kah­lei­taan.” Tämä lai­naus on yksi kuvaa­vim­mista esi­mer­keistä paitsi näke­myk­sestä, ettei mus­li­mi­nai­nen peitä pää­tään tai kas­vo­jaan vapaa­eh­toi­sesti, niin myös siitä, kuinka aineis­tossa mää­ri­tel­lään ulkoa­päin pää­hui­via ja täys­hun­tua käyt­tä­vien tyt­tö­jen ja nais­ten motii­veja ja elämäntilanteita.

Nai­sia aktii­vi­sem­pia, mutta toi­saalta epä­mää­räi­sem­piä tahoja ovat ne, joi­den kat­sot­tiin pai­nos­ta­van tai uhkai­le­van tyt­töjä ja nai­sia pukeu­tu­maan tie­tyllä tavalla. He ovat isiä, vel­jiä, fun­da­men­ta­lis­ti­saar­naa­jia ja jär­jes­töjä. Siinä missä mus­li­mi­ty­töt ja –nai­set halu­taan vapaut­taa hui­veis­taan ja hun­nuis­taan, jotta he voi­vat todella integroi­tua osaksi kan­sal­lista yhtei­söä, ei aineis­tossa niin­kään oteta kan­taa sii­hen miten näi­den taus­ta­ta­ho­jen kanssa tulisi toi­mia. Vaikka aineis­tossa tuo­daan ilmi se, että nai­set­kin voi­vat olla uskon­nol­li­sia fun­da­men­ta­lis­teja, kyt­key­tyy tämä mää­rite sel­keäm­min näi­hin pai­nos­ta­viin taus­ta­ta­hoi­hin. He ovat var­si­nai­sesti niitä, joista halu­taan erot­tau­tua ja jotka uhmaa­vat tasavaltaa.

Eri­tyi­sesti vuo­den 2009 kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sissa mää­ri­tet­tiin myös tasa­val­lan kan­nalta hyväk­syt­tä­vää ja ei-hyväksyttävää isla­mia. Tähän vai­kutti aktii­vi­sesti muun muassa sel­vi­tys­ryh­män puheen­joh­taja André Gerin, joka useam­massa yhtey­dessä nosti esiin sen, että mal­til­li­sella isla­milla, joka kun­nioit­taa tasa­val­lan peri­aat­teita, on paik­kansa Rans­kassa. Mie­len­kiin­toista on se, että niin Gerin kuin esi­mer­kiksi sel­vi­tys­ryh­män kuu­le­mat Rans­kan mus­li­mi­neu­vos­ton jäse­net­kin toi­vat ekspli­siit­ti­sesti esille sen, että islam oli edel­leen etsi­mässä paik­kaansa. Näin islam pai­kan­tuu erään­lai­seen väli­ti­laan: se ei oikein vielä ole löy­tä­nyt paik­kaansa Rans­kassa, mutta toi­saalta sen mal­til­li­selle har­joit­ta­mi­selle on tilaa tasavallassa.

Kun tar­kas­te­lemme rans­ka­lai­sia pää­huivi– ja täys­hun­tu­kes­kus­te­luita yksi­tyis­koh­tai­sem­min kuin vain kes­kit­ty­mällä nii­den lop­pu­tu­le­miin – kah­teen uuteen lakiin – huo­maamme, että laïcité, joka toimi eri­tyi­sesti vuo­den 2004 lain kes­kei­senä perus­teena, paitsi yhdis­tää niin myös jakaa rans­ka­lai­sia vielä tänä­kin päi­vänä; että mus­li­mi­ty­töt ja –nai­set eivät ole niin suuri ongelma kuin hei­dän käyt­tä­mänsä vaa­te­kap­pale tai ne tahot, joi­den kat­so­taan ole­van hui­vin ja täys­hun­nun käy­tön takana; että islam etsii edel­leen paik­kaansa Rans­kassa, mutta sille ollaan myös val­miita anta­maan paikka tasa­val­lan pöy­dässä. Näin aina­kin sel­vi­tys­ryh­mien ja nii­den kuu­le­mien yhteis­kun­nal­li­sen ja poliit­ti­sen elii­tin edus­ta­jien mukaan. Ase­tet­tuna tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­seen vii­te­ke­hyk­seen, sekä pää­hui­vit että kas­vot peit­tävä vaa­te­tus voi­daan nähdä kan­sal­li­sia, ”meitä” mää­rit­tä­viä puheita nos­tat­ta­vina ilmiöinä. Näillä me-puheilla raken­ne­taan ja uusin­ne­taan kan­sal­lista iden­ti­teet­tiä, käsi­tystä siitä mitä mer­kit­see olla rans­ka­lai­nen 2000-luvulla.

Euroop­pa­lai­seen isla­miin on tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­dessa lii­tetty use­aan ottee­seen aja­tus toi­seu­desta. Tämä on tuotu esiin myös huivi– ja täys­hun­tu­ky­sy­mys­ten yhtey­dessä, esi­mer­kiksi kun on esi­tetty, että uusi lain­sää­däntö on osoi­tus mus­li­mien toi­seut­ta­mi­sesta. Tut­ki­muk­seni kui­ten­kin kysee­na­lais­taa täl­lai­sen näke­myk­sen, aina­kin osin. Kuu­le­mis­ti­lai­suuk­sien ana­lyysi tukee pikem­min­kin näke­mystä, jonka mukaan tie­tyt isla­min ilme­ne­mis­muo­dot ja tie­tyt uskon­non­har­joit­ta­mi­sen tavat koe­taan ongel­mal­li­sina, mutta tältä poh­jalta ei vielä näh­däk­seni voida tehdä pää­tel­mää, että islam tai mus­li­mit koko­nai­suu­des­saan oli­si­vat Rans­kassa toi­seu­tet­tuja, vie­raita tai ei-toivottuja. Näin sik­si­kin, että täl­lai­nen mus­li­meja vah­vasti yhte­näis­tävä pää­telmä jät­tää huo­miotta paitsi sen, että lähes­kään kaikki Rans­kan mus­li­mi­nai­set eivät suin­kaan suh­taudu myön­tei­sesti pää­hui­vei­hin ja var­sin­kaan täys­hun­tui­hin, niin myös sen, että Rans­kassa on pal­jon yhteis­kun­taan täy­sin integroi­tu­neita mus­li­meja, joi­hin näke­mys toi­seu­desta istuu huo­nosti. Tämä ei toki poista sitä tosia­siaa, että isla­min hyväk­syt­tä­viä muo­toja halu­taan Rans­kassa ohjata vah­vasti ylhäältä käsin, tai sitä, että hui­via tai täys­hun­tua käyt­tävä nai­nen voi kokea, ettei häntä hyväk­sytä omana itse­nään osaksi kan­sal­lista yhtei­söä. Tut­ki­muk­seni kui­ten­kin toi­voak­seni kan­nus­taa tar­kas­te­le­maan entis­tä­kin kriit­ti­sem­min missä yhteyk­sissä puhe isla­min ja mus­li­mien toi­seu­desta on todella perus­tel­tua, missä taa­sen ei.

Mitä tulee kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin tar­kas­te­luun, tut­ki­muk­seni tukee näke­mystä siitä, ettei pelkkä yksin­ker­tai­nen jaot­telu mei­hin ja mui­hin sel­lai­se­naan riitä. On syytä kiin­nit­tää huo­miota toi­saalta ihmi­siin, jotka jää­vät näi­den kah­den kate­go­rian väli­seen tilaan, ja toi­saalta taas sii­hen, että kan­sal­li­sissa me-puheissa voi­daan tehdä eroja ja rajan­ve­toja suh­teessa esi­mer­kiksi tie­tyn ryh­män pii­rissä esiin­ty­vään yksit­täi­seen tapaan – kuten vaik­kapa täys­hun­nun käyt­töön – ilman, että tämän tar­vit­sisi auto­maat­ti­sesti tar­koit­taa eron­te­koa koko ihmis­ryh­mään. Tut­ki­muk­sessa nos­te­taan­kin esiin kan­sal­li­sen pää­oman käsit­teen poten­ti­aali puhut­taessa esi­mer­kiksi Rans­kan mus­li­meista. Sen sijaan, että mus­li­meja käsit­teel­lis­te­tään me-muut –diko­to­mian kautta, mah­dol­lis­taa kan­sal­li­sen pää­oman tar­kas­telu sen huo­mioi­mi­sen, että mus­li­mien kes­kuu­des­sa­kin on eroja kan­sal­li­sen kuu­lu­mi­sen asteessa kan­sa­lai­suu­desta riip­pu­matta, ja että tuo kan­sal­li­nen kuu­lu­mi­nen voi sekä lisään­tyä että vähen­tyä. Se, mikä kui­ten­kin on ilmeistä niin tämä tut­ki­muk­sen kuin aiem­man­kin tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­den perus­teella, on että aina­kaan vielä 2000-luvun alku­puo­lella isla­min uskon näkyvä esil­le­tuo­mi­nen ei Rans­kassa ole omi­aan lisää­mään mus­li­mi­kan­sa­lai­sen kan­sal­lista pääomaa.

Johanna Kont­tori puo­lusti uskon­to­tie­teen väi­tös­kir­jaansa ”Mon­sieur, näke­myk­semme eivät ole samalta pla­nee­talta! Poliit­ti­sen ja yhteis­kun­nal­li­sen elii­tin tul­kin­toja isla­mista ja kan­sal­li­sesta iden­ti­tee­tistä mus­li­mi­nais­ten pukeu­tu­mi­sesta käy­dyissä kes­kus­te­luissa 2000-luvun Rans­kassa” Hel­sin­gin yli­opis­tossa 11.4.2015. Väi­tös­kirja on jul­kaistu Hel­sin­gin yli­opis­ton kir­ja­sar­jassa Uskon­to­tiede – Reli­gions­ve­tens­kap – Com­pa­ra­tive Reli­gion, ja sen tii­vis­telmä on luet­ta­vissa osoit­teessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153818.