Henkistynyt liha. Sitoutuneiden harjoittajien kokemuksia astangajoogasta (Eija Leppävuori)

Download PDF

Eija Lep­pä­vuori
Hel­sin­gin yliopisto

Kuvaan artik­ke­lissa sitou­tu­nei­den astan­ga­joo­gan har­joit­ta­jien har­joi­tus­ko­ke­muk­sia ruu­miin­fe­no­me­no­lo­gi­sesta näkö­kul­masta nar­ra­tii­vi­sen ana­lyy­sin mene­tel­mällä. Ruu­miil­lis­tu­nut koke­mus on linssi, jonka läpi tar­kas­te­len haas­ta­tel­tu­jen kuvauk­sia har­joi­tus­ko­ke­muk­ses­taan. Hah­mo­tan moder­nin astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­sen osana post­se­ku­laa­ria hen­ki­syy­den mai­se­maa. Post­se­ku­laa­rista posi­tiosta käsin kiin­nos­tuk­sen koh­teeksi muo­tou­tuu se, kuinka uskonto toi­mii yksi­löi­den elä­mässä ja miten yksi­löt itse mää­rit­te­le­vät koke­muk­si­aan. Erit­te­len nar­ra­tii­vi­sella ana­lyy­silla sitä, mil­lai­sista koke­muk­sel­li­sista säi­keistä astan­ga­joo­ga­har­joi­tus raken­tuu. Miten ruu­miil­li­sesta har­joi­tus­ko­ke­muk­sesta raken­tuu hen­ki­syy­deksi luon­neh­dit­tava koke­muk­sel­li­nen ulot­tu­vuus? Kuinka har­joi­tus on muut­ta­nut haas­ta­tel­tu­jen elä­mää? Millä tavoin har­joit­ta­jat miel­tä­vät suh­teensa uskon­nol­li­seksi tai hen­ki­seksi ymmär­ret­tyyn? Ana­lyy­sin tulok­sena on tut­ki­van sub­jek­tin syn­teesi siitä, kuinka ruu­miil­li­nen ja hen­ki­nen kutou­tu­vat har­joi­tus­ko­ke­muk­sessa yhteen. Har­joi­tus­ko­ke­muk­sen kes­kei­siksi ele­men­teiksi muo­dos­tu­vat kuri­na­lai­suu­den, kes­kit­ty­mi­sen ja keho­tie­toi­suu­den käsit­teet. Asa­na­har­joi­tuk­sen myötä mah­dol­lis­tuva radi­kaali yhteys kehoon tar­joaa tihen­ty­nyttä, arki­päi­väi­sen koke­muk­sen ylit­tä­vää, mutta imma­nent­tia läs­nä­olon ja eksis­tens­sin tun­netta, johon liit­tyy avau­tu­mi­sen, vapau­tu­mi­sen ja puh­dis­tu­mi­sen koke­muk­sia.[1] Har­joi­tuk­sen hen­ki­syys on yhtey­dessä sen trans­for­ma­tii­vi­siin,[2] koko­nais­val­tai­sesti tera­peut­ti­seksi koet­tui­hin vai­ku­tuk­siin. Har­joi­tus saa aiheut­taa muu­tok­sia har­joit­ta­jan itseym­mär­ryk­sessä, arjen käy­tän­nöissä ja sosi­aa­li­sissa suh­teissa. Se tar­joaa myös eksis­ten­ti­aa­lista tur­vaa ja loh­tua. Har­joi­tuk­sen uskonnollis-filosofinen tausta har­joi­tus­ko­ke­mus­ten mer­ki­tyk­siä avaa­vana kon­teks­tina nousee vah­vem­min esiin vuo­sia kes­tä­neen kuri­na­lai­sen har­joit­te­lun jälkeen.

Joh­danto

Dua­lis­meilla – eri­tyi­sesti ruu­miin ja mie­len vas­tak­kai­na­set­te­lulla – on vah­vat juu­ret uskonnollis-filosofisessa ajat­te­lu­pe­rin­teissä niin idässä kuin län­nessä. Joo­gan moder­ni­saa­tion pio­neeri Swami Vive­ka­nanda loi perus­tan län­ti­seen ajat­te­luun hyvin istu­valle kah­tia­jaolle, missä jooga näh­dään joko fyy­si­senä (hat­ha­jooga) tai hen­ki­senä har­joit­teena.[3] Lan­see­ra­tes­saan joo­ga­fi­lo­so­fiaa län­teen 1800-luvun lopulla Vive­ka­nanda valoi muo­tin sille, miten jooga län­nessä myö­hem­min on ymmär­retty: intia­lai­sena hen­ki­senä tienä, jonka avulla voi kokea sen, minkä usein aja­tel­laan ole­van kaik­kien uskon­to­jen ydin – pelas­tu­mi­nen ja vapautuminen.

Vive­ka­nan­dan ajoista on pää­dytty pis­tee­seen, missä idästä peräi­sin ole­vat har­joit­teet ovat muo­tou­tu­neet osaksi län­si­mai­sen ihmi­sen arkea. 1990-luvun tait­teessa Suo­meen ran­tau­tu­nut joo­ga­buumi on osa glo­baa­lia ilmiötä. Län­ti­nen maa­ilma on lumou­tu­nut itä­mai­sista ruu­miin­tek­nii­koista, hen­ki­syy­destä ja filo­so­fioista ja niistä on muo­vattu brän­dät­tyjä tuot­teita. Myös astan­ga­joo­ga­har­joi­tus voi­daan hah­mot­taa yhtenä glo­baa­lien uskon­nol­lis­ten mark­ki­noi­den pelas­tus­tuot­teena.[4] Joo­gan ja mui­den medi­ta­tii­vis­ten har­joit­tei­den myön­tei­sistä ter­vey­del­li­sistä vai­ku­tuk­sista onkin run­saasti tie­teel­listä näyt­töä.[5] Tois­tai­seksi on melko niu­kasti tut­ki­mus­tie­toa siitä, miten har­joi­tuk­set vai­kut­ta­vat län­tis­ten har­joit­ta­jiensa joka­päi­väi­seen elämään.

Kon­teks­toin tut­ki­mus­ky­sy­myk­seni yhtäältä uskon­to­so­sio­lo­gi­seen kes­kus­te­luun uskon­nol­li­suu­den muu­tok­sesta ja toi­saalta moder­nin trans­na­tio­naa­li­sen joo­gan tut­ki­mus­pe­rin­tee­seen, eri­tyi­sesti ruu­miil­lis­tu­neen koke­muk­sen parissa aikai­sem­min teh­tyyn tutkimukseen.

Uskon­to­so­sio­lo­gian juu­ret juon­ta­vat uskon­non koh­ta­loa moder­nissa yhteis­kun­nassa haa­ru­koi­vaan seku­la­ri­saa­tio­kes­kus­te­luun. Sen lat­vat levit­täy­ty­vät puo­les­taan seku­la­ri­saa­tio­nar­ra­tii­vin jäl­kei­seen kes­kus­te­luun, jota jäsen­tää post­se­ku­laa­rin käsite. Post­se­ku­laa­rista asen­nosta tar­kas­tel­len uskonto ja seku­laari, hen­ki­syys ja ruu­miil­li­nen mate­ri­aa­li­suus eivät ole vaih­toeh­toi­sia, toi­sensa pois sul­ke­via käsit­teitä. Uskonto ja uskon­nol­li­suus on läsnä ihmis­ten joka­päi­väi­sissä, arki­sissa käy­tän­nöissä. Tästä kul­masta kat­soen uskon­non kate­go­rian rajat hämär­ty­vät eikä uskon­nol­li­sen alue enää asetu sel­keä­ra­jai­sena tut­ki­jan objek­ti­voi­van kat­seen alle. (Ben­der 2012.) Näin uskonto ei näyt­täydy sui generis, sosio­kult­tuu­ri­sesta kon­teks­tis­taan eril­li­senä, oma­la­ki­sena ilmiönä, vaan kult­tuu­ri­sesti, sosi­aa­li­sesti ja his­to­rial­li­sesti kon­struoi­tuna ”tyh­jänä mer­kit­si­jänä”. Tut­kija on osa tut­kit­ta­vaa ilmiötä ja hei­jas­taa sii­hen omia meto­do­lo­gi­sia ja teo­reet­ti­sia ole­tuk­si­aan ollen myös itse altis eri­lai­sille kon­teks­ti­si­don­nai­sille mer­ki­tyk­sen­an­noille. (Taira 2008, 288; 2013.)

Hen­ki­syy­den (spi­ri­tua­lity) käsite on epä­mää­räi­syy­des­sään rin­nas­tet­ta­vissa uskon­non käsit­tee­seen.[6] Yksi tapa miel­tää hen­ki­syy­den käsite on ymmär­tää se uskon­nol­li­seen tra­di­tioon sisäl­ty­väksi, hen­ki­lö­koh­tai­seksi ja koke­muk­sel­li­seksi ulot­tu­vuu­deksi. Sen aja­tel­laan yleensä ole­van jotain yksi­tyistä, yksi­löl­listä, koke­muk­sel­lista ja tun­tei­siin liit­ty­vää ero­tuk­sena uskon­nol­li­suu­delle, joka on jul­kista, jäyk­kää, orga­ni­soi­tua ja muo­toi­hin sidot­tua (Ben­der 2007). Paul Hee­las (2009, 758) käyt­tää ter­miä elä­män spi­ri­tua­li­tee­tit (spi­ri­tua­li­ties of life) kuvaa­maan kult­tuu­rista muu­tosta, jonka myötä popu­laari tie­toi­suus eri­lai­sista mind−body−spirit –har­joit­teista tuot­taa hen­ki­syys­dis­kurs­sia, jolle omi­naista on muun muassa halu kokea ole­vansa todella elossa, halu löy­tää yhteys todel­li­seen itseen, elä­män­voi­maan, vii­sau­teen, para­ne­mi­seen ja luo­vuu­teen. Hen­ki­syy­dessä on kyse enem­män uskon­nol­li­suu­den tyy­pistä kuin uskon­non ulot­tu­vuu­desta (vrt. Aupers & Hout­man 2000, 799). Post­se­ku­laa­rista asen­nosta tar­kas­tel­len hen­ki­syy­den alue pai­kan­tuu sinne, missä on aikai­sem­min ollut sijoil­taan kam­mettu uskonto (Ben­der 2012, 67). Tästä näkö­kul­masta tut­ki­muk­sel­li­nen kiin­nos­tus koh­dis­tuu sii­hen, mil­lai­sia mer­ki­tyk­siä yksi­löt itse anta­vat hen­ki­syy­den käsitteelle.

Post­se­ku­laari näkö­kulma muo­dos­taa taus­ta­mai­se­man Ann Tave­sin (2009, 64−65; 2010) hah­mot­ta­malle uskon­to­tie­teel­li­selle koke­muk­sen tut­ki­muk­selle. Koke­muk­sen ja kog­ni­tion tut­ki­mus lepää feno­me­no­lo­gi­sen filo­so­fian perus­talla, jol­loin ruu­miil­lis­tu­nut koke­mus ymmär­re­tään kie­lel­lis­te­tyn koke­mus­ku­vauk­sen muo­dos­tu­mi­seen kes­kei­sesti vai­kut­ta­vana kon­teks­tina.[7] Kun ”mieli, koke­mus ja kieli syn­ty­vät aivo­jen, ruu­miin ja maa­il­man kes­ki­näi­sessä vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa” on ruu­miil­lis­tu­nut koke­mus se ris­teys­a­sema, missä kult­tuuri ja bio­lo­gia koh­taa­vat. Pers­pek­tii­viin sisäl­tyy pyr­ki­mys kar­te­sio­lai­sen ”mind over body” dua­lis­min ylit­tä­mi­seen, jol­loin mer­ki­tys ei redusoidu merk­kiin eikä ruu­mis ole ”pas­sii­vi­nen, staat­ti­nen ja itseensä kään­ty­nyt” mie­len objekti. Kult­tuuri ja ’itse’ raken­tuu ruu­miil­lis­tu­neelle koke­muk­selle; ruu­mis on koke­muk­sen ja kult­tuu­rin eksis­ten­ti­aa­li­nen ehto (Csor­das 1994, 136137). [8]

Tut­ki­musint­res­sini taus­talla on oma­koh­tai­nen seit­se­män vuo­den har­joi­tus­ko­ke­mus astan­ga­joo­gan parissa. Kysy­myk­se­na­set­te­luni läh­tö­koh­tana on moder­nin joo­gan tut­kija B.R. Smit­hin (2007) tekemä jaot­telu fitness-orientoituneisiin ja hen­ki­sesti orien­toi­tu­nei­siin joo­gan har­joit­ta­jiin. Ana­ly­soi­malla ja syn­te­ti­soi­malla sitou­tu­neesti astan­ga­joo­gaa har­joit­ta­vien har­joi­tus­ko­ke­muk­sia pyrin luo­maan erään näkö­kul­man post­se­ku­laa­riin hen­ki­seen mai­se­maan. Onko ruu­miilla ja ruu­miil­lis­tu­neella koke­muk­sella eri­tyi­nen sija tra­di­tio­naa­li­sen uskon­non tyh­jäksi jät­tä­mällä pai­kalla? Millä tavoin ruu­mis pai­kan­tuu hen­ki­syy­den koke­muk­sen mää­rit­te­lyssä; miten fyy­si­sestä har­joi­tus­ko­ke­muk­sesta raken­tuu hen­ki­syy­deksi luon­neh­dit­tava koke­muk­sel­li­nen ulot­tu­vuus? Miten har­joit­ta­jat käsit­teel­lis­tä­vät suh­teensa uskon­nol­li­seksi tai hen­ki­seksi ymmärrettyyn?

Hah­mot­te­len astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­sen esi­mo­der­nit juu­ret omaa­vana moder­nina, trans­for­ma­tii­vi­sena ruu­miin­tek­niik­kana, jonka avulla on mah­dol­lista luoda eläh­dyt­tä­viä, elä­mälle suun­taa anta­via mer­ki­tyk­siä perin­tei­sistä uskon­nol­li­sista mer­ki­tyk­sistä tyh­jen­ty­neessä post­se­ku­laa­rissa yhteis­kun­nassa. Aineis­ton ja meto­din esit­te­lyn jäl­keen jäsen­nän koke­mus­ku­vauk­set tut­ki­mus­ky­sy­myk­siä myö­täil­len. Ensin kuvaan har­joi­tuk­sen kon­teks­tu­aa­lis­ten teki­jöi­den osuutta koke­mus­ku­vaus­ten kehyk­senä. Seu­raa­vaksi kuvaan har­joi­tuk­sen aikana syn­ty­neitä koke­muk­sia. Vii­mei­seksi kuvaan sitä, mil­lai­sia muu­tok­sia har­joi­tuk­sesta on seu­ran­nut sekä sitä, kuinka haas­ta­tel­lut käsit­teel­lis­tä­vät koke­muk­si­aan suh­teessa hen­ki­seksi ja uskon­nol­li­seksi ymmär­ret­tyyn. Lopuksi esi­tän tut­ki­van sub­jek­tin nar­ra­tii­vin haas­ta­tel­tu­jen ker­ron­nasta eli muo­dos­tan syn­tee­sin koke­mus­ku­vaus­ten kir­josta suh­teessa ase­tet­tuun tutkimustehtävään.

Post­se­ku­laari hen­ki­syys koke­muk­sen maisemana

Max Webe­rin näke­mys moder­nin ihmi­sen perus­ta­van­laa­tui­sesta maa­il­man­ku­val­li­sesta pet­ty­myk­sestä – lumouk­sen haih­tu­mi­sesta[9] − kitey­tyy aja­tuk­seen kapi­ta­lis­min, teol­lis­tu­mi­sen, byro­kra­tian ja tieteellis-teknisen ratio­na­lis­min yhteis­rin­ta­masta. Peter L. Ber­ger kuvasi käsit­teellä home­less minds moder­ni­saa­tioon kyt­key­ty­vää seku­la­ri­saa­tio­pro­ses­sia, missä yksi­lön vie­raan­tu­mi­nen pri­maa­reista ins­ti­tuu­tiosta joh­taa koke­muk­seen sosi­aa­li­sesta ja meta­fyy­si­sestä kodit­to­muu­desta. Kun moder­nit ins­ti­tuu­tiot eivät enää tar­joa yksi­lölle tur­vaa ja mer­ki­tyk­sel­li­syyttä tuo­vaa kotia, on yksilö pako­tettu etsi­mään jalan­si­jaa omalle ole­mas­sao­lol­leen ins­ti­tuu­tioi­den ja roo­lien ulko­puo­lella ole­vasta sub­jek­tiu­des­taan (Ber­ger 1974, 184–185; Hee­las & Wood­head 2001, 44). Char­les Tay­lor (1995, 56) on luon­neh­ti­nut tätä moder­nin kult­tuu­rin vai­hetta val­ta­vaksi sub­jek­tii­vi­seksi käänteeksi.

Hee­la­sin ja Wood­hea­din (2005, 2−5, 9−11) mukaan sub­jek­tii­vi­nen käänne on osa hen­kistä val­lan­ku­mousta. Sopeu­tu­mi­nen ulkoa­päin sanel­tui­hin roo­lei­hin ja vel­voit­tei­siin menet­tää mie­lek­kyy­tensä ja yksilö kään­tyy kohti itseä etsien uniik­keja mer­ki­tyk­siä omista sub­jek­tii­vi­sista tun­teis­taan, muis­tois­taan, into­hi­mois­taan, unis­taan, kehol­li­sista koke­muk­sis­taan ja tie­toi­suu­den tilois­taan. Kes­kei­seksi elä­män arvoksi tulee yksi­lön hyvä elämä. Sen olen­nai­nen ele­mentti on autent­ti­sen yhtey­den löy­tä­mi­nen omaan ‘syvään sisim­pään’. Näin seku­la­ri­saa­tio­pro­ses­sin rin­nalla ete­nee myös sakra­li­saa­tio­pro­sessi, jossa yksi­löt etsi­vät aikai­sem­min trans­sen­dent­tiin yhdis­tet­tyä pyhän koke­musta tämän­puo­lei­sesta – omasta elä­mäs­tään ja sub­jek­tii­vi­sista koke­muk­sis­taan. Sakra­li­saa­tio­pro­ses­sissa moder­ni­saa­tioon liit­tyvä eriy­ty­mi­nen ja yksi­löl­lis­ty­mi­nen ei johda kui­ten­kaan välin­pi­tä­mät­tö­myy­teen uskon­nosta, vaan uuden­lai­seen uskon­non tai hen­ki­syy­den nousuun, joka ei edel­lytä ins­ti­tu­tio­naa­lista sitou­tu­mista ja jossa ”juma­lan, luon­non ja ihmi­sen välillä ei ole sel­laista juo­paa kuin perin­tei­sissä uskon­nol­li­suu­den muo­doissa”. (Taira 2008, 271.)

Chris­tof­fer Part­ridge (2004; 2005) luon­neh­tii län­ti­sen maa­il­man uskon­nol­li­suu­den muu­tosta käsit­teellä uudel­leen lumou­tu­mi­nen (re-enchantment) vii­ta­ten sel­lai­siin uskon­non tyh­jen­ty­nyttä paik­kaa täyt­tä­mään syn­ty­nei­siin vaih­toeh­toi­siin hen­ki­syy­den muo­toi­hin, joi­den puit­teissa ihmi­set tuot­ta­vat ja arti­ku­loi­vat elä­määnsä hen­ki­syy­teen kyt­key­ty­viä mer­ki­tyk­siä tra­di­tio­naa­lis­ten, ins­ti­tu­tio­naa­lis­ten uskon­to­jen suo­sion hii­puessa (Part­ridge 2005, 1). Luon­neh­dinta ”spi­ri­tual, not reli­gious” kuvaa ajan­koh­taista uskon­nol­li­suu­den muu­tosta, jolle on omi­naista ihmis­ten tyy­ty­mät­tö­myys oman uskon­nol­li­sen tra­di­tion viral­li­siin ja muo­dol­li­siin määrittelyihin.

Jür­gen Haber­mas lan­see­rasi post­se­ku­laa­rin käsit­teen puhees­saan Faith and Know­ledge pari viik­koa New Yor­kin terrori-iskun jäl­keen poh­tien seku­laa­rin yhteis­kun­nan ja uskon­non väli­siä jän­nit­teitä (Boy 2011). Sit­tem­min käsit­teen käyttö on laa­jen­tu­nut saa­den monia mer­ki­tyk­siä.[10] Court­ney Ben­de­rin (2012) käyt­tämä ilmaus “post­se­ku­laari käänne” viit­taa sii­hen, miten uskonto ja seku­laari eivät ole enää vaih­toeh­toi­sia käsit­teitä, kun teh­dään teo­riaa uskon­nosta tai esi­te­tään väit­teitä uskon­nol­li­sen roo­lista sosi­aa­li­sessa todel­li­suu­dessa. Uskon­non käsit­teen ”not­kis­tuessa”[11] on tut­ki­jalle mah­dol­lista laa­jen­taa kat­setta seku­la­ri­saa­tio­nar­ra­tii­vin aikana val­lin­neesta, diko­to­mioi­hin kah­li­tusta ajat­te­lusta, jol­loin moder­ni­saa­tio­pro­ses­sin aja­tel­tiin joh­ta­van vää­jää­mättä ihmi­sen ratio­naa­li­sen ulot­tu­vuu­den koros­tu­mi­seen ja uskon­nol­li­sen ulot­tu­vuu­den kutis­tu­mi­seen.[12] Täl­löin ins­ti­tuu­tioi­den ulko­puo­lella esiin­ty­vät yksi­löi­den koke­muk­set ja koke­mis­ta­vat tule­vat huo­mion kes­ki­pis­tee­seen: mil­lai­silla tavoilla uskonto kutou­tuu ihmis­ten arkeen, kuinka se toi­mii ihmis­ten elä­mässä ja miten ihmi­set itse mää­rit­te­le­vät koke­mus­tensa hen­ki­syyttä tai uskon­nol­li­suutta. (Ammer­man 2007, 4–5.)

Post­se­ku­laa­rista posi­tiosta on mah­dol­lista koh­dis­taa katse ”eri­tyi­siin käy­tän­nöl­li­siin, reto­ri­siin ja kuvit­teel­li­siin väli­ti­loi­hin, joissa ihmi­set anta­vat elä­mäl­leen paran­ta­via mer­ki­tyk­siä eri­lais­ten har­joit­tei­den ja käy­tän­tei­den avulla”. Hen­ki­syys ja ruu­miil­li­nen mate­ri­aa­li­suus eivät ole sil­loin oppo­si­tiossa kes­ke­nään: ruu­mis on se paikka, missä lumou­tu­mi­nen tapah­tuu; ruu­miin eri osille anne­taan uuden­lai­sia nimiä ja mer­ki­tyk­siä; ruu­miil­lis­ten har­joi­tus­ten ja käy­tän­tö­jen avulla pyri­tään löy­tä­mään elä­mään uudis­ta­via voi­mia ja uusia ulot­tu­vuuk­sia. (Utriai­nen 2010, 417, 421.) Termi “ruu­miil­lis­tu­nut käy­täntö” kuvaa sel­lai­sia ritu­aa­li­sia ja ilmai­sul­li­sia akti­vi­teet­teja, jotka pitä­vät sisäl­lään hen­ki­syy­teen yhdis­tet­tyjä mer­ki­tyk­sen­an­toja ja jotka ilme­ne­vät kehon ais­ti­muk­sissa, asen­noissa, eleissä, liik­keissä (McGuire 2007, 187−188). Jooga on esi­merkki ruu­miil­li­sesta har­joi­tuk­sesta, johon kyt­key­ty­viä hen­ki­siä mer­ki­tyk­sen­an­toja käy­te­tään arki­päi­väi­sen elä­män resurs­sina. Täl­lai­sessa mer­ki­tyk­siä tuot­ta­vassa käy­tän­nöissä ihmi­sen toi­minta ei mää­räydy pel­käs­tään ajat­te­le­vasta mie­lestä käsin. Ihmi­nen näyt­täy­tyy väke­västi ruu­miil­li­sena oliona, jolle on mah­dol­lista oman koh­ta­lonsa sub­jek­tina ja toi­mi­jana aktii­vi­sesti muut­taa ja keh­keyt­tää omaa elä­män­suun­taansa oman tah­tonsa ja toi­min­tansa avulla. Tun­teva, ais­tiva ja sitou­tu­nut ruu­mis on toi­mija, joka orien­toi ja tar­joaa uuden­lai­sia koke­muk­sia ja väy­liä vaih­toeh­toi­siin koh­ta­loi­hin ja tule­vai­suuk­sin. (Utriai­nen 2010, 419−420, 424−426.)

Astan­ga­jooga trans­for­ma­tii­vi­sena harjoituksena

Joo­gan alku­keh­tona on pidetty mui­naista Indus-laakson kult­tuu­ria ja var­haista veda­laista uskon­toa n. 2500 tie­noilla eaa. Joo­galle ylei­sesti anne­tut mer­ki­tyk­set juon­tu­vat ver­bi­juu­resta yuj-, joka on kään­netty yhtäältä yhtey­tenä tai yhdis­tä­mi­senä sekä toi­saalta ies­tä­mi­senä. [13] Whi­ten (2009, iix) mukaan jooga yhtey­tenä viit­taa filo­so­fi­seen joo­gaan ja eri­tyi­sesti Patañ­ja­lin joo­ga­suut­riin klas­si­sen joo­gan perus­tana. Jooga ies­tä­mi­sen mer­ki­tyk­sessä liit­tää joo­gan askeet­ti­seen hatha-perinteeseen, jol­loin käsite viit­taa ruu­miin, ais­tien ja sitä kautta mie­len hal­lin­taan (Ketola 2008, 158).

Patañ­ja­lin joo­ga­sut­ria (n. 200–250 jaa.) pide­tään moder­nin tut­ki­muk­sen pii­rissä joo­gan filo­so­fi­sen tra­di­tion eli klas­si­sen joo­gan syn­tee­sinä. Astan­ga­joo­gan filo­so­fi­sen ulot­tu­vuu­den sano­taan raken­tu­van Patañ­ja­lin joo­gan kah­dek­salle haa­ralle (ạṣtānga), joi­den mukaan astan­ga­jooga on saa­nut nimensä. āsana (asen­not) on näistä haa­roista kol­mas.[14] (White 2012, 3). Käy­tän­nön asa­na­har­joi­tuk­sen läh­tö­kohta on hat­ha­joo­ga­pe­rin­teessä, joka kehit­tyi noin 900‑1100-luvuilla Nāth-askeettien parissa.[15] Hat­ha­joo­gat­ra­di­tion perus­tana on ayur­ve­di­seen lää­ke­tie­tee­seen sisäl­tyvä aja­tus hen­gi­tyk­sestä (prāna) elin­toi­min­to­jen, aja­tus­ten ja ais­ti­mus­ten perus­tana. Tra­di­tion kes­kei­sissä teks­ti­läh­teissä kuva­taan joo­gaa nime­no­maan ruu­miil­li­sena asana– ja hen­gi­tys­har­joi­tuk­sena, jonka ele­ment­tejä ovat her­mo­jär­jes­tel­män puh­dis­ta­mi­nen, hen­gi­tyk­sen kont­rol­lointi ja pidä­tys sekä ruo­an­su­la­tuk­sen kiih­dyt­tä­mi­nen. (Jacob­sen 2005, 18; Liber­man 2008, 102.)

Vaikka lähes kaikki glo­baa­listi levin­neet joo­gan piir­teet ovat­kin peräi­sin hat­ha­joo­gat­ra­di­tiosta, ei asa­noi­hin poh­jau­tuva har­joi­tus ollut kos­kaan mer­kit­tä­vällä sijalla Vive­ka­nan­dan klas­si­sessa joo­gassa, (White, 2009, 46).  Ne har­vat asa­nat, joita har­joi­tet­tiin klas­si­sena aikana, oli suun­ni­teltu kehon rau­hoit­ta­mi­seksi medi­taa­tiota var­ten. Orien­ta­lis­tien joo­ga­dis­kurssi onkin ollut ”ruu­mii­tonta”: joo­gaa on käsit­teel­lis­tetty län­nessä etu­päässä filo­so­fian, meta­fy­sii­kan ja mys­tii­kan avulla – tästä syystä län­nessä ei ole voitu ymmär­tää ruu­miin mer­ki­tystä sel­lai­sena kuin se oli alku­pe­räi­sessä joo­gi­sessa mate­ria­lis­missa (Alter 2004, Brown & Lele­daki 2010, 130). Orien­ta­lis­tien tapaan myös Vive­ka­nanda hal­vek­sui kas­ti­hin­du­jen parissa ritu­aa­li­sina saas­tut­ta­jina pidet­tyjä hat­ha­joo­geja. Muo­toil­les­saan klas­sista joo­gaa uuteen for­maat­tiin – ”hen­ki­syy­den vien­ti­tuot­teeksi mate­ria­li­soi­tu­neita län­si­maita var­ten” – asa­noi­den har­joit­ta­mi­nen ei ollut luon­nol­li­sesti Vive­ka­nan­dan raja joo­gan kes­kiössä (Single­ton 2010, 7; De Mic­he­lis 2005, 3.)[16]

Astan­ga­joo­gat­ra­di­tion sisällä har­joi­tusta pide­tään aitona klas­si­sen joo­gan peril­li­senä, koska kah­dek­san­haa­rai­nen jooga mai­ni­taan Patañ­ja­lin joo­ga­suut­rissa. Pat­tabhi Jois mää­rit­te­lee kir­jas­saan Yoga Mala joo­gan Patañ­ja­liin vii­ta­ten: jooga on ”tie, jota kul­ke­malla mieli vakiin­nu­te­taan minuu­dessa”.[17] Oman todel­li­seen ole­muk­sen oival­luk­seen ei voi kui­ten­kaan päästä pel­käs­tään älyn ja tie­don kautta, vaan se edel­lyt­tää ais­tie­lin­ten ja mie­len hal­lin­taa sään­nöl­li­sen asa­na­har­joi­tuk­sen avulla ja ”gurun suo­siol­li­sella avus­tuk­sella”. Joo­gassa ”mieli suun­na­taan kohti minuutta, ais­ti­ne­li­met suun­na­taan itsessä läsnä ole­vaan hen­keen ja este­tään niitä siten suun­tau­tu­masta ulkoi­siin koh­tei­siin”. (Jois 2002, 25–26.)

Vaikka käsite ạṣtānga viit­taa Patañ­ja­lin joo­gan kah­dek­saan haa­raan, on astan­ga­joo­ga­har­joi­tus ensi­si­jai­sesti vain kol­man­nen haa­ran har­joi­tus eli asa­na­har­joi­tus. Astan­ga­har­joi­tuk­sessa kes­keistä on sen sään­nöl­li­syys: har­joit­ta­jaa kan­nus­te­taan mini­mis­sään kol­meen har­joi­tus­ker­taan vii­kossa opet­ta­jan tai ohjaa­jan val­von­nassa suo­si­tuk­sen ollessa kuusi har­joi­tusta vii­kossa, lau­an­tain ollessa tau­ko­päivä. Har­joit­ta­jien kes­kuu­dessa tun­nettu gurun len­tävä lause ”99 % prac­tice, 1 % theory” ilmai­see kitey­te­tysti astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­sen yti­men asa­na­har­joi­tuk­sena. Toi­nen usein tois­tettu Joi­sin impe­ra­tiivi ”Do your prac­tice, and all is coming” kehot­taa kuri­na­lai­seen ja sään­nöl­li­seen har­joi­tuk­sen teke­mi­seen antaen samalla lupauk­sen har­joi­tuk­sen suo­siol­li­sista vai­ku­tuk­sista. Aamui­sin suo­ri­tettu har­joi­tus on erään­lai­nen ide­aali, mutta salien har­joi­tusai­ka­tau­lut mah­dol­lis­ta­vat mysore−har­joi­tuk­sen teke­mi­sen saleilla myös iltapäiväisin.

Asa­na­har­joi­tus alkaa alku­mant­ralla ja päät­tyy lop­pu­mant­raan. Har­joi­tuk­sen ydin muo­dos­tuu syvä­hen­gi­tyk­sestä (ujjayi prānāyāma), lihas­lu­koista (bandha) sekä kat­seen koh­dis­tus­pis­teistä (dristi). Asa­nat toi­siinsa yhdis­tä­vää tek­niik­kaa nimi­te­tään vinysaksi, jol­loin asa­nasta toi­seen siir­ty­mi­nen tapah­tuu hen­gi­tyk­sen tah­dissa, eri­tyi­sen hyp­py­tek­nii­kan avulla. Hen­gi­tys on har­joi­tuk­sen ydin ryt­mit­täes­sään asen­nosta toi­seen siir­ty­mistä ja asen­non kes­toa. Kehon kol­messa eri pai­kassa sijait­se­vien lihas­luk­ko­jen avulla har­joi­tuk­seen tulee voi­maa ja keveyttä. Luk­ko­jen hal­linta on tär­keää oikean asen­to­jen lin­jauk­sen löy­tä­mi­seksi. Ensim­mäi­sen sar­jan suo­rit­ta­mi­nen kes­tää kes­ki­mää­rin 1,5 tun­tia. [18]

Sali­har­joi­tuk­sen voi tehdä las­ket­tuna vinyāsa–har­joi­tuk­sena tai ns. mysore–har­joi­tuk­sena. Ohja­tut tun­nit luo­vat poh­jan mysore–har­joi­tuk­selle, jol­loin oppi­las har­joit­te­lee itse­näi­sesti oman hen­gi­tys­ryt­minsä tah­dissa ja omia ruu­miil­li­sia tun­te­muk­si­aan kuun­nel­len. Täl­löin opet­ta­jan roo­lina on avus­taa oppi­lasta suul­li­sesti tai fyy­si­sesti (myös omalla ruu­miin­pai­nol­laan) seu­rata oppi­laan asen­to­har­joi­tuk­sen yksi­löl­listä kehit­ty­mistä ja antaa uusia asen­toja har­joi­tel­ta­vaksi sit­ten, kun edel­li­set asen­not ovat suju­via. (Räi­sä­nen 2005, 21.)

Metodi ja aineisto

Har­joi­tus­ko­ke­mus­ten ana­ly­soin­nissa olen sovel­ta­nut nar­ra­tii­vi­sen tut­ki­musot­teen peri­aat­teita poh­ja­ten Bru­ne­rin (1986) jaot­te­luun nar­ra­tii­vi­sen ja para­dig­maat­ti­sen tie­tä­mi­sen tavan välillä. Nar­ra­tii­vista tie­tä­mi­sen tapaa luon­neh­tii pyr­ki­mys temaat­ti­sesti joh­don­mu­kai­sen ja ehjän uuden ker­to­muk­sen luo­mi­seen. Kysy­mys on enem­män syn­tee­sin teke­mi­sestä kuin luo­kit­te­lu­pyr­ki­myk­sestä. (Pol­king­horne 1995, 15; Heik­ki­nen 2007, 148–149). Nar­ra­tii­vi­sen tut­ki­musot­teen läh­tö­koh­tana on ker­to­jan näkö­kul­man ymmär­tä­mi­nen sosi­aa­li­sessa kon­teks­tis­saan, jol­loin myös haas­tat­te­lu­ti­lanne näh­dään mer­ki­tys­ten muo­dos­tu­mista ja ker­ron­taa ohjaa­vana kon­teks­tina. (Erk­kilä 2008, 198–199.) Nar­ra­tii­vi­sessa tut­ki­muk­sessa koke­muk­set esi­te­tään tari­nan muo­dossa, ja tari­noi­den aja­tel­laan kuvaa­van koke­mus­maa­il­maa. Koke­muk­siin suh­tau­du­taan kuten feno­me­no­lo­gi­ses­sa­kin tut­ki­muk­sessa eli ne ovat ker­to­jal­leen tosia. Feno­me­no­lo­gi­sesta tut­ki­musot­teesta poi­ke­ten nar­ra­tii­vi­sessa tut­ki­muk­sessa ei pyritä löy­tä­mään kon­teks­tista riip­pu­ma­tonta koke­muk­sen ydintä, vaan koke­muk­sen monia ulot­tu­vuuk­sia. (emt. 201–202.) Aineis­ton ana­lyy­sin läh­tö­koh­tana on aikai­sem­mista tut­ki­muk­sista sekä tut­ki­van sub­jek­tin oma­koh­tai­sesta astan­ga­joo­gan har­joi­tus­ko­ke­muk­sesta nouseva temaat­ti­nen kysy­myk­se­na­set­telu. Temaat­ti­nen ana­lyysi nar­ra­tii­vi­sena stra­te­giana mer­kit­see sitä, että huo­mio koh­dis­tuu ker­ron­nan sisäl­töön eli sii­hen mitä ker­ro­taan, eikä sii­hen miten ker­ro­taan. (Riess­man 2008, 53–54.)

Aineisto muo­dos­tuu kah­dek­sasta haas­tat­te­lusta, joi­hin osal­lis­tui viisi miestä ja kolme naista.[19] Haas­ta­tel­tu­jen ikä vaih­teli 26–50 vuo­den välillä, har­joi­tus­ko­ke­mus 2–15 vuo­den välillä. Puo­let haas­ta­tel­luista teki har­joi­tusta 5–6 ker­taa vii­kossa. Haas­ta­tel­lut löy­tyi­vät joo­gan har­joit­ta­jien Internet-keskustelupalstalle (Jooga– ja medi­taa­tio­foo­rumi) sekä Hel­sin­gin Astanga Joo­ga­kou­lun pää­sa­lin ilmoi­tus­tau­lulle jäte­tyillä ilmoi­tuk­silla. Aineis­toon hyväk­sy­mi­sen kri­tee­rinä oli astan­ga­joo­gan sitou­tu­nut har­joit­ta­mi­nen eli vähin­tään kaksi vuotta jat­ku­nut har­joi­tus aina­kin kol­men vii­koit­tai­sen har­joi­tus­ker­ran inten­si­tee­tillä.[20]

Haas­tat­te­lun teema-alueet raken­tui­vat aikai­sem­missa tut­ki­muk­sissa esi­te­tyn (B. R. Smith 2007, 2008, Ken­neth Liber­man 2008, Klas Nev­rin 2008) sekä oman har­joi­tus­ko­ke­muk­sen poh­jalta reflek­toi­dun syn­tee­sinä. Tut­ki­mus­ky­sy­mys­ten perus­teella hah­mot­te­lin tut­kit­ta­van ilmiön kaksi pää­luok­kaa: 1) hen­ki­lö­koh­tai­sen har­joi­tus­ko­ke­muk­sen sekä 2) har­joi­tus­ko­ke­musta muok­kaa­van tul­kin­ta­kon­teks­tin. Näillä pää­luo­killa pyrin nos­ta­maan ker­ron­nasta esiin koke­muk­sen ja sen tul­kin­ta­kon­teks­tin välistä suh­detta. Pää­luok­kien ala­tee­moiksi muo­dos­tui­vat B.R. Smit­hin erot­te­luun perus­tuen 1a) koke­mus har­joi­tuk­sen ruu­miil­li­sesta ulot­tu­vuu­desta ja 1b) koke­mus har­joi­tuk­sen hen­ki­seksi ymmär­re­tystä ulot­tu­vuu­desta sekä 1c) koke­muk­set har­joi­tuk­sen myötä koe­tuista muu­tok­sista omassa elä­mässä. Tul­kin­ta­kon­teks­tin ala­tee­moina oli­vat 2a) har­joi­tuk­sen toteut­ta­mi­sen fyy­si­siin edel­ly­tyk­siin liit­ty­vät teki­jät (har­joi­tusym­pä­ristö, muut astan­ga­joo­gan har­joit­ta­jat) sekä 2b) har­joi­tuk­sen omi­nais­piir­teitä kar­toit­ta­vat kysy­myk­set eli haas­ta­tel­ta­vien hah­mo­tuk­set har­joi­tuk­sen taus­talla ole­van tra­di­tion (ope­tus­linja eli har­joi­tuk­sen kon­kreet­ti­nen toteu­tus sekä sii­hen kyt­ketty taus­ta­fi­lo­so­fia) mer­ki­tyk­sestä omassa harjoituskokemuksessa.

Ana­lyy­sin ensim­mäi­sessä vai­heessa kun­kin haas­ta­tel­ta­van tarina jäsen­tyi temaat­ti­seksi koko­nai­suu­deksi nii­den sisäl­tä­mien saman­kal­tais­ten piir­tei­den perus­teella (Heik­ki­nen 2007, 149). Toi­sessa vai­heessa loin näin muo­dos­tu­neista tari­noista syn­tee­siä nos­ta­malla esiin kes­kei­siä tee­moja ja raken­taen niistä uuden ker­to­muk­sen siitä, mil­lai­sista koke­muk­sel­li­sista ulot­tu­vuuk­sista astan­ga­joo­ga­har­joi­tus raken­tuu, ja mitä tästä kuvauk­sesta voi­daan pää­tellä suh­teessa tut­ki­mus­ky­sy­myk­siini. Näin muo­dos­tui tut­ki­van sub­jek­tin läpi suo­dat­tu­nut uusi tarina, jossa haas­ta­tel­ta­vien äänet muo­dos­ta­vat tari­nan moni­ää­ni­sen kudelman.

Koke­muk­sen kontekstit

Astan­ga­har­joi­tuk­sen aloit­ta­mi­sen taus­talla saat­toi olla jokin elä­män­kriisi (ihmis­suh­teet, lähei­sen mene­tys, ylei­nen etsintä ja suun­nan hake­mi­nen omassa elä­mässä) tai pel­käs­tään kiin­nos­tus har­joi­tuk­sen fyy­si­siin eri­tyis­piir­tei­siin. Useim­milla haas­ta­tel­ta­villa oli vahva tausta yhdessä tai useam­massa lii­kun­ta­la­jissa. Puo­let oli har­joit­ta­nut kamp­pai­lu­la­jeja. Nii­den har­joit­ta­mi­seen yhdis­tyi myös kiin­nos­tus lajien taus­ta­fi­lo­so­fioi­hin. Vaikka ker­ron­nassa koros­tui­kin fyy­si­sen har­joi­tus­ko­ke­muk­sen mer­ki­tys, mie­len­kiinto astan­ga­har­joi­tuk­sen filo­so­fi­seen taus­taan tuli sel­västi esiin. Tosin mie­li­pi­teet nimen­omai­sesti joo­ga­fi­lo­so­fian sovel­tu­vuu­desta omaan ajat­te­lu­ta­paan vaihtelivat.

Haas­ta­tel­ta­vista puo­let teki har­joi­tusta pään­sään­töi­sesti salilla. Koti­har­joi­tus oli useim­mille haas­ta­vaa, koska sali­har­joi­tuk­seen sisäl­tyy omaan har­joi­tuk­seen moti­voi­tu­mi­sen kan­nalta tär­keitä ele­ment­tejä (opet­ta­jan per­soo­naan liit­ty­vät teki­jät ja ohjaus, mui­den har­joit­ta­jien läs­nä­olo, ener­giaa lisäävä ilma­piiri). Salin sisus­tuk­sella tai deko­raa­tioilla ei koettu ole­van mer­ki­tystä har­joi­tuk­sen kan­nalta. Omaa har­joi­tusta kan­nat­te­leva ja sii­hen sitout­tava tekijä oli salilla val­lit­seva yhtei­söl­li­nen ilma­piiri. Hyvä ilma­piiri on latau­tu­nut ener­gialla, jonka ele­ment­tejä ovat opet­ta­jan per­soo­nal­li­suus, tämän ohjaus­tyyli sekä mui­den salilla joo­gaa­vien läs­nä­olo. Mui­den har­joit­ta­jien ja opet­ta­jan koet­tiin tuo­van omaan har­joi­tuk­seen ener­giaa tai ”tsemp­piä”, joka hel­potti kes­kit­ty­mistä omaan har­joi­tuk­seen ja huo­mion koh­dis­ta­mista kehon tun­te­muk­siin. Toi­saalta salin ilma­piiri voi pro­vo­soida lii­al­li­seen suo­rit­ta­mi­seen ja lisätä louk­kaan­tu­mis­ris­kiä. Sali­har­joit­telu voi­daan kokea myös nega­tii­vi­sena siinä mie­lessä, että kes­kit­ty­neen tilan saa­vut­ta­mi­nen ehdol­lis­tuu saliym­pä­ris­töön ja voi pahim­mil­laan joh­taa myös ulko­koh­tai­seen asa­noi­den suo­rit­ta­mi­seen. Tämä on ris­ti­rii­dassa har­joi­tuk­sen tavoit­tei­den kanssa, sillä oleel­lista har­joi­tuk­sessa on ympä­ris­töstä riip­pu­ma­ton ”omaan mat­toon” eli omien ais­ti­mus­ten kuun­te­luun keskittyminen.

Tie­tyllä joo­ga­sa­lilla kävi­jöi­den kes­ken saat­taa muo­dos­tua yhtei­söl­li­syyttä, joka osal­taan kan­nus­taa sitou­tu­nee­seen har­joit­te­luun. Pit­kän har­joi­tus­ko­ke­muk­sen omaa­valle on hel­pom­paa yllä­pi­tää kes­kit­ty­mistä myös koti­har­joi­tuk­sessa. Eri salit voi­vat muo­vata har­joit­ta­jien habi­tusta: oppi­laan fyy­si­nen ole­mus, käyt­täy­ty­mi­nen tai jopa käve­ly­tyyli saat­taa myö­täillä sitä, mil­lai­sia per­soo­nal­li­suuk­sia karis­maat­ti­sim­mat opet­ta­jat ovat ja mil­lai­sia mer­ki­tyk­siä he omassa ohjaus­tyy­lis­sään koros­ta­vat. Samalla salilla har­joit­te­le­vien kes­ken voi raken­tua vahva yhtei­söl­li­syy­den tunne. Tutuksi tul­leet sali­ka­ve­rit luo­vat ”posi­tii­vista ryh­mä­pai­netta”, jol­loin har­joi­tuk­seen läh­te­mi­nen on motivoivampaa.

Mer­ki­tyk­sel­li­siä teki­jöitä ohjauk­sessa ovat opet­ta­jan per­soona sekä ohjaus­tyyli: lem­peys, varo­vai­suus, opet­ta­jan tuoma ener­gia, vaa­tiva kan­nus­tus ja oman kehon rajoille vievä avus­tus oli­vat toi­vot­tuja piir­teitä. Osa koki puut­teena sen, että opet­ta­jilta puut­tui filo­so­fista ymmär­rystä tai että sitä ei aina­kaan har­joi­tuk­sen yhtey­dessä tuotu mil­lään tavoin esiin. Osa puo­les­taan piti hyvänä sitä, että joo­ga­fi­lo­so­fia jäte­tään har­joi­tuk­sen taus­talle ja jokai­nen voi edetä har­joi­tuk­sen ”toi­sella puo­lella” omaan tah­tiinsa, oman kiin­nos­tuk­sensa mukaan. Kah­della salilla jär­jes­tet­tiin opin­to­pii­rejä, joi­den puit­teissa pereh­dyt­tiin joo­ga­fi­lo­so­fi­siin teks­tei­hin. Suh­tau­tu­mi­nen opin­to­pii­rei­hin saat­toi olla epäi­le­vää, koska vie­raasta kult­tuu­rista peräi­sin ole­vat käsit­teet ja käsi­tyk­set täy­tyi niissä omak­sua suo­raan ja ope­tus saa­tet­tiin kokea hin­du­lai­sit­tain värit­ty­neeksi. Kir­jai­mel­li­nen joo­ga­fi­lo­so­fi­siin teks­tei­hin tutus­tu­mi­nen saat­toi tun­tua siinä mie­lessä liian ”uskon­nol­li­selta” orien­taa­tiolta joo­ga­har­joi­tuk­seen, ja sille kai­vat­tiin enem­män yli­kult­tuu­rista tulkkausta.

Filo­so­fis­ten teks­tien tut­ki­mi­seen saat­toi viritä omaeh­toi­nen kiin­nos­tus omien har­joi­tus­ko­ke­mus­ten tul­kin­ta­ke­hyk­senä. Asa­na­har­joi­tuk­sessa syn­ty­neitä ja joo­ga­fi­lo­so­fian kautta tul­kit­tuja koke­muk­sia oli mah­dol­lista sovel­taa laa­jem­min omassa elä­mässä. Esi­mer­kiksi väki­val­lat­to­muu­den peri­aat­teen (ahimsa) poh­jalta voi syn­tyä oival­lus siitä, että astan­ga­har­joi­tuk­sessa täy­tyy kuun­nella omaa ruu­mista ja sen vies­tejä. Toi­saalta filo­so­fia ja har­joi­tus­ko­ke­mus pyrit­tiin pitä­mään toi­sis­taan eril­lään, jotta taus­ta­fi­lo­so­fia ei indokt­ri­noisi har­joi­tus­ko­ke­musta: har­joi­tuk­sen käy­täntö on opet­ta­nut kriit­ti­syyttä mie­len yli­val­lan suh­teen – kieli ja mieli on vai­en­net­tava sil­loin kun ruu­mis puhuu.

Mä yri­tän edel­leen vält­tää sitä että mä luen jotain var­sin­kin tuota Yoga Tara­va­lii… tää­hän on niinku joo­gan neljä vikaa askelta. Toi on aika HC−kamaa niin tota yrit­tää pitää kui­ten­kin vähän eril­lään […] joten­kin mä haluai­sin pitää eril­lään sen mikä oikeesti on mun tun­te­mus ja mitä mä sug­ges­toin itseni tun­te­maan noi­den kaik­kien teks­tien kautta. Et mä koen että ne on hir­veen eri asioita. (Satu)

Haas­ta­tel­ta­vien näke­myk­set astan­ga­joo­gat­ra­di­tion (ope­tus­linja, joo­ga­fi­lo­so­fia, tra­di­tion puh­da­sop­pi­suu­teen liit­ty­vät kysy­myk­set) mer­ki­tyk­sestä omassa har­joi­tuk­sessa vaih­te­li­vat tiu­kasta gurun seu­raa­mi­sesta ja ope­tus­lin­jan ”puh­tau­den” koros­tuk­sesta tra­di­tion avoi­meen kysee­na­lais­ta­mi­seen. Useim­mat eivät kui­ten­kaan halun­neet hen­ki­lö­koh­tai­sesti osal­lis­tua tra­di­tion autent­ti­suu­teen ja puh­da­sop­pi­suu­teen tai sen tul­kin­taan ja säi­lyt­tä­mi­seen liit­ty­viin kiistoihin.

Ruu­miin ja mie­len raja-alueilla: ”99 % prac­tice, 1 % theory”

Astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­sen perus­luon­tee­seen kuu­luu kuri­na­lai­suus. Se mer­kit­see yhtäältä asa­na­har­joi­tuk­sen sään­nöl­li­syyttä ja toi­saalta kuri­na­laista kes­kit­ty­mistä har­joi­tuk­seen: itse­ku­ria ja mie­len­hal­lin­taa on kehi­tet­tävä sekä har­joi­tuk­seen ryh­ty­mi­seen että sen aikana vaa­dit­ta­vaan kes­kit­ty­mi­seen. Har­joi­tuk­seen täy­tyy olla niin suuri kiin­nos­tus, että se pakot­taa har­joit­te­le­maan riit­tä­vällä inten­si­tee­tillä. Tätä seik­kaa koros­te­taan alkeis­kurs­silta läh­tien. Kuri­na­lai­suus osoit­tau­tui ole­van kak­si­te­räi­nen miekka: hyvän­laa­tui­nen kuri­na­lai­suus tuo har­joi­tuk­selle tur­val­li­set raa­mit, mutta dog­maat­ti­nen kuri­na­lai­suus voi joh­taa suo­rit­ta­mi­seen ja lisätä louk­kaan­tu­mis­ris­kiä. Äärim­mil­leen vie­tynä kuri­na­lai­nen, joko jul­ki­lausut­tui­hin tai pii­le­viin har­joi­tusi­de­aa­lei­hin täh­täävä suo­rit­ta­mi­nen voi raa­mit­taa koko muun elä­män, mikä saat­taa mer­kitä radi­kaa­le­ja­kin valin­toja elä­män­ta­voissa ja ihmissuhteissa.

Mähän ilmo­tin vaan että mä meen tänään aamulla, ota tai jätä. Et mä oisin siin vai­heessa jos kat­soo näin myö­hem­min, niin valinnu astan­gan sen mie­hen, nykyi­sen lap­seni isän ohi. Monil­la­han tuntu että pari­suh­teet ja työt ja kaikki muut menee täy­sin uusiks. […] Että jos mun mies olis ollu sem­mo­nen että se ei ois vaan lait­tanu niitä kuu­lok­keita ja sitä piu­haa sii­hen pikku telk­ka­riin ja mä en ois lait­tanu niit sil­mä­lap­pui et mä haluun mennä kahek­salta nuk­kuun niin kyl se ois var­maan muut­tanu pal­jon enem­män­kin vielä. Mutta mä oon siis har­vi­nai­nen koska mulla on edel­leen­kin pari­suhde ei-joogaavaan ihmi­seen. (Satu)

Astan­ga­har­joi­tuk­sen tur­val­li­suus joo­ga­muo­tona yhdis­tet­tiin eri­tyi­sesti sen koros­tu­nee­seen fyy­si­syy­teen. Tähän näke­myk­seen sisäl­tyy ilmei­nen taus­tao­le­tus, että joo­gaan lii­tetty hen­ki­syy­den ulot­tu­vuus voisi olla jos­sain mie­lessä uhkaa­vaa. Tähän liit­tyen esiin­tyi eron­te­koa astan­gan ja mui­den joo­ga­la­jien kes­ken: astanga ei ole ”hör­hö­jen” ja ”hih­hu­lien” har­joi­tus, sillä vahva ruu­miil­li­nen fokus pitää har­joit­ta­jan jalat tiu­kasti maassa, jol­loin joo­gan hen­ki­nen ulot­tu­vuus tulee mukaan tur­val­li­sesti ja vähitellen.

Kuri­na­lai­nen har­joi­tus yhtäältä ja itsen kuun­te­le­mi­nen toi­saalta muo­dos­taa har­joi­tuk­sen dynaa­mi­sen vas­ta­koh­ta­pa­rin. Kuu­den viik­ko­har­joi­tuk­sen ide­aa­lista lais­ta­mi­nen voi aiheut­taa jopa syyl­li­syy­den­tun­teita. Har­joi­tus­ko­ke­muk­sen kas­vaessa kehit­tyy kyky tehdä erot­te­luja sen suh­teen, mil­loin kyse on mie­len tasolta läh­te­västä itse­ku­rin puut­teesta – lais­kuu­desta – ja mil­loin esi­mer­kiksi kehossa kyte­västä rasi­tus­ti­lasta. Kehit­ty­mi­nen kuri­na­lai­sessa har­joit­te­lussa näyt­täisi syn­nyt­tä­vän para­dok­saa­li­sesti vas­ta­koh­tansa eli kyvyn olla armol­li­nen itselleen.

Hil­jal­leen, vuo­sien myötä, kun oppi tun­te­maan kehoa enem­män, niin oppi huo­maa­maan, että mil­loin se väsy­mys tulee vaikka kehosta, ja mil­loin se tulee mie­lestä, että se on se mieli joka sanoo että nyt ei huvita, mutta teh­dään nyt silti.  Ja kun huo­mas että vaikka keho on väsy­nyt, niin saatto huo­mata muu­ta­man päi­vän päästä että aha, tuli flunssa. (Outi)

Erot­te­lu­jen teke­mi­sessä on opet­ta­jilla tär­keä rooli: opet­taja voi olla apuna har­joit­ta­jan poh­tiessa omaa joo­ga­pro­ses­si­aan. Nai­sille vai­kutti luon­te­vam­malta havaita konflikti mie­len ja ruu­miin välillä: mieli pyr­kii har­joi­tuk­sen aikana domi­noi­maan ruu­mista samalla tavalla kuin joka­päi­väi­sessä arjessa salin ulko­puo­lella. Mieli saa sil­loin hui­ja­rin roo­lin, ruu­mis on se joka tie­tää. Har­joi­tuk­sen eräs tär­keä funk­tio voi olla tämän val­ta­hie­rar­kian kumoa­mi­nen antau­tu­malla havain­noi­maan ruu­miissa esiin­ty­viä tuntemuksia.

Tein siinä yhtä asen­toa, ja hän [ohjaaja] tuli sit­ten lin­jaa­maan sitä, ja sanoin että has­sua tehdä tällä tavalla, niin se sano että sehän onkin se mieli siinä joka ajat­te­lee, että se on hassu asia, että siinä tilan­teessa hän toi sen filo­so­fi­sen näkö­kul­man sii­hen. Että se on vaan se mieli joka sen ajat­te­lee. […] Että oli hyvä huo­mata myös siinä että näin­hän se onkin, että hyvä unoh­taa se mieli, ja sit­ten vaan kokea ne kaikki tun­te­muk­set ja mitä siinä tulee. (Outi)

Mies­ten kuvaus on dua­lis­ti­sem­paa: yhtäältä on kyse fyy­si­sestä har­joi­tuk­sesta ja ruu­miin hal­lin­nasta; toi­saalta mie­len hal­lin­nasta ja hen­ki­sestä har­joi­tuk­sesta. Näi­den yhdis­tä­mi­sen välillä on kuilu. Asa­na­har­joi­tuk­sen kautta saa­vu­tettu kes­kit­ty­nei­syy­den tila ei vas­tan­nut ehkä har­joi­tuk­selle ase­tet­tuja tavoit­teita. Tässä suh­teessa se tar­joaa ruu­miil­lista mie­li­hy­vää ja miel­lyt­tä­vän koke­muk­sen ”läs­nä­olosta”. Jotain mikä yhdis­tet­tiin hen­ki­syy­teen jäi asa­na­har­joi­tuk­sessa kokematta.

Kun tässä sä kui­ten­kin kes­ki­tyt niin pal­jon sii­hen kehoon, ja sit­ten medi­taa­tiossa on taas sen ver­ran mitä mulla siitä on koke­musta niin se on taas sitä, että sä kes­ki­tyt sii­hen mie­leen, ennen kaik­kea mitä siinä mie­lessä tapah­tuu. (Pekka)

Ruu­miil­lis­tu­neen koke­muk­sen kuvauk­sessa kes­kit­ty­mi­sen ja keho­tie­toi­suu­den (tai kehon­tun­te­muk­sen) käsit­teet muo­dos­tui­vat avain­kä­sit­teiksi. Kes­kit­ty­mis­ky­vyn lisään­tyessä herk­kyys havain­noida kehossa ja mie­lessä tapah­tu­via ilmiöitä para­nee. Tätä asteit­tain tapah­tu­vaa pro­ses­sia voi kuvata keho­tie­toi­suu­den lisään­ty­mi­senä. Havain­noiva tark­kaa­vai­suus koh­dis­tuu koko­nais­val­tai­sesti hen­gi­tyk­sen ja kehon vir­taa­viin liik­kei­siin. Hen­gi­tyk­seen kes­kit­ty­mi­nen on portti ihmi­sen sisään, koke­muk­sen alu­eelle jonne lii­te­tään hen­ki­syys. Tuol­loin mieli ja ruu­mis ovat koke­muk­sel­li­sesti suu­rem­massa har­mo­niassa kes­ke­nään. Ruu­miin ja mie­len koko­nai­suu­den koke­muk­sel­li­nen ymmär­tä­mi­nen alkaa hen­gi­tyk­sen kontrolloinnista.

Ihmi­nen istuu alas, ja me ale­taan opet­ta­maan hen­git­tä­mistä, hen­git­tä­mi­sen kont­rol­loin­tia, elikkä alkeis­kurs­sin ensim­mäi­nen har­joi­tus on hen­gi­tyk­sen hidas­ta­mi­nen. Ja tää on hen­ki­syyttä. […] Hen­ki­syys alkaa siitä, koska ihmi­nen huo­maa, että se keho ja kehon eri toi­min­not vai­kut­taa mei­dän aja­tuk­siin. Siitä alkaa astan­ga­jooga. Ennen kun yhtään asen­toa on tehty, niin ensin on opis­keltu hen­ki­syyttä. (Hannu)

Ruu­miin ja mie­len koh­taa­mi­nen keho­tie­toi­suu­den lisään­ty­mi­sen myötä on yhtey­dessä omien ruu­miil­lis­ten rajo­jen ja ulot­tu­vuuk­sien uudel­leen hah­mot­ta­mi­seen koke­muk­sel­li­sesti väke­vällä tavalla. Totun­nai­nen käsi­tys omasta ruu­miista ja sen mah­dol­li­suuk­sista jou­tuu koe­tuk­selle, kun oival­taa fyy­sis­ten rajo­jen ole­van­kin mie­len rajoja. Tämä havainto haas­taa ja moti­voi tut­ki­maan itseä lisää har­joi­tuk­sen avulla. Opet­ta­jan avus­tus rajoille saat­ta­jana on tär­keä osa tässä prosessissa.

Että jos mulla on täl­lä­sii fyy­si­sii rajoja pääs­säni, ja ne ei ook­kaan tosia, niin mitä muita rajoja mun päässä on? Että tota et mitä­kö­hän tästä aukee jos tätä rupee tekee? (Satu)

Oman ruu­miin äärille meno voi tuot­taa yllät­tä­viä tun­ne­pur­kauk­sia. Mikäli omaa koke­musta asiasta ei ollut, kaikki oli­vat niistä kuul­leet. Voi­mak­kai­den tun­tei­den koke­mi­nen har­joi­tuk­sen yhtey­dessä voi olla har­joi­tuk­sen tuoma toi­vottu sivu­vai­ku­tus, jos se joh­taa jos­sain mie­lessä parem­paan itsen koh­taa­mi­seen tai vapau­tu­mi­sen koke­muk­seen. Jos­kus har­joi­tus voi vapaut­taa tun­near­se­naa­lia siinä mää­rin, että astan­ga­joo­gan har­joit­ta­mi­nen täy­tyy lopettaa.

Mulla ei oo sem­mo­sii hie­noi koke­muk­sii, tai sem­mo­sii eri­tyi­sii. Meillä oli vähän aikaa sit­ten salilla yks nai­nen joka lopetti tree­nin, se sanoi että mä itken vaan, mulla ei oo mitään syytä miks mä itken. Että pitää vaan lopet­taa har­jo­tus kun itkee niin pal­jon. (Satu)

Mies­ten kuvaus ruu­miil­lis­ten tun­te­mus­ten ja tun­tei­den osalta oli niu­kah­koa. Lähinnä kuvat­tiin ruu­miil­li­sen mie­li­hy­vän tun­te­muk­sia, jol­loin ruu­mis ”herää eloon” tai jol­loin kes­kit­ty­nei­syys saa aikaan koko­nais­val­tai­sen ehey­den kokemukseen.

Mie­len ja ruu­miin vas­tak­kai­na­set­te­lun liu­ke­ne­mista – koke­musta mie­len hil­jen­ty­mi­sestä – voi kuvata ”kirk­kaina het­kinä”, jotka tun­tu­vat ”tilan lisään­ty­mi­senä” mie­lessä. Täl­löin men­neen tai tule­van ali­tui­nen mureh­ti­mi­nen pysäh­tyy ja seu­rauk­sena on loh­dul­li­nen ja rau­hoit­tava tunnekokemus.

Jos huo­mion kes­kit­tä­mi­nen hen­gi­tyk­seen ja kehoon onnis­tuu pidem­pään, voi syn­tyä inten­sii­vi­nen läs­nä­olon koke­mus, jol­loin kitka mie­len ja ruu­miin välillä katoaa. Täl­lai­sia koke­muk­sia syn­tyy kui­ten­kin har­vak­sel­taan. Niitä ei voi myös­kään enna­koida eivätkä ne synny tavoit­te­le­malla. Vuo­sien har­joi­tuk­sen jäl­keen voi muo­tou­tua koke­mus ruu­miin ja mie­len rajo­jen liu­ku­vuu­desta, mah­dol­li­suu­desta nii­den ylit­tä­mi­seen yhä uudel­leen. Tois­tuva fyy­sis­ten rajo­jen rik­kou­tu­mi­nen avaa por­tin asa­na­har­joi­tuk­sen ”toi­seen puo­leen”, jol­loin matolla syn­ty­vistä ruu­miil­li­sista koke­muk­sista tih­kuu vai­ku­tuk­sia myös mie­len tasolle.

Sen koke­mi­nen että se ei ole­kaan pel­käs­tään oman fyy­si­sen lisää­mistä vaan myös nii­den rajo­jen rik­ko­mista ja sit samalla myös pään sisällä ole­vien rajo­jen, eri­tyi­sesti pään sisällä ole­vien rajo­jen rik­ko­mista. Ja siitä tulee sem­mo­nen toi­nen puoli jo, niinku sii­hen alkuun. (Satu)

Rajo­jen yli­tyk­siä: “Do your prac­tice, and all is coming”

Lyhyem­män har­joi­tus­ko­ke­muk­sen omaa­villa har­joi­tuk­sen vai­ku­tuk­set liit­tyi­vät enim­mäk­seen koke­muk­siin har­joi­tuk­sen posi­tii­vi­sista fyy­si­sistä vai­ku­tuk­sista sekä stres­sin­hal­lin­nan ja kes­kit­ty­mis­ky­vyn lisään­ty­mi­sestä. Omien fyy­sis­ten rajo­jen koh­taa­mi­nen ja haas­ta­mi­nen on alku­vai­heessa mer­ki­tyk­sel­li­nen koke­mus. Luke­mat­to­mien tois­to­jen myötä hah­mot­tuu ymmär­rys asa­na­har­joi­tuk­sen ja sii­hen kyt­key­ty­vän hen­gi­tyk­sen väli­sestä yhtey­destä – fyy­si­sille rajoille kurot­ta­mi­nen lin­kit­tyy oleel­li­sesti hen­gi­tyk­seen. Hen­gi­tyk­sen ja ruu­miin väli­sen yhtey­den oival­ta­mi­nen ja siinä har­jaan­tu­mi­nen joh­taa tar­kem­min mää­rit­te­le­mät­tö­män, pit­källä aika­vä­lillä tapah­tu­van pro­ses­sin tulok­sena sii­hen, että har­joi­tuk­sessa koettu siir­tyy vähi­tel­len maton ulko­puo­lelle; matolla koh­da­tut haas­teet altis­ta­vat havait­se­maan haas­teita myös har­joi­tuk­sen ulko­puo­lella ole­vassa arjessa. Tässä vai­heessa har­joi­tuk­sen seu­ran­nais­vai­ku­tuk­set voi­vat joh­taa myös sii­hen, että har­joi­tuk­sen filo­so­fi­nen puoli alkaa avautua.

Ja että siinä joo­gassa ja sen filo­so­fi­sella puo­lella on sem­mo­sia aja­tuk­sia mitkä aut­taa siinä että sitä itse­ään voi kehit­tää. Nime­no­maan maton ulko­puo­lella. Et on taval­laan kaks puolta: on se matto ja se koko treeni […] mutta kyse on kui­ten­kin siitä maton ulko­puo­lesta, ihan yhtä pal­jon. (Satu)

Muu­tok­sia voi tapah­tua kai­killa elä­män osa-alueilla: pari­suh­teessa, ihmis­suh­teissa, ruo­kai­lu­tot­tu­muk­sissa, alko­ho­lin käy­tössä, työelämässä.

Jooga muut­taa kai­ken. Lähe­tään siitä, että mä oon alot­tanu joo­gan kun oli pari­suh­de­kriisi, ja sitte kaksi vuotta siitä mä läh­din sit kotoo, siitä suh­teesta joka kesti 32 vuotta, ja olin äärim­mäi­sen hel­pot­tu­nut. […] Eli ihmis­suh­teet on muut­tunu. […] Sitte työ… ensim­mäi­nen mitä mä huo­ma­sin joo­gasta oli se että jos mulla oli esi­mer­kiksi kolme prog­gista menossa ja yhtä mä suun­nit­te­len ja yhtä mä käyn kuvaa­massa ja yhtä mä leik­kaan niin ensim­mäi­nen joo­gan mie­le­tön plussa oli se että mä en koko ajan ollu muissa prog­gik­sissa kun mä tein yhtä prog­gista. Että mä en ois työ­elä­mässä tässä missä mä nyt oon ilman joo­gaa. (Eeva)

Har­joi­tuk­sen kuri­na­lai­suus ja sen sisään­päin suun­tau­tu­nut luonne aset­taa kas­vok­kain oman elä­män perus­asioi­den kanssa ja muut­taa per­soo­nal­li­sia tai­pu­muk­sia ja asen­noi­tu­mi­sia. Har­joi­tus lisää myön­tei­syyttä ja avoi­muutta, hyväk­syn­tää itseä koh­taan, roh­keutta ja itse­luot­ta­musta suh­teessa arjen haasteisiin.

No aina­kin on tul­lut itse­luot­ta­musta ja roh­keutta. Tie­tyllä tapaa oma elä­mä­na­senne on muut­tu­nut enem­män sii­hen suun­taan, että mikä on hyvää elä­mässä. Ja enem­män ehkä ajat­teli että miksi minä­kin olen täm­mö­nen näin. Niin sit­ten on tul­lut ehkä sem­mo­nen asenne, että minä nyt oon täm­mö­nen, ja hyväk­syy itsensä parem­min kuin ennen. Vaja­vai­suuk­si­neen ja kaik­ki­neen. (Outi)

Et mä var­maan en ehkä tekis tätä väi­tös­kir­jaa, kun tää on ihan hir­veen ahdis­ta­vaa ja iso pro­jekti niin… en mä tiedä, ehkä mä en ois uskal­tanu hypätä tähän. […] Kun tie­tää, että suu­rin osa niistä rajoista on mun päässä. (Satu)

Har­joi­tus voi akti­voida pit­kää tera­piaa muis­tut­ta­van pro­ses­sin. Asa­na­har­joi­tus on erään­lai­nen kata­ly­saat­tori, jossa kes­kit­ty­mi­nen ”kään­tää ihmistä sisään­päin” ja pakot­taa tois­tu­vien har­joi­tus­ten kuluessa koh­taa­maan itseä ja oman elä­män kipei­tä­kin alueita. ”Käsit­tely” ja ”mie­len aukea­mi­nen” on kui­ten­kin pro­sessi, missä oival­luk­sia saat­taa syn­tyä vasta vuo­sien kulut­tua. Pit­kään jat­ku­nut sään­nöl­li­nen har­joi­tus voi nos­taa esille perus­ta­van­laa­tui­sia kysy­myk­siä, joi­den poh­jalla on kysy­mys oman ole­mas­sao­lon perusteista.

Että mulla rusahti sit­ten vasta tuossa kol­me­kymp­pi­senä kun­nolla. Mä tajusin vasta että minkä takia mä ees ikinä olen alka­nut joo­gaa­maan. […] Ja mä luu­len, että mitä tahansa joo­gaa har­jot­taa, niin jos­sain vai­heessa ihmi­nen alkaa niin­kun poh­tia tätä eksis­tens­sii. Joten­kin tää ego liit­tyy niin­kun tähän eksis­tens­siin. (Hannu)

Har­joi­tus lisää voi­ma­va­roja vas­tata arki­päi­vän haas­tei­siin. Kun nega­tii­vi­siin tun­ne­ti­loi­hin oppii otta­maan etäi­syyttä, on niitä mah­dol­lista käsi­tellä raken­ta­vam­min. Asa­na­har­joi­tuk­sesta voi muo­dos­tua elä­mää kan­nat­te­leva kehys, arvo­kas voi­ma­vara elä­män­krii­seissä ja jopa vii­mei­nen oljenkorsi.

Kyllä mulle joo­ga­har­jo­tus on sem­mo­nen, että jos tulee vai­keuk­sia, krii­sejä, ihmis­ten kanssa sot­kuja, niin mulla on sen­tään tää joo­ga­har­jo­tus, joka pitää mun elä­män kasassa. Että koe­tan edes tämän tehdä, niin sit­ten tästä käsin voi koit­taa kor­jata niitä muita asioita. (Kimmo)

Kyse on oikeesti pal­jon muusta… et se kan­taa myös vai­kei­den aiko­jen yli. Sil­loin kun on ollu hen­ki­sesti haas­teel­li­sia aikoja, niin siitä tulee hir­veen loh­dul­li­nen olo että aina­kin tää har­jo­tus on sama. Tätä kukaan ei voi viedä multa, vaikka työt tai per­heet ja kaikki hajois niin joten­kin että se matto ja minä. (Satu)

“Toi­nen puoli”: astan­ga­jooga, uskon­nol­li­suus ja henkisyys

Suhde tra­di­tio­naa­li­seen uskon­toon ja uskon­nol­li­suu­teen oli lähes kai­killa haas­ta­tel­luilla etäi­nen. Kah­della lap­suu­den uskon­nol­li­nen tausta oli ateis­ti­nen, yhdellä kris­til­li­nen, muilla ei ollut mitään eri­tyistä uskon­nol­lista pai­no­tusta koti­kas­va­tuk­sessa. Kiin­nos­tu­nei­suus budd­ha­lai­seen ajat­te­lu­pe­rin­tee­seen saat­toi näyt­täy­tyä kriittis-rationaalisena suh­tau­tu­mi­sena kaik­kiin uskon­nol­li­siin tra­di­tioi­hin. Hen­ki­syy­den käsite asso­sioi­tui her­kästi uskon­toon ja uskon­nol­li­seen saa­den nega­tii­vi­sia mer­ki­tyk­siä. Hen­ki­syys posi­tii­vi­sessa mie­lessä voi olla pers­pek­tii­vin otta­mista omaan välit­tö­mään koke­muk­seen, johon voi sisäl­tyä vaik­kapa oival­luk­sen­omai­nen ymmär­rys itsestä osana maa­il­man­kaik­keutta ja sen salaisuuksia.

Että itse asiassa tää on täm­mö­nen val­tava pro­sessi tää maa­ilma, joka pyö­rii täällä ympäri, ja täällä sit­ten asiat jär­jes­täy­tyy ja sit­ten taas hajoaa ja kaikki muut­tuu koko ajan. Se on minulle joten­kin se hen­ki­syys. Sem­mo­sen oival­ta­mi­nen, ja mä näen, että se ei ole uskon­nol­li­nen juttu, vaan näin­hän tämä asia on. (Pekka)

Var­sin voi­ma­kas hin­du­lai­seen uskonnollis-filosofiseen tra­di­tioon lin­kit­tyvä har­joi­tus­ko­ke­mus liit­tyy guru Pat­tabhi Joi­sin Advaita Vedan­tan hen­gessä[21] anta­maan har­joi­tus­oh­jee­seen har­joit­ta­jalle, joka on kas­va­nut ateis­ti­sessa kodissa.

Se [koke­mus] var­maan synty näin, että mä olin teke­mässä jotain tosi vai­keeta asen­too. Käy­tiin kes­kus­te­lua siitä, että miten voi sie­tää sel­lasta kipua… tai miten mä voin, koska mä en oo val­mis, mun keho ei taivu sii­hen. Miten mä voin saada itteni rau­hal­li­seksi? Miten mä saan hen­gi­tyk­sen rau­ho­tet­tua? Miten mä saan mie­leni valp­paaksi? Puh­taa­seen täm­mö­seen, niin­kun Patan­ja­lin kuvaa­maan asa­nan tilaan. Ja guruji sano: laita mieli Juma­laan. Mä tein niin, ja mä rau­ho­tuin. Ja tää on sem­mo­nen juttu, että sen täy­tyy kas­vaa… mun koh­dalla piti mennä var­maan 15 vuotta, ennen kuin se kasvo niin voi­mak­kaaksi, että se on jotain tosi voi­ma­kasta. Että sana Jumala on tosi voi­ma­kas asia. (Hannu)

Hin­du­lais­pe­räi­nen filosofis-uskonnollinen sisältö voi sulau­tua kit­katta lap­suu­den kodissa omak­sut­tuun kris­til­li­seen ritu­aa­liin. Lop­pu­mant­rasta saa­tava voima rin­nas­tuu lap­suu­den ilta­ru­kous­ten anta­maan voi­maan. Uskon­nol­li­suus ja hen­ki­syys eivät asetu toi­sis­taan eril­lään ole­viksi kate­go­rioiksi, eivätkä uskon­not ole vält­tä­mättä etäällä toi­sis­taan. Hen­ki­syys on tar­kem­min mää­rit­te­le­mä­tön eksis­ten­ti­aa­li­nen resurssi ja voi­ma­vara, joka sisäl­tyy eri­lai­siin uskon­nol­li­siin tra­di­tioi­hin, mutta joka on opin­kap­pa­lei­den tuolla puo­len. Hen­ki­syys on avoi­muu­den lisään­ty­mistä suh­teessa sii­hen, mihin tra­di­tio­naa­li­nen uskonto tai ratio­naa­li­nen maa­il­man­kuva on anta­nut mah­dol­li­suuk­sia. Koska koke­muk­sissa ei ole kyse sel­keästä uskon­nosta tai opin­kap­pa­leista, voi ongel­maksi muo­dos­tua se, miten koke­musta hen­ki­syy­destä voisi välit­tää vaik­kapa omille lap­sille. Koke­muk­sen kom­mu­ni­koin­nin tekee haas­teel­li­seksi sen vai­kean kuvail­ta­vuu­den ja sub­jek­tii­vi­sen luon­teen ohella myös se, että koke­muk­sen koe­taan ole­van ris­ti­rii­dassa ylei­sesti hyväk­sy­tyn ratio­naa­li­sen maa­il­man­ku­van kanssa.

Kyse on hen­ki­syy­destä sillä tasolla, että mulle on ihan sama että mihin uskon­toon nyt sinänsä kuu­luu. Että nää kaks on sel­lasta mistä mä saan sitä uskon­toon liit­ty­vää voi­maa, joka ehkä tulee esille jos­sain lop­pu­mant­rassa, miten sitä ajat­te­lee. Tai jos on joku vai­kea tilanne niin miten tekee mie­les­sään jon­kun rukouk­sen, tai miten taval­laan pys­tyy silti käyt­tää sitä ilman että kokee että se on miten­kään ris­ti­rii­dassa. (Satu)

Avoi­muus oman mie­len sisällä on lisään­tyny. […] Ehkä ymmär­rystä sii­hen, mitä var­ten ihmi­set edel­leen on niin pal­jon uskon­noissa, ja uskoo johon­kin hen­ki­seen… johon­kin toi­seen… taval­laan se voima mitä on sekä itseen että ylem­piin tur­vau­tu­mi­sessa, niin että sitä voi myös käyt­tää resurs­sina ilman että siitä tar­vii tulla näkyvä osa elä­mää. Niin kyl­lä­hän se on sem­mosta ajat­te­lua, mikä on… ei niin­kään uutta mutta se ois ehkä kuollu tässä aka­tee­mi­sen maa­il­man ratio­naa­li­sessa tuis­keessa vähin­tään­kin. Kun kaikki pitää olla niin seli­tet­tä­vissä. Ja uskonto on aika sem­mo­sessa, epä­ra­tio­naa­li­sessa, tai näh­dään sil­lee joten­kin tyh­mänä – suo­raan sanot­tuna, aika usein näis kes­kus­te­luissa. Mutta kyllä se ehkä pitää sel­lasta yllä mussa. Ja siis saa poh­ti­maan sen että pitäiskö mun ehkä opet­taa jotain sen tapaista myös mun omalle lap­selle, ja miten sen sit opet­tais, kun ei oo mitään sem­mosta yhtä tiet­tyä. Et sille haluis opet­taa vaan sitä että, sitä hen­ki­syyttä, taval­laan sitä avoi­muutta asioissa, eikä niin­kään vält­tä­mättä jotain tiet­tyä uskon­toa. (Satu)

Hen­kis­ty­nyt liha

Kysy­myk­se­na­set­te­luni pon­nah­dus­lau­tana oli B. R. Smit­hin (2007) tekemä erot­telu fitness-orientoituneisiin ja hen­ki­sesti orien­toi­tu­nei­siin joo­gan har­joit­ta­jiin. Tämä jaot­telu oli poh­jana omille kysy­myk­sil­leni sekä tavoit­teelle sel­vit­tää, miten sitou­tu­neet astan­ga­joo­gan har­joit­ta­jat käsit­teel­lis­tä­vät har­joi­tuk­sen aikai­sia koke­muk­si­aan sekä sen seu­rauk­sia omaan arkeensa.

Haas­ta­tel­tu­jen koke­mus­ku­vauk­sesta suo­dat­tu­nut tut­ki­jan nar­ra­tiivi myö­täi­lee Smit­hin hah­mo­tuk­siin rin­nas­tu­vaa ker­ron­taa hen­ki­sestä joo­gasta; āsanan ja prānāyā­man mah­dol­lis­tama syvä kes­kit­ty­mi­nen omiin ais­ti­muk­siin on se, mitä har­joit­ta­jat iden­ti­fioi­vat hen­ki­syy­deksi. Asa­na­har­joi­tuk­sen myötä syn­tyy ”radi­kaali yhteys kehoon, jolla voi olla syväl­li­siä seu­rauk­sia har­joit­ta­jan ymmär­ryk­selle ruu­miil­li­sesta itsey­destä” (embo­died self­hood). Kuri­na­lai­nen har­joi­tus ei ole vain asa­na­sar­jan mekaa­nista tois­toa, vaan antau­tu­mista sel­lai­selle ruu­miil­li­selle havain­noin­nille, josta muo­dos­tuu pysy­vämpi tapa tut­kia itseä ja koh­data itsensä (mir­ror of the self).

Ruu­miil­lis­tu­neen koke­muk­sen kuvaus ank­ku­roi­tuu kes­kit­ty­mi­sen ja keho­tie­toi­suu­den (kehon­tun­te­muk­sen) käsit­tei­siin. Kes­kit­ty­mi­nen on seu­rausta kuri­na­lai­sesta har­joi­tuk­sesta eli luke­mat­to­masta mää­rästä tois­toja. Kes­kit­ty­mi­sessä kon­kre­ti­soi­tuu koke­mus kehon ja mie­len rajo­jen häi­ly­vyy­destä. Inten­sii­vi­nen har­joi­tus, missä hen­gi­tys, dris­tit ja band­hat ovat jat­ku­van havain­noin­nin kes­kiössä, aiheut­taa laa­dul­li­sesti totu­tusta poik­kea­via koke­muk­sia, jol­loin har­joi­tusta ei voi enää luon­neh­tia pel­käs­tään fyy­si­seksi har­joi­tuk­seksi. Hen­gi­tyk­seen kes­kit­ty­mi­nen laa­je­nee vähi­tel­len koko kehossa tapah­tu­vien ais­ti­muk­sien ja tun­te­muk­sien hie­no­syi­sem­pään havainnointiin.

Alku­tai­pa­leella ole­van har­joit­ta­jan – sekä myös mies­ten kuvauk­sissa – koke­mus käsit­teel­lis­tyy sel­keäm­min ruu­miin ja mie­len erot­te­lun kautta: kes­kit­ty­mi­nen on pin­nis­te­lyä kohti mie­len ja ruu­miin hal­lin­taa, jol­loin ruu­mis ja mieli näyt­täy­ty­vät toi­sis­taan eril­li­sinä, tahoil­laan haas­teel­li­sina pro­jek­teina. Koke­neet har­joit­ta­jat – samoin kuin nai­set – ovat har­jaan­tu­neem­pia kehon tun­te­mus­ten havain­noin­tiin ja huo­maa­vat hel­pom­min, mil­loin ”mieli” ottaa har­joi­tuk­sesta val­lan ja pys­ty­vät koh­den­ta­maan havain­tonsa uudel­leen. Pit­kään astan­gaa har­joit­ta­neet voi­vat tavoit­taa ajoit­tain flow-tilan kal­tai­sen koke­muk­sen, jol­loin ruu­miin ja mie­len välillä oleva kitka katoaa. Koke­mus mie­len ja ruu­miin eril­li­syy­destä liu­ke­nee sulau­tuen vai­keasti käsit­teel­lis­tet­tä­vään koke­muk­seen läs­nä­olosta. Ruu­miin ja mie­len rajo­jen liu­e­tessa oma ruu­miil­li­suus ja sen mah­dol­li­set ulot­tu­vuu­det voi­vat aueta aiem­min enna­koi­mat­to­malla ja vai­keasti kuvail­ta­valla tavalla, jossa kon­takti omaan ruu­miil­li­suu­teen syvenee.

Tun­ne­ko­ke­muk­set eri asteis­saan liit­ty­vät sekä yhtei­söl­li­syy­den koke­muk­siin (kuu­lu­mi­nen, koke­mus­ten jaka­mi­nen, har­joi­tusym­pä­ris­tön tun­nelma) että har­joi­tuk­sen aikana nouse­vien, yllät­tä­vien­kin kehol­lis­ten reak­tioi­den koh­taa­mi­seen (vrt. Nev­rin 2008). Tun­teet saat­ta­vat nos­taa mie­leen aikai­sem­pia koke­muk­sia tai jäädä vaille seli­tystä, mutta ne koe­taan silti jos­sain mie­lessä puh­dis­ta­vina. Tun­ne­ko­ke­muk­silla on ker­ron­nassa posi­tii­vi­nen varaus, ja nii­den pois­sao­loa kuva­taan hie­man kai­paa­vaan sävyyn. Nais­ten ker­ron­nassa tun­teen­pur­kauk­set näyt­täy­ty­vät koko­nais­val­tai­sina koke­muk­sina; mies­ten kuvauk­sissa tun­teet ja muut ruu­miil­li­set tun­te­muk­set esiin­ty­vät niuk­koina ja vähem­män mer­ki­tyk­sel­li­sinä liit­tyen lähinnä ruu­miil­li­seen mie­li­hy­vän koke­muk­seen. Mie­het kuvaa­vat sen sijaan enem­män mie­len hal­lin­taan liit­ty­viä haas­teita. Pel­käs­tään mies­ten ker­ron­nassa tulee myös esiin tarve eril­li­seen, täy­den­tä­vään medi­taa­tio­har­joi­tuk­seen, koska asa­na­har­joi­tuk­sen hen­ki­nen ulot­tu­vuus ei tunnu koke­muk­sel­li­sesti riittävältä.

Har­joi­tus voi toi­mia pel­käs­tään fyy­si­senä ren­tou­tu­mis– ja stres­sin­hal­lin­ta­me­ne­tel­mänä, mutta pit­kään jat­ku­neen har­joi­tuk­sen lii­tän­näi­senä tule­vat muu­tos­vai­ku­tuk­set ovat hedel­miä sitou­tu­neesta työs­ken­te­lystä mie­len ja ruu­miin rajo­jen parissa. Haas­ta­tel­tu­jen ker­ronta ei vah­vista käsi­tystä, että sitou­tu­nei­den har­joit­ta­jien osalta kyse olisi fitness-joogasta tai ainoas­taan ruu­miil­li­sen mie­li­hy­vän tavoit­te­lusta (bhoga). Sen sijaan kuvauk­sista voi löy­tää yhty­mä­koh­tia Liber­ma­nin (2008, 113) luon­neh­ti­miin autent­ti­sen joo­gan (yoga) tun­nus­piir­tei­siin (egois­min vas­tus­ta­mi­nen, tie­toi­nen her­mos­ton rau­hoit­ta­mi­nen, yksin­ker­tai­suus, eet­ti­sen herk­kyy­den lisää­mi­nen, arki­päi­väi­seen elä­mään sisäl­tyvä vas­tuu omasta elä­mästä ja tyy­ty­väi­syy­destä sii­hen).[22] Kuri­na­lai­suus har­joi­tusta oleel­li­sesti luon­neh­ti­vana piir­teenä mer­kit­see yhtäältä pitäy­ty­mistä sään­nöl­li­sessä asa­na­har­joi­tuk­sessa, toi­saalta her­paan­tu­ma­tonta kes­kit­ty­mistä har­joi­tuk­sen aikana. Kuri­na­lai­suu­den tavoite aset­taa har­joit­ta­jan jat­ku­valle koe­tuk­selle: tar­vi­taan mie­len­hal­lin­taa sekä har­joi­tuk­sen sään­nöl­li­seen yllä­pi­tä­mi­seen että har­joi­tuk­sen aikai­seen kes­kit­ty­mi­seen. Opti­maa­li­sella tavalla kuri­na­lai­nen asa­na­har­joi­tus voi avata por­tin vapau­tu­mi­sen koke­muk­siin ja parem­paan elä­män­laa­tuun sen sijaan, että har­joi­tus olisi pelkkä itsen kont­rol­loin­nin tek­niikka (vrt. Jen­ni­fer Lea 2009).[23]

Astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­sessa voi nähdä ana­lo­gi­sia piir­teitä tra­di­tio­naa­li­sissa uskon­to­pe­rin­teissä esiin­ty­välle uskon­nol­li­selle kil­voit­te­lulle. Sitou­tu­nut har­joit­ta­mi­nen muis­tut­taa sään­nön­mu­kaista ritu­aa­lin tois­toa, kurin­laista pon­nis­te­lua, itse­kiel­tä­mystä. Seu­rauk­sena voi olla niin loh­tua, rau­haa ja syvää läs­nä­olon tun­netta kuin kipua ja kär­si­mys­tä­kin. Kil­voit­telu pitää ottees­saan, koska sen posi­tii­vi­set vai­ku­tuk­set hei­jas­tu­vat laa­jasti arki­seen elä­mään vah­vis­taen luot­ta­musta har­joi­tuk­seen. Muo­dol­taan samana tois­tu­vassa har­joi­tuk­sessa har­joit­taja suun­taa havain­not sisään­päin yhä uudel­leen aset­tuen kas­vok­kain oman ole­mi­sensa perus­tan kanssa. Har­joi­tuk­sen aikana syn­ty­neistä koke­muk­sista alkaa valua vai­ku­tuk­sia myös salin ulko­puo­lelle. Pro­ses­sin myötä altis­tuu koh­taa­maan itseä tavalla, joka saa aikaan muu­tos­pai­neita omien elä­män­va­lin­to­jen, –tapo­jen ja ihmis­suh­teissa toi­mi­mi­sen suh­teen, toi­saalta muu­tok­set saat­ta­vat tapah­tua kuin itses­tään ja hel­pot­taa elä­mää. Har­joi­tus­ko­ke­muk­sen kuvauk­sissa raken­tuva hen­ki­syys ei ole help­poa ja haus­kaa, vaan jat­ku­vaa haas­tei­den kohtaamista.

Har­joi­tuk­sen hen­ki­seksi ymmär­retty ulot­tu­vuus kyt­key­tyy kes­kit­ty­mi­sen myötä syn­ty­vään keho­tie­toi­suu­teen sekä koke­muk­seen kehon ja mie­len rajo­jen liu­ke­ne­mi­sesta. Hen­gi­tys on portti alu­eelle, missä ruu­mis ja mieli koh­taa­vat. Tämä koke­mus fyy­sis­ten rajo­jen ja mie­len rajo­jen rik­kou­tu­mi­sesta vai­keasti sanoi­tet­ta­valla tavalla voi avata oven har­joi­tuk­sen ”toi­seen puo­leen”. Täl­löin har­joi­tuk­sen vai­ku­tuk­set alka­vat hei­jas­tua myös maton ja salin ulko­puo­lelle, joka­päi­väi­seen elä­mään. Har­joi­tuk­sen avulla voi saada akuut­tia hel­po­tusta elä­män stres­si­ti­lan­tei­siin. Tun­tei­den koh­taa­mi­nen, asioi­den ”käsit­tely”, itse­tun­te­muk­sen ja –luot­ta­muk­sen lisään­ty­mi­nen sekä itsen hyväk­sy­mi­nen ovat har­joi­tuk­sen aiheut­ta­mia tera­peut­ti­sia siir­to­vai­ku­tuk­sia. Kun har­joit­taja koh­taa har­joi­tuk­sessa itse­ään yhä uudel­leen, tie­toi­suus omista tai­pu­muk­sista ja tavoista olla suh­teessa lähiym­pä­ris­töön lisään­tyy. Har­joi­tus opet­taa armol­li­suutta ja hyväk­syn­tää itseä koh­taan. Itse­tun­te­muk­sen lisään­ty­mi­nen voi aikaan­saada muu­tos­pai­neita ihmis­suh­teissa, arkie­lä­män käy­tän­nöissä, elä­män­ta­voissa tai työ­elä­mään liit­ty­vissä rat­kai­suissa. Lisään­ty­nyt itse­luot­ta­mus antaa roh­keutta tehdä pää­tök­siä ja muu­tok­sia omassa elä­mässä sekä lisää avoi­muutta koh­data haas­teita. Har­joi­tus voi toi­mia koko muuta elä­mää tuke­vana ja kan­nat­te­le­vana kehik­kona tuo­des­saan eksis­ten­ti­aa­lista tur­vaa – pelkkä tie­toi­suus har­joi­tuk­sen käsillä olosta ja mah­dol­li­suu­desta sen teke­mi­seen tuo loh­tua sil­loin, kun elämä tun­tuu arvaa­mat­to­malta tai haas­teet vai­kut­ta­vat ylivoimaisilta.

Har­joi­tus­ko­ke­mus­ten tul­kinta vai­kut­taa johon­kin rajaan saakka riip­pu­mat­to­malta har­joi­tuk­sen filo­so­fi­sesta kon­teks­tista siinä mie­lessä, että haas­ta­tel­lut pyr­ki­vät tie­toi­sesti otta­maan etäi­syyttä omien koke­mus­ten tul­kin­taan har­joi­tuk­sen taus­ta­fi­lo­so­fiasta tar­jou­tu­vien mer­ki­tys­ten valossa. On kui­ten­kin mah­do­tonta arvioida sitä, missä mää­rin tie­dos­ta­mat­to­mat tai jul­ki­lausu­mat­to­mat har­joi­tuk­selle ase­te­tut tavoit­teet, toi­veet tai usko­muk­set ovat näky­mät­tö­mänä kon­teks­tina ohjaa­massa koke­mus­ten syn­tyä ja tul­kin­taa. Pit­kä­kes­toi­nen, sitou­tu­nut har­joi­tus herät­tää kui­ten­kin kiin­nos­tuk­sen pei­lata omia koke­muk­sia filo­so­fis­ten teks­tien kautta. Pit­kään har­joit­ta­neet hake­vat käsit­teel­lis­tyk­siä har­joi­tus­ko­ke­muk­selle aset­ta­mil­leen tavoit­teille tai sen yhtey­dessä syn­ty­neille koke­muk­sil­leen esi­mer­kiksi joo­ga­fi­lo­so­fi­sen, budd­ha­lai­sen tra­di­tion tai new age –dis­kurs­sien kehyk­sessä. Näi­hin dis­kurs­sei­hin sulau­tu­vat reflek­toi­dut mer­ki­tyk­sen­an­not ovat har­joi­tus­ko­ke­muk­sen jäl­keen syn­ty­neitä käsit­teel­lis­tyk­siä, joi­den avulla on mah­dol­lista tehdä ruu­miil­lis­tu­nutta koke­musta itselle ymmär­ret­tä­väm­mäksi. Toi­mi­vina kuvauk­sina tai seli­tyk­sinä ne voi­vat osal­taan vah­vis­taa har­joi­tuk­seen sitou­tu­mista lisää­mällä uskoa ja luot­ta­musta har­joi­tuk­sen voimaan.

Suh­tau­tu­mi­nen tra­di­tio­naa­li­seen uskon­nol­li­suu­teen näyt­täy­tyy melko etäi­senä. Uskonto näh­dään etu­päässä dog­maat­ti­sia piir­teitä sisäl­tä­väksi oppi­jär­jes­tel­mäksi. Toi­saalta uskon­non käsit­tee­seen yhdis­tyy myös posi­tii­vi­sia arvo­la­tauk­sia. Oman har­joi­tuk­sen puit­teissa syn­ty­neen ‘hen­kis­ty­neen koke­muk­sen’ suhde tra­di­tio­naa­li­seen uskon­toon tai uskon­nol­li­suu­deksi ymmär­ret­tyyn ilme­nee kar­keasti tyy­pi­tel­len kol­messa kategoriassa.

Ensim­mäi­sen kate­go­rian kuvauk­sissa löy­tyy yhte­ne­vyyttä Paul Hee­la­sin (2009) luon­neh­ti­maan spi­ri­tua­li­ties of life –tyyp­pi­seen hen­ki­syy­teen: har­joi­tuk­sen avulla voi saada yhtey­den “todel­li­seen itseen” tai oman ole­muk­sen syvyyk­sissä pii­le­vään perim­mäi­seen vii­sau­teen, para­ne­mi­seen, luo­vuu­teen. Joo­ga­har­joi­tuk­sen koke­mus­ku­vauk­seen kyt­key­tyy sil­loin käsit­teel­lis­tyk­siä yhtä lailla popu­laa­reista, moni­muo­toi­sista hen­ki­syys­dis­kurs­seista kuin perin­tei­sistä uskon­tot­ra­di­tioista oman miel­ty­myk­sen mukaan.

Toi­sessa kate­go­riassa nousee esiin ekspli­siit­ti­nen tarve ottaa etäi­syyttä tra­di­tio­naa­li­seen uskon­toon ja uskon­nol­li­seksi ymmär­ret­tyyn. Sil­loin har­joi­tuk­sen hen­ki­nen ulot­tu­vuus näyt­täy­tyy ensi­si­jai­sesti mie­len hal­lin­nan, mie­len­rau­han ja läs­nä­olon tavoit­te­le­mi­sen pro­jek­tina. Kiel­tei­syys uskon­toa ja uskon­nol­li­suutta koh­taan ei ole kui­ten­kaan este budd­ha­lai­sesta filo­so­fiasta peräi­sin ole­viin käsit­teel­lis­tyk­siin eikä myös­kään budd­ha­lais­ten yhtei­sö­jen toi­min­nasta kiin­nos­tu­mi­seen. Budd­ha­lai­nen ajat­te­lu­pe­rinne näyt­täy­tyy mie­lek­kääm­pänä lähes­ty­mis­ta­pana inhi­mil­li­sen koke­muk­sen ymmär­tä­mi­seen toi­sin kuin dog­ma­tis­miin tai­pu­vai­seksi koe­tut muut tra­di­tio­naa­li­set uskontoperinteet.

Kol­man­neksi uskon­toon lii­te­tyt repre­sen­taa­tiot edus­ta­vat ber­ge­ri­läi­sessä mie­lessä mer­ki­tyk­sistä tyh­jen­ty­neen ratio­naa­li­sen maa­il­man­ku­van dia­lek­tista vas­ta­koh­ta­pa­ria: loh­tua, tar­koi­tusta, tur­val­li­suu­den­tun­netta ja voi­ma­va­roja tar­joa­vaa eksis­ten­ti­aa­lista resurs­sia. Tämä kate­go­ria eroaa kah­desta ensim­mäi­sestä kate­go­riasta eri­tyi­sesti siten, että koke­mus­ku­vauk­seen sisäl­tyy vah­voja tun­teita tai vai­keasti käsit­teel­lis­tet­tä­viä, väke­viä koke­muk­sia keho­tie­toi­suu­den lisään­ty­mi­sestä. Omia har­joi­tus­ko­ke­muk­sia reflek­toi­daan esi­mer­kiksi suh­teessa jos­sain mie­lessä autent­ti­seksi ymmär­ret­tyyn hin­du­lai­seen tra­di­tioon tai hin­du­lai­sen tra­di­tion ja koto­pe­räi­sen kris­ti­nus­kon piir­tei­den sulau­maan. Lap­suu­dessa ateis­ti­seen maa­il­man­kat­so­muk­seen kas­va­neelle saat­taa har­joi­tuk­sen myötä avau­tua portti tra­di­tio­naa­li­sen uskon­non maa­il­maan. Oman har­joi­tus­ko­ke­muk­sen poh­jalta voi keh­key­tyä näke­mys eri uskon­to­jen mer­ki­tyk­sestä saman posi­tii­vi­sen yti­men omaa­vina jär­jes­tel­minä, jol­loin tämä ydin liit­tyy kes­kei­sesti hen­ki­syy­teen. Tämä piirre puo­les­taan voi aut­taa ymmär­tä­mään uskon­to­jen ole­mas­sao­loa, säi­ly­mistä sekä ihmis­ten tar­vetta kuu­lua johon­kin uskontoon.

Astan­ga­joo­ga­har­joi­tus voi olla har­joit­ta­jal­leen trans­for­ma­tii­vi­nen itsen luo­mi­sen pro­sessi – ruu­miin apo­teoosi, missä ruu­mis on näyt­tämö, koke­muk­sen koti ja sen ekspli­siit­ti­nen tapah­tu­ma­paikka. Tässä mie­lessä asa­na­har­joi­tuk­sen voi nähdä itsen sakra­li­soi­mi­sen pro­jek­tina: vai­keasti sanal­lis­tet­tava väkevä yhteys ruu­miil­li­seen itseen tar­joaa tihen­ty­nyttä, arki­päi­väi­sen koke­muk­sen ylit­tä­vää, mutta kui­ten­kin imma­nent­tia läs­nä­olon ja eksis­tens­sin tun­netta, johon liit­tyy avau­tu­mi­sen ja puh­dis­tu­mi­sen koke­muk­sia. Har­joi­tus voi vah­vis­taa yhtei­söl­li­syy­den koke­muk­sia; se lisää itse­tun­te­musta, hen­ki­siä voi­ma­va­roja, avoi­muutta elä­mää ja muita ihmi­siä koh­taan sekä armol­li­suutta itseä koh­taan; har­joi­tus antaa mah­dol­li­suuk­sia hen­ki­seen kas­vuun sekä roh­keutta tehdä valin­toja; se tar­joaa mer­ki­tyk­sel­li­syy­den koke­muk­sia, loh­tua sekä tur­val­li­suu­den tun­netta. Har­joi­tuk­sen aikaan­saa­mat voi­maan­nut­ta­vat ja eksis­ten­ti­aa­lista mer­ki­tyk­sel­li­syyttä lisää­vät koke­muk­set eivät vält­tä­mättä ole kovin kau­kana klas­si­sen joo­gan pelas­tu­mi­seen (sal­va­tion) ja vapau­tu­mi­seen (libe­ra­tion) täh­tää­vistä tavoit­teista riip­pu­matta siitä, kyt­keekö har­joit­taja koke­muk­siinsa hin­du­lai­sen tai jon­kun muun uskonnollis-filosofisen maa­il­man­kat­so­muk­sen meta­fyy­si­siä merkityssisältöjä.

Astan­ga­joo­ga­har­joi­tuk­selle omi­nai­sessa ruu­miin­tek­nii­kassa havain­not ja ais­ti­muk­set oman ruu­miin sisäi­sistä tapah­tu­mista her­kis­ty­vät. Har­joi­tus­tek­niikka on olen­nai­sesti etäi­syy­den ottoa totun­nai­siin tapoi­hin käyt­tää, kokea ja havaita omaa ruu­mista ja ruu­miil­li­suutta. Ruu­miissa vir­taa­vat ja havai­tuksi tule­vat ais­ti­muk­set ovat kie­lel­lis­ten diko­to­mioi­den tuolla puo­len; koke­muk­set tule­vat lihaksi – sanoiksi – vasta, kun niitä “kat­so­taan” nii­den jo men­tyä ohitse, etäi­syy­den päästä. Vas­ta­koh­dat syn­ty­vät kie­lessä, mutta koke­muk­sessa mieli ja ruu­mis, sisä­puoli ja ulko­puoli, hen­ki­syys ja ruu­miil­li­suus ovat vai­keasti ero­tet­ta­vissa toi­sis­taan. Käsit­teel­lis­tä­mi­sen haas­teel­li­suus kuvas­taa sub­jek­tii­vi­sen, ruu­miil­lis­tu­neen koke­muk­sen ”nes­te­mäi­syyttä” – sen yhteen­so­pi­mat­to­muutta dua­lis­mei­hin tai­pu­valle kie­lelle. Hen­ki­syy­deksi ymmär­re­tyn koke­muk­sel­li­sen ulot­tu­vuu­den käsit­teel­lis­tä­mi­sen vai­keus on kyt­kök­sissä myös sii­hen, miten hen­ki­syy­den ulot­tu­vuus on aikai­sem­min miel­letty tai miten har­joit­taja kokee suh­teensa tra­di­tio­naa­li­seen uskon­nol­li­suu­teen yleensä tai har­joi­tuk­sen meta­fyy­si­seen taus­ta­kon­teks­tiin eri­tyi­sesti. Hen­ki­syy­teen ja uskon­nol­li­suu­teen liit­ty­vät mer­ki­tyk­sen­an­not ovat sosi­aa­li­sesti raken­tu­neita abstrak­tioita ja suh­teel­li­sia mää­rit­te­lyjä, missä kieli ja yhtei­söl­li­sessä kon­teks­tissa val­lit­se­vat kult­tuu­ri­set jäsen­nyk­set tar­joa­vat tul­kin­ta­ke­hyk­siä yksi­löl­li­selle, ruu­miil­lis­tu­neelle kokemukselle.

Läh­teet ja kirjallisuus

Aineisto

Haas­tat­telu 22.4. 2011 (Eeva). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu 27.4.2011 (Hannu). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu 28.4.2011 (Satu). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu 29.4.2011 (Pekka). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu (skype) 16.5.2011 (Jyrki). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu (Skype) 23.5.2011 (Outi). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu 26.5.2011 (Lauri). Teki­jän hallussa.

Haas­tat­telu 31.5.2011 (Kimmo). Teki­jän hallussa.

Kir­jal­li­suus

Alter, Joseph
2004 Yoga in Modern India: The Body between Science and Phi­lo­sophy. Prince­ton, NJ: Prince­ton Uni­ver­sity Press.

Ammer­man, Nancy T.
2007 Int­ro­duc­tion. Ammer­man, Nancy T., Eve­ry­day Reli­gion: Obser­ving Modern Reli­gious Lives, 3−19. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Aupers, Stef & Dick Hout­man
2008 Sac­ra­liza­tion of the Self. Reloca­ting the Sac­red on the Ruins of Tra­di­tion. – de Vires, Hent (toim.), Reli­gion. Bey­ond a Concept, 798−812. New York: Ford­ham Uni­ver­sity Press.

Ben­der, Court­ney
2012 Things in Their Entangle­ments. – Gorski, Phi­lip S., Kim, David Kyuman, Tor­pey, John & Jonat­han VanAntwer­pen (toim.), The Post-Secular in Ques­tion. New York, Lon­don: New York Uni­ver­sity Press.

Ber­ger, Peter L.
1974 The Home­less mind: Moder­niza­tion and Conscious­ness. New York: Ran­dom House.

Boy, John D.
2011 ”What we talk about when we talk about post-secular”. The Imma­nent Frame. Secu­la­rism, reli­gion and public sphere. http://blogs.ssrc.org/tif/2011/03/15/what-we-talk-about-when-we-talk-about-the-postsecular

Brown, David & Aspa­sia Lele­daki
2010 Eas­tern Move­ment Forms as Body-Self Trans­for­ming Cul­tu­ral Prac­tices in the West: Towards a Socio­lo­gical Pers­pec­tive. –Cul­tu­ral Socio­logy, 4 (1): 123−154.

Bur­ger, Maya
2006 What Price Sal­va­tion? The Exc­hange of Sal­va­tion Goods Between India and West. –Social Com­pass, 53 (81): 81−95.

Car­rette, Jeremy & Ric­hard King
2005 Sel­ling Spi­ri­tua­lity. A Silent Takeo­ver of Reli­gion. New York: Routledge.

Casa­nova, Jose
2012 Are We Still Secu­lar? Explo­ra­tions on the Secu­lar and the Post-Secular. Nynäs Peter, Las­san­der Mika & Terhi Utriai­nen (toim.), Post-Secular Society. New Brunswick, Lon­don: Tran­sac­tion Publishers.

Csor­das, Tho­mas J.
1993 Soma­tic Modes of Atten­tion. –Cul­tu­ral Anth­ro­po­logy, 4 (2): 135156.

De Mic­he­lis, Eliza­beth
2005 A His­tory of Modern Yoga. Patañ­jali and Wes­tern Eso­te­ricism. Lon­don: Continuum.

Dona­haye, Guy & Eddie Stern
2010 Guruji. A Port­rait of Sri K. Pat­tabhi Jois Through the Eyes of his Stu­dents. New York: North Point Press.

Erk­kilä, Raija
2008 Nar­ra­tii­vi­nen koke­muk­sen tut­ki­mus: koettu paikka, tarina ja kuvaus. – Pert­tula Juha & Lato­maa Timo (toim.), Koke­muk­sen tut­ki­mus. Mer­ki­tys – tul­kinta – ymmär­tä­mi­nen, 195−226. Rova­niemi: Lapin yliopistokustannus.

Hee­las, Paul & Linda Wood­head
2001 Home­less minds today. – Wood­head, Linda & Hee­las, Paul & Mar­tin, David (toim.), Peter Ber­ger and the Study of Reli­gion, 43−72. Lon­don: Routledge.

Hee­las, Paul & Linda Wood­head
2005 Spi­ri­tual Revo­lu­tion. Oxford: Blackwell.

Hee­las, Paul
2009 Spi­ri­tua­li­ties of life. – Peter B. Clarke (ed.), The Oxford Hand­book of the Socio­logy of Reli­gion, 759−782. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Heik­ki­nen, Hannu L. T.
2007 Nar­ra­tii­vi­nen tut­ki­mus. Todel­li­suus ker­to­muk­sena. – Aal­tola Juhani & Valli Raine (toim.), Ikku­noita tut­ki­mus­me­to­dei­hin 2. Näkö­kul­mia aloit­te­le­valle tut­ki­jalle tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­siin läh­tö­koh­tiin ja ana­lyy­si­me­ne­tel­miin, 142−158. Jyväs­kylä: PS-Kustannus.

Jacob­sen, K. A.
2005 Int­ro­duc­tion: Yoga Tra­di­tions. –K. A. Jacob­sen (toim.), Theory and Prac­tise of Yoga. Essays in Honour of Gerald James Lar­son, 1−27. Lei­den, Bos­ton: Brill.

Jois, Sri K. Pat­tabhi
2002 Yoga Mala. New York: North Point Press. Englan­nin kie­lestä suo­men­ta­nut Juha Javanainen.

Ketola, Kimmo
2008 Aske­tis­mista ter­veys­lii­kun­taan. Joo­gan perin­teitä men­nei­syy­destä nyky­päi­vään. – Tam­mi­nen, Tapio (toim.), Guruja, joo­geja ja filo­so­feja, 155−180. Juva: WSOY.

Kip­pen­berg, Hans G.
2009 Max Weber. Reli­gion and Moder­niza­tion. –Clarke, Peter B. (toim.), The Oxford Hand­book of the Socio­logy of Reli­gion, 63−78. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Lea, Jen­ni­fer
2009 Libe­ra­tion or Limi­ta­tion? Unders­tan­ding Iyen­gar Yoga as a Prac­tice of the Self. Body & Society, 15 (3): 71–92.

Lep­pä­vuori, Eija
2013 Hen­kis­ty­nyt liha. Sitou­tu­nei­den har­joit­ta­jien koke­muk­sia astan­ga­joo­gasta. Pro gradu. Hel­sin­gin yli­opisto. Huma­nis­ti­nen tie­de­kunta. Maa­il­man kult­tuu­rien laitos.

Liber­man, Ken­neth
2008 The Reflexi­vity of the Aut­hencity of Hatha Yoga. – Single­ton Mark & Jean Byrne (toim.), Yoga in the Modern World. Con­tem­po­rary Pers­pec­ti­ves, 100−116. Lon­don: Routledge.

McGuire, Mere­dith
2007 Embo­died Prac­tices: Nego­tia­tion and Resis­tance. – Ammer­man, Nancy T. (toim.), Eve­ry­day Reli­gion. Obser­ving Modern Reli­gious Lives, 187−200. Oxford: Oxford Uni­ver­sity Press.

Moberg, Marcus, Gran­holm Ken­neth & Peter Nynäs
2012 Tra­jec­to­ries of Post-Secular Complexity: An Int­ro­duc­tion. – Nynäs, Peter, Las­san­der, Mika & Terhi Utriai­nen (toim.), Post-Secular Society, 1−25. New Brunswick & Lon­don: Tran­sac­tion Publishers.

Nev­rin, Klas
2008 Empower­ment and Using the Body in Modern Postru­ral Yoga. –Single­ton, Mark & Jean Byrne (toim.), Yoga in the Modern World. Con­tem­po­rary Pers­pec­ti­ves, 17–35. Lon­don, NY: Routledge.

Newcombe, Suzanne
2009 The Deve­lop­ment of Modern Yoga: A Sur­vey of the Field. –Reli­gion Com­pass, 3 (6): 987‑1002.

Part­ridge, Chris­top­her
2004 The Re-enchantment of the West 1. Alter­na­tive spi­ri­tua­li­ties, Sac­ra­liza­tion, Popu­lar Cul­ture and Occul­ture. Lon­don, New York: T&T Clark Inter­na­tio­nal. 

Part­ridge, Chris­top­her
2005 The Re-enchantment of the West 2. Alter­na­tive spi­ri­tua­li­ties, Sac­ra­liza­tion, Popu­lar Cul­ture and Occul­ture. Lon­don, New York: T&T Clark International.

Pol­king­horne, Donald
1988 Nar­ra­tive Knowing in Human Sciences. Albany: State Uni­ver­sity ov NewY­ork Press.

Raub, James A.
2002 Phy­sio­lo­gical Effects of Hatha Yoga on Muscu­los­ke­le­tal and Car­dio­pul­mo­nary Func­tion. A Lite­ra­ture Review. –The Jour­nal of Alter­na­tive and Comple­men­tary Medicine. 8 (6): 797–812.

Riess­man, Cat­he­rine Koh­ler
2008 Nar­ra­tive Met­hods for the Human Sciences. Los Ange­les: Sage Publications.

Ross, Aly­son & Sue Tho­mas
2010 The Health Bene­fits of Yoga and Exercise: A Review of Com­pa­ri­son Stu­dies. –The Jour­nal of Alter­na­tive and Comple­men­tary Medicine. 16 (1): 3–12.

Räi­sä­nen, Petri
2005 Astanga: joo­gaa Sri K. Pat­tabhi Joi­sin perin­teen mukaan. Hel­sinki: Otava

Single­ton, Mark
2005 Sal­va­tion Through Relaxa­tion. Propriocep­tive The­rapy and its Rela­tions­hip to Yoga. –Jour­nal of Con­tem­po­rary Reli­gion. 20 (39): 289–304.

Single­ton, Mark
2010 Yoga Body: The Ori­gins of Modern Pos­ture Prac­tise. New York: Oxford Uni­ver­sity Press.

Sharf, Robert
2012 Expe­rience. – Mar­tin, C. & R. T. McCutc­heon (toim.), Reli­gious Expe­rience. A Rea­der, 132−150. Shef­field, Bris­tol CT: Equi­nox Publis­hing Ltd.

Smith, Ben­ja­min Ric­hard
2007 Body, Mind and Spi­rit: Towards an Ana­ly­sis of Prac­tice of Yoga. –Body & Society, 13 (25): 24–46.

Stree­ter, Chirs C. & H. Whit­field et al.
2010 Effects of Yoga Ver­sus Wal­king on Mood, Anxiety, and Brain GABA Levels: A Ran­do­mized Cont­rol­led MRS Study. –The Jour­nal of Alter­na­tive and Comple­men­tary Medicine. 16 (11): 1145–1152.

Taves, Ann
2009 Reli­gious Expe­rience Reco­si­de­red. A Buil­ding Block Approach to the Study of Reli­gion and Other Special Things. Prince­ton: Prince­ton Uni­ver­sity Press.

Taira, Teemu
2006 Not­kea uskonto. Eetos: Turku.

Taira, Teemu
2008 Uskonto nyky­kult­tuu­rissa. Avain­sa­noja ja näkö­kul­mia. –Vai­nik­kala, Erkki &  Henna Mik­kola (toim.), Nyky­aika kult­tuu­rin­tut­ki­muk­sessa, 270−300. Jyväs­kylä: Gum­me­rus. 

Taira, Teemu
2013 Making Space for Discur­sive Study of Reli­gious Stu­dies. –Reli­gion. Vol. 43 (1): 26−45.

Tay­lor, Char­les
1995 Autent­ti­suu­den etiikka. Suom. Timo Sou­kola. Hel­sinki: Gaudeamus.

Tay­lor, Char­les
2007 A Secu­lar Age. Cam­bridge (MA): Har­vard Uni­ver­sity Press.

Tay­lor, Mark C.
1998 Int­ro­duc­tion. –Tay­lor, Mark C. (toim.): Cri­tical Terms for Reli­gious Stu­dies, 1−21. Chicago, Lon­don: The Uni­ver­sity of Chicago Press.

Utriai­nen, Terhi
2010 The Post-Secular Posi­tion and Enc­han­ted Bodies. – Ahlbäck, Tore (toim.): Reli­gion and the Body: based on papers read at the sym­po­sion on Reli­gion and the Body at Åbo, Fin­land on 16−18 June 2010, 417−432. Scripta ins­ti­tuti don­ne­riani aboen­sis XXIII.

Varela, Francisco J., Thomp­son, Evan & Elea­nor Rosch
1993 The embo­died mind: Cog­ni­tive Science and Human Expe­rience. Cam­bridge, MA: The MIT Press.

Wal­liss, John
2006 Spi­ri­tua­lism and (Re-)enchantment of Moder­nity. – Beck­ford, J. A. & J. Wal­liss, Theo­ri­sing reli­gion. Clas­sical and Con­tem­po­rary Deba­tes, 32−43. Alders­hot: Ash­gate.

White, David Gor­don
2009 Sinis­ter Yogis. Chicago: The Uni­ver­sity of Chicago Press.

White, David Gor­don2012 Yoga in Prac­tice. Prince­ton & Oxford: Prince­ton Uni­ver­sity Press.

Viit­teet

[1] Orien­ta­lis­ti­sen dis­kurs­sin ja Swami Vive­ka­nan­dan vai­ku­tuk­sesta joo­gaa on käsit­teel­lis­tetty län­nessä ensi­si­jai­sesti filo­so­fian, meta­fy­sii­kan ja mys­tii­kan avulla. Tässä dis­kurs­sissa joo­gan pää­mää­rässä samād­hissa on kyse abstrak­tin tie­toi­suu­den tasolla tapah­tu­vasta trans­for­maa­tiosta, missä ruu­miil­li­suu­della tai fysii­kan lai­na­lai­suuk­silla ei ole suurta mer­ki­tystä (ks. esim. Alter 2004). Vive­ka­nan­dan käsi­tyk­sen mukaan joo­gassa tapah­tuva proprio­sep­tio (asento– ja lii­ke­aisti; kehon sisäi­siin tapah­tu­miin liit­ty­vät havain­not ja ais­ti­muk­set) avaa por­tin tie­toon ja suo­raan havain­toon pyhästä (numi­nous) tai Juma­lasta. (Single­ton 2005, 299). Käsite  imma­nentti viit­taa ko. dis­kurs­sin kon­teks­tissa ajassa ja tilassa inhi­mil­li­sille ais­teille läsnä ole­vaan, ruu­miil­li­seen ole­mas­sao­loon ank­ku­roi­tu­vaan aistikokemukseen.

[2] Trans­for­maa­tion käsit­teellä on monia vivah­teita ja käyt­töyh­teyk­siä. Tässä sillä vii­ta­taan yksi­lön sub­jek­tii­vi­seen koke­muk­seen itsessä ja oman elä­män käy­tän­nöissä tapah­tu­vista mer­kit­tä­vistä, jopa radi­kaa­leista, myön­tei­sistä muutoksista.

[3] Vive­ka­nan­dan mukaan hat­ha­joo­gan fyy­si­set tavoit­teet – ter­veys ja pitkä ikä – ovat alis­tei­sia raja joo­gan hen­ki­sille tavoit­teille. Tämä jaot­telu fyy­si­seen ja hen­ki­seen joo­gaan elää moder­nin joo­gan eri muo­doissa edel­leen. Vive­ka­nan­dan kes­kei­sestä roo­lista ja vai­kut­teista trans­na­tio­naa­li­sen moder­nin joo­gan muo­toi­le­mi­sessa ks. esim. De Mic­he­lis 2005; Newcombe 2009, 988–989; White 2009, 45–48;  Single­ton 2005; 2010, 5, 18–19, 70–76.

[4] Maya Bur­ger (2006) on tut­ki­nut astan­ga­joo­ga­har­joi­tusta Max Webe­rin käsit­teen sal­va­tion goods kon­teks­tissa: pelas­tus on jotain mitä uskon­not tar­joa­vat kan­nat­ta­jil­leen. Kyse on mer­ki­tyk­sistä ja arvoista, joi­den puo­lesta kan­nat­ta­jat ovat val­miita ponnistelemaan.

[5] Ks. esim. Raub 2002, Stree­ter 2010, Ross & Tho­mas 2010.

[6] Jeremy Car­rette (2005) on kuvan­nut hen­ki­syy­den käsit­teen ympä­rille esiin­ty­neitä dis­kurs­seja län­ti­sessä maa­il­massa. Hen­ki­syys­dis­kurs­sien juu­ret ovat valis­tusa­jalla alka­neessa uskon­non moder­ni­saa­tio− ja pri­va­ti­soi­tu­mis­ke­hi­tyk­sessä. Car­ret­ten mukaan uskon­nol­li­sen (reli­gious) erot­ta­mi­nen maal­li­sesta (secu­lar) liit­tyy oleel­li­sesti län­ti­sen maa­il­man poliittiis-taloudellisiin teki­jöi­hin, ja siksi seku­laa­rin ja uskon­non mää­rit­te­lyt ovat toi­siinsa sidok­sissa. Mikäli hen­ki­syy­den käsi­tettä mää­ri­tel­lään saman­lai­sella logii­kalla kuin uskon­non käsi­tettä, se mer­kit­sisi hen­ki­syy­den erot­ta­mista omaksi saa­rek­keek­seen esi­mer­kiksi sel­lai­sista inhi­mil­li­sen elä­män alueista kuin kult­tuuri, talous ja politiikka.

[7] Koke­muk­sen tut­ki­muk­sessa irrot­tau­dun siten klas­si­sen uskon­to­fe­no­me­no­lo­gian perin­teestä jossa uskon­non ydin pai­kan­tuu yksi­lön sisäi­seen koke­muk­seen, eril­leen kon­teks­tu­aa­lis­ten ja kult­tuu­ris­ten teki­jöi­den vai­ku­tuk­sesta. Robert Shar­fin mukaan on huo­noa päät­te­lyä, jos uskon­to­tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen koh­teeksi kon­struoi­daan tut­kit­ta­vien ”sisäi­nen koke­mus”: ”Scho­lars of reli­gion are not pre­sen­ted with expe­riences that stand in need of interpre­ta­tion, but rat­her with texts, nar­ra­ti­ves, per­for­mances, and so forth” (Sharf 2012, 147).

[8] Kie­li­tie­teen, ant­ro­po­lo­gian ja psy­ko­lo­gian pii­rissä on jo jon­kin aikaa vai­kut­ta­nut näke­mys ruu­miil­lis­tu­neesta kog­ni­tiosta (embo­died cog­ni­tion), jonka mukaan infor­maa­tion pro­ses­sointi ei ole abstrak­tia, ympä­ris­tös­tään irral­lista mie­len toi­min­taa; aja­tuk­set ja tun­teet emer­goi­tu­vat ruu­miin, mie­len ja maa­il­man hie­no­syi­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tulok­sena (ks. esim. Varela et al. 1993).

[9] Disenc­hant­ment: pet­ty­mys, lumouk­sen haih­tu­mi­nen, har­ha­ku­vi­tel­mista herää­mi­nen. Termi syn­tyi Webe­rin tut­kiessa ns. maa­il­ma­nus­kon­to­jen suh­detta talous­e­tiik­kaan: ”Intel­lec­tua­lism suppres­ses belief in magic, the world’s proces­ses become disenc­han­ted, lose their magical sig­ni­ficance, and hence­forth simply ’are’ and ’hap­pen’ but no lon­ger sig­nify anyt­hing” (Kip­pen­berg 2009, 66). Weber lai­nasi ter­min Schil­le­riltä kuva­tak­seen moder­ni­tee­tin pes­si­mis­ti­siä visioita (Wal­liss 2006, 32).

[10] Ks. esim. Moberg et al. 2012, 3−8. Casa­nova (2012, 27−46) erit­te­lee sekä etu­liit­teen post– että perus­sa­nan seku­laari monia mer­ki­tyk­siä. Kir­jassa A Secu­lar Age Char­les Tay­lor (2007) viit­taa käsit­teellä post­se­ku­laari seku­la­ri­saa­tio­nar­ra­tii­vin valta-aseman jäl­kei­seen aikaan.

[11] Ks. Taira 2006.

[12] Mark C. Tay­lor (1998, 1) kuvaa moder­nin itse­mää­rit­te­lyä diko­to­mioin tunne/järki, intuitio/ajattelu, taikausko/tiede, yksinkertaisuus/kompleksisuus, jol­loin jäl­kim­mäi­nen termi luon­neh­tii sitä, mikä on moder­nille ominaista.

[13] Nyky­tut­ki­muk­sen pii­rissä ei ole kui­ten­kaan yksi­mie­li­syyttä siitä, mitkä ovat joo­gan käsit­teen juu­ret tai mitä sana jooga mer­kit­see. Joo­gan käsit­teellä ei filo­so­fi­sis­sa­kaan teks­teissä aina vii­tata Yoga-koulukuntaan. Termi on filo­so­fis­ten kon­teks­tien ohella ylei­nen myös sans­kri­tin maal­li­sissa teks­teissä ja saa niissä vaih­te­le­via mer­ki­tyk­siä. (Jacob­sen 2005, 4–5, White 2012, 2–3.)

[14] Joo­gan kah­dek­san osaa ovat 1) yama (pidät­täy­ty­mis­lu­pauk­set), 2) niy­ama (käyt­täy­ty­mis­sään­nöt), 3) āsana (asen­not), 4) prānāyāma (hen­gi­tyk­sen kont­rol­lointi), 5) pra­tyāhāra (ais­tien hal­linta), 6) dhā­ranā (kes­kit­ty­mi­nen), 7) dhyāna (mie­tis­kely, medi­taa­tio), 8) samādhi (valais­tu­mi­nen) (Ketola 2008, 163; Single­ton 2010, 26).

[15] Askee­tit hyl­kä­si­vät tiu­kat hin­du­lai­suu­den peri­aat­teet kuten kas­ti­lai­tok­sen, ja monet hei­dän alku­pe­räi­sistä opet­ta­jis­taan oli­vat­kin budd­ha­lai­sia.  Hei­dän har­joi­tuk­ses­saan sekoit­tui syn­kre­tis­ti­sesti ele­ment­tejä tant­ri­sesta joo­gasta, Mahayana-buddhalaisuudesta, shai­vis­mistavaish­na­vis­mista, isla­mista sekä ei-hindulaisesta aske­tis­mista. (Jacob­son 2005, 18; Liber­man 2008, 101, Single­ton 2010, 27–28.)

[16] Bha­ga­vad­gi­tassa mai­ni­taan kolme joo­gan pol­kua, joita seu­raa­malla voi oppia tun­te­maan juma­lan: kar­may­oga, bhak­tiy­oga ja jñā­nay­oga (Single­ton 2010, 26). Vive­ka­nan­dan lisäys hänen omassa tul­kin­nas­saan Patañ­ja­lin joo­ga­suut­rista on nel­jäs tie raja yoga (Newcombe 2009, 989).

[17] Patañ­jali kuvaa suut­rissa joo­gaa itsen kont­rol­loin­nin mene­tel­mänä, jonka pää­mää­ränä on täy­del­li­nen tie­toi­suu­den liik­kei­den lak­kaa­mi­nen (yoga-citta-vŗtti-nirodha) (Newcombe 2009, 987).

[18] Suu­rin osa har­joit­ta­jista tekee ensim­mäistä sar­jaa eli ”tera­pia­sar­jaa ”(yoga chi­kitsa). Toi­seen sar­jaan (nāḍī-śodhana) eli ”ener­geet­tis­ten” ja fyy­sis­ten her­mo­ra­to­jen puh­dis­tus ede­täk­seen on teh­tävä har­joi­tusta sään­nöl­li­sesti vähin­tään kaksi vuotta. Kol­mas sarja (sthira-bhaga) on jaettu nel­jään osaan A, B, C ja D. (Räi­sä­nen 2005, 21.)

[19] Teks­ti­näyt­teissä haas­ta­tel­ta­vien nimet on muu­tettu. Sitaat­teja on muo­kattu luki­jays­tä­väl­li­sem­miksi tii­vis­tä­mällä sekä puhe­kie­leen luon­tai­sesti kuu­lu­via ilmai­suja karsimalla.

[20] Tämän kri­tee­rin perus­telu on astan­ga­joo­ga­sa­lien ope­tus­suo­si­tuk­sessa ja liit­tyy myös omaan har­joi­tus­ko­ke­muk­seen poh­jaa­vaan ymmär­ryk­seen siitä, mil­lai­nen har­joit­te­luin­ten­si­teetti tekee har­joi­tuk­sen mie­lek­kääksi ja tukee sii­hen sitoutumista.

[21] Bra­mii­ni­kou­lu­tuk­sen saa­nut Pat­tabhi Jois seu­rasi Shan­ka­ran vakiin­nut­ta­maa ei-dualistista Advaita Vedan­tan filo­so­fiaa. Joi­sin mukaan astan­ga­joo­gan neljä haa­raa (pra­tyāhāra - ais­tien hal­linta, dhā­ranā – kes­kit­ty­mi­nen, dhyāna - mie­tis­kely, samādhi - valais­tu­mi­nen) kyt­key­ty­vät Advai­tan filo­so­fi­aan, jonka mukaan koke­mus itsestä on yhtä kuin koke­mus Juma­lasta. (Dona­haye & Stern 2005, xxvii, 183.)

[22] Liber­man arvioi, että nyky­joo­gassa huo­mio kes­kit­tyy lii­aksi fyy­si­syy­teen ja ais­til­li­seen mie­li­hy­vään (bhoga vs. yoga). Hän jäl­jit­tää nyky­joo­gan syn­kre­tis­ti­set juu­ret mutta myös sen elin­tär­keät autent­ti­set piir­teet, jotka ovat riip­pu­mat­to­mia tra­di­tion puh­tau­desta tai alkuperäisyydestä.

[23] Jen­ni­fer Lea on ana­ly­soi­nut sitä, voiko joo­ga­har­joi­tusta pitää Foucault’n tar­koit­ta­massa mer­ki­tyk­sessä itsestä huo­leh­ti­mi­sena (care of the self) ja tar­jo­aako moderni asen­to­joo­ga­har­joi­tus nyky­ajan ihmi­sille mah­dol­li­suu­den vapau­tu­mi­seen ja parem­paan elä­män­laa­tuun, vai onko har­joi­tuk­sessa kyseessä vain uuden­lai­sesta itsen hal­lin­nan tekniikasta.