Kansanuskon päivät teemalla Masks & Metamorphosis (Jani Mastola)

Download PDF

Jani Mas­tola
Hel­sin­gin yliopisto

Poh­joi­sen Etno­gra­fian Seura jär­jesti 3.−4. loka­kuuuta 2014 kan­sa­nus­kon päi­vät Teat­te­ri­kou­lun tiloissa tee­malla Masks & Meta­morp­ho­sis. Tapah­tu­maa isän­nöi Poh­joi­sen Etno­gra­fian Seu­ran vara­pu­heen­joh­taja Vesa Mat­teo Piludu, joka myös piti itse yhden esi­tel­män. Pai­kalla oli osa­not­ta­jia monen­kir­ja­vista tieteellis-taiteellisista läh­tö­koh­dista, tut­ki­joista tans­si­joi­hin, opis­ke­li­joita, teat­te­riam­mat­ti­lai­sia sekä tai­teen­ke­räi­li­jöitä. Kan­sal­li­suu­det sen sijaan jaet­tiin Suo­men ja Ita­lian johdolla.

Ensim­mäi­senä esi­tel­möit­si­jänä toimi TEA­Kissa väi­tös­kir­jaansa val­mis­te­leva näy­tel­mä­noh­jaaja Davide Gio­vanzana. Esi­telmä koski teat­teri Meta­mor­foo­sin näy­tel­mää Kale­va­lan tee­moista Com­me­dia dell’arten kei­noin. Rekvi­siit­tana Gio­vanza­nalla oli mukana muu­ta­mia poh­joi­si­ta­lia­lai­sia näy­tel­mä­naa­mioita. Hän oli eri­tyi­sen innos­tu­nut aitoeu­roop­pa­lais­ten nah­ka­naa­mioi­den val­mis­tus­tek­nii­kasta. Pereh­tyes­sään Com­me­dia dell’arteen hän oli pää­ty­nyt joh­to­pää­tök­seen, että hah­mot naa­mioissa edus­ta­vat per­soo­na­tonta ja epä­dy­naa­mista ”paho­laista”, kun taas naa­miot­to­mat hah­mot ihmi­syyttä. Näy­tel­män lopuksi kas­vol­li­set hah­mot aina voit­ta­vat, ja tämän Gio­vanzana näki elä­män­voi­mien − nuo­ruu­den, hedel­mäl­li­syy­den ja kevään − voit­tona kyl­myy­den ja pimey­den voi­mista. Näy­telmä on siis uusin­ta­mis­ri­tu­aali. Gio­vanzana mai­nitsi, että Com­me­dia dell’arte on alku­jaan ollut paa­vien­kin vai­noama uskon­nol­li­nen kultti, mutta sen aktu­aa­li­sia kult­ti­muo­toja ei ole säi­ly­nyt. Lopuksi hän ker­toi Kale­va­lan sovel­lus­työs­tään ja sii­hen liit­tä­mis­tään uni­ver­saa­leista yhteyksistä.

Seu­raa­vana luen­noi ant­ro­po­logi Cate­rina Agus Tori­non yli­opis­tosta. Agus on tut­ki­nut alp­pi­ky­lien kan­san­juh­lia. Hän esit­teli Lajetto-juhlien kar­hu­ri­tu­aa­lia ja kiin­nitti huo­miota naa­mioi­den tuo­maan ”aitoon trans­for­maa­tioon”. Esi­mer­kiksi susi­ri­tu­aa­leissa susiksi pukeu­tu­neet voi­vat olla todella vil­lejä ja väki­val­tai­sia, eikä suo­ja­koo­deja tun­neta. Sudet hyök­käi­le­vät ihmis­ten päälle, jol­loin mukana on aidon vaa­ran ele­mentti. Kar­hu­ri­tu­aa­lei­hin liit­tyen Agus korosti, ilmei­sen sek­su­aa­li­suu­den lisäksi, nii­den saman­lai­suutta Sipe­rian vas­taa­vien ritu­aa­lien kanssa. Tässä vai­heessa kon­fe­rens­sin punai­nen lanka alkoi hah­mot­tua yleisölle.

Kol­man­tena lavalle astui Hel­sin­gin yli­opis­ton tut­kija Marianna Kei­salo, joka on teh­nyt tut­ki­musta Yhdys­val­tain lou­nai­seen kult­tuu­ria­lu­ee­seen kuu­lu­vien yaqui-intiaanien parissa. Heillä on tapana tulla pit­kien­kin mat­ko­jen päästä perin­tei­sille asui­na­lueil­leen juh­li­maan vuo­den suu­rinta juh­laa, pää­siäistä. Kei­sa­lon esi­tel­mässä paino oli kah­taalla, toi­saalta chapayeka-naamioiden voi­mak­kaassa pyhyy­dessä ja toi­saalla chapayeka-rituaalien ylei­söä huvit­ta­vassa syn­kre­tis­missä. Jee­suk­sen ja Marian lisäksi niissä esiin­ty­vät hir­viar­meija, vam­pyyri, naa­pu­ri­hei­mon apas­seja, sir­kus­pelle ja kan­ni­baa­leja, elo­ku­van mur­haa­ja­nukke ja Homer Simpson.

Kei­salo totesi ritu­aa­lin toden­ta­van hei­mon iden­ti­tee­tin uskon­nol­li­sesti. Cha­paye­kat ovat vihol­li­sia ja tuhou­tu­vat kun Jee­sus uudel­leen­syn­tyy. Naa­miot tuho­taan ritu­aa­lin pää­tyt­tyä. Niillä usko­taan ole­van itse­näi­siä voi­mia ja niitä pelä­tään. Hei­mon van­hem­mat mie­het sää­te­le­vät nii­den valin­taa ja käyt­töä mutta vain osit­tain, sillä perinne on elävä ja sille anne­taan itsei­sar­voa. Naa­mioi­den tuhoa­mi­nen sai Kei­sa­lon tar­kas­te­le­maan nii­den val­mis­tusta ja val­mis­tus­me­to­deja ritu­aa­lia edel­tä­vänä prosessina.

Tästä jat­koi Tori­non yli­opisto pro­fes­sori Enrico Comba, jonka tut­ki­mus­koh­teena on ollut Yhdys­val­tain luo­teis­ran­ni­kon inti­aa­nien maa­il­man­kuva. Comba korosti näi­den kan­so­jen suh­detta eläi­miin ja ritu­aa­li­siin trans­for­maa­tioi­hin lajien välillä. Kwakwa̱ka̱’wakw– eli kwakiutl-intiaanien mukaan heimo eli ihmi­syys syn­tyi, kun esi-isät rii­sui­vat alku­pe­räi­set naa­mionsa, joissa he vielä oli­vat vil­lie­läi­miä. Heillä onkin val­ta­vasti avau­tu­via eläin­naa­mioita, joista kur­kis­taa muo­tou­tuva alkuih­mi­nen. Vas­taa­vasti eläi­met käyt­täy­ty­vät yhtei­söis­sään kuin ihmi­set, kyli­neen ja joh­ta­ji­neen. Essen­tia on sama, muo­toa vaih­de­taan ritu­aa­li­sin järjestelyin.

Comba nimesi tämän pers­pek­ti­vis­miksi. Naa­mio on laa­tikko ja iden­ti­teetti, sielu vaih­taa paik­kaa, asuu naa­miossa. Myös eläi­met ja hen­get näke­vät itsensä sub­jek­teina, koska niissä asuu inhi­mil­li­nen sielu. Comba ker­toi, kuinka tal­ven sydä­messä heimo kut­suu sisä­ti­loissa kaik­kein vah­vim­mat hen­get luok­seen ja lin­kitti aiheensa näin tapaa­mi­sen ylei­sem­pään poh­joi­sen teemaan.

Tämän jäl­keen esiin­tyi dosentti Mark Shackle­ton, joka on tut­ki­nut inti­aa­nien trickster-hahmoa ja sen käyt­töä moder­nissa kir­jal­li­suu­dessa. Tricks­ter, joka län­nessä ymmär­re­tään kep­pos­te­li­jana, on inti­aa­neille sen lisäksi juma­luus, tulen­tuoja ja muu­toin­kin san­ka­ruu­den ark­ki­tyyppi. Se edus­taa ano­ma­liaa, pake­nee mää­rit­te­lyä, pet­tää ja pelas­taa. Shackle­ton näytti kuva­ma­te­ri­aa­lia ja esit­teli lukui­sia nyky­kir­jai­li­joita, joi­den tuo­tan­nossa tricks­ter esiin­tyy. Lopuksi poh­dit­tiin hah­mon mah­dol­li­suuk­sia ja mer­ki­tystä nykyajalle.

Päi­vän lopuksi näyt­tä­mö­tai­teen ammat­ti­lai­set Tanja Elo­ranta ja Max Bre­mer esit­te­li­vät naa­mioi­den nyky­ai­kaista käy­tän­töön­pa­noa esit­tä­vässä taiteessa.

Toi­sena päi­vänä näyt­tä­mön val­loitti itse isäntä Vesa Mat­teo Piludu, monia­lai­nen luen­noit­sija ja väi­tös­kir­jan­te­kijä Hel­sin­gin yli­opis­tosta. Hän esit­teli ensin tut­kiel­maansa suo­ma­lai­sista kar­hu­ri­tu­aa­leista ja siir­tyi lopuksi kuvaa­maan han­tien tiet­tyä vuo­tuista kar­hu­ri­tu­aa­lia. Mui­nai­sella kar­hulla oli myös inhi­mil­li­siä piir­teitä, kuten oma linna. Karhu oli itses­sään hyvä mutta rie­hues­saan noi­duttu. Kar­hun noi­tu­mi­seen onkin säi­ly­nyt monen­lai­sia loit­suja. Kar­hu­jahti oli voi­mak­kaan ritu­aa­li­nen: jokai­nen askel kuvat­tiin, vas­ta­voi­mia pelo­tel­tiin, met­sässä tul­tiin super­mie­hiksi ja super­koi­riksi. Raja­tila kylän ja met­sän välillä oli kau­hu­jen laakso. Kaa­dettu karhu alis­tet­tiin sek­su­aa­li­sesti ja nai­tet­tiin. Lopulta kallo eli sielu palau­tet­tiin kor­keam­paan kos­mi­seen järjestykseen.

Piludu näytti pät­kän Len­nart Meren elo­ku­vasta, jossa kuvat­tiin vii­kon kes­tä­vää han­tien kylä­juh­laa. Sil­miin­pis­tä­vää oli kar­hu­hah­mon ident­ti­syys ita­lia­lai­sen vas­taa­van kanssa, eri­tyi­sesti sek­su­aa­li­suu­del­taan. Tässä vai­heessa kes­kus­te­limme laa­jem­mista yhty­mä­koh­dista. Vahva kyt­kös suu­ren maan­tie­teel­li­sen etäi­syy­den yli sti­mu­loi mie­len­kiin­toi­siin tulkintoihin.

Ugri­lai­sen tee­man jat­keena vas­ta­val­mis­tu­nut Konsta Kaik­ko­nen esit­teli uskon­to­tie­teen pro gradu –työ­tään, jossa hän on tut­ki­nut saa­me­lais­ten luon­to­kä­si­tystä. Hän esit­teli tut­ki­muk­sensa teo­reet­ti­sen kehyk­sen ja huo­mautti, että saa­me­lais­ten maa­il­man­ku­van muu­tos on ollut huo­mat­ta­van hidas, yli tuhat vuotta kris­ti­nus­kon vai­ku­tuk­sen alai­sena. Myös saa­me­lais­ten suhde eläi­miin on ollut dynaa­mi­sen kyn­nyk­se­tön. Eläi­miksi on voitu halu­tessa tai kirot­taessa muut­tua. Samaa­nin vapaa sielu on toi­nen yhtei­nen käsite Pohjois-Amerikan inti­aa­nien kanssa.

Tämän jäl­keen tilan otti hal­tuunsa seu­ran puheen­joh­taja ja Hel­sin­gin sekä Lapin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen dosentti Risto Pulk­ki­nen. Hän piti esi­tel­män muo­don­muu­tok­sista poh­jois­maa­lai­sissa ihmis­susi­myy­teissä. Ihmis­susi on tun­nettu kautta Euroo­pan aina var­hai­san­tii­kista läh­tien. Ruot­sissa siinä on alu­eel­li­nen hajonta: poh­joi­sessa muu­tut­tiin itse, län­nessä samaani kiro­ten muunsi ja ete­lässä se oli ran­gais­tus ras­kaus­ri­kok­sesta. Paluu suden muo­dosta vaati aina ritu­aa­liob­jek­tin – kuten ihmis­vyön – kui­lun ylittämiseen.

Suomi on ihmis­susi­myyt­tien peri­fe­ria. Meiltä löy­tyy vain kaksi varoit­ta­vaa tari­naa, hää­vie­rai­den ja var­kaan muun­nok­set. Susi liit­tyy siis jär­jes­täy­ty­nee­seen yhteis­kun­taan ja kult­tuu­riin, ja myy­teis­sämme muunto on ran­gais­tus kes­ti­tys­ri­kok­sesta, sutena kar­koi­te­taan yhtei­söstä. Saa­me­lai­silla meta­mor­foosi sen sijaan on ylei­sem­pää ja vaka­vam­paa. Samaani toi­mii niin, mutta myös muille löy­tyy kei­noja muun­tu­mi­seen. Muut­tu­mis­ri­tu­aa­liin liit­tyen Pulk­ki­nen korosti poh­joi­sen käsi­tettä, johon liit­tyi ”kor­keampi maa­gi­suus”, ja esi­mer­kiksi kar­huksi muut­tu­mi­nen vaati poh­joi­sen elementin.

Lopuksi kävimme läpi kaksi aitoa ihmis­susiin liit­ty­vää mas­sa­hys­te­riaa omasta poh­jo­las­tamme viime vuo­si­sa­dan puo­lelta. Molem­mat tapauk­set oli­vat eris­kum­mal­li­sia. Var­sin­kin Korte-Heikan taru syn­nytti aidon pelon ja ihme­tyk­sen tun­teen tuol­loin jo har­taasti kuun­te­le­vassa kuu­li­joi­den jou­kossa. Aika­lais­ku­vauk­sissa pääs­tiin hyvin syvälle uskon­nol­li­sen mui­nais­pe­rin­teen maa­il­maan. Tästä Pulk­ki­nen jat­koi esit­te­le­mällä oman uuni­tuo­reen kir­jansa Suo­ma­lai­nen kan­sa­nusko. Samaa­neista sau­na­tont­tui­hin (Gau­dea­mus 2014). Teok­sen ansiona on sen sys­te­maat­ti­suus suo­ma­lai­sen kan­san­pe­rin­teen kuvaajana.

Tämän jäl­keen sukel­simme aivan toi­sen­lai­siin lähes­ty­mis­ta­poi­hin. Näyt­tä­mölle astui etni­sen tai­teen keräi­lijä Andrey Tischenko, jolla on Hel­sin­gin kes­kus­tassa omaa nime­ään kan­tava tai­de­gal­le­ria. Hän piti esi­tel­män nepa­li­lai­sista ritu­aa­li­naa­mioista. Hänel­lä­kin oli muka­naan rekvi­siit­tana naa­mioita  sekä lisäksi suuri kuva­ko­koelma. Kävi ilmi, että Nepa­lissa on edel­leen voi­mis­saan yhtä­jak­soi­nen sama­nis­min perinne, ja Tischen­kolla oli val­ta­vasti tie­toa ja tari­noita mat­koil­taan. Tilai­suu­den jat­kot jär­jes­tet­tiin Tischen­kon gal­le­riassa, missä saimme kuulla lisää tari­noita mat­koilta Nepaliin.

Jat­ko­ti­lai­suu­dessa oli run­saat tar­joi­lut ja ihail­ta­van suuri osal­lis­tu­ja­määrä. Tischen­kolla oli käyn­nissä näyt­tely Papua-Uuden-Guinean alku­pe­räis­kan­so­jen tai­teesta. Tee­mat oli­vat hyvin likei­siä aiem­pien kult­tuu­rien kanssa, pitäen sisäl­lään ini­ti­aa­tiot, esi-isien hen­get sekä fal­los­sym­bo­lit. Poik­keuk­sel­lista oli saman perin­teen jat­ku­mi­nen ja ”elä­mi­nen” aina nyky­ai­kaan saakka, kuten vaik­kapa Mustanaamio-kilvessä tai Aku Ankka –kal­lio­maa­lauk­sessa. Tämä palautti mie­liimme chapayeka-rituaalien syn­kre­tis­min. Pää­huo­mio pysyi kui­ten­kin itse gal­le­ris­tin elä­vissä ja kir­ja­vissa tari­noissa. Myös teat­te­ri­museossa oli jär­jes­tetty näyt­te­ly­kier­ros kan­sa­nus­kon päi­vien osanottajille.

Koko­nai­suu­des­saan tapah­tuma avasi kat­seemme pyhien naa­mioi­den kautta tapah­tu­vaan uskon­nol­li­seen meta­mor­foo­siin. Ymmär­simme, ettei ritu­aa­leja ja uskoa trans­for­maa­tioon voi hah­mot­taa ilman yhtei­sön maa­il­man­ku­van koko­nais­val­taista käsit­tä­mistä. Ritu­aa­lit ovat suo­raa jat­koa kan­so­jen ja hei­mo­jen kos­mo­lo­gioille, eivätkä ne toimi ilman luon­nol­lis­tet­tua yhteyttä samaan luo­mis­voi­maan, mistä hei­mot koke­vat syn­ty­neensä. Esi­mer­kiksi kar­huksi muut­tu­mi­nen voi tapah­tua vain tun­te­malla kar­hun ja hei­mon yhtei­sen alku­pe­rän. Tämä aut­taa meitä ymmär­tä­mään myös nyky­maa­il­man ongel­mia ja piir­teitä parem­min. Kon­fe­rens­sin onnis­tu­mi­sesta kii­tok­set seu­ralle ja isän­nälle. Ensi vuo­den kan­sa­nus­kon päi­viä odotellessa!