Johdatus taolaisuuteen (Alexandra Bergholm)

Download PDF

Alexan­dra Berg­holm
Hel­sin­gin yliopisto

Livia Kohn 2009. Joh­da­tus tao­lai­suu­teen (suom. Teemu Suun­ta­maa). Hel­sinki, Basam Books, 494 s.

”Dao, josta voi­daan puhua, ei ole ikui­nen dao.” Tämä tao­lai­suu­den kes­kei­sen teks­tin Daode jin­gin avaus­lause lie­nee aina­kin monille uskon­to­tie­tei­li­jöille maa­il­ma­nus­kon­to­jen perus­kurs­silta tuttu. Mutta mitä daon käsit­teellä itse asiassa ymmär­re­tään, miten tao­lai­suu­den opit ovat his­to­rian kuluessa muo­tou­tu­neet, ja min­kä­lai­sia filo­so­fi­sia ja ritu­aa­li­sia ulot­tu­vuuk­sia uskon­non har­joit­ta­mi­seen tänä päi­vänä liit­tyy? Näi­hin ja moniin mui­hin kysy­myk­siin tar­joaa vas­tauk­sia Livia Koh­nin perus­teel­li­nen joh­dan­to­teos, joka on hil­jat­tain tul­lut laa­jem­man suo­ma­lai­sy­lei­sön saa­ta­ville Teemu Suun­ta­maan ansiok­kaana käännöksenä.

Kohn on Bos­to­nin yli­opis­ton uskon­to­tie­teen ja Itä-Aasian tut­ki­muk­sen eme­ri­ta­pro­fes­sori, joka on jul­kais­sut kaik­ki­aan 35 kir­jaa tao­lai­sesta uskon­to­pe­rin­teestä ja kii­na­lai­sista pit­käi­käi­syy­den mene­tel­mistä. Tämä syväl­li­nen pereh­ty­nei­syys ja asian­tun­te­mus välit­tyy myös käsillä ole­vasta kir­jasta, joka esit­te­lee tao­lai­suu­den moni­syistä perin­nettä tark­ka­nä­köi­sesti ja ajoit­tain lähes häkel­lyt­tä­vän laaja-alaisesti. Teok­sen his­to­rial­li­nen pers­pek­tiivi ulot­tuu aina Kii­nan var­hai­sim­man val­tion, 1600-luvulle eaa. ajoit­tu­van Shang-dynastian aikaan, jol­loin monet tao­lai­suu­teen omak­su­tut usko­muk­set ja ritu­aa­li­set käy­tän­nöt ovat alun perin muo­tou­tu­neet. Näistä alku­vai­heista juon­tu­via, kii­na­lai­selle kult­tuu­rille kes­kei­siä piir­teitä ovat muun muassa aja­tus tuon­puo­lei­sen hie­rark­ki­sesta jär­jes­tyk­sestä, esi­van­hem­pien ja luon­non juma­luuk­sien kun­nioit­ta­mi­sen tär­keys, sekä eri­lai­set ennus­ta­mi­sen mene­tel­mät, jotka olen­nai­sesti liit­ty­vät myös tao­lai­seen kos­mo­lo­gi­aan ja alke­mi­aan. Täten vaikka tao­lai­suu­den synty onkin ylei­sesti lii­tetty 500-luvulla eaa. elä­neen Laozin myyt­ti­seen hah­moon, Kohn osoit­taa, että uskon­to­pe­rin­teen eri ele­ment­tejä on vält­tä­mä­töntä tar­kas­tella laa­jem­paa his­to­rial­lista ja kult­tuu­rista taus­taa vas­ten, jossa eri­lai­set filo­so­fi­set, poliit­ti­set ja yhteis­kun­nal­li­set teki­jät ovat osal­taan vai­kut­ta­neet tao­lai­sen maa­il­man­kat­so­muk­sen muo­tou­tu­mi­seen aina nyky­päi­vään asti.

Teos on raken­teel­li­sesti jaettu nel­jään osaan, joista kaksi ensim­mäistä esit­te­lee tao­lai­suu­den syn­tyä ja kehi­tystä esi­his­to­riasta kes­kia­jalle, ja jäl­kim­mäi­set kes­kit­ty­vät moder­nin tao­lai­suu­den har­joit­ta­mi­seen sekä aka­tee­mi­sen tut­ki­muk­sen ajan­koh­tai­siin suun­tauk­siin. Sisäl­lön jäsen­tely on toteu­tettu hyvin oppi­kir­ja­mai­sesti siten, että yksit­täis­ten luku­jen alkuun on koottu lista tär­keim­mistä käsi­tel­tä­vistä aiheista, ja lop­puun vas­taa­vasti kun­kin luvun tär­keim­mät pää­koh­dat, muu­ta­mia kysy­myk­siä kes­kus­te­lua var­ten, sekä aihe­pii­riin liit­ty­vää syven­tä­vää kir­jal­li­suutta. Esi­tys­tapa vai­kut­taa ennen kaik­kea ope­tus­käy­tön kan­nalta toi­mi­valta ja perus­tel­lulta, mutta hel­pot­taa sisäl­lön hah­mot­ta­mista myös taval­li­sen luki­jan näkö­kul­masta. Monet kysy­myk­sistä on oival­ta­vasti muo­toiltu siten, ettei­vät ne yksi­no­maan mit­taa kir­jassa esi­te­tyn tie­don omak­su­mista, vaan myös hou­kut­te­le­vat luki­jaa suh­teut­ta­maan tao­lai­suu­dessa esiin­ty­viä piir­teitä mui­hin uskon­to­pe­rin­tei­siin. Kuva­tes­saan jär­jes­täy­ty­neen tao­lai­suu­den kehi­tystä (luku 5) Kohn kehot­taa luki­joi­taan miet­ti­mään, miten muut uskon­not kuten kris­ti­nusko ja islam ovat saa­neet alkunsa, mitä esi­merk­kejä syn­kre­tis­mistä voisi löy­tyä eri uskon­nol­li­sista jär­jes­tel­mistä, sekä miten teo­kraat­ti­nen hal­lin­to­muoto käy­tän­nössä toi­mii (s. 185). Seu­raa­vassa, etiik­kaa ja yhtei­söä käsit­te­le­vässä luvussa, kysy­myk­set roh­kai­se­vat puo­les­taan poh­ti­maan muun muassa ihmis­ten yksi­löl­li­siä ja yhtei­söl­li­siä motii­veja hyvän teke­mi­seen, mutta myös sitä, mitä piir­teitä itse kukin pitäisi tär­keim­pänä, jos olisi perus­ta­massa jär­jes­täy­ty­nyttä uskon­toa (s. 212).

Vaikka teok­sen kro­no­lo­gi­nen ja temaat­ti­nen jäsen­tely onkin koko­nai­suu­des­saan loo­gi­nen, laa­jan asia­si­säl­lön käsit­te­lyssä on myös jon­kin ver­ran haja­nai­suutta, joka ajoit­tain han­ka­loit­taa argu­men­toin­nin seu­raa­mista sekä tapah­tu­mien syy-seuraussuhteiden ymmär­tä­mistä. Aihe­pii­riä entuu­des­taan tun­te­mat­to­malle luki­jalle eri­lais­ten kou­lu­kun­tien, pyhien teks­tien, uskon­nol­lis­ten käsit­tei­den ja ritu­aa­lis­ten käy­tän­tei­den run­saus näyt­täy­tyy saman­ai­kai­sesti kieh­to­vana ja häm­men­tä­vänä. Siir­ty­mät filo­so­fis­ten poh­dis­ke­lui­den runol­li­sen kuva­kie­len ja tie­teel­li­sem­män asia­tyy­lin välillä ovat teks­tissä luon­te­via, mutta saman­ai­kai­sesti tai­pu­mus kes­kit­tyä yksi­tyis­koh­tien perus­teel­li­seen kuvai­luun tun­tuu joh­dat­ta­van Koh­nin välillä sivu­po­luille, jol­loin tie­tyn piir­teen mer­ki­tys asiayh­tey­des­sään voi jäädä epäselväksi.

Teok­sen raken­tee­seen liit­tyen oli­sin itse myös toi­vo­nut, että tao­lai­sen perin­teen kes­kei­sim­mät käsit­teet olisi sys­te­maat­ti­sesti avattu siinä vai­heessa, kun ne ensim­mäi­sen ker­ran teks­tissä esiin­ty­vät. Esi­mer­kiksi yinin ja yan­gin toi­si­aan täy­den­tä­viin voi­miin perus­tuva kos­mo­lo­gi­nen jaot­telu tulee mai­nit­tua heti joh­dan­to­lu­vussa var­hai­sen Yijing (Muu­tok­sen kirja) –teok­sen ennus­tus­me­ne­tel­miin liit­tyen (s. 29–34), sekä myö­hem­min daon mää­rit­te­lyn yhtey­dessä (s.55–60), mutta vas­taa­vuusa­jat­te­lun var­si­naista perus­taa käsi­tel­lään kui­ten­kin vasta luvussa 4 (s. 132–40). Samoin monet muut maa­il­man jär­jes­tystä kos­ke­vat käsi­tyk­set, sekä eri­lai­set kehon kul­ti­voin­tiin liit­ty­vät usko­muk­set ja mene­tel­mät, esi­tel­lään osit­tain useam­massa luvussa (luvut 3, 4, 7 ja 8). Rat­kaisu hei­jas­te­lee toden­nä­köi­sesti kir­joit­ta­jan ymmär­rystä eri ele­ment­tien his­to­rial­li­sesta kehi­tyk­sestä ja vai­heit­tai­sesta mukau­tu­mi­sesta osaksi tao­laista uskon­to­jär­jes­tel­mää, mutta eten­kin teosta alusta lop­puun lukiessa esi­tys­tapa saat­taa näyt­täy­tyä epä­joh­don­mu­kai­sena. Vas­taa­van­lai­nen ongelma liit­tyi mie­les­täni jos­sain mää­rin myös tapaan, jolla kir­joit­taja suh­teut­taa tao­lai­suu­den eri piir­teitä Kii­nan mui­hin val­lit­se­viin uskon­toi­hin, kung­fut­se­lai­suu­teen ja buddhalaisuuteen.

Näistä huo­mioista huo­li­matta Joh­da­tus tao­lai­suu­teen on epäi­le­mättä antoisa luku­ko­ke­mus sekä ylei­sem­min tao­lai­suu­desta kiin­nos­tu­neille että opet­ta­jille ja tut­ki­joille. Koska Kohn ei edel­lytä luki­joil­taan min­kään­lai­sia ennak­ko­tie­toja aiheesta, teosta voi huo­letta lukea myös sieltä täältä vali­koi­den. Kir­jaan sisäl­ty­vät oheis­ma­te­ri­aa­lit (dynas­tia­luet­telo, Kii­nan kartta, kii­nan kie­len ään­tä­mis­oh­jeet ja laaja asia­sa­nasto), sekä liit­teistä löy­ty­vät his­to­rial­lis­ten tapah­tu­mien mer­kit­tä­vim­mät kehi­tys­lin­jat ja tao­lai­sen kaa­no­nin teks­tit, ovat hyö­dyl­li­siä ja havain­nol­lis­ta­vat aihe­pii­riä erin­omai­sesti. Kään­nös­työn teh­nyt Teemu Suun­ta­maa ansait­see lisäksi eri­tyi­sen kii­tok­sen teok­sen suju­vasta suo­men­nok­sesta, sekä aihe­pii­riin liit­ty­vän suo­men­kie­li­sen kir­jal­li­suu­den kokoa­mi­sesta kir­jan lop­puun. Tämän bib­lio­gra­fian­kin perus­teella on sel­vää, että kii­na­laista filo­so­fiaa, ter­vey­sop­pia ja uskon­non­har­joi­tusta esit­te­le­ville kir­joille on kysyn­tää myös Suo­messa; Koh­nin tie­teel­li­sen asian­tun­teva, mutta siitä huo­li­matta hel­posti lähes­tyt­tävä yleis­teos on ehdot­to­masti ter­ve­tul­lut lisä suo­men­kie­li­sen tie­to­kir­jal­li­suu­den markkinoille.