Islamilainen ihanneyhteiskunta, tasavaltalaisuus vai marttyyrius? Diskurssianalyyttinen näkökulma turkkilaisten imaamikoulujen oppikirjoihin (Kari Vitikainen)

Download PDF

Kari Viti­kai­nen
Jyväs­ky­län yliopisto

Artik­keli ana­ly­soi turk­ki­lai­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen oppi­ma­te­ri­aa­lin ilmen­tä­mää maa­il­man­kat­so­musta. Tut­ki­musai­neisto koos­tuu koko Tur­kin kat­ta­van imaami-saarnaajalukioverkoston uskon­nol­li­seen ammat­ti­kou­lu­tuk­seen liit­ty­vien oppiai­nei­den oppikirjoista.

Artik­ke­lin teo­reet­ti­sena läh­tö­koh­tana on eksis­tens­si­fi­lo­so­fi­seen ajat­te­luun nojaava ymmär­rys maa­il­man­kat­so­muk­sen onto­lo­giasta ja ole­muk­sesta. Teo­reet­ti­sena tul­kin­ta­ke­hyk­senä toi­mii Emmy van Deurze­nin (2002) eksis­ten­ti­aa­lista ohjausta ja psy­ko­te­ra­piaa var­ten kehit­tämä malli, jossa ihmi­sen ole­mi­nen jae­taan fyy­si­seen, sosi­aa­li­seen, per­soo­nal­li­seen ja ide­aa­li­seen maailmaan.

Tut­ki­mus­me­to­dina sovel­le­taan ana­lyyt­tistä dis­kurs­sia­na­lyy­siä. Ana­lyy­sissä kes­ki­ty­tään teks­tiai­neis­tossa esiin­ty­vien tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien tun­nis­ta­mi­seen, kuvai­luun ja ver­tai­luun vält­täen kriit­ti­sem­mille dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sille tra­di­tioille omi­nai­sia viit­tauk­sia teks­tiä ympä­röi­vään kon­teks­tiin. Ana­lyy­sin ensi­si­jai­sena koh­teena ei ole todel­li­suus ja totuus teks­tin takana, vaan teksti sinäl­lään ole­mi­sen tapana.

Artik­keli esit­te­lee neljä aineis­tossa ilme­ne­vää isla­mi­laista ja samalla turk­ki­laista seku­laa­ria kon­teks­tia sanoit­ta­vaa tul­kin­ta­re­per­tu­aa­ria. Reper­tu­aa­rit on nimetty ihanneyhteiskunta-, tasa­val­ta­lai­nen muslimi-, mart­tyyri– ja Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­reiksi. Joh­to­pää­tö­so­siossa esi­tel­ty­jen reper­tu­aa­rien suh­tei­den ana­ly­soin­nin lisäksi teh­dään tiu­kasta kon­teks­tin sul­keis­ta­mi­sesta luo­puen tul­kin­toja tilan­teista ja dis­kur­sii­vi­sista todel­li­suuk­sista, joissa eri reper­tu­aa­reja käy­te­tään turk­ki­lai­sessa elämänmenossa.

Aineis­tossa esiin­ty­vien toi­sil­leen ris­ti­rii­tais­ten reper­tu­aa­rien voi­daan nähdä edus­ta­van eri maa­il­man­kat­so­muk­sia tai ole­van viesti ris­ti­rii­tai­sesta maa­il­man­kat­so­muk­sesta. Kriit­ti­nen näkö­kulma koros­taisi dis­kurs­sien välistä mit­te­löä ja dis­kur­sii­vi­sia val­ta­pe­lejä. Artik­ke­lissa esi­telty eksis­ten­ti­aa­li­seen näkö­kul­maan perus­tuva ymmär­rys maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta mah­dol­lis­taa eri­lai­sen lähes­ty­mis­ta­van. Ris­ti­rii­tai­set­kin reper­tu­aa­rit voi­daan nähdä saman maa­il­man­kat­so­muk­sen pii­riin kuu­lu­vina eri eksis­ten­ti­aa­li­silla tasoilla toteu­tu­vina ole­mi­sen tapoina, jotka mah­dol­lis­ta­vat elä­män komplek­si­sessa turk­ki­lai­sessa todellisuudessa.

Joh­danto

Tur­kissa kan­san kes­kuu­dessa ilme­nevä islam on moni­kas­voi­nen. Val­tion lai­tok­sissa työs­ken­te­le­vät uskon­to­vir­ka­mie­het tasa­pai­noi­le­vat eri­lais­ten isla­min ilme­ne­mis­muo­to­jen kanssa yrit­täen samalla pitää mie­lessä, mitkä rajat Tur­kin seku­laari perus­tus­laki ja tasa­val­ta­lai­nen dis­kurssi aset­ta­vat uskon­non har­joit­ta­mi­selle (ks. Viti­kai­nen 2013b). Yhteis­kun­nal­li­set pää­tök­set uskon­non­va­pau­teen ja imaa­mien ja mui­den uskon­to­vir­ka­mies­ten kou­lu­tuk­seen liit­tyen ker­to­vat pal­jon turk­ki­lai­sesta ajatteluilmastosta.

Län­si­maissa tapah­tu­vassa mus­li­mi­vä­hem­mis­töi­hin liit­ty­vässä pää­tök­sen­teossa on ensiar­voi­sen tär­keää ymmär­tää ja jäsen­tää eri­lai­sia isla­miin liit­ty­viä välillä kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sel­ta­kin vai­kut­ta­via vies­tejä. Ymmär­tä­mi­sen edis­tä­mi­seksi tar­vi­taan tut­ki­joita, jotka käy­vät käsiksi isla­mi­lai­sen ajat­te­lun pii­rissä syn­ty­vään infor­maa­tio­mas­saan ja pyr­ki­vät tut­ki­muk­sen avulla tuot­ta­maan siitä oikeaa ja käyt­tö­kel­poista tie­toa. Tut­ki­mi­nen edel­lyt­tää aina myös meto­do­lo­gis­ten väli­nei­den kehittämistä.

Oma turk­ki­lai­seen imaa­mi­kou­lu­tuk­seen liit­tyvä tut­ki­muk­seni pyr­kii osal­taan vas­taa­maan edellä kuvat­tuun tar­pee­seen.[1] Tut­ki­muk­seni aineis­tona ovat turk­ki­lais­ten imaami-saarnaajalukioiden oppi­kir­jat. Tut­ki­mus­teh­tä­väni on Tur­kissa tapah­tu­van imaa­mi­kou­lu­tuk­sen oppi­ma­te­ri­aa­lista esiin piir­ty­vän maa­il­man­kat­so­muk­sen ana­lyysi. Teh­tävä edel­lyt­tää näke­myk­siä maa­il­man­kat­so­muk­sen onto­lo­giasta ja ole­muk­sesta kuten myös meto­din, jolla teks­tiai­neis­toa ana­ly­soi­daan. Ennen var­si­nai­sia tut­ki­mus­tu­lok­sia sivuan lyhyesti tut­ki­muk­seni taus­talla vai­kut­ta­vaa eksis­ten­ti­aa­lista näkö­kul­maa maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta ja esit­te­len sovel­luk­seni aineis­toa­na­lyy­sissä käyt­tä­mäs­täni ana­lyyt­ti­sen dis­kurs­sia­na­lyy­sin metodista.

Artik­ke­lis­sani rajaan tut­ki­mus­tu­los­ten esit­te­lyn nel­jään dis­kurs­siin, jotka havain­nol­lis­ta­vat isla­mi­lai­sesta ajat­te­lusta ammen­ta­via eri­lai­sia ole­mi­sen tapoja turk­ki­lai­sessa tasa­val­ta­lai­sessa kon­teks­tissa. Tavoit­teeni on, että turk­ki­lai­sessa imaa­mi­kou­lu­tuk­sessa vai­kut­ta­vien dis­kurs­sien kuvaa­mi­sen ja ver­tai­lun ohella artik­ke­lini antaa meto­do­lo­gi­sia väli­neitä ja näkö­kul­mia laa­jem­min­kin isla­miin liit­ty­vien vies­tien havain­noin­tiin ja ymmärtämiseen.

Artik­ke­lini aluksi annan lyhyen kat­sauk­sen turk­ki­lai­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen ja uskon­to­vir­ka­mies­ten kou­lu­tuk­sen his­to­ri­aan ja nyky­ti­lan­tee­seen liit­tyen. Toi­von, että kat­saus aut­taa artik­ke­lin luki­jaa ymmär­tä­mään kon­teks­tia, johon tut­ki­musai­neis­toni ja tut­ki­muk­seni sijoittuu.

Kat­saus Tur­kin usko­nop­pi­nei­den kou­lu­tuk­sen his­to­ri­aan ja nykytilanteeseen

Otto­maa­nien val­ta­kun­nassa ylei­nen perus­kou­lu­tus toteu­tet­tiin pää­asiassa mos­kei­joi­den yhtey­dessä toi­mi­vissa yksi­tyis­ten sää­tiöi­den rahoit­ta­missa kou­luissa. Opet­ta­malla oppi­laille Koraa­nia ja isla­min peri­aat­teita pyrit­tiin kas­vat­ta­maan ”hyviä mus­li­meja” (Ks. Çakır, Bozan ja Talu 2004, 39, 56; Kenan 2009a, 520–521.) Juu­ta­lai­set ja kris­ti­tyt vas­ta­si­vat omiensa kou­lut­ta­mi­sesta omissa uskon­nol­li­sissa yhtei­söis­sään (Kenan 2009a, 520–521).

Perus­o­pe­tuk­sen jäl­kei­nen isla­mi­lai­nen kou­lu­tus tapah­tui edel­leen mos­kei­joi­den yhtey­dessä toi­mi­vissa medres–kou­luissa. Kor­keim­malla tasolla kou­lu­tusta annet­tiin 1400-luvulta alkaen Fatih ja Süle­ma­niye medre­sien kal­tai­sissa yli­opis­to­mai­sissa oppi­lai­tok­sissa ja laki­kou­luissa, joista val­mis­tui­vat uskon­nol­li­set ja maal­li­set joh­to­mie­het. (Ks. esim. Çakır, Bozan ve Talu 2004, 39,56; Kenan 2009a, 520.)

Tur­kin tasa­val­lan syn­nyt­tyä vuonna 1923 suo­ri­tet­tiin tasa­val­lan ensim­mäi­sen pre­si­den­tin Kemal Atatür­kin joh­dolla kou­lu­tusuu­dis­tus. Uudis­tuk­sen tavoite oli perus­taa kes­kus­joh­toi­nen, moderni ja kan­sal­li­nen kou­lu­tus­jär­jes­telmä, joka loisi kan­sa­kun­nalle van­hoista sidok­sista vapaan uuden iden­ti­tee­tin. (Ks. Kenan 2009a, 527.) Isla­mi­lai­set medre­sit sekä vähem­mis­tö­jen ja ulko­maa­lais­ten lähe­tys­jär­jes­tö­jen yllä­pi­tä­mät kou­lut lope­tet­tiin. Kou­lu­tus alis­tet­tiin Tur­kin ope­tus­mi­nis­te­riön alai­suu­teen.[2] (Ks. Ayhan 2000a, 191; Çakır, Bozan ve Talu 2004, 57; Kenan 2009a, 529.) Uudis­tuk­sen myötä val­tio otti myös imaa­mi­kou­lu­tuk­sen vas­tuul­leen perus­taen imaa­mi­kou­luja. Ylem­pää teo­lo­gista kou­lu­tusta tar­jon­nei­den medre­sien tilalle perus­tet­tiin moder­ni­soi­tuja teo­lo­gi­sia tie­de­kun­tia. (Ayhan 2000a, 191.)

Siir­ty­mi­nen val­tion yllä­pi­tä­miin imaa­mi­kou­lui­hin ja teo­lo­gi­siin tie­de­kun­tiin ei kui­ten­kaan suju­nut ongel­mitta. Uskon­nol­li­nen kou­lu­tus jäi nopeasti moder­ni­soi­tu­van Tur­kin tasa­val­lan mui­den uudis­tus­ten jal­koi­hin, ja opis­ke­li­ja­mää­rät kuih­tui­vat ole­mat­to­miksi. Muu­tok­set joh­ti­vat muu­ta­man vuo­den sisällä koko uskon­nol­li­sen kou­lu­tuk­sen alas­ajoon. Vii­mei­set imaami-saarnaajakoulut sul­jet­tiin vuo­teen 1930 men­nessä ja teo­lo­gi­nen tie­de­kunta vuonna 1933. (Kenan 2009b, 107, 110; Ayhan 2000a, 191 ja 2000b, 71; Ünsür  2005, 140.)

1940-luvun lopulle tul­taessa sosio­po­liit­ti­set muu­tok­set ja Tur­kin siir­ty­mi­nen moni­puo­lue­jär­jes­tel­mään joh­ti­vat uskon­nol­li­sen kou­lu­tuk­sen uuteen tule­mi­seen. Vuonna 1949 imaa­mi­kou­luja avat­tiin kurs­si­muo­toi­sena eri puo­lille Turk­kia ja sul­jettu teo­lo­gi­nen tie­de­kunta perus­tet­tiin uudel­leen Anka­ran yli­opis­ton yhtey­teen. (Ayhan 2000a 191 ja 2000b 71; Kenan 2009b, 109; Çakır, Bozan ve Talu 2004, 59; Cebeci  1999, 229.) Vuo­desta 1951 alkaen kurs­sit muut­tui­vat neli­vuo­ti­siksi imaami-saarnaajakouluiksi. Vuonna 1954 mah­dol­lis­tet­tiin neli­vuo­ti­sen kes­ki­kou­lu­ta­soi­sen kou­lu­tuk­sen jat­ka­mi­nen kol­mi­vuo­ti­sella lukiolla. Vuo­teen 1971 men­nessä imaami-saarnaajakouluja oli 72. (Ünsür 1995, 105; [3] Ayhan 2000a 191.)

Imaami-saarnaajakouluista val­mis­tu­nei­den jatko-opintoja aja­tel­len alet­tiin vuonna 1959 perus­taa isla­mi­lai­sia kor­kea­kou­luja (Yük­sek İslam Ens­titüsü), joi­den teh­tä­viksi mää­ri­tel­tiin isla­min uskon poh­jalta tapah­tuva perus– ja kes­ki­kou­lu­ta­soilla toi­mi­vien opet­ta­jien, kor­keam­man tason isla­min opet­ta­jien (vaiz) ja joh­ta­vien isla­mi­lais­ten vir­ka­mies­ten (müftü) kou­lut­ta­mi­nen ja isla­min tut­ki­mus. (Cebeci  1999, 230; Çakır, Bozan ve Talu 2004,60, 62; Ayhan 2000a, 191.)

Soti­las­val­lan­kaap­pauk­sen jäl­ki­mai­nin­geissa vuonna 1971 annet­tiin mää­räys lopet­taa imaami-saarnaajakoulutus kes­ki­kou­lu­ta­solla ja muut­taa kou­lu­tus neli­vuo­ti­seksi kes­ki­kou­lun jäl­kei­seksi ammat­ti­lu­kioksi. Samassa yhtey­dessä vuonna 1972 kou­luille annet­tiin edel­leen­kin käy­tössä oleva ”Imaami-saarnaajalukio” (İmam Hatip lisesi) –nimi. (Çakır, Bozan ve Talu 2004,61–62; Ayhan 2000a 192.) Imaami-saarnaajalukioiden teh­tä­väksi mää­ri­tel­tiin val­mis­taa uskon­nol­li­selle pal­ve­lusek­to­rille työn­te­ki­jöitä huo­leh­ti­maan imaa­min ja saar­naa­jan toi­mesta ja koraa­ni­kurs­seista. (Milli Eği­tim Temel Kanunu 1739 § 32).

Tur­kin poliit­ti­sen ilma­pii­rin vaih­te­lui­den myötä imaami-saarnaajakoulut ovat olleet välillä lope­tusu­han alla ja välillä myö­tä­tuu­lessa mit­ta­van panos­tuk­sen koh­teena. Myös imaami-saarnaajakoulujen jatko-opintomahdollisuudet ovat vaihdelleet.

Isla­mi­lai­siin arvoi­hin nojaa­van Oikeus ja kehi­tys­puo­lu­een (AKP)[4] val­taan­tulo vuonna 2002 enteili vuonna 1997 toteu­tu­neen ns. post­mo­der­nin val­lan­kaap­pauk­sen myötä alas aje­tuille[5] imaami-saarnaajalukioille parem­pia aikoja. Jo heti seu­raa­vana vuonna imaami-saarnaajalukioihin ilmoit­tau­tu­nei­den opis­ke­li­joi­den luku­määrä alkoi nousta. (Çakır, Bozan ve Talu 2004, 130.) Sama kehi­tys on jat­ku­nut tähän päi­vään asti. Vuonna 2012–2013 kou­lu­jen määrä oli nous­sut jo 708:aan ja oppi­las­määrä 308771:een. On ole­tet­ta­vaa, että vuonna 2013 toteu­te­tun lukio­uu­dis­tuk­sen myötä imaami-saarnaajalukioiden oppi­las­mää­rät kas­va­vat enti­ses­tään. (Vrt. Mini­stry of Natio­nal Educa­tion Tur­kish Sta­tis­tical Ins­ti­tute 2013, 121.)

Vuo­teen 1982 tul­taessa Anka­ran teo­lo­gi­nen tie­de­kunta oli edel­leen ainoa teo­lo­gi­nen tie­de­kunta, mutta usei­siin kau­pun­kei­hin oli syn­ty­nyt edellä mai­nit­tuja kor­keam­man kou­lu­tus­ta­son isla­mi­lai­sia ins­ti­tuut­teja. Vuonna 1982 isla­mi­lai­set ins­ti­tuu­tit muu­tet­tiin teo­lo­gi­siksi tie­de­kun­niksi. Koska vuonna 1982 perus­tus­la­ki­uu­dis­tuk­sen myötä uskonto– ja kult­tuu­ri­tie­don ope­tus tuli pakol­li­seksi myös seku­laa­reissa kou­luissa syn­tyi opet­ta­ja­tar­peen täyt­tä­mi­seksi tarve perus­taa uusia teo­lo­gi­sia tie­de­kun­tia. (Kenan 2009b, 111–113; Ayhan 2000b, 71.) Vuo­teen 2009 men­nessä eri puo­lilla Turk­kia toimi 23 teo­lo­gista tie­de­kun­taa (ks. Kenan 2009b, 111–113).

Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton (Diy­anet İşleri Baş­kanlığı) alai­suu­dessa pal­ve­le­van liki 65000:n (Diy­anet 2011, 13)[6] imaa­min lisäksi muita uskon­to­vir­ka­mie­hiä ovat muezzi­nit, saar­naa­jat (vaiz), alu­eel­li­set joh­ta­vat uskon­to­vir­ka­mie­het (müftü) ja koraa­ni­kou­lu­jen opet­ta­jat. Imaami-saarnaajalukiota ei tule kui­ten­kaan nähdä vain uskon­to­vir­ka­mie­hiksi val­mis­ta­vina lai­tok­sina. Lopulta vain vii­ti­sen pro­sent­tia kou­luissa ole­vista suun­nit­te­lee imaa­min ammat­tia. Imaami-saarnaajakoulut tun­ne­taan ylei­sesti kou­luina, jotka täyt­tä­vät per­hei­den uskon­nol­li­sen kou­lu­tuk­sen tar­peen. (Bar­da­koğlu 2012.) Vaikka var­si­nai­set imaa­min tai muezzi­nin virat eivät ole auki nai­sille, kon­ser­va­tii­vi­set per­heet halua­vat kou­lut­taa tyt­tä­rensä uskon­nol­li­sissa imaami-saarnaajalukioissa kou­lun välit­tä­män arvo­maa­il­man takia. Luku­vuonna 2011–2012 opis­ke­li­joista 53% oli tyt­töjä. (Mini­stry of Natio­nal Educa­tion 2012, 97.)

Imaami-saarnaajalukioiden rin­nalla teo­lo­gi­set tie­de­kun­nat ja uskon­to­vi­ras­ton tar­joama täy­den­nys­kou­lu­tus muo­dos­ta­vat turk­ki­lai­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen perus­tan. Uskon­to­vi­rasto pyr­kii sys­te­maat­ti­sesti imaa­mien kou­lu­tus­ta­son nos­ta­mi­seen. (Bar­da­koğlu 2012, ks. myös Viti­kai­nen 2013a 16–17.) Kui­ten­kin edel­leen vuonna 2012 uskon­to­vi­ras­ton jul­kai­se­mista vapaana ole­vista viroista noin 66% oli suun­nattu suo­raan imaami-saarnaajalukiosta val­mis­tu­neille (vrt. Diy­anet 2012).

Eksis­ten­ti­aa­li­nen näkö­kulma maa­il­man­kat­so­muk­sen olemuksesta

Tut­ki­mus­teh­tä­väni on ana­ly­soida turk­ki­lais­ten imaa­mi­lu­kioi­den oppi­kir­jo­jen ilmen­tä­mää maa­il­man­kat­so­musta.[7] Teh­tävä edel­lyt­tää näkö­kul­maa maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta. Eksis­tens­si­fi­lo­so­fian ura­nuur­ta­jana tun­ne­tun SØren Kier­ke­gaar­din (1813–1855) aja­tuk­set elä­män­kat­so­muk­sesta[8] ihmi­sen toi­min­taa ohjaa­vana teki­jänä ja ihmi­sen eksis­tens­sin erot­ta­mat­to­mana osana (ks. Naugle 2002, 74–104; Kier­ke­gaard 2000 71–83), Wil­helm Dilt­heyn (1833–1911) oival­luk­set maa­il­man­kat­so­muk­sesta tie­toi­suu­den eri tasoilla toi­mi­vana asiana (vrt. Dilt­hey 1957, 1988, 29; Naugle 2002, 84) ja Friedrich Nietzschen (1844–1900) poh­din­nat maa­il­man­kat­so­muk­sesta näkö­kul­mana todel­li­suu­teen ja elä­mään (ks. Naugle 2002, 100–101; Nietzsche 1990, 41–42, § 12) ovat kes­kei­siä läh­tö­koh­tia käyt­tä­mäs­säni maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­seen liit­ty­vässä teo­riassa (ks. Viti­kai­nen 2013a, 35–39). Ajat­te­len myös, että maa­il­man­kat­so­mus ei redusoidu vain usko­mus­lis­taksi, vaan maa­il­man­kat­so­muk­seen kuu­luu pyhyy­den taso, joka läpäi­see koko maa­il­man­kat­so­muk­sen vai­kut­ta­vana voi­mana ja omana, osal­taan tie­dos­ta­mat­to­mana, koke­muk­sen lajina[9] (vrt. Otto 1958, 6–7; Ellul 1975, 48; Eliade 1987, 11. Ks. myös Ant­to­nen 2010, 46; Viti­kai­nen 2013c, 36–37). Lopulta maa­il­man­kat­so­mus ilme­nee siinä miten ihmi­nen elää arke­aan. Edellä lyhyesti kuvattu käsi­tys maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta tulee näkyä myös tutkimusmetodissa.

Emmy van Deurze­nin (2002) eksis­ten­ti­aa­lista ohjausta ja psy­ko­te­ra­piaa var­ten kehit­tämä malli tar­joaa maa­il­man­kat­so­muk­sen havain­noin­tiin hyvän käsit­teel­li­sen vii­te­ke­hyk­sen. Van Deurzen koh­dis­taa huo­mion teo­reet­tis­ten mää­ri­tel­mien sijaan ihmi­sen kon­kreet­ti­seen elä­män todel­li­suu­teen arjen ilmiöi­den ja koke­mus­ten näkö­kul­masta. Suo­messa mal­lia ovat sovel­ta­neet maa­il­ma­kat­so­muk­sen havain­noin­tiin liit­ty­vissä poh­din­noissa Juha Park­ki­nen ja Sauli Puu­kari (vrt. Park­ki­nen & Puu­kari  2005; 2007; Park­ki­nen 2013).

Van Deurze­nin mal­lissa ihmi­sen ole­mi­nen toteu­tuu nel­jässä eri maa­il­massa, jotka ovat 1) fyy­si­nen, 2) sosi­aa­li­nen, 3) per­soo­nal­li­nen ja 4) ide­aa­li­maa­ilma. Luon­nol­li­nen maa­ilma pitää sisäl­lään ihmi­sen ole­mi­sen fyy­si­sen ja mate­ri­aa­li­sen perus­tan, johon kuu­lu­vat kehol­li­suus, fyy­si­nen kunto, ter­veys, ravinto, sek­su­aa­li­suus sekä käsi­tys eli­no­loista ja kon­kreet­ti­sesta eli­nym­pä­ris­töstä. Sosi­aa­li­seen maa­il­maan kuu­lu­vat ihmi­sen vuo­ro­vai­ku­tusym­pä­ristö ja poliit­ti­nen ja kult­tuu­ril­li­nen kon­teksti, joi­hin liit­ty­vät etni­nen tausta, sosi­aa­li­luokka, koti­maa, kieli, työ, laki, auk­to­ri­tee­tit, suku jne. Hen­ki­lö­koh­tai­sen maa­il­man kautta ihmi­nen mää­rit­te­lee suh­det­taan itseensä ja lähim­piin ihmi­siin. Tähän alu­ee­seen kuu­lu­vat tur­val­li­suus, kiin­ty­mys ja intii­miys ja näi­hin liit­ty­vät tun­teet, aja­tuk­set, toi­veet ja per­soo­nal­li­set omi­nai­suu­det. Ide­aa­li­maa­il­massa ihmi­nen mää­rit­te­lee suh­teensa todel­li­suu­teen, ole­mas­sao­loonsa ja elä­män tar­koi­tuk­seen. Ide­aa­li­maa­il­massa ovat ihmi­sen arvot ja ihan­teet. (Van Deurzen 2002, 62–92. Ks. Park­ki­nen 2013 62–68.)

Maa­il­man­kat­so­muk­sen neljä ulot­tu­vuutta ovat vai­ku­tus­suh­teessa toi­siinsa. Maa­il­mo­jen rajat eivät ole aina sel­keitä. Van Deurze­nin malli aut­taa kui­ten­kin havain­noi­maan ja jäsen­tä­mään maa­il­man­kat­so­muk­sen sisäl­töjä. Samalla kun ihmi­sen maa­il­man­kat­so­mus toteu­tuu eri maa­il­moissa eli eri ole­mi­sen tasoilla, ihmi­nen ole­mi­sel­laan ottaa kan­taa sii­hen mil­lai­sena hän kun­kin maa­il­man tai ole­mi­sen tavan ymmärtää.

Van Deurze­nin mukaan ihmi­sen ole­mi­nen toteu­tuu edellä mai­ni­tuilla tasoilla, mutta ei umpiossa, vaan jat­ku­vassa kos­ke­tuk­sissa ympä­röi­vään maa­il­maan. Kes­keistä eksis­ten­ti­aa­li­sessa ohjauk­sessa ja tera­piassa on joh­taa ohjat­tava tie­dos­ta­maan yllä mai­nit­tuja elä­män tasoja. Ongel­mat jol­la­kin tasolla tai jon­kun tason puut­tu­mi­nen saa­vat ihmi­sen ja usein myös hänen ympä­ris­tönsä voi­maan pahoin. (Esim. van Deurzen 2002, 62–93.) Eksis­ten­ti­aa­li­nen tera­pia ja ohjaus ei kui­ten­kaan pyri muut­ta­maan asiak­kaan maa­il­man­kat­so­musta, vaan teke­mään sen tie­dos­te­tuksi (van Deurzen 2002, 99). Tässä suh­teessa tavoite on sama kuin maa­il­man­kat­so­muk­seen liit­ty­vällä tutkimuksella.

Van Deurze­nin malli ei kui­ten­kaan anna pal­jon­kaan pai­noa kie­len­käy­tön ulot­tu­vuuk­sien huo­mioi­mi­selle. Omassa tut­ki­muk­ses­sani näen höy­dyl­li­senä sovel­taa van Deurze­nin ole­mi­sen tasoja, mutta näen tar­peel­li­seksi kiin­nit­tää huo­mion nime­no­maan kie­leen, joka myös toi­mii ole­mi­sen eri tasoilla. Jos maa­il­man­kat­so­mus redusoi­tai­siin usko­mus­lis­taksi, samasta läh­teestä tule­vat, kes­ke­nään konflik­tissa ole­vat vies­tit saat­tai­si­vat maa­il­man­kat­so­muk­sen tut­ki­jan häm­men­nyk­seen. Kun maa­il­man­kat­so­mus ymmär­re­tään kie­lessä ja toi­min­nassa vai­kut­ta­vana eri ole­mi­sen tasoilla toteu­tu­vana ole­mi­sen tapana, tut­ki­jan on mah­dol­lista ymmär­tää ja kate­go­ri­soida jopa kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia vies­tejä. Edellä esi­tetty eksis­ten­ti­aa­li­sesta näkö­kul­masta nouseva ymmär­rys maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta toi­mii taus­talla sekä tut­ki­muk­seni meto­din valin­nassa että tul­kin­ta­ke­hyk­senä johtopäätöksissä.

Van Deurze­nin eksis­ten­ti­aa­li­sen ohjauk­sen ja tera­pian malli on kehi­telty ennen kaik­kea yksi­löl­listä ohjausta ja tera­piaa aja­tel­len. Tut­ki­muk­seni aineis­tona toi­mi­vat kui­ten­kin oppi­kir­jat.  Samoin kuin ihmi­sen toi­minta ja ker­to­muk­set omasta elä­mäs­tään, myös oppi­kir­ja­teksti – väit­tä­mällä, vakuut­ta­malla, vai­ke­ne­malla ja niin edel­leen – edus­taa tie­tyn­laista maa­il­man­kat­so­musta ja ole­mi­sen tapaa. Aineis­tona ole­vat oppi­kir­jat ovat Tur­kin ope­tus­vi­ras­ton hyväk­sy­miä. Niitä käyt­tää par­hail­laan­kin yli 300000 imaami-saarnaajalukioiden opis­ke­li­jaa ympäri Turk­kia. Vaikka tut­ki­mus käsit­te­lee aineis­toa ikään kuin yhtä yksi­löä edus­ta­vana kes­kus­te­lu­kump­pa­nina, ja vaikka tut­ki­muk­sen metodi ei edel­lytä teks­tin ulko­puo­lis­ten laa­jem­pien ole­tus­ten teke­mistä, on ilmeistä, että yhteis­kun­nal­lis­ten kyt­kös­ten ja kir­jo­jen käy­tön laa­juu­den takia kir­jo­jen edus­ta­malla maa­il­man­kat­so­muk­sella on mer­kit­tävä asema ylei­sem­min­kin turk­ki­lai­sessa elämänmuodossa.

Ana­lyyt­ti­nen dis­kurs­sia­na­lyysi tut­ki­muk­sen metodina

Edellä ole­viin mää­ri­tel­miin vii­ta­ten voi­daan todeta, että tut­ki­mus­teh­tä­vässä esiin­ty­vällä ”maa­il­man­kat­so­muk­sella” ei tar­koi­teta tasoja ja asioita, jotka löy­ty­vät niitä ilmen­tä­vän teks­tin taus­talta, vaan ensi­si­jai­sesti tut­ki­muk­sen ana­lyy­sissä kes­ki­ty­tään teks­tiin sinäl­lään maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­sena ole­mi­sen tapana (vrt. Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 21). Tämä oival­lus ohjaa teks­tu­aa­li­suutta pai­not­ta­vaan ana­lyyt­ti­sen dis­kurs­sia­na­lyy­sin metodologiaan.

Dis­kurs­sia­na­lyysi pitää sisäl­lään monen­lai­sia suun­tauk­sia ja teo­reet­ti­sia pai­no­tuk­sia. Meto­din kuvaa­mi­sessa käy­te­tyille käsit­teille anne­taan eri yhteyk­sissä eri­lai­sia mer­ki­tyk­siä. (Ks. Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 6; Tay­lor 2001, 8.) Myös dis­kurs­sia­na­lyy­sin kan­nalta kes­keis­ten meto­dis­ten käsit­tei­den lis­tat vaih­te­le­vat kir­joit­ta­jien mukaan. Sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian alu­eella dis­kurs­sia­na­lyy­siä kehit­tä­nei­den ja sovel­ta­nei­den Jonat­han Pot­te­rin ja Mar­ga­ret Wet­he­rel­lin (esim. 1987 ja Wet­he­rell & Pot­ter 1988) ja suo­ma­lais­ten dis­kurs­sia­na­lyyt­tistä meto­dia sovel­ta­nei­den tut­ki­joi­den Arja Joki­sen, Kirsi Juhi­lan ja Eero Suo­ni­sen (esim. 1993, Joki­nen & Juhila 1999, Juhila 1999a ja 1999b jne.) poh­din­nat ja mää­ri­tel­mät ovat olleet avuksi tut­ki­muk­seni meto­din luo­mi­sessa. En voi kui­ten­kaan sanoa, että ana­lyy­sin yhtey­dessä käyt­tä­mäni käsit­teistö rajau­tuisi yksi­no­maan johon­kin tiet­tyyn dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­seen perin­tee­seen. Meto­dini on raken­tu­nut tut­ki­muson­gel­masta käsin. Meto­din kuvauk­sessa pyrin tii­vis­te­tysti mää­rit­tä­mään, mitä tässä tut­ki­muk­sessa tar­koi­te­taan kul­la­kin ana­lyy­sin kan­nalta oleel­li­sella käsitteellä.

Dis­kurs­sia­na­lyysi voi koh­dis­tua kai­ken­lai­seen puhee­seen tai kir­joi­tet­tuun teks­tiin (ks. Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 7). Näen dis­kurs­sit mer­ki­tys­ten ja nii­den välis­ten suh­tei­den muo­dos­ta­miksi ver­rat­tain eheiksi koko­nai­suuk­siksi. Dis­kurs­sit raken­tu­vat sosi­aa­li­sissa käy­tän­nöissä ja ne raken­ta­vat sosi­aa­lista todel­li­suutta, mutta ne ovat myös sosi­aa­li­nen todel­li­suus itses­sään. Dis­kurs­sit voi­vat olla kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia, yhden­mu­kai­sia, muita dis­kurs­seja domi­noi­via tai tuke­via. (Ks. Wet­he­rell and Pot­ter 1988, 168–169; Joki­nen, Juhila ja Suo­ni­nen 1993, 18, 24–29; Fairclough 2001, 235; Joki­nen ja Juhila 1993, 76–85.)

Dis­kurs­sin syno­nyy­minä tai lähi­kä­sit­teenä käy­te­tään dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sessä tut­ki­muk­sessa tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rin ja mer­ki­tys­sys­tee­min käsit­teitä (ks. Joki­nen, Juhila & Suo­ni­nen 1993 24–29; Joki­nen & Juhila 1999, 67; Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 146; Wet­he­rell & Pot­ter 1988, 177). Käy­tän meto­din kuvauk­sessa diskurssi-käsitettä, mutta Pot­te­ria ja Wet­he­rel­liä (vrt. esim. 1988 177–182) mukail­len var­si­nai­sessa ana­lyy­sio­suu­dessa pitäy­dyn tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rin tai vain reper­tu­aa­rin käsit­tee­seen, jotka ter­meinä pitä­vät parem­min sisäl­lään myös aja­tuk­sen tilan­tei­sesta merkityksenannosta.

Muita kes­kei­siä käsit­teitä ana­lyy­sis­säni ovat selon­teko, objekti, lausuma ja repre­sen­taa­tio. Selon­teoksi kut­sun tar­kas­te­lun koh­teena ole­via kuvauk­sia (vrt. Suo­ni­nen 1999 20; Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 74). Objekti on asia, joi­hin selon­teossa esiin­ty­vät lausu­mat liit­tä­vät kuvauk­sia eli repre­sen­taa­tioita (vrt. esim. Pot­ter & Wet­he­rell 1987, 139–142).

Jat­kossa pyrin lyhyesti havain­nol­lis­ta­maan kuinka valit­se­mani metodi sijoit­tuu suh­teessa mui­hin dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­siin lähes­ty­mis­ta­poi­hin alla ole­via käsi­te­pa­reja hyödyntäen.

Dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sessä kes­kus­te­lussa toi­si­aan tie­to­teo­reet­ti­sesti haas­ta­vat kaksi lähes­ty­mis­ta­paa ovat onto­lo­gi­sesta kon­struk­tio­nis­mista nouseva rea­lis­ti­nen dis­kurs­sia­na­lyysi ja epis­tee­mi­seen kon­struk­tio­nis­miin tukeu­tuva rela­ti­vis­ti­nen dis­kurs­sia­na­lyysi (Edwards 1997, 47–48; Juhila 1999a, 163). Ana­lyy­sis­säni en ensi­si­jai­sesti etsi teks­tin yhteyk­siä laa­jem­piin yhteis­kun­nal­li­siin raken­tei­siin ja ilmiöi­hin, vaan poh­din aineis­to­teks­tin sisäi­siä suh­teita. Oleel­li­sinta ei ole tun­nis­taa teks­tin ja ympä­röi­vän todel­li­suu­den väli­siä kyt­ken­töjä ja vas­taa­vuuk­sia, vaan teksti on mer­ki­tyk­sel­li­nen sinäl­lään. Näin ollen tut­ki­muk­seni aset­tuu lähem­mäksi rela­ti­vis­tista epis­tee­mi­sen kon­struk­tio­nis­min näkökulmaa.

Valit­se­mani lähes­ty­mis­tapa edel­lyt­tää ympä­röi­vän kult­tuu­rin sul­ke­mista pois ana­lyy­sistä. Käy­tän­nössä tämä tar­koit­taa sitä, että pyrin ana­lyy­sis­säni vält­tä­mään aineis­ton ja ympä­röi­vän kult­tuu­rin lin­kit­tä­mistä ja aineis­ton kom­men­toi­mista ympä­röi­västä kult­tuu­rista käsin. Tässä artik­ke­lissa kult­tuu­rin sul­keis­ta­mi­nen näkyy mm. siinä, että alun lyhyttä aineis­tona toi­mi­van teks­tin synty– ja käyt­tö­kon­teks­tia kuvaa­vaa Tur­kin imaa­mi­kou­lu­tuk­sen his­to­riaa ja nyky­ti­laa kar­toit­ta­vaa sel­vi­tystä lukuun otta­matta, pidän viit­tauk­set ympä­röi­vään kon­teks­tiin minimissä.

Yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sen pai­no­tuk­sen sijaan tut­ki­muk­seni edus­taa pikem­min­kin ling­vis­tistä tai toi­sin sanoen teks­ti­kes­keistä näkö­kul­maa. Ling­vis­ti­nen ana­lyysi ana­ly­soi 1) teks­tin raken­netta, ker­ron­taa, ja argu­ment­teja koko­nai­suu­des­saan, 2) lauseita ja lausek­keita ja nii­den väli­siä suh­teita, 3) lausei­den ja lausek­kei­den kie­liop­pia ja mer­ki­tystä ja käyt­tö­ta­poja ja 4) sanoja, nii­den mer­ki­tystä, meta­fo­ri­suutta ja sano­jen suh­teita. (Fairclough 2001, 241–242). Omassa ana­lyy­sis­säni kie­lio­pil­li­nen ulot­tu­vuus jää vähem­mälle. Sen sijaan kes­ki­tyn ana­lyy­sis­säni eri­tyi­sesti objek­teille annet­tui­hin mer­ki­tyk­siin ja objek­tien suh­teissa ilme­ne­viin kaa­voi­hin (pat­tern) ja edel­lis­ten poh­jalta tun­nis­tet­tu­jen tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien suhteisiin.

Mic­hel Foucaul­tin (1926–1984) ajat­te­lua seu­raava rans­ka­lai­nen dis­kurs­sia­na­lyy­sin perinne koros­taa dis­kurs­sien his­to­rial­li­suutta ja ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­nei­suutta, jol­loin dis­kurs­sit näh­dään kult­tuu­ri­sesti var­sin vakiin­tu­neina koko­nai­suuk­sina. Anglo­sak­si­seen perin­tee­seen nojaava suun­taus näkee dis­kurs­sit pikem­min­kin tilan­tei­sina. (Ks. Joki­nen ja Juhila 1999, 71; Juppi 2004, 149.) Tilan­tei­suus lii­te­tään useim­mi­ten kes­kus­te­lu­ti­lan­tei­siin ja siksi teks­tiä ei nähdä samalla tavalla tilan­tei­sena. Kun teksti ase­te­taan edellä esit­tä­määni maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­musta kuvaa­vaan eksis­ten­ti­aa­li­seen teo­ria­ke­hyk­seen, ase­telma muut­tuu. Tut­ki­muk­ses­sani selon­teko näh­dään teks­ti­kon­teks­tis­saan tilan­ne­si­don­nai­sena ole­mi­sena, joka toteu­tuu jol­la­kin ole­mi­sen tasolla. Kun maa­il­man­kat­so­mus näh­dään koko­nai­suu­des­saan ensi­si­jai­sesti ole­mi­sen tapana ja maa­il­man­kat­so­muk­sen tut­ki­mus maa­il­man­kat­so­mus­ten dia­lo­gina, tilan­tei­suus voi­daan nähdä ole­van läsnä myös teks­tin ja tut­ki­jan kohtaamisessa.

Tut­ki­mus­teh­tä­vä­näni on pikem­min­kin kar­toit­taa ja ymmär­tää kuin pal­jas­taa ja pyr­kiä vai­kut­ta­maan. Vaikka en siis tut­ki­muk­ses­sani miellä teks­tiä ensi­si­jai­sesti ulko­puo­lella ole­vaa rea­lis­tista todel­li­suutta kuvai­le­vana asiana, näen sen silti ole­mi­sen tapana kiin­teänä osana todel­li­suutta. Näin teksti ei ole irral­li­nen ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­neis­ta­kaan dis­kurs­seista. Vaikka ana­lyy­sis­sani pyrin vält­tä­mään kriit­ti­sen dis­kurs­sia­na­lyy­sin äänen­pai­noja, pyr­kien ana­lyyt­ti­sen tra­di­tion mukai­sesti teks­tin sisäi­sen sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den yksi­tyis­koh­tien erit­te­lyyn (vrt. Joki­nen ja Juhila 1999, 86–87), tut­ki­muk­sen joh­to­pää­tös­osassa tut­ki­mus­tu­los­ten kom­men­tointi kriit­ti­sen dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sen meto­din hen­gessä on mah­dol­lista. Kriit­ti­nen ja ana­lyyt­ti­nen orien­taa­tio eivät siis vält­tä­mättä ole koko­naan toi­si­aan pois­sul­ke­via (ks. Joki­nen ja Juhila 1999, 87).

Tut­ki­muk­seni kui­ten­kin poik­keaa puh­taasta rela­ti­vis­ti­sesta näkö­kul­masta taus­talla ole­vien maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­seen liit­ty­vien mää­ri­tel­mien takia. Ana­lyyt­ti­sen dis­kurs­sia­na­lyy­sin näkö­kul­masta ana­lyy­sia ohjaava teo­reet­ti­nen kehikko voi­daan nähdä jopa ongel­mal­li­sena, koska sen voi­daan osoit­taa edus­ta­van teks­tin ulko­puo­li­sia ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­neita dis­kurs­seja, jotka vää­ris­tä­vät aineis­to­läh­töistä ana­lyy­sia. En kui­ten­kaan tut­ki­jana ajat­tele, että aineis­toa­na­lyysi olisi mah­dol­li­nen ilman ana­lyy­sia kehys­tä­vää ole­tusta ihmi­sen ja maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta. Tut­ki­muk­sen luo­tet­ta­vuu­den ja ana­lyy­sin joh­don­mu­kai­suu­den kan­nalta pidän riit­tä­vänä, että ana­lyy­sia kehys­tävä taus­ta­teo­ria on kir­joi­tettu auki ja sen vai­ku­tus on näin rapor­tin luki­jan arvioitavissa.

Tut­ki­musai­neisto, ana­lyy­sin vai­heet ja tut­ki­mus­koh­teen rajaus

Imaami-saarnaajalukiot ovat Tur­kissa neli­vuo­ti­sia. Opin­to­suun­ni­tel­massa on nor­maa­lei­hin lukioi­hin kuu­lu­via yleis­si­vis­tä­viä aineita ja tai­toai­neita sekä eri­tyi­siä uskon­nol­li­seen ammat­ti­kou­lu­tuk­seen liit­ty­viä oppiai­neita, joita ovat 1) Koraa­nin tun­te­mus ja ekse­ge­tiikka (Kur’an-ı Kerim ve Tef­sir), 2) hadit­hit (Hadis), 3) dog­ma­tiikka eli isla­min oppi (Kelam), 4) isla­mi­lai­nen laki (Fıkıh), 5) Muham­me­din elämä (Siyer), 6) isla­min his­to­ria (İslam Tarihi), 7) ver­tai­leva uskon­non his­to­ria (Karşı­laştır­malı Din­ler Tarihi), 8) käy­tän­nöl­li­nen teo­lo­gia (Hita­pet ve Mes­leki Uygu­lama) sekä 9) ara­bian kieli. Imaami-saarnaajalukioiden kurs­si­kir­jat ovat Tur­kin ope­tus­mi­nis­te­riön hyväk­sy­miä. Samat kir­jat ovat käy­tössä kai­kissa Tur­kin imaami-saarnaajalukioissa. Tut­ki­musai­neis­to­nani toi­mi­vat uskon­nol­li­seen ammat­ti­kou­lu­tuk­seen liit­ty­vien oppiai­nei­den oppi­kir­jat ara­biaa lukuun otta­matta. Koko­nais­si­vu­määrä kah­dek­sassa aineis­tona ole­vassa kir­jassa on 1317 sivua.

Aineis­toa­na­lyysi läh­tee liik­keelle aineis­ton luke­mi­sesta ja kes­keis­ten tee­mo­jen ja objek­tien tun­nis­ta­mi­sesta. Aineis­tossa näky­viä tee­moja ovat esi­mer­kiksi Koraa­nin ainut­laa­tui­suus, pro­feetta Muham­me­din esi­mer­kil­li­nen elämä, hadit­hien arvioin­ti­pe­rus­teet, mus­li­min uskon­nol­li­set vel­vol­li­suu­det, pro­feetta Muham­me­din joh­tama medi­na­lai­nen yhteis­kunta ja uskon­non ja val­tion suhde tasa­val­ta­lai­sessa kon­teks­tissa. Eri tee­moja käsit­te­le­vissä oppi­kir­ja­teks­teissä tois­tu­via ja ana­ly­soi­tuja objek­teja oli­vat esi­mer­kiksi pro­feetta Muham­med, islam, Koraani, ihmi­nen, yhteis­kunta, val­tio, tasa­valta, mus­limi, juu­ta­lai­nen ja kris­titty. Objek­tit ja objek­teille lausu­milla raken­ne­tut repre­sen­taa­tiot kir­jat­tiin tie­to­kan­taan. Tie­to­kan­nassa on toista tuhatta mer­kin­tää rei­lusta kah­des­ta­sa­dasta objek­tista ja niille anne­tuista representaatioista.

Tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien tun­nis­ta­mi­sessa ja reper­tu­aa­rien rajo­jen mää­rit­tä­mi­sessä tut­kija näyt­te­lee tut­ki­muk­sensa instru­ment­tina tär­keää osaa. Laaja aineisto mah­dol­lis­taa monen­lais­ten aihei­den käsit­te­lyn. Tut­ki­jalla on kes­kei­nen rooli käsi­tel­tä­vien ja rapor­toi­ta­vien aihei­den valin­nassa. Toi­saalta myös aineisto ohjaa valit­se­maan tiet­tyjä aiheita. Aihei­den valin­taan vai­kut­taa myös Suo­messa käy­tävä isla­miin ja imaa­mi­kou­lu­tuk­seen liit­tyvä kes­kus­telu, johon artik­keli ottaa osaa yhtenä puheenvuorona.

Tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien tun­nis­ta­mi­nen tapah­tuu tut­ki­jan tar­kas­tel­lessa ja ana­ly­soi­dessa samaan tee­maan liit­ty­viä eri asiayh­teyk­sissä esiin­ty­viä selon­te­koja. Ana­lyy­sin kan­nalta tär­keitä ovat objek­tien repre­sen­taa­tiot, objek­tien väli­set suh­teet ja laa­jem­min selon­te­ko­jen väli­set suh­teet. Tul­kin­ta­re­per­tu­aari hah­mot­tuu kun huo­ma­taan, että eri selon­teoissa samoille objek­teille anne­taan eri­lai­sia mer­ki­tyk­siä ja kun huo­ma­taan, että jot­kut objek­tit ja repre­sen­taa­tiot eivät esiinny tai eivät voi esiin­tyä kai­kissa selonteoissa.

Havain­nol­lis­taak­seni tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien tun­nis­ta­mis­pro­ses­sia otan esi­mer­kin yhteiskunta-teemaan liit­ty­västä puheesta. Artik­ke­lissa on selon­te­koja, joissa yhteis­kun­nasta puhu­taan isla­mi­lai­sena ihan­neyh­teis­kun­tana, seku­laa­rina val­tiona tai isän­maana. Kun aineis­tossa yhtäällä pai­no­te­taan, että seku­laa­rissa val­tiossa uskonto ja val­tio on pidet­tävä eril­lään, toi­saalla koros­te­taan isla­mia ihan­neyh­teis­kun­nan peri­aat­teel­li­sena sel­kä­ran­kana. Samalla kun aineisto puhuu seku­laa­rista val­tiosta kaik­kien kan­sa­lais­ten kotina uskon­nosta riip­pu­matta, näh­dään isän­maan puo­lesta tais­te­le­mi­nen kaik­kien mus­li­mien uskon­nol­li­sena vel­vol­li­suu­tena, ja isän­maan puo­lesta kuol­leille mart­tyy­reille luva­taan para­tiisi. Yhteiskunta-teema yhdis­tää edellä mai­nit­tuja selon­te­koja, mutta objek­tille tuo­te­tut mer­ki­tyk­set ovat eri selon­teoissa eri­lai­sia. Ilmei­nen jän­nite eri­lais­ten selon­te­ko­jen välillä saa tut­ki­jan mie­len­kiin­non herää­mään ja huo­mio kiin­nit­tyy mui­hin lii­tän­näi­sa­lu­eella ole­viin objek­tei­hin ja niille annet­tui­hin repre­sen­taa­tioi­hin. Havain­noin­nin seu­rauk­sena hah­mot­tuu eri­lai­sia tul­kin­ta­re­per­tu­aa­reja, jotka ilme­ne­vät eri tavalla eri tilan­teissa. Rajat eri reper­tu­aa­rien välille tar­ken­tu­vat, kun tut­kija poh­tii mitkä lausu­mat mis­sä­kin tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rissa ovat mah­dol­li­sia ja mil­laista todel­li­suutta kukin selon­teko pyr­kii tuot­ta­maan. Esi­mer­kiksi edellä mai­ni­tussa reper­tu­aa­rissa, jossa vah­vis­te­taan isän­maan puo­lus­ta­mis­tah­toa mus­li­min uskon­nol­li­sena vel­vol­li­suu­tena, on han­kala puhua Tur­kissa asu­vien juu­ta­lais­ten ja etnis­ten kris­tit­ty­jen oikeuk­sista ja motii­vista puo­lus­taa isän­maa­taan ja uskon­to­aan. Reper­tu­aa­rissa, jossa koros­te­taan erius­kois­ten oikeutta omaan uskon­toonsa ja uskon­to­ryh­mien välistä har­mo­niaa, ei voi puhua mart­tyy­reistä, jotka kuo­le­vat uskon­non kal­tais­ten pyhien arvo­jen puo­lesta. Samalla tavalla val­tion ja uskon­non erot­ta­mista koros­ta­vaa puhetta on vai­kea sovit­taa puhee­seen, jossa halu­taan alle­vii­vata isla­min peri­aat­tein raken­ne­tun yhteis­kun­nan erinomaisuutta.

Kun tul­kin­ta­re­per­tu­aari on hah­mot­tu­nut edellä kuva­tulla tavalla, se nime­tään. Tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rin nimi on tut­ki­jan sub­jek­tii­vi­nen valinta. Tavoit­teena on antaa reper­tu­aa­reille kuvaa­vat nimet, jotka hel­pot­ta­vat reper­tu­aa­reista puhu­mista ja nii­den oma­lei­mai­suu­den ymmärtämistä.

Artik­ke­lis­sani kes­ki­tyn eri­tyi­sesti nel­jään tun­nis­ta­maani ja nimeä­määni tul­kin­ta­re­per­tu­aa­riin, jotka ovat ihanneyhteiskunta-repertuaari, tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari, marttyyri-repertuaari ja Ehl-i Sün­net[10] –reper­tu­aari. Tätä artik­ke­lia var­ten vali­tut reper­tu­aa­rit havain­nol­lis­ta­vat eri­tyi­sesti maa­il­man­kat­so­muk­sel­lista todel­li­suutta, joka liit­tyy uskon­non ja seku­laa­rin yhteis­kun­nan väli­siin ja mus­li­mien ja erius­kois­ten väli­siin suh­tei­siin. Aineisto pitää sisäl­lään myös muita vah­voja tul­kin­ta­re­per­tu­aa­reja, joi­den käsit­tely tämän artik­ke­lin puit­teissa ei kui­ten­kaan ole mahdollista.

Joh­to­pää­tö­so­siossa ver­tai­len reper­tu­aa­reja osoit­taen mil­laista eri­laista maa­il­man­kat­so­muk­sel­lista ole­mi­sen tapaa eri reper­tu­aa­rit ilmen­tä­vät ja mille ole­mi­sen tasolle ne sijoit­tu­vat (vrt. van Deurzen 2002). Lopuksi herä­tän joi­ta­kin aja­tuk­sia siitä, kuinka eri reper­tu­aa­rit voi­vat olla käy­tössä teks­tin ulko­puo­li­sessa todellisuudessa.

Tut­ki­muk­sen luo­tet­ta­vuus, eet­ti­syys ja tut­kija tut­ki­muk­sensa instrumenttina

Laa­dul­li­sessa tut­ki­muk­sessa luo­tet­ta­vuu­den ja eet­ti­syy­den arviointi kul­kee käsi kädessä. Artik­ke­lin pituu­teen liit­ty­vien rajoi­tus­ten puit­teissa olen pyr­ki­nyt kuvaa­maan tut­ki­muk­sen taus­talla ole­via teo­reet­ti­sia läh­tö­koh­tia, tut­ki­muk­sen meto­dia ja ana­lyy­si­pro­ses­sin vai­heita ja perus­te­le­maan miksi valittu metodi sopii juuri tähän tut­ki­muk­seen. Joh­dan­to­lu­vussa ker­roin lyhyesti tut­ki­muk­sen tar­koi­tuk­sesta ja mer­ki­tyk­sestä. Joh­to­pää­tö­so­siossa käy ilmi kuinka taus­ta­teo­ria nivou­tuu yhteen tut­ki­mus­tu­los­ten ja niistä teh­tä­vien joh­to­pää­tös­ten kanssa. Edellä mai­ni­tuilla kuvauk­silla ja perus­te­luilla pyrin anta­maan artik­ke­lin luki­jalle riit­tä­vät edel­ly­tyk­set tut­ki­muk­sen luo­tet­ta­vuu­den ja eet­ti­syy­den arvioin­tiin. Luo­tet­ta­vuu­den kan­nalta on myös tär­keää, että tut­ki­musai­neisto on jul­ki­sesti saa­ta­villa. Viit­tauk­set tut­ki­musai­neis­toon ja suo­rat teks­tiot­teet aut­ta­vat luki­jaa arvioi­maan teh­tyjä johtopäätöksiä.

Tut­ki­muk­sen eet­ti­syyttä ja luo­tet­ta­vuutta arvioi­taessa nousee kes­kei­seksi kysy­myk­seksi, mikä mer­ki­tys on tut­ki­jalla tut­ki­muk­sensa instru­ment­tina. Tut­ki­mus­tu­los kyt­key­tyy aina tut­ki­jan tai tut­ki­mus­ra­por­tin luki­jan omiin läh­tö­koh­tiin ja näkö­kul­miin. (Ks. Tay­lor 2001, 11–12.) Uskon­to­tie­tei­lijä Ninian Smart koros­taa, että uskon­to­tie­teel­li­sessä ana­lyy­sissä on tär­keää ”kul­kea maili ana­ly­soi­ta­van mok­ka­sii­neissa”, eli ennen arvioita tut­ki­mus­kohde on todella tun­net­tava (Smart 1983, 5–6). Smar­tin aja­tus tut­ki­mus­koh­teen koke­muk­sel­li­sesta ja syväl­li­sestä tun­te­mi­sesta sopii ymmär­ryk­seeni maa­il­man­kat­so­muk­sen tut­ki­muk­sesta, jossa tut­ki­jalla on dia­lo­gi­nen yhteys tut­ki­mus­koh­teensa kanssa. Yli 13 vuotta Tur­kissa asu­neena, aktii­vi­sesti isla­mia ja turk­ki­lai­suutta havain­noi­neena ja turk­kia osaa­vana hen­ki­lönä ajat­te­len ole­vani koh­tuul­li­sesti perillä tut­ki­musai­neis­ton edus­ta­masta turk­ki­lai­sen isla­min käsi­te­maa­il­masta ja turk­ki­lai­sesta elä­män­muo­dosta. Vaikka tut­ki­mus­koh­teen tun­te­mi­nen on tär­keää, en silti tut­ki­jana väitä saa­vut­ta­vani ainoaa totuutta tut­kit­ta­vasta ilmiöstä. Maa­il­man­kat­so­muk­sen tut­ki­mus tuot­taa aina tut­ki­jan maa­il­man­kat­so­muk­sen värit­tä­män yhden mah­dol­li­sen tul­kin­nan tut­ki­musai­neis­ton ilmen­tä­mästä maa­il­man­kat­so­muk­sesta. Edellä esi­te­tyt maa­il­man­kat­so­muk­sen onto­lo­gi­aan liit­ty­vät näkö­kul­mat alle­vii­vaa­vat tätä tut­ki­muk­sen epis­te­mo­lo­gista perusasetelmaa.

Smart koros­taa, että samalla kun pyrimme kar­toit­ta­maan ihmi­sen tie­toi­suu­den maan­tie­dettä, teemme mat­kan omiin orien­taa­tioi­himme ja usko­muk­siimme. Smar­tin mukaan tästä voi seu­rata hedel­mäl­listä kans­sa­käy­mistä etsin­nän ja ana­lyy­sin välillä. (Smart 1983, 5–6.) Tut­ki­mus ei kui­ten­kaan ole pel­käs­tään tut­ki­jan maa­il­man­kat­so­muk­sen ilmen­tymä, vaan tulos, joka syn­tyy edellä esi­te­tyn tie­teen pii­riin kuu­lu­van ja arvioi­ta­vissa ole­van meto­do­lo­gi­sen tra­di­tion puit­teissa tapah­tu­vassa dia­lo­gissa tut­ki­mus­koh­teen ilmen­tä­män maa­il­man­kat­so­muk­sen ja tut­ki­jan maa­il­man­kat­so­muk­sen välillä. Tut­ki­mus ei myös­kään pyri hak­kaa­maan lop­pu­pää­tel­mi­ään kiveen, vaan on osa jat­ku­vaa dia­lo­gia, jota tut­ki­musai­neis­tona oleva teksti käy ympä­röi­vän todel­li­suu­den kanssa. (Vrt. Tay­lor 2001, 15.) Kun tut­ki­mus­tu­lok­set näh­dään ainoan totuu­den sijaan edellä kuva­tun kal­tai­sen dia­lo­gin tulok­sena syn­ty­neinä har­kit­tuina ja perus­teel­li­sina puheen­vuo­roina, ne aset­tu­vat mer­ki­tyk­ses­sään oike­aan mit­ta­suh­tee­seen. Kukaan ei voi väit­tää täy­sin hal­lit­se­vansa komplek­sista turk­ki­laista todel­li­suutta. Siksi yhden ainoan totuu­den julis­ta­mi­sen sijaan on eet­ti­sem­pää sanoa, että tut­ki­mus on yksi puheen­vuoro kes­kus­te­lussa, jossa tätä todel­li­suutta pyri­tään ymmärtämään.

Ihan­neyh­teis­kunta–reper­tu­aari

Isla­mia edel­tä­nei­den ara­bien[11] elä­mästä puut­tui­vat moraali, oikeu­den­mu­kai­suus ja vapau­det. Tämän vuoksi Koraa­nin las­keu­tu­mi­sen aikaa kut­su­taan Tie­tä­mät­tö­myy­den ajaksi. Tänä aikana ihmi­set oli jaettu kah­teen luok­kaan; orjiin ja vapai­siin. Orjia, köy­hiä ja heik­koja ahdis­tel­tiin. Ihmi­sen oikeuk­sille ja kun­nialle ei annettu arvoa. Nai­sella ei ollut puhe– ja perin­tö­oi­keutta. Tyt­töjä syn­nyt­tä­neitä nai­sia hal­vek­sit­tiin… Tämän lisäksi vii­nan, uhka­pe­lin, var­kauk­sien ja koron­kis­kon­nan kal­tai­set paheet oli­vat ylei­siä. Yhtei­söstä puut­tui oikeu­den­mu­kai­suu­den ilma­piiri. (TE1 1/11)[12]

Ihanneyhteiskunta-repertuaariin kuu­lu­vat selon­teot Mekan moni­ju­ma­lais­ten ara­bien (müş­rik) huo­nosta elä­mästä ennen isla­mia. Ana­ly­soi­dun aineis­ton moni­ju­ma­lai­nen-objek­tille anta­mat repre­sen­taa­tiot ovat poik­keuk­setta nega­tii­vi­sia. Aineisto liit­tää myös Muham­me­din ajan ara­biyh­tei­söön samoja nega­tii­vi­sia omi­nai­suuk­sia kuin moni­ju­ma­lai­siin. (KA3 4.3/53) Ara­beista puhut­taessa aineisto mai­nit­see myös hyveitä kuten ante­liai­suus, vie­raan­va­rai­suus, urheus, sanansa pitä­mi­nen ja tur­vaa hake­vien suo­je­le­mi­nen. Vaikka ara­bit pal­ve­li­vat epä­ju­ma­lia, heillä oli myös käsi­tys Alla­hista, Kaa­ban Her­rasta, jota pyy­det­tiin avuksi hädässä. (TE1 1/11.) Moni­ju­ma­lai­nen-objek­tiin ei lii­tetä arabi-objek­tin tapaan hyviä ominaisuuksia.

Ihanneyhteiskunta-repertuaari pai­not­taa, että pro­feetta Muham­me­din ajan moni­ju­ma­lais­ten hal­lit­sema Mekka oli tie­tä­mät­tö­myy­den ja epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den tyys­sija. Moni­ju­ma­lai­set eli­vät omien halu­jensa mukaan kes­kit­tyen maa­il­mal­li­siin iloi­hin vali­ten hyvän sijasta pahan. Moni­ju­ma­lai­set kiel­si­vät ihmi­sen vas­tuun, uskon tuon­puo­lei­seen ja tuo­mio­päi­vän, pal­ve­li­vat epä­ju­ma­lia ja enke­leitä ja syyl­lis­tyi­vät jat­ku­vasti shirk-syntiin eli jon­kun asian tai esi­neen aset­ta­mi­seen Juma­lan rin­nalle. Muham­me­din ajan ara­biyh­tei­sössä ainoat yhtä juma­laa pal­ve­le­vat oikea­mie­li­set oli­vat Aabra­ha­min uskon jaka­neet hanî­fit, joi­hin Muham­med­kin lukeu­tui. (KA3 4.2/50–51, KA3 4.3/53, KE 7.3/32, KE 7.4/34, KE8 2.2/150, KA3 4.5/55, KE9 2.2/169.)

Ihanneyhteiskunta-repertuaari ker­too, kuinka pro­feetta nousi vas­tus­ta­maan Mekan vää­rää juma­lan­pal­ve­lusta ja muita pahoja käy­tän­teitä, jotka rik­koi­vat yksi­löä ja yhtei­söä vas­taan. Muham­me­din vies­tiä ei aluksi hyväk­sytty, vaan häntä syy­tet­tiin isien uskon hyl­kää­mi­sestä (TE6 1.2/132). Moni­ju­ma­lai­set suun­nit­te­li­vat jopa Muham­me­din mur­haa­mista (KA4 2.2.1.3/73). Kovan pai­nos­tuk­sen ja vai­non seu­rauk­sena myös Muham­med oli pako­tettu pake­ne­maan Medinaan.

Medi­nan sopi­mus takasi mus­li­meille ja juu­ta­lai­sille uskonnon-, uskon– ja oman­tun­non vapau­den (SI4 1.4/89).

Ihmi­sillä tulee olla vapaus valita uskon­tonsa ja oikeus har­joit­taa uskon­to­aan… Islam on aina suh­tau­tu­nut suo­peasti mui­hin uskon­toi­hin (KE10 2/187).

Medi­naan pro­feetta Muham­med perusti yhtei­sön, jossa eri tavalla ajat­te­le­ville suo­tiin yhtä­läi­set oikeu­det.  Medi­nassa myös mus­li­mit saa­vut­ti­vat uskon­non­va­pau­den. Mus­li­mit, kir­jan­kansa, pakana-arabit ja muut ryh­mät eli­vät hyvässä jär­jes­tyk­sessä. Las­keu­tu­neet suurat näyt­ti­vät mil­lai­nen on esi­mer­kil­li­nen yhteis­kunta.  (TE4 2.1/73.)

Ihanneyhteiskunta-repertuaari vakuut­taa, että uskon­va­paus ja uskon­non har­joit­ta­mi­sen oikeus ovat isla­min tuo­mia tär­keitä perus­oi­keuk­sia. Islam ja pro­feetta Muham­med –objek­teille luo­daan mer­ki­tyk­siä, jotka anta­vat isla­mista ja pro­fee­tasta erit­täin suvait­se­vai­sen kuvan. Isla­min mukaan ihmi­sen täy­tyy saada uskoa uskon­toonsa ja suo­rit­taa juma­lan­pal­ve­luk­sensa rau­hassa. Tässä reper­tu­aa­rissa pai­nos­ta­mi­nen, toi­sen uskon­non­har­joi­tuk­sen estä­mi­nen tai vai­keut­ta­mi­nen on kiel­letty.  Lisäksi jokai­sella tulee olla oikeus ker­toa uskos­taan ja kut­sua uskoon. Jokai­sen tulee olla myös vapaa valit­se­maan halua­mansa uskonto. (FI8 1.2/152.)

Ihmi­sen ihmi­seksi tekevä tär­kein omi­nai­suus on vapaa tahto. Tämän vuoksi ihmi­nen, jolta on otettu pois tahto ja joka ei voi elää uskonsa mukaan on kadot­ta­nut ihmi­sar­vonsa. Tämä on ihmi­selle kuo­le­maa pahempi tila. (KE10 2/187.)

Reper­tu­aa­rissa tär­keää on myös ajat­te­lun vapaus, joka tulee lähelle uskon­non­va­pautta. Ajat­te­lun­va­paus on ihmi­sen vapautta aja­tella ja sanoin ja kir­joi­tuk­sin ker­toa aja­tuk­sis­taan. Tie­don­saan­nin estä­mi­nen on myös tämän vapau­den rajoit­ta­mista. Islam mää­rää, että on käy­tävä aja­tus­ten­vaih­toa myös eri tavalla ajat­te­le­vien kanssa. Islam ei näe hyvänä ennak­ko­luu­loista suh­tau­tu­mista erius­koi­sia koh­taan. Islam haluaa antaa ihmi­sille oikeu­den ker­toa aja­tuk­sis­taan ja suo­sit­te­lee oikeim­man aja­tuk­sen valit­se­mista. (FI8 1.3/153.) Reper­tu­aari vakuut­taa, että vasta islam toi jär­jes­tyk­sen, joka mah­dol­lis­taa eri uskon­to­kun­tien yhdessä elä­mi­sen. Tästä näkö­kul­masta myös­kään moderni ymmär­rys monius­kon­toi­suu­desta ei ole isla­mille vie­ras. (KA7 1/111)

Ihmi­sen hyvän elä­män edel­ly­tys on yhteis­kun­nal­li­nen oikeu­den­mu­kai­suus, tasa­paino ja rauha. Islam toi monia peri­aat­teita näi­den toteut­ta­mi­seksi. (FI6 4/125.)

Islam myös roh­kai­see yhteis­kun­nal­li­seen aut­ta­mi­seen ja soli­daa­ri­suu­teen (FI6 3.2/124). Islam antaa kon­kreet­ti­sia väli­neitä yhteis­kun­nal­li­sen elä­män paran­ta­mi­seksi. Isla­min mää­räämä uhri­vero lisää yhtei­sön sisällä rak­kautta, kes­ki­näistä kun­nioi­tusta, tasa­pai­noa ja vel­jey­den koke­musta. (FI6 4/126.) Samoin myös uhri­juhla antaa yhteis­kun­nal­li­sen mah­dol­li­suu­den köy­hien aut­ta­mi­seen ja vel­jey­teen (FI7 2.1/141). Pro­feetta kehot­taa kehit­tä­mään ja suo­je­le­maan jul­kista omai­suutta. Näin teke­vät voi­vat saada ansioita (sevap) myös kuo­le­mansa jäl­keen. (FI8 2/158.) Koraa­nin mukaan Jumala loi kai­ken ja Juma­lan luo­maa tasa­pai­noa ei tule rik­koa. Maan rik­kauk­sien tuhoa­mi­nen, hal­vek­si­mi­nen ja vahin­goit­ta­mi­nen ovat toi­sen Juma­lan pal­ve­li­jan oikeutta (kul hakkı) vas­taan rik­ko­mista. (FI8 2.2/159.)

Reper­tu­aari kuvaa ihmi­sen sosi­aa­li­sena olen­tona, jonka tulee elää yhtei­sössä. Samalla ihmi­sellä on vas­tuu myös mui­den oikeuk­sista ja vapauk­sista. Uskova ja moraa­li­nen ihmi­nen vah­vis­taa yhtei­sön moraa­lia. Hän ei vai­noa muita. Hän toi­mii vas­tuul­li­sesti itse­ään, per­het­tään, yhteis­kun­taa ja ympä­ris­töä koh­taan. Reper­tu­aa­rin ihan­neih­mi­nen on kiin­nos­tu­nut yhteis­kun­nan ongel­mista ja pyr­kii rak­kau­teen, soli­daa­ri­suu­teen, vel­jey­teen ja rau­haan kun­nioit­taen ihmi­sen oikeuk­sia ja vapauk­sia. Reper­tu­aari pai­not­taa, että Koraa­nin mukaan ihmi­nen on tasa-arvoinen. Koraani pois­taa erot, joissa ihmi­nen nos­te­taan tois­ten ylä­puo­lelle. Kaikki ihmis­suh­teet perus­tu­vat tasa-arvon peri­aat­teille.  (TE5 2.5/118–119.) Ihanneyhteiskunta-repertuaarissa ihmi­nen–objek­tille anne­tut repre­sen­taa­tiot ovat kes­kei­sessä ase­massa. Samalla kun ihmi­selle anne­taan louk­kaa­ma­ton arvo, pai­no­te­taan ihmi­sen jär­keä ja tah­don vapautta. (Esim. FI8 1.3/154–155, KE1 2/13, KE 6.4/24–25, ME7 1/122.)

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari

Isän­maa­taan rakas­tava ihmi­nen on tar­vit­taessa val­mis uhraa­maan kaik­kensa isän­maan edestä. Näin hän suo­je­lee uskon­non, kie­len, lipun ja vapau­den kal­tai­sia pyhiä arvoja. (FI8 6/168.)

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­riksi kut­sun puhe­ta­paa, jossa isla­min peri­aat­tei­den rin­nalle tai jopa nii­den edelle nos­te­taan isän­maa ja nime­no­maan Atatür­kin peri­aat­tei­den varaan raken­nettu Tur­kin tasa­valta. Tämä reper­tu­aari puhuu jokai­sen imaami-saarnaajalukion oppi­kir­jan ensim­mäi­sille leh­dille pai­ne­tussa Tur­kin lipussa, Tur­kin kan­sal­lis­ru­noi­li­jan Meh­met Ákif Ersoyn sanoit­ta­massa kan­sal­lis­hym­nissä, Tur­kin tasa­val­lan perus­ta­jan Kemal Atatür­kin ohjeessa Tur­kin nuo­ri­solle ja sivun kokoi­sessa Atatür­kin kuvassa.

Mus­tafa Kemal Atatürk sanoo: ”Uskonto on oman­tun­non asia. Jokai­nen on vapaa nou­dat­ta­maan oman­tun­tonsa ääntä. Me osoi­tamme kun­nioi­tusta uskon­nolle, me emme vas­tusta eri­lai­sia ajat­te­lu­ta­poja ja ideoita. Me yri­tämme vain olla sekoit­ta­matta uskon­non ja kan­sa­kun­nan ja val­tion asioita kes­ke­nään.” (KE10 4/191.)

Reper­tu­aari pai­not­taa uskon­non ja val­tion asioi­den eril­lään pitämistä.

Seku­laa­ri­suutta ei kir­jattu Tur­kin tasa­val­lan ensim­mäi­seen perus­tus­la­kiin, mutta seu­raa­vien vuo­sien pää­tök­sissä siitä tuli yksi mää­rää­vistä peri­aat­teista. Atatür­kin uudis­tus­ten perus­tana oli seku­laa­ri­suu­den peri­aate. Seku­laa­ri­suu­den peri­aat­teen myötä vuonna 1924 lope­tet­tiin kali­faatti ja vuonna 1928 perus­tus­laista pois­tet­tiin ”Val­tion uskonto on islam” –pykälä. Vuonna 1937 Tur­kin tasa­valta mää­rit­teli perus­tus­lais­saan itsensä seku­laa­riksi tasa­val­laksi. (KE10 4/191.)

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi -reper­tu­aari ker­too Tur­kin muut­tu­mi­sesta sult­taa­nin joh­ta­masta isla­mi­lai­sesta val­tiosta tasavallaksi.

Yksi his­to­rian suu­rim­mista val­tioista, Otto­maa­nien val­tio, on hyvä esi­merkki isla­mi­lai­sen sivi­li­saa­tion oikeu­den­mu­kai­suu­desta ja tole­rans­sista. Otto­maa­nit pys­tyi­vät pitä­mään yhdessä eri­lai­set uskon­nol­li­set ryh­mät kuten kris­ti­tyt, juu­ta­lai­set, sabi­lai­set ja eri­lai­set kan­sal­li­suu­det kuten kreik­ka­lai­set, ser­bit, kro­aa­tit, roma­nia­lai­set, bos­nia­lai­set, albaa­nit, arme­nia­lai­set, geor­gia­lai­set, kop­tit ja etio­pia­lai­set. Tämän yhtey­den taus­talla on isla­min rau­han, oikeu­den­mu­kai­suu­den ja suvait­se­vai­suu­den perinne. (TA7 6/159–160.)

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari vakuut­taa, että sult­taa­nin joh­tama otto­maa­nien val­tio oli toi­miva jär­jes­tys. Otto­maa­nien val­ta­kausi esi­te­tään rau­han, oikeu­den­mu­kai­suu­den ja suvait­se­vai­suu­den aika­kau­tena. Otto­maa­ni­val­tion ihan­teel­li­sen uskon­non­va­paus­ti­lan­teen taus­talla näh­dään ole­van isla­min peri­aat­teet. Reper­tu­aa­rissa ei kui­ten­kaan ase­teta sult­taa­nin joh­ta­maa val­tiota ja Atatür­kin perus­ta­maa tasa­val­taa vastakkain.

Paavi oli sekä uskon­nol­li­nen joh­taja että poliit­ti­nen val­tion­joh­taja. Samalla kirkko piti yllä kou­lu­tuk­sel­li­sia ins­ti­tuu­tioita. Kir­kon pai­nos­tuk­sen alla kansa menetti luot­ta­muk­sensa kirk­koa koh­taan. Ajan kuluessa kirkko muut­tui uskon­to­asioita hoi­ta­vasta ins­ti­tuu­tiosta pelä­tyksi ins­ti­tuu­tioksi. (KE10 4/190.)

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari tar­vit­see kui­ten­kin syyn miksi isla­mi­lai­siin peri­aat­tei­siin perus­tu­vasta ihan­teel­li­sesta otto­maa­ni­val­tiosta oli perus­tel­tua siir­tyä tasa­val­ta­lai­seen hal­lin­to­muo­toon. Uskon­non ja val­tion­val­lan sekoit­ta­mi­sen huo­not esi­mer­kit löy­de­tään Euroo­pasta ja kristinuskosta.

Seku­laari val­tio ei sot­keudu uskon­nol­li­siin sään­töi­hin tai uskon­nol­lis­ten orga­ni­saa­tioi­den joh­toon. Samoin kuin uskon­nol­li­set toi­mi­jat eivät toi­mita val­tion teh­tä­viä, val­tio ei täytä uskon­nol­lis­ten toi­mi­joi­den teh­tä­viä. (KE10 4/191.)

Selon­teot vakuut­ta­vat, että uskonto ja seku­laa­rin tasa­val­lan peri­aat­teet voi­daan ongel­mitta sovit­taa yhteen, ja että uskonto ei ole uhka seku­laa­rille tasa­val­lalle eikä seku­laari tasa­valta uskonnolle.

Joka suh­teessa puh­das ja itseensä luot­tava, asioissa par­haat puo­let näkevä ja pahuutta ajat­te­le­ma­ton, koh­te­lias ihmi­nen on onnel­li­nen ihmi­nen. Täl­lai­sista yksi­löistä koos­tu­vassa yhteis­kun­nassa val­lit­see yhtei­söl­li­syys, rauha ja onni. Näin toteu­tuu uskon­non pää­määrä. (KA6 3/104.)

Vas­tak­kai­na­set­te­lun sijasta uskonto ja seku­laari val­tio pikem­min­kin tuke­vat toi­si­aan. Uskonto, ja nime­no­maan islam, kan­nus­taa yhteis­kun­nan jäse­niä omaa­tun­to­aan seu­ra­ten hyvään ja moraa­li­seen elä­män­muo­toon, joka on tae toi­mi­valle yhteis­kun­nalle. (KE10 4/191.) Reper­tu­aa­rissa alle­vii­va­taan, että yhteis­kunta ei voi olla uskonn­o­ton. Uskon­toa vas­tus­ta­vat ateis­tista elä­män­muo­toa suo­si­vat ihmi­set­kin ovat luo­tuja ja siksi myös he usko­vat johon­kin. Tämän vuoksi 1900– ja 2000-luvuilla tie­teen avulla uskon­non pois­ta­mi­seen ja sen syr­jäyt­tä­mi­seen pyr­ki­neet tahot ovat epä­on­nis­tu­neet. (KA2 5/23.)

Samalla kun seku­laari val­tio erot­taa uskon­non ja val­tion asiat toi­sis­taan, se takaa kai­kille kan­sa­lai­sille omantunnon-, uskon­non­har­joit­ta­mi­sen– ja uskon­non­va­pau­den (KE10 4/192).

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rissa seku­laari tasa­valta toi­mii kui­ten­kin vapauk­sien takaajana.

Atatürk sanoo: ”Fanaat­ti­suu­den perusta on tie­tä­mät­tö­myy­dessä. Fanaat­ti­nen on oppi­ma­ton. Tieto voit­taa tie­tä­mät­tö­myy­den. Tämän vuoksi kansa on sivis­tet­tävä.” (FI4 6/75.)

Atatür­kin peri­aat­tei­siin perus­tu­valla tasa­val­lalla on tavoit­teena tie­tä­mät­tö­myy­destä ammen­ta­van fanaat­ti­suu­den poistaminen.

Kukaan ei saa käyt­tää perus­tus­laissa ole­via oikeuk­sia ja vapauk­sia val­tion ja kan­san jaka­mat­to­man yhtey­den ja ihmi­soi­keuk­siin perus­tu­van demo­kra­tian ja seku­laa­rin tasa­val­lan pois­ta­mi­seen (KE10 4/192 – ote Tur­kin perus­tus­laista, 14. pykälä, III Perus­oi­keuk­sien ja vapauk­sien väärinkäyttö).

Dog­ma­tii­kan kir­jan lop­puun vapauk­sia ja seku­laa­ri­suutta käsit­te­le­vien luku­jen päät­teeksi on otettu kaksi suo­raa lai­nausta perus­tus­laista. Ensim­mäi­sessä (yllä) muis­tu­te­taan, että vapauk­sia ei saa käyt­tää seku­laa­ria tasa­val­taa vas­taan. Toi­sessa lai­nauk­sessa on kohta, jossa sää­de­tään uskon­non ja juma­lan­pal­ve­luk­sen vapaus, mutta samalla tode­taan, että uskon­nol­li­nen kou­lu­tus tapah­tuu val­tion val­von­nassa. (KE10 4/192.) Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari pai­not­taa, että vapau­det eivät saa nousta uhkaksi seku­laa­rille Tur­kin tasa­val­lalle, demo­kra­tialle ja maan jaka­mat­to­muu­den periaatteelle.

Marttyyri-repertuaari

Uskon­tomme käs­kyi­hin kuu­luu suo­jella isän­maata ja tais­tella sii­hen hyök­kää­viä vas­taan (FI8 6/168).

Marttyyri-repertuaari vakuut­taa, että isän­maan puo­lus­ta­mi­nen on uskon­nol­li­nen velvollisuus.

Ase­vel­vol­li­suus on tiet­tyyn ikään kuu­lu­vien mies­puo­lis­ten Tur­kin kan­sa­lais­ten vel­vol­li­suus. Tämän teh­tä­vän suo­rit­ta­mi­sesta riip­puu kan­sa­kun­tamme ole­mas­saolo ja itse­näi­syys ja maamme suo­je­le­mi­nen ulko­puo­lelta tule­vilta vihol­li­silta… Meh­metçi­lik[13] on nimi, joka perus­tuu pro­fee­tan pyhiin nimiin… Tämän vuoksi soti­laan arvo on kun­nias­saan mit­taa­ma­ton. (ME6 11/114.)

Soti­laan vel­vol­li­suus on pyhä ja nousee suo­raan pro­fee­tan ja Atatür­kin esi­mer­kistä. Molem­mat rakas­ti­vat koti­seu­tu­jaan ja isän­maa­taan ja suo­je­li­vat niitä vihol­li­silta. (FI8 6/169, FI 8 6/168.)

Niitä jotka kul­ke­vat Juma­lan tiellä ja puo­lus­ta­vat isän­maa­taan vihol­li­sia vas­taan kut­su­taan sota­san­ka­reiksi (gazi) ja niitä jotka kuo­le­vat näin teh­des­sään kut­su­taan mart­tyy­reiksi (şehit)… Jumala antaa mart­tyy­rien kaikki syn­nit anteeksi. (FI 8 6/168.)

Isän­maan, puh­tau­den (namus) ja kun­nian kal­tais­ten pyhien arvo­jen puo­lesta sodassa kaa­tu­nutta kut­su­taan isla­missa mart­tyy­riksi (ME5 5/92).

Marttyyri-repertuaari antaa mart­tyy­rin arvo­ni­men sekä uskon­non että isän­maan puo­lesta kuo­le­valle. Uhan edessä ei ero­tella isän­maata ja uskon­toa, vaan isän­maan puo­lesta kuo­leva kuo­lee myös uskon­tonsa puo­lesta ja toi­sin päin. Reper­tu­aa­rissa vakuu­te­taan, että isän­maan ja uskon puo­lesta kuol­leilla mart­tyy­reillä on eri­tyi­nen paikka Juma­lan luona ja hei­dän kaikki syn­tinsä anne­taan anteeksi.

Pro­feet­tamme tuo ilo­sa­no­man sota­san­ka­reille: ”Kaksi sil­mää ei pala hel­ve­tissä: ensim­mäi­nen Juma­lan pelosta itkevä silmä ja toi­nen Juma­lan tiellä var­tiota pitävä vihol­lista tark­kaava silmä” (FI 8 6/169, viit­taus hadit­hiin: Tir­mizî, Fedâilü’l-Cihâd 12).

Marttyyri-repertuaarissa hel­ve­tiltä sääs­ty­vät myös isän­maan ja uskon­non puo­lus­ta­mi­sessa mukana olleet sotasankarit.

Ehl-i Sün­net –repertuaari

Heitä, jotka nou­dat­ta­vat Muham­me­din sun­naa ja jotka vael­ta­vat Muham­me­din ja hänen seu­raa­jiensa tiellä, kut­su­taan Ehl-i Sün­ne­tiksi (KE2 2.5/44–45).

Aineis­tossa ker­ro­taan, että mus­li­mit jakaan­tui­vat hyvin pian pro­fee­tan kuo­le­man jäl­keen. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­riksi nimeä­mäni puhe myön­tää isla­min moni­nai­suu­den ja antaa sille syitä. Samalla se pyr­kii vakuut­ta­maan, että on ole­massa alku­pe­räi­nen, oikea ja muut­tu­ma­ton Koraa­niin ja pro­fee­tan elä­mään perus­tuva islam. (Esim. KE1 3/15, KE9 1/165.)

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari piir­tää Ihan­neyh­teis­kunta-reper­tu­aa­rin tapaan Muham­me­din joh­ta­man medi­na­lai­sen yhteis­kun­nan ihan­neyh­teis­kun­naksi, jossa val­litsi mus­li­mien vel­jeys ja hyvä ja oikeu­den­mu­kai­nen jär­jes­tys suh­teessa erius­koi­siin. Reper­tu­aa­riin liit­ty­vät selon­teot pai­not­ta­vat, että pro­feetta Muham­me­din aikana mus­li­mit oli­vat yhte­näi­nen joukko. Pro­fee­tan joh­ta­juus takasi oikeat rat­kai­sut ongel­miin. (Esim. KE2 1/37, TE3 1/39, TE2 2/31, TE5 1/100, TE5 1.3/106, FI2 1.1/26, FI3 3.2/53.)

Ehl-i Sün­net –puheessa eri­lai­sia ryh­miä isla­min sisällä alkoi syn­tyä vasta Muham­me­din kuol­tua. Isla­min levi­tessä mus­li­mit koh­ta­si­vat uusia kult­tuu­reita, eri­lai­sia ihmi­siä eri­lai­sine tapoi­neen ja ennen­nä­ke­mät­tö­miä maan­tie­teel­li­siä olo­suh­teita, jotka pakot­ti­vat uusiin uskon­tul­kin­toi­hin. (Esim. KE1 3/15, KE2 1/37, TE3 6/54, FI2 2/30.) Mus­li­mien kes­kuu­dessa syn­tyi myös eri­lai­sia ajat­te­lu­ta­poja ja ajat­te­lu­me­to­deita (esim. KE2 1/39–40). Myös mui­den uskon­to­jen pii­rissä elä­vät ihmi­set ja uudet mus­li­mi­kään­nyn­näi­set toi­vat isla­mille vie­raita mie­li­pi­teitä jaka­via aja­tuk­sia mus­li­miyh­tei­söön (KA1 4/13, KA3 4.4/53–54, TE3 3/45). Mus­li­mit jou­tui­vat otta­maan kan­taa myös heille vie­rai­siin teo­lo­gi­siin kes­kus­te­lui­hin, joita käy­tiin jo ennen isla­mia mui­den uskon­to­jen pii­rissä (esim. KE1 3/15, KE9 1/165, KE2 1/38–39, TE3 5.2/51). Eri­lai­set vas­tauk­set uusiin kysy­myk­siin joh­ti­vat eri­lais­ten ryh­mien syn­tyyn (mez­hepler) isla­min sisällä.

Eri­lais­ten ryh­mien syn­ty­mi­nen on jär­jen koros­ta­mi­sen ja mie­li­pi­teen (fikir) ja ajat­te­lun vapau­den luon­nol­li­nen hedelmä… Tul­kin­to­jen rik­kaus tulee nähdä pyr­ki­myk­senä var­mis­taa totuu­den löy­tä­mi­nen. Tämän vuoksi isla­mi­lai­sessa maa­il­massa esiin­ty­vät ryh­mät ja tul­kin­nat, jotka eivät ole ris­ti­rii­dassa ilmoi­tuk­sen kanssa, tulee nähdä kult­tuu­ri­sena rik­kau­tena ja läh­tö­koh­tai­sesti posi­tii­vi­sesti. (KE2 2/39–40.)

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­riin kuu­lu­vissa selon­teoissa eri­lai­sia näke­myk­siä mus­li­miyh­tei­sössä ei pää­sään­töi­sesti nähdä uhkana, vaan rik­kau­tena ja todis­teena isla­min pii­rissä val­lit­se­vasta ajat­te­lun­va­pau­desta ja pyr­ki­myk­sestä totuu­den löy­tä­mi­seen (ks. KE2 1/37–40, KE1 3/15, KE9 1/165).

Pian Medi­naan muu­ton myötä islam alkoi levitä nopeasti. Hen­ki­löt ja ryh­mät, jotka eivät halun­neet olla mus­li­mien alai­suu­dessa ja kai­pa­si­vat aikai­sem­paa arvo­aan, ymmär­si­vät, että he eivät voi voit­taa mus­li­meita avoi­messa yhtee­no­tossa. Siksi he pyr­ki­vät luo­maan epä­jär­jes­tystä ja sala­liit­toja asiansa edis­tä­mi­seksi. Koska vihol­li­set tie­si­vät Koraa­nin muut­ta­mi­sen mah­dot­to­maksi, he rupe­si­vat mus­li­min iden­ti­tee­tin alla kek­si­mään vää­riä hadit­heja. Tavoite oli muut­taa uskon­toa ja luoda kan­san sydä­miin epäi­lyk­siä.  (HA4 4.1/86.)

Vaikka pää­asiassa isla­min sisällä ole­vien eri­mie­li­syyk­sien kat­so­taan joh­tu­van muut­tu­vista olo­suh­teista, kult­tuu­rie­roista, Koraa­nin kään­nös­ten vaja­vai­suu­desta (TE2 1/27–29) ja posi­tii­vi­sesta totuu­den etsin­nästä, Ehl-i Sün­net –puheessa on mukana myös vihollisuus-puhetta. Pahan­tah­toi­set ihmi­set vää­ren­si­vät hadit­heja omien poliit­tis­ten pää­mää­riensä edis­tä­mi­seksi tai oman ase­mansa paran­ta­mi­seksi isla­mi­lai­sessa yhtei­sössä. (HA3 5/59, HA4 4.1/85.) Myös mus­li­meiksi tekey­ty­neet mus­li­mien vihol­li­set vää­ren­si­vät hadit­heja epä­us­kon ja seka­sor­ron aikaan­saa­mi­seksi (HA4/4.1 86).

Reper­tu­aari myön­tää isla­min his­to­ri­aan liit­ty­vät ongel­mat, mutta vah­vis­taa sin­nik­käästi aja­tusta Koraa­nin ja isla­min perus­tei­den muut­tu­mat­to­muu­desta ja yhtä­pi­tä­vyy­destä (esim. KA3 4.4/53–54, KE6 5/114–115).

Kha­ridziitti– (Haricî­lik), Murdziitti– (Mürcie), Mu’taziliitti– (Mutezile) ja Shiia (Şia) –suun­taus­ten kal­tai­set ryh­mät (mez­hep) ero­si­vat aja­tuk­sen ja asen­teen tasolla enem­mis­töä edus­ta­neista mus­li­meista. Näi­hin ryh­miin kuu­lu­ma­tonta kes­kuk­sessa pysy­vää enem­mis­töä edus­ta­via kut­sut­tiin Ehl-i Sün­ne­tiksi. (KE2 2.5/44.)

Vaikka Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari vakuut­taa yhden oikean ja laa­jalti hyväk­sy­tyn isla­min ymmär­ryk­sen ole­mas­sao­loa, se ei kui­ten­kaan sel­västi osoita muita käsi­tyk­siä vääräksi.

Ihmis­ten ja yhtei­sö­jen hen­ki­seen kehi­tyk­seen ja hen­gel­lis­ty­mi­seen pyr­ki­vät suu­fi­lai­set (tasav­vuf) tul­kin­nat ovat muo­van­neet kult­tuu­riamme ja uskon­nol­lista elä­määmme (KE2 4/51).

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­rissa myös sufilaisuus-objekti saa posi­tii­vi­sen mer­ki­tyk­sen. Sufi­lai­suu­den kat­so­taan kan­nus­ta­van ihmistä moraa­li­seen puh­tau­teen.

Alevi-Bektaşh–ajat­telu pai­not­taa mui­den sufi-suuntausten (tasav­vuf) tapaan isla­min moraa­li­sia peri­aat­teita ja ede­saut­taa näi­den peri­aat­tei­den leviä­mistä ihmis­ten kes­kuu­teen (KE2 4.1/52).

Myös ale­vius las­ke­taan yhdeksi sufi-suuntaukseksi (tasav­vuf), joka ei haasta Ehl-i Sün­net –ymmär­rystä.

Mus­li­mit näki­vät, että isla­min alle kuu­lu­vat eri­lai­set tul­kin­nat ovat merkki totuu­den tavoit­te­lusta. Eri ryh­mät voi­daan nähdä tai­vaan kan­nen värien kal­tai­sena rik­kau­tena. Tämän vuoksi on osoi­tettu suvait­se­vai­suutta sel­lai­sia ryh­miä koh­taan, jotka eivät louk­kaa isla­min hen­keä.  Eri suun­taus­ten väli­siä rii­toja ei nähdä oikeana.  (KE10 3/189.)

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­rissa ei par­jata muita mus­li­meita, vaan keho­te­taan suvaitsevaisuuteen.

Alkuai­ko­jen suu­ret teo­lo­git ja Ehl-i Sün­net –opet­ta­jat eivät luke­neet tekoja uskon osaksi. Tämän vuoksi se, joka sydä­mes­tään hyväk­syy uskon­non peri­aat­teet, mutta ei kui­ten­kaan tee sitä mitä käs­kyt ja kiel­lot edel­lyt­tä­vät, lue­taan syn­ti­seksi usko­vai­seksi (günahkâr mümin). Syn­tejä ei hyväk­sytä. Syn­ti­siä var­ten katu­muk­sen ovi on auki. Jos hen­kilö kuo­lee katu­mat­to­mana, Jumala voi halu­tes­saan antaa hänelle anteeksi tai halu­tes­saan lait­taa hänet kär­si­mään syn­tiensä mää­rän mukaan. Sydä­men uskon var­muu­den (tas­dik) takia uskova pää­see kui­ten­kin lopulta para­tii­siin. (KE3 4/70.)

Yksi har­voista opin­koh­dista, joilla vede­tään rajaa eri tavalla usko­viin, on opin­kohta, joka liit­tyy uskon ja teko­jen suh­tee­seen. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari vakuut­taa, että synti ei vie isla­min ulko­puo­lelle eikä syn­tistä mus­li­mia voi kut­sua uskot­to­maksi (kafir). (KE2 2.4/45, KE3 4/71.) Kes­keistä on sydä­men usko, joka hyväk­syy isla­min peri­aat­teet. Tuo­mio jää Jumalalle.

Pro­fee­tan ihmi­syy­den pii­riin kuu­lu­vat syö­mi­seen, juo­mi­seen, pukeu­tu­mi­seen, nuk­ku­mi­seen, lii­ke­toi­miin ja sai­rau­den hoi­to­kei­noi­hin liit­ty­vät teot eivät ole sito­via esi­merk­kejä ja näi­den esi­merk­kien seu­raa­mi­nen ei ole uskon­non kan­nalta vält­tä­mä­töntä… Toi­seksi pro­fee­tan pro­feet­tana ole­mi­seen liit­ty­vät teot… ovat vain pro­fee­talle omi­nai­sia. Ne eivät ole kaik­kia mus­li­meita sito­via esi­merk­kejä. Kol­man­neksi tule­vat teot, jotka liit­tyvä pro­fee­tan teke­miin laki­tul­kin­toi­hin. Nämä ovat mus­li­meille lain läh­tö­kohta ja luon­teel­taan sito­via. (FI3 3.2/53–54.)

Ehl-i Sün­net –puhe ei kehota ihmi­siä palaa­maan pro­fee­tan ajalle ja otta­maan pro­feet­taa mal­liksi esi­mer­kiksi vaa­te­tuk­sen valin­nassa. Ehl-i Sün­net –puheessa koros­tuu lain­tul­kin­to­jen sovel­ta­mi­nen ja tul­kin­to­jen uudis­tu­mi­nen uusien kysy­mys­ten myötä. (FI4 6/75.) Isla­mi­lai­sissa yhtei­söissä tapah­tuva aka­tee­mi­nen teo­lo­gi­nen työs­ken­tely näh­dään tär­keänä. Ehl-i Sün­net –puhe edel­lyt­tää, että myös dog­ma­tii­kan tulee uudis­tua uusien kysy­mys­ten myötä. (KE9 1/165, KE9 3/179.)

Uskon­tomme nousee fanaat­ti­suutta vas­taan kehot­taen luke­maan, tut­ki­maan ja ajat­te­le­maan. Tieto voit­taa kiih­koi­lun. Uskon­tomme kehot­taa käyt­tä­mään jär­keä pelas­tuak­semme fanaat­ti­suu­delta. (FI4 6/75.)

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari luo uskon­tomme-objek­tille mer­ki­tyk­sen, jossa ajat­telu ja oppi­nei­suus koros­tu­vat. Vain ajat­te­lun ja oppi­nei­suu­den avulla voi­daan koh­data men­nei­syys ja tule­vai­suu­den haasteet.

Ilman lai­nop­pi­neita ei ole mah­dol­lista jat­kaa pro­ses­sia laki­tul­kin­to­jen (fıkıh) muo­vaa­mi­seksi  ja kehit­tä­mi­seksi. Tämän vuoksi tänään­kin tar­vit­semme uskon­toomme lai­nop­pi­neita ja lain­tul­kin­toja teke­viä orga­ni­saa­tioita, jotka tun­te­vat hyvin aikamme ja osaa­vat tuot­taa vas­tauk­sia uusiin kysy­myk­siin pys­tyen näin ohjaa­maan ihmi­siä. Tätä tar­vetta emme voi täyt­tää mat­ki­malla sokeasti men­nei­syyttä. (FI4 6/76.)

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­rin selon­teot koros­ta­vat, että on ole­massa islam, joka seu­raa uskol­li­sesti Koraa­nia ja pro­fee­tan esi­merk­kiä. Tämä islam ei kui­ten­kaan ole sokeaa uskoa ja men­nei­syy­den mat­ki­mista, vaan isla­mia, joka koros­taa tut­ki­mi­sen ja opis­ke­lun mer­ki­tystä. Ehl-i Sün­net –islam ammen­taa jat­ku­vasti isla­min perus­pe­ri­aat­teista etsien alku­pe­räi­sen isla­min hen­gen mukaista sovel­lusta tämän päi­vän tilanteisiin.

Ehl-i Sün­net –puhe ei edistä vihol­li­suus­ku­via myös­kään muita uskon­toja koh­taan. Esi­mer­kiksi suo­rat nega­tii­vi­set viit­tauk­set Medi­nan juu­ta­lais­ten epä­re­hel­li­syy­teen eivät sovi tähän puhetapaan.

Koraani sanoo (7:87)”Vaikka kes­kuu­des­sanne osa uskoo minun kaut­tani tul­lee­seen totuu­teen ja osa ei usko, olkaa kär­si­väl­li­siä sii­hen asti kun­nes Jumala antaa tuo­mion. Hän on kaik­kein paras tuo­mari.” Näin mää­rä­tes­sään Koraani esit­tää, että oikean uskon ja tai­kaus­kon ja oikean ja vää­rän väli­nen tais­telu tulee käydä aja­tus­ten tasolla. Vaikka uskon kiel­tä­vät tie­tä­vät sydä­mes­sään kuinka pet­tä­vää ja perus­tee­tonta hei­dän uskonsa on, he eivät osoit­ta­neet täl­laista kär­si­väl­li­syyttä. (TE6 1.6/137.)

Vaikka Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­rissa keho­te­taan suvait­se­vai­suu­teen ja kär­si­väl­li­syy­teen suh­teessa eri-uskoisiin, reper­tu­aari tekee kui­ten­kin sel­väksi Ehl-i Sün­net –isla­min parem­muu­den suh­teessa kaik­kiin mui­hin uskon­toi­hin tai ideo­lo­gioi­hin. Reper­tu­aari pai­not­taa ihmi­sen vas­tuuta valin­nois­taan. (Esim. KE1 6.4/24–25.) Tuo­mio jäte­tään Juma­lalle. Mus­li­meita roh­kais­taan pysy­mään Koraa­nin ilmoi­tuk­sen ja pro­fee­tan esi­mer­kin mukai­sessa mus­li­mien enem­mis­tön edus­ta­massa ”kes­ki­tien” isla­missa. Mus­li­min tulee tehdä hyvää ja pyr­kiä pysy­mään erossa pahasta.

Joh­to­pää­tök­siä

Edellä esit­te­lin neljä aineis­tosta esiin nous­sutta tul­kin­ta­re­per­tu­aa­ria. Jokai­nen reper­tu­aari ilmen­tää eri­laista ole­mi­sen tapaa, jotka toteu­tu­vat vaih­tu­vissa kon­teks­teissa. Yhdessä reper­tu­aa­rit muo­dos­ta­vat maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­sen koko­nai­suu­den, joka ei vält­tä­mättä ole sisäl­löl­tään kohe­renssi ja ris­ti­rii­da­ton, mutta voi silti olla toi­miva elä­män vaih­tu­vissa tilan­teissa.  Tässä luvussa poh­din eri reper­tu­aa­rien kes­ki­näi­siä suh­teita ja nii­den suh­detta van Deurze­nin (2002) mal­lin maa­il­man­kat­so­muk­sen tasoi­hin. Kuva­tut reper­tu­aa­rit edus­ta­vat ide­aa­li­maa­il­man tasolla ja sosi­aa­li­sen maa­il­man tasolla toi­mi­via reper­tu­aa­reja. Fyy­si­sen maa­il­man tasoa ja per­soo­nal­li­sen maa­il­man tasoa edus­ta­via reper­tu­aa­reja ei ole mukana tämän artik­ke­lin analyysissä.

Ihanneyhteiskunta-repertuaari vakuut­taa, että islam luo par­haan mah­dol­li­sen yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sen, jossa toteu­tuu ihan­teel­li­nen uskon­non– ja ajat­te­lun­va­paus mus­li­meille ja mui­den uskon­to­jen edus­ta­jille. Näi­den vapauk­sien louk­kaa­mi­nen on nouse­mista Juma­lan tah­toa vas­taan. Täl­lai­nen ihan­neyh­teis­kunta toteu­tuu Koraa­nin sää­dök­siä nou­dat­taen ja pro­feetta Muham­me­din esi­merk­kiä seu­ra­ten. Paras esi­kuva on pro­feetta Muham­me­din joh­tama medi­na­lai­nen yhteiskunta.

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari koros­taa uskon­non­va­pau­den toteu­tu­van par­haim­mil­laan juuri seku­laa­rissa yhteis­kun­ta­jär­jes­tyk­sessä. Pro­feetta Muham­me­din pai­kalle astuu Tur­kin tasa­val­lan perus­taja, Kemal Atatürk. Tässä reper­tu­aa­rissa seku­laari jär­jes­tys, jossa uskon­non ja val­tion asiat on ero­teltu toi­sis­taan, on tae eri uskon­nol­lis­ten ryh­mien uskon­non– ja ajat­te­lun­va­pau­delle. Tämä jär­jes­tys perus­tuu Koraa­nin sijaan Tur­kin seku­laa­rille perustuslaille.

Ihanneyhteiskunta-repertuaarissa ihmi­nen objek­tina on vah­vasti läsnä. Reper­tu­aari raken­taa ihan­neyh­teis­kun­taa nime­no­maan ihmi­selle, jonka perus­tar­peita ovat uskon­non– ja ajat­te­lun­va­paus. Islam-objektille luo­daan mer­ki­tys vapau­den takaa­jana. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rissa tär­keitä objek­teja ovat val­tio ja isän­maa. Toki ihmi­nen-objekti tar­pei­neen on myös lii­tän­tä­alu­eella, mutta ensi­si­jai­sesti uskon­non­va­paus kuu­luu val­tion omi­nai­suuk­siin. Isän­maa on seku­laari val­tio ja seku­laa­rius toi­mii uskon­non­va­pau­den takaajana.

Van Deurze­nin (2002) mal­lin­ta­mia ole­mi­sen tasoja sovel­taen voi­daan todeta, että Ihanneyhteiskunta-repertuaari toi­mii vah­vasti ide­aa­li­maa­il­man tasolla. Tässä reper­tu­aa­rissa ei ole vää­rä­us­koi­sia, oikealta tieltä eksyt­tä­viä eikä oikeuk­si­aan vää­rin käyt­tä­viä. Reper­tu­aari ei ota kan­taa uskon sisäl­töön eikä totuu­teen, vaan antaa kaik­kien kuk­kien kuk­kia. Tässä reper­tu­aa­rissa erius­kois­ten välillä val­lit­see suvait­se­vai­suus, hyvä tahto ja tasa-arvo. Eri tavalla usko­vat ovat myös dia­lo­gissa tois­tensa kanssa. Muham­me­din pro­fee­taksi kut­su­mista edel­tä­nyt epätasa-arvoinen ja eri ryh­miä sor­tava Mekan moni­ju­ma­lai­nen yhteis­kunta toi­mii vas­ta­koh­tana isla­mi­lai­selle ihan­neyh­teis­kun­nalle. Ihanneyhteiskunta-repertuaari koros­taa ihmi­sen tah­don vapautta, joka voi par­haim­mil­laan toteu­tua isla­min peri­aat­tein joh­de­tussa yhteis­kun­nassa. Reper­tu­aari edus­taa maa­il­man­kat­so­muk­sel­lista näkö­kul­maa, jossa ihmi­sen oikeus elää uskonsa mukaan on pyhä asia.

Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari tulee lähem­mäksi van Deurze­nin (2002) sosi­aa­li­sen maa­il­man tasoa. Sosi­aa­li­sessa maa­il­massa kaikki ei ole­kaan täy­del­listä. Sosi­aa­li­sessa maa­il­massa on oikeasti pys­tyt­tävä elä­mään eri tavalla ajat­te­le­vien, eri etni­siin ryh­miin kuu­lu­vien ja eri kult­tuu­ria edus­ta­vien kanssa. Eri­lai­set ihmi­set sosi­aa­li­sissa käy­tän­teis­sään hake­vat toi­sis­taan poik­kea­via rat­kai­suja ja toi­min­ta­mal­leja. Moni­nai­suutta sää­te­lee val­tion laki. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari näkee, että moni­nai­suu­desta voi syn­tyä myös uhkia. Reper­tu­aari tun­nis­taa mah­dol­li­suu­den, että ihmi­nen käyt­tää hänelle annet­tua vapautta vää­rin. Reper­tu­aa­rissa uhka tulee ensi­si­jai­sesti yhtei­sön ja val­tion sisältä. Reper­tu­aari ei kui­ten­kaan nimeä uhkan koh­dis­tu­van ensi­si­jai­sesti ihmis­ten vapauk­siin, vaan uhkan kohde on demo­kra­tia ja seku­laari tasa­valta. Tämä reper­tu­aari edus­taa maa­il­man­kat­so­muk­sel­lista näkö­kul­maa, jossa uskonnon-, ilmai­sun– ja ajat­te­lun­va­pau­det ovat hyviä ja tavoi­tel­ta­via asioita, mutta nii­tä­kin pyhempi asia on val­tio, jonka suo­je­le­mi­seksi vapauk­sia on jopa rajoitettava.

Ihanneyhteiskunta-repertuaari ja tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari näyt­tä­vät ensi­sil­mäyk­sellä vie­vän vah­vasti eri suun­tiin yhteis­kun­nan perus­tei­siin liit­ty­vissä kysy­myk­sissä. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari ei kui­ten­kaan ole uskon­non ja isla­min vas­tai­nen, vaan pyr­kii osoit­ta­maan, että isla­min ja tasa­val­lan int­res­sit ovat yhte­näi­set. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari ei aseta tasa­val­taa edel­tä­nyttä isla­min peri­aat­tei­siin nojaa­vaa otto­maa­ni­val­tiota ja tasa­val­taa vas­tak­kain, vaan uskon­non ja val­tion asioi­den sekoit­ta­mi­sen huo­not esi­mer­kit löy­ty­vät kris­ti­nus­kon his­to­riasta. Ennen valis­tuk­sen aikaa elä­neet paa­vit ja kirkko poliit­ti­sen val­lan käyt­tä­jinä ovat vas­ta­kohta uskon­non ja val­tion toi­sis­taan eril­lään pitä­välle uskon­non– ja ajat­te­lun­va­pau­den takaa­valle tasa­val­lalle. Sen sijaan reper­tu­aa­rissa tasa­val­ta­lai­nen uskon­non­va­pau­den perinne lin­ki­te­tään posi­tii­vi­sesti otto­maa­nia­jan isla­mi­lai­seen hal­lin­toon, jossa ker­ro­taan val­lin­neen sopusointu erius­kois­ten välillä. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rin otto­maa­nia­jan kuvauk­set tule­vat lähelle ihanneyhteiskunta-repertuaarin Medi­nan kuvauk­sia. Reper­tu­aari vakuut­taa, että seku­laari Turkki jat­kaa pro­fee­tan joh­ta­man medi­na­lai­sen yhteis­kun­nan ja otto­maa­nien erius­koi­sia koh­taan osoit­ta­man tole­rant­tiu­den perin­nettä. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi -reper­tu­aari ei näe pro­fee­tan joh­ta­massa Medi­nassa tai sult­taa­nin joh­ta­massa otto­maa­nien impe­riu­missa uskon­non ja val­tion asioi­den sekoit­ta­mi­sesta joh­tu­via ongel­mia. Niin kauan kuin ihanneyhteiskunta-repertuaari pysyy ide­aa­li­maa­il­man tasolla eikä lähde edis­tä­mään sosi­aa­li­sen maa­il­man tasolla toi­min­taa, jossa esi­mer­kiksi seku­laari perus­tus­laki kor­vat­tai­siin isla­mi­lai­sella lailla, reper­tu­aa­rit voi­vat toi­mia rin­nak­kain saman maa­il­man­kat­so­muk­sen sisällä.

Kun puhe kään­tyy ulkoi­siin uhkiin, kuvaan astuu marttyyri-repertuaari. Kun tasa­val­ta­lai­nen mus­limi  –reper­tu­aa­rissa pro­feetta Muham­med loisti pois­sao­lol­laan, isän­maan ollessa uhat­tuna pro­feetta Muham­med tuo­daan Atatür­kin rin­nalle isän­maan ystä­vänä ja turk­ki­lais­ten soti­lai­den roh­kai­si­jana. Kun tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rissa koros­tet­tiin uskon­non ja val­tion eril­lään pitä­mistä, mart­tyyri-reper­tu­aa­rissa val­tion puo­lus­ta­mi­nen tode­taan uskon­nol­li­seksi vel­vol­li­suu­deksi ja isän­maan puo­lesta tais­tel­leille san­ka­reille ja sodassa kuol­leille mart­tyy­reille luva­taan pro­fee­tan arvo­val­lalla pääsy para­tii­siin. Kun isän­maa on uhat­tuna, val­tiosta tulee uskon­non asia ja val­tio tar­vit­see uskon­toa. Kun ihan­neyh­teis­kunta– ja tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rit puhu­vat uskon­non­va­pau­desta ja eri kan­sa­lais­ten yhtä­läi­sistä oikeuk­sista uskon­nosta riip­pu­matta, marttyyri-repertuaari kut­suu turk­ki­lai­set tais­te­le­maan ”uskon­tomme” eli isla­min puolesta.

Mart­tyyri-reper­tu­aari aset­tuu van Deurze­nin (2002) ole­mi­sen tasoilla ide­aa­li­selle tasolle, jossa ovat mm. pyhyys, uskon­nol­li­suus ja ideo­lo­giat. Kun kyseessä on isän­maan puo­lus­ta­mi­sen pyhä teh­tävä, vakuut­te­lu­kei­not ovat järeät. Tyk­kien edessä ei kysellä mus­li­min syn­tien mää­rää tai sitä ovatko val­tion ja uskon­non asiat nyt var­masti eril­lään. Kun kansa kut­su­taan pyhään sotaan tais­te­le­maan isän­maan ja ”uskon­tomme” puo­lesta, etnis­ten kris­tit­ty­jen uskon­non­va­paus­ky­sy­myk­set tai iden­ti­teetti Tur­kin kan­sa­lai­sina ovat tois­si­jai­sia asioita. Reper­tu­aari tun­nis­taa vain yhden kan­san ja yhden uskon­non: ”Olen turk­ki­lai­nen, olen mus­limi”. Maa­il­man­kat­so­muk­sen kaksi pyhää asiaa, uskonto ja isän­maa, koh­taa­vat marttyyri-repertuaarissa. Vaikka isän­maa on seku­laari tasa­valta ja uskonto on islam, ris­ti­rii­taa ei ole, kun rau­han aikana ide­aa­li­ta­solla sanoi­te­taan toi­min­ta­mal­leja ulkois­ten uhkien edessä. Todel­li­nen sodan kon­teksti var­masti lisäisi marttyyri-repertuaarin vai­ku­tusta myös sosi­aa­li­sen elä­män tasolla. [14]

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari tasa­pai­not­taa anta­maani kuvaa oppi­ma­te­ri­aa­lin ilmen­tä­mästä maa­il­man­kat­so­muk­sesta tuo­den näkö­kul­man, jossa isla­mi­lai­nen ajat­telu jal­kau­tuu vah­vasti myös sosi­aa­li­sen elä­män tasolle (vrt. van Deurzen 2002). Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari tun­nis­taa isla­miin kuu­lu­van moni­nai­suu­den, jonka syn­ty­mi­selle reper­tu­aa­rissa anne­taan hyviä seli­tyk­siä. Tässä reper­tu­aa­rissa moni­nai­suutta ei kui­ten­kaan haluta nähdä uhkana vaan rik­kau­tena. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari pyr­kii sul­ke­maan kaikki isla­mi­lai­set ryh­mät saman sateen­var­jon alle. Reper­tu­aari vakuut­taa, että isla­missa on sel­keä yhte­näi­nen perusta. Raja-aitojen raken­ta­mista mus­li­mien välille pyri­tään vält­tä­mään. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari toi­vot­taa ter­ve­tul­leeksi pro­fee­tan seu­raa­jiin Tur­kissa enem­mis­töön kuu­lu­vien hanefi-muslimien lisäksi esi­mer­kiksi syn­ti­sen mus­li­min, suu­fin, ale­vin ja sala­fis­tin (KE2 2.5/45). Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ei tuo­mitse ketään isla­min peri­aat­teita hyväk­sy­vää uskot­to­maksi (kâfir), vaan lupaa, että kaikki mus­li­mit pää­se­vät lopulta paratiisiin.

Suvait­se­vai­suu­des­saan Ehl-i Sün­net –reper­tu­aa­rilla on yhty­mä­koh­tia ihanneyhteiskunta-repertuaariin. Vaikka Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ei vedä pai­nok­kaasti rajoja eri tavalla ajat­te­le­vien mus­li­mien välille, raja ei-muslimeihin on selvä. Kun ihanneyhteiskunta-diskurssi kehot­taa dia­lo­giin, Ehl-i Sün­net -reper­tu­aari huo­kuu itse­var­muutta ja oikeassa ole­mista, josta käsin erius­koi­silta ei juu­ri­kaan ole opit­ta­vaa. Toi­saalta erius­koi­set, joi­den usko on ”pet­tävä ja perus­tee­ton”, on kui­ten­kin otet­tava huo­mioon ja hei­dät on tun­net­tava, jotta Ehl-i Sün­net –mus­li­mit pys­ty­vät vas­taa­maan erius­koi­sista joh­tu­viin kysy­myk­siin. Ehl-i Sün­net –islam ei juutu 600-luvulle, vaan se on uudis­tuva ja pys­tyy vas­taa­maan moder­nin maa­il­man haas­tei­siin ja samalla säi­lyt­tä­mään oman vah­van Koraa­niin ja sun­naan ank­ku­roi­tu­neen identiteettinsä.

Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari nousee vas­tus­ta­maan kaik­kea fanaat­ti­suutta. Kun­non mus­limi suo­rit­taa vel­vol­li­suu­tensa Juma­laa ja yhteis­kun­taa koh­taan. Kai­ken­lai­nen lii­oit­telu, kuten pro­fee­tan pukeu­tu­mi­sen ja mui­den pro­fee­tan ajan ulkois­ten asioi­den mat­ki­mi­nen, näh­dään epä­suo­ta­vana. Fanaat­ti­suu­den vas­tus­ta­mi­sessa Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ja tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aari löy­tä­vät yhtä­läi­set int­res­sit. Kun tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rissa Atatürk näkee fanaat­ti­suu­den kan­sa­kun­nan uhkana ja haas­taa tais­te­le­maan fanaat­ti­suutta vas­taan oppi­nei­suu­della, Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari näkee isla­min nouse­van fanaat­ti­suutta vas­taan ja haas­taa mus­li­meita ajat­te­luun ja aka­tee­mi­seen teo­lo­gi­seen työs­ken­te­lyyn. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ottaa huo­mioon turk­ki­lai­sen isla­min ja glo­baa­lin isla­min moni­nai­suu­den vält­täen kui­ten­kin tur­hia konflik­teja eri isla­mi­lais­ten ryh­mien välillä. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ei myös­kään haasta tasa­val­taa esi­mer­kiksi vaa­ti­malla pro­fee­tan ajan käy­tän­tei­den tuo­mista Tur­kin lakeihin.

Sosi­aa­li­sen maa­il­man tasolla toi­miva Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari tun­nis­taa ide­aa­li­maa­il­man tasolla toi­mi­vaa ihanneyhteiskunta-repertuaaria parem­min tasa­val­ta­lai­sen kon­teks­tin mää­rää­mät dis­kurs­sin rajat. Esi­mer­kiksi dog­ma­tii­kan kir­jan (Kelam) ensi­leh­dillä oleva Tur­kin lippu, kan­sal­lis­laulu, Atatür­kin kuva ja keho­tus Tur­kin nuo­ri­solle ja kir­jan vii­mei­sinä sanoina ole­vat lai­nauk­set Tur­kin perus­tus­laista anta­vat vah­van sig­naa­lin siitä, missä mää­rin ide­aa­li­maa­il­maan kuu­luva ihanneyhteiskunta-repertuaari voi aset­tua sosi­aa­li­sen maa­il­man tasolle tai missä mää­rin Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari voi kysee­na­lais­taa uskon­non ja val­tion asiat erot­ta­van seku­laa­rin Tur­kin tasa­val­lan perus­teita. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari ei nouse tasa­val­taa vas­taan, mutta se ei myös­kään puhu tasa­val­lasta. Ehl-i Sün­net –reper­tu­aari vah­vis­taa aineis­tosta esiin piir­ty­vän maa­il­man­kat­so­muk­sen isla­mi­laista näkö­kul­maa. Tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –dis­kurssi, joka häi­vyt­tää seku­laa­rin jär­jes­tyk­sen ja isla­min erot, on puhe­tyyli, joka tulee avuksi sil­loin kun seku­laari val­tio alkaa kysee­na­lais­taa Ehl-i Sün­net –iden­ti­tee­tin ole­mas­sao­lon oikeutta.

Var­sin­kin kriit­ti­sessä dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sessä perin­teessä puhu­taan usein dis­kurs­sien tais­te­lusta. Edellä kuvat­tu­jen reper­tu­aa­rien voi­daan aja­tella ole­van tais­te­lussa kes­ke­nään sekä yhteis­kun­nan että yksi­lön tasolla. Jat­ko­poh­din­noissa olisi kriit­ti­sen orien­taa­tion hen­gessä mie­len­kiin­toista etsiä edellä kuvat­tu­jen reper­tu­aa­rien yhteyk­siä ole­massa ole­viin ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­nei­hin dis­kurs­sei­hin ja Tur­kissa vai­kut­ta­viin toi­mi­joi­hin. Täl­lai­siin poh­din­toi­hin liit­tyvä kysy­mys voisi olla esi­mer­kiksi se, näky­vätkö edellä kuva­tut reper­tu­aa­rit val­lassa ole­van isla­mi­lai­siin arvoi­hin nojaa­van AK-puolueen perus­do­ku­men­teissa ja tavassa puhua isla­mista tai se, mil­lai­sia tul­kin­ta­re­per­tu­aa­reja Atatür­kin puo­lu­eena tun­nettu CHP käyt­tää vakuut­taes­saan uskon­nol­lista kan­san­osaa siitä, että seku­laari tasa­valta ei vält­tä­mättä tar­koita uskon­non vas­tai­suutta. Mie­len­kiin­toista olisi myös poh­tia, mikä on Ehl-i Sün­net -reper­tu­aa­rin ja tasa­val­ta­lai­nen mus­limi –reper­tu­aa­rin suhde imaa­mien palk­kaa­jana toi­mi­van Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton hen­ki­lö­kun­nal­leen anta­massa kou­lu­tuk­sessa tai miten tällä het­kellä Tur­kissa val­taa­pi­tä­viä voi­mak­kaasti haas­tava isla­mi­laista ”pie­tis­miä” edus­tava vai­ku­tus­val­tai­nen Gülen-liike lin­jaa itse­ään suh­teessa tasa­val­taan ja Ehl-i Sün­net –puhee­seen (ks. esim. Viti­kai­nen 2013b, 4–5).

Vaikka var­masti yhteis­kun­nan tasolla ja myös yksi­lön maa­il­man­kat­so­muk­sessa eri dis­kurs­sit mit­te­le­vät kes­ke­nään, edellä esit­tä­määni eksis­ten­ti­aa­li­seen maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­musta käsit­te­le­vään teo­reet­ti­seen näkö­kul­maan vii­ta­ten asia on näh­tä­vissä myös toi­sella tavalla. Kuvaa­mieni eri­lais­ten tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien voi­daan aja­tella ole­van osia yhdestä dynaa­mi­sesta maa­il­man­kat­so­muk­sesta, joka eri reper­tu­aa­reissa löy­tää kul­loi­seen­kin tilan­tee­seen sopi­vim­man ole­mi­sen tavan. Edus­ta­miensa eri reper­tu­aa­rien avulla imaami-saarnaajalukioiden oppi­ma­te­ri­aali antaa opis­ke­li­joille eväitä sel­vitä ajoit­tain hyvin­kin jän­nit­tei­sessä turk­ki­lai­sessa kon­teks­tissa tar­jo­ten esi­merk­kejä eri­lai­sista kie­lel­li­sistä ole­mi­sen tavoista vaih­tu­vissa tilanteissa.

Esi­mer­kiksi turk­ki­lai­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen saa­nut uskon­to­vir­ka­mies, joka pää­tyy luen­noi­maan euroop­pa­lai­selle dia­lo­gi­foo­ru­mille isla­min suh­teesta erius­koi­siin, ei voine puhees­saan käyt­tää reper­tu­aa­ria, jossa erius­kois­ten usko tode­taan ”pet­tä­väksi ja perus­teet­to­maksi”, vaan toden­nä­köi­sesti hän pitäy­tyy ihan­neyh­teis­kunta-reper­tu­aa­rissa. Kon­teksti mää­rää dis­kurs­sin rajat. Toi­saalta sama uskon­to­vir­ka­mies saat­taa jou­tua osal­lis­tu­maan asian­tun­ti­jana kun­nal­li­seen pää­tök­sen­te­koon, jossa poh­di­taan anne­taanko Trabzo­nissa natio­na­lis­ti­sen MH-puolueen joh­ta­massa kau­pun­gin­osassa lupa arme­nia­lai­sen kir­kon res­tau­roin­ti­hank­keelle. Toden­nä­köi­sesti alu­een sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den lai­na­lai­suu­det kan­nus­ta­vat uskon­to­vir­ka­miestä käyt­tä­mään lausun­nos­saan jotain muuta kuin ihan­neyh­teis­kunta-reper­tu­aa­ria. Sama uskon­to­vir­ka­mies voi jou­tua poh­ti­maan mil­lai­sen puheen hän pitää hau­taus­ti­lai­suu­dessa, jossa maal­lis­tu­neen turk­ki­lais­per­heen 22-vuotias Itä-Turkissa varus­mies­pal­ve­luk­sessa kuol­lut nuo­ri­mies saa­te­taan vii­mei­selle mat­kalle. Käy­tössä on toden­nä­köi­sesti mart­tyyri-reper­tu­aari. Hau­ta­jais­ten jäl­keen voi olla vuo­rossa kokous, jossa tasa­val­ta­lai­nen mus­limi -reper­tu­aa­ria käyt­täen uskon­to­vir­ka­mies pyr­kii vakuut­ta­maan yli-innokasta koraa­ni­kurs­sin vetä­jää siitä, että ei ole vii­sasta kan­nus­taa koraa­ni­kurs­sin oppi­laita toi­min­taan, jonka tavoite on syr­jäyt­tää Tur­kin seku­laari perus­tus­laki sha­rialla. Illalla kotiin palaava vir­ka­mies saat­taa jou­tua vielä miet­ti­mään, miten ohjas­taisi tytär­tään, joka tois­ta­mi­seen pyytä lupaa käydä suu­fi­lai­sen Cer­rahi–kou­lu­kun­nan kokouk­sessa. Cer­rahi–kou­lu­kunta kun ei uskon­to­vir­ka­mie­hen mie­lestä aivan vas­taa sitä perin­teistä Ehl-i Sün­net –uskon­kä­si­tystä, josta uskon­to­vir­ka­mie­hen pitäisi saar­nata mos­kei­jassa seu­raa­vana perjantaina.

Edellä kuva­tut kuvit­teel­li­set tilan­teet ovat täy­sin mah­dol­li­sia turk­ki­lai­sessa todel­li­suu­dessa. Reper­tu­aa­rien väli­set konflik­tit ovat myös osa todel­li­suutta. Ris­ti­rii­dat voi­vat ker­toa ris­ti­rii­tai­sesta ja jäsen­ty­mät­tö­mästä maa­il­man­kat­so­muk­sesta tai toi­saalta todel­li­suu­den komplek­si­suu­desta. Van Deurzen (2002) pyr­kii tera­pias­saan sii­hen, että asia­kas tun­nis­taa eri tasoilla toteu­tu­via ole­mi­sen tapo­jaan ja nii­den yhteyk­siä ja näi­den havain­to­jen poh­jalta löy­tää ehyem­män ja toi­mi­vam­man maa­il­man­kat­so­muk­sen. En kui­ten­kaan tut­ki­jana voi astua täl­lai­seen tera­peu­tin roo­liin var­sin­kaan kun tut­ki­mus­koh­teena ovat teks­tit, joi­den taus­talla on järeitä ins­ti­tuu­tioita, tuhat­vuo­ti­nen his­to­ria ja jos­sain mää­rin myös koko turk­ki­lai­sen yhteis­kun­nan kirjo. Tut­ki­muk­ses­sani en myös­kään ota kan­taa sii­hen, miksi kuvaa­mani maa­il­man­kat­so­mus on täl­lai­nen tai mil­lai­seksi sen tulisi muut­tua. Maa­il­man­kat­so­muk­sen havain­nointi, kuvaa­mi­nen ja sen sisäl­lään pitä­mien eri­lais­ten dis­kur­sii­vis­ten ole­mi­sen tapo­jen kes­ki­näis­ten suh­tei­den ana­ly­sointi riittää.

Vaikka tut­kija tai artik­ke­lin lukija ei hen­ki­lö­koh­tai­sesti pitäisi isla­min dog­maat­ti­sia väit­tä­miä tosina, hänel­le­kin on totta se, että islam on ole­massa. Ole­mas­sao­lol­laan islam vai­kut­taa elä­määmme esi­mer­kiksi edellä kuvat­tu­jen dis­kurs­sien kautta (vrt. Hei­deg­ger 1967, 218–219). Islam on tässä mie­lessä ”totta” ene­ne­vissä mää­rin myös Länsi-Euroopassa. Eksis­ten­ti­aa­li­nen ymmär­rys maa­il­man­kat­so­muk­sen ole­muk­sesta yhdis­tet­tynä dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­seen ajat­te­luun tar­joaa raken­ta­van näkö­kul­man maa­il­man­kat­so­muk­sen ymmär­tä­mi­seen sen kai­kessa komplek­si­suu­des­saan siinä kon­teks­tissa, jossa maa­il­man­kat­so­mus ilme­nee ja vai­kut­taa. Tässä artik­ke­lissa annet­tiin joi­ta­kin näkö­kul­mia muu­ta­masta maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­sesta ole­mi­sen tavasta, jotka ovat läsnä turk­ki­lai­sessa imaa­mi­kou­lu­tuk­sessa. Artik­ke­lin luki­jan teh­tä­väksi jää miet­tiä, kuinka hän huo­mioi kuvail­lun todel­li­suu­den omassa ole­mi­sen tavas­saan ja kontekstissaan.

Kir­jal­li­suus

Ant­to­nen, Veikko
2010 Uskon­to­tie­teen maas­tot ja kar­tat. Hel­sinki: SKS.

Ayhan, Halis 
2000a İmam-Hatip Lisesi. –Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi, osa 22, 191–194. İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı.

Ayhan, Halis
2000b İlâ­hiyat Fakül­tesi. –Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi, osa 22, 70–72. İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı.

Çakır, Ruşen; Bozan, İrgan  & Talu, Balka
2004 İmam hatip lise­leri: Efsa­ne­ler ve Gerçekler. Istanbul:TESEV Yayınları.

Cebeci, Suat
1999 Cum­hu­riyet döne­minde yük­sek din öğre­timi. Ankara Üni­ver­si­tesi İla­hiyat Fakül­tesi Der­gisi. Cilt: 39 Sayı: 2 Ankara:Ankara Üni­ver­si­tesi İla­hiyat Fakül­tesi, 227–235. Ladat­ta­vissa:  http://dergiler.ankara.edu.tr/dergiler/37/1705/18239.pdf (Vii­tattu 4.12.2012).

Dilt­hey, Wil­helm
1957 Dilthey’s Phi­lo­sophy of Exis­tence. Int­ro­duc­tion to Wel­tanscha­uungs­lehre. Kään­nös ja joh­danto: Wil­liam Klu­back and Mar­tin Wein­baum. West­port, Con­nec­ticut: Greenwood Press, Publis­hers.

Dilt­hey, Wil­helm
1988 Int­ro­duc­tion to the Human Sciences. Kään­nös ja joh­danto: Ramon J. Betanzos. Alku­pe­räi­nen teos: Ein­lei­tung in die Geis­teswis­senschaf­ten. Det­roit : Wayne State Uni­ver­sity Press.

Diy­anet
2011 Diy­anet İşleri Baş­kanlığı. –Faa­liyet Raporu –2011. Stra­teji geliş­tirme baş­kanlığı. Ladat­ta­vissa: www.diyanet.gov.tr/turkish/…/rapor_ms2010.pdf  (vii­tattu 29.11.2012).

Diy­anet
2012 KADROLU-2012-II — 1.11.2012 jul­kaistu Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton ilmoi­tus vapaana ole­vista imaa­min ja muezzin pai­koista, haki­joi­den kel­poi­suuseh­doista ja haku­me­net­te­lyistä. Ladat­ta­vissa: http://personelweb.diyanet.gov.tr/personel/duyurular/duyurular.aspx?id=236 (vii­tattu 29.11.2012).

Edwards, Derek
1997 Discourse and Cog­ni­tion. Lon­don: Paul Chap­man Publis­hing Ltd.

Eliade, Mircea
1987  The Sac­red and The Pro­fane. The Nature of Reli­gion. Kään­nös: Wil­lard R. Trask. Orlando: A Har­vest Book.

Ellul, Jacques
1975 New Demons. Kään­nös: C. Hop­kin. Alku­pe­räi­nen teos: Les Nou­veaux Possêdês. New York: The Sea­bury Press.

Fairclough, Nor­man
2001 The Discourse of New Labour: Cri­tical Discourse Ana­ly­sis. –Wet­he­rell, Mar­ga­ret, Tay­lor, Step­ha­nie & Yates Simeon J. (toim.), Discourse as Data. A Guide for Ana­ly­sis, 229–266. Sage Lon­don: Publica­tions Ltd.

Hei­deg­ger, Mar­tin
1967 Sein und Zeit. Tübin­gen: Max Nie­meyer. Ladat­ta­vissa: http://christianebailey.com/wp-content/uploads/2011/12/Sein-und-Zeit1.pdf (vii­tattu 4.3.2014).

Joki­nen, A. & Juhila, K.
1993 Val­ta­suh­tei­den ana­ly­soi­mi­nen. –A. Joki­nen, K. Juhila & E. Suo­ni­nen (toim.), Dis­kurs­sia­na­lyy­sin aak­ko­set, 75–108 Tampere:Vastapaino.

Joki­nen, A., Juhila, K. & Suo­ni­nen, E.
1993 Dis­kur­sii­vi­nen maa­ilma. Teo­reet­ti­set läh­tö­koh­dat ja ana­lyyt­ti­set käsit­teet. –A. Joki­nen, K. Juhila, & E. Suo­ni­nen (toim.), Dis­kurs­sia­na­lyy­sin aak­ko­set, 17–47. Tam­pere: Vastapaino.

Joki­nen, Arja & Kirsi Juhila
1999 Dis­kurs­sia­na­lyyt­ti­sen tut­ki­muk­sen kartta. – A. Joki­nen, K. Juhila & E. Suo­ni­nen (toim.),  Dis­kurs­sia­na­lyysi liik­keessä, 54–97. Tam­pere: Vastapaino.

Juhila, Kirsi
1999a Kult­tuu­rin jat­ku­vasti raken­tu­vat kehät. –A. Joki­nen, K. Juhila & E. Suo­ni­nen (toim.), Tilan­teista kult­tuu­ri­seen kon­teks­tiin, 160‐198. Tam­pere: Vastapaino.

Juhila, Kirsi
1999b Tut­ki­jan posi­tiot. – A. Joki­nen, K. Juhila, & E. Suo­ni­nen (toim.), Dis­kurs­sia­na­lyysi liik­keessä, 201–232. Tam­pere: Vastapaino.

Juppi, Prita
2004 “Keitä me olemme? Mitä me haluamme!” Eläi­noi­keus­liike mää­rit­te­ly­kamp­pai­lun, mar­gi­na­li­soin­nin ja moraa­li­sen panii­kin koh­teena suo­ma­lai­sessa sano­ma­leh­dis­tössä. Jyväs­kylä Stu­dies in Huma­ni­ties 29. Jyväs­kylä: Jyväs­kylä Uni­ver­sity Prin­ting House.

Kant, Imma­nuel
2006 [1790] Kri­tik der Urteils­kraft. Samassa kir­jassa sak­sa­lai­sen teks­tin ohessa tur­kin kään­nös. Kään­täjä: Aziz Yardımlı. İstan­bul: İdea.

Kenan, Seyfi
2009a Pha­ses of Reli­gious Educa­tion in Modern Tur­key. –Ednan Aslan  (toim.), Isla­mische Erzie­hung in Europa (Isla­mic Educa­tion in Europe), 519–540. 1. pai­nos. Wien, Köln, Wei­mar: Böhlau.

Kenan, Seyfi
2009b The Ques­tion of Reli­gious Educa­tion in Tur­key. –Bülent Ucar and Yaşar Sarı­kaya (toim.), Entwicklung der moder­nen Isla­mischen Reli­gions­pä­da­go­gik in der Tür­kei im 20. Jahr­hun­dert, 97–118. 1. pai­nos. Ham­burg: Ver­lag Dr. Kovac.

Kier­ke­gaard, Søren
2000 Either/Or, A Frag­ment of Life II. –Howard V. Hong and Edna H. Hong (edit.), The Essen­tial Kir­ke­gaard. Prince­ton: Prince­ton Uni­ver­sity Press.

Lat­vio, Riitta & Mus­to­nen, Satu & Ran­ta­kari, Ilari (toim.)
2013  Imaa­mit Suo­messa. Imaa­mi­kou­lu­tus­sel­vi­tys 2013. Hel­sinki: Kult­tuuri– ja Uskon­to­foo­rumi FOKUS ry.

Milli Eği­tim Temel Kanunu (Kan­sal­li­sen kou­lu­tuk­sen perus­sää­dös)
1973 Saa­ta­villa: http://mevzuat.meb.gov.tr/html/88.html (vii­tattu 4.12.2012).

Mini­stry of Natio­nal Educa­tion, Tur­kish Sta­tis­tical Ins­ti­tute
2013 Natio­nal Educa­tion Sta­tis­tics. For­mal Educa­tion 2012–2013. A Publica­tion of Official Sta­tis­tics Pro­gramme. Saa­ta­villa: http://sgb.meb.gov.tr/istatistik/meb_istatistikleri_orgun_egitim_2012_2013.pdf  (vii­tattu 22.2.2014).

Naugle, David. K.
2002 World­view. The his­tory of a concept. Grand Rapids, Mic­hi­gan: Wil­liam B Eerd­mans Publis­hing Company.

Nietzsche, Friedrich
1990 [1886] Bey­ond the Good and Evil. Pre­lude to a Phi­lo­sophy of the Future. R.J. Hol­ling­dale (kään­nös). Alku­pe­räi­nen teos: Jen­seits von Gut und Böse. Lon­don: Pen­guin Books

Nii­ni­luoto, Ilkka
1984 Tiede, filo­so­fia ja maa­il­man­kat­so­mus. Filo­so­fi­sia esseitä tie­dosta ja sen arvosta. Hel­sinki: Otava.

Nii­ni­luoto, Ilkka
2002 [1980] Joh­da­tus tie­teen­fi­lo­so­fi­aan – käsit­teen– ja tie­to­teo­rian muo­dos­tus. 3. pai­nos.  Otava: Keuruu.

Otto, Rudolf
1958 The Idea of Holy. John W. Har­vey (kään­nös). Lon­don: Oxford Uni­ver­sity Press.

Park­ki­nen, Juha & Puu­kari, Sauli
2007 Eri­lai­set maa­il­man­kat­so­muk­set moni­kult­tuu­ri­sessa ohjauk­sessa, Käsit­teel­li­nen malli ja sen sovel­ta­mi­nen ohjauk­seen. –Matti Taa­jamo & Sauli Puu­kari (toim.), Moni­kult­tuu­ri­suus ja moniam­ma­til­li­suus ohjaus– ja neu­von­ta­työssä,  23–36. Jyväs­kylä: Kou­lu­tuk­sen tutkimuslaitos.

Park­ki­nen, Juha & Puu­kari, Sauli
2005 Approac­hing world­views in mul­ticul­tu­ral coun­sel­ling. –Mika Lau­ni­kari ja Sauli Puu­kari. (toim.), Mul­ticu­tu­ral Gui­dance and Gouncel­ling, Theo­re­tical Foun­da­tions and Best Prac­tices in Europe. Jyväs­kylä: Cen­ter for Inter­na­tio­nal Mobi­lity CIMO and Ins­ti­tute for Educa­tio­nal Research.

Park­ki­nen, Juha
2013 Maa­il­man­kat­so­mus ohjauk­sessa. Opinto-ohjaajaksi opis­ke­le­vien koke­muk­sia maa­il­man­kat­so­muk­sen hah­mot­ta­mi­sesta. Jyväs­kylä Stu­dies in Educa­tion, Psyc­ho­logy and Social Research. 481. Jyväs­kylä: Jyväs­ky­län yliopisto.

Pot­ter, Jonat­han & Wet­he­rell, Mar­ga­ret
1987 Discour­ses and Social Psyc­ho­logy. Bey­ond Atti­tu­des and Beha­viour.Lon­don: Sage Publications.

Smart, Ninian
1983 World­views, Crosscul­tu­ral Explo­ra­tions of Human Beliefs. New York: Char­les Scribner’s Sons.

Suo­ni­nen, Eero
1999 Näkö­kulma sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den raken­tu­mi­seen. –A. Joki­nen, K. Juhila  & E. Suo­ni­nen (toim.), Dis­kurs­sia­na­lyysi liik­keessä, 17–36. Tam­pere: Vastapaino.

Tay­lor, Step­ha­nie
2001 Loca­ting and Con­duc­ting Discourse Ana­ly­tic Research. –Wet­he­rell, Mar­ga­ret, Tay­lor, Step­ha­nie & Yates Simeon J. (toim.), Discourse as Data. A Guide for Ana­ly­sis, 5–48. Lon­don: Sage.

Ünsür, Ahmet
1995 Kuru­luşun­dan Günümüze Imam-Hatip Lise­leri. Istan­bul: Önder Yayınları.

Ünsür, Ahmet
2005 Kuru­luşun­dan Günümüze Imam Hatip Lise­leri. Istan­bul: Ensar Neşriyat.

Van Deurzen Emmy
2002 Exis­ten­tial Councel­ling & Psyc­hot­he­rapy in Prac­tice. Lon­don: Sage.

Viti­kai­nen, Kari
2013a Esi­merk­kejä imaa­mi­kou­lu­tuk­sesta mus­li­mi­maissa: Turkki. –Lat­vio, Riitta & Mus­to­nen, Satu & Ran­ta­kari, Ilari (toim.), Imaa­mit Suo­messa. Imaa­mi­kou­lu­tus­sel­vi­tys 2013, 16–19. Hel­sinki: Kult­tuuri– ja Uskon­to­foo­rumi FOKUS ry.

Viti­kai­nen, Kari
2013b Isla­mi­lais­ten usko­nyh­tei­sö­jen moni­nai­suus euroop­pa­lai­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen haas­teena. Uskon­non­tut­kija 2/2013. Hel­sin­gin yli­opisto. Saa­ta­villa: http://uskonnontutkija.fi/2013/12/19/islamilaisten-uskonyhteisojen-moninaisuus-eurooppalaisen-imaamikoulutuksen-haasteena/ (vii­tattu 7.3.2014).

Vit­kai­nen, Kari
2013c Islam, moderni maa­ilma ja kris­til­li­nen maa­il­man­kat­so­mus. Lähe­tys glo­ba­li­soi­tu­vassa maa­il­massa, 33–63. IUSTITIA 29.  Hel­sinki: Suo­men teo­lo­gi­nen instituutti.

Wet­he­rell, Mar­ga­ret & Pot­ter, Jonat­han
1988 Discourse ana­ly­sis and the iden­ti­fica­tion of interpre­ta­tive reper­toi­res. –Char­les Antaki (toim.), Ana­ly­sing Eve­ry­day Expla­na­tion. A Case­book of Met­hods,168–183. Lon­don: Sage.

Yavuz, M Hakan
2009 Secu­la­rism and Mus­lim Democ­racy in Tur­key. Camp­bridge: Cam­bridge Uni­ver­sity Press.

Haas­tat­te­lut

Bar­da­koğlu, Ali

2012 Tur­kin val­tion uskon­to­vi­ras­ton eme­ri­tus pre­si­dentti (Diy­anet İşleri Bakanlığı) (virassa 2003–2010) Toi­mii pro­fes­so­rina Diy­ane­tin Isla­min tutkimuskeskuksessa/29 Mayız-yliopistossa. Haas­tat­telu 3.12.2012. (nauhoitettu)

Aineisto

Aineis­tona ollei­den oppi­kir­jo­jen tiedot:

VIITTAUKSISSA KÄYTETTY LYHENNE

 

Fıkıh  (Laki)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­ta­jat: Ahmet Ekşi, Ali Sacit Tür­ker, Ahmet Mey­dan, Ramaza Şahan, Kari Adıy­aman, Dr. Hasan Özket. 2010. 1. pai­nos (176 sivua) İstanbul:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

FI

 

Hadis (Hadi­tit)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­ta­jat: Dr. Ramazan Yıldırım, Dr. Eşref Atlas, Musa Şimşekça­kan, Dr. Meh­met Akgül, Meh­met Akıf Özki­raz. 2011. 2. pai­nos (152 sivua) Ankara:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitaplarıı

HA

 

Hita­bet ve mes­leki uygu­lama (Ohjaus/saarnataito ja amma­til­li­set käytänteet/Käytännöllinen teologia)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­ta­jat: Ahmet Ekşi, Ali Sacit Tür­ker, Ahmet Mey­dan, Ramazan Şahan, Kadir Adıy­aman, Dr. Hasan Özket. 2011. 2. pai­nos (139 sivua) İstanbul:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

ME

 

İslam Tarihi (Isla­min historia)

İmam-hatip lise­leri. Öğre­tim mate­riyal. Kir­joit­ta­jat: Ekrem Özbay, Ahmet Yapıcı, Ahmet Tür­kan, Meh­met Bay­daş, İsa Hemiş, Cemil Sarıcı. 2010. 1. pai­nos (196 sivua) İstanbul:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

TA

 

Karşı­laştır­malı Din­ler Tarihi (Ver­tai­leva uskon­non historia)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­taja: Prof. Dr. Bakı Adam. 2007. 6. pai­nos (127 sivua) Ankara:Evren Yayıncılık A.Ş.

KA

 

Kelam (Dog­ma­tiikka)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­ta­jat: Dr. Ramazan Yıldırım, Mura Şimşekça­kan, Dr. Eşref Altaş, Dr. Meh­met Akgül, Dr. İlahmi Günay, Meh­met Akıf Özki­raz. 2011. 2. pai­nos (199 sivua) Ankara:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

KE

 

Siyer (Pro­fee­tan elämä)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kirjoittajat:Ekrem Özbay, Eyüp Koç, Ahmet Yapıcı, Ahmet Tür­kan, İsa Hemiş, Meh­met Bay­daş. 2010. 1. pai­nos (158 sivua) İstanbul:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

SI

 

Tef­sir (Eksegetiikka)

İmam-hatip lise­leri. Ders Kitabı. Kir­joit­ta­jat: Dr. Ramazan Yıldırım, Dr Eşref Atlaş, Musa Şimşekça­kan, Dr. Meh­met Akgül, Dr. İlhami Günay, Meh­met Akıf Özki­raz. 2010. 1. pai­nos (170 sivua) İstanbul:Milli Eği­tim Bakanlığı, Dev­let Kitapları

TE

Viit­taus­ly­hen­tei­den selitys

esim. FI2 3.1/34 — FIKIH-kirjan 2. pää­luku ala­luku 3.1 sivu 34

Viit­teet

[1] Viime aikoina Euroo­passa on lisään­ty­vissä mää­rin poh­dittu mus­li­mien uskon­nol­li­sen perus­kou­lu­tuk­sen ja uskon­nol­lis­ten joh­ta­jien kou­lu­tuk­sen orga­ni­soi­mista euroop­pa­lai­sessa seku­laa­rissa kon­teks­tissa (ks. esim. Lat­vio, Mus­to­nen & Ran­ta­kari 2013). Tut­ki­muk­seni on osal­taan puheen­vuoro tähän keskusteluun.

[2] Tevhid-i Tedri­sat –laki 3.3.1924.

[3] Ünsürün käyt­tämä alku­pe­räi­nen lähde: MEB Din Öğre­tim Genel Müdürlüğü.

[4] Tur­kiksi Ada­let ve Kalkınma Par­tisi lyhen­ne­tään AKP. Yavuz  (2009, 1–2) kuvaa, kuinka isla­mi­lai­suus lii­te­tään eri yhteyk­sissä hyvin eri­lai­sin pai­no­tuk­sin puo­lu­een nimeen. AKP:n nimessä islam ei esiinny, mutta toi­min­nassa isla­mi­lai­set arvot ovat avoi­mesti läsnä.

[5] Sekiz Yıllık Zorunlu Kesin­ti­siz Eği­tim Yasası, laki tuli voi­maan 16.8.1997.

[6] Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton vuo­den 2011 vuo­si­ra­por­tin mukaan Tur­kissa on 65426 imaa­mia, 11931 muezzi­nia, 1385 saar­naa­jaa ja 10794 koraa­ni­kurs­sin opet­ta­jaa (Diy­anet 2011, 13).

[7] Imma­nuel Kan­tin vuonna 1790  lan­see­raa­malle Weltanschauung-käsitteelle (ks. Naugle 2002, 58–59; Kant 2006/1790, § 26, 113–114) on vuo­sien saa­tossa annettu lukui­sia eri­lai­sia mää­ri­tel­miä (vrt. esim. Park­ki­nen 2013, 29–33). Tämän artik­ke­lin puit­teissa ei ole mah­dol­lista paneu­tua tar­kem­min näi­hin mää­ri­tel­miin. Lyhyesti totean, että käy­tän Weltanschauung-käsitteestä suo­men­nosta ”maa­il­man­kat­so­mus” (ks. Viti­kai­nen 2013c, 35).

[8] Kir­ke­gaard käytti kir­joi­tuk­sis­saan maa­il­man­kat­so­muk­sen sijaan elämänkatsomus-termiä (life­view, Leben­sanscha­uung, livans­kuelse) (ks. Naugle 2002, 81; Kier­ke­gaard 2000 71–83).

[9] Usein maa­il­man­kat­so­musta pyri­tään jäsen­tä­mään tie­to­teo­rian, arvo­teo­rian ja maa­il­man­ku­van käsit­tei­den kautta (vrt. Nii­ni­luoto 1984, 87, 2002, 86). Liian mekaa­ni­nen näkö­kulma maa­il­man­kat­so­muk­seen voi redusoida maa­il­man­kat­so­muk­sen vain lis­taksi usko­muk­sia. Tämä ei tee oikeutta elä­män eri tilan­teissa toi­mi­valle dynaa­mi­selle ja muut­tu­valle maa­il­man­kat­so­muk­selle, joka on tut­ki­muk­sessa sovel­le­tusta eksis­ten­ti­aa­li­sesta näkö­kul­masta kat­sot­tuna pikem­min­kin ole­mista kuin totuus­väit­tä­miä ja käsi­tyk­siä asioista.

[10] Aineis­tossa Ehl-i Sün­net –käsit­teelle anne­taan mer­ki­tys, jossa Ehl-i Sün­net –ryhmä ”seu­raa Muham­me­din sun­naa ja vael­taa Muham­me­din ja hänen seu­raa­jiensa tiellä.”

[11] Tul­kin­ta­re­per­tu­aa­rien kuvauk­sien suo­rissa lai­nauk­sissa ja niitä kuvaa­vissa teks­teissä liha­voitu käsite viit­taa objek­tiin, jonka repre­sen­taa­tio on kir­jattu tietokantaan.

[12] Artik­ke­lin kir­joit­taja on kään­tä­nyt artik­ke­lin suo­rat lai­nauk­set tur­kista suo­meen (ks. viit­taus­ly­hen­tei­den seli­tys artik­ke­lin lopussa).

[13] Meh­metçi­lik on termi, jota käy­te­tään Tur­kin armei­jasta. Pro­feetta Muham­me­dista joh­det­tua Mehmet-nimeä käy­te­tään sotilaasta.

[14] Tur­kin his­to­rian tun­te­vat tie­tä­vät mil­laista toi­min­taa marttyyri-repertuaari on edis­tä­nyt suh­teessa ulko­val­toi­hin ja suh­teessa uskon­nol­li­siin vähem­mis­töi­hin Tur­kin val­tion ollessa uhat­tuna. Pureu­tu­mi­nen tar­kem­min näi­hin tee­moi­hin edel­lyt­täisi ana­lyy­sissa kriit­ti­sem­pää otetta ja luo­pu­mista ana­lyyt­ti­seen näkö­kul­maan liit­ty­västä kon­teks­tin sul­keis­ta­mi­sen peri­aat­teesta.