Uskontoa, henkisyyttä ja mediatisaatiota

Download PDF

Heikki Peso­nen
Hel­sin­gin yliopisto

Uskon­non­tut­ki­muk­sessa, kuten kai­kessa tie­teel­li­sessä tut­ki­muk­sessa, käy­dään jat­ku­vaa kes­kus­te­lua tie­tee­na­lan kes­keis­ten käsit­tei­den mää­rit­te­lystä. Uskon­non käsite on luon­nol­li­sesti uskon­to­tie­teen se käsite, josta on kiis­telty tie­tee­na­lan alkua­joista läh­tien, mutta jonka sisäl­löstä ei tulla kos­kaan pää­se­mään lopul­li­seen yhtei­sym­mär­ryk­seen. Artik­ke­lis­saan “Rat­kai­sueh­do­tus uskon­non mää­rit­te­ly­ky­sy­myk­seen” Jaakko Närvä tekee esi­tyk­sen, jonka mukaan uskon­non käsit­teen vält­tä­mät­tö­mät ja riit­tä­vät ehdot huo­mioiva mää­ri­telmä “on toi­miva vaih­toehto uskon­non mää­rit­te­lyssä”. Närvä käy yksi ker­ral­laan läpi kes­kei­set tavat mää­ri­tellä uskon­toa, osoit­taa nii­den puut­teet ja esit­tää (sti­pu­loi) lopuksi oman mää­ri­tel­mänsä. Närvä kat­soo, että hänen mää­ri­tel­mänsä kautta myös uskon­to­tie­teelle voisi muo­dos­tua sel­keämpi iden­ti­teetti, koska täl­löin tut­ki­muk­sen kohde olisi tar­kem­min havaittavissa.

Hyvässä tut­ki­muk­sessa tut­ki­mus­kä­sit­tei­den sisältö joka tapauk­sessa yleensä ava­taan, jotta lukija tie­tää, min­kä­lai­sessa mer­ki­tyk­sessä käsi­tettä kysei­sessä tut­ki­muk­sessa käy­te­tään ja min­kä­lai­seen teo­reet­ti­seen kehyk­seen tut­kija sitou­tuu. Eija Lep­pä­vuo­ren astan­ga­joo­gan har­joit­ta­jien koke­muk­sia käsit­te­le­vän artik­ke­lin yhtenä kes­kei­senä käsit­teenä toi­mii hen­ki­syys, joka on uskon­non käsit­teen paha­mai­nei­nen pik­ku­veli. Lep­pä­vuori rat­kai­see mää­rit­te­lyn ongel­man esit­tä­mällä aluksi jaon orga­ni­soi­tuun, jäyk­kään uskon­nol­li­suu­teen ja koke­muk­sel­li­seen, yksi­löl­li­seen hen­ki­syy­teen. Tämän jäl­keen hän ryh­tyy tar­kas­te­le­maan sitä, miten asta­ga­joo­gan har­joit­ta­jat itse näke­vät tämän jaon, miten he mää­rit­te­le­vät hen­ki­syyttä ja miten hei­dän ker­ron­nas­saan ruu­miil­li­nen ja hen­ki­nen koke­mus suh­teu­tu­vat toisiinsa.

Teemu Taira ana­ly­soi artik­ke­lis­saan suo­ma­lais­ten sano­ma­leh­tien uskon­nol­lista tar­jon­taa taval­li­sena päi­vänä. Hänen tut­ki­muk­ses­saan uskonto tar­koit­taa sekä ins­ti­tuu­tiota ja perin­teitä että ei-instituutionaalisia viit­tauk­sia “yli­luon­nol­li­seen, tai­kuu­teen ja näky­mät­tö­miin voi­miin”. Taira mää­rit­te­lee myös käsit­teen ‘taval­li­nen’, jotta luki­jalle tulee sel­väksi, että hän tut­kii leh­tien sisäl­töjä ajan­koh­tana, joka ei ole uskon­to­uu­ti­soin­nin kan­nalta merkittävä.

Taira tar­kas­te­lee artik­ke­lis­saan myös uskon­non media­ti­saa­tiota. Tans­ka­lai­sen media­tut­kija Stig Hjar­var­din mukaan uskon­non media­ti­saa­tio näkyy nyky-yhteiskunnassa siten, että media on otta­nut uskon­noille perin­tei­sesti kuu­lu­via teh­tä­viä, media maal­lis­taa yhteis­kun­taa ja media bana­li­soi uskon­toa sekoit­ta­malla ins­ti­tu­tio­naa­li­sen uskon­non ja kan­san­omai­sen uskon­nol­li­suu­den ele­ment­tejä. Hjar­var­din teo­riaa on syystä kri­ti­soitu eikä se saa täyttä tukea myös­kään Tai­ran tut­ki­muk­sen poh­jalta. Joka tapauk­sessa media­ti­saa­tion idea ker­too siitä, miten mer­kit­tävä rooli medialla on myös uskon­to­jen säi­ly­mi­sen kan­nalta. Taira kir­joit­taa, että “uskon­nol­li­set ryh­mät ja orga­ni­saa­tiot jou­tu­vat kamp­pai­le­maan omasta pai­kas­taan yhteis­kun­nassa media­hal­lin­nan avulla” ja ne jou­tu­vat oikeut­ta­maan oman ole­mas­sao­lonsa ja jat­ku­vuu­tensa median kautta.

Media on käsit­teenä yhtä liu­kas ja han­ka­lasti mää­ri­tel­tävä kuin mikä tahansa muu tut­ki­muk­sessa käy­tet­tävä käsite. Lisäksi sen sisältö muut­tuu väis­tä­mättä koko ajan yhteis­kun­nan muut­tuessa. Ylei­sessä mer­ki­tyk­sessä ‘vies­tin­tä­vä­line’ tai ‘välit­täjä’ medialla voi­daan käy­tän­nössä tar­koit­taa esi­mer­kiksi leh­dis­töä, radiota, tele­vi­siota ja vii­mei­sim­pänä inter­ne­tiä, joka yhdis­te­lee ja laa­jen­taa kaik­kia aikai­sem­pia media­muo­toja. Uskon­nol­li­sille yhtei­söille inter­net on kenttä tai väylä, joka antaa peri­aat­teessa (aina­kin vielä tois­tai­seksi) rajat­to­mat mah­dol­li­suu­det välit­tää omaa sano­maa. Toi­saalta media­hal­linta inter­ne­tissä saat­taa tar­koit­taa sen hal­lin­taa, miten juuri oman yhtei­sön ääni saa­daan erot­tu­maan luke­mat­to­mien mui­den äänien joukosta.

Media on luon­nol­li­sesti myös uskon­non­tut­ki­joille väline, jolla oma ääni saa­daan kuu­lu­ville. Perin­teis­ten pai­net­tu­jen tie­teel­lis­ten jour­naa­lien, anto­lo­gioi­den ja mono­gra­fioi­den lisäksi inter­net tar­joaa lukui­sia tapoja omien tut­ki­mus­tu­los­ten välit­tä­mi­seen. Näi­den jou­kossa Uskon­non­tut­ki­jan, Approac­hing Reli­gion –online-lehden ja Elo­ren tapai­set tie­teel­li­set open access –jul­kai­sut mah­dol­lis­ta­vat tut­ki­mus­tie­don vapaan ja mak­sut­to­man levi­tyk­sen kaik­kien saataville.