Pehmeä lasku uskontotieteen murroksiin (Essi Mäkelä)

Download PDF

Essi Mäkelä
Hel­sin­gin yliopisto

 

Teemu Taira 2015. Peh­meitä kumouk­sia. Uskonto, media, nyky­aika. Turku, Eetos, 271s.

Peh­meitä kumouk­sia on joh­dan­tonsa mukai­sesti kat­saus uskon­to­tie­teen kehi­tyk­seen vii­mei­sen 20 vuo­den aikana. Taira jul­kai­see 40-vuotisjuhlansa kun­niaksi aiem­min jul­kais­tuista, mutta päi­vi­te­tyistä artik­ke­leista kokoel­man, jossa hän vetää yhteen kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sen ja uskon­to­tie­teen lan­koja 1990-luvulta 2010-luvulle. Näkö­kulma on median­tut­ki­muk­sessa ja dis­kur­sii­vi­sessa uskon­non­tut­ki­muk­sessa. Peh­meät kumouk­set viit­taa­vat lähinnä muu­tok­siin tut­ki­mus­pe­rin­teissä, –koh­teissa ja –näkö­kul­missa, joita ei aivan voida pitää para­dig­man muu­tok­sina vaan fokuk­sen siir­ty­mi­sinä näkö­kul­masta toi­seen. Käsite ”peh­meitä kumouk­sia” on lai­nattu Félix Guat­ta­rin Soft sub­ver­sions –ter­mistä, mutta Taira on laa­jen­ta­nut sen mer­ki­tystä omaan käyt­töönsä. Hän antaa kuusi esi­merk­kiä siitä, miten aja­tus peh­meistä kumouk­sista kuvaa käsillä ole­vaa teosta. Käsit­te­len teosta nii­den kautta, joten lai­naan esi­merk­kejä suoraan:

  1. se kehit­te­lee uskon­to­tie­teelle uusia tie­tei­den­vä­li­siä muo­dos­tel­mia hyl­kää­mättä vanhaa;
  2. se laa­jen­taa perin­tei­siä ja tyy­pil­li­siä aineis­toja ja tut­ki­mus­koh­teita tuo­malla vaih­toeh­toja osaksi nyky­päi­vän uskontotiedettä;
  3. se hah­mot­te­lee kon­teks­ti­si­don­naista teo­re­ti­soin­tia perin­teis­ten uni­ver­saa­li­teo­rioi­den rinnalle;
  4. se koros­taa kriit­ti­sen uskon­to­tie­teen tär­keyttä ymmär­tä­vän ja selit­tä­vän tie­do­nint­res­sin täy­den­tä­jänä ja poh­tii, mitä ”kriit­ti­syys” voisi tar­koit­taa ja olla käytännössä;
  5. se ehdot­taa, että yhteis­kun­nal­li­set muu­tok­set ja sen myötä kiin­nos­tus ajan­koh­tai­siin aihei­siin muok­kaa­vat uskon­to­tie­teen perin­nettä ja kysymyksenasetteluja;
  6. se esit­tää, että medialla on entistä mer­kit­tä­vämpi rooli uskon­to­tie­teessä siten, että se ei ole pel­käs­tään vaih­toeh­toi­nen tut­ki­muk­sel­li­sen eri­kois­tu­mi­sen kohde, vaan olen­nai­nen osa minkä tahansa uskon­non toi­min­taym­pä­ris­töä. (s.11–12).

Ensim­mäi­set neljä lukua kes­kit­ty­vät ylei­sem­min uskon­non­tut­ki­muk­seen. Uskon­to­tie­teen rajat, uskon­non­tut­ki­jan roo­lit, maal­lis­tu­mis­pa­ra­dig­man mur­ros ja uskon­non­tut­ki­mus nyky­kult­tuu­rissa avaa­vat käy­tyjä kes­kus­te­luita uskon­to­tie­teen parissa uskon­non­tut­ki­muk­sen pai­kasta ihmis­tie­teissä. Uskon­toa tut­kit­taessa on usein teh­tävä sel­väksi, mistä puhu­taan, kuka puhuu, miten puhuu ja mitä läh­teitä käy­te­tään. Perin­tei­sesti uskon­non­tut­ki­jat ovat ase­moi­neet tut­ki­muk­sensa maan­tie­teel­li­sesti ja uskon­to­pe­rin­tei­den perus­teella, mutta nyt­tem­min Tai­ran näkö­kul­masta tie­tei­den­vä­li­syys ja uskon­non kate­go­rian asian­tun­ti­juu­den pai­no­tus aineis­to­ra­jo­jen yli on vähin­tään­kin hedel­mäl­li­nen lisä perin­teis­ten tut­ki­jan roo­lien rin­nalla. Taira kysee­na­lais­taa uni­ver­saa­lien uskon­to­teo­rioi­den käy­tän­nöl­li­syy­den kon­teks­ti­si­don­nai­sella teo­re­ti­soin­nilla, jol­loin tut­ki­mus kes­kit­tyy tie­tyn ilmiön (esi­mer­kiksi ”uskon­non”) ilme­ne­mi­seen tiet­tynä aika­kau­tena. Näkö­kulma ei sinänsä ole uusi ja Taira nos­taa­kin Foucault’n esiin vas­taa­van­lai­sen ajat­te­lun edustajana.

Mitä Tai­ran esi­merk­kei­hin tulee, on vasta kym­me­nen vuotta uskon­to­tie­teen parissa toi­mi­neelle mie­len­kiin­toista poh­tia, millä tavalla teos ”kehit­te­lee uskon­to­tie­teelle uusia tie­tei­den­vä­li­siä muo­dos­tel­mia hyl­kää­mättä van­haa”. Aina­kin osa Tai­ran näkö­kul­masta ”uusista” muo­dos­tel­mista on minulle ”aina ollut ole­massa”, kun ottaa huo­mioon artik­ke­lei­den alku­pe­räi­sen kir­joi­tusa­jan­koh­dan sijoit­tu­van vuo­sille 2004–2014 ja aja­tus­ten jos­sain mää­rin jo aiem­paan kau­teen. Olen siis kas­va­nut uskon­to­tie­teen pariin Tai­ran esit­te­le­mien aja­tus­ten kes­kellä. Tie­tysti voin ver­rata van­hem­paan tut­ki­muk­seen ja kuvi­tella van­hem­man pol­ven tut­ki­jan näkö­kul­mia, mutta kai­ken kaik­ki­aan kyse on minun­kal­tai­seni nuo­ren tut­ki­jan sil­missä hyvin­kin peh­meistä kumouk­sista, jotka Taira vain kir­joit­taa hyvin auki. Kyse ei kui­ten­kaan ole sil­kasta esit­te­lystä, sillä eri­tyi­sesti toi­sen puo­lis­kon artik­ke­lit kehit­te­le­vät aja­tuk­sia, joita Taira esit­te­lee alku­puo­lella. Teos siis ete­nee muka­van joh­don­mu­kai­sesti ylei­sestä yksityiseen.

Toi­sen puo­lis­kon artik­ke­lit ovat siis vali­koi­tuja esi­merk­kejä uskon­to­tie­teel­li­sestä ana­lyy­sistä oppi­kir­joissa, leh­ti­kir­joi­tusai­neis­tosta sekä media­kes­kus­te­lussa. Tämä vas­tan­nee par­hai­ten Tai­ran esi­merk­kei­hin viisi ja kuusi: miten ja min­kä­lai­sia yhteis­kun­nal­li­sia ajan­koh­tai­sia aiheita uskon­to­tiede voi tut­kia sor­tu­matta esi­mer­kiksi haas­tat­te­luai­neis­ton muut­tu­mi­seen tut­ki­jan ja tut­kit­ta­van väli­sessä kans­sa­käy­mi­sessä. Artik­ke­leis­saan Taira kir­joit­taa suomalais-luterilaisesta iden­ti­tee­tistä ja isla­min jul­ki­suus­ku­vasta leh­ti­kir­joit­te­lun perus­teella. Artik­ke­lien aineis­tot ovat osin van­hah­koja ja viime vuo­si­tu­han­nelta, mutta Taira antaa viit­teitä myös nyky­päi­vän suun­tauk­sista. Vii­mei­sissä artik­ke­leissa käsi­tel­lään faniu­den ja uskon­non suh­detta sekä uskon­non näky­vyyttä ja näky­mät­tö­myyttä jal­ka­pal­lo­kes­kus­te­lussa. Popu­laa­ri­kult­tuu­rin mer­ki­tys on lisään­ty­nyt tut­ki­mus­koh­teissa ja uskon­nol­li­suu­den tul­kin­taa on viety myös alueille, joilla perin­tei­sesti uskon­nol­li­suutta ei ole yksi­se­lit­tei­sesti nähty. Tai­ran näkö­kulma on, ettei ilmiön tar­vitse olla ekspli­siit­ti­sesti uskon­nol­lista tai uskon­toa, jotta sitä voi­daan tut­kia uskon­to­tie­teen näkö­kul­mista. Toi­saalta jal­ka­pal­loar­tik­keli osoit­taa sen, että jul­ki­sessa kes­kus­te­lussa käy­te­tään laa­jalti uskon­nol­lista reto­riik­kaa myös näen­näi­sen seku­laa­reista aiheista: välillä uskon­nol­li­suutta jopa pei­tel­lään, mikä puo­les­taan on omi­aan tuke­maan uskon­to­tie­teen tut­ki­mus­ken­tän laa­jen­ta­mista, jotta niin sanot­tua not­keaa uskon­nol­li­suutta (Taira 2006) olisi mah­dol­lista kar­toit­taa muu­ten­kin kuin seku­la­ri­saa­tio­teo­rioi­den ja ”dese­ku­la­ri­saa­tio­teo­rioi­den” ris­ti­rii­tai­sista näkökulmasta.

Tai­ran kokoelma on rai­kas yhteen­veto reto­ri­sen ja dis­kur­sii­vi­sen uskon­non­tut­ki­muk­sen ken­tästä viime vuo­si­kym­me­niltä. Raik­kaan yhteen­ve­dosta teh­nee eri­tyi­sesti sen suo­ma­lai­suus: Taira vetää yhteen usean ulko­maa­lai­sen tut­ki­jan tut­ki­muk­sia ja ver­taa toi­siinsa esi­mer­kiksi uskon­to­tie­teen joh­dan­to­kurs­sin kir­jal­li­suus­si­säl­töjä, mikä luo omaa suo­ma­laista näkö­kul­maa tut­ki­mus­kent­tään laa­jem­massa kon­teks­tissa. Uskon­to­tiede on oman­lai­sensa oppiaine ja näkö­kulma kul­loi­ses­ta­kin yhtey­des­tään riip­puen, ja Taira käsit­te­lee myös suo­ma­lai­sen tut­ki­mus­ken­tän eri yli­opis­toissa havain­nol­lis­tu­via piir­teitä, mikä lisää oman osansa uskon­to­tie­teen ken­tän uskot­ta­vaan dis­kur­sii­vi­seen havain­noin­tiin. Teok­sen viesti on, että niin aineisto kuin tut­ki­mus­kin on kon­teks­ti­si­don­naista, mikä koros­tuu teok­sen ollessa ikään kuin Tai­ran syn­ty­mä­päi­vä­lahja itsel­leen – ja mik­sei myös suo­ma­lai­selle uskontotieteelle.

Koska teos koos­tuu aiem­min jul­kais­tuista artik­ke­leista, sen tuo­rein anti on ymmär­ret­tä­västi joh­dan­nossa, missä Taira esit­te­lee alan kehi­tystä laa­jem­min. Kokoelma on tii­vis paketti Tai­ran eri­tyi­sa­lalta. Se ei kerro kaik­kea uskon­to­tie­teestä, mutta toi­mii hyvänä joh­dan­tona uskon­non tut­ki­muk­seen kon­teks­ti­si­don­nai­sena ilmiönä. Kyse ei ole val­lan­ku­mouk­sel­li­sesta uudesta para­dig­masta, vaan sekä ker­to­mus tapah­tu­neista peh­meistä kumouk­sista että keho­tus kehit­tää tut­ki­musta ympä­röi­vän yhteis­kun­nan puit­teissa monesta läh­tö­koh­dasta. Sinänsä Peh­meitä kumouk­sia on hyvin peh­meä opus. Se toteut­taa itsel­leen anta­maansa teh­tä­vää mal­lik­kaasti ja on esi­merkki kuvaa­mis­taan peh­meistä kumouk­sista itses­sään. Teos toi­mii hyvänä joh­da­tuk­sena, ellei jopa peh­meänä las­kuna uskon­to­so­sio­lo­gi­seen media­tut­ki­muk­seen vii­mei­siltä vuosikymmeniltä.

Kir­jal­li­suus

Taira, Teemu
2006 Not­kea uskonto. Eetos, Turku. Teos on ladat­ta­vissa ilmai­seksi Eetok­sen net­ti­si­vuilta: http://eetos.org/2012/10/02/eetos-2/