Muslimien arkipäivän käytännöt tämän päivän Euroopassa (Anu Heinonen)

Download PDF

Anu Hei­no­nen
Hel­sin­gin yliopisto

Euroop­pa­lais­mus­li­mien arki­päi­vän käy­tän­nöt (ruo­an­laitto, syö­mi­nen, kulut­ta­mi­nen, muoti, ritu­aa­lit) saa­vat var­sin vähän huo­miota tämän päi­vän euroop­pa­lai­sessa jul­ki­sessa kes­kus­te­lussa. Myös tut­ki­joi­den kes­kuu­dessa huo­mio kiin­nit­tyy joka­päi­väis­ten käy­tän­tö­jen tut­ki­mi­sen sijaan useim­mi­ten isla­mi­lai­seen lakiin, mus­li­mien integroi­tu­mi­seen euroop­pa­lai­siin yhteis­kun­tiin tai tur­val­li­suus­nä­kö­kul­mia tar­kas­te­le­viin kysy­myk­siin. Samalla kui­ten­kin mus­li­mien arki­päi­vän käy­tän­teet eivät ainoas­taan liity isla­mi­lai­seen tra­di­tioon tai itsensä toteut­ta­mi­seen vaan ne ilmen­tä­vät monin eri tavoin kulttuuris-uskonnollis-sosiaalisia mer­ki­tyk­siä, jotka luo­vat mei­dän ja mui­den väli­siä rajoja, toi­mi­vat yhteis­ten arvo­jen ilmen­ty­minä, vah­vis­ta­vat sosi­aa­li­sia siteitä sekä sym­bo­loi­vat kuu­lu­mista tiet­tyyn ryh­mään (Toguslu & Leman 2013, 12).

Leu­ve­nin kato­li­sessa yli­opis­tossa toi­miva Fet­hul­lah Gülen oppi­tuoli (The Gülen Chair for Intercul­tu­ral Stu­dies) jär­jesti mar­ras­kuun lopussa 2013 kan­sain­vä­li­sen works­ho­pin ”Eve­ry­day Life Prac­tices of Mus­lims in Europe. Aest­he­tics and Con­sump­tion”, jossa tar­kas­tel­tiin mus­li­mien arki­päi­vän käy­tän­tei­siin sekä kulut­ta­mi­seen liit­ty­viä kysy­myk­siä.[1] Tilai­suu­den pää­pu­hu­jana toimi brit­ti­läi­nen ant­ro­po­lo­gian pro­fes­sori Emma Tarlo, joka on useissa kir­joissa ja artik­ke­leissa tar­kas­tel­lut isla­mi­laista muo­tia sekä eri­tyi­sesti Iso-Britanniassa asu­vien mus­li­mien asen­teita hui­via, muo­tia sekä hija­bin kau­pal­lis­tu­mista koh­taan. Syk­syllä 2013 ilmes­ty­nyt Tar­lon sekä hol­lan­ti­lai­sen ant­ro­po­lo­gian ja sosio­lo­gian pro­fes­sori Anne­lies Moor­sin toi­mit­tama teos ”Isla­mic Fas­hion and Anti-Fashion. New pers­pec­ti­ves form Europe and North Ame­rica” tar­kas­te­lee glo­baa­listi mus­li­mien pukeu­tu­mi­seen ja tyy­liin liit­ty­viä kysy­myk­siä. Kirja muun muassa poh­tii, onko löy­det­tä­vissä yksi, yhtei­nen Euroo­passa asu­vien mus­li­mien tapa pukeu­tua vai onko enne­min­kin niin, että alu­eel­li­set ja pai­kal­li­set eri­tyis­piir­teet, tie­tyt uskon­nol­li­set tra­di­tiot sekä kan­sain­vä­li­set ja mus­li­mien läh­tö­maista tule­vat vai­kut­teet luo­vat moni­nai­sia muo­din ja tyy­lin kent­tiä. Euroop­pa­lai­sesta näkö­kul­masta kirja tar­kas­te­lee Itä-Euroopan ”van­ho­jen” mus­li­mien ja Lähi-idästä sekä muu­alta tul­lei­den ”uusien” mus­li­mien väli­siä eroja ja nii­den välistä dyna­miik­kaa sekä poh­tii, mitä tar­koit­taa olla ver­hot­tuna tai pei­tet­tynä niin käyt­tä­jän kuin kat­so­jan­kin näkökulmasta.

Toi­sen suku­pol­ven euroop­pa­lais­mus­li­mien arki­päi­vän käy­tän­tei­den näh­dään ole­van muu­tok­sessa, mikä nos­taa tut­ki­joi­den kiin­nos­tuk­sen koh­teiksi uusia tut­ki­musai­heita. Leu­ve­nissä jär­jes­te­tyssä works­ho­pissa esi­tel­tiin val­mis­teilla ole­via väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­sia, jotka tar­kas­te­le­vat perin­teis­ten ja pal­jon jul­ki­suu­dessa esillä ollei­den huivi ja mos­keija –kysy­mys­ten rin­nalla esi­mer­kiksi kysy­mystä toi­sen suku­pol­ven maa­han­muut­ta­jien seksuaali-identiteetistä, avio­liit­to­käy­tän­teistä sekä ruo­ka­tot­tu­muk­sista. Tämä kat­saus perus­tuu tilai­suu­dessa kuul­tui­hin esityksiin.

Kau­pal­lis­tuva glo­baali isla­mi­lai­nen muoti

Mus­li­mien pukeu­tu­mi­seen liit­ty­vät kysy­myk­set ovat vii­meis­ten parin vuo­si­kym­me­nen aikana ja eri­tyi­sesti 9/11 jäl­keen nous­seet osaksi jul­ki­suu­dessa käy­tyä isla­miin liit­ty­vää kes­kus­te­lua. Huo­miota on kiin­ni­tetty lähinnä sii­hen, ovatko mus­li­mi­nais­ten kas­vo­huntu tai huivi sal­lit­tuja vai ei ja missä mää­rin nii­den käyttö perus­tuu nai­sen omaan valin­taan vai enne­min­kin pak­koon. Osassa Euroo­pan maista hui­vi­kiel­toa on perus­teltu muun muassa euroop­pa­lais­ten arvo­jen kun­nioit­ta­mi­sella sekä isla­mi­lai­sen fun­da­men­ta­lis­min ja sen aiheut­ta­man tur­val­li­suusu­han pelolla. Sillä, miten pukeu­dumme, näyt­tää­kin Emma Tar­lon mukaan ole­van mer­ki­tystä tämän päi­vän Euroo­passa. Samalla kun kes­kus­te­lua on pit­kälti ohjan­nut tie­tyn­lai­siin ste­reo­ty­pioi­hin nojau­tu­mi­nen, on se jät­tä­nyt huo­mioi­matta vii­me­ai­kai­sen kehi­tyk­sen, joka liit­tyy isla­mi­lai­seen muo­tiin ja tyy­liin, mus­li­mien pukeu­tu­mi­seen, kau­neusi­han­tei­siin sekä kulut­ta­mi­seen. Tarlo toi esi­tyk­ses­sään esille, kuinka isla­mi­lai­nen muoti suun­nit­te­li­joi­neen ja yri­tyk­si­neen on kan­sain­vä­listä ja monin tavoin sidok­sissa, mutta myös itse vai­kut­ta­massa län­si­mai­sen muo­din val­ta­vir­taan. Samalla kun aja­tus isla­mi­lai­sesta muo­dista on osalle mus­li­meista täy­sin mah­do­ton aja­tus, lukui­sat mus­li­mit ympäri maa­il­maa suun­nit­te­le­vat, tuot­ta­vat ja myy­vät hyvin muo­dik­kaita isla­mi­lai­sia vaat­teita. Tarlo koros­taa, että muo­tia ei voi pitää pel­käs­tään moder­nina län­si­mai­sena seku­laa­rina ilmiönä. Viime vuo­sina isla­mi­lais­ten nais­ten­leh­tien, net­ti­kaup­po­jen, hijab You­Tube –videoi­den ja muo­ti­blo­gien määrä onkin räjäh­dys­mäi­sesti kas­va­nut. Lisäksi Facebook-sivuilla on val­tava tar­jonta tie­toa ja ohjeita, kuinka pukeu­tua muo­dik­kaasti isla­mi­lai­sia oppeja noudattaen.

Tarlo koros­taa, että isla­mi­lai­nen pukeu­tu­mi­nen ei ainoas­taan liity uskon­toon, vaan myös kan­sal­li­seen ja etni­seen kuu­lu­mi­seen, suku­pol­vien väli­siin eroi­hin, kulu­tus­kult­tuu­riin, esteet­ti­siin toi­vei­siin, muoti-ihanteisiin ja tyy­liin. Tarlo pai­not­taa­kin, että samalla kun uskon­nol­li­suus ja korut­to­muus ovat tär­keitä useille mus­li­mi­nai­sille, isla­mi­lai­sessa muo­dissa tapah­tu­nutta muu­tosta ei voida ymmär­tää pel­käs­tään tästä läh­tö­koh­dasta. Isla­mi­lai­sen maa­il­man vaa­ti­musta vaa­ti­mat­to­muu­teen saa­te­taan esi­mer­kiksi kun­nioit­taa peit­tä­villä asuilla, mutta samalla väri-, tyyli– ja meik­kaus­va­lin­nat saat­ta­vat joh­taa huo­miota herät­tä­vään ulko­nä­köön, joka tois­ten mus­li­mien sil­missä vai­kut­taa sää­dyt­tö­mältä. Esi­tyk­sensä lop­pusa­noissa Tarlo pai­notti, että joka­päi­väi­sissä mus­li­mien käy­tän­teissä koros­tuu luo­vuus. Samalla kui­ten­kin eri euroop­pa­lais­ten kau­pun­kien ja niissä asu­vien mus­li­mien välillä on suu­ria eroja. Lon­toon tren­dik­kään katu­muo­din rin­nalla useim­missa muissa maissa ja kau­pun­geissa poliit­ti­sen dis­kurs­sin ollessa asen­teil­taan kiel­tei­sem­pää, on pukeu­tu­mi­nen­kin kokei­le­vam­man sijaan rajoittuneempaa.

Trans­na­tio­naa­li­set ja trans­lo­kaa­lit eurooppalaismuslimit

Leu­ve­nin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian jatko-opiskelija Wim Peu­mans tar­kas­te­lee omassa tut­ki­muk­ses­saan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töön (LGBT) kuu­lu­vien toi­sen ja kol­man­nen suku­pol­ven bel­gia­lais­mus­li­mien seksuaali-identiteettiä. Peu­man­sin mukaan tut­ki­muk­sessa on pit­kään tar­kas­teltu vain ensim­mäi­sen suku­pol­ven maa­han­muut­ta­jien trans­na­tio­naa­li­sia siteitä ja suh­teita. Hän on kui­ten­kin sitä mieltä, että toi­sen ja kol­man­nen suku­pol­ven mus­li­mien joka­päi­väi­seen elä­mään liit­tyy monin eri tavoin trans­na­tio­naa­li­nen sosi­aa­li­nen kenttä. Samalla kun tut­ki­joi­den kes­kuu­dessa on pää­sään­töi­sesti ohi­tettu kysy­mys sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töön kuu­lu­vien mus­li­mien iden­ti­tee­tistä, on Peu­mans kiin­nos­tu­nut tar­kas­te­le­maan, kuinka sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töön kuu­luva mus­limi raken­taa omaa sek­su­aa­lista ja suku­puo­leen liit­ty­vää iden­ti­teet­ti­ään trans­na­tio­naa­li­sessa kon­teks­tissa, ylei­sesti ja eri­tyi­sesti (iso)vanhempien läh­tö­maa­han koh­dis­tu­vien loma­mat­ko­jen yhtey­dessä. Hän toteaa Bal­das­sa­riin vii­ta­ten, että näitä loma­mat­koja voi nimit­tää paluuksi ”juu­rille” tai ”etsi­mään omia juu­ri­aan”, minkä yhtey­dessä myös kysy­mys omasta seksuaali-identiteetistä tulee esille. Peu­mans esit­tää, että kysy­mys sek­su­aa­li­suu­desta on aihe, josta hänen tut­ki­mansa mus­li­mit eivät voi puhua läh­tö­maan suku­lais­ten tai siellä ole­van yhtei­sön kanssa, ja he jou­tu­vat­kin kehit­tä­mään eri­lai­sia stra­te­gioita vält­tääk­seen aiheen esil­le­tu­lon. Kaa­pista ulos tulo ja omasta sek­su­aa­li­sesta suun­tau­tu­mi­sesta ker­to­mi­nen omille Bel­giassa asu­ville van­hem­mille on sekin osan tut­kit­ta­vien koh­dalla joh­ta­nut trans­na­tio­naa­li­siin seu­rauk­siin rik­koen suh­teet läh­tö­maassa ole­viin suku­lai­siin. Peu­mans tote­aa­kin, että sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töön kuu­lu­vat mus­li­mit jou­tu­vat navi­goi­maan hete­ro­nor­ma­tii­vis­ten moraa­lio­do­tus­ten, ide­aa­lien, sään­tö­jen sekä suku­puo­leen ja sek­su­aa­li­suu­teen liit­ty­vien arvo­jen ja käyt­täy­ty­mi­sen välillä. Hän on sitä mieltä, että koska tut­ki­tut mus­li­mit elä­vät osana trans­na­tio­naa­lista sosi­aa­lista kent­tää, tulisi myös hei­dän sek­su­aa­li­suut­taan ymmär­tää trans­na­tio­naa­li­sena. Samalla kun Peu­man­sin esit­te­le­mien tilas­to­jen mukaan huo­mat­tava osa Bel­giassa syn­ty­neistä marok­ko­lais– ja turk­ki­lais­taus­tai­sista hete­ro­sek­su­aa­leista avioi­tuu samasta läh­tö­maasta tule­van puo­li­son kanssa, ei hänen tut­ki­miensa sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töön kuu­lu­vien mus­li­mien osalta voida täl­laista havain­toa tehdä.

Jo kym­me­ni­sen vuotta turk­ki­lais– ja marok­ko­lais­taus­tai­sia maa­han­muut­ta­jia Hol­lan­nissa tut­ki­nut Leen Sterckx tar­kas­teli esi­tyk­ses­sään havait­se­mi­aan muu­tok­sia maa­han­muut­ta­jien puo­li­son­va­lin­taan ja per­heen perus­ta­mi­seen liit­tyen. Sterckxin mukaan vielä 2000-luvun alku­puo­lella maa­han­muut­ta­jien puo­li­son­va­lin­taa luon­nehti ja mää­rit­teli pit­kälti per­he­nä­kö­kulma, jossa nuor­ten puo­li­son valin­taa ohja­si­vat pää­asiassa van­hem­pien toi­veet, joissa pai­not­tui­vat tule­van puo­li­son sopiva per­he­tausta sekä yhtei­nen läh­tö­maa. Vaikka pak­koa­vio­lii­tot näh­tiin moraa­li­sista syistä perus­teet­to­mina, van­hem­mat ja nuo­ret itse piti­vät van­hem­pien vai­ku­tusta puo­li­son valin­nassa ja per­heen perus­ta­mi­sessa itses­tään sel­vänä. Nuo­ret itse selit­ti­vät tämän käy­tän­nön hyväk­sy­mistä pää­asiassa kun­nioi­tuk­sella ja lojaa­liu­della omia van­hem­pi­aan kohtaan.

Vii­me­ai­kai­sissa tut­ki­muk­sis­saan Sterckx on tar­kas­tel­lut Hol­lan­nissa kah­den kult­tuu­rin pari­suh­teita, joissa toi­nen kump­pa­neista on turk­ki­lais– tai marok­ko­lais­taus­tai­nen. Hän on havain­nut, että puo­li­son valin­taa ohjaa­vat kri­tee­rit ovat sel­västi muut­tu­neet. Nuo­rille kump­pa­nin­va­lin­nassa yhtei­sen maan­tie­teel­li­sen taus­tan sijaan yhä kes­kei­sempi tekijä on saman­lai­nen lähes­ty­mis­tapa isla­miin, mikä on usein hel­pom­min löy­det­tä­vissä oman läh­tö­maan mus­li­mien sijaan eri etni­sistä taus­toista tule­vien toi­sen suku­pol­ven maa­han­muut­ta­jien tai jopa mus­li­meiksi kään­ty­nei­den kes­kuu­desta. Osa tut­ki­tuista mus­li­mi­nuo­rista ei vaadi pit­kä­ai­kaista romant­tista suh­detta ennen avioi­tu­mista, vaan ennem­min­kin puo­li­son asenne isla­min perus­pi­la­rei­hin rat­kai­see. Sen sijaan että van­hem­mat oli­si­vat vai­kut­ta­massa, nuo­ret itse osal­lis­tu­vat yhä useam­min puo­li­son valin­taan hyö­dyn­täen muun muassa nai­ma­kau­pan välit­tä­jä­pal­ve­luita, ja vasta avio­lii­tosta pää­tet­täessä kään­ty­vät van­hem­pien puo­leen. Tämä edus­taa Streckxin mukaan muu­tosta tra­di­tiosta kohti yksi­löl­li­sem­pää itse­näi­syyttä. Samalla kui­ten­kin erot­ta­vana teki­jänä län­ti­seen epä­vi­ral­li­seen ja sen­ti­men­taa­li­seen käy­tän­töön ver­rat­tuna on ennen kaik­kea puo­li­son valin­taan liit­tyvä muo­dol­li­suus sekä pidät­täy­ty­mi­nen sek­si­suh­teesta ennen avio­liit­toa. Vii­me­ai­kais­ten tilas­to­jen mukaan avio­lii­ton takia Hol­lan­tiin koh­dis­tuva maa­han­muutto on vähen­ty­nyt huo­mat­ta­vasti. Sterckx näkee, että yhtenä syynä tähän ovat lain­sää­dän­tö­uu­dis­tuk­set, jotka ovat tiu­ken­ta­neet vaa­ti­muk­sia liit­tyen EU:n ulko­puo­lelta tule­vaan maahanmuuttoon.

Mos­keija– ja mina­reet­ti­ky­sy­mys jakaa mielipiteitä

Brys­se­lin rans­kan­kie­li­sestä yli­opis­tosta (Uni­ver­sité libre de Bruxel­les) väi­tel­lyt Corinne Tor­re­kens loi kat­sauk­sen Brys­se­lin mos­kei­ja­ky­sy­myk­seen. Tor­re­ken­sin mukaan 75% Bel­gian mus­li­meista on kes­kit­ty­nyt tiet­tyi­hin bel­gia­lai­siin kau­pun­kei­hin. Näistä huo­mat­tava osuus asuu Brys­se­lissä. Brys­se­lin EU-korttelin kupeessa toi­mi­van mos­kei­jan lisäksi kau­pun­gissa on useita rukous­huo­neita ja mos­kei­joita, joista osa on kui­ten­kin lähes täy­sin näky­mät­tö­miä asiasta tie­tä­mät­tö­mille. Suun­ni­telma mina­reet­tien raken­ta­mi­sesta jo ole­massa ole­viin mos­kei­joi­hin on herät­tä­nyt vas­tus­tusta. Tor­re­kens näkee­kin, että kau­pun­ki­suun­nit­te­lu­vi­rasto käyt­tää val­taa, jolla kysy­mys isla­mista jul­ki­sessa tilassa on ajettu byro­kraat­ti­seksi asiaksi samalla kun kau­pun­ki­suun­nit­te­lun vir­ka­ko­neis­toa voi­daan pitää yhtenä kaik­kein kiel­tei­sim­min moni­kult­tuu­ri­suu­teen suh­tau­tu­vista. Gülen oppi­tuo­lin joh­ta­jana toi­miva sosi­aali– ja kult­tuu­riant­ro­po­logi Johan Leman osal­lis­tui kes­kus­te­luun totea­malla ymmär­tä­vänsä hyvin kau­pun­gin vir­ka­mie­hiä ja polii­tik­koja, sillä koko mos­kei­ja­ky­sy­mys on hyvin komplek­si­nen. Hänen mukaansa kyse ei ole ainoas­taan uskon­nosta jul­ki­sessa tilassa tai tie­tylle kadulle tai alu­eelle sopi­mat­to­masta ark­ki­teh­tuu­rista, vaan esi­mer­kiksi kau­pun­ki­ra­ken­ta­mi­sen jat­ku­vasti kas­va­vasta haas­teesta tar­jota uusia asun­toja ja keskusta-alueen park­ki­paik­koja kas­va­van kau­pun­gin väestölle.

Tor­re­kens jäi poh­ti­maan, min­kä­lai­sen asen­teen viran­omai­set tule­vat lähi­tu­le­vai­suu­dessa otta­maan mah­dol­li­siin budd­ha­lais­temp­pe­leitä kos­ke­viin raken­nus­lu­pa­ha­ke­muk­siin uskoen, että asen­teet tule­vat ole­maan huo­mat­ta­vasti myön­tei­sem­piä ver­rat­tuna mos­kei­ja­ky­sy­myk­seen. Budd­ha­lai­suus onkin hake­massa yhdeksi Bel­gian viral­lista ase­maa naut­ti­vaksi maa­il­man­ku­vaksi, minkä myötä kysy­mys budd­ha­lais­temp­pe­leistä tulee lähi­tu­le­vai­suu­dessa ajan­koh­tai­seksi. Kes­kus­te­lussa tuo­tiin esille myös kiin­nos­tava bel­gia­lais­ta­paus, jossa Pairi Daiza –eläin­tar­han yhtey­dessä toi­miva hin­du­lais­temp­peli on kyen­nyt toi­mi­maan ongel­mitta. Eri uskon­to­jen ja nii­hin liit­ty­vien jul­ki­sissa tiloissa näky­vien merk­kien voi­daan­kin kat­soa syn­nyt­tä­vän hyvin eri­lai­sia asen­teita kan­sa­lais­ten, päät­tä­jien ja mui­den toi­mi­joi­den mielissä.

Mos­kei­joi­hin liit­ty­vää tema­tiik­kaa käsit­teli myös jatko-opiskelija Ossama Hegazy (Bau­haus Uni­ver­sity Wei­mar), joka esit­teli aja­tusta sak­sa­lai­sesta mos­kei­jasta (Ger­man mosque). Tällä hän tar­koit­taa aja­tusta mos­kei­jasta, joka olisi avoin kai­kille uskon­to­kun­tien rajat ylit­täen ja toi­misi kom­mu­ni­kaa­tio­vä­li­neenä, joka edis­täisi posi­tii­vista mus­li­mien integroi­tu­mista Sak­sassa. Hegazyn esi­tyk­sen läh­tö­koh­tana oli his­to­rial­li­nen kat­saus Sak­sassa asu­viin mus­li­mei­hin sekä maan mos­kei­joi­hin. Hänen mukaansa ensim­mäi­set ei-uskonnollista toi­min­taa var­ten raken­ne­tut mos­kei­jat raken­net­tiin Sak­saan orien­ta­lis­min hen­gessä jo 1700-luvun lopulta alkaen. Käy­tän­nössä nämä ark­ki­teh­tuu­ri­sesti mos­kei­joilta näyt­tä­vät raken­nuk­set (Schwetzin­gen, Pots­dam ja Dres­den) toi­mi­vat esi­mer­kiksi teh­das­ra­ken­nuk­sina tai osana puis­to­jen ja puu­tar­ho­jen kas­te­lu­jär­jes­tel­miä ilman uskon­nol­lista funk­tiota. Ensim­mäi­nen uskon­nol­li­sia tar­koi­tuk­sia var­ten perus­tettu mos­keija Sak­sassa on ensim­mäi­sen maa­il­man­so­dan ajalta (Wuens­dor­fer Moc­hee, 1915). Uskon­nol­li­sen funk­tion lisäksi sen on nähty myös olleen preus­si­lai­sille kes­kei­nen kanava saa­vut­taa ideo­lo­gi­sia, poliit­ti­sia sekä soti­laal­li­sia tavoit­teita. Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­sessä tilan­teessa mos­kei­joista tuli – ennen kaik­kea ulkoi­sen rahoi­tuk­sen tur­vin – enem­min­kin paik­koja, joi­den funk­tiona oli puh­taasti isla­min har­joit­ta­mi­nen sekä isla­mi­lai­sen yhtei­sön kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin vah­vis­ta­mi­nen (iden­tity mosque). Samalla 1960–1980 voi­mak­kaasti lisään­ty­nyt vie­ras­työ­voima, jonka alun perin aja­tel­tiin ole­van vain väliai­kaista, kas­vatti mus­li­mien mää­rää Sak­sassa muu­ta­mista tuhan­sista mil­joo­niin luo­den kas­va­van tar­peen uusille mos­kei­joille, joita perus­tet­tiin esi­mer­kiksi van­hoi­hin teh­das­hal­lei­hin (bac­ky­ard mosque). Näitä mos­kei­joita on myös kut­suttu ”näky­mät­tö­miksi” tai ”ver­ho­tuiksi”, sillä ne oli­vat ilman kupo­leita tai mina­reet­teja eivätkä ne perus­tu­neet perin­tei­seen isla­mi­lai­seen arkkitehtuuriin.

Eri­tyi­sesti vuo­desta 1983 alkaen ”taka­pi­han” mos­kei­joista on siir­rytty mos­kei­joi­hin, joista osaan liit­tyy vah­vasti kan­sal­li­sia ja läh­tö­maa­han liit­ty­viä piir­teitä sekä nos­tal­giaa, mikä ilme­nee esi­mer­kiksi mos­kei­joi­den ark­ki­teh­tuu­rissa (repre­sen­ta­tive mosque). Samalla näillä mos­kei­joilla on laa­jempi rooli osana mus­li­miyh­tei­söä, mikä käy­tän­nössä tar­koit­taa nii­den funk­tion laa­je­ne­mista ei-uskonnollisiksi tiloiksi, kuten kau­poiksi, las­ten­tar­hoiksi, kah­vi­loiksi, urhei­lu­ti­loiksi tai kir­jas­toiksi. Saman­ai­kai­nen toi­nen kehi­tys­suunta on joh­ta­nut tilan­tee­seen, jossa läh­tö­maan pai­no­tus­ten sijaan osa mos­kei­joista pyr­kii tar­joa­maan uuden­laista isla­mi­laista iden­ti­teet­tiä, joka sopii parem­min sak­sa­lais­tu­neille mus­li­meille. Tämä näkyy enem­män inno­va­tii­vi­sina ark­ki­teh­tuu­ri­sina rat­kai­suina, joilla pyri­tään moder­ni­soin­tiin ja uudel­leen­tul­kin­toi­hin. Hegazy näkee, että uuden­lai­nen käsi­tys, jossa mos­kei­jan näh­täi­siin pal­ve­le­van ja ole­van inte­rak­tiossa koko sak­sa­lai­sen yhteis­kun­nan kanssa uskon­to­kun­tien rajat ylit­täen, voisi mah­dol­li­sesti toi­mia inte­graa­tion ja rau­han edis­tä­jänä kor­va­ten nykyi­sen eris­tyk­sen ja konfliktin.

Lopuksi

Tämän päi­vän euroop­pa­lais­mus­li­mien arki­päi­vän käy­tän­nöt, joilla ei ole poliit­ti­sia tai lain­sää­dän­nöl­li­siä vai­ku­tuk­sia, eivät yllä uuti­sot­si­koi­hin tai osaksi jul­kista kes­kus­te­lua. Tii­vis väit­tely liit­tyen huivi– ja mos­kei­ja­ky­sy­myk­seen on osoi­tus siitä, kuinka tie­tyt aiheet ylit­tä­vät uutis­kyn­nyk­sen. Leu­ve­nissä kuul­tu­jen esi­tys­ten myötä voi todeta, että toi­sen­lai­sen näkö­kul­man mukaan tuo­mi­nen kes­kus­te­luun on ter­ve­tul­lutta ja avar­ta­vaa. Osa tut­ki­joista onkin sitä mieltä, että tämän päi­vän euroop­pa­lais­mus­li­mien ajat­te­lu­maa­ilma ja käy­tän­teet ovat perin­teis­ten näke­mys­ten sijaan enem­män yhteen­so­pi­via uus­li­be­ra­lis­min, kulu­tuk­sen ja glo­baa­lien mark­ki­noi­den kanssa, mikä syn­nyt­tää useita kiin­nos­ta­via kysy­myk­siä. Onkin mah­dol­lista esi­mer­kiksi poh­tia, voi­siko isla­mi­lai­silla ravin­to­loilla olla saman­lai­nen asema suh­teessa euroop­pa­lai­seen val­ta­väes­töön ja ruo­ka­kult­tuu­riin, kuin mitä kii­na­lai­silla ja muilla aasia­lai­silla ravin­to­loilla tällä het­kellä on. Kuinka tie­tyt län­si­mai­set vaa­te­ket­jut ovat onnis­tu­neet tavoit­ta­maan mus­li­mi­nuor­ten kulut­ta­ja­ryh­män kyke­ne­mällä vas­taa­maan isla­mi­lai­seen pukeu­tu­mis­ky­syn­tään? Kun huo­mioimme tämän glo­baa­lin kulut­ta­ja­ryh­män, onkin mah­dol­lista poh­tia, voiko seu­rauk­sena olla mil­jar­di­bis­nes. Kuul­tu­jen esi­tys­ten myötä tuli sel­väksi, että kysy­mys niin isla­mi­lai­sesta ruo­asta, pukeu­tu­mi­sesta, media­käyt­täy­ty­mi­sestä tai mos­kei­joista tämän päi­vän euroop­pa­lais­ten mus­li­mien kes­kuu­dessa, ei perustu ainoas­taan nor­ma­tii­vi­siin isla­min oppien mukai­siin käy­tän­tei­siin vaan pal­jon komplek­si­sem­piin suh­tei­siin ja eri­lai­siin nyans­sei­hin, joi­hin yhdis­ty­vät esi­mer­kiksi pai­kal­li­set, trans­na­tio­naa­li­set, eet­ti­set ja esteet­ti­set kysy­myk­set sekä suku­pol­vien väli­set erot.

Myös kysy­mys tämän päi­vän euroop­pa­lais­tu­neista toi­sen ja kol­man­nen suku­pol­ven mus­li­mi­nuo­rista on hyvin moni-ilmeinen. Samalla kun osa tut­ki­joista on sitä mieltä, että nuori mus­li­mi­su­ku­polvi ei seu­raa van­hem­piensa kulu­tus­tot­tu­muk­sia tai tapoja, kysy­mystä siitä, kuinka kult­tuu­ri­set teki­jät vai­kut­ta­vat näi­hin nuo­riin, ei voida ohit­taa. Vuo­ro­vai­ku­tus asuin­maan käy­tän­tö­jen ja eri ins­ti­tuu­tioi­den kanssa yhdis­tet­tynä kotoa ja uskon­nosta tule­viin vai­kut­tei­siin ja sään­töi­hin luo koko­nai­suu­den, jossa nuo­ret oppi­vat hal­lit­se­maan useita eri­lai­sia kult­tuu­ri­sia toi­min­ta­ta­poja, joita he voi­vat vali­koi­vasti käyt­tää (Togoslu & Leman 2013, 14). Nuor­ten euroop­pa­lais­ten mus­li­mien kes­kuu­dessa vaih­toeh­toi­seksi mal­liksi isla­min rin­nalle onkin nous­sut maal­lis­tu­nut islam, jonka myötä isla­mista on tul­lut mar­gi­naa­li­te­kijä osalle mus­li­mi­nuo­rista. Hei­dät voi kui­ten­kin ymmär­tää mus­li­meiksi kult­tuu­ri­sessa mie­lessä, jol­loin isla­mi­lai­nen iden­ti­teetti perus­tuu kult­tuu­ri­siin teki­jöi­hin ja sosi­aa­li­siin suh­tei­siin. (Togoslu & Leh­man 2013, 13) Tämä muu­tos on tuo­nut muka­naan myös uuden­lai­sia tut­ki­mus­koh­teita. Esi­mer­kiksi Leu­ve­nissä esiin­ty­nyt Jas­mijn Rana tar­kas­te­lee Hol­lan­nissa asu­vien toi­sen suku­pol­ven marok­ko­lais­ten maa­han­muut­ta­ja­tyt­tö­jen ja –nais­ten pot­ku­nyrk­kei­ly­seu­roja ja nii­hin liit­ty­viä rajan­ve­toja. Kysy­mys ei ole­kaan ainoas­taan urhei­lu­har­ras­tuk­sesta, jolla pyri­tään lisää­mään hyvin­voin­tia tai ter­veyttä, vaan myös kuu­lu­mi­sesta tiet­tyyn ryh­mään. Kysy­mys on myös vah­vasti suku­puo­li­si­don­nai­nen pot­ku­nyrk­kei­lyn ollessa perin­tei­sesti var­sin mie­hi­nen ala. Ser­taç Şeh­li­koǧlu tar­kas­te­lee puo­les­taan väi­tös­kir­jas­saan yksis­tään mus­li­mi­nai­sille suun­nat­tuja kun­to­sa­leja. Tut­ki­muk­sessa nouse­vat esiin kysy­myk­set nai­sen ruu­miil­li­suu­desta, yksi­tyi­syy­destä ja inti­mi­tee­tistä jul­ki­sessa tilassa sekä kysy­mys kat­seen alla ole­mi­sesta. Molem­missa tapauk­sissa poh­di­taan rajan­ve­toa ja sitä, mil­lai­silla meka­nis­meilla rajoja nyky­päi­vän eri kon­teks­teissa luo­daan. Joka­päi­väi­nen, arki­päi­vän islam voi­daan­kin nähdä paik­kana, jossa mus­li­mit elä­vöit­tä­vät ja yllä­pi­tä­vät suh­detta val­tioon, pai­kal­li­suu­teen sekä isla­miin ja näin ovat sitou­tu­neet uskon­non rajo­jen uudel­leen­mää­rit­te­lyyn (Togoslu & Leman 2013, 18).

Kir­jal­li­suus

Togoslu, Erkan & Leman, Johan
2013 Int­ro­duc­tion: Eve­ry­day Life Prac­tices of Mus­lims in Europe. — Togoslu, Erkan, Leman, Johan & Saliha Özde­mir (toim.), Eve­ry­day Life Prac­tices of Mus­lims in Europe: Aest­he­tics and Con­sump­tion, 11–21. Works­hop Procee­dings. KU Leu­ven Gülen Chair, Novem­ber 2013.

Tarlo, Emma & Moors, Anne­lies (toim.)
2013 Isla­mic fas­hion and anti-fashion: New pers­pec­ti­ves from Europe and North-America. Lon­don: Bloomington.

Viit­teet

[1] Leu­ve­nin kato­li­sessa yli­opis­tossa toi­miva Fet­hul­lah Gülen oppi­tuoli on perus­tettu 2010 ja sen joh­ta­jana toi­mii sosi­aali– ja kult­tuu­riant­ro­po­logi Johan Leman. Oppi­tuoli kes­kit­tyy moni­kult­tuu­ri­suu­teen, mus­li­mei­hin Euroo­passa sekä etnis-uskonnollisiin eroi­hin paneu­tu­vaan aka­tee­mi­seen tut­ki­muk­seen, opet­ta­mi­seen sekä jul­kai­su­toi­min­taan. Works­ho­pin inter­net­si­vut: http://www.gcis-kuleuven.com/everyday-life-practices-muslims/