Uupuneita perheitä ja horjuvaa uskoa (Joona Saari)

Download PDF

Joona Saari
Turun yliopisto

Johanna Hur­tig 2013. Tai­vaan tai­met. Uskon­nol­li­nen yhtei­söl­li­syys ja väki­valta. Tam­pere, Vas­ta­paino, 336 s.

Las­ten­suo­je­lusta väi­tel­leen tut­ki­jan, yhteis­kun­ta­tie­tei­den toh­tori Johanna Hur­ti­gin Tai­vaan tai­met maa­laa luki­jan mie­leen kuvaa van­hoil­lis­les­ta­dio­lais­las­ten arkea ympä­röi­västä väki­val­lan ilma­pii­ristä. Van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­sen per­he­taus­tan itse omaava Hur­tig avaa tut­ki­muk­ses­saan val­lan osuutta mer­ki­tys­suh­tei­den ver­kossa, jonka säi­keet punou­tu­vat suur­per­hei­den muo­dos­ta­man yhtei­sön ympä­rille. Tut­ki­mus on jaettu sel­keästi kol­meen eri osaan, mikä hel­pot­taa koko­nai­suu­den hah­mot­ta­mista. Ensim­mäi­sessä osassa Hur­tig alus­taa tut­ki­muk­sensa ker­to­malla van­hoil­lis­les­ta­dio­lais­per­hei­den arjesta ja liik­keen nykyi­sestä tilasta sekä tut­ki­muk­sensa toteuttamisesta.

Nimet­tö­mät eivät pysy vaiti

Les­ta­dio­lais­liike on mur­ros­vai­heessa, kun kauan pii­lossa pysy­neet väki­val­ta­ko­ke­muk­set kai­ve­taan esiin. Väki­val­taa yhtei­sön sisällä koke­neet uhrit ker­to­vat lap­suu­des­saan koke­mas­taan vää­ryy­destä ja ympä­ris­töstä, jossa teot tapah­tui­vat. Muu­tok­sen sijoit­tu­mi­nen nyky­het­keen liit­tyy tut­ki­jan mukaan infor­maa­tio­tek­no­lo­gian kehi­tyk­seen, joka on vai­kut­ta­nut maa­il­maan paitsi glo­baa­lilla, myös pai­kal­li­sem­min yhtei­söl­li­sellä tasolla. Pysy­viin van­hoil­li­siin arvoi­hin nojaa­van yhtei­sön hie­rar­kia­ra­ken­netta hei­lut­taa nyt tie­don vapaampi kulku. Median kautta suu­ren ylei­sön tie­tou­teen tul­leet hyväk­si­käyt­tö­ta­pauk­set roh­kai­si­vat monet muut­kin liik­keen jäse­net avau­tu­maan koke­mas­taan hyväk­si­käy­töstä. Eri­tyi­sesti inter­ne­tin tar­joa­man nimet­tö­myy­den tur­vin on väki­val­lan uhrien ollut hel­pom­paa jakaa oma tari­nansa maa­il­malle. Hur­tig käsit­te­lee teok­ses­saan onnis­tu­neesti myös ker­to­mi­sen vai­keutta ja vai­ke­ne­mi­sen syitä.

Las­ten­suo­je­lun ja sosi­aa­li­työn alalle pai­kan­tu­van tut­ki­muk­sen teh­tä­vänä on tuot­taa tie­toa lap­sen väki­val­ta­ko­ke­muk­sesta ja sen käsit­te­lystä uskon­nol­li­sen yhtei­sön kult­tuu­ri­sessa kon­teks­tissa. Hur­tig ottaa tut­ki­muk­sel­laan osaa myös uskon­to­tie­teen, uskon­to­so­sio­lo­gian ja käy­tän­nön teo­lo­gian kes­kus­te­luun. 178 eri ker­to­musta väki­val­ta­ko­ke­muk­sista toi­mi­vat tut­ki­muk­sen pää­asial­li­sena läh­teenä, leh­dis­tö­tie­dot­tei­den ja uhrien lähio­mais­ten anta­mien tie­to­jen lisäksi. Uhrien ker­to­muk­sista tut­ki­jan teok­seen vali­koi­mat otteet luo­vat tut­ki­muk­selle tari­nan­omaista luon­netta ja anta­vat luki­jalle mah­dol­li­suu­den hypätä het­kel­li­sesti osaksi haas­tat­te­lu­ti­lan­teita. Hur­tig kate­go­ri­soi yksi­löi­den koke­muk­set ja käsit­te­lee niistä koos­tu­via koko­nai­suuk­sia pää­asiassa val­lan ja moraa­lin näkö­kul­masta. Tut­ki­muk­sen toteu­tusta ava­taan yksi­tyis­koh­tai­sesti ja var­sin­kin sen eteen tuo­mat eet­ti­set haas­teet tuo­daan sel­keästi esiin esimerkkikaaviolla.

Kes­kus­ri­kos­po­lii­sin ottaessa tut­ki­jaan yhteyttä tämä kiel­täy­tyi luo­vut­ta­masta tut­ki­muk­sensa aineis­toa, uhrien yhteys­tie­toja tai teki­jöi­den nimiä polii­sille. Tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­vien kanssa luotu vai­tio­lo­vel­vol­li­suus oli rat­kai­se­vassa ase­massa tämän eet­ti­sen ongel­man rat­kai­sussa. Hur­tig perus­te­lee jokai­sen uhrin voi­van itse ker­toa polii­sille halu­tes­saan omasta menneisyydestään.

Hur­tig ker­too myös tien­neensä erään sek­su­aa­li­sen väki­val­lan teki­jän olleen yhtei­sössä kor­keassa ase­massa ja suh­tau­tu­neen hyvin kriit­ti­sesti tut­ki­muk­seen sekä Hur­ti­gin tut­ki­juu­teen. Tehty rikos itses­sään oli jo lain sil­missä van­hen­tu­nut. Hen­ki­lö­koh­tai­sesta kuor­mi­tuk­sesta huo­li­matta tut­kija suh­tau­tui infor­maa­tioon samalla tavoin kuin mui­ta­kin teki­jöitä kos­ke­vaan tie­toon, vält­täen tun­nis­tet­ta­vuutta teks­tis­sään. Hur­ti­gin mukaan eet­ti­sistä peri­aat­teista ei tut­ki­muk­sen teossa voi tinkiä.

Raken­teel­li­nen väki­valta sine­töi­dään synneillä

Teok­sen toi­sessa osassa Hur­tig vas­taa kah­teen ensim­mäi­seen tut­ki­mus­ky­sy­myk­seensä ja tuo esiin, mil­lai­sesta väki­val­lasta uhrit ja hei­dän lähei­sensä ker­to­vat sekä mil­lai­sia eri­tyis­piir­teitä van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­nen usko ja yhtei­söl­li­syys tuot­ta­vat väki­val­lan muo­toi­hin, koke­muk­siin ja koke­mus­ten rat­kai­suun. Vii­mei­sessä osassa sel­viää, mitkä liik­keen opil­li­set tul­kin­nat ja sosio-kulttuurisen todel­li­suu­den ulot­tu­vuu­det aut­ta­vat väki­val­ta­ko­ke­muk­sen ymmärtämisessä.

Suu­rin osa koe­tusta väki­val­lasta on sek­su­aa­lista väki­val­taa, jonka teki­jänä on yleensä uhria lähellä oleva ihmi­nen, kuten per­heen­jä­sen, suku­lai­nen tai tut­ta­va­per­heen jäsen. Hur­tig ker­too kuinka lap­suus päät­tyy trau­maat­ti­sesti sei­nään, kun lapsi alis­te­taan väki­val­lan alai­seksi. Suur­per­heen van­hem­pien lap­sil­leen antama huo­mio voi jäädä vähäi­seksi, jol­loin sisa­rus­ten sopeu­tu­mi­nen per­heen tar­koin sää­del­tyyn arkeen käy vai­keaksi. Tämän­lai­nen uupu­muk­sen, rajo­jen ja mie­hi­sen val­lan ilma­piiri luo tut­ki­jan mukaan väki­val­lalle mah­dol­li­suu­den ilmen­tyä. Tätä Hur­tig kut­suu raken­teel­li­seksi väki­val­laksi. Ehkäi­syyn liit­ty­vät sään­nöt ovat hänen mukaansa tämän van­hoil­lis­les­ta­dio­lais­per­heissä usein val­lit­se­van väki­val­lan ilma­pii­rin taustalla.

Lähim­mäi­sen­rak­kau­teen ja oikeu­den­mu­kai­suu­teen perus­tu­vat arvot eivät siis riitä tur­vaa­maan yhtei­sössä kas­va­van ihmi­sen lap­suutta väki­val­lalta. Les­ta­dio­lais­liik­keen sisällä tapah­tu­neet hyväk­si­käyt­tö­ta­pauk­set pidet­tiin visusti sisä­pii­rissä ja uhreja keho­tet­tiin pitä­mään asia omana tie­to­naan. Syy­tös­ten pelät­tiin rik­ko­van yhtei­sön sosi­aa­lis­ten suh­tei­den luo­maa pyhää luot­ta­musta.  Uhrit koki­vat usein itse teh­neensä vää­rin. Esi­mer­keistä käy ilmi, kuinka sek­su­aa­li­sen väki­val­lan alai­seksi jou­tu­nut lapsi ei pyri pää­se­mään pois tilan­teesta tapah­tu­ma­het­kellä, vaikka tie­tää­kin ole­vansa vää­ryy­den koh­teena. Teon jäl­keen uhri syyt­tää myös itse­ään, koska antoi hyväk­si­käy­tön tapah­tua. Häpeän ja syn­nin käsit­tei­den avulla les­ta­dio­lai­sus­koon ope­tettu lapsi saa­tiin tehok­kaasti vai­ke­ne­maan häneen koh­dis­tu­neesta väkivallasta.

Eheä koko­nai­suus

Tut­ki­muk­sen toteu­tus ja rakenne käy­tiin läpi hyvin ja osit­tain jopa oppi­kir­ja­mai­sesti. Alussa osit­tain ras­kaak­si­kin käy­nyt teksti keve­nee tyy­lil­tään, kun Hur­tig pää­see käsit­te­le­mään ja ana­ly­soi­maan kokoa­maansa aineis­toa. Aineis­ton luoma tari­na­mai­nen ote oli ter­ve­tul­lut lisä. Aiheesta toi­seen lii­ku­taan sula­vasti ja yksit­täis­ten koke­muk­sien kautta käsi­tel­lään isom­pia koko­nai­suuk­sia, kuten väki­val­lan eri ilme­ne­mis­muo­toja. Kaa­vioita käy­te­tään har­ki­ten ja ne kokoa­vat moniin eri alao­siin jae­tut aiheet, koko­nais­ku­vaa selkeyttäen.

Tut­kit­ta­van yhtei­sön eri­tyis­piir­teet tuo­tiin esiin hyvin ja lukija saa sel­keän kuvan kult­tuu­ri­sesta ympä­ris­töstä, jossa väki­val­lan uhrit eli­vät. Hyvin ras­kasta, hen­ki­lö­koh­taista ja vaka­vaa aihetta poh­di­taan neut­raa­listi ja asial­li­sesti, eikä haas­tat­te­lu­jen aiheut­ta­mia tun­ne­kuo­huja ole pääs­tetty vai­kut­ta­maan tut­ki­muk­seen mer­kit­tä­västi. Teok­sen lop­puun on lii­tetty myös tut­ki­muk­sessa käy­tetty haas­tat­te­lu­runko, sekä haas­ta­tel­ta­ville ennen mah­dol­li­sia tapaa­mi­sia annettu informaatio.

Tut­ki­mus koros­taa yhteis­kun­nan vas­tuuta ja väki­val­ta­työn toi­min­ta­mal­leja, joissa pyri­tään työs­ken­te­le­mään yksilö– ja per­he­ta­soa laa­jem­min. Mies­val­tai­nen kult­tuuri edis­tää Hur­ti­gin pää­tel­mien mukaan hyväk­si­käy­tön salai­lua van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­syh­tei­sössä ja on osal­taan syyl­li­nen liik­keen arvoissa tapah­tu­nei­siin vää­ren­ty­miin. Teos tuo onnis­tu­neesti esiin, kuinka rakas­tava ja hen­gel­li­nen koti voi myös toi­mia kulis­sina, jonka avulla riis­tetty lap­suus ja tur­vat­to­muus kote­loi­daan tehok­kaasti pii­loon yhteis­kun­nan turvaverkolta.