Maltillinen ufologia modernina uskonnollisuutena

Download PDF

Jaakko Närvä
Hel­sin­gin yliopisto

Perus­te­len tässä artik­ke­lissa mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suutta. Val­ta­virta ufo­tut­ki­mus­jär­jes­töistä on edus­ta­nut his­to­rial­li­sesti mal­til­lista ufo­lo­giaa, ellei edusta nyky­ään­kin. Mal­til­lista ufo­lo­giaa on kut­suttu myös tie­teel­li­seksi ufo­lo­giaksi. Siinä on pyritty tiu­kasti nor­maa­li­tie­teel­li­seen, kriit­ti­seen ajat­te­lu­ta­paan ja kes­ki­tytty ensi­si­jai­sesti ufo– ja huma­noi­di­ha­vain­to­jen, ei esi­mer­kiksi ufo­kon­tak­tien, tar­kas­te­luun. Mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suutta on ollut vai­kea hah­mot­taa ja perus­tella, toi­sin kuin eso­tee­ri­sen ja kris­til­li­sen ufo­lo­gian uskonnollisuutta.

Raken­nan ufoai­heen aikai­sem­paa tut­ki­musta ja ufo­lo­gista aineis­toa hyö­dyn­täen seu­raa­via perus­teita mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suu­delle. Mal­til­lista ufo­lo­giaa on tehty viral­li­sesti ja tätä pide­tään yhtenä viit­teenä sen tie­teel­li­syy­destä. Viral­li­nen ufo­lo­gia on kui­ten­kin seli­tet­tä­vissä his­to­rial­li­sesti, sosio­lo­gi­sesti ja psy­ko­lo­gi­sesti tie­tyillä inhi­mil­li­sillä teki­jöillä, ufoai­heen tun­teel­li­sella han­ka­luu­della ja ufo­ra­port­tien tut­ki­muk­sen haas­teel­li­suu­della. Yhdys­val­tain ilma­voi­mien auk­to­ri­ta­tii­vis­ten ufo­tut­ki­mus­ten huo­no­laa­tui­suu­den, har­haan­joh­ta­vuu­den ja pit­kä­kes­toi­suu­den on perus­tel­tua kat­soa joh­tu­neen esi­mer­kiksi tur­hau­tu­nei­suu­desta, skep­ti­syy­destä, ufo­kiin­nos­tuk­sen vai­men­ta­mis­pyr­ki­myk­sistä tur­val­li­suus­syistä sekä jul­ki­sista ja ufo­lo­gi­sista vaa­ti­muk­sista. Mal­til­li­sen ufo­lo­gian tut­ki­mus­koh­teet, ufot ja huma­noi­dit, muis­tut­ta­vat sel­västi ja monin tavoin perin­tei­siä usko­muso­len­toja, kuten kei­juja. Perin­teis­ten usko­muso­len­to­ker­to­mus­ten muun­tu­mi­nen ufo– ja huma­noi­di­ha­vain­noiksi on lisäksi uskot­ta­vasti seli­tet­tä­vissä teol­lis­tu­mi­sen ja moder­ni­saa­tion vaikutuksella.

Mal­til­li­nen ufo­lo­gia ei ole ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tu­nut uskonto eikä se edusta ilmei­sellä tavalla min­kään van­han uskon­to­pe­rin­teen jat­ku­moa. Sen sijaan se näyt­tää ole­van vah­vasti tieteellis-teknologisen ajat­te­lun syn­nyt­tä­mää ja muok­kaa­maa uusus­kon­nol­lista perinnettä.

Aluksi

Ufo­lo­gia voi­daan ylei­sesti ottaen jakaa kol­meen osa-alueeseen: niin sano­tusti mal­til­li­seen, eso­tee­ri­seen ja kris­til­li­seen. Tässä artik­ke­lissa esi­tän perus­teita sille, miksi mal­til­lista ufo­lo­giaa voi­daan sen vah­vasta tie­teen­kal­tai­suu­desta huo­li­matta pitää uuden uskon­nol­li­suu­den muo­tona. Eso­tee­ri­sen ja kris­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suus on var­sin helppo hah­mot­taa (Närvä 2008, 58–59, 92–93, 156–231). Ne ovat sel­västi län­si­mai­sen eso­te­rian ja kris­til­li­sen ajat­te­lun jat­ku­moa. Eso­tee­ri­sessa ufo­lo­giassa, kuten ufo­kon­tak­ti­liik­keessä yli­pää­tään, usko­taan esi­mer­kiksi pan­teis­ti­seen juma­luu­teen, todel­li­suu­den moniu­lot­tu­vuu­del­li­suu­teen tai eri­lai­siin ener­gian ”väräh­te­ly­ta­soi­hin”, ihmi­sen jäl­leen­syn­ty­mään ja kykyyn valais­tua[1]. Kris­til­li­nen ufo­lo­gia on lyhyesti sanot­tuna ufoil­miöi­den upot­ta­mista kris­til­li­seen kos­mo­lo­gi­aan eli kes­kei­sesti ufo­jen ja huma­noi­dien tul­kit­se­mista Juma­lan tai Saa­tana lähet­ti­läiksi tai molem­miksi (Närvä 2008, 93, 217, 219–221). Kysy­mys mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­sesta luon­teesta on sen sijaan koettu vai­keaksi, huo­mat­ta­vasti han­ka­lam­maksi kuin tul­kinta eso­tee­ri­sen ja kris­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suu­desta (ks. Närvä 2008, 71–74, 90–95; Part­ridge 2003, 3–4; Saliba 1995a, 17–20; 1995b, 207–208).

Mal­til­li­nen, perin­tei­sesti val­ta­vir­ran ufo­lo­gia on his­to­rial­li­sesti kat­soen olen­nai­nen osa kai­ken ufo­lo­gian ja ufo­my­to­lo­gian taus­taa. Se sai alkunsa 1940-luvun lop­pu­puo­lella, kun Yhdys­val­tain ilma­voi­mat perusti viral­li­sen ufo­tut­ki­mus­pro­jek­tinsa. Mal­til­lista ufo­lo­giaa on tehty viral­li­sesti myös Yhdys­val­to­jen ulko­puo­lella (Ks. Denz­ler 2001, 48; kol­mas luku). Yksi­tyis­ten ufo­tut­ki­musor­ga­ni­saa­tioi­den perus­ta­mi­nen sai aika­naan moti­vaa­tionsa viral­lis­ten ufo­tut­ki­mus­ten poh­jalta, nii­den ins­pi­roi­mana sekä nii­den kri­tii­kistä ja nii­hin koh­dis­tu­vista epäi­lyistä. Epä­vi­ral­lis­ten ufo­tut­ki­musor­ga­ni­saa­tioi­den, kuten CUFOS:in (Cen­ter for UFO Stu­dies) ja BUFORA:n (Bri­tish UFO Research Associa­tion) ufo­lo­gi­nen pai­no­tus on ollut mal­til­li­nen ja vah­vasti tie­teel­li­syy­teen pyr­kivä, ei eso­tee­ri­nen tai kris­til­li­nen. (Blake 1979, 332–333; Dean 1997, 51, 53–67; Denz­ler 2001, 18–19; Part­ridge 2003, 3–4; Westrum et al. 1984, 40–41.)[2]

Mal­til­lista ufo­lo­giaa on kut­suttu myös esi­mer­kiksi tie­teel­li­seksi ufo­lo­giaksi ja itse olen toi­saalla käyt­tä­nyt nimi­tystä kriit­ti­nen ufo­lo­gia (Ks. Aho­nen 2012; Närvä 2008, 55–59, 92–95). Käsite tie­teel­li­nen ufo­lo­gia on sikäli har­haan­joh­tava, ettei min­kään ufo­lo­gian tie­teel­li­syy­den voida sanoa ole­van aivan sel­vää, vaan pikem­min­kin kysee­na­laista. Adjek­tii­vit mal­til­li­nen, joka viit­taa har­kit­se­mi­seen, ja kriit­ti­nen sopi­vat sen sijaan var­sin hyvin puheena ole­vaan ufo­lo­gian alueeseen.

Mal­til­li­set ufo­lo­git halua­vat erot­taa tie­teel­li­sesti kiin­nos­ta­van ja haas­teel­li­sen ufoai­nek­sen sel­västi mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sesta mate­ri­aa­lista (ks. esim. Aho­nen 2012; Hendry 1979; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980). Täl­lai­nen erot­te­lu­pyr­ki­mys tapah­tui jo 1950-luvun alku­puo­lella, kun itse­ään kun­nol­li­sina ufo­lo­geina pitä­neet tut­ki­jat teki­vät eron uskot­ta­vina pitä­miensä ufo­ha­vain­to­jen ja ufo­kon­tak­ti­hen­ki­löi­den ”naii­vien” väit­tei­den välillä (ks. Denzer 2001, 31, 36–48; Peebles 1994, 107–108, 132–134, 140, 145–146). Mal­til­li­sessa ufo­lo­giassa pai­no­te­taan ufoil­miön avointa, mutta kriit­tistä ja nor­maa­li­tie­teel­listä tut­ki­musta. Sen ilmiasu pyr­kii ole­maan tiu­kan tie­teel­li­nen eikä siinä hyväk­sytä eso­tee­ri­sia ideoita, kuten pan­teis­ti­sen juma­luu­den ole­mas­sao­loa ja hen­kistä ins­pi­raa­tiota, tai kris­til­li­siä läh­tö­koh­tia. (Ks. Clark 1998a; 1998b; Hendry 1979; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980; Närvä 2008, 71–73, 92–95; Rehn 1973.)

Mal­til­li­sen ufo­lo­gian kes­kei­sin tut­ki­mus­kohde ovat ufot eli Maan pii­rissä väi­te­tysti havai­tut ”ihmeel­li­siksi” tai super­tek­no­lo­gi­siksi luon­neh­dit­ta­vat, tyy­pil­li­sesti kiek­ko­mai­set ja soi­keah­kot len­to­lait­teet (ks. Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi  1980, 152, 210–217, 251–252; Närvä 2008, 319).[3] Täl­löin niitä tut­ki­taan sel­lai­se­naan, ilman nii­den liit­tä­mistä huma­noi­dei­hin tai mui­hin ufoil­miöiksi tul­kit­tui­hin koh­tei­siin. Mal­til­li­sessa ufo­lo­giassa kes­ki­ty­tään olen­nai­sesti ufo­jen tut­ki­muk­seen, ei esi­mer­kiksi ava­ruuso­len­to­jen vies­tien esit­te­lyyn. UFO:t eli kir­jai­mel­li­sesti tun­nis­ta­mat­to­mat len­tä­vät koh­teet (Uni­den­ti­fied Flying Object) eivät ole mal­til­li­sen ufo­lo­gian tyy­pil­li­sin tut­ki­mus­kohde. Puh­taasti eri­lai­set tai­vaalla näh­dyt tavan­omai­set tun­nis­ta­mat­to­mat ilmiöt eivät vas­taa mal­til­lis­ten­kaan ufo­lo­gien ideaa siitä mitä he halua­vat nimen­omai­sesti tut­kia. Taval­li­set koh­teet ovat taval­li­sia, riip­pu­matta siitä tun­nis­te­taanko ne sel­lai­siksi vai ei. Mal­til­li­set ufo­lo­git ovat käy­tän­nössä kiin­nos­tu­neita koh­teista, jotka vai­kut­ta­vat super­tek­no­lo­gi­silta len­to­lait­teilta, vaikka yleensä puhu­taan­kin UFO:ista. Sanan ufo käyttö on har­vi­nai­nen, vaik­ka­kin suo­ma­lai­nen, tapa. (Ks. esim. Borg  2003; Denz­ler 2001, 35; Hendry 1979; Hynek 1972; Kunin­gas 1971; Närvä 2008, 46–50, 56–59, 93–95.)

Mal­til­li­sessa ufo­lo­giassa tar­kas­tel­laan eri­tyi­sesti mah­dol­li­sim­man pal­jon todis­tus­voi­maa sisäl­tä­viä, ulko­ti­loissa tapah­tu­via ufo­ha­vainto– ja koh­taa­mis­ta­pauk­sia (ks. Hynek 1972; Närvä 2008, 52–54, 93). Täl­löin voi­daan puhua popu­laa­reista eli sel­lai­sista ufo­ko­ke­muk­sista, joita on koettu ja rapor­toitu suuri määrä ympäri maa­il­maa. Ne tapah­tu­vat yllät­täen ja ovat koki­jal­leen tyy­pil­li­sesti ainut­ker­tai­sia. Suu­rin osa täl­lai­sista on yksin­ker­tai­sia ufo­ha­vain­toja, mutta on myös luke­mat­to­mia dra­maat­ti­sem­pia lähi­tun­tu­mia ufoista ja huma­noi­deista. Yksin­ker­tai­suu­des­taan huo­li­matta ufo­ha­vain­not ovat usein jota­kin sel­laista, jota emme voisi sanoa loo­gi­seksi. Havait­si­jat kuvai­le­vat ufo­jen len­tä­vän ilman sii­piä ja ilman mitään näky­vää voi­man­läh­dettä. Ufo­jen ilmoi­te­taan teke­vän aero­dy­naa­mi­sesti mah­dot­to­mia suo­ri­tuk­sia ja vie­lä­kin ihmeel­li­sem­piä, sur­re­aa­leja temp­puja kuten kah­tia­ja­kau­tu­mi­sia. Toi­si­naan popu­laa­rei­hin ufo­ko­ke­muk­siin sisäl­tyy eri­koi­sia ilmiöitä, kuten aave­mai­nen tunne siitä, että jota­kin häm­men­tä­vää tulee tapah­tu­maan (ennen koke­muk­sen alkua), ympä­ris­tön totaa­li­nen hil­je­ne­mi­nen tai se, että vain osa havait­si­joista näkee ufon. (Ks. Bowen 1969; Denz­ler 2001, 19; Hynek 1972, 22–163; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980, 24, 251–255; Närvä 2008, 18, 96–102, 106, 114, 237–238, 264–265.)

Mal­til­li­sessa ufo­lo­giassa ei ufo­jen ole­mas­sao­loa vält­tä­mättä pidetä todis­tet­tuna. Saa­te­taan aja­tella, että on tär­keää tut­kia, ovatko ufot ja ehkä jot­kut muut ufoil­miöt todel­li­sia vai eivätkö ole. Lisäksi monet mal­til­li­set ufo­lo­git koke­vat ja usein tun­nus­ta­vat, ettei ufoille – jos ne ovat todel­li­sia – ole tällä het­kellä esit­tää mitään ehdo­tonta seli­tystä. Mal­til­li­set ufo­lo­git otta­vat ufot joka tapauk­sessa vähin­tään­kin alus­ta­vasti vaka­vasti jon­kin­lai­sina ihmeel­li­sinä len­to­lait­teina, Maan ulkoi­sen älyn tuot­ta­mina lait­teina tai muun­lai­sina hyvin poik­keuk­sel­li­sina ilmiöinä. (Ks. Aho­nen 2012; Denz­ler 2001, 34–35, 108–123; Hendry 1979, 141–146; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980; Närvä 2005, 117; 2008, 56–58.) Täten he saat­ta­vat ottaa vaka­vasti myös para­nor­maa­leja ilmiöitä (ks. Borg 2003, 139–142; Närvä 2008, 93). Para­nor­maali tar­koit­taa nykyi­set tie­teel­li­set käsi­tys­temme mul­lis­ta­vaa, joka ei kui­ten­kaan ole juma­lal­lista tai ihmeen kal­taista. Täl­löin para­nor­maa­lit ilmiöt ovat jota­kin, joi­den todel­li­suutta ja luon­netta voi­daan tut­kia tie­teel­li­sesti (Kivi­nen 1989, 47). Lisäksi, vaikka mal­til­li­set ufo­lo­git sivuut­ta­vat kon­tak­ti­ta­pauk­set, he saat­ta­vat tut­kia ufo­ha­vain­to­jen lisäksi aina­kin vah­voja fysi­kaa­li­sia piir­teitä omaa­via ufo­siep­pauk­sia, kar­jan­sil­po­mi­sia ja salai­lu­väit­teitä (ks. Dean 1997, 56–57; Denz­ler 2001, 18–19, 27, 32, 48–55, 57–58; Hendry 1979, 166–180; Hynek 1972, 30, 156–161, 183–187; Närvä 2008, 93; Peebles 1994, 187–188; Saun­ders & Har­kins 1968, 155–169).

Mal­til­li­sen ufo­lo­gian ja skep­ti­sen ufo­tut­ki­muk­sen ero voi­daan ilmaista siten, että ufos­kep­ti­kot kat­so­vat aja­tuk­sen ufoista, ihmeel­li­sistä len­to­lait­teista, käy­tän­nössä koko­naan mah­dot­to­maksi tai erit­täin epä­us­kot­ta­vaksi. He pyr­ki­vät esit­tä­mään, miten kaikki ufo­ko­ke­muk­set voi­daan selit­tää tavan­omais­ten ilmiöi­den avulla. (Ks. Denz­ler 2001, 77–85; Närvä 2008, 57.) Tosin koke­muk­seni mukaan ufo­kon­tak­ti­liik­keen edus­ta­jat, kuten eso­tee­ri­set ufo­lo­git, niput­ta­vat skep­ti­kot ja mal­til­li­set ufo­lo­git usein yhteen nimit­täen heitä toi­si­naan skep­ti­koiksi. Kon­tak­ti­liik­keen kan­nat­ta­jat teke­vät näin, koska he kat­so­vat sekä skep­ti­koi­den että mal­til­lis­ten ufo­lo­gien ole­van liian kriit­ti­siä ja kiel­tei­siä suh­teessa tosina pitä­miinsä ufoilmiöihin.

Viral­li­sen ufo­tut­ki­muk­sen historiaa

Kuvaan seu­raa­vassa lyhyesti viral­li­sen ufo­tut­ki­muk­sen ja näin ollen myös mal­til­li­sen ufo­lo­gian kes­keistä his­to­riaa. Tämä havain­nol­lis­taa, kuinka mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­nen luonne ei ole miten­kään ilmeistä, ja toi­mii taus­tana myö­hem­mälle analyysille.

Ufot ovat olleet osa yleistä tie­toi­suut­tamme jo 65 vuo­den ajan. Niin sano­tun moder­nin ufoa­jan tul­ki­taan yleensä alka­neen koke­neen yksi­tyis­len­tä­jän, lii­ke­mie­hen, apu­laiss­he­rif­fin ja Ida­hon pelas­tus– ja etsi­jä­len­tä­jän Ken­neth Arnol­din kuu­lui­sasta havain­nosta, jonka poh­jalta syn­tyi ”len­tä­vän lau­ta­sen” käsite. Elo­kuun 19. 1947 suo­ri­te­tun kyse­lyn mukaan ”len­tä­vistä lau­ta­sista” oli kuul­lut yhdek­sän­kym­mentä pro­sent­tia yhdys­val­ta­lai­sista. Arnol­din ufo­ha­vain­non aiheut­ta­man kohun saat­te­le­mana Yhdys­val­tain ilma­voi­mat ryh­tyi tut­ki­maan ufoil­moi­tuk­sia. Hei­nä­kuun kah­dek­san­tena useat Murocin len­to­tu­ki­koh­dan upsee­rit ja len­to­so­ta­mie­het havait­si­vat tai­vaalla hopei­sia ja kel­ta­val­koi­sia pal­lo­mai­sia ja pyö­reitä koh­teita, joita he eivät pys­ty­neet tun­nis­ta­maan. Murocissa teh­dyt ja eräät muut havain­to­ta­pauk­set vakuut­ti­vat ilma­voi­mat siitä, että len­tä­vät lau­ta­set oli­vat vakava ongelma. Annet­tiin salai­set mää­räyk­set tut­kia kaikki havain­not len­tä­vistä lau­ta­sista. Tie­dot tuli lähet­tää Wright-Pattersonin len­to­tu­ki­koh­dan len­to­vä­li­neis­tön Tek­ni­seen tie­dus­te­lu­kes­kuk­seen (Tech­nical Intel­li­gence Divi­sion TID) Ohion Day­to­naan. Kes­kuk­sen hen­ki­lö­kunta ei epäil­lyt len­tä­vien lau­tas­ten todel­li­suutta, vaan nii­den ole­tet­tiin ole­van joko Neu­vos­to­lii­ton huip­pu­tek­ni­siä len­toa­luk­sia, Yhdys­val­tain lai­vas­ton kehit­te­lemä alus tai Maan ulko­puo­lista teknologiaa.

Lop­pu­ke­sällä ilma­voi­mien pääl­likkö pyysi alus­ta­vaa sel­vi­tystä len­tä­vistä lau­ta­sista. Wright-Pattersonin len­to­vä­li­neis­tön pääl­likkö Nat­han F. Twi­ning antoi 23.9.1947 kir­ja­tussa kir­jees­sään ilma­voi­mien pääl­li­kölle tie­doksi, että ilmoi­te­tut ilmiöt ovat hei­dän käsi­tyk­sensä mukaan todel­li­sia, huip­pu­tek­ni­siä len­tä­viä lait­teita, vaikka osa havain­noista ilmei­sesti aiheu­tui­kin tun­ne­tuista koh­teista. Kir­jeessä tode­taan myös, että yhdys­val­ta­lai­nen tek­no­lo­gia mah­dol­lis­taa osin kuvail­lun­tyyp­pis­ten lait­tei­den raken­ta­mi­sen, jos­kin täl­lai­nen kehit­tely olisi aikaa vie­vää ja hyvin kal­lista. Twi­ning arveli, että len­tä­vät lau­ta­set saat­toi­vat olla salat­tua koti­maista tai ydin­käyt­töistä ulko­maista tek­no­lo­giaa. Lopuksi Twi­ning antoi suo­si­tuk­sen, että len­tävä lau­ta­nen –raport­tien tut­ki­mi­seksi orga­ni­soi­tai­siin pysyvä projekti.

Jou­lu­kuun 30. 1947 tut­ki­mus– ja kehi­tys­osas­ton joh­taja L. C. Crai­gie antoi päi­vä­käs­kyn perus­taa, kan­sal­li­sen tur­val­li­suu­den nimissä, vaki­nai­sen ja salai­sen len­tä­vien lau­tas­ten tut­ki­mus­ryh­män. Pro­jekti nimet­tiin Pro­ject Sig­niksi ja se aloitti toi­min­tansa 22.1.1948. Ole­tus neu­vos­to­liit­to­lai­sesta tek­no­lo­giasta oli tässä vai­heessa kat­sottu epä­us­kot­ta­vaksi, joten ETI-hypoteesin (Ext­ra­ter­re­strial Intel­li­gence, Maan ulkoi­nen äly) suo­sio alkoi kas­vaa tut­ki­joi­den kes­kuu­dessa. Kan­sa­lais­ten annet­tiin kui­ten­kin uskoa, että havain­not len­tä­vistä lau­ta­sista voi­tiin selit­tää luon­no­nil­miöillä ja hui­jauk­silla. Yhdys­val­to­jen leh­dis­tössä oli rapor­toitu vuo­den 1947 aikana noin 850 havain­toa. Ilma­voi­mat oli onnis­tu­nut selit­tä­mään tavan­omai­sin ilmiöin 110 ilmoi­tusta saa­mas­taan 122:sta rapor­tista. (Ks. Denz­ler 2001, 4, 8, 12; Hynek 1972, 1, 169–170, 174; Kuure et al. 1993, 11–14; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980, 15; Part­ridge 2003, 4–5; Peebles 1994, 8–12, 15–17.)

Tam­mi­kuun seit­se­mäs 1948 kap­teeni Tho­mas F. Man­tell kuoli har­joi­tus­len­tonsa aikana. Hän oli God­ma­nin len­to­tu­ki­koh­dan pyyn­nöstä ryh­ty­nyt jah­taa­maan tun­nis­ta­ma­tonta koh­detta, jonka seu­rauk­sena hänen F-51-koneensa syök­syi maa­han Ken­tuc­kyssä lähellä Frankli­nia, Wil­liam J. Phil­lip­sin maa­ti­lalle. Hei­nä­kuun 24. Eas­tern Air­li­nes –lento oli len­to­kap­teeni Cla­rence S. Chi­le­sin ja hänen len­to­pe­rä­mie­hensä, yli­pe­rä­mies John B. Whit­te­din ohjaa­mana ete­ne­mässä kohti Atlan­taa. Täl­löin he havait­si­vat soi­kion­muo­toi­sen, punai­sena heh­ku­van ja ohja­tun koh­teen, jonka kyl­jessä näkyi kaksi ikku­na­ri­vis­töä. Sig­nin tut­ki­jat päät­te­li­vät kum­mas­sa­kin näissä sit­tem­min ufo­his­to­rian klas­si­koiksi muo­dos­tu­neissa tapauk­sessa, että havai­tut koh­teet oli­vat Maan ulkoi­sia aluk­sia. Tut­ki­jat sanoi­vat kui­ten­kin jul­ki­sesti, että Man­tell oli epä­huo­miossa jah­dan­nut Venusta. Ilma­voi­mien pit­kä­ai­kai­nen tie­teel­li­nen pää­neu­vo­nan­taja ufo­ky­sy­myk­sessä, astro­fyy­sikko J. Allen Hynek oli eri mieltä Sig­nin tut­ki­joi­den kanssa. Hän päät­teli Man­tel­lin jah­dan­neen Venusta ja Chi­le­sin ja Whit­te­din näh­neen kirk­kaan meteorin.

Ilma­voi­mien esi­kun­ta­pääl­li­kölle ken­raali Hoyt S. Van­den­ber­gille lähe­tet­tiin joka tapauk­sessa huip­pusa­lai­nen asia­kirja (nimel­tään Tilan­near­vio, Esti­mate of the Situa­tion), jossa todet­tiin len­tä­vien lau­tas­ten ole­van todel­li­sia ja että ne tule­vat Maan ulko­puo­lelta. Elo­kuun 1. päi­vänä tapah­tui kol­mas klas­sikko. Raken­nus­pääl­likkö ja Pohjois-Dakotan kan­sal­li­sen ilma­var­tios­ton vän­rikki George F. Gor­man jah­tasi tun­nis­ta­ma­tonta koh­detta F-51-koneellaan. Sig­nin hen­ki­lö­kunta tutki koneen muun muassa Geiger-mittarilla, joka osoitti koneen radio­ak­tii­vi­suu­den kohon­neen. Tut­ki­jat päät­te­li­vät, että jota­kin eri­koista oli tapah­tu­nut. (Denz­ler 2001, 12, 20; Clark 1998a, 538; Peebles 1994, 18–26.)

Loka­kuun alussa Van­den­berg palautti Tilan­near­vion kat­soen, ettei­vät esi­te­tyt todis­tusai­neis­tot olleet uskot­ta­via. Syk­systä 1948 läh­tien Sig­nin hen­ki­lö­kunta alkoi jakaan­tua ETI-hypoteesin kan­nat­ta­jiin ja skep­ti­koi­hin. Moni ex-uskova oli omak­su­nut skep­ti­sen kan­nan, koska kun­nol­lista näyt­töä len­tä­vien lau­tas­ten ole­mas­sao­losta saati nii­den Maan ulkoi­sesta alku­pe­rästä ei ollut saatu. Toi­saalta ETI-hypoteesin puol­ta­jiin kuu­lui tie­tei­li­jöitä, ken­raa­leja ja korkea-arvoisia sivii­lejä. Vuo­den lopussa Gor­ma­nin F-51-koneen radio­ak­tii­vi­suus sai seli­tyk­sensä. Se oli joh­tu­nut len­to­kor­keu­desta. Alku­vuo­desta 1949 skep­ti­kot saa­vut­ti­vat enem­mis­tön ja hel­mi­kuun 11.1949 annet­tiin mää­räys vaih­taa pro­jek­tin nimi Pro­ject Grud­geksi. Sig­nin hen­ki­lö­kun­nan lop­pu­ra­portti val­mis­tui hel­mi­kuun aikana ja se luo­ki­tel­tiin salai­seksi. Siinä todet­tiin len­tä­vien lau­tas­ten tai edis­ty­nyttä ato­mi­tek­no­lo­giaa voi­man­läh­tee­nään hyö­dyn­tä­vien len­toa­lus­ten todel­li­suu­den ole­van epä­us­kot­ta­vaa ja että ilmoi­tus­ten rutii­ni­kä­sit­tely nor­maa­lin tie­dus­te­lu­toi­min­nan mukaan on tästä lähin suo­ta­vaa. (Denz­ler 2001, 13; Hynek 1972, 173–177; Peebles 1994, 26–33.)

Grud­gen toi­minta käy­tän­nössä lope­tet­tiin, mutta alkoi jäl­leen loka­kuussa 1951, kun Mon­mout­hin tuki­koh­dassa New Jer­seyssä teh­tiin yhtä­ai­kai­nen näkö– ja tut­ka­ha­vainto soti­las­hä­vit­tä­jää seu­ran­neesta tun­nis­ta­mat­to­masta koh­teesta. Kap­teeni Edward J. Rup­pelt, joka mää­rät­tiin pro­jek­tin joh­toon, pyrki perus­teel­li­seen tie­teel­li­seen ottee­seen ja meto­di­siin paran­nuk­siin. Hän myös popu­la­ri­soi ter­min Uni­den­ti­fied Flying Object (UFO) käy­tön ilma­voi­mien tut­ki­muk­sissa, koska hän ei pitä­nyt “len­tä­vän lau­ta­sen” vit­siin viit­taa­vista mer­ki­tyk­sistä. Rup­pelt huo­mautti kui­ten­kin selon­te­konsa lopussa, ettei ufo­jen ole­mas­sao­losta ollut pitä­vää näyt­töä. Laa­jen­ne­tut tut­ki­muk­set tuli­si­vat sen sijaan perus­tu­maan luo­tet­ta­vien havait­si­joi­den ilmoi­tuk­siin. Maa­lis­kuussa 1952 pro­jek­tin nimi vaih­det­tiin Pro­ject Blue Boo­kiksi, mikä hei­jasti sen paran­tu­nutta sta­tusta. Huh­ti­kuun kol­man­tena 1952 ilma­voi­mat ilmoitti, että sen ufo­tut­ki­muk­set jat­kui­vat. (Denz­ler 2001, 13; Peebles 1994, 33–35, 53–58.)

Jou­lu­kuun 4. 1952 CIA antoi tie­dus­te­luo­sas­ton neu­vot­te­lu­va­lio­kun­nalle suo­si­tuk­sen, että ufoa­sia tulisi käsi­tellä tie­teel­li­sessä panee­lissa (Peebles 1994, 81).[4] Kali­for­nian tek­no­lo­gi­sen tut­ki­mus­lai­tok­sen fyy­si­kon H. P. Robert­so­nin joh­tama arvo­val­tai­nen paneeli tar­kas­teli ilma­voi­mien vali­koi­mia ufoai­neis­toja 14.–17. tam­mi­kuuta 1953. Joh­to­pää­tök­sinä esi­tet­tiin, että mitä toden­nä­köi­sim­min ufoil­moi­tuk­set eivät sisällä mitään sel­laista uutta fysi­kaa­lista ilmiötä, joka vaa­tisi tie­teel­lis­ten käsit­tei­den uudis­ta­mista. Paneeli kat­soi kui­ten­kin, että ilmoi­tuk­siin liit­tyy epä­suora tur­val­li­suusuhka. Panee­lin mukaan sinänsä epä­olen­nai­nen ufoil­moit­telu saat­taisi tuk­kia suo­je­lue­li­mien infor­maa­tio­ka­na­vat, havain­not vihol­lis­tek­no­lo­giasta saa­tet­tai­siin vahin­gossa sivuut­taa jat­ku­vien vää­rien häly­tys­ten vuoksi ja lisäksi ilmoi­tuk­set anta­vat mah­dol­li­suu­den mas­sa­hys­te­rian luo­mi­selle ja psy­ko­lo­gi­selle sodan­käyn­nille. Joh­to­pää­tös mää­räsi ilma­voi­mien ufo­tut­ki­muk­sien suun­nan nii­den lop­puun asti, seu­raa­vaksi kuu­dek­si­toista vuo­deksi (Blue Book lope­tet­tiin viral­li­sesti vasta niin sano­tun Con­do­nin komi­tean[5] lop­pu­ra­por­tin myötä, maa­lis­kuussa 1969). Aktii­vi­nen kiin­nos­tus ufoil­moi­tus­ten tut­ki­mi­seen hii­pui ilma­voi­missa ja tästä eteen­päin ilmoi­tuk­set lähinnä otet­tiin vas­taan ja arkis­toi­tiin. Myös CIA:n hen­ki­lö­kun­nan kir­joit­ta­mien muis­tioi­den mukaan CIA tyy­tyi tästä lähin vain arkis­toi­maan ja jak­sot­tai­sesti tar­kas­ta­maan sille lähe­te­tyt ufoil­moi­tuk­set. (Denz­ler 2001, 14–15; Clark 1998b, 802–804; Hynek 1972, 168–169, 190; Peebles 1994, 81–89, 190.)

Viral­li­set ufo­lo­gi­set pää­tel­mät ovat seli­tet­tä­vissä inhi­mil­li­sillä virheillä

Mal­til­li­sella ufo­lo­gialla on siis vaka­vasti otet­tava viral­li­sesti tie­teel­li­nen his­to­ria. Viral­li­sen ufo­tut­ki­muk­sen ufo­lo­gis­ten ele­ment­tien voi­daan kui­ten­kin kat­soa selit­ty­vän tie­tyillä inhi­mil­li­sillä, historiallis-sosiologisilla ja psy­ko­lo­gi­silla teki­jöillä sekä ufo­ra­port­tien tut­ki­muk­sen meto­di­silla haasteilla.

Kun “len­tä­vät lau­ta­set” ilmaan­tui­vat Yhdys­val­tain tai­vaalle kesällä 1947, ilma­piiri oli sekava ja tun­teel­li­sesti ladattu. Len­tä­vät lau­ta­set van­git­si­vat leh­dis­tön myö­tä­vai­ku­tuk­sella kan­sa­lais­ten huo­mion (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 198–192; Kuure et al. 1993, 14; Närvä 2003, 194–195; 2008, 306; Peebles 1994, 6, 8–11). Lii­oi­teltu usko tie­teen kehi­tyk­seen ja mil­tei para­noi­di­nen pelko vihol­li­sen hyök­käyk­sestä mah­dol­lis­ti­vat sen vaka­vasti otta­mi­sen, että Neu­vos­to­liitto olisi val­mis­ta­nut huip­pu­tek­no­lo­gi­sen aseen (Denz­ler 2001, xv, 10; Kuure et al. 1993, 15; Närvä 2008, 306). Soti­las­hen­ki­lö­kunta, polii­sit ja muut luo­tet­ta­vat ihmi­set teki­vät jär­ke­vän kuu­loi­sia havain­toja, joilla oli epä­ta­val­li­nen sisältö (ks. Hynek 1972, 169; Peebles 1994, 8–12). Len­tä­vät lau­ta­set eivät olleet vain huhu eivätkä vai­kut­ta­neet fan­ta­sialta. Yksit­täi­set mer­kit­tä­vät ja dra­maat­ti­set ufo­ta­pauk­set, kuten Man­tel­lin tapaus, antoi­vat ufoa­sialle vaka­vuu­den tun­tua ilma­voi­mien tut­ki­joi­den kes­kuu­dessa (ks. Peebles 1994, 18–26).

Luo­tet­ta­vina pidet­ty­jen havait­si­joi­den vuoksi havain­to­ra­por­tit otet­tiin aluksi sel­lai­si­naan tosina, tark­koina havain­toina, koska ongelma oli uusi. Ana­lyyt­ti­sempi ote ufo­ra­port­tei­hin ei ollut vielä keh­key­ty­nyt. Lisäksi se, miksi ja miten ufoil­moi­tuk­sia tulisi tar­kas­tella, oli alusta läh­tien epä­selvä ilma­voi­mien tut­ki­muk­sissa. Ilma­voi­milta vaa­dit­tiin tie­teel­listä sel­vi­tystä ufoil­moi­tuk­sista, mutta sen ensi­si­jai­nen tar­koi­tus oli maan­puo­lus­tuk­sel­li­nen. (Hynek 1972, 172–187; Peebles 1994, 16–17.)

Raport­tien otta­mi­nen sel­lai­si­naan tosina johti ETI-hypoteesin suo­si­mi­seen, koska mää­ri­tet­tiin, ettei mikään tun­nettu mate­ri­aali ja ihmis­keho voisi kes­tää G-voimia, jotka aiheu­tu­vat len­tä­vien lau­tas­ten kuvail­luista liik­keistä. Lisäksi oman sala­tun tek­no­lo­gian ja venä­läis­a­seen mah­dol­li­suus oli sul­jettu pois jo aikai­sessa vai­heessa. (Peebles 1994, 16–17.) Ole­tet­ta­vasti ilma­voi­mien tut­ki­jat oli­vat myös tie­toi­sia siitä, että len­tä­viä lau­ta­sia vas­taa­vista koh­teista oli rapor­toitu 1800-luvun lop­pu­puo­lelta läh­tien. Aina­kin CIA:n muis­tioi­den mukaan CIA:ssa oltiin tie­toi­sia ”esiu­foista”. (Peebles 1994, 23, 75.) Ilma­voi­mien tut­ki­joille ei ehkä täs­tä­kään syystä jää­nyt muuta mah­dol­li­suutta kuin pitää len­tä­viä lau­ta­sia Maan ulkoi­sina. Onhan ilmei­sen mah­do­tonta, että 1800-luvun puo­lella olisi kehi­tetty ufoil­moi­tus­ten kuvai­le­maa tek­no­lo­giaa. Edel­leen, monet armei­jan korkea-arvoiset upsee­rit kan­nat­ti­vat 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa vie­ras äly –hypo­tee­sia ja antoi­vat asiasta lausun­toja (ks. Denz­ler 2001, 25; Peebles 1994, 29, 43, 59). Tämä epäi­le­mättä vai­kutti mui­den mie­li­pi­tei­siin. Ajan tieteellis-teknologisella ilma­pii­rillä oli var­masti oma vai­ku­tuk­sensa. Ava­ruusaika ja ava­ruus­tek­no­lo­gian huima kehi­tys oli tuloil­laan (Närvä 2008, 306). Lisäksi, vaikka tuol­loin vie­raan älyn ole­mas­sao­loa pidet­tiin epä­to­den­nä­köi­sem­pänä kuin nyky­ään, ole­tus, että ava­ruu­dessa on älyl­listä elä­mää ja että ava­ruuso­len­not voi­si­vat vie­railla Maassa, ei sinänsä ole eikä ollut tuol­loin­kaan mahdoton.

Edel­li­sen perus­teella on ymmär­ret­tä­vää, miten len­tä­viä lau­ta­sia kos­ke­vien väit­tei­den ympä­rille muo­dos­tui aluksi ilma­voi­mien tut­ki­joi­den kes­kuu­dessa ilma­piiri, joka loi niille uskot­ta­vuutta. Mai­ni­tut sei­kat selit­tä­vät kui­ten­kin vasta Yhdys­val­tain ilma­voi­mien ufo­tut­ki­muk­sen alun ufo­lo­gi­sia ulot­tu­vuuk­sia. Viral­lista ufo­tut­ki­musta on tehty myös muu­alla kuin Yhdys­val­loissa. Esi­mer­kiksi Rans­kan puo­lus­tus­mi­nis­te­riö perusti viral­li­sen ufo­tut­ki­musyk­sik­könsä GEPAN:in[6] val­tiol­li­sen ava­ruus­tut­ki­mus­jär­jes­tönsä CNES:n (Centre Natio­nal d’Études Spa­tia­les) yhtey­teen vuonna 1977. Tul­taessa 1990-luvun lop­pu­puo­lelle GEPAN/SEPRA[7] oli saa­nut 3000 ufo­ra­port­tia, joista osa osoit­tau­tui selit­tä­mät­tö­miksi. GEPAN/SEPRA:n arkis­to­jen avau­tu­mi­nen keväällä 2007 osoit­taa, että se on jat­ku­vasti saa­nut ilmoi­tuk­sia, jotka jää­vät tut­ki­mus­ten jäl­keen selit­tä­mät­tö­miksi. Esi­mer­kiksi jo 1970-luvun lop­pu­puo­lella GEPAN tutki yksi­toista seu­lot­tua, arvoi­tuk­sel­li­selta vai­kut­ta­vaa ufo­ra­port­tia moni­tie­teel­li­sesti: kym­me­nen kat­sot­tiin sel­lai­siksi, joissa oli kyseessä täy­sin tun­te­ma­tonta voi­man­läh­dettä käyt­tävä outo len­to­laite. CNES ei jul­kais­sut pää­tel­män sisäl­tä­vää raport­tia viral­li­sesti. Arvoi­tuk­sel­lis­ten ufoil­moi­tus­ten tun­nis­ta­mat­to­muus ei GEPAN:in mukaan joh­tu­nut havait­si­joi­den anta­mien tie­to­jen riit­tä­mät­tö­myy­destä. (Hood 2007; Kyrö­läi­nen & Tee­ri­korpi 1980, 22–25; Louange & Velasco 1999.)

Miten sit­ten voi­daan tul­kita muut viral­li­set ufo­lo­gi­set ele­men­tit ja pää­tel­mät moder­niksi uskon­nol­li­seksi ilmiö­ken­täksi? Ensik­si­kin kaikki viral­li­nen ufo­tut­ki­mus on his­to­rial­li­sesti sidok­sissa sen yhdys­val­ta­lai­seen his­to­ri­aan; muut val­tiot piti­vät 1940–1960-luvulla Yhdys­val­tain ilma­voi­mia enem­män tai vähem­män auk­to­ri­teet­tina ufoa­siassa (Hynek 1972, 173). Ole­tet­ta­vasti se, että ufot on otettu jos­sa­kin mää­rin tosis­saan Yhdys­val­tain viral­li­sissa eli­missä, on lisän­nyt nii­den uskot­ta­vuutta muualla.

Toi­seksi, ufo­aal­to­jen syn­ty­mi­nen, jouk­ko­har­hoja luo­vien sosi­aa­lis­ten teki­jöi­den myötä niin Yhdys­val­loissa kuin muu­alla on epäi­le­mättä ruok­ki­nut viral­li­sia ufo­lo­gi­sia sävyjä. Moder­nina ufoai­kana enem­män tai vähem­män kan­sain­vä­li­siä ufo­aal­toja on esiin­ty­nyt esi­mer­kiksi vuo­sina 1947, 1952, 1954, 1957 ja 1965–1967 (Närvä 2003, 194–195; Peebles 1994, 286). Kuten Robert E. Bart­ho­lo­mew ja George S. Howard ovat esit­tä­neet, laa­joja yhteis­kun­nal­li­sia ryh­miä tai koko yhteis­kun­taa kos­keva jouk­ko­harha muo­dos­tuu siten, että mah­dol­li­silta vai­kut­ta­vat mutta lii­oi­tel­lut ja vir­heel­li­set usko­muk­set leviä­vät nopeasti tie­tyllä sosio­kult­tuu­ri­sella alu­eella. Kun ihmi­set yrit­tä­vät saada var­muu­den usko­mus­ten toden­pe­räi­syy­destä, he alka­vat huo­mioida asioita, joi­hin he eivät nor­maa­listi kiin­nitä huo­miota. Näitä oudon tun­tui­sia asioista tul­ki­taan sit­ten usein mai­ni­tun­lais­ten usko­mus­ten mukaan. Har­hai­sille usko­muk­sille anta­vat voi­maa media­jul­ki­suus, sosi­aa­li­nen paine, ihmi­sen havain­to­ky­vyn ereh­ty­vyys, matala kou­lu­tus­taso, muut vir­heel­li­set usko­muk­set ja usko­muk­sia moti­voi­vat auk­to­ri­ta­tii­vis­ten taho­jen toi­met. Har­hai­sen ilma­pii­rin luo­mi­sessa myös sen­saa­tion­ha­kui­sella leh­dis­tö­kir­joit­te­lulla ja huhuilla on mer­kit­tävä vai­ku­tus. Jouk­ko­harha on itse­ään ruok­kiva jär­jes­telmä, joka hii­puu kun kriit­ti­set äänen­sä­vyt alka­vat saada enem­män tilaa ja asi­aan kyl­läs­ty­tään. (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 31–32, 214–221.)

Kol­man­neksi, ufo­ra­port­tien tut­ki­mus ei ole meto­di­sesti help­poa ja yksin­ker­taista, vaan oman­lai­sensa poik­ki­tie­teel­li­nen ja vaa­tiva teh­tävä. Tut­ki­jan täy­tyisi osata sovel­taa eri­lai­sia luon­non– ja tek­nis­tie­teel­li­siä mene­tel­miä ja tie­toja. Hänen tulisi hal­lita esi­mer­kiksi havain­top­sy­ko­lo­giaa, ilmai­lu­tek­no­lo­giaa, astro­no­miaa, meteo­ro­lo­giaa, geo­lo­giaa ja bio­lo­giaa. Jäl­kim­mäi­siä on osat­tava hyö­dyn­tää, kun tut­ki­taan esi­mer­kiksi väit­teitä ufo­jen jäl­jistä maassa ja kas­vil­li­suu­dessa. Samoin tar­vi­taan eri­lai­sia labo­ra­to­rio­ana­lyy­sejä ufo­ta­pauk­siin liit­ty­vien aines­ten, valo­ku­vien ja videoi­den tut­ki­mi­seksi, kuten myös tie­tä­mystä tut­kan toi­min­nasta ja kykyä ana­ly­soida tut­ka­ku­via. Lää­ke­tie­teen tun­te­musta voi­daan tar­vita havait­si­jan oirei­den ja vam­mo­jen tar­kas­te­lussa. (Ks. Con­don & Gill­mor 1969; Dean 1997, 53–55; Hendry 1979; Hynek 1972, 12–163.) Ilmeistä on myös, että ufo­tut­ki­jalla olisi hyvä olla mah­dol­li­sim­man laa­jasti tie­toa ihmi­sen psy­ko­lo­giasta ja sosiologiasta.

Nel­jän­neksi, ufoaihe on, ovatpa syyt mitkä tahansa, jos­sa­kin mää­rin lei­maava, nau­ret­ta­vaksi koettu, ja monien mie­lestä myös pelot­tava, vaik­ka­kin samaan aikaan oudon vetoava ja vaka­vasti otet­ta­van tun­tui­nen. Aiheella on tabun kal­tai­nen luonne ja se herät­tää voi­mak­kaita tun­teita puo­lesta ja vas­taan. (Ks. Blake 1979, 328–322; Dean 1997, 45–46, 51, 53–67; Lee 1969, 215–216; Närvä 2008, 28–31.) Lisäksi mah­dol­li­nen ali­ta­jui­nen pelko vah­vem­paa ja älyk­kääm­pää lajia koh­taan voi näh­däk­seni vai­kut­taa tun­te­muk­siin ufoai­heesta, kuten myös asenne kat­soa itseämme luo­ma­kun­nan kruu­nuna. Mai­ni­tut sei­kat teke­vät ufoai­heen käsit­te­lystä ja tut­ki­muk­sesta han­ka­laa. Tut­kija voi har­hau­tua, eivätkä viral­li­sissa yhteyk­sis­sä­kään toi­mi­vat tut­ki­jat tie­ten­kään ole immuu­neja vir­heille. Lisäksi myös viral­li­silla tut­ki­mus­ta­hoilla on epäi­le­mättä ufoista eri­tyi­sen innos­tu­neita tut­ki­joita, ja per­soo­nal­li­set tun­te­muk­set voi­vat aina vai­kut­taa tut­ki­mus­ten lop­pu­tu­lok­siin.

Ufot ja huma­noi­dit vas­taa­vat perin­tei­siä uskomusolentoja

Kuvauk­set ufoista ja huma­noi­deista ovat ver­rat­ta­vissa ker­to­muk­siin eri­lai­sista usko­muso­len­noista. Popu­laa­reilla ufo­ko­ke­muk­silla on seu­raa­van­lai­sia sil­miin­pis­tä­viä yhtä­läi­syyk­siä van­hoi­hin uskon­nol­li­siin kertomuksiin.

Ufo­ha­vain­noissa ufot kuva­taan taval­li­sesti kiek­ko­mai­siksi, pyö­reiksi, pal­lo­mai­siksi tai soi­kio­mai­siksi ja usein utu­mai­siksi koh­teiksi. Ne esiin­ty­vät usein pil­ven tai kirk­kaan pil­ven hah­mossa, heh­ku­vina valoil­miöinä, tuli­sina koh­teina ja häi­käi­se­vinä valo­kii­loina. Toi­si­naan ufo­jen ker­ro­taan pitä­neen jyri­se­vää ääntä. Jos­kus ufo­ha­vain­not tuot­ta­vat sil­min­nä­ki­jöissä mys­tee­rin, ihmeen, pyhän ja myös rak­kau­den, lii­kut­tu­nei­suu­den ja suu­ren ilon tun­te­muk­sia. (Närvä 2008, 280, 319.)

Syvyysp­sy­ko­logi C. G. Jun­gin mukaan kehä­mäi­set ufot ovat rin­nas­tet­ta­vissa Juma­lan sil­mään ja sym­bo­loi­vat Juma­laa, ilmen­täen ark­ki­tyyp­pistä ehey­ty­mi­sen tar­vetta (Närvä 2008, 318–320; Jung 2002 [1958]; Segal 2003).[8] Edel­leen, ufo­jen tavoin kris­til­li­nen jumala ja Juma­lan anta­mat tai­vaal­li­set mer­kit on asso­sioitu pil­viin, kirk­kai­siin ja tuli­siin tai­vaal­li­siin ilmiöi­hin ja tai­vaasta lan­kea­viin valo­kii­loi­hin. Raa­ma­tussa Jumala joh­dat­taa juu­ta­lai­sia autio­maassa yöllä tuli­pat­saana ja päi­vällä pil­vi­pat­saana, näyt­täy­tyy kirk­kaana pil­venä apos­to­leille ja Jee­sus nousi Raa­ma­tun mukaan pil­vessä tai­vaalle. Koh­dat­tu­aan Jee­suk­sen Damas­kok­sen mat­kal­laan Paa­vali sokeu­tui kol­meksi päi­väksi eikä pys­ty­nyt syö­mään eikä juo­maan tuona aikana. Jee­sus ilmes­tyi Paa­va­lille kirk­kaana, Paa­va­lin ylle lei­mah­ta­neena valoil­miönä, alkaen sit­ten puhu­tella häntä. Jumala nosti pro­feetta Eli­aan tuli­vau­nuissa tai­vaalle, tuu­len­pyör­teen saat­te­le­mana, ja otti mukaansa myös Hese­kie­lin, joka kuvai­lee tulta syök­se­vää ja mah­ta­vasti jyli­se­vää alusta. Juma­lan val­tava tuli iskey­tyi Eli­aan pyyn­nöstä tai­vaalta kan­san kes­kuu­teen ja Jumala ilmes­tyi enke­lei­neen Moo­sek­selle pala­vana pen­saana. Tuli on myös lii­tetty paho­lai­sen ilmes­ty­mi­siin; paho­lai­sen on esi­mer­kiksi ker­rottu syök­se­vän tulta. (Ks. Närvä 2008, 276, 280, 282.)

Popu­laa­rien ufo­ko­ke­mus­ten yhtey­det myös esi­mer­kiksi kei­ju­ta­ri­noi­hin ovat ilmei­set.[9] Ufo­ko­ke­mus alkaa usein oudon äänen kuu­le­mi­sella, kum­mal­li­silla tun­te­muk­silla, yhtäk­ki­sellä hal­vaan­tu­mi­sella tai sumun ilmes­ty­mi­sellä. Kun hen­kilö sit­ten havait­see ufon ja/tai huma­noi­deja, seu­raa häm­men­nys, pelko tai kauhu – tai päin­vas­toin unen­omai­nen rau­hoit­tu­nut tila. Kokija jou­tuu ikään kuin toi­seen todel­li­suu­teen, aina­kin osit­tain ja saat­taa havaita esi­mer­kiksi, kuinka ympä­ristö on muut­tu­nut aave­mai­sesti täy­sin hil­jai­seksi. Tämän tyyp­pi­set lumo­tut tilat ovat tyy­pil­li­siä kei­ju­ker­to­muk­sissa. Kei­ju­ko­ke­muk­set ovat alka­neet usein jon­kin­lai­sesta seka­vasta olosta ja kei­ju­jen on ker­rottu lumoa­van ihmi­siä ja aiheut­ta­neen näkö­har­hoja. Aivan kuten ufo­ko­ke­mus­ten, myös kei­ju­ko­ke­mus­ten on kuvattu tapah­tu­neen yhtäk­kiä kes­kellä kir­kasta päi­vää, vaik­ka­kin molem­mat ovat tyy­pil­li­sesti yöl­li­siä. Eläin­ten stres­si­reak­tioita on rapor­toitu molemmissa.

Kei­jut ja huma­noi­dit on huma­noi­di­ku­vauk­siin liit­ty­viä tek­ni­siä yksi­tyis­koh­tia lukuun otta­matta kuvattu ulko­muo­dol­taan ja kool­taan hyvin saman­kal­tai­siksi. Molem­mat ovat tyy­pil­li­sesti ihmi­sen kal­tai­sia, outoja kas­von­piir­teitä omaa­via ja lap­sen kokoi­sia olen­toja. Tosi­naan sekä kei­jut että huma­noi­dit on kuvattu ihmi­siksi, eläi­miksi ja hir­viö­mäi­siksi, samalla tavalla kuin paho­lais­ku­vauk­sissa. Kei­ju­pe­rin­teissä kei­jut eivät siis ole popu­laa­rien aineis­to­jen mukai­sia pik­ku­rui­sia ja söpöjä olen­toja. Sekä kei­juille että huma­noi­deille on tois­tu­vasti kuvattu vih­reä väri­tys, valoa hoh­tava keho ja huo­miota herät­tä­vät, eri­koi­set sil­mät. Molem­mat liik­ku­vat len­täen, hyvin vik­ke­lästi, tai ilmes­tyen ja kado­ten yhtäk­kiä. Huma­noi­dien on lisäksi kei­ju­jen tavoin kuvattu jos­kus kävel­leen köm­pe­lösti tai muu­ten kum­mal­li­sesti. Molem­milla on rapor­toitu ole­van oma kieli ja molem­pien koh­dalla on ker­rottu, ettei­vät ne ole aina osan­neet koh­taa­miensa ihmis­ten kie­liä. Lisäksi sekä kei­ju­jen että huma­noi­dien puhe­ää­nen on todettu olleen omituinen.

Kuten huma­noi­deilla myös kei­juilla on len­toa­luk­sia, joita on kuvailtu samoin kuin ufoja eli tuli­pal­loiksi ja läpi­kuul­ta­viksi aave­mai­siksi aluk­siksi. Ufo­jen, huma­noi­dien ja kei­ju­jen ilmes­ty­mi­seen tai läs­nä­oloon voi liit­tyä tuuli tai ilma­virta, ne ovat puo­li­ma­te­ri­aa­li­sia ja muok­kau­tu­via ja niillä on maa­gi­sia omi­nai­suuk­sia ja kykyä. Ufot, huma­noi­dit ja kei­jut kyke­ne­vät muut­ta­maan muo­to­aan ja kiin­teyt­tään sekä ole­maan näky­mät­tö­miä. Nii­den esiin­ty­mi­nen on lii­tetty saman­lai­sille alueille ja luon­non­muo­dos­tel­mille, kuten syr­jäi­siin seu­tui­hin, soille, vuo­riin, maan alle ja puutarhoihin.

Popu­laa­reissa aineis­toissa kei­jut kuva­taan suloi­siksi ja lem­peiksi, mutta kei­ju­pe­rin­teet anta­vat kei­juista toi­sen­lai­sen kuvan. Niissä kei­jut kuva­taan ambi­va­len­teiksi olen­noiksi, jotka ovat anta­neet hal­vaan­nut­ta­via, väli­töntä tajut­to­muutta aiheut­ta­via tai kivu­liaita iskuja. Kei­ju­jen on täl­löin ole­tettu iske­vän tai ampu­van ihmistä esi­mer­kiksi oljilla, neu­lalla tai jol­la­kin nuo­len kal­tai­sella esi­neellä. Kei­juis­kut ovat koh­dis­tu­neet usein jal­kaan ja niistä on monesti seu­ran­nut lopu­ni­käi­nen ram­pau­tu­mi­nen. Kei­jut ovat iske­neet myös sil­miin, jol­loin ihmi­nen on sokeu­tu­nut pysy­västi. Toi­si­naan kei­ju­jen on ker­rottu hakan­neen ihmi­siä bru­taa­listi. Kei­ju­jen koh­taa­mi­sista on koi­tu­nut vaka­via seu­rauk­sia, kuten fyy­si­siä ja hen­ki­siä vam­moja, sai­ras­tu­mi­sia ja kuo­le­mia. Syyksi kal­toin koh­te­luun on arveltu halu syystä tai toi­sesta ran­gaista onnet­to­muu­den kohdannutta.

Kei­ju­ko­ke­mus­ten väki­val­tai­set ele­men­tit ovat olleet rajum­pia kuin ufo­ko­ke­mus­ten, mutta ufot ja huma­noi­dit ovat esi­mer­kiksi valon­sä­teillä hal­vaan­nut­ta­neet ihmi­siä väliai­kai­sesti. Ufo­ko­ke­mus­ten jäl­keen ihmi­set ovat kei­ju­ko­ke­mus­ten tavoin kär­si­neet eri­lai­sista fyy­si­sistä ja psyyk­ki­sistä oireista kuten kuvo­tuk­sesta, pään­sä­rystä sekä pelosta ja ahdis­tuk­sesta ja jos­kus jopa vaka­vista oireista tai vam­moista. Edel­leen sekä kei­jut, ufot että huma­noi­dit ovat jät­tä­neet jäl­keensä fyy­si­siä todis­teita, kuten kehä­mäi­siä jäl­kiä maahan.

Toi­saalta kei­ju­jen on ker­rottu muun muassa tans­si­neen pii­rissä, keräil­leen mar­joja, aut­ta­neen eksy­neen kotiin ja teh­neen piloja ihmi­sille. Kei­jut ovat esi­mer­kiksi seu­rail­leet ihmi­siä ja otta­neet yöai­kaan hevo­set tal­lista ja rat­sas­ta­neet ne nään­nyk­siin. Kei­ju­jen tavoin huma­noi­dit ovat epä­täy­del­li­siä olen­toja, joi­den kuva­taan tou­hui­le­van alus­tensa ympä­rillä (aivan kuin kor­jail­len niitä), keräi­le­vän näyt­teitä maas­tosta, tark­kai­le­van ihmi­siä ja pilai­le­van ihmis­ten kus­tan­nuk­sella tai käyt­täy­ty­vän muu­ten kum­mal­li­sesti. Huma­noi­dit ker­to­vat esi­mer­kiksi ne koh­dan­neille ihmi­sille absur­deja, vir­heel­li­siä tai epäin­for­ma­tii­vi­sia asioita. He voi­vat väit­tää, että Maa on hal­kea­massa tai että he tule­vat Mar­sista, jossa he vil­je­le­vät maata. He saat­ta­vat myös kysellä outoja, kuten mope­din moot­to­rin toi­min­ta­pe­ri­aa­tetta. (Ks. Borg 2003, 173–178; Bal­lard 1997, 53; Bru­ford 1997, 131–132, 134–135; Gwyn­daf 1997, 155, 160–163, 173, 176–180, 184; Hendry 1979, 141–142; Narváez 1997, 343–345, 347–351; Närvä 2008, 234–260, 263–273; Rojcewicz 1997, 481, 484.)

Mal­til­lista ufo­lo­giaa ei ole ver­tai­lu­jen perus­teella ensi­sil­mäyk­seltä aivan yhtä helppo tul­kita moder­niksi uskon­nol­li­suu­deksi kuin popu­laa­reja ufo­ko­ke­muk­sia, koska se ei ole ilmei­sellä tavalla min­kään van­han uskon­nol­li­sen tra­di­tion jat­ku­moa. Sen sijaan se vai­kut­taa pääl­li­sin puo­lin omin­ta­kei­selta tie­teel­li­seltä pyr­ki­myk­seltä, jossa ei esiinny sel­keitä uskon­nol­li­sia tai meta­fyy­si­siä käsit­teitä. Mal­til­li­nen ufo­lo­gia raken­tuu kui­ten­kin popu­laa­rien ufo­ko­ke­mus­ten päälle, edus­taen nii­den sys­te­ma­ti­saa­tiota ja vaka­vasti otta­mista todel­li­sina ilmiöinä. Näin ollen sen voi­daan argu­men­toida ole­van erään­lai­nen tieteellis-teknologiseen kaa­puun pukeu­tu­nut van­ho­jen kan­sa­nus­kon­nol­lis­ten ja kris­til­lis­ten ker­to­mus­ten laa­jen­tuma, osa moder­nia uskon­nol­lista perin­nettä. Popu­laa­rien ufo­ko­ke­mus­ten ja mal­til­li­sen ufo­lo­gian osalta voi­daan puhua laa­jem­masta ufo­myy­tistä tai popu­laa­rista ufoin­nos­tuk­sesta, ver­rat­tuna sup­peam­maksi kat­sot­tuun ufo­kon­tak­ti­liik­kee­seen ja kris­til­li­siin ufo­kä­si­tyk­siin (Buck­ner 1968, 223–224; Denz­ler 2001, 48, 104; Närvä 2008, 113–115).

Moder­ni­saa­tion myötä perin­tei­sistä usko­muso­len­noista ufoi­hin ja humanoideihin

Moder­ni­saa­tiolla tar­koi­te­taan tie­tyn tyyp­pistä yhteis­kun­nal­lista muu­tos­pro­ses­sia. Moder­ni­saa­tion rajaa­mi­nen län­si­maissa tapah­tu­nee­seen valis­tuk­sen aika­kau­desta tai teol­lis­tu­mi­sesta alka­nee­seen kehi­tyk­seen on liian kapea-alaista, vaik­ka­kin moder­ni­saa­tio on toi­si­naan mel­kein rin­nas­tettu teol­lis­tu­mi­seen. Län­si­maista moder­ni­saa­tiota voi­daan pitää moder­ni­saa­tion erään­lai­sena perus­mal­lina ja ver­tai­lu­koh­tana, mutta se on hedel­mäl­listä käsit­tää laa­jem­min yhteis­kun­nal­li­seksi kehi­tys­ku­luksi, johon liit­tyy usean­lai­sia sosi­aa­li­sia pro­ses­seja ja jossa tapah­tuu vaih­te­lua his­to­rial­li­sesti ja kult­tuu­ri­sesti. Esi­mer­kiksi Kii­nan osalta on mie­le­kästä puhua his­to­rial­li­sesti hitaasta moder­ni­saa­tio­ke­hi­tyk­sestä, johon on sisäl­ty­nyt esi­mer­kiksi raha­ta­lou­den, pankki– ja kau­pal­li­sen toi­min­nan huo­mat­ta­vaa kehit­ty­mistä pit­källä aika­vä­lillä. Ei ole ole­massa yksi­mie­li­sesti hyväk­syt­tyä moder­ni­saa­tion mää­ri­tel­mää ja samasta ilmiö­ken­tästä tai sen osa-alueista puhu­taan myös käsit­teillä jäl­kit­ra­di­tio­naa­li­nen ja postmoderni.

On kui­ten­kin kat­sottu, että tie­tyt moder­ni­saa­tiota olen­nai­sesti mää­rit­tä­vät ele­men­tit liit­ty­vät mer­kit­tä­västi muu­tok­siin myös ihmis­ten uskon­nol­li­sessa ajat­te­lussa ja käyt­täy­ty­mi­sessä. Täl­lai­sia ovat aina­kin kult­tuu­ris­ten vai­kut­tei­den liik­ku­vuus, jär­ki­pe­räi­sen ajat­te­lun, tie­teen ja tek­nii­kan kehi­tys ja nii­den lisään­tyvä arvos­ta­mi­nen (ratio­na­li­saa­tio), teol­lis­tu­mi­nen, kau­pun­gis­tu­mi­nen, seku­la­ri­saa­tio eli maal­lis­tu­mi­nen vähin­tään­kin uskon­nol­lis­ten ins­ti­tuu­tioi­den val­lan (ellei uskon­nol­li­suu­den sinänsä) vähe­ne­mi­sen mer­ki­tyk­sessä, huma­nismi, demo­kra­tia ja tasa-arvokehitys. Uskon­nol­lista muu­tosta tuot­ta­viksi moder­ni­saa­tion piir­teiksi on edel­leen nähty tra­di­tioi­den annet­tuna ote­tun auk­to­ri­tee­tin katoa­mi­nen, yhteis­kun­nan moniar­vois­tu­mi­nen, yksi­löi­den valin­nan vapau­den lisään­ty­mi­nen, ihmis­ten ajat­te­lu­ta­van yksi­löl­lis­ty­mi­nen sekä infor­maa­tio­tek­no­lo­gian ja infor­maa­tion mer­ki­tyk­sen nousu. Uskon­nol­li­set ainek­set sekoit­tu­vat, uskon­nol­li­nen kenttä pirs­tou­tuu ja yksi­löl­li­nen, ”henkinen”/”hengellinen” tapa aja­tella koros­tuu. Toi­sin sanoen sel­lai­nen men­ta­li­teetti voi­mis­tuu, jonka mukaan tär­kein auk­to­ri­teetti uskon­nol­li­sissa asioissa on jokai­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen sisäi­nen koke­mus ja valinta, eivät uskon­nol­li­set perin­teet,  ins­ti­tuu­tiot ja val­miit, sanel­lut opit. (Ks. Bau­man 1996; Gid­dens 1988; 56–57; 1997, 14–21; Haber­mas 1986, 102–104; Hall 1992, 1–16; Hall et al. 1993, 1–11; Hee­las et al. 2005; Ketola 2008, 338–353; Kot­ka­virta & Siro­nen 1986, 23–24, 28–29; Wood­head 2002, 3–12.)

Kan­san­pe­rin­teel­li­set ja kris­til­li­set olen­not alkoi­vat osit­tain ottaa ”esiu­fo­jen” hah­mon 1800-luvun lop­pu­puo­lelta läh­tien. Tätä voi­daan selit­tää län­si­maissa tapah­tu­neella teol­lis­tu­mi­sella sekä tie­teen ja tek­nii­kan kehi­tyk­sellä ja nii­den mer­ki­tyk­sen kas­vulla. Tämä puo­les­taan vah­vis­taa käsi­tystä popu­laa­rien ufo­ko­ke­mus­ten ja mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskonnollisuudesta.

Arvoi­tuk­sel­li­set ilma­lai­vat (mys­tery airs­hip) näyt­täy­tyi­vät 1800-luvun lop­pu­puo­lella esi­mer­kiksi Pohjois-Amerikassa ja Skan­di­na­viassa. Havai­tuista koh­teista käy­tet­tiin tuol­loin yleensä vain nimi­tystä ”ilma­laiva”. Tämän jäl­keen, 1910-luvulta vuo­teen 1945 Pohjois-Amerikan ja Euroo­pan tai­vaalla havait­tiin ”kum­mi­tus­len­to­ko­neita” (ghost airplane; ghost flier; foo-fighter). Vuonna 1946 eri­tyi­sesti Skan­di­na­viassa puhut­tiin aave­ra­ke­teista (ghost roc­ket). Lait­tei­den kuvauk­set mukai­li­vat kun­kin ajan len­to­tek­no­lo­gista kehi­tystä. Esi­mer­kiksi mys­tee­ri­set ilma­lai­vat kuvat­tiin soi­keah­koiksi tai pit­kän­omai­siksi, niillä ker­rot­tiin ole­van sii­vet ja voi­ma­kas valon­hei­tin, pro­pelli tai tuu­let­ti­men kal­tai­nen voi­man­lähde ja ilma­lai­van ala­puo­lelle kuvat­tiin hytti. Len­to­lait­tei­den suo­ri­tus­kyky kuvail­tiin aina kui­ten­kin super­tek­ni­seksi ja nykyi­sen aero­dy­na­miik­kaa kos­ke­van tie­don vas­tai­seksi. Vasta Arnol­din havain­non myötä aja­tus ihmeel­li­sistä len­to­lait­teista vakiin­tui val­ta­kult­tuu­ri­seksi, popu­laa­riksi ideaksi. (Ks. Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 21–192; Denz­ler 2001, 5–8; Närvä 2008, 116–121; Peebles 1994, 2–3, 6–10.)

Ilma­lai­va­ker­to­muk­set oli­vat toi­si­naan sadun­omai­sia, muis­tut­taen kau­niita kei­ju­ko­ke­muk­sia ja jos­kus nii­hin lii­tet­tiin ilmei­sellä tavalla uskon­nol­li­sia piir­teitä. Esi­mer­kiksi eräs mis­sou­ri­lai­nen mies koh­tasi Spring­fiel­din kuk­ku­loilla kävel­les­sään alas­to­man mar­si­lai­sen mie­hen ja nai­sen, jotka oli­vat hyvin kau­niita ja jaloja. San­die­go­lai­nen James Lewis ker­toi vie­rail­leensa ilma-aluksella tai­vaassa ja Samuel Bun­nel Mercer Coun­tystä sanoi näh­neensä kau­ko­put­kella, että ilma­lai­vaa ohja­si­vat upeasti vaa­te­te­tut sii­vek­käät enke­lit. Ilma­lai­vasta saa­tet­tiin myös kuulla lau­lua ja/tai musiik­kia. Toi­saalta aja­tus, että ilma­lai­vat edus­ti­vat paho­laista, oli suo­sittu. (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 54, 61–62; Närvä 2008, 116–118, 122.)

Aika oli otol­li­nen ”teknologis-uskonnollisten” ker­to­mus­ten muo­dos­tu­mi­selle. Mer­kit­tä­viä kek­sin­töjä, kuten rönt­gen­sä­teet, heh­ku­lamppu, gra­mo­foni, puhe­lin, radio, auto, höy­ry­kone ja die­sel­kone oli tehty 1800-luvun jäl­ki­puo­lis­kolla. Lisäksi 1880– ja 1890-luvut oli­vat vah­van tie­tei­sus­kon ja tie­de­kiin­nos­tuk­sen aikaa. Unel­moi­tiin eri­tyi­sesti len­tä­vän aluk­sen tai koneen raken­ta­mi­sesta. Tie­teel­li­set ja tek­ni­set leh­det jul­kai­si­vat aiheesta innok­kaasti ja ruok­ki­vat kan­sa­lais­ten opti­mis­mia ilmai­lu­ko­neen raken­ta­mi­sesta. Maal­lik­koin­si­nöö­rit kyhäi­li­vät toi­veik­kaina ilma-aluksia taka­pi­hoil­laan. Ilmai­lu­ko­neen paten­toi­mi­sesta kil­pail­tiin armot­to­masti leh­dis­tön ja tie­teis­kir­jai­li­joi­den ylis­täessä ja mys­ti­fioi­dessa lait­tei­den raken­ta­jia. Kiin­nos­tus tie­teis­kir­jal­li­suu­teen oli lisään­ty­nyt voi­mak­kaasti 1880-luvulta läh­tien ja ajan tie­tei­susko liit­tyi unel­maan uto­pis­ti­sesta yhteis­kun­nasta. Se, että ilma­lai­va­ker­to­muk­set oli­vat osa ajan hen­keä, näkyy esi­mer­kiksi siinä, että ylei­sesti ole­tet­tiin jon­kin eri­koi­sen ja arvoi­tuk­sel­li­sen, sivis­ty­neen kek­si­jän, neron tai pro­fes­so­rin rat­kais­seen ilmai­lun salai­suu­den. Erään ilma­lai­van kap­teeni jopa ker­toi häm­mäs­ty­neelle kuu­li­jalle, että hän oli rat­kais­sut pai­no­voi­man salai­suu­den. Hän pal­jasti myös yrit­tä­vänsä vie­railla Mar­sissa ilma­lai­val­laan. (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 22–25, 31–32, 61, 63–64, 95.)[10]

Moder­nin ufoa­jan ja –tra­di­tion aloitti vuonna 1947 esiin­ty­nyt ufo­aalto. Aikaan liit­tyi jäl­leen otol­li­sia his­to­rial­li­sia ja sosio­lo­gi­sia teki­jöitä. Tie­teel­li­nen tut­ki­mus alkoi amma­til­lis­tua ja eri­kois­tua entistä voi­mak­kaam­min ja tek­no­lo­gian kehi­tys oli vauh­di­kasta. Taas elet­tiin tie­teel­lis­ten unel­mien, tie­deus­kon ja tie­teis­fik­tion aikaa. Sodan ja ato­mi­pom­mien aiheut­ta­mista kau­heuk­sista  huo­li­matta aja­tel­tiin, että tiede hel­pot­taisi ihmis­ten elä­mää, suo­jaisi soti­laal­li­silta hyök­käyk­siltä ja aut­taisi parem­man yhteis­kun­nan raken­ta­mi­sessa. Ava­ruusaika teki tulo­aan ja ava­ruu­den val­loi­tusta saa­tet­tiin jo uumoilla. Kom­mu­ni­kaa­tio­vä­li­nei­den (pai­nettu sana, radio, tele­vi­sio ja elo­ku­va­teol­li­suus) kehi­tys ja nii­den mer­ki­tyk­sen kasvu oli tär­keä tekijä len­tä­vän lau­ta­sen käsit­teen räjäh­dys­mäi­sessä popu­la­ri­soi­tu­mi­sessa ja moder­nin ufoa­jan syn­nyssä. Vuonna 1947 elet­tiin myös toi­sen maa­il­man­so­dan päät­ty­mi­sen jäl­keistä kyl­män sodan aikaa, jol­loin ihmi­set tähyi­li­vät huo­les­tu­neina tai­vaalle pelä­ten vihol­li­sen hyök­käystä huip­pu­tek­no­lo­gi­sine aseis­tuk­si­neen. (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 191–192; Denz­ler 2001, 9, 99–101; Kuure et al. 1993, 15; Närvä 2003, 195, 197, 204; 2008, 306–307; Peebles 1994, 6, 283, 286; Vir­ta­nen 1997, 30–32, 35, 96–97.)

Tieteellis-teknologisessa kult­tuu­rissa askel van­ho­jen uskon­nol­lis­ten ker­to­mus­ten naa­mioi­mi­seen tek­no­lo­gi­seen asuun on suh­teel­li­sen lyhyt. Tie­teellä, tie­teis­fik­tiolla ja uskon­nol­li­sella ajat­te­lulla on erään­lai­nen psy­ko­lo­gi­nen suku­lai­suus­suhde. Toi­veik­kaat unel­mat, fan­ta­sia ja ihmeen tunne ovat psy­ko­lo­gi­sesti kes­kei­siä niissä kai­kissa. (Ks. Gor­don 1980, 156.) Esi­mer­kiksi intia­lai­nen Bha­ga­vad Gita fan­t­asian­omai­sine kuvauk­si­neen eri­lai­sista juma­lista ja Van­han tes­ta­men­tin ker­to­muk­set Juma­lasta, joka on kuin jon­kin­lai­nen mah­tava oma­päi­nen velho, muis­tut­ta­vat tieteistarinoita.

Mal­til­li­sen ufo­lo­gian vetoa­vuus ja älyl­li­sen uskot­ta­vuu­den tuntu

Huo­li­matta ufoai­heen epä­us­kot­ta­vuu­den lei­masta, mal­til­li­sessa ufo­lo­giassa on yllät­tä­vää vetoa­vuutta ja älyl­li­sen uskot­ta­vuu­den tun­tua. Tämä tekee mal­til­li­sen ufo­lo­gian uskon­nol­li­suu­den hah­mot­ta­mi­sesta vai­keaa pel­käs­tään sen sisäl­tö­jen perus­teella (ottaen myös huo­mioon sen viral­li­sen his­to­rian ja ufoai­heen tun­teita herät­tä­vyy­den). Mal­til­li­sen ufo­lo­gian vetoa­vuu­delle ja jär­ke­vyy­den tun­nulle voi­daan kui­ten­kin argu­men­toida seu­raa­via syitä, jotka edellä esi­te­tyn lisäksi selit­tä­vät sitä moder­nina uskonnollisuutena.

Ensiksi, ava­ruu­den ja Maan ulkoi­sen älyn ideoita raken­ne­taan televisio-ohjelmien, elo­ku­vien, fik­tio­kir­jo­jen, mai­non­nan, ava­ruusai­heis­ten lelu­jen, täh­ti­tie­teel­lis­ten doku­ment­tien, SETI-projektin ja ava­ruus­oh­jel­mien kautta. Ava­ruu­den käsit­teellä on toi­sin sanoen yhteis­kun­nas­samme var­sin näkyvä asema ja voi­ma­kas mer­ki­tys. Lisäksi ava­ruus on otta­nut osit­tain tai­vaan pai­kan uskon­nol­lis­ten tar­pei­den ja unel­mien koh­teena, mie­li­ku­vat ava­ruu­desta ja tai­vaasta ovat sekoit­tu­neet. Ylä­puo­lel­lamme [tai ympä­ril­lämme] on ava­ruus, ei kris­til­li­nen tai­vas, ja popu­laari kuva ava­ruu­desta on, että se on tun­te­ma­ton ja kau­his­tut­tava, mutta usein myös kieh­tova, kau­nis, har­mo­ni­nen ja tai­vaan kal­tai­nen paikka. Tämä luo tar­vetta ava­ruu­den uskon­nol­li­seen tul­kin­taan, jonka mal­til­li­nen ufo­lo­gia (muun ufous­kon­nol­li­suu­den ohessa) mah­dol­lis­taa. (Ks. Gor­don 1980, 156; Saler 1997, 138–142; Westrum et al. 1984, 37, 41–44.) Toi­saalta mal­til­li­sen ufo­lo­gian voi­daan olet­taa herät­tä­vän ja yllä­pi­tä­vän tun­teel­lista kai­puuta ava­ruutta, tai­vaan uudis­tu­nutta ver­siota, koh­taan. Näin on aja­tel­ta­vissa, koska se edus­taa kris­til­lis­ten (ja kan­san­pe­rin­teel­lis­ten) ker­to­mus­ten tieteellis-teknologista ver­siota popu­laa­rien ufo­ko­ke­mus­ten, jotka syn­nyt­tä­vät kris­til­li­siin toi­vei­siin ver­rat­ta­via tun­toja, vaka­vasti otta­mi­sen mer­ki­tyk­sessä. Kuten Ben­son Saler (1997, 135–136) on toden­nut, ufo­ker­to­muk­set tuot­ta­vat toi­von, suo­je­luk­sen, vapau­tuk­sen ja pelas­tuk­sen tun­te­muk­sia, jotka ovat rin­nas­tet­ta­vissa perin­tei­sessä län­si­mai­sessa kris­til­li­syy­dessä esiin­ty­viin kaipauksiin.

Toi­seksi, ratio­naa­li­suutta pai­not­ta­vassa yhteis­kun­nas­samme tiede on se, joka pit­källe pyr­kii sane­le­maan todel­li­suus­kä­si­tyk­semme. On syn­ty­nyt tarve perus­tella uskon­nol­li­sia väit­teitä tie­teel­li­seen tyy­liin, ratio­naa­li­selle mie­lelle uskot­ta­vasti. (Närvä 2008, 298–305.)  Ava­ruu­den uskon­nol­lis­ten tul­kin­to­jen on mel­kein pakko etsiä itsel­leen oikeu­tusta tie­teel­lis­ten ja tek­no­lo­gis­ten käsit­tei­den myto­lo­gi­soin­nin kautta, koska ava­ruus itses­sään on tie­teel­li­nen löytö. Mal­til­li­nen ufo­lo­gia näyt­tää onnis­tu­van tässä vakuut­ta­vasti. Mal­til­li­nen ufo­lo­gia voi vai­kut­taa hyvin vetoa­valta hen­ki­lölle, joka arvos­taa ratio­naa­lista ajat­te­lua, vaikka laa­jem­min kat­soen ufo­lo­gi­aan sekä ufo­kult­tei­hin ja –lah­koi­hin liit­tyy­kin mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sia, ilmei­sen uskon­nol­li­sia ja sen­sa­tio­na­lis­ti­sia ideoita.

Sosio­logi Jodi Dea­nia mukail­len, ufo­lo­gia esiin­tyy har­ki­tuin luon­non­tie­teel­li­sin, tek­no­lo­gi­sin, juri­di­sin, lää­ke­tie­teel­li­sin, psy­ko­lo­gi­sin, sosio­lo­gi­sin ja filo­so­fi­sin argu­men­tein. Sen käy­tän­nöt ovat hyvin tie­teel­li­sen kal­tai­sia. Kir­joi­te­taan esi­mer­kiksi ver­tai­sar­vioi­tui­hin jul­kai­sui­hin ja kes­kus­tel­laan ottaen huo­mioon vas­ta­väit­teet ja kil­pai­le­vat hypo­tee­sit. Tämä luo ufo­lo­gian ympä­rille vaka­vasti otet­ta­vuu­den ja luo­tet­ta­vuu­den auran. (Dean 1997, 51, 53–67.) Ufo­jen todel­li­suu­den mah­dol­li­suu­den tun­tua ihmis­ten mie­lissä lisää se, että he, koke­muk­seni mukaan, yhdis­tä­vät ufot usein Maan ulkoi­sen älyn käsit­tee­seen, joka on sinänsä tie­teel­li­sesti hyväk­syt­tävä. Vie­raan älyn ole­mas­saolo on kui­ten­kin eri asia kuin ole­tus, että se vie­rai­lee täällä tällä het­kellä tihe­ään tah­tiin huma­noi­dien muodossa.

Kol­man­neksi, ufot sym­bo­loi­vat jän­nit­tä­vää mys­tee­riä, joka näyt­tää kai­kista sel­vit­tä­mis­yri­tyk­sistä huo­li­matta pake­ne­van sel­keitä rat­kai­suja. Mal­til­li­seen­kin ufo­lo­gi­aan sisäl­ty­vät seka­vat ja haja­nai­set mutta toi­saalta kiin­nos­ta­vat ja lupaa­vat yhtey­det ja joh­to­lan­gat pitä­vät yllä mys­tee­rin tun­netta. Samalla ne haas­ta­vat ihmi­siä väit­te­le­mään ufoista ja otta­maan myös kan­taa totuu­den kri­tee­rei­hin ja todel­li­suu­den luon­tee­seen. (Ks. Dean 1997, 44–46, 65.) Syynä ufo­my­to­lo­gian tie­dos­ta­mat­to­maan vai­ku­tuk­seen saat­taa lisäksi olla ufoai­heen tun­teel­lista häi­rit­se­vyyttä tuot­tava tabun kal­tai­nen luonne sekä sala­liit­to­teo­rioi­den pelot­ta­vat ja mie­li­ku­vi­tusta ruok­ki­vat sisäl­löt. Syynä voi näh­däk­seni toi­mia niin ikään – edellä mai­ni­tun ufo­ko­ke­mus­ten herät­tä­män syvem­män mer­ki­tyk­sen koke­mi­sen rin­nalla – toi­saalta luon­tai­nen pelko mah­dol­lista vah­vem­paa ja älyk­kääm­pää lajia kohtaan.

Mal­til­li­nen ufo­lo­gia näyt­tää­kin, eso­tee­ri­sen ja kris­til­li­sen ufo­lo­gian ohella, ole­van sel­keästi uskon­nol­li­nen ilmiö­kenttä. Tässä on hyvä vielä sel­key­den vuoksi tehdä ero uskon­non ja uskon­nol­li­suu­den välillä. Mal­til­li­nen ufo­lo­gia ei ole uskonto siinä mie­lessä, että sen ympä­rille olisi raken­tu­nut uskon­nol­li­nen ins­ti­tuu­tio, jolla olisi sys­te­ma­ti­soi­dut ja ylös­kir­ja­tut opit saati pyhä kirja ja jonka yhtey­dessä toi­mi­tet­tai­siin sään­nöl­li­siä ritu­aa­leja. Mal­til­li­sen ufo­lo­gian voi­daan mää­rit­tää ole­van kan­san­omaista moder­nia perin­nettä, joka on viral­li­sesti usein yhdistysmuotoista.

Kir­jal­li­suus

Aho­nen, Lasse
2012 Tie­teel­li­siä ufo­tut­ki­muk­sia. Hel­sinki: UFO-Finland.

Bal­lard, Linda-May
1997 Fai­ries and the Super­na­tu­ral on Reachrai. – Peter Narváez (ed.), The Good People: New Fai­ry­lore Essays, 47–93. Lexing­ton: The Uni­ver­sity Press of Kentucky.

Bart­ho­lo­mew, Robert E. & Howard, George S.
1998 UFOs & Alien Con­tact: Two Cen­tu­ries of Mys­tery. New York: Pro­met­heus Books.

Bau­man, Zyg­munt
1996 Post­mo­der­nin lumo. Tam­pere: Vastapaino.

Blake, Joseph A.
1979 The Intel­lec­tual Deve­lop­ment and Social Con­text of the Study of Uni­den­ti­fied Flying Objects. – Roy Wal­lis (ed.), On the Mar­gins of Science: The Social Con­struc­tion of Rejec­ted Know­ledge, 315–337. Staf­fords­hire: Uni­ver­sity of Keele.

Borg, Björn
2003 Onko ufoil­miössä logiik­kaa?. Hel­sinki: UFO-Finland ry.

Bowen, Char­les
1969 The Huma­noids: A Sur­vey of World-Wide reports of lan­dings ofuncon­ven­tio­nal aerial objects & their alle­ged Occu­pants. Lon­don: Neville Spear­man Ltd.

Bru­ford, Alan
1997 Trolls, Hill­folk, Finns, and Picts: The Iden­tity of the Good Neigh­bors in Ork­ney and Shet­land. – Peter Narváez (ed.), The Good People: New Fai­ry­lore Essays, 116–141. Lexing­ton: The Uni­ver­sity Press of Kentucky.

Buck­ner, H. Tay­lor
1968 The Flying Sauce­rians: An Open Door Cult. – Marcello Truzzi (ed.),  Socio­logy and Eve­ry­day Life, 223–230. Engelwood Cliffs, New Jer­sey: Prentice-Hall, Inc.

Bufora: Bri­tish UFO research associa­ton. About BUFORA. http://www.bufora.org.uk/content/. Kat­sottu 19.1. 2013.

Clark, Jerome
1998a The UFO Encyclo­pe­dia: The Phe­no­me­non from the Begin­ning, 2nd Edi­tion, Volume 1. Penobscot Buil­ding, Det­roit, MI 48226: Omnigraphics.

Clark, Jerome
1998b The UFO Encyclo­pe­dia: The Phe­no­me­non from the Begin­ning, 2nd Edi­tion, Volume 2. Penobscot Buil­ding, Det­roit, MI 48226: Omnigraphics.

Con­don, Edward U. & Gill­mor, Daniel S. (ed.)
1969 Scien­ti­fic Study of Uni­den­ti­fied Flying Objects. New York & Toronto & Lon­don: Ban­tam Books.

CUFOS. The CUFOS Orga­niza­tion. http://www.cufos.org/org.html. Kat­sottu 19.1.2013.

Dean, Jodi
1997 The Truth is Out There: Aliens and the Fugi­ti­vity of Post­mo­dern Truth. Camera Obscura May Vol. 14 Issue 40/41: 43–74.

Denz­ler, Brenda
2001 Lure of the Edge: Scien­ti­fic Pas­sions, Reli­gious Beliefs and the Pur­suit of UFOs. Ber­ke­ley & Los Ange­les & Lon­don: Uni­ver­sity of Cali­for­nia Press, Ltd.

Gid­dens, Ant­hony
1988 Living in a Post-Traditional Society. – Ulrich Beck & Ant­hony Gid­dens & Scott Lash (aut­hors), Reflexive Moder­niza­tion: Poli­tics, Tra­di­tion and Aest­he­tics in the Modern Social Order, 57–109. Cam­bridge. Polity Press.

Gid­dens, Ant­hony
1997 Moder­nity and Self-Identit:. Self and Society in the Late Modern Age. Cam­bridge: Polity Press.

Gor­don, Andrew
1980 ’Close Encoun­ters’: The Gos­pel Accor­ding to Ste­ven Spiel­berg. Literature/Film Quar­terly 8:3: 156–164.

Gwyn­daf, Robin
1997 Fai­ry­lore: Memo­ra­tes and Legends from Welsh Oral Tra­di­tion. – Peter Narváez (ed.),  The Good People: New Fai­ry­lore Essays, 155–195. Lexing­ton: The Uni­ver­sity Press of Kentucky.

Haber­mas, Jür­gen
1986 Moderni – kes­ke­ne­räi­nen pro­jekti. – Jussi Kot­ka­virta & Esa Siro­nen (toim.), Moderni/postmodern: Läh­tö­koh­tia kes­kus­te­luun, 95–113. Hel­sinki: Tutkijaliitto.

Hall, Stuart
1992 Int­ro­duc­tion.– Stuart Hall & Bram Gie­ben (eds.), For­ma­tions of Moder­nity, 1–16. Cam­bridge: Polity Press.

Hall, Stuart & Held, David & McLen­nan, Gre­gor
1993 Int­ro­duc­tion. – Stuart Hall & David Held & Tony McGrew (eds.), Moder­nity and its Futu­res, 1–11. Cam­bridge: Polity Press.

Hee­las, Paul & Wood­head, Linda (eds.)
2005 The Spi­ri­tual Revo­lu­tion: Why Reli­gion Is Giving Way to Spi­ri­tua­lity. Mal­den MA: Blackwell.

Hendry, Allan
1979 The UFO Hand­book: A Quide to Inves­ti­ga­ting, Eva­lua­ting and Repor­ting UFO Sigh­tings. New York, Gar­den City: Double­day & Com­pany, Inc.

Hood, Mar­lowe
2007 France opens sec­ret UFO files cove­ring 50 years. http://www.ufoevidence.org/documents/doc2028.htm. Kat­sottu 10.1.2008.

Hynek, Allen J.
1972 The UFO Expe­rience: A Scien­ti­fic Inquiry. Chicago: Henry Reg­nery Company.

Jung, Carl Gus­tav
2002 (1958) Flying Saucers: A Modern Myth of Things Seen in the Sky. Lon­don: Routledge.

Ketola, Kimmo
2008 Uskon­not Suo­messa: Käsi­kirja uskon­toi­hin ja uskon­nol­lis­taus­tai­siin liik­kei­siin. Kir­kon tut­ki­mus­kes­kuk­sen jul­kai­suja 102. Tam­pere: Kir­kon tutkimuskeskus.

Kivi­nen, Albert S.
1989 Mitä ’para­nor­maa­lilla ilmiöllä’ tar­koi­te­taan?. – Heta Häyry & Hannu Kart­tu­nen & Matti Vir­ta­nen (toim.), Paho­lai­sen asia­na­jaja: Opas­kirja skep­ti­kolle, 31–58. Hel­sinki: Ursa & Skepsis.

Kot­ka­virta, Jussi & Siro­nen, Esa
1986 Moder­nin maa­il­man tule­mi­nen. – Jussi Kot­ka­virta & Esa Siro­nen (toim.), Moderni/postmoderni: Läh­tö­koh­tia kes­kus­te­luun, 7–29. Hel­sinki: Tutkijaliitto.

Kunin­gas, Tapani
1971 Ufo­jen jäl­jillä: Uusim­mat ufo­ha­vain­not Suo­mesta ja muu­alta. Hel­sinki: Kirjayhtymä.

Kuure, Kari A. & Kyrö­läi­nen, Juhani & Nyman, Göte & Pii­ro­nen, Jukka
1993 Katoa­vatko ufot?: Ufoil­miön kriit­tistä tar­kas­te­lua. Hel­sinki: Ursa.

Kyrö­läi­nen, Juhani & Tee­ri­korpi, Pekka
1980 Ufo­jen arvoi­tus. Hel­sinki: Ursa.

Lee, Aldora
1969 Public Atti­tu­des Toward UFO Phe­no­mena. – Edward U. Con­don (pro­ject direc­tor) & Daniel S. Gill­mor (eds.), Scien­ti­fic Study of Uni­den­ti­fied Flying Objects, 209–243. New York & Toronto & Lon­don: Ban­tam Books.

Louange, F. & Velasco, J-J.
1999 Viral­li­nen ufo­tut­ki­mus Rans­kassa: GEPAN/SEPRA-projekti. – P. A. Stur­rock et al., Ufo­ra­port­tei­hin liit­tyvä fysi­kaa­li­nen todis­tusai­neisto: raportti Pocan­ticon kokouk­sen tulok­sista, 69–73. Van­taa: UFO-Finland ry.

Narváez, Peter
1997 New­found­land Berry Pic­kers ‘In the Fai­ries’: Main­tai­ning Spa­tial, Tem­po­ral, and Moral Boun­da­ries Through Legendry. – Peter Narváez (ed.), The Good People: New Fai­ry­lore Essays, 336–368. Lexing­ton: The Uni­ver­sity Press of Kentucky.

Närvä, Jaakko
2011 Tarusta totta. Ufoe­lo­ku­vat ufous­ko­mus­ten läh­teinä. – Heikki Peso­nen, Elina Leh­ti­nen, Nelli Myl­lär­niemi & Minja Blom (toim.), Elo­kuva uskon­non pei­linä: Uskon­to­tie­teel­li­siä tar­ken­nuk­sia län­si­mai­seen popu­laa­rie­lo­ku­vaan, 154–173. Uskon­to­tiede – Reli­gions­ve­tens­kap – Com­pa­ra­tive Reli­gion 14. Hel­sinki: Hel­sin­gin yli­opisto, uskontotiede.

Närvä, Jaakko
2008 Ufo­lo­gia ja ufo­ko­ke­muk­set uskon­nol­li­sina ilmiöinä: Teo­reet­ti­nen tut­ki­mus. Uskon­to­tiede – Reli­gions­ve­tens­kap – Com­pa­ra­tive Reli­gion 12. Hel­sinki: Hel­sin­gin yli­opisto, uskontotiede.

Närvä, Jaakko
2005 Filo­so­fi­nen kat­saus ufo­tut­ki­muk­sen läh­tö­koh­tiin. – Tapani Koi­vula (toim.), Ufo­ra­portti 12: Ufo­tut­ki­muk­sen vuo­si­kirja 2005, 101–119. Tam­pere: Suo­men Ufo­tut­ki­jat ry.

Närvä, Jaakko
2003 The Fin­nish UFO tra­di­tion, 1947–94. – Chris­top­her Part­ridge (ed.), UFO Reli­gions, 194–212. Lon­don & New York: Routledge.

Part­ridge, Chris­top­her
2003 Unders­tan­ding UFO reli­gions and abduc­tion spi­ri­tua­li­ties. – Chris­top­her Part­ridge (ed.), UFO Reli­gions, 3–42. Lon­don & New York: Rout­ledge, Tay­lor & Francis Group.

Peebles, Cur­tis
1994 Watch the Skies! A Chro­nicle of the Flying Saucer Myth. Was­hing­ton & Lon­don: Smith­so­nian Ins­ti­tu­tion Press.

Rehn, K. Gösta
1973 Ufoja näky­vissä. Hel­sinki: Tammi.

Rieti, Bar­bara
1991 Strange Ter­rain: The Fairy World in New­found­land. Memo­rial Uni­ver­sity of  New­found­land: Ins­ti­tute of Social and Eco­no­mic Research.

Rojcewicz, Peter M.
1997 Between One Eye Blink and the Next: Fai­ries, UFOs, and Problems of Know­ledge. – Peter Narváez (ed.), The Good People: New Fai­ry­lore Essays, 479–514. Lexing­ton: The Uni­ver­sity Press of Kentucky.

Saler, Ben­son
1997 Roswell and Reli­gion. – Ben­son Saler & Char­les A. Ziegler & Char­les B. Moore (aut­hors), UFO Crash at Roswell: The Gene­sis of a Modern Myth,  115–149. Was­hing­ton & Lon­don: Smith­so­nian Ins­ti­tu­tion Press.

Saliba, John
1995a Reli­gious Dimen­sions of UFO Phe­no­mena. – James R. Lewis (ed.), The Gods Have Lan­ded: New Reli­gions from Other Worlds, 15–64. Albany: State Uni­ver­sity of New York Press.

Saliba, John
1995b UFO Con­tac­tee Phe­no­mena from a Sociop­syc­ho­lo­gical Pers­pec­tive: a Review. – James R. Lewis (ed.), The Gods Have Lan­ded: New Reli­gions from Other Worlds, 207–250. Albany: State Uni­ver­sity of New York Press.

Saun­ders, David R. & Har­kins, Roger R.
1968 UFOs? YES!: Where the Con­don Com­mit­tee Went Wrong. New York: Sig­net Books, The New Ame­rican Library, Inc.

Segal, Robert A.
2003 Jung on UFOs. – Chris­top­her Part­ridge (ed.), UFO Reli­gions, 314–328. Lon­don & New York: Rout­ledge, Tay­lor & Francis Group.

Vir­ta­nen, Sirpa
1998 Len­tä­västä lau­ta­sesta outoon valoon: Ufoil­miö sano­ma­leh­tien pals­toilla 1940-luvulta 1990-luvulle. Tam­pere: Pro gradu –tut­kielma, Suo­men historia.

Westrum, Ron & Swift, David, Stupple, David
1984 Little Green Men and All That”. Society Jan/Feb, vol. 21 Issue 2: 37–44.

Wood­head, Linda
2002 Stu­dying reli­gion and moder­nity. – Linda Wood­head & Paul Fletc­her & Hiroko Kawa­nami & David Smith (eds.), Reli­gions in the Modern World: Tra­di­tions and trans­for­ma­tions, 1–12. Lon­don & New York: Routledge.

Viit­teet

[1] Ufo­kon­tak­ti­liike on mer­kit­tävä osa vähin­tään­kin län­si­maista uutta uskon­nol­li­suutta. Liike on mää­ri­tel­tä­vissä län­si­mais­pe­räi­seksi eso­tee­ri­seksi tra­di­tioksi, jossa tavalla tai toi­sella ufoi­hin lii­tet­tä­vät hyvän­tah­toi­set ava­ruuso­len­not ja hei­dän opet­ta­vai­set sano­mansa ufo­kon­tak­ti­hen­ki­löille ovat kes­kei­sellä sijalla. (Närvä 2011, 154.)

[2] CUFOS:in perusti vuonna 1973 Ohion yli­opis­ton täh­ti­tie­teen pro­fes­sori J. Allen Hynek, joka toimi ufo­ky­sy­myk­sessä Yhdys­val­tain ilma­voi­mien neu­vo­nan­ta­jana 1940–1960-luvuilla, noin 20:n vuo­den ajan (CUFOS; Hynek 1972, 1; Kuure et al. 1993, 52). Englan­ti­lai­nen BUFORA perus­tet­tiin vuonna 1962 (Ks. bufora: Bri­tish UFO research associaton).

[3] Olen väi­tös­kir­jas­sani (Närvä 2008, 46–50) poh­ti­nut ufon mää­ri­tel­mää. Edellä esi­tet­tyä muo­toi­lua ei sel­lai­se­naan löydy väi­tös­kir­jani mää­rit­te­lystä, mutta tii­vis­täen siinä perus­te­le­maani mää­ri­tel­mää ja hiu­kan täs­men­täen sitä kat­son tässä esit­tä­mäni mää­ri­tel­män osuvaksi.

[4] Valio­kunta koos­tui maa­voi­mien, lai­vas­ton, ilma­voi­mien, ulko­mi­nis­te­riön, puo­lus­tus­haa­ra­ko­men­ta­jien neu­vos­ton ja ato­mie­ner­gia­ko­mis­sion joh­ta­jista sekä FBI:n joh­ta­jan apu­lai­sesta (Peebles 1994, 81). CIA kiin­nos­tui ufo­ha­vain­noista kesän 1952 ufo­ha­vain­to­aal­lon myötä. Kesän mer­kit­tä­vim­mät havain­toe­siin­ty­mät tapah­tui­vat hei­nä­kui­sina öinä 19.–20. ja 26.–27. Val­koi­sen talon ja kongres­si­ta­lon ilma­ti­lassa. Ufoiksi väi­tet­tyjä koh­teita havait­tiin sekä visu­aa­li­sesti että tut­kalla. Havain­not seli­tet­tiin myö­hem­min läm­pö­ti­lain­ver­sioilla ja vir­heel­li­sillä tut­ka­kai­uilla, mutta ne herät­ti­vät CIA:n kiin­nos­tuk­sen ufoa­si­aan. (Denz­ler 2001, 11; Peebles 1994, 60–67, 73–80.)

[5] Maa­lis­kuussa vuonna 1966 Mic­hi­ga­nin Dex­te­rissä ja Hills­da­lessa teh­dyt ufo­ha­vain­not lau­kai­si­vat poliit­ti­sen pro­ses­sin, jonka seu­rauk­sena Yhdys­val­tain ilma­voi­mat alkoi etsiä tie­teel­listä ryh­mää tut­ki­maan ufo­ha­vain­toja. Loka­kuussa 1966 ilma­voi­mat ilmoitti Colo­ra­don yli­opis­ton (Boul­der) otta­neen teh­tä­vän vas­taan. Epä­sel­västi jäsen­nelty, pal­jon kri­ti­soitu 963 sivui­nen lop­pu­ra­portti jul­kais­tiin 9. tam­mi­kuuta 1969  ja tut­ki­muk­sen joh­taja, kuu­luisa fyy­sikko Edward U. Con­don esitti joh­to­pää­tök­sinä, ettei­vät ufoil­moi­tus­ten sisäl­löt mitä toden­nä­köi­sim­min edusta Maan ulko­puo­li­sia aluk­sia, eivätkä ne yli­pää­tään ole tie­teel­li­sesti eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­nen ilmiö. Rapor­tin ana­lyy­sio­suu­dessa esi­tel­lään kui­ten­kin useita tapaus­tut­ki­muk­sia, jotka viit­taa­vat tut­ki­joi­den mukaan mah­dol­li­siin, toden­nä­köi­siin ja lähes var­masti aidosti tun­te­mat­to­miin outoi­hin koh­tei­siin. Con­do­nin ryhmä tutki 93 vali­koi­tua ufo­ta­pausta, joista 33,3% eli 31 jäi tun­nis­ta­mat­to­miksi. Kun Con­do­nin komi­tean lop­pu­ra­portti val­mis­tui syk­syllä 1968, Yhdys­val­tain kan­sal­lista tie­dea­ka­te­miaa pyy­det­tiin arvioi­maan se. Tie­dea­ka­te­mia esitti, että komi­tean tut­ki­mus on tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sesti ja tie­teel­li­sesti suo­ri­tettu ja että arvioin­ti­pa­neeli yhtyy pro­jek­tin joh­ta­jan Edward U. Con­do­nin joh­to­pää­tök­siin. (Con­don & Gill­mor 1969; Dean 1997, 50; Denz­ler 2001, 11–12, 14–16; Hynek 1972, 192–212; Närvä 2008, 95; Peebles 1994, 169–190.)

[6] Groupe d’Études Des Phé­nomè­nes Aéros­pa­ti­aux Non-Identifiés; Tun­nis­ta­mat­to­mien ilma­kehä– ja ava­ruusil­miöi­den tut­ki­mus­ryhmä (Louange & Velasco 1999, 69).

[7] GEPAN jat­koi toi­min­taansa vuo­desta 1988 nimellä SEPRA, Ser­vice d’Expertise sen Phé­nomé­nes se Rentrées Atmosphé­riques, Ilma­ke­hään palaa­vien koh­tei­den aiheut­ta­mien ilmiöi­den asian­tun­ti­ja­jaosto. Yksi­kön tut­ki­musala laa­jeni täl­löin käsit­tä­mään kai­ken­lai­set ilma­ke­hään palaa­vien koh­tei­den, kuten raket­ti­ko­kei­den jään­teet. San­tar­mei­hin, pai­kal­lis­po­lii­siin, yhtey­dessä oleva ufo­ra­port­tien keruu­oh­jelma säi­ly­tet­tiin, mutta ufo­ra­port­tien tut­ki­mus­toi­min­taa ei jat­kettu yhtä aktii­vi­sesti kuin ennen. (Louange & Velasco 1999, 72.)

[8] Aina­kin täl­lai­nen ver­taus voi­daan esit­tää, vaik­ka­kin Jun­gin sinänsä hyvin kiin­nos­ta­vaksi ja ins­pi­roi­vaksi koet­tua psy­ko­lo­gista teo­re­ti­soin­tia on pidet­tävä tie­teel­li­sesti kysee­na­lai­sena (Ks. Närvä 2008, 320–321).

[9] Kei­ju­pe­rin­teet ovat Euroo­passa esi­kris­til­li­sellä ajalla muo­dos­tu­nutta kan­sa­nus­koa, jotka ulot­tu­vat Irlan­nista Bal­ka­nille ja Lähi-itään. Pohjois-Amerikassa kei­ju­pe­rin­nettä esiin­tyy esi­mer­kiksi Kana­dan New­found­lan­dissa. (Ks. Närvä 2008, 234–235.)

[10] Ole­tus ava­ruuso­len­noista ei tuol­loin saa­nut eri­tyi­sesti huo­miota osak­seen, mutta sil­loin kun puhut­tiin ava­ruuso­len­noista, vii­tat­tiin lähinnä mar­si­lai­siin. Mar­si­lais­ten suo­sio yli mui­den ava­ruus­ro­tu­jen poh­jau­tui ajan kii­vaa­seen väit­te­lyyn Mar­sin kei­no­te­kois­ten kana­vien ole­mas­sao­losta ja Jules Ver­nen suo­sit­tui­hin tie­teis­fik­tioi­hin (Bart­ho­lo­mew & Howard 1998, 61; Närvä 2008, 117–118).