Lectio praecursoria. Helluntailaiset luokkakuvassa: Uskontokulttuuri ja yksilön luokka-asema Turun Helluntaiseurakunnassa (Teemu T. Mantsinen)

Download PDF

Teemu T. Mant­si­nen
Turun yliopisto

Muu­tos.

Yli­opis­to­vuo­den alussa uudet opis­ke­li­jat koh­taa­vat elä­mäs­sään pal­jon muu­tok­sia. Tar­koi­tus myös olisi, että he tuli­si­vat aika­naan muut­ta­maan yhteis­kun­taa. Kun aloi­tin uskon­to­tie­teen opis­ke­luni Turun yli­opis­tossa, osal­lis­tuin ensim­mäi­senä syk­synä myös sosio­lo­gian perus­kurs­sille, jota sil­loin luen­noi pro­fes­sori Harri Melin. Hän pyysi niitä oppi­laita nos­ta­maan kätensä ylös, jotka ajat­te­li­vat kou­lut­tau­tu­vansa enem­män kuin van­hem­pansa. Hän oli yllät­ty­nyt, että enem­mistö ajat­teli näin ja nosti kätensä ylös. Vaikka tuo otos ei kerro kuin tie­tyn alan opis­ke­li­joi­den arviosta, ker­too se paitsi liik­ku­vuu­desta ja suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan avoi­muu­desta, myös muu­tok­sen läs­nä­olosta ihmis­ten elämässä.

Ehkä jo hie­man kulu­nut sanonta kuu­luu, että ainoa pysyvä on muu­tos. Antii­kin anti­po­pu­listi Heraklei­tos esitti tämän aja­tuk­sen siten, että kun ihmi­nen astuu vir­taan, nousee pois ja astuu sii­hen uudel­leen, niin sekä virta että ihmi­nen eivät ole samoja kuin hetki sit­ten. (Heraklei­tos 1971.) Kuten esi­mer­kiksi Dan Sper­ber (1996) tai Mau­rice Bloch (2005) esit­tä­vät, kult­tuu­rit muut­tu­vat joka kerta, kun ne esi­te­tään toi­sille ihmi­sille, kun niitä tul­ki­taan ja nii­den tapoja sovel­le­taan. Vaikka omena ei putoaisi kau­aksi puusta, eli suku­pol­vet seu­raa­vat edel­li­siä, ovat sekä omena että puu tämän putoa­mi­sen jäl­keen eri­lai­sia, eri tilassa ja näke­vät maa­il­man eri­lai­sena. Suku­pol­vet ja ihmi­set eivät pääse eroon siitä kult­tuu­rista, jossa he ovat kas­va­neet, mutta he voi­vat elää sitä ja muut­taa sitä, oikeut­taen oman paik­kansa ja muu­tok­sen kult­tuu­rinsa ehdoilla.

Muu­tos kuu­luu olen­nai­sena osana myös hel­lun­tai­lai­seen uskon­nol­li­suu­teen, jota olen tut­ki­nut nyt tar­kas­tel­ta­vassa uskon­to­tie­teel­li­sessä työssä. Halu muu­tok­seen on perin­tei­sissä herä­tys­ko­kouk­sissa ja rukous­ko­kouk­sissa ilmaistu yleensä kättä nos­ta­malla. Kysei­seen uskon­toon kään­tyvä etsii elä­määnsä muu­tosta ja toi­voo löy­tä­vänsä sen uskon­nosta yleensä ja mai­nos­te­tusta Juma­lasta eri­tyi­sesti. Usko aktii­vi­sen toi­mi­jan haluun aut­taa yksi­löä kehit­ty­mään parem­maksi ihmi­seksi ker­too usko­van moti­vaa­tiosta ja tavoit­teel­li­suu­desta. Tavoit­teel­li­suus tar­koit­taa myös tie­tyn suun­nan valin­taa. Yksilö ei halua kehit­tyä mihin tahansa, vaan mää­ri­telty parempi ihmi­nen mää­räy­tyy kult­tuu­rien ehdoilla. Val­lan ken­tällä mää­räy­ty­vät vai­ku­tus­suh­teet ja yksi­lön sitou­tu­mi­nen raken­ta­vat sen suun­nan, mihin yksilö kurottautuu.

Hel­lun­tai­lai­seen uskon­toon liit­tyy kon­kreet­ti­nen odo­tus Juma­lan joh­da­tuk­sesta ja muut­ta­vasta voi­masta. Usko muu­tok­seen ja muut­tu­jaan vah­vis­taa halua kuu­lua uskon­toon ja yhtei­söön. Aktii­vi­nen uskon­non­har­joit­ta­mi­nen ja usko vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­seen juma­layh­tey­teen sekä vah­vis­taa yksi­lölle raken­tu­nutta mie­li­ku­vaa todel­li­sesta Juma­lasta että tekee uskon­nosta ja sen väit­teistä hänelle aktii­vi­sen toi­mi­ja­ken­tän. (Lurh­mann 2012.)

Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kun­nasta kerää­mäni aineisto koos­tuu laa­jasta etno­gra­fi­sesta mate­ri­aa­lista, havain­noista, kyse­lyistä, haas­tat­te­luista, arkis­to­ma­te­ri­aa­lista ja kir­jal­li­sista läh­teistä. Oma his­to­riani hel­lun­tai­lai­sesta suvusta ja hel­lun­tai­seu­ra­kun­nissa luo oman ulot­tu­vuu­tensa tut­ki­muk­seen, niin tie­don kerää­mi­sen kuin tut­ki­muse­tii­kan kan­nalta. Tut­ki­musta ja opis­ke­luja edel­tä­vän his­to­riani vuoksi minulla on tut­ki­jana yhtei­söstä myös pal­jon tal­len­ta­ma­tonta, hil­jaista tie­toa. Tämä yksi­löi­den, ver­kos­to­jen ja raken­tei­den tun­te­mus aut­taa minua tut­ki­jana hah­mot­ta­maan koko­nais­ku­vaa parem­min, mutta pelkkä omaan muis­ti­tie­tooni viit­taa­mi­nen ei ole riit­tä­vää hyvän tut­ki­muk­sen teke­mi­seksi. Tie­toni täy­tyy perus­tella oikeaksi myös muilla läh­teillä. Tästä syystä osa tie­dos­tani jää myös käyt­tä­mättä, koska tut­ki­jan etiikka vel­voit­taa väi­tös­kir­jan teki­jää perus­te­le­maan tie­tonsa hyvin, ei ainoas­taan yksit­täis­ten muis­ti­ku­vien poh­jalta. Tämän puut­teen kor­jaa kui­ten­kin laaja kerää­mäni aineisto.

Tut­ki­mani yhteisö, Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kunta, on yhtei­sönä yli 100 vuotta ja jär­jes­täy­ty­neenä seu­ra­kun­tana yli 90 vuotta vanha sosi­aa­li­nen ver­kosto. Sii­hen vuo­sien saa­tossa kuu­lu­neet yksi­löt ovat olleet mukana raken­ta­massa ja muut­ta­massa sen kult­tuu­ria. Alkuai­koina yhteisö oli karis­maat­ti­sesti joh­dettu sosi­aa­li­sesti elävä joukko. Sotien jäl­keen se vakiin­tui orga­ni­saa­tiol­taan van­him­mis­ton pat­riar­kaa­li­sen joh­don mukai­seksi hel­lun­tai­seu­ra­kun­naksi. Vii­mei­sinä vuo­sina seu­ra­kunta on muun hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen kehi­tyk­sen mukai­sesti saa­nut byro­kraat­ti­sen joh­ta­juu­den piir­teitä, kun kou­lu­te­tut jäse­net ovat otta­neet vas­tuuta. (Lun­de­lin 1994.)

Yhteis­kun­nan kou­lu­tuk­sen ja hyvin­voin­ti­val­tio­ke­hi­tyk­sen myötä seu­ra­kun­nan jäse­net ovat hyö­dyn­tä­neet tätä tasa-arvoiseen yhteis­kun­taan täh­tää­vää poten­ti­aa­lia. Hel­lun­tai­lai­set ovat Turussa hyö­ty­neet ylei­sestä kehi­tyk­sestä ja kult­tuu­rinsa ohjaa­mana koke­neet sel­keää sosi­aa­lista nousua. Hel­lun­tai­lai­seksi kään­ty­vät tule­vat edel­leen usein alem­mista luokka-asemista, mutta seu­raa­vat suku­pol­vet pää­ty­vät hyvin usein kes­ki­luok­kai­siin asemiin.

Kes­kei­nen käsite tässä työssä on yhteis­kun­ta­luokka. Käsite on sanana tuttu, mutta ylei­sessä kes­kus­te­lussa usein epä­sel­väksi jäävä ja poliit­ti­nen. Esi­mer­kiksi eliit­tiin kuu­luva ark­ki­piispa voi sanoa ole­vansa kes­ki­luok­kaista mas­saa (YLE 2012). Jul­ki­sessa kes­kus­te­lussa luok­kae­roja raken­ne­taan silti esi­mer­kiksi puheilla uusien las­ten­vau­nu­jen tar­peet­to­muu­desta toi­meen­tu­lo­tuella elä­välle per­heelle (Län­si­väylä 2014; Ilta­sa­no­mat 2014).

Yhteis­kun­ta­luo­kat ovat sidok­sissa yhteis­kun­taan ja sen muu­tok­siin. Vaikka tut­ki­jat puhu­vat usein luok­ka­ra­ken­teesta ja sen muu­tok­sista, pitäisi oikeas­taan puhua yhteis­kun­nan raken­teista, sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen ja val­lan ken­tillä. Yhteis­kunta on se rakenne, jossa luo­kat voi­vat muo­dos­tua toi­si­aan lähei­sissä ase­missa ole­vien yksi­löi­den int­res­sien ja koke­mus­ten perus­teella. (Wright 2005, 183; Cromp­ton 2008, 8–16.) Aja­tusta voi­daan havain­nol­lis­taa levi­te­tyllä laka­nalla ja sen päälle ase­tet­ta­villa kuu­lilla. Jos val­ta­suh­teet muut­tu­vat, eli yhtä aluetta nos­te­taan tai las­ke­taan liian pal­jon, suuri joukko kuu­lia vie­rii yhteen ja aiheut­taa epä­ta­sa­pai­noi­sen jakau­man. Liian tiu­kaksi jän­ni­tetty lakana, eli yhteis­kunta, voi myös lau­e­tes­saan aiheut­taa repeytymiä.

Yksi­löt voi­vat muut­taa yhteis­kun­nan raken­teita ja suh­teita, mutta vasta suu­ret ryh­mät voi­vat muo­dos­taa val­lan­ku­mouk­sel­li­sia voi­mia, yhteis­ten koke­mus­ten poh­jalta. Esi­mer­kiksi Karl Marx piti luok­ka­tie­toi­suutta luok­ka­konflik­tien edel­ly­tyk­senä. Silti mah­dol­li­set luo­kat ja yksi­löi­den luokka-asemat, eli suh­teel­li­set sijain­nit yhteis­kun­nan ihmis­ver­kos­toissa, mah­dol­lis­ta­vat ja rajaa­vat eri­lai­sia elä­män­mah­dol­li­suuk­sia, käyt­täy­ty­mis­mal­leja sekä kult­tuu­reja. (Wright 2005; Cromp­ton 2008.)

Eri kult­tuu­rit voi­vat nousta hal­lit­se­vaa yhteis­kun­nal­lista raken­netta vas­taan tai vah­vis­taa sitä. Tässä kysy­myk­sessä hyvin tär­keä osa on kult­tuu­rin aset­ta­milla pää­mää­rillä. Pää­mää­rän valinta ei ole uskon­noissa vain yksi­lön ja yhtei­sön hyvän ja huo­non kehi­tyk­sen välillä, vaan myös kult­tuu­ris­ten väit­tei­den ja aikaa kos­ke­vien käsit­tei­den, kuten tämän ajan ja tule­van ajan, välillä. (Mar­tin 2002.) Nykyi­set työi­käi­set hel­lun­tai­lai­set tut­ki­mas­sani seu­ra­kun­nassa kas­voi­vat ja pää­tyi­vät sosi­aa­li­siin ase­miinsa sel­lai­sen uskon­to­kult­tuu­rin aikana, joka täh­täsi ensi­si­jai­sesti tai­vaa­seen ja tule­vaan maa­il­maan pää­se­mi­seen. Tässä ase­tel­massa nykyi­sen maa­il­man sosi­aa­li­sen raken­teen ja yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen hor­jut­ta­mi­nen ei ollut yksi­lön ensi­si­jai­nen teh­tävä. Tämän yhteis­kun­nal­li­sen radi­ka­lis­min kaih­ta­mi­sen voi­daan nähdä vai­kut­ta­neen myös suh­teel­li­sen heik­kona luokkatietoisuutena.

Uskon­non pää­mää­rät, sosi­aa­li­nen nousu ja uskon­nol­li­suu­den muu­tos ovat joh­ta­neet Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kun­nan jäse­niä kes­ki­luok­kai­seen, omien ase­mien puo­lus­ta­mi­sen kult­tuu­riin, jossa yhtei­sön jäsen pyr­kii raken­ta­maan tule­vaa maa­il­maa jo nyt, puo­lus­taa saa­vu­tet­tua hyvin­voi­vaa tasa­pai­noa, eikä odota tule­vai­suutta ja lop­pua enää äkil­li­sesti tapah­tu­vaksi. Siksi seu­ra­kun­ta­lai­set pyr­ki­vät kehit­tä­mään itse­ään ihmi­sinä ja kris­tit­tyinä myös suh­teessa ympä­röi­vään maa­il­maan, yhtenä kei­nona tie­tyn­lai­sen sivis­ty­nei­syy­den kuvan raken­ta­mi­nen itses­tään ja omasta uskontokulttuuristaan.

Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kun­nassa on jäse­nis­tön sosi­aa­li­sen nousun jäl­keen kiin­ni­tetty ene­ne­vää huo­miota sosi­aa­li­seen vas­tuuseen. Tämä hei­jas­taa myös kehi­tystä, jossa hyvin­voi­vat län­si­mai­set hel­lun­tai­lai­set teke­vät lähe­tys­työtä kehi­ty­syh­teis­työn muo­dossa, afrik­ka­lais­ten kes­kit­tyessä saar­naa­vaan lähe­tys­työ­hön. Sosi­aa­li­sen vas­tuun ja uskon­nol­li­sen ulos­päin suun­tau­tu­nei­suu­den vuoksi hel­lun­tai­lai­sessa uskon­to­kult­tuu­rissa on ole­massa poten­ti­aali pyr­kiä muut­ta­maan yhteis­kun­taa myös poliit­ti­sesti. Uskon­to­kult­tuu­riin kas­va­neilla ja sii­hen pidem­pään oppi­neilla koros­tu­vat kui­ten­kin sovin­nol­li­set kei­not ja dis­kurs­sit, mikä vähen­tää tun­netta muu­tok­sen tar­peesta. Poliit­ti­sen vai­kut­ta­mi­sen trendi on uusi ja näkyy sel­vim­min ruo­hon­juu­ri­ta­son sosi­aa­li­sessa työssä. Puo­lue­po­liit­ti­nen vai­kut­ta­mi­nen on seu­ra­kun­ta­lai­sille yksi­tyis­asia. Eten­kään sitä ei haluta sekoit­taa seu­ra­kun­nassa uskon­nol­li­seen elä­mään, vaikka uskonto vai­kut­taa­kin yksi­löi­den poliit­ti­siin kan­toi­hin ja arvoihin.

Kerätty aineisto raken­taa yhtei­söstä kuvan, joka ker­too vai­kut­ta­vasta ver­kos­tosta, yksi­löi­den pää­mää­riin ja toi­vei­siin sekä sosi­aa­li­seen käyt­täy­ty­mi­seen vai­kut­ta­vasta kult­tuu­rista. Aineis­toni ana­lyysi pal­jasti ne sosi­aa­li­sen ver­kos­ton raken­teet ja sisään­ra­ken­tu­neet meka­nis­mit, joilla kult­tuuri ohjaa yksi­löitä. Kris­til­lis­ten eetok­sien ja moraa­lin mukai­set aut­ta­mi­sen, sivis­ty­neen käy­tök­sen ja opet­ta­mi­sen tavoit­teet ja haa­veet ovat ohjan­neet usei­den seu­ra­kun­ta­lais­ten uran­va­lin­toja. Osa yksi­löistä on liit­ty­nyt yhtei­söön ehkä juuri siksi, että hänen omat miel­ty­myk­sensä ja tavoit­teensa, edellä mai­ni­tut mukaan luet­tuna, ovat yhte­ne­väi­set kult­tuu­rin kanssa. Suo­si­tuilla amma­teilla – lää­kä­rit, sai­raan­hoi­ta­jat, opet­ta­jat – on hel­lun­tai­lai­selle uskon­non har­joit­ta­mi­sen funk­tio. Lisäksi ne raken­ta­vat yksi­löille tasa­pai­noi­sia ase­mia yhtei­sön ja yhteis­kun­nan jäseninä.

Ihmi­set hake­vat elä­määnsä yleensä jon­kin­laista tasa­pai­noa ja tyy­ty­väi­syyttä oloi­hinsa. Jotta yhtei­sön jäsen voisi päästä tähän tilaan, täy­tyy hänen kyetä perus­te­le­maan omat valin­tansa ja ase­mansa ensi­si­jai­sen kult­tuu­rin kei­noin. Tämä oikeut­ta­mi­nen aut­taa häntä sisäi­seen tasa­pai­noon, vähen­tää psyyk­ki­siä ja psy­ko­lo­gi­sia jän­nit­teitä sekä tar­joaa kei­non löy­tää oikeu­tettu asema ryh­mäs­sään. (Van­berg 1993; Beit-Hallahmi & Argyle 1997; Kamp­pi­nen 2010.) Seu­ra­kun­nan jäsen oikeut­taa valin­to­jaan ensi­si­jai­sesti Raa­ma­tun sanoilla ja perin­teessä raken­tu­neilla kie­len stra­te­gioilla. Hän voi tehdä arve­lut­ta­vaksi näh­dyn alan suo­ta­vaksi, esi­mer­kiksi koros­ta­malla eet­ti­sen koo­dis­ton nou­dat­ta­mista ja kris­til­lis­ten arvo­jen esillä pitä­mistä liike-elämässä.

Olen hah­mot­ta­nut tätä kult­tuu­rin dyna­miik­kaa uskon­to­tie­teen näkö­kul­masta seu­raa­vasti. Uskon­nolle täy­sin vas­tak­kai­sesta, pro­faa­nista, käyt­täy­ty­mis­mal­lista voi ajan mit­taan tulla yhteis­kun­nassa ylei­sesti käy­tetty ja sosi­aa­li­sesti suo­tava, aiem­man arvot­ta­van mer­ki­tyk­sensä menet­tä­nyt kult­tuu­ri­muoto. Koska kysei­seen kult­tuu­ri­muo­toon ei ladata enää vah­voja mer­ki­tyk­siä ja tun­teita, se voi­daan nähdä yhtei­sössä seku­laa­rina ja yhteis­kun­nal­li­sesti neut­raa­lina toi­min­tana. Näin yhtei­sön jäse­nen on hel­pompi siir­tää ja muo­vata se omaan kult­tuu­ri­sys­tee­miin sopi­vaksi, nou­dat­taen kult­tuu­rinsa sisäistä logiik­kaa ja käyt­täen hyväk­sy­mis­pro­ses­sissa kult­tuu­rin sisäi­siä tut­tuja sym­bo­leja. Pro­faani ja seku­laari ovat osa samaa pii­riä, pyhälle vas­tak­kaista aluetta, mutta yhteisö arvot­taa jot­kut asiat ja vai­kut­teet vaa­ral­li­sem­miksi kuin toi­set. (Vrt. Leach 1976; Eliade 2003; Casa­nova 2011, 65–66.)

Kate­go­ria­ra­jat ovat muut­tu­vassa yhtei­sössä ja ympä­ris­tössä jat­ku­van kiis­tan ja neu­vot­te­lun koh­teina. Tämän vuoksi yksi­lön paine oikeut­taa ase­mansa on suu­rempi rajaa uhkaa­vissa tai kysee­na­lais­ta­vissa ase­missa kuin sel­keissä sisä­pii­riin lue­tuissa ase­missa. Yhteisö muut­tuu, kun sen jäse­net tul­kit­se­vat ympä­röi­vää maa­il­maa ja sopeut­ta­vat toi­min­taansa siinä, oman kult­tuu­rinsa rajo­jen ohjaa­mana. Yksi­lön vai­ku­tus yhtei­sön raken­tee­seen on suora. Sen sijaan hänen vai­ku­tuk­sensa kult­tuu­riin on laa­jem­massa mie­lessä sidottu hänen sijain­tiinsa toi­siin jäse­niin – eli riip­pu­vai­nen valta-asetelmasta. (Roos 1988, 18–19; Cole­man 1990; Kamp­pi­nen 2010.)

Uskon­to­tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen koh­teena kult­tuu­riyh­teisö nimeltä Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kunta näyt­täy­tyy inhi­mil­li­senä toi­min­tana, tapoina ja usko­muk­sina. Uskonto ei rajoitu vain seu­ra­kun­nan tilo­jen sisälle tai uskon­nol­li­siin ritu­aa­lei­hin, vaan se vai­kut­taa yhtei­sön jäsen­ten pää­tök­siin sisäis­tet­tynä kult­tuu­rina, arvoina, pää­mää­rinä, odo­tuk­sina ja ole­tuk­sina, myös arki­sissa valin­noissa. Uskon­non­tut­ki­muk­sen kei­noin voimme kar­toit­taa näitä vai­ku­tus­suh­teita ja siten lisätä tie­toa ja ymmär­rystä ihmis­ten elä­mästä ja käyttäytymisestä.

Olen tut­ki­muk­ses­sani kes­kit­ty­nyt yhden seu­ra­kun­nan nykyi­siin työi­käi­siin jäse­niin, minkä vuoksi seu­ra­kun­nan tai hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen tule­vai­suu­desta ei voida sanoa mitään eri­tyistä. Var­maa lie­nee vain muu­tos. Havait­tu­jen oikeut­ta­mis­me­ka­nis­mien perus­teella ja raken­ne­tuilla teo­reet­ti­silla mal­leilla voi­daan silti selit­tää uskon­non ja yhteis­kun­ta­luo­kan väli­siä suh­teita myös toi­sissa yhteyk­sissä. Mal­lini tar­joa­vat seli­tyk­sen myös mui­den kult­tuu­rien vai­ku­tuk­sesta, kun ote­taan huo­mioon nii­den erityispiirteet.

Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kunta on jäse­nil­leen uskon­nol­li­nen yhteisö, jossa raken­tu­neet toi­minta– ja tul­kin­ta­mal­lit ohjaa­vat yksi­löi­den käyt­täy­ty­mistä ja valin­toja, kus­sa­kin his­to­rial­li­sessa yhteis­kun­nal­li­sessa tilan­teessa. Näitä meka­nis­meja pai­kan­ta­malla voimme myös ymmär­tää toteu­tu­neita hen­ki­lö­koh­tai­sia ja yhtei­sö­koh­tai­sia muutoksia.

Näin häi­ly­vä­ra­jai­selta näyt­tävä muu­tos saa seli­tyk­sen ja irra­tio­naa­li­seksi miel­letty pro­sessi näyt­täy­tyy kysei­sessä asiayh­tey­dessä ratio­naa­li­sena toi­min­tana. Muu­tok­sen virta voi tun­tua vää­jää­mät­tö­mältä ja kaoot­ti­selta, mutta vir­taan uppoa­valle ihmi­selle kult­tuuri tar­joaa kei­noja tehdä maa­il­masta itsel­leen mie­le­käs ja ymmär­ret­tävä, kun hän ojen­taa kätensä ja tart­tuu kult­tuu­rin tar­joa­maan vaihtoehtoon.

Teemu T. Mant­si­nen puo­lusti uskon­to­tie­teen väi­tös­kir­jaansa ”Hel­lun­tai­lai­set luok­ka­ku­vassa: Uskon­to­kult­tuuri ja yksi­lön luokka-asema Turun Hel­lun­tai­seu­ra­kun­nassa” Turun yli­opis­tossa 13.9.2014. Väi­tös­kirja ja sen tii­vis­telmä ovat luet­ta­vissa osoit­teessa: http://www.doria.fi/handle/10024/98814

Kir­jal­li­suus

Beit-Hallahmi, Ben­ja­min & Mic­hael Argyle
1997 The Psyc­ho­logy of Reli­gious Beha­viour, Belief and Expe­rience. Lon­too: Routledge.

Bloch, Mau­rice
2005 Essays on Cul­tu­ral Trans­mis­sion. Oxford: Berg.

Casa­nova, José
2011 The Secu­lar, Secu­la­riza­tions, Secu­la­risms. – Craig Cal­houn & Mark Juer­gens­meyer & Jonat­han van Antwer­pen (toim.), Ret­hin­king Secu­la­rism. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Cole­man, James S.
1990 Foun­da­tions of Social Theory. Cam­bridge: Har­vard Uni­ver­sity Press.

Cromp­ton, Rose­mary
2008 Class and Stra­ti­fica­tion. Kol­mas lai­tos. Cam­bridge: Polity Press.

Eliade, Mircea
2003 (1957) Pyhä ja pro­faani. Suo­men­ta­nut Teuvo Lai­tila. Hel­sinki: Loki-kirjat.

Heraklei­tos
1971 Yksi ja sama: Afo­ris­meja. Suo­men­ta­nut Pentti Saa­ri­koski. Hel­sinki: Otava.

Ilta­sa­no­mat
2014 ”Kan­san­edus­ta­jan kom­mentti kuo­hut­taa.” http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288731643934.html Vii­tattu 2.12.2014.

Kamp­pi­nen, Matti
2010 Inten­tio­nal Sys­tems Theory as a Concep­tual Fra­mework for Reli­gious Stu­dies: A Scien­ti­fic Met­hod for Stu­dying Beliefs. Lewins­ton: The Edwin Mel­len Press.

Leach, Edmund
1976 Cul­ture and Com­mu­nica­tion: The Logic by which Sym­bols are Con­nec­ted. Cam­bridge: Cam­bridge Uni­ver­sity Press.

Luhr­mann, Tanya M.
2012 A Hyper­real God and Modern Belief: Toward an Anth­ro­po­lo­gical Theory of Mind. –Cur­rent Anth­ro­po­logy, 53(4): 371–395.

Lun­de­lin, Lauri
1994 Hel­lun­tai­tuu­lia Varsinais-Suomessa: Varsinais-Suomen hel­lun­tai­he­rä­tyk­sen his­to­riikki. Turku: Turun Hel­lun­tai­lä­he­tys ry.

Län­si­väylä
2014 ”Espoo­lai­nen kokoo­mus­pomo: ’Miksi maa­han­muut­ta­ja­per­heen pitää hank­kia uudet las­ten­vau­nut sosi­aa­li­tuella?’” http://www.lansivayla.fi/artikkeli/235089-espoolainen-kokoomuspomo-miksi-maahanmuuttajaperheen-pitaa-hankkia-uudet Vii­tattu 2.12.2014.

Mant­si­nen, Teemu T.
(Tulossa) The end is not our busi­ness: Chan­ged approac­hes on escha­to­logy in Fin­nish Pentecostalism.

Mar­tin, David
2002 Pen­tecos­ta­lism: The World Their Parish. Mal­den: Blackwell Publishing.

Roos, J. P.
1988 Elä­män­ta­vasta elä­mä­ker­taan. Hel­sinki: Tutkijaliitto.

Sper­ber, Dan
1996 Explai­ning Cul­ture: A Natu­ra­lis­tic Approach. Mal­den: Blackwell Publishing.

Van­berg, Vik­tor
1993 Ratio­nal Choice, Rule-Following and Ins­ti­tu­tions: An Evo­lu­tio­nary Pers­pec­tive. – Chris­tian Knud­sen & Bo Gus­tafs­son & Uskali Mäki (toim.) Ratio­na­lity, Ins­ti­tu­tions, and Eco­no­mic Met­ho­do­logy, 171–200. Lon­too: Routledge.

Wright, Erik Olin
2005 Conclusion: If ”class” is the answer, what is the ques­tion? – Erik Olin Wright (toim.), Approac­hes to Class Ana­ly­sis, 180–192. Cam­bridge: Cam­bridge Uni­ver­sity Press.

YLE
2012 ”Ark­ki­piispa: puhun köy­hyy­destä varo­vasti.” http://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_puhun_koyhyydesta_varovasti/6391519. Vii­tattu 2.12.2014.