Islamilaisten uskonyhteisöjen moninaisuus eurooppalaisen imaamikoulutuksen haasteena

Download PDF

Kari Viti­kai­nen
Jyväs­ky­län yliopisto

Kun euroop­pa­lai­sessa kou­lu­tus­kon­teks­tissa isla­mop­pi­nei­den joh­dolla kou­lu­tettu imaami ei lopulta kel­paa­kaan pai­kal­li­selle mos­kei­jayh­tei­sölle, tai innolla imaa­mi­kou­lu­tuk­sensa aloit­ta­nut mus­li­mi­nuori jät­tää kou­lu­tuk­sensa yllät­täen kes­ken, voi syy löy­tyä eri­lais­ten uskon­nä­ke­mys­ten väli­sistä jän­nit­teistä. Useim­mi­ten usko­nyh­tei­sön ole­muk­seen kuu­luu, että yhtei­sön sisäi­siä eri­mie­li­syyk­siä ei levi­tellä ulko­puo­li­sille. Tämän vuoksi ei-muslimien on vai­kea ymmär­tää, mistä jär­jes­te­tyn kou­lu­tuk­sen ja mus­li­miyh­tei­sön väli­nen epä­luot­ta­mus joh­tuu. Val­tion tuke­masta euroop­pa­lai­sesta imaa­mi­kou­lu­tuk­sesta kes­kus­tel­taessa mus­li­mi­ryh­mien moni­nai­suus on yksi suu­rim­mista haas­teista. (Vrt. Özoy 2012.)

Vuo­sina 2012–2013 suo­ma­lai­sen mus­li­miyh­tei­sön ja kan­sa­lais­vai­kut­ta­jien aloit­teesta ja Anna Lindh –sää­tiön tuella Kult­tuuri– ja uskon­to­foo­rumi FOKUS ry laati yhteis­työssä Suo­men Mus­li­mi­lii­ton ja Visio­foo­ru­min kanssa imaa­mien kou­lu­tus­tar­ve­sel­vi­tyk­sen. Sel­vi­tyk­sessä kar­toi­tet­tiin Suo­messa tällä het­kellä toi­mi­vien imaa­mien kou­lu­tusta ja kou­lut­tau­tu­mis­tar­vetta ja tutus­tut­tiin eri­lai­siin imaa­mien kou­lu­tus­mal­lei­hin jois­sa­kin mus­li­mi­maissa ja Euroo­passa. Sel­vi­tyk­sen lopussa työ­ryhmä esitti toimenpide-ehdotuksia Suo­messa toteu­tet­ta­van imaa­mi­kou­lu­tuk­sen kehit­tä­mi­seen liit­tyen. Sel­vi­tys­pro­ses­sissa sivut­tiin myös jon­kin ver­ran isla­min moni­nai­suu­den tee­maa ja sen vai­ku­tuk­sia imaa­mi­kou­lu­tuk­seen. (Ks. Lat­vio, Mus­to­nen & Ran­ta­kari 2013.)

Kat­sauk­sel­lani, jossa käsit­te­len isla­min moni­nai­suutta imaa­mi­kou­lu­tuk­sen haas­teena, pyrin osal­tani jat­ka­maan alka­nutta kes­kus­te­lua. Kir­joi­tuk­ses­sani esit­te­len pää­piir­teit­täin isla­min laki– ja oppi­kou­lu­kun­nat ja poh­din kuinka valittu tun­nus­tus ja yhtei­sössä val­lalla ole­vat käy­tän­teet voi­vat vai­kut­taa mos­kei­jayh­tei­sön elä­mään, mus­li­miyh­tei­söi­den väli­siin ja yhtei­sön ja ympä­röi­vän yhteis­kun­nan väli­siin suh­tei­siin. Pyrin myös havain­nol­lis­ta­maan esi­mer­kein, kuinka saman isla­mi­lai­sen laki– ja oppi­kou­lu­kun­nan­kin alla voi olla hyvin eri tavalla suun­tau­tu­neita ”pie­tis­ti­siä” ja poliit­ti­sia mus­li­mi­ryh­miä ja kuinka ryh­mien eri­lai­suus luo eri­lai­sia odo­tuk­sia jär­jes­tet­tä­vän imaa­mi­kou­lu­tuk­sen suhteen.

Kat­sauk­seni ei ole tar­koi­tus olla kat­tava esi­tys isla­min moni­nai­suu­desta. Toi­von, että kir­joi­tus kui­ten­kin herät­tää aja­tuk­sia ja kes­kus­te­lua siitä, kuinka isla­min moni­nai­suus hei­jas­tuu suo­ma­lai­sessa ja laa­jem­min euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa toteu­tet­tuun imaa­mi­kou­lu­tuk­seen ja miten tätä moni­nai­suutta tulisi ottaa huo­mioon kou­lu­tuk­sen suunnittelussa.

Sivuan kir­joi­tuk­ses­sani isla­mi­lai­sia suun­tauk­sia ylei­sesti, mutta esi­merk­kini otan turk­ki­lai­sesta kon­teks­tista. Mus­li­mie­nem­mis­töi­nen, perus­tus­lail­taan seku­laari Turkki antaa euroop­pa­lai­sit­tain mie­len­kiin­toi­sen näkö­kul­man isla­mi­lai­seen kou­lu­tuk­seen. Kun vielä mer­kit­tävä osuus Euroo­pan mus­li­meista on turk­ki­laista alku­pe­rää (esim. BBC 2005; Deutsche Islam Kon­fe­renz 2012; Diy­anet İşleri Türk İslam Bir­liği 2012; Kank­ko­nen 2008, 44–45), ja Keski-Euroopassa juuri turk­ki­lai­sia edus­ta­vat tahot ovat eri­tyi­sen aktii­vi­sia imaa­mi­kou­lu­tuk­sen ja isla­mi­lais­ten teo­lo­gis­ten tie­de­kun­tien raken­ta­mi­sessa (vrt esim. Özoy 2012; Van der Veer 2012, 4), isla­min moni­nai­suu­den poh­ti­mi­nen turk­ki­lai­sesta näkö­kul­masta on var­sin perus­tel­tua. Käy­tän teks­tissä esiin­ty­vässä isla­mi­lai­sessa sanas­tossa tur­kin­kie­li­siä kir­joi­tus­muo­toja sil­loin kun ter­miä ei ole suo­men­nettu. Useim­mi­ten tur­kin­kie­li­nen muoto tulee lähelle vas­taa­vaa sanaa ara­bian kielessä.

Isla­mi­lai­set lakikoulukunnat

Mus­li­miyh­tei­sön ulko­raja on pyritty vetä­mään eri tavoin ja eri perus­tein jo isla­min ensim­mäi­sistä vuo­si­sa­doista läh­tien (Çamu­roğ­lun 2008, 28–39).[1] Yksi mie­len­kiin­toi­nen, jos­kin vähän­lai­sesti jul­ki­suutta saa­nut, vii­me­ai­kai­nen yri­tys isla­min rajo­jen piir­tä­mi­seksi on vuonna 2004 Jor­da­nian kunin­kaan Abdul­lah II aloit­teesta laa­dittu Amma­nin julis­tus, jonka tavoit­teena on mää­ri­tellä keillä on oikeus puhua isla­min puo­lesta. Amma­nin julis­tuk­sen on alle­kir­joit­ta­nut lukuisa joukko isla­mi­lais­ten mai­den joh­ta­jia ja kes­kei­siä oppi­neita ja sitä tukee 23 maa­il­man kes­kei­sim­pien isla­mi­lais­ten sunni, shiia ja iba­diitti auk­to­ri­teet­tien laa­ti­maa fatwaa ja kirje ismai­liitti joh­taja Aga Kha­nilta. (Amman Mes­sage 2004, 2005a ja 2005b. )

Amma­nin julis­tus tun­nis­taa kol­me­koh­tai­sessa jul­ki­lausu­mas­saan kah­dek­san isla­mi­laista laki­kou­lu­kun­taa (fıkìh mez­hepleri), jotka ovat sunni-islamissa hana­fit, sha­fit, mali­kit ja han­ba­lit ja shii­alai­suu­dessa ja’farit ja zai­dit sekä eril­li­senä ryh­minä iba­dii­tit ja zâhirît.[2] Amma­nin julis­tus pai­not­taa, että julis­tuk­sessa mukana ole­villa suun­tauk­silla on enem­män yhdis­tä­viä kuin erot­ta­via teki­jöitä. Kaikki kou­lu­kun­nat sitou­tu­vat samaan uskoon, jonka mukaan on yksi Jumala, Koraani on Juma­lan ilmoi­tettu sana ja pro­feetta Muham­med on pro­feetta koko ihmis­kun­nalle. Alle­kir­joit­ta­neet tun­nus­ta­vat viisi isla­min uskon perus­pyl­västä[3] ja isla­min kes­kei­sim­mät opin­koh­dat.[4] Amma­nin julis­tus edel­lyt­tää, että edellä mai­ni­tut uskon perus­koh­dat hyväk­sy­vää ei voi tuo­mita isla­min ulko­puo­lelle. (Amman Mes­sage 2005c. )

Koraani mää­rit­te­lee lain perus­pe­ri­aat­teet.  Pidem­mälle viety tul­kinta ja sovel­lus tapah­tuu pro­fee­tan sun­nan eli pro­fee­tan elä­män esi­mer­kin ja puhei­den perus­teella (ks. Ebu Zehra 2011, 265). Tul­kin­nat ja nii­den poh­jalta anne­tut fatwat vaih­te­le­vat jon­kin ver­ran kou­lu­kun­nasta riip­puen. Käy­tän­nössä on sel­vem­pää, jos imaami edus­taa samaa laki­kou­lu­kun­taa kuin seu­ra­kun­ta­kin, mutta yhteis­toi­minta ei ole mah­do­tonta yli kou­lu­kun­ta­ra­jo­jen. Esi­mer­kiksi hanefi-koulukuntaan kuu­luva imaami voi ope­tella shafi-koulukunnan rukous­ta­van ja joh­taa shafi-seurakunnan rukousta. (Vrt. esim. Bar­da­koğlu 2012.) [5] On kui­ten­kin epä­to­den­nä­köistä, että esi­mer­kiksi sun­ni­seu­ra­kunta rukoi­lisi shiia-imaamin ”takana” tai shiia-imaami joh­taisi sun­ni­seu­ra­kun­taa muu­ten kuin eri­tyi­sissä poik­keus­ta­pauk­sissa, joita voi tulla eteen vaik­kapa pyhiin­vael­luk­sen yhtey­dessä.[6] Eri laki­kou­lu­kun­nat vai­kut­ta­vat eri alueilla, joten yleensä laki­kou­lu­kun­tien erot kul­ke­vat käsi kädessä eri alueilta tule­vien mus­li­mien välis­ten kult­tuu­rie­ro­jen kanssa. Usein myös laki­kou­lu­kun­nat ja tun­nus­tus­kun­nat mukai­le­vat samoja aluerajoja.

Isla­mi­lai­set tunnustuskunnat

Isla­mi­laista lakia (fıkìh) ja oppia (kelam) ei voi täy­sin erot­taa toi­sis­taan, vaikka ne vai­kut­ta­vat­kin elä­mään sen eri tasoilla. Kun laki ker­too mikä on oikea juma­lan­pal­ve­luk­seen liit­tyvä ritu­aali, kuinka tulee elää per­heessä ja osana yhteis­kun­taa ja kuinka isla­mi­lai­nen oikeus toi­mii elä­män eri alueilla, oppi aska­roi uskon sisäl­töön ja totuu­teen liit­ty­vissä kysy­myk­sissä. (Vrt. esim. Ekşi, Tür­ker, Mey­dan, Şahan, Adıy­aman & Özket 2010, 13, 16, ja Yıldırım, Şimşekça­kan, Altaş, Akgül, Günay & Özki­raz 2011, 17.)

Län­si­mai­sessa seku­laa­rissa val­tiossa elävä uskon­nosta vie­raan­tu­nut hen­kilö hel­posti redusoi isla­min kult­tuu­riksi ja mos­kei­jayh­tei­söt kult­tuu­riyh­dis­tyk­siksi, jotka ”mie­len­kiin­toi­sella orien­taa­li­sella taval­laan rikas­tut­ta­vat moni­kult­tuu­rista plu­ra­lis­tista yhteis­kun­taamme”. Emme kui­ten­kaan ymmärrä isla­mia oikein, jos emme ota sitä vaka­vasti myös teo­lo­gi­sesti. Isla­missa on kyse totuu­desta ja tun­nus­tuk­sesta. Isla­min opin mukaan pro­feetta Muham­me­din välit­tämä viesti ker­too ihmis­kun­nalle ja yksi­lölle, mistä on kysy­mys tässä elä­mässä ja mitä seu­raa tämän elä­män jäl­keen. Mus­limi odot­taa aiko­jen lopulla tule­vaa tuo­mio­päi­vää, jossa ihmis­kunta tuo­mi­taan. Tuo­mio­päi­vänä ihmi­set ero­tel­laan nii­hin, jotka pää­se­vät para­tii­siin ja nii­hin, jotka jou­tu­vat kadotukseen.

Mos­kei­jayh­tei­söi­den toi­min­taan voi toki liit­tyä monen­laista kult­tuu­ri­toi­min­taa ja sosi­aa­lista ja yhteis­kun­nal­lista aktii­vi­suutta, mutta syvim­mil­lään mos­kei­jayh­tei­sössä on kyse usko­nyh­tei­söistä, jotka raken­tu­vat oikean opin ympä­rille. Imaa­min roo­liin kuu­luu opas­taa joh­ta­maansa yhtei­söä elä­mään ympä­röi­vässä yhteis­kun­nassa, mutta ennen kaik­kea hänen tulee opas­taa yhtei­sön jäse­niä elä­mään oikein, jotta he sel­viä­vät elä­män mit­tai­sessa koe­tuk­sessa ja kuu­lu­vat tuo­mio­päi­vänä sii­hen jouk­koon, jolle Jumala sanoo: ”Nämä ovat toti­sia oikeaus­koi­sia. Heitä var­ten on eri arvoas­teet hei­dän Her­ransa luona sekä anteek­sian­ta­mus ja jalo­mie­li­nen huo­len­pito.” (Koraani 8:4; Hämeen-Anttila 1997.)

Isla­mi­lai­nen maa­ilma jae­taan taval­li­sesti kah­teen suu­reen tun­nus­tus­kun­taan; shii­alai­siin ja sun­na­lai­siin. Näi­hin ryh­miin kuu­luu vähin­tään­kin yhdek­sän kym­me­nestä maa­il­man kai­kista mus­li­meista. (Ks. esim. Epo­sito & Kalin 2009, 14–15. )[7] Kom­men­toi­jasta ja dis­kurs­sista riip­puen eroa shii­ojen ja sun­nien välillä pai­no­te­taan kali­fiu­teen ja imaa­miu­teen liit­ty­vänä uskon­to­po­liit­ti­sena erona tai uskon käsi­tyk­seen liit­ty­vänä tun­nus­tuk­sel­li­sena eri­mie­li­syy­tenä (vrt. esim. Ebu Zehra 2011, 30–32 ja Yıldırım et al. 2011, 39–41). Käy­tän­nössä tun­nus­tuk­sel­li­set kysy­myk­set ja poliit­ti­set pyr­ki­myk­set voi­vat kul­kea ja useim­mi­ten kul­ke­vat­kin käsi kädessä (ks. Ebu Zehra 2011, 307). Vaikka vii­mei­sen imaa­min kadot­tua, myös shii­alai­suu­dessa sun­nan asema koros­tui, on sel­vää, että vuo­si­sa­toja kes­tä­nyt ero sun­nien ja shii­ojen välillä on vie­nyt kaksi tra­di­tioita kauas toi­sis­taan. Rea­li­teetti tänään on, että tun­nus­tuk­sensa tun­te­vat sun­nit ja shiiat eivät käy­tän­nössä voi olla osa saman imaa­min joh­ta­maa yhtä usko­nyh­tei­söä. (Bar­da­koğlu 2012.)

Shiia-islamin kes­kus sijoit­tuu Ira­nin alu­eelle, jossa ns. 12 shii­alai­suus on valta-asemassa. Pää­asiassa Tur­kissa elävä mer­kit­tävä alevi-vähemmistö ja Syy­riassa, Etelä-Turkissa ja Pales­tii­nassa elä­vät ara­bian kie­li­set alawii­tit eli nusai­rit (ks. esim. Gölpı­narlı 1997, 138–141; Ocak 1989, 369) lue­taan usein 12 shii­alai­suu­den ala­ryh­miksi. Vuo­si­sa­to­jen saa­tossa syn­ty­neet erot ale­vien, alawiit­tien ja Ira­nin shii­ojen välillä ovat kui­ten­kin mer­kit­tä­viä (ks. esim. Gölpı­narlı 1997, 138–141, 264–272, Çamu­roğ­lun 2008, 58–63, Naja­fin 2013).

Turk­ki­lai­sessa sunni-diskurssissa alevi– ja alevi-bektash –ryh­mät[8] näh­dään pietistis-mystisen isla­min muo­toina mui­den mys­tiik­kaan tai­pu­vais­ten liik­kei­den jou­kossa (vrt. Yıldırım et al. 2011, 51). Moni alevi näkee ale­viu­den kui­ten­kin itse­näi­senä ja itsel­li­senä tun­nus­tus­kun­tana ja sun­nit pro­feetta Muham­me­din ilmoit­ta­masta alku­pe­räi­sestä isla­mista har­hau­tu­neena ryh­mänä (vrt. esim. Yıldırım 2005, 287–296). Ana­to­lian ale­vit lin­kit­ty­vät shii­alai­seen ja’far-lakikoulukuntaan, jos­kin mys­ti­set opil­li­set pai­no­tuk­set ja ale­viu­delle omi­nai­set uskon­non har­joit­ta­mi­sen muo­dot näyt­tä­vät useim­mi­ten aja­van mer­ki­tyk­ses­sään ohi 12-shiialaisuudelle omi­nais­ten laki­kou­lu­kun­ta­vel­voit­tei­den (ks. esim. Gölpı­narlı 1997, 270, 272). Koti­maas­saan itsensä syr­ji­tyksi koke­vat Ana­to­lian ale­vit[9] pys­ty­vät euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa vapaasti pro­fi­loi­tu­maan omaksi tun­nus­tus­kun­naksi, ollen tässä mie­lessä sunni-muslimien kanssa tasa-arvoisessa ase­massa omine yhdis­tyk­si­neen. Syy­rian kär­jis­ty­nyt tilanne, joka pal­jon pro­fi­loi­tuu sun­nien ja alawiit­tien väli­seksi mit­te­löksi, voi lisätä tule­vai­suu­dessa myös Euroo­passa asu­vien alawiitti-muslimien mää­rää. [10]

Mus­li­mien val­ta­vir­taan kuu­lu­vien sun­ni­mus­li­mien jakaan­tu­mi­nen eri suun­tauk­siin vai­kut­taa ensi­sil­mäyk­sellä joh­tu­van pikem­min­kin laki­kou­lu­kunta– ja kult­tuu­rie­roista tai sosi­aali– ja geo­po­liit­ti­sista eroista, kuin tun­nus­tuk­seen liit­ty­vistä kysy­myk­sistä. Isla­min his­to­ria tun­tee kui­ten­kin toi­sis­taan poik­kea­via opil­li­sia tun­nus­tus­kun­tia, joi­den vai­ku­tus tänä päi­vänä esiin­ty­viin isla­min ilme­ne­mis­muo­toi­hin on mie­len­kiin­toi­nen tut­ki­musaihe. Vaikka isla­min alkuai­ko­jen tun­nus­tus­kun­nilla ei voi suo­raan selit­tää miksi esi­mer­kiksi turk­ki­lai­nen isla­min sovel­lus poik­keaa pal­jon sau­dia­ra­bia­lai­sesta (Mert 2012, Bar­da­koğlu 2012), eivät ihmistä vai­van­neet teo­lo­gi­set perus­ky­sy­myk­set ole vuo­si­sa­to­jen saa­tossa pal­jon­kaan muut­tu­neet. Tänä­kin päi­vänä mos­kei­jayh­tei­söissä imaami jou­tuu otta­maan kan­taan isla­min var­hais­vuo­sina mus­li­meita eri kou­lu­kun­tiin jaka­nei­siin kysy­myk­siin siitä, viekö suuri synti isla­min ulko­puo­lelle ja vai­kut­ta­vatko teot uskon mää­rään[11] tai 800–900 luvuille Ash’ari– ja Maturidi-koulukuntien välillä käy­tyyn kes­kus­te­luun ihmi­sen tah­don mah­dol­li­suuk­sista suh­teessa Juma­lan tun­te­mi­seen ja ihmi­sen kykyyn erot­taa hyvän pahasta ilman Juma­lan ilmoi­tusta (vrt.  esim. Yıldırım et al. 2011, 46–48; Ebu Zehra 2011, 194–211).  Aka­tee­mi­sella tasolla edellä mai­nit­tui­hin isla­min oppiin liit­ty­viin kysy­myk­siin voi ottaa etäi­syyttä ja tar­kas­tella niitä mie­len­kiin­toi­sina his­to­rial­li­sina kes­kus­te­luina, mutta seu­ra­kun­tae­lä­män tasolla jou­tuu imaami valit­se­maan totuu­tensa ja julis­ta­maan oikeaksi usko­maansa tun­nus­tusta tuo­mio­päi­vän tulosta tie­toi­sille seu­ra­kun­ta­lai­sil­leen. Imaami jou­tuu myös puo­lus­ta­maan tun­nus­tus­taan suh­teessa eri tavalla ajat­te­le­viin mus­li­mei­hin ja ympä­röi­vään yhteiskuntaan.

Tut­ki­mis­sani turk­ki­lais­ten imaa­mi­kou­lu­jen oppi­kir­joissa esi­tel­lään ver­rat­tain kat­ta­vasti eri­lai­sia isla­min pii­riin kuu­lu­via suun­tauk­sia ja ajat­te­lu­ta­poja. Oppi­kir­jat kui­ten­kin pai­not­ta­vat, että aja­tus­ten rik­kau­desta huo­li­matta on ole­massa Ehl-i sün­net eli joukko mus­li­meita, jotka omaa­vat oikean opin ja uskol­li­sesti seu­raa­vat pro­fee­tan sun­naa. Peri­mä­tie­don mukaan myös pro­feetta Muham­med ennusti isla­min hajaan­tu­mi­nen seit­se­mään­kym­me­neen­kol­meen eri suun­tauk­seen, joista vain yhden oikean seu­raa­jat pää­se­vät para­tii­siin.[12] Usko­aan todeksi elä­välle mus­li­mille on tär­keää, että imaami tie­tää mikä on eri suun­taus­ten ja ajat­te­lu­ta­po­jen jou­kossa oikea pelas­tuk­sen antava Ehl-i sün­net –oppi (iti­kat) ja elä­män­tapa.[13]

Oppi­lausel­mat eivät jää vain yksi­lön ja Juma­lan väli­siksi asioiksi, vaan niillä voi olla myös yhteis­kun­nal­li­sia vai­ku­tuk­sia. Esi­mer­kiksi jos ihmi­sen ei kat­sota kyke­ne­vän alkuun­kaan ilman Juma­lan ilmoi­tusta erot­ta­maan hyvää ja pahaa, Koraa­nin ja sun­nan ja niitä tul­kit­se­vien oppi­nei­den asema koros­tuu yhteis­kun­nassa. Isla­mi­lai­sesta yhtei­söstä ja sen vaa­ti­muk­sista ympä­röi­välle yhteis­kun­nalle tulee hyvin eri näköi­siä sen mukaan, mää­ri­tel­läänkö hyvä ja paha ja oikea ja väärä esi­mer­kiksi sau­dia­ra­bia­lai­sen wahabismin/salafismin vai Tur­kin val­tion uskon­to­vi­ras­ton moder­nim­man isla­min tul­kin­nan mukai­sesti. Riip­puen siitä, näh­däänkö syn­nin vie­vän isla­min ulko­puo­lelle vai ei, myös usko­vien ja ei-uskovien raja piir­re­tään eri koh­tiin. (Vrt. esim. Ebu Zehra 2011, 238; Witte 2012.) Tämä taas vai­kut­taa sii­hen, kuinka mus­li­miyh­teisö suh­tau­tuu eri tavalla ajat­te­le­viin mus­li­mei­hin ja on val­mis yhteis­työ­hön esi­mer­kiksi yhtei­sen imaa­mi­kou­lu­tuk­sen rakentamiseksi.

Isla­mi­lai­set tasavvufi-liikkeet

Mus­li­mi­ryh­mien moni­nai­suus ei selity tar­kas­te­le­malla vain isla­mi­lai­sia laki– ja oppi­kou­lu­kun­tia tai jaot­te­le­malla mus­li­meita kan­sal­li­suu­den tai alku­pe­rä­maan mukaan. Näky­väm­pien Tur­kin val­tion uskon­to­vi­ras­ton kal­tais­ten ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­nei­den isla­min ilme­ne­mis­muo­to­jen rin­nalla toi­mii eri­lai­sia ryh­mit­ty­miä, joita koossa pitävä voima voi olla esim. tie­tyn ryh­mälle omi­nai­sen teo­lo­gi­sen näke­myk­sen pai­not­ta­mi­nen,  oma­lei­mai­nen ymmär­rys tavasta kokea syvem­pää yhteyttä Juma­laan ja elää hyvää elä­mää, karis­maat­ti­sen opet­ta­jan ympä­rille raken­tu­nut hen­ki­lö­kultti, poliit­ti­nen agenda, joka perus­tuu uskon­nol­li­seen näke­myk­seen tai liik­keen jäsen­ten välille syn­ty­neet talou­del­li­set ja sosi­aa­li­set riip­pu­vuus­suh­teet. Usein uskon­ky­sy­myk­set, sosi­aa­li­set ja talou­del­li­set siteet ja poli­tiikka kul­ke­vat käsikädessä.

Edellä kuvat­tuja liik­keitä kut­su­taan usein ter­millä tarî­kat, jos­kin tarî­kat–sanan käyt­töä kaik­kien isla­mi­lais­ten lah­ko­jen yhtey­dessä myös kri­ti­soi­daan. Perin­tei­sesti tari­kat–ryh­mät toi­mi­vat kiin­teästi sidok­sissa isla­mi­lai­siin luos­ta­rei­hin (tekke) ja kou­lui­hin (ks esim. Kara  2002, 18–21), joissa ope­tus tapah­tui asi­aan vih­kiy­ty­neen opet­ta­jan joh­dolla. Ope­tus­las­ten  tul­lessa opet­ta­jiksi toi­minta levisi uusille alueille, ja karis­maat­ti­sen joh­ta­jan ympä­rille raken­tu­neen alku­pe­räi­sen ryh­män vai­ku­tus monin­ker­tais­tui. Sana tarî­kat tar­koit­taa “seu­rat­ta­vaa tietä tai tapaa” (Öngö­ren 2011, 95). Ter­min mer­ki­tys kuvaa hyvin mistä on kysy­mys; osoi­tet­tua tietä ja toi­min­nan tapaa seu­raa­malla voi päästä lähem­mäksi Juma­laa. Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton jul­kai­sema Isla­min ensyklo­pe­dia tarî­kat–ter­miä käsit­te­le­vässä artik­ke­lis­saan lis­taa yli 300 isla­mi­laista tarî­kat–ryh­mää tode­ten, että näin­kään laaja lista ei ole kat­tava. (Vrt. Öngö­ren 2011, 95–105.)

Tarî­kat–sanan voi kään­tää myös uskon­lah­koksi, sään­tö­kun­naksi tai kul­tiksi. Puhut­taessa liik­kee­seen kuu­lu­vista ihmi­sistä ryh­mänä voi­daan käyt­tää cemaat–ter­miä, joka voi­daan kään­tää mm. yhtei­söksi tai seu­ra­kun­naksi. Cemaat–sana sovel­tuu kuvaa­maan myös mus­li­mi­seu­ra­kun­taa, jota ei kui­ten­kaan nähdä sup­peam­massa mer­ki­tyk­sessä ymmär­re­tyn tarî­kat–liik­keen kal­tai­sena rajat­tuna sään­tö­kun­tana.[14]

Tasav­vuf–käsite on kes­kei­nen käsite, kun pyri­tään ymmär­tä­mään isla­mia eri­tyi­sesti elä­män arjessa tapah­tu­van uskon­non har­joit­ta­mi­sen tasolla. Tasav­vuf–sanan sisältö vaih­te­lee käyt­töyh­tey­des­sään ja siksi sen mää­rit­te­le­mi­nen on haas­ta­vaa (Vrt. Öngö­ren 2011, 119.) Toi­saalta vai­keasti mää­ri­tel­tävä on myös isla­min alla elävä moni­muo­toi­nen hen­gel­li­syys ja uskon­nol­li­nen pie­teetti, jota tasav­vuf–termi pyr­kii kuvaa­maan. Useim­mi­ten tasav­vuf kään­ne­tään tar­koit­ta­maan sufi­lai­suutta ja isla­mi­laista mys­tiik­kaa (ks. esim The Red­house Turkish-English Dic­tio­nary, 1999, 834; Fono İngi­lizce Büyük Sözlük 2005, 1703. Ks myös Türk Dil Kurumu 2013). Tämä on mah­dol­li­nen kään­nös,  mutta se ei tee oikeutta sanalle sen kai­kissa käy­töis­sään, var­sin­kin jos sufi­lai­suus ymmär­re­tään vain gnos­ti­lai­suu­desta vai­kut­teita saa­neena opil­li­sen isla­min ulko­ra­joilla häi­ly­vänä mys­tiik­kaa ja hen­gel­li­siä har­joit­teita koros­ta­vana usko­ne­lä­män muo­tona.[15]

Tasav­vuf– ja tarî­kat–ter­mien käyt­töön liit­tyy monen­laista sekaan­nusta. Mie­le­käs tapa erot­taa nämä kaksi käsi­tettä on miel­tää tasav­vuf ajat­te­lu­ta­vaksi, sys­tee­miksi ja opiksi kun taas tarî­kat on hen­gel­li­nen koulu, liike tai kultti (Kara  2002, 18), jossa ajat­te­lu­tapa (tasav­vuf) elää. Tasav­vuf voi kui­ten­kin ilmetä myös hen­gel­li­sessä liik­keessä, jota ei miel­letä tarî­kat–liik­keeksi.

Tasav­vuf–ter­min mer­ki­tystä ja tasav­vufi–lii­kei­den suh­detta isla­miin voi kris­til­li­sessä kon­teks­tissa elä­ville tehdä ymmär­ret­tä­väm­mäksi osoit­ta­malla tasav­vufi–liik­kei­den yhty­mä­koh­tia kris­til­li­siin pie­tis­ti­siin liik­kei­siin, herä­tys­liik­kei­siin ja karis­maat­ti­siin liik­kei­siin. Pie­tis­ti­sen kris­til­li­syy­den tapaan myös tasav­vufi–liik­keille on tun­nuso­maista pyr­ki­mys Juma­lan syvem­pään hen­ki­lö­koh­tai­seen tun­te­mi­seen ja Juma­lan mie­len­mu­kai­seen elä­mään. Usein liik­kei­den julis­tuk­sessa esiin­ty­vät kes­kei­sinä tee­moina Juma­lalle antau­tu­mi­nen ja maa­il­mal­li­suu­desta kiel­täy­ty­mi­nen. Osa tasav­vufi–liik­keistä pai­not­taa oppia ja Koraa­nin oikean tul­kin­nan tär­keyttä. Toi­sille liik­keille sufi­lai­suu­desta tuttu koke­muk­sel­li­suus on toi­min­nan kes­kiössä. Pal­jon esiin­tyy myös pyr­ki­mystä etsiä syn­tee­siä Koraa­nin ja Hadit­hien ja sufi­lai­suu­teen miel­le­tyn koke­muk­sel­li­suu­den ja mys­tii­kan välille.[16]

Pie­tis­ti­set ja Koraa­nin kon­ser­va­tii­vista tul­kin­taa kan­nat­ta­vat tasav­vufi–liik­keet osoit­ta­vat toi­si­naan kri­tiik­kiä val­tiota lähellä ole­ville ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­neille ja liik­keen näkö­kul­masta maal­lis­tu­neille isla­min muo­doille ja isla­mi­lai­sissa teo­lo­gi­sissa tie­de­kun­nissa ja toi­si­naan myös muissa tasav­vufi–liik­keissä esiin­ty­ville libe­raa­leim­mille isla­min tul­kin­noille (vrt. esim. Tek­hafızoğlu  2005; Konu­ralp 2006). Toi­saalta tasav­vufi–liik­keet saa­vat osak­seen kri­tiik­kiä aka­tee­mi­sen ja opil­li­sen isla­min suun­nalta siitä, että ne lisää­vät isla­miin sel­lai­sia usko­ne­lä­män muo­toja ja ope­tuk­sia, jotka eivät asial­li­sesti kuulu oike­aan isla­min oppiin.[17]

Osa tasavvufi-liikkeistä pai­not­taa lähe­tys­työtä ja uskosta osat­to­mien tai maal­lis­tu­nei­den mus­li­mien tavoit­ta­mista isla­mille. Osa liik­keistä antaa itses­tään yhteis­työ­ky­kyi­sen ja avoi­men vai­ku­tel­man myös mui­den uskon­to­jen edus­ta­jien suun­taan.[18] Toi­set liik­keet vetä­vät sel­vem­män rajan liik­keen ja maa­il­man välille näh­den toi­sus­koi­set lähinnä lähe­tys­työn koh­teena. Näille liik­keille dia­logi, joka edel­lyt­tää kom­pro­mis­sia liik­keen yleensä var­sin kon­ser­va­tii­vi­sesta isla­min tul­kin­nasta, on tuo­mit­ta­vaa.[19] Osa liik­keistä näkee tar­peel­li­sena, että islam löy­tää tavan vas­tata moder­nin maa­il­man haas­tei­siin.  Toi­set liik­keistä näke­vät uskon­non uudis­ta­mi­sen har­haop­pina ja pai­not­ta­vat pukeu­tu­mis­koo­dista läh­tien pro­feetta Muham­me­din aikai­sen mus­li­miyh­tei­sön esi­mer­kil­li­syyttä.[20] Osa tasav­vufi–liik­keistä toi­mii alu­eel­li­sesti tois­ten muo­dos­taen laa­joja kan­sain­vä­li­siä ver­kos­toja.[21] Toi­set liik­keet ilmoit­ta­vat sel­keästi omat poliit­ti­set kan­tansa,[22] kun toi­set taas sanou­tu­vat jul­ki­sesti irti poli­tii­kasta, mutta voi­vat silti olla liik­keen koosta riip­puen kes­kei­siä vai­kut­ta­jia poliit­ti­silla aree­noilla.[23]

“Viral­li­nen islam”, tasav­vufi ja poli­tiikka turk­ki­lai­sessa kontekstissa

Tur­kin uskon­to­vi­rasto[24] edus­taa sunni-islamia ja hanefi-lakikoulukuntaa. Maturidi-oppikoulukunnan vai­ku­tus on turk­ki­lai­selle isla­mille leimaa-antavaa. Jos ei oteta huo­mioon alevi-bektashi-ryhmiä, voisi aja­tella, että turk­ki­lai­nen islam on sun­ni­lai­suu­des­saan var­sin homo­gee­nista. Vaikka Tur­kin val­tion uskon­to­vi­ras­ton vai­ku­tus turk­ki­lai­sen sunni-islamin mää­rit­tä­jänä on suuri, tasav­vufi–liik­keillä on pai­nava sanansa sanot­ta­vana sekä teo­lo­gi­sissa että poliit­ti­sissa keskusteluissa.

Jo 1300-luvulla der­vis­si­vel­jes­kun­tana alka­nut Nakshibendi-liike on nyky­ään yksi maa­il­man laa­jim­mille levin­neistä sufi-veljeskunnista. Liike on kui­ten­kin jakau­tu­nut satoi­hin ala­liik­kei­siin, joilla on hyvin vähän teke­mistä tois­tensa kanssa. Nakshibendi-liikkeiden vai­ku­tus on eri­tyi­sen vahva Tur­kissa. (Ks. esim. Gölpı­narlı 1997, 215; Lode­nius 2005, 58–59.)

Tur­kin poliit­ti­seen isla­miin on kes­kei­sesti vai­kut­ta­nut Istan­bu­lin İsken­der­paşa mos­kei­jassa toi­mi­nut nakshibendi-yhteisö. Tur­kin pää­mi­nis­te­rinä ja pre­si­dent­tinä toi­mi­nut Tur­gut Özal (1927–1993) ja pää­mi­nis­te­rinä toi­mi­nut Nec­met­tin Erba­kan (1926–2011) ovat olleet İskenderpaşa-liikkeen perus­ta­ja­hah­mon sheikki Meh­met Zahit Kot­kun (1897–1980) oppi­laita. (Ks. esim. Lode­nius 2005, 60, 148–150; Soy­kan 2001.) Isla­mi­lai­sen maa­il­man vai­ku­tus­val­tai­sim­pien hen­ki­löi­den lis­talla vii­den­nellä sijalla oleva AK-puolueen joh­taja ja Tur­kin pää­mi­nis­teri Recep Tayyıp Erdoğan lin­kit­tyy myös İsken­der­paşan naks­hi­ben­dei­hin.[25] Vaikka Tur­kin poliit­ti­sen isla­min suur­mies Erba­kan on ollut myös Erdoğa­nin esi­kuva, mies­ten tiet ero­si­vat 1990-luvun lopussa. Erdoğa­nin joh­ta­man AK-puolue[26] antaa var­sin­kin län­nen suun­taan itses­tään moder­nim­man, sovit­te­le­vam­man ja vähem­män uhkaa­van kuvan, kuin monesti län­nen­vas­tai­seen uskon­nol­li­seen reto­riik­kaan tur­vau­tu­nut Erba­kan. (Ks. esim Lode­nius 2005, 152–153; Çakır 2012.) Turk­ki­laista isla­mia myös Euroo­passa näky­västi edus­ta­nut Milli Görüş –liike liit­tyy lähei­sesti Erba­ka­nin perin­töä kan­ta­nei­den puo­luei­den toi­min­taan ja nakshibendi-liikkeeseen (ks. esim. Kank­ko­nen 2008, 44). Tänään Erba­ka­nin poliit­tista lin­jaa Tur­kissa edus­taa 2001 perus­tettu Saadet-puolue.

Karis­maat­tis­ten joh­ta­jien kuol­tua Isken­der­paşan naks­hi­ben­dien vai­ku­tus on Tur­kissa vähen­ty­nyt. Sen sijaan ver­rat­tain vah­voja naks­hi­ben­dei­hin luet­ta­via toi­mi­joita ovat monesti taan­tu­muk­sel­li­siksi ja kon­ser­va­tii­vi­siksi kuva­tut Ismai­lağa ja Süley­mancıt. (Vrt. esim Lode­nius 2005, 61; Gölpı­narlı 1997, 222–223; Soy­kan 2001.) Süleymancı-liike toi­mii aktii­vi­sesti myös Euroo­passa (vrt. Kank­ko­nen 2008, 45).

Isla­mi­lai­sen maa­il­man vai­ku­tus­val­tai­sim­pien hen­ki­löi­den jouk­koon[27] sijoit­tuu myös turk­ki­lai­nen Fet­hul­lah Gülen, joka joh­taa maa­il­man­laa­jui­sesti (ks. esim. Mig­da­lo­vitz 2010, 20–22; Lode­nius 2005, 145–147) toi­mi­vaa Gülen-liikettä.[28] Güle­nin kat­so­taan jat­ka­van nurcu-liikkeen perus­ta­jai­sän Said Nursîn (1878–1960)[29] perin­nettä. Vaikka myös Said Nur­sin juu­ret näh­dään ole­van nakshibendi-liikkeessä (Lode­nius 2005, 62; Çakır 2012), Güle­nin lii­kettä ei enää las­keta kuu­lu­vaksi nakshibendi-liikkeiden per­hee­seen. Gülen-liike tun­ne­taan aktii­vi­sena toi­mi­jana myös län­nessä eri­tyi­sesti dia­logi– ja koulutuskysymyksissä.

Erdoğa­nin joh­tama AK-puolue on onnis­tu­nut voit­ta­maan äänes­tä­jik­seen sekä naks­hi­ben­dit että nurcut. Liik­kei­den välillä ole­van jän­nit­teen hal­linta on AK-puolueen menes­tyk­sen kan­nalta tär­keää myös jat­kossa (ks. esim. Balancar 2012 ja Yalçın 2008). Nurcu­jen ja naks­hi­ben­dien välit hei­jas­tu­vat väis­tä­mättä myös turk­ki­lais­ve­toi­seen euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa toteu­tet­ta­vaan imaamikoulutukseen.

Huo­li­matta siitä, että Turkki on mää­ri­tel­lyt itsensä perus­tus­lais­saan seku­laa­riksi tasa­val­laksi (vrt. Tür­kiye Cum­hu­riyeti Anay­asası, luku 1 kap­pale 1 § 2), val­tio osal­lis­tuu sunni-islamia edus­ta­van uskon­to­vi­ras­tonsa kautta voi­mak­kaasti maassa tapah­tu­van uskon­nol­li­sen toi­min­nan ohjaa­mi­seen. Esi­mer­kiksi imaa­mit ovat Tur­kissa val­tion vir­ka­mie­hiä. Toi­saalta tasav­vufi–liik­keillä on voi­ma­kas vai­ku­tus turk­ki­lai­sen kan­san syviin rivei­hin. Tur­kin uskon­to­vi­rasto jou­tuu väis­tä­mättä otta­maan tämän huo­mioon toi­min­nas­saan. Kuten Tur­kin poli­tii­kassa yleen­sä­kin, myös Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton sisällä eri liik­keet kil­pai­le­vat vallasta.

Vaikka viime vuo­sina Turkki on ollut kes­kellä suu­ria poliit­ti­sia muu­tok­sia ja uskon­nol­li­suu­den nousun myötä kema­lismi on hei­ken­ty­nyt, seku­laa­riksi mää­ri­tel­lyllä val­tiolla on edel­leen vahva ote uskon­nol­lis­ten liik­kei­den toi­min­taan. Vaikka perus­tus­laki takaa myös uskon­non­va­pau­den, uskon­nol­li­nen kou­lu­tus on edel­leen perus­tus­laissa mää­rätty tapah­tu­vaksi val­tion val­von­nassa (vrt. Tür­kiye Cum­hu­riyeti Anay­asası luku 2 kap­pale 6 § 24). Mikäli isla­mi­lai­nen ryhmä haluaa toi­mia lail­li­sesti maan pin­nalla, sen on toi­mit­tava val­tion mää­rit­te­le­mien rajo­jen sisällä uskon­to­vi­ras­ton lin­jaus­ten mukaisesti.

Kun tul­laan Tur­kin rajo­jen ulko­puo­lelle, Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton vai­ku­tus vähe­nee. Aika ajoin Tur­kin his­to­riassa isla­mi­lais­ten liik­kei­den toi­min­nan vapautta on rajoi­tettu ja isla­mi­lai­sia liik­keitä ja puo­lueita on lak­kau­tettu ja nii­den joh­ta­jia ran­gaistu jopa van­ki­la­tuo­mioin. Tur­kissa mus­talle lis­talle pää­ty­neet ryh­mät ovat kui­ten­kin pys­ty­neet jat­ka­maan toi­min­taansa Euroopassa.

Tur­kin uskon­to­vi­rasto pyr­kii huo­leh­ti­maan turk­ki­lai­sen väes­tön uskon­nol­li­sista tar­peista myös maan rajo­jen ulko­puo­lella (vrt. DİB 2011, 20, 52). Vaikka Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton vai­ku­tus Tur­kin ulko­puo­lella asu­viin turk­ki­lai­siin on mer­kit­tävä, uskon­to­vi­ras­tolla ei kui­ten­kaan ole Tur­kin ulko­puo­lella mono­po­lia turk­ki­lai­sen isla­min mää­rit­tä­mi­sessä. Jos Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton lin­jauk­set eivät miel­lytä Euroo­passa toi­mi­vien turk­ki­lais­ve­tois­ten isla­mi­lais­ten liik­kei­den päät­tä­jiä, mikään ei pakota liik­keitä yhteis­työ­hön Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton kanssa. Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton eme­ri­tus pre­si­dentti pro­fes­sori Ali Bar­da­koğlu ei kui­ten­kaan näe yhteis­työn esteenä niin­kään teo­lo­gi­sia eri­mie­li­syyk­siä, kuin Euroo­passa toi­mi­vien liik­kei­den sisäi­siä talou­del­li­sia, sosi­aa­li­sia ja kult­tuu­ril­li­sia sidok­sia, jotka sää­te­le­vät liik­kei­den toi­min­taa. (Bar­da­koğlu 2012.) Liik­keen sisällä val­taa käyt­tä­vät tahot voi­vat nähdä liik­keen ulko­puo­lelta tule­van kou­lu­te­tun imaa­min uhkana omalle val­lal­leen, kuten myös liik­keen iden­ti­tee­tille ja itsemääräämisoikeudelle.

Tun­nus­tuk­sel­li­nen imaa­mi­kou­lu­tus ja moderni maailma

Frank­fur­tin Goethe-yliopiston isla­min kult­tuuri– ja uskon­toins­ti­tuu­tin joh­taja pro­fes­sori Ömer Özoy näkee isla­mi­lais­ten liik­kei­den ja mus­li­mien etnis­ten ryh­mien moni­nai­suu­den vai­keana haas­teena Sak­sassa toteu­tet­ta­valle imaa­mi­kou­lu­tuk­sen kehit­tä­mi­selle. Koska mus­li­meilla ei ole “kirkko”-statusta, on ollut vai­kea löy­tää sel­keitä tahoja, jotka edus­tai­si­vat mus­li­meita neu­vot­te­luissa. (Özoy 2012.)

Pro­fes­sori Özoy koros­taa, että euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa kou­lu­tet­ta­vien imaa­mien ja uskon­non­opet­ta­jien teo­lo­gi­sen kou­lu­tuk­sen onnis­tu­mi­sen kan­nalta on tär­keää, että taus­talla on riit­tä­västi aka­tee­mista teo­lo­gista työs­ken­te­lyä. Euroop­pa­lai­nen kon­teksti ja moderni aka­tee­mi­nen ympä­ristö aset­ta­vat myös uusia vaa­ti­muk­sia isla­mi­lai­selle teo­lo­gialle. Isla­mi­lai­sen teo­lo­gian tulee olla val­mis vas­taa­maan euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa mui­den tie­tee­na­lo­jen ja eri­lais­ten filo­so­fis­ten ja meto­do­lo­gis­ten näkö­kul­mien aset­ta­miin haas­tei­siin. Jotta tämä tulisi mah­dol­li­seksi sak­sa­lai­sessa kon­teks­tissa, Özoyn mukaan isla­mi­lai­nen teo­lo­gia tulee kään­tää sak­saksi sak­sa­lai­seen kon­teks­tiin. Tämä on Özoyn mie­lestä vält­tä­mä­töntä, kun pyri­tään vas­taa­maan Sak­sassa kas­va­nei­den mus­li­mi­nuor­ten kysy­myk­siin ja kysy­myk­siin, joita esi­te­tään län­si­mai­sesta filo­so­fiasta ja kris­til­li­sestä teo­lo­giasta käsin. (Özoy 2012.)

Isla­min ja moder­nin maa­il­man koh­taa­mi­nen on yksi kes­kei­sistä kysy­myk­sistä myös turk­ki­lai­sessa kon­teks­tissa. Pro­fes­sori Bar­da­koğ­lun mukaan isla­mi­lai­sella maalla on edes­sään kolme tietä, joista on valit­tava. Ensim­mäi­nen tie on sul­keu­tu­mi­sen tie, jossa kat­kais­taan kaikki yhtey­det toi­sin ajat­te­le­viin ja koko moder­niin maa­il­maan. Toi­nen tie on Bar­da­koğ­lun mukaan usei­den län­si­mais­ten kirk­ko­jen tie, jossa moder­nin maa­il­man kai­kille vaa­ti­muk­sille periksi antaen mene­te­tään oma itseys. Kol­mas tie, joka  Bar­da­koğ­lun mukaan on myös Tur­kin tie, on laa­tia tie­kartta ver­ra­ten ja arvioi­den moder­nin maa­il­man vaa­ti­muk­sia omiin autent­ti­siin uskon­nosta nouse­viin kri­tee­rei­hin. Bar­da­koğ­lun mie­lestä moder­nius ei edel­lytä saman­laista pro­ses­sia, jonka Eurooppa on käy­nyt valis­tuk­sen aikana. Bar­da­koğ­lun näkee, että uskonto voi sopia myös moder­niin maa­il­maan, jos­kin tämä saat­taa edel­lyt­tää moder­niu­den käsit­teen uudel­leen mää­rit­te­le­mistä ja avar­ta­mista. (Bar­da­koğlu 2009, 70–72.)

Tur­kin uskon­to­vi­rasto lähet­tää satoja imaa­meja pal­ve­le­maan ulko­mailla ole­viin turk­ki­lai­siin mos­kei­jayh­tei­söi­hin (vrt. DİB 2011, 20, 52; Deutsche Islam Kon­fe­renz 2012). Uskon­to­vi­ras­tossa ollaan kui­ten­kin tie­toi­sia siitä, että Tur­kissa imaa­mi­kou­lu­tuk­sen saa­nut hen­kilö ei vält­tä­mättä osaa toi­mia oikein euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa. Tämän vuoksi Tur­kin uskon­to­vi­rasto onkin tuke­nut Frank­fur­tin Goethe-yliopistossa toteu­te­tun hank­keen kal­tai­sia hank­keita, joissa pyri­tään isla­mi­lai­sen teo­lo­gi­sen tie­de­kun­nan perus­ta­mi­seen. (Özoy 2012, Bar­da­koğlu 2012.) Toi­saalta imaa­mi­kou­lu­tuk­sen euroop­pa­lais­tu­mi­nen voi ravis­tella perin­tei­siä val­ta­ra­ken­teita. Kaikki tahot eivät Tur­kissa vält­tä­mättä katso hyvällä sitä, että Sak­sassa kou­lu­tet­tu­jen imaa­mien myötä Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton vai­ku­tus Sak­sassa asu­vaan tur­kin­kie­li­seen väes­töön vähe­nee (vrt. esim. Phi­lipp 2010).

Vaikka edel­leen on lukui­sia kysy­myk­siä rat­kais­tava, ennen kuin mus­li­mi­teo­lo­git ovat löy­tä­neet paik­kansa euroop­pa­lai­sessa kou­lu­tus­kon­teks­tissa, euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa teh­dyn isla­mi­lai­sen teo­lo­gian lisään­ty­mi­nen näyt­tää väis­tä­mät­tö­mältä kehi­tyk­seltä. Suu­rin haaste liit­ty­nee para­dig­mo­jen väli­siin eroi­hin. Jos län­si­mai­sissa aka­tee­mi­sissa pii­reissä isla­mi­laista teo­lo­giaa ja teo­lo­gista tut­ki­musta aja­tel­laan vain natu­ra­lis­ti­seen para­dig­maan nojaa­van ver­tai­le­van uskon­to­tie­teen näkö­kul­masta, sivuu­tamme tun­nus­tuk­sel­li­sen todel­li­suu­den, joka on kes­kei­nen isla­min uskon har­joit­ta­mi­sessa ja imaa­mi­kou­lu­tuk­sessa. Toi­saalta aka­tee­mi­nen teo­lo­gi­nen tut­ki­mus ja kou­lu­tus ei voi olla sul­je­tun pii­rin sisällä tapah­tu­vaa, vain yhdestä isla­min suun­tauk­sesta käsin teh­tä­vää tut­ki­musta. Aka­tee­mi­suu­teen kuu­luu, että toi­minta on avointa ja sitä voi­daan kriit­ti­sesti arvioida eri­lai­sista para­dig­moista käsin. Yli­opis­to­ym­pä­ris­tössä isla­mi­lai­sen teo­lo­gian tulee kyetä kes­kus­te­le­maan eri­lais­ten isla­min suun­taus­ten, mui­den uskon­to­jen ja eri­lais­ten filo­so­fis­ten suun­taus­ten kanssa. Län­si­mai­sessa aka­tee­mi­sessa ympä­ris­tössä isla­mi­lai­nen teo­lo­gia jou­tuu avau­tu­maan myös eri­lai­sille meto­do­lo­gi­sille näkö­kul­mille. Jos esi­mer­kiksi his­to­rial­lis­kriit­ti­nen Koraa­nin tul­kinta näh­dään isla­min teo­lo­gian kan­nalta mah­dot­to­mana meto­do­lo­gi­sena lähes­ty­mis­ta­pana, on vai­kea aja­tella, että isla­mi­lai­nen teo­lo­gia löy­täisi paik­kansa län­si­mai­sessa tie­deyh­tei­sössä.[30]

Vaikka edellä kuva­tut isla­mi­lai­set laki­kou­lu­kun­nat, oppi­kou­lu­kun­nat, tasav­vufi–yhtei­söt ja poliit­ti­set  liik­keet jaka­vat monia yhtei­siä isla­miin liit­ty­viä perus­us­ko­muk­sia, muo­dos­ta­vat ne kui­ten­kin var­sin moni­vi­vah­tei­sen koko­nai­suu­den, jossa isla­min usko ilme­nee lukui­silla eri­lai­silla tavoilla. On vas­toin län­si­maista uskon­non­va­pau­den peri­aa­tetta, jos imaa­mi­kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­mi­sen myötä tätä moni­nai­suutta ryh­dy­tään kes­kus­joh­toi­sesti val­tion taholta suit­si­maan ja typis­tä­mään jon­kun suun­tauk­sen tai kult­tuu­ril­li­sen pai­no­tuk­sen mukai­seksi. Usko­nyh­tei­sön tulee pys­tyä itse mää­rit­te­le­mään itsensä ja aset­ta­maan kri­tee­rit omille hen­gel­li­sille joh­ta­jil­leen. Val­tio voi taas luoda aka­tee­mi­sia tai muita kou­lu­tuk­sel­li­sia puit­teita, joissa usko­nyh­tei­sö­jen edus­ta­jat voi­vat hank­kia tie­toa ja pei­lata usko­muk­si­aan ympä­rillä ole­vassa yhteis­kun­nassa ja tie­deyh­tei­sössä val­lalla ole­viin usko­muk­siin ja toimintamalleihin.

Euroop­pa­lai­sessa yli­opis­tossa tapah­tuva isla­mi­lai­nen teo­lo­gi­nen kou­lu­tus tus­kin pys­tyy sel­lai­se­naan val­mis­ta­maan ketään isla­mi­lai­sen usko­nyh­tei­sön joh­ta­jaksi. Hyvin toteu­tet­tuna kou­lu­tus voi kui­ten­kin antaa opis­ke­li­jalle laa­jan tie­to­poh­jan ja val­miu­den edus­taa isla­mi­laista yhtei­söä suh­teessa yhteis­kun­taan.  Län­si­mai­sen aka­tee­mi­sen kou­lu­tuk­sen saa­nut imaami voi myös toi­mia tulk­kina yhteis­kun­nan ja oman usko­nyh­tei­sönsä ja kult­tuu­ri­ryh­mänsä välillä. Toi­saalta myös yhteis­kun­nan on hyvä tie­toi­sesti jakaa toi­min­tansa kan­nalta oleel­lista tie­toa usko­nyh­tei­sö­jen joh­ta­jille ja kerätä tut­ki­mus­tie­toa yhtei­söistä, jotka elä­vät osana yhteiskuntaa.

Län­si­mais­ten uskon­non­va­pau­den peri­aat­tei­den mukai­sesti yhteis­kunta ei voi puut­tua usko­nyh­tei­sön sisäi­seen ope­tuk­seen, jos tämä pysyy yhteis­kun­nassa mää­ri­tel­ty­jen lail­li­suus­kri­tee­rei­den puit­teissa. Yhteis­kunta voi toki tukea yhtei­sön sisäi­sen kou­lu­tuk­sen toteu­tu­mista ja tämä voi olla jos­kus myös poliit­ti­sesti perus­tel­tua. Usko­nyh­tei­sön on kui­ten­kin hyö­dyl­listä tie­dos­taa, että usko­nyh­tei­sön ulko­puo­lella var­sin­kin aka­tee­mi­sissa puit­teissa toteu­tuva kou­lu­tus ei voi olla samassa mää­rin tun­nus­tuk­sel­lista kuin usko­nyh­tei­sön sisäi­nen kou­lu­tus. Kai­kille avoi­messa aka­tee­mi­sessa kou­lu­tus­kon­teks­tissa jon­kun tun­nus­tuk­sen puo­lesta liput­tava opis­ke­lija jou­tuu väis­tä­mättä koh­taa­maan hyvin eri tavalla ajat­te­le­via ja usko­via ihmi­siä, jotka haas­ta­vat mukaan maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­siin mit­te­löi­hin, joissa kaikki muut­kin tällä peli­ken­tällä toi­mi­vat ovat tavalla tai toi­sella osallisena.

Läh­teet

Ask Imam
2013 Fatwas by Mufti Ebra­him Desai. http://www.askimam.org/public/question_detail/16588 (vii­tattu 6.9.2013)

Balancar, Ferda
2012 Darbe teh­li­kesi Tayyip Erdoğan’ı Gülen Cemaati’nin kucağına itti. Haf­talık siy­ası aktüel gazete Agos. Sano­ma­leh­tiar­tik­keli 27.7.2012

Bar­da­koğlu, Ali
2009 Reli­gion and Society. New Pers­pec­ti­ves from Tur­key. Ankara:Publications of Pre­si­dency of Reli­gious Affairs.

Bayındır, Abdu­laziz
2012 Kur’an ışığında tari­katçılığa bakış. İstanbul:Sülemaniye Vakfı

BBC
2005 Mus­lims in Europe: Country guide. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4385768.stm#germany (vii­tattu 31.12.2012)

Çakır, Ruşen
2012 Erba­kan ile Erdoğan arasın­daki en temel fark. Vatan-lehden Inter­net­lehti. http://haber.gazetevatan.com/erbakan-ile-erdogan-arasindaki-en-temel-fark/433566/4/Haber (vii­tattu 29.12.2012)

Çamu­roğlu, Reha
2008 Değişen Koşul­larda Alevî­lik. 5. pai­nos. Istanbul:Kapı Yayınlar

Cey­lan, Rauf
2009 Almanya’da İsla­miyet ile İlgili Vaaz­ları kim veriyor?  Deutsche Islam Konferenz’ın verk­ko­sivu. http://www.deutsche-islam-konferenz.de/DIK/TR/Magazin/Gemeindeleben/ZahlenDatenFakten/zahlen-daten-fakten-node.html (vii­tattu 19.12.2012)

DeSun­nah
2013 Aut­hen­tic Nar­ra­tion of the Hadeeth ”This Nation will Split into Seventy-Three Sect” Kään­nös Salah al-Iranee. http://www.dusunnah.com/imag/PDF/authentic%20narration%20of%20the%20hadeeth%20this%20nation%20will%20split%20into%20seventy-three%20sect.pdf (vii­tattu 5.9.2013)

Deutsche Islam Kon­fe­renz
2012 Almanya’da İsla­miyet ile İlgili Vaaz­ları kim veriyor? Saa­ta­villa: http://www.deutsche-islam-konferenz.de/DIK/TR/Magazin/Gemeindeleben/ZahlenDatenFakten/zahlen-daten-fakten-node.html (vii­tattu 29.11.2012)

Dini­miz ISLAM
2013 Ehl-i Sün­net iti­kadı. http://www.dinimizislam.com/detay.asp?Aid=332 (vii­tattu 6.9.2013)

Diy­anet İşleri Baş­kanlığı (DİB)
2011 Faa­liyet Raporu — 2011. Saa­ta­villa: http://www2.diyanet.gov.tr/StratejiGelistirme/Faaliyet/2011%20Y%C4%B1ll%C4%B1k%20Faaliyet%20Raporu.pdf (vii­tattu 29.11.2012)

Diy­anet İşleri Türk İslam Bir­liği
2012 (DİTİB) Kuru­luş ve Teş­ki­lat Yapısı. http://www.ditib.de/default1.php?id=5&sid=8&lang=en  (vii­tattu 16.12.2012)

Ebu Zehra, Muham­med
2011 Mez­hepler Tarihi. İslâm’da tikadî, siyas ve fıkhî. alku­pe­räi­nen kirja: Tarihu’l Mezahib’ül İslâ­miye. kään­täjä: Sibğa­tul­lah Kaya. İstanbul:Çelik Yayınevi

Ekşi, A & Tür­ker, A S & Mey­dan, A & Şahan, R & Adıy­aman, K & Özket, H
2010 Fıkıh.   İmam-hatip lise­leri Ders kitabı. Milli Eği­tim Bakanlığı. Ensim­mäi­nen pai­nos. Istanbul:Devlet Kitapları

Epo­sito J & Kalin, I
2009 The 500 Most Influen­tial Mus­lims in the World. First Edi­tion (1M). The Royal Isla­mic Stra­te­gic Stu­dies Centre. The Prince Alwa­leed Bin Talal Cen­ter for Muslim-Christian Unders­tan­ding. Geor­ge­town Uni­ver­sity. http://www.yale.edu/worldfellows/fellows/documents/500MostInfluentialMuslims.pdf (vii­tattu 15.12.2012)

Fono İngi­lizce Büyük Sözlük
2005 Istanbul:Fono Açı­köğ­re­tim Kurumu Yayınları

Gökçe, Mus­tafa
2007 Gülen and Sufism. Kir­jassa: Mus­lims Citizens of the Glo­ba­lized World, Cont­ri­bu­tions of the Gülen Move­ment. Edit. Robert A. Hunt ja Yük­sel A. Aslan­doğan. (s. 181–193) New Jersey:The Light Inc.

Gölpı­narlı, Abdülbâki
1997 Türkiye’deki Mez­hepler ve Tari­kat­ler. Nel­jäs pai­nos. Istanbul:İnkılâp

Hämeen-Anttila, Jaakko
1997 Koraani. Jyväs­kylä: Basam Books

Hiz­met move­ment
2012 http://www.hizmetnews.com/ (vii­tattu 14.12.2012)

Hunt, Robert A
2007 Chal­len­ges in Unders­tan­ding the Mus­lim Citizens of the Glo­ba­lized World. Kir­jassa: Mus­lims Citizens of the Glo­ba­lized World, Cont­ri­bu­tions of the Gülen Move­ment. Edit. Robert A. Hunt ja Yük­sel A. Aslan­doğan. (s. 1–11) New Jersey:The Light Inc.

Kank­ko­nen, Tom
2008 Islam Euroo­passa. Helsinki:Edita

Kara, Mus­tafa
2002 Metin­lerle Günümüz Tasav­vuf Hare­ket­leri. Toi­nen pai­nos. Istanbul:Dergâh Yayınları

Koca, Fer­hat
2004 Fıkıh. TDV İslam Ansiklo­pe­disi, 29, (s. 537–542)  İstanbul:DIB

Konu­ralp, Okan
2006 Türkiye’nin tari­kat ve cemaat hari­tası. Hürriyet-lehden verk­ko­lehti.  http://www.hurriyet.com.tr/pazar/5097892.asp (vii­tattu 10.12.2012)

Lat­vio,  Riitta & Mus­to­nen, Satu & Ran­ta­kari, Ilari (toim.)
2013 Imaa­mit Suo­messa. Imaa­mi­kou­lu­tus­sel­vi­tys 2013. Helsinki:Kulttuuri– ja Uskon­to­foo­rumi FOKUS ry

Lode­nius, Peter
2005 Islam ja nyky­aika. Alku­pe­räi­nen kirja: Islam och moder­ni­te­ten. Kään­nös: Petri Sten­man. Helsinki:LIKE

Mig­da­lo­vitz, Carol
2010 Tur­key: Poli­tics of Identıty and Power. Congres­sio­nal Research Ser­vice .CRS Report for Congress. fpc.state.gov/documents/organization/147289.pdf (vii­tattu 17.12.2012)

Milli Görüş
2012 http://www.milligorusforum.biz/ (vii­tattu 14.12.2012)

Ocak, Ahmet Yaşar 
1989 Alevi. Kir­jassa Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi. osa 2. (s. 368–369) İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı

Ocak, Ahmet Yaşar 
1992 Bek­taşîlık. Kir­jassa Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi. Osa 5. (s. 373–379) İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı

Phi­lipp, Peter
2010 Almanya’da imam tartış­ması. Kään­nös Aydın Üstü­nel. Deutsche Welle Türkçe verk­ko­jul­kaisu. http://www.dw.de/almanyada-imam-tartışması/a-6238240 (vii­tattu 19.12.2012)

Soy­kan, Timur
2001 Nakşi­bendi şeyhi öldü. Radikal-lehden verk­ko­lehti. http://www.radikal.com.tr/2001/02/05/turkiye/01nak.shtml (vii­tattu 29.12.2012)

Stich­ting Isla­mi­tisch Cent­rum Neder­land
2012 http://www.sicn.nl/pages/turks/index-tr.html (vii­tattu 16.12.2012)

Sunnah.com
2013. Sunan Abi Dawud. Model Beha­vior of the Prop­het (Kitab Al-Sunnah) http://sunnah.com/abudawud/42  ja Sunan ibn Majah. http://sunnah.com/urn/1290920 (vii­tattu 6.9.2013)

Talü, Meh­met
2010 Ehl-i Kitab ile âmentüde itti­fakımız yok­tur. Kir­jassa: Ünlü A. M, Talü M, Avni Hüseyin, Eren Ali. ‘Yahudi ve Hris­tiy­an­lar Cen­nete girecek’ diyen­ler cen­nete gir­mez. (s. 149–279) İstanbul:Arifan Yayınları

Talü, Meh­met
2012 Dinde reformcu­ların sapıklğı. İnternetlehti-artikkeli. http://www.ihvanlar.net/2012/11/27/dinde-reformcularin-sapikligi/ (vii­tattu 10.12.2012)

The Amman Mes­sage
2004 The  Amman Mes­sage. Official web­site. http://ammanmessage.com/index.php?option=com_content&task=view&id=16&Itemid=30 (vii­tattu 16.12.2012)

The Amman Mes­sage
2005a Grand List of Endor­se­ments of the Amman Mes­sage and its Three Points. http://ammanmessage.com/index.php?option=com_content&task=view&id=17&Itemid=31 ja (vii­tattu 16.12.2012)

The Amman Mes­sage
2005b Fatwas of the Ulama. http://ammanmessage.com/index.php?option=com_content&task=view&id=82&Itemid=60  (vii­tattu 16.12.2012)

The Amman Mes­sage
2005c The Three Points of the Amman Mes­sage V. 1. Official web­site.  http://ammanmessage.com/index.php?option=com_content&task=view&id=91&Itemid=74  (vii­tattu 16.12.2012)

The Red­house Turkish-English Dic­tio­nary
1999 Türkçe-İnglizce Red­house Sözlüğü Istanbul:Redhouse.

Türk Dil Kurumu
2013 Elekt­ro­ni­nen sana­kirja. http://www.tdk.gov.tr/index.php?option=com_bts&view=bts (vii­tattu 4.9.2013)

Tür­kiye Cum­hu­riyeti Anay­asası
1982 (Tur­kin perus­tus­laki) http://www.tbmm.gov.tr/anayasa/anayasa_2011.pdf (vii­tattu 4.9.2013)

Ünlü A. M, Talü M, Avni Hüseyin, Eren Ali
2010. ‘Yahudi ve Hris­tiy­an­lar Cen­nete girecek’ diyen­ler cen­nete gir­mez. İstanbul:Arifan Yayınları

Van der Veer, Rimke
2012 Educa­ting for an Old Pro­fes­sion in a New Con­text
The Imam Trai­ning Pro­gramme of Inhol­land Uni­ver­sity, the Net­her­lands. http://www.kulttuurifoorumi.fi/filebank/227-hollannin_imaamikoulutus.doc (viit­taus 30.12.2012)

Yalçın, Soner
2008 AKP’nin asıl kor­kousu; Nurcu-Nakşibendi kav­gası! Odatv-verkkolehti. http://www.odatv.com/n.php?n=akpnin-asil-korkusu-nurcu-naksibendi-kavgasi-0206081200 (vii­tattu 16.12.2012)

Yıldırım, Ahmet
2005 Alevî-Bektaşîlerin Dinin Temel Kay­nakların­dan Kur’ân ve Sün­net Bakışı. Ulus­la­ra­rası Bek­taşlık ve Ale­vi­lik Sem­pozy­umu –1-. The 1st İnter­na­tio­nal Sym­po­sium on Bek­tas­hism and Ale­vism. Bildirler-Müzakereler. (s. 287–296) SDÜ İla­hiyat Fakül­tesi Yayın­ları NO: 20. Bil­mi­sel Toplantı­lar Serisi:7. İsparta:STÜ İla­hiyat Fakültesi

Yıldırım, R; Şimşekça­kan, M; Altaş, E; Akgül, M; Günay İ & Özki­raz M
2011 Kelam.  İmam-hatip lise­leri Ders kitabı. Toi­nen pai­nos. Milli Eği­tim Bakanlığı. Ankara:Devlet Kitaplar

Öngö­ren,  Reşat
2011 Tari­kat. Kir­jassa Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi. Osa 20, (s. 95–105)  İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı

Öngö­ren,  Reşat
2011 Tasav­vufi. Kir­jassa Tür­kiye Diy­anet Vakfı İslâm Ansiklo­pe­disi. Osa 20. (s. 119–126)  İstanbul:Türkiye Diy­anet Vakfı

Haas­tat­te­lut

Bar­da­koğlu, Ali
2012 Tur­kin val­tion uskon­to­vi­ras­ton eme­ri­tus pre­si­dentti (Diy­anet İşleri Bakanlığı)  (virassa 2003–2010) Toi­mii pro­fes­so­rina Diy­ane­tin Isla­min tutkimuskeskuksessa/29 Mayız yli­opis­tossa.  Haas­tat­telu 15.11.2012. (nauhoitettu)

Istan­bu­li­lai­nen imaami
2012 Kah­den istan­bu­li­lai­sen muezzin kanssa käyty kes­kus­telu imaa­min työstä ja kou­lu­tuk­sesta. ELRIM:n toi­misto 26.11.2012. (muistiinpanot)

Mert, Muhit
2012 İstan­bu­lin Fatih yli­opis­ton teo­lo­gi­sen tie­de­kun­nan dekaani, pro­fes­sori. Haas­tat­telu 15.11.2012. (nauhoitettu)

Naja­fin, Alhoda
2013, pro­fes­sori, Al-Mustafa yli­opisto, Mash­had, Iran. Haas­tat­telu 21.1.2013 (nauhoitettu)

Özoy, Ömer
2012. Frank­fur­tin Goethe yli­opis­tossa toi­mi­van Kult­tuuri ja uskonto ins­ti­tuu­tin joh­taja pro­fes­sori. (Ins­ti­tut für Stu­dien der Kul­tur und Reli­gion des Islam) Haas­tat­telu 14.5.2012 (nauhoitettu)

Viit­teet

[1] Vrt. esim. mu’taziliittien (mutezi­le­ler), kha­ridziit­tien (haricîler) ja mur­ji­tien (mürciîler) eri­lai­set näke­myk­set usko­vista ja ei-uskovista.

[2] Toi­sissa lis­tauk­sissa zâhirît saa­te­taan mai­nita vii­den­tenä sun­na­lai­sena laki­kou­lu­kun­tana (esim. Koca 2004, 539)  ja ismai­lii­tit nos­te­taan kol­man­neksi shii­alai­seksi ryh­mäksi ja’fareiden ja zai­di­tien rin­nalle (esim. Epo­sito & Kalin 2009, 15).

[3] Isla­min uskon perus­pyl­väät: uskon­tun­nu­tus­tus eli sha­ha­da­tayn, rukous eli salat, almu­jen anto eli zakat, paasto eli sawm ja pyhiin­vael­lus Mek­kaan eli hajj (Amman Mes­sage 2005a).

[4] Isla­min uskon opin­koh­dat: usko Juma­laan, enke­lei­hin, pyhiin kir­joi­hin, pro­feet­toi­hin, tuo­mio­päi­vään ja juma­lal­li­seen sal­li­muk­seen hyvässä ja pahassa.

[5] Näin teki Tur­kin uskon­to­vi­ras­ton vir­ka­mie­henä pal­vel­lut hanefi imaa­mi­tut­ta­vani saa­tu­aan muu­ta­man vuo­den  työ­mää­räyk­sen Itä-Turkkiin kur­die­nem­mis­töi­seen shafi-muslimeista koos­tu­vaan seu­ra­kun­taan (Istan­bu­li­lai­nen imaami 2012).

[6] Pyhiin­vael­luk­seen liit­ty­vät poik­keus­ti­lan­teet tuli­vat ilmi mm. kes­kus­te­luissa eri Shiia oppi­nei­den kanssa Ira­nin Mash­ha­dissa tam­mi­kuussa 2013.

[7] Arviot vaih­te­le­vat las­ku­ta­vasta ja ryh­mien mää­ri­tel­mistä riippuen.

[8] Ale­vit jakau­tu­vat usei­siin alu­eel­li­siin ryh­miin. Bek­tas­hit ovat yksi eri­tyi­sesti Ana­to­lian alu­eella vai­kut­tava mer­kit­tävä sufi­lai­suu­desta vai­kut­teita saa­nut ale­viu­den muoto, jonka oppi-isäksi miel­le­tään 1200-luvulla elä­nyt Hacı Bektâş-ı Veli. (Ocak 1992, 373.)

[9] Ale­vei­den ase­masta, ks. esim.  Çamu­roğ­lun 2008, 21–27.

[10] Syy­rian alawii­tit ja Ana­to­lian ale­vit nipu­te­taan toi­si­naan yhteen ryh­mään. Teo­lo­gi­sesti ja kult­tuu­ril­li­sesti kyse on kui­ten­kin eri ryh­mistä. Toi­saalta kär­jis­ty­neessä Syy­rian tilan­teessa Ana­to­lian ale­vit hel­posti tun­te­vat sym­pa­tiaa alawiit­teja koh­taan ja vie­rok­su­vat “sunni-kapinallisia”, jotka samais­te­taan Ana­to­lian alu­eella ale­veja syr­jin­nei­siin sunneihin.

[11] Khariziitti-, mu’taziliitti– ja murjiti-koulukunnissa kysy­myk­sestä aja­tel­tiin eri tavalla. ks. esim. Sön­mez 2002, 104

[12] Ks.  Sunnah.com 2013: Sunan Abi-Dawud, kirja 41, nro 4579 (English trans­la­tion),  Sunan Ibn Majah, Vol. 1, kirja 36, Hadith 3992 (English trans­la­tion). Ks. myös DeSun­nah 2013 — kooste eri narraatioista.

[13] Esi­mer­kiksi Dini­miz İSLAM  (2013) (Uskon­tomme islam) –sivus­tolla käy­tiin mie­len­kiin­toi­sesti asiaa havain­nol­lis­tava kes­kus­telu. Kys­mys­pals­talle kysy­myk­sen lähet­tä­nyt ker­too kuinka hän on kas­va­nut ilman usko­nop­pi­neita ja haluaisi nyt oppia uskonsa oikein. Useita kir­joja luet­tu­aan ja oppi­nei­den kanssa kes­kus­tel­tu­aan kysyjä on huo­man­nut, että hän saa kysy­myk­siinsä ris­ti­rii­tai­sia vas­tauk­sia. Nyt kysyjä huo­leh­tii siitä, että miten hänen käy kuol­tu­aan, jos hän ei ole perillä oikeasta opista. Kysy­myk­seen vas­taava oppi­nut myön­tää, että jokai­nen ryhmä toki väit­tää, että hei­dän tiensä on oikea ja vii­ta­ten myös pro­feetta Muham­me­din ennus­tuk­seen 73:sta ryh­mästä. Oppi­nut pai­not­taa, että on tär­keä tie­tää mikä on oikea Ehl-i sün­net –usko. Kun kuva­tussa dis­kurs­sissa koros­tuu yksi oikea tie monien vää­rien kes­kellä, löy­tyy mus­li­miyh­tei­söstä muita dis­kurs­seja, joissa oppie­roja ei nähdä näin vaka­vana asiana. Täl­löin vedo­taan usein pal­jon kes­kus­tel­tuun ja myös kysee­na­lais­tet­tuun hadit­hiin, jossa pro­feetta Muham­me­din ker­ro­taan sano­neen ”Eroa­vai­suu­det ummas­sani ovat armoa.” (Ks. esim. Ask Imam 2013.)

[14] Turk­ki­lai­sia uskon­nol­li­sia liik­keitä tut­ki­neen Mus­tafa Karan mukaan esim. naks­hi­beni –liike voi­daan nähdä tarî­kat –liik­keenä, kun taas nurcu –lii­kettä, joka nyky­ään hen­ki­löi­tyy Fet­hul­lah Güle­niin, ei tulisi kut­sua tarî­kat –liik­keeksi vaan uskon­nol­li­seksi yhtei­söksi (dinî cemaati) (Kara 2002, 19).

[15] Göçek (2007, 186–187) pää­tyy saman­suun­tai­seen ymmär­ryk­seen jät­täes­sään tasav­vuf –sanan kään­tä­mättä erot­taak­seen sen näin ylei­sestä sufismi-sanan käytöstä.

[16] Esim. Nurcui­hin lin­kit­tyvä Fetul­lah Gülen (vrt. esim. Göçek 2007, 187, 193) ja Naks­hi­ben­dei­hin  kuu­luva Sule­manci –liike (vrt. esim. Stich­ting Isla­mi­tisch Cent­rum Neder­land 2012) poh­ti­vat kuinka pie­teetti (tasav­vuf) ja koraani ja hadi­tit ovat yhteen sovitettavissa.

[17] Vrt. esim. Bayındır 2012, 5. Süle­ma­niye –sää­tiön perus­taja prof. Adu­laziz Bayındır kri­ti­soi eri yhteyk­sissä tasav­vuf –liik­keissä esiin­ty­viä Koraa­nin vas­tai­sia oppeja.

[18] Ks. esim. Hunt 2007, 1–11. Fetul­lah Güle­nin liike pai­not­taa uskon­to­jen väli­sen dia­lo­gin tarvetta.

[19] Vrt. esim. Talü 2010 247–251. Kir­jassa “Ne jotka sano­vat, että juu­ta­lai­set ja kris­ti­tyt pää­se­vät  para­tii­siin eivät pääse para­tii­siin” Naks­hi­ben­dien ala­ryh­mäksi luettu Ismai­lağa liik­keen joh­ta­vat opet­ta­jat kri­ti­soi­vat dia­lo­gia, joka edel­lyt­tää kom­pro­mis­sien teke­mistä isla­min opista. Liik­keessä dia­lo­gin näh­dään lähinnä isla­miin kut­su­mi­sen väli­neenä. (Vrt. Ünlü et.al. 2010.)

[20] Vrt. esim. Talu 2012, jossa İsmai­lağa –liik­keen joh­ta­viin opet­ta­jiin kuu­lu­van opet­ta­jan Meh­met Talun kir­joit­taa uskon­non uudis­ta­jien harhoista.

[21] Ks. Konu­ralp 2006, jossa lista Tur­kin tarikat-liikeistä ja minne ne sijoit­tu­vat maantieteellisesti.

[22] Esim. Mill­görüş lin­kit­tyy vah­vasti Nec­met­tin Erba­ka­nin poliit­ti­seen perin­töön. Ks. Milli Görüş 2012.

[23] Vrt. esim. Balancar 2012, jossa on Yük­sel Taşkının haas­tat­telu Fet­hul­lah Güle­nin liik­keen lii­tok­sista Tur­kin poli­tiik­kaan ja Mig­da­lo­vitz 2010, 20–22 sekä Lode­nius 2005, 143–144.

[24] Tur­kin uskon­to­vi­rasto eli Tür­kiye Cumhür­riyet Diy­anet İşleri Bakanlığı (http://www.diyanet.gov.tr/).

[25] Isla­mi­lai­sen maa­il­man vai­ku­tus­val­tai­sim­pien hen­ki­löi­den lis­taus, ks. Epo­sito & Kalin, 2009, 19.

[26] Ada­let ve Kalkınma Par­tisi eli oikeus ja kehi­tys­puo­lue nojaa isla­mi­lai­siin arvoihin.

[27] Epo­sito & Kalin, 2009, 20, Fet­hul­lah Gülen on lis­tauk­sessa sijalla 13 turk­ki­lai­sista toi­siksi ylimpänä.

[28] Fetul­lah Güle­nin lii­kee­seen kuluu­via kut­su­taan Tur­kissa “fet­hul­lahçı” nimellä.  Liik­keen pii­rissä ole­vat puhu­vat usein ”hiz­met” (pal­velu) –liik­keestä (esim. Hiz­met move­ment 2012). Englan­nin kie­lessä usein käy­tetty termi on Gülen move­ment (esim. Epo­sito & Kalin 2009, 46).

[29] Bediüzza­man Said Nursîn seu­raa­jia kut­su­taan nurcuiksi.

[30] Pro­fes­sori Özoy toteaa, että toi­si­naan his­to­rial­lis­kriit­ti­nen lähes­ty­mis­tapa näh­dään uhkana isla­mi­lai­sessa teo­lo­giassa. Hänen mukaansa tämä pelko on turha. His­to­rial­lis­kriit­ti­nen näkö­kulma on ollut osa isla­mia jo siinä var­hai­sessa vai­heessa kun hadi­tien luo­tet­ta­vuutta on ruvettu arvioi­maan. (Özoy 2012.)