Kongressiraportti IAHR 2015: Dynamics of Religion: Past and Present Erfurt, Saksa. 23‒29.8.2015 (Essi Mäkelä)

Download PDF

Essi Mäkelä
Hel­sin­gin yliopisto

Vii­den vuo­den välein jär­jes­tet­tävä Inter­na­tio­nal Associa­tion of the His­tory of Reli­gion –yhdis­tyk­sen maa­il­man­kongressi sijoit­tui tällä ker­taa Erfur­tiin, Lut­he­rin opis­ke­lusi­joille Thü­rin­ge­nin osa­val­tioon, lähelle Wei­ma­ria. Pieni yli­opis­to­kau­punki on muun muassa Pikku Kak­ko­ses­ta­kin tutun Nuk­ku­ma­tin koti­kau­punki, joten luon­nol­li­sesti yksi tär­keim­mistä näh­tä­vyyk­sistä myös uskon­to­tie­teen kär­ki­ni­mille oli Nukkumatti-patsas kes­kellä Erfur­tin van­haa kau­pun­kia. Puit­teet oli­vat upeat ja keli­kin helli tut­ki­joita suu­rim­pana osana ajasta, mitä nyt ampiai­set oli­vat ikui­sena rie­sana curry wurs­tin ja edul­li­sen oluen äärellä. Mutta miten itse kongressi sujui?

Jo ava­jai­sissa sel­visi, että luvassa oli mas­sii­vi­nen tapah­tuma: ilmei­sesti puhu­jia – tai aina­kin esi­tyk­siä – oli IAHR-kongressiin ilmoi­tettu 1400 kap­pa­letta. Aiheita uskon­non dyna­mii­koista – men­neistä ja tämän­het­ki­sistä, kuten kongres­sin otsake sanoo – oli siis huo­mat­ta­van laa­jalti ja valit­se­maan kyllä jou­tui. Jat­ku­vasti sai kuulla ja esit­tää pahoit­te­luja siitä, ettei pääs­syt jon­kin oman aihe­pii­rin kol­le­gan esi­tystä kuu­le­maan, koska oli itse puhu­massa juuri samaan aikaan tai jou­tu­nut teke­mään ikä­vän valin­nan useam­man eri esi­tyk­sen kes­ken. Itse kes­ki­tyin pää­asiassa vaih­toeh­tous­kon­nol­li­suutta, dis­kur­sii­vista, reto­rista, paka­naus­kon­toja ja eri­lai­sia uskon­nol­li­sia yhdys­kun­tia ja nii­den rekis­te­röin­tiä tai toi­min­taa yhteis­kun­nassa kos­ke­viin panee­lei­hin. Eri­tyi­sen ilah­dut­ta­vaa oli tavata kol­le­goita toi­silta man­te­reilta, kun aiem­min olen käy­nyt lähinnä euroop­pa­lai­sissa konferensseissa.

Vaih­toeh­to­kult­tuu­rien tut­ki­mus on hyvä esi­merkki ”uskon­non dyna­mii­kasta” niin men­neessä kuin nyky­päi­väs­sä­kin. Sala­liit­to­teo­rioi­hin liit­ty­villä luen­noilla sain kuulla alis­tei­sista ryh­mistä, jotka selit­tä­vät huo­noa tilaansa tai epä­on­nis­tu­neita ennus­teita sala­lii­toilla ja ennus­ta­vat lisää maa­il­man­lop­puja, jotta sala­lii­toista joh­tuva paha edes jos­kus lop­puisi. Eso­te­riikka ja sala­liit­to­teo­riat oli­vat useam­man­kin ses­sion aiheena, myös eso­te­rii­kan pro­fes­so­rin Wou­ter Hane­graaf­fin keynote-luennolla kongres­sin toi­sena var­si­nai­sena luen­to­päi­vänä. Hane­graaf­fin otsake ”Fan­tas­tic Reli­gion” viit­tasi mie­li­ku­vi­tuk­sen vält­tä­mät­tö­myy­teen osana his­to­rian­kir­joi­tus­tamme. Hane­graaf­fin mukaan his­to­rian tari­nat on kuvi­tel­ta­vissa lähes juo­nel­li­sena jat­ku­mona vain mie­li­ku­vi­tuk­sen kautta. His­to­rial­li­sen muis­tin avulla luo­daan yhtei­söl­listä iden­ti­teet­tiä ja kun his­to­riaa tut­ki­taan tar­kem­min, on havait­ta­vissa vaih­toeh­toi­sia his­to­rian­ker­to­muk­sia, kuten Hane­graaf­fin esi­merkki eso­te­rii­kasta ”har­haop­pina” antaa ymmär­tää: kuka mää­rit­te­lee har­hao­pin ja miksi? Kysy­mys siitä, mitä todella tapah­tui, ei ole yhtä rele­vantti Hane­graaf­fin näkö­kul­masta kuin se, miksi kul­loin­kin on kir­joi­tettu tie­tyn­laista his­to­riaa. Mie­li­ku­vi­tus vai­kut­taa käy­tet­tä­vään dis­kurs­siin ja mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sella esi­tyk­sellä koe­taan ole­van enem­män tun­tei­siin vetoa­vaa vai­ku­tusta kuin puh­taan ratio­naa­li­sella perus­te­lulla. Hane­graaf­fin ehdot­tama ver­tai­leva tut­ki­mus ker­too tari­nan siitä, miten ihmi­set kul­loin­kin yrit­tä­vät ymmär­tää his­to­ri­aansa. Min­kä­lai­set näkö­kul­mat mihin­kin aikaan ovat totuu­den kirk­kainta valoa ja min­kä­lai­set tari­nat jää­vät his­to­rian var­joon? Mie­len­kiin­toi­sia kysy­myk­siä ja hyvin visu­aa­lista esi­tystä oli eläh­dyt­tä­vää seu­rata siitä huo­li­matta, että Hane­graaff oli perin­tei­seen tapaansa vetä­nyt ison luen­to­sa­lin ääri­ään myö­ten täyteen.

Myös uskon­non­tut­ki­muk­seen itseensä liit­tyi pal­jon poh­din­taa. Muun muassa käsit­tei­den kysee­na­lais­ta­mi­sesta ja teo­rioi­den teo­re­ti­soin­nista kes­kus­tel­tiin useam­mas­sa­kin ses­siossa: kuinka pit­källe voi luo­kit­te­lua vält­tää, tar­vit­seeko sitä vält­tää, mikä mer­ki­tys luo­kit­te­lulla on ja kuka luo­kit­te­lee kenet­kin? Tut­ki­musai­heemme komplek­si­suus nousi esiin myös Peter Beye­rin keynote-luennolla uskon­nol­li­sista yhtei­söstä glo­baa­lissa yhteis­kun­nassa. Hän käytti esi­merk­keinä maa­il­man­kart­toja eri vuo­si­kym­me­niltä ja –sadoilta, missä uskon­not on useim­mi­ten nipu­tettu jol­lain tapaa val­tioi­den rajo­jen mukaan. Kar­tat har­vem­min kysee­na­lais­ta­vat poliit­ti­sen val­tion ja val­taus­kon­non levin­nei­syy­den rajo­jen yhdis­tä­mistä, mutta ker­to­vat teki­jänsä maa­il­man­ku­vasta monia­kin puo­lia. Kart­to­jen uskon­to­maa­ilma on moni­puo­lis­tu­nut 1800-luvun lopun jäl­keen, mutta edel­leen ole­tus on vähin­tään, että uskon­nol­li­sia iden­ti­teet­tejä on vain yksi per kan­sal­li­suus – tai vähin­tään yksi per hen­kilö. Glo­baali uskon­nol­li­nen yhteisö jää myös kar­toissa usein näky­mät­tö­miin, kun inter­ne­tin ja maasta sekä maa­han muu­ton kautta eri kan­sal­li­suu­det ja uskon­toaf­fi­li­aa­tiot sekoit­tu­vat kes­ke­nään, vaikka esi­mer­kiksi uskon­non nimi tilas­toissa saat­taa säi­lyä samana. Uskon­noista on siis tul­lut vähem­män paik­kaan sidot­tuja. Kart­toja silti teh­dään edel­leen ja nii­den tar­kas­telu herät­tää aina monen­lai­sia kysy­myk­siä teki­jän arvo­kä­si­tyk­sistä ja siitä, miten uskon­not kul­loin­kin maa­il­massa nähdään.

Oma lukunsa kongres­sissa oli kes­kelle viik­koa sijoit­tu­nut ”vapaa­päivä”, jonka aikana osa kongres­si­vie­raista lähti turis­ti­mat­kai­le­maan lähi­kau­pun­kei­hin ja esi­mer­kiksi Wart­bur­gin lin­naan. Tur­ku­lais­ten tut­ki­joi­den kom­muuni, jossa itse vie­tin viik­koni, vuo­krasi hen­ki­lö­au­ton ja kävi Wart­bur­gin ja Wei­ma­rin sekä lähi­ky­lien päi­vä­kier­rok­sen huo­mat­ta­vasti hal­vem­malla ja aivan eri­tyis­laa­tui­sen oppaan joh­dolla: kus­kimme osasi ker­toa, missä kylässä ja kir­kossa uskon­puh­dis­tuk­seen liit­ty­viä kään­ne­koh­tia on toteu­tettu ja käytti meitä niin Bac­hin kuin Goet­hen­kin koti­kau­pun­geissa. Huhu­jen mukaan Goet­hen koti­museo oli useam­man tun­nin kier­tä­mi­sen arvoi­nen, mutta mei­dän jou­kol­tamme alkoi aika lop­pua, joten tyy­dyimme pai­na­maan pai­kan muis­tiimme seu­raa­vaa vie­rai­lua ajatellen.

Vapaa­päi­vän illaksi oli kii­reh­dit­tävä Erfur­tiin, sillä kongres­sia­lu­eella oli luvassa kongres­si­vie­raille ilmai­nen gril­li­juhla. Juh­lasta tie­toa oli hyvin vähän, mutta eri­tyi­sesti ilmai­nen ruoka luon­nol­li­sesti hou­kut­teli nuo­ria tut­ki­joita mei­dän­kin kom­muu­nis­samme puo­leensa. Tar­jolla oli salaat­tia ja lisuk­keita sekä muu­tama alko­ho­li­ton juoma per osal­lis­tuja: alko­ho­lil­li­sesta tar­joi­lusta sai kongres­sia­lu­eella kus­tan­taa hyvän hin­nan, joten monet oli­si­vat mie­luusti tuo­neet oman pul­lon muka­naan jos tieto tar­joi­lui­den laa­dusta olisi tavoit­ta­nut mei­dät aiem­min. Vapaa­päi­västä koko­nai­suu­des­saan sain kuulla pää­osin hyvää, mutta oma­kus­tan­ne­mat­kalla ole­vat tut­ki­jat vähän har­mit­te­li­vat yli­mää­räistä rahan­me­noa: kongressi on toki tilai­suus vaih­taa mai­se­maa, mutta töitä siel­lä­kin on tultu teke­mään, joten yli­mää­räi­set väli­päi­vät voi­vat tun­tua myös han­ka­lilta orga­ni­soida oman raha­pus­sin perus­teella. Itse koin väli­päi­vän vir­kis­tä­väksi, vaikka hel­lettä oli­kin noin 30 astetta ja oma esi­tyk­seni oli heti seu­raa­van päi­vän aamuna, mutta jos en olisi saa­nut yli­opis­tolta mat­kaan rahal­lista tukea, oli­sin var­masti ollut samaa mieltä kri­tii­kin kanssa. Loh­tua soi myös ilmai­nen jul­ki­sen lii­ken­teen lippu, joka mah­dol­listi muun­kin kuin yli­opis­to­kah­vi­lan vir­vo­ke­tar­jon­nan hyö­dyn­tä­mi­sen. Toki bud­je­tin suun­nit­te­luun liit­ty­vää tie­don­an­toa, kuten se, ettei luen­to­jen välillä ole luvassa kahvi– ynnä muita tar­joi­luita, olisi voi­nut olla enem­män. Jot­kin luen­to­sa­lit oli myös kam­puk­sella nimetty sak­san­kie­li­sillä nimillä, mutta kongres­siai­ka­tau­luissa vain lyhen­tein, joten kongres­sia­vus­ta­jilla riitti töitä eksy­nei­den tut­ki­joi­den kaitsennassa.

Oma panee­lini sijoit­tui toi­seksi vii­mei­sen päi­vän aamuun. Paka­naus­kon­noista oli samaan aikaan useam­pi­kin mie­len­kiin­toi­nen paneeli käyn­nissä, mutta olin iloi­nen, että ker­ran­kin olin val­miiksi koo­tussa panee­lissa mukana: aiem­pien kon­fe­rens­sien yksi­lö­pa­pe­rei­den sijoit­te­lut eivät aina ole olleet aiheeni kan­nalta otol­li­sim­pia hedel­mäl­listä kes­kus­te­lua sil­mällä pitäen. Olin Con­tem­po­rary Paga­nism And Spi­ri­tua­lity in Europe –ryh­mit­ty­män jär­jes­tä­mässä panee­lissa otsi­kolla “Dyna­mics of Con­tem­po­rary Paga­nism: Lea­ders­hip, Legi­ti­ma­tion and New Forms”. Mic­hael York Iso-Britanniasta esi­tel­möi paka­nal­lis­ten pyhiin­vael­lus­paik­ko­jen ja popu­laa­ri­kult­tuu­rin pyhiin­vael­lus­koh­tei­den (kuten Jim Mor­ri­so­nin hauta) ja –tapo­jen saman­kal­tai­suuk­sista, Léon van Gulik Hol­lan­nista kuvasi wicca-liikkeen his­to­rian luo­mi­sesta ja legi­ti­moin­ti­pyr­ki­myk­sistä sekä Milda Ali­saus­kiene Liet­tuasta ker­toi pai­kal­li­sen Romuva-pakanasuuntauksen mat­kasta kohti val­tion hyväk­sy­mää uskon­nol­lista lii­kettä. Tähän ympä­ris­töön oma esi­tyk­seni suo­me­nus­koi­sen Kar­hun kan­san ja Suo­men Vapaa Wicca Yhdys­kun­nan –rekis­te­röin­ti­pyr­ki­myk­siin liit­ty­vistä motii­veista ja asen­teista pro­ses­siin liit­ty­viin vas­toin­käy­mi­siin ja vai­hei­siin sopi val­lan mai­niosti. Ylei­söä oli myös kii­tet­tä­västi ja saa­toin innos­tua puhu­maan jopa hiu­kan yliai­kaa, kun vas­tai­lin ylei­sön kysymyksiin.

Kai­ken kaik­ki­aan kongressi oli oikein onnis­tu­nut koh­taa­mi­nen moni­puo­li­sen tut­ki­ja­jou­kon kanssa. Itse loin kon­tak­teja tur­ku­lais­ten lisäksi ‒ vas­ti­kään Tur­kuun muut­ta­neena hel­sin­ki­läi­senä tämä oli kiel­tä­mättä osa mat­kan ekso­tiik­kaa ‒ uskon­nol­li­sista yhdys­kun­nista tut­ki­musta Hol­lan­nissa teke­viin tut­ki­joi­hin, sekä tapa­sin sala­liitto– ja okkul­tis­mi­tut­ki­joita, joi­hin olin ollut yhtey­dessä lähinnä inter­ne­tin väli­tyk­sellä. Kävin myös Bri­tish Associa­tion for the Study of Reli­gio­nin vas­taa­no­tolla Skot­lan­nista käsin pyö­ri­tet­tä­vän kan­sain­vä­li­sen Reli­gious Stu­dies Pro­ject –ryh­män (http://www.religiousstudiesproject.com) toi­mi­joita tapaa­massa. RSP:n podcas­teja olen käyt­tä­nyt oman­kin ope­tuk­seni mate­ri­aa­leina ja nii­den kautta voi käte­västi päi­vit­tää yleis­tie­to­aan uskon­non­tut­ki­muk­sesta maa­il­malla juuri nyt. Vuo­den 2014 Euro­pean Associa­tion for the Study of Reli­gion –yhdis­tyk­sen (EASR) kon­fe­rens­sissa Groe­nin­ge­nissa pää­dyin RSP:n jär­jes­tä­mään nau­hoi­tet­tuun panee­liin sil­loi­sen kon­fe­rens­sin aiheesta. Tällä ker­taa RSP jär­jesti tie­to­vi­san, joka jul­kais­ta­neen pro­jek­tin jou­lus­pe­si­aa­lina. Itse en mah­tu­nut osal­lis­tu­jien jouk­koon, mutta var­masti luvassa on mie­len­kiin­toi­sia kysy­myk­siä ja sivis­ty­mistä, joten suo­sit­te­len seu­raa­maan pro­jek­tin net­ti­si­vuja tule­vien jul­kai­sui­den varalta. RSP:n aktii­vit kerä­si­vät podcast-haastatteluja myös Erfur­tin kongres­sista, joten nii­tä­kin ilmes­ty­nee sivus­tolle ajan myötä.