Kuninkaasta villimieheksi: Buile Shuibhnen tutkimushistoria

Download PDF

Máire Her­bert
Uni­ver­sity Col­lege Cork

 

Alexan­dra Berg­holm: From Sha­man to Saint: Interpre­tive stra­te­gies in the study of of Buile Shuibhne. FF Com­mu­nica­tions, Vol. CXLIX, No. 302. Hel­sinki: Suo­ma­lai­nen Tie­dea­ka­te­mia / Aca­de­mia Scien­tia­rum Fen­nica, 2012. 212 s. 

Alexan­dra Berg­hol­min tär­keä tapaus­tut­ki­mus kes­kiai­kai­sen irlan­ti­lai­sen ker­to­muk­sen, Buile Shuibh­nen, tut­ki­mus­his­to­riasta ja eri­tyi­sesti teks­tin eri­lai­sista alle­go­ri­sista tul­kin­ta­mal­leista avaa arvok­kaan näkö­kul­man teks­ti­kri­tii­kin meto­do­lo­gi­aan. Samalla se tar­kas­te­lee uudella tavalla kel­to­lo­gi­sen tie­tee­na­lan vakiin­tu­neita käy­tän­teitä. Työ nos­taa esiin perus­ta­van­laa­tui­sia kysy­myk­siä liit­tyen moder­nin teks­tie­di­tion ja ker­to­muk­sen ole­te­tun alku­pe­räi­sen ver­sion suh­tee­seen, sekä sii­hen, kuinka tut­ki­joi­den ennak­ko­kä­si­tyk­set teks­tin luon­teesta ja teki­jyy­destä ovat ohjan­neet siitä teh­tyjä tulkintoja.

Raken­teel­li­sesti työ jakau­tuu kol­meen osaan. Ensim­mäi­nen osa esit­te­lee tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­set läh­tö­koh­dat ja aineis­ton, kes­kit­tyen sen jäl­keen teks­tin sisäl­lön ymmär­tä­mi­sen kan­nalta kes­kei­seen hul­luksi tule­mi­sen tee­maan (iiriksi gel­tacht). Ana­lyy­sin perus­tana toi­mii huo­mio, että ker­to­muk­sen tut­ki­mus­his­to­rian yhtenä mer­kit­tä­vim­pänä piir­teenä on ollut pyr­ki­mys tul­kita tee­man mer­ki­tys ver­taus­ku­val­li­sesti jon­kin uskon­nol­li­sen vii­te­ke­hyk­sen puit­teissa. Tältä poh­jalta aikai­sem­mat tut­ki­muk­set on jao­teltu nel­jäksi tul­kin­nal­li­seksi lähes­ty­mis­ta­vaksi (his­to­rial­li­nen, esi­kris­til­li­nen, kris­til­li­nen, ja ant­ro­po­lo­gi­nen), jotka toi­mi­vat työn toi­sessa osassa ana­lyy­sin heu­ris­ti­sena apu­vä­li­neenä. Kol­man­nessa osassa Berg­holm liit­tää ana­lyy­sin tulok­set osaksi laa­jem­paa teks­tien tul­kin­taan ja tie­teel­li­seen edi­toin­tiin liit­ty­vää meto­do­lo­gista kes­kus­te­lua. Tekijä osoit­taa, kuinka huo­mion kiin­nit­tä­mi­nen tul­kin­ta­pro­ses­sin meka­nis­mei­hin voi aut­taa parem­min ymmär­tä­mään mer­ki­tys­ten muo­dos­tu­mista osana tut­ki­jayh­tei­sön yllä­pi­tä­mää diskurssia.

Buile Shuibh­nen valinta tut­ki­mus­koh­teeksi on erin­omai­nen ottaen huo­mioon sen tär­key­den var­hai­sir­lan­ti­lai­sen kir­jal­li­suu­den kon­teks­tissa. Ker­to­muk­sen kuvaus pää­hen­ki­lön kunin­kaal­li­sen sta­tuk­sen mene­tyk­sestä ja sen seu­rauk­sista hei­jas­te­lee jär­jen menet­tä­mi­sen tema­tiik­kaa sekä raken­teel­li­sesti että ker­ron­nal­li­sesti poik­keuk­sel­li­sella tavalla. Vuo­desta 1913, jol­loin teks­tin edi­tio ilmes­tyi, kunin­gas Suibh­nen hahmo on innoit­ta­nut niin tai­tei­li­joita kuin tut­ki­joi­ta­kin. Ker­to­muk­selle annet­tu­jen mer­ki­tys­ten laaja kirjo, jo yksi­no­maan eri­lai­sista uskon­nol­li­sista läh­tö­koh­dista käsin, sai Berg­hol­min poh­ti­maan mer­ki­tyk­sen­an­toa teks­tien tul­kin­nan ja vas­taan­o­ton proble­ma­tii­kan kan­nalta. Tut­ki­mus­a­se­telma ja kysy­myk­se­na­set­telu on tar­kasti mää­ri­telty tavalla, joka osoit­taa teki­jän hal­lit­se­van eri tie­tee­na­lo­jen teo­reet­tis­ten kes­kus­te­lut sekä ymmär­tä­vän nii­den laa­jem­mat kon­teks­tit. Ana­lyy­sis­sään tekijä hyö­dyn­tää osaa­vasti sekä kir­jal­li­suus­tie­teen että his­to­rian­tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­sia näkö­kul­mia. Aikai­sem­man tut­ki­muk­sen esit­tely on perus­teel­li­nen ja huo­lel­li­sesti jäsen­nelty, ja se ase­moi työn sel­keästi osaksi tut­ki­mus­kent­tää. Buile Shuibh­nen teks­tu­aa­li­sen his­to­rian esit­tely on oival­tava ja huo­mat­ta­van yksi­tyis­koh­tai­nen. Tässä yhtey­dessä myös mui­naiss­kan­di­naa­vi­sen ver­tai­le­van aineis­ton esit­tely teks­tin rin­nalla täy­den­tää osal­taan gel­tach­tin tee­man käsittelyä.

Työn kes­kei­sim­män osan muo­dos­taa ker­to­muk­sen aikai­sem­man tut­ki­mus­his­to­rian ana­lyysi. Häi­ly­vät rajat eri tul­kin­nal­lis­ten vii­te­ke­hys­ten välillä on tuotu aiheel­li­sesti esiin alusta alkaen, sillä esi­mer­kiksi monet 1940– ja 50-luvuilla val­lin­neen his­to­rial­li­sen lähes­ty­mis­ta­van tär­keim­mät tee­mat, kuten ns. kol­min­ker­tai­sen kuo­le­man motiivi, esiin­ty­vät myös esi­kris­til­li­sen vii­te­ke­hyk­sen yhtey­dessä. Esi­kris­til­li­sen vii­te­ke­hyk­sen puit­teissa huo­mion koh­teena ovat uskon­nol­li­sen perin­teen pit­kä­kes­toi­sia raken­teita koros­ta­vat, sha­ma­nis­miin sekä indoeu­roop­pa­lai­seen ja kelt­ti­läi­seen myto­lo­gi­aan poh­jaa­vat tul­kin­nat, kun taas kris­til­li­sessä vii­te­ke­hyk­sessä tul­kin­toja ei ole ohjan­nut niin­kään jat­ku­vuus kuin kris­til­lis­ty­mi­sen aikaan­saama muu­tos. Tekijä erot­taa vii­te­ke­hyk­sen sisällä kaksi val­lit­se­vaa näkö­kul­maa, joista toi­nen on kes­kit­ty­nyt jär­jen menet­tä­mi­sen moraa­li­siin ulot­tu­vuuk­siin, ja toi­nen pää­asial­li­sesti sen askeet­ti­siin, hen­gel­li­sen kil­voit­te­lun kal­tai­siin piir­tei­siin, mukaan lukien näke­myk­sen gel­tach­tista erään­lai­sena ”hul­luu­tena Kris­tuk­sen täh­den”. Ant­ro­po­lo­gi­sen vii­te­ke­hyk­sen kes­kiössä ovat tul­kin­nat, joissa teks­tiä on lähes­tytty eri­tyi­sesti limi­naa­li­suu­den ja ritu­aa­lin käsit­tei­den kautta. Sel­keä ja hyvin kir­joi­tettu ana­lyysi valot­taa uskon­nol­li­sen alle­go­rian ja pyhyy­den mää­rit­ty­mi­sen ymmär­tä­mistä muista vii­te­ke­hyk­sistä poik­kea­valla tavalla osoit­ta­malla myös, min­kä­lai­sia vah­vuuk­sia ja ongel­mia van Gen­ne­pin siir­ty­mä­riit­ti­teo­rian sekä limi­naa­li­suu­den idean sovel­ta­mi­seen tässä yhtey­dessä liit­tyy. Teki­jän esit­tämä näke­mys, että van Gen­ne­pin teo­riaa on aikai­sem­massa tut­ki­muk­sessa hyö­dyn­netty ensi­si­jai­sesti raken­teel­li­sena pikem­min kuin ideo­lo­gi­sena mal­lina, on eri­tyi­sen huomionarvoinen.

Ana­lyy­sin perus­teella teh­dyt joh­to­pää­tök­set ja meto­do­lo­gi­set huo­miot ovat mer­kit­tä­viä ja perus­tel­tuja. Huo­mat­ta­van tär­keäksi osaksi nousee myös teks­tin vuonna 1913 jul­kais­tun tie­teel­li­sen edi­tion uudel­lee­nar­viointi sekä sen saa­vut­ta­maa auk­to­ri­ta­tii­vista ase­maa koh­taan esi­tetty inno­va­tii­vi­nen kri­tiikki. Ker­to­muk­sen eri käsi­kir­joi­tus­ver­sioi­den tar­kas­te­lun kautta tekijä osoit­taa, kuinka tie­deyh­tei­sön jakama käsi­tys edi­tiosta 1100-luvulla kir­joi­te­tun ole­te­tun alku­pe­räis­ver­sion repre­sen­taa­tiona on vää­ris­tä­nyt kuvaa paitsi teks­tin his­to­rial­li­sesta välit­ty­mi­sestä, myös tie­teel­li­sen edi­tion luon­teesta. Teks­tin ja teki­jyy­den käsit­tei­den ongel­mal­li­suu­teen liit­ty­vät ylei­set ja yksi­tyis­koh­tai­sem­mat kysy­myk­set on työssä tuotu esiin ansiok­kaalla ja esi­mer­kil­li­sellä tavalla, joka koros­taa vas­taa­van­lais­ten tee­mo­jen tar­kas­te­lun tär­keyttä myös tie­tee­na­lan tule­vassa tutkimuksessa.

Kuten työn lop­pu­pu­heessa tode­taan, eri­lai­set kysee­na­lais­ta­mat­to­mat ennakko-oletukset ovat pit­kään ohjan­neet var­hai­sir­lan­ti­lai­sen ker­to­mus­pe­rin­teen tut­ki­musta. Teki­jän poh­dinta ”tra­di­tion” käsit­teen mer­ki­tyk­sestä tässä yhtey­dessä on kiin­nos­tava, ja se tar­joaisi mah­dol­li­sesti hedel­mäl­li­sen läh­tö­koh­dan tie­tee­na­lan vakiin­tu­nei­den käy­tän­tei­den perus­teel­li­selle kriit­ti­selle arvioin­nille. Työ esit­tää tai­ta­vasti raken­ne­tun argu­men­tin koros­ta­malla eri tul­kin­nal­lis­ten stra­te­gioi­den avaa­mi­sen tär­keyttä eri­tyi­sesti kel­to­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen pii­rissä, mutta myös ylei­sem­min. Uskon­to­tie­teen näkö­kul­masta pyhyy­den ja uskon­nol­lis­ten mer­ki­tys­ten tasot aukea­vat var­hai­sir­lan­ti­lai­sen kir­jal­li­suu­den tut­ki­muk­sessa uudella tavalla. Tämä osoit­taa, kuinka vält­tä­mä­töntä on kysyä paitsi mitä teks­tit mer­kit­se­vät, myös miten ne mer­kit­se­vät. 

Tut­ki­mus on erin­omai­sen hyvin kir­joi­tettu sekä kie­lia­sul­taan sel­keä ja täs­mäl­li­nen. Ana­lyysi on koko­nai­suu­des­saan har­kittu ja tasa­pai­noi­nen, ja se hyö­dyn­tää laa­jasti aikai­sem­paa tut­ki­musta. Työ on oma­pe­räi­nen ja itse­näi­nen, ja se täyt­tää kai­kilta osin tut­kiel­malle ase­te­tut vaa­ti­muk­set ja kri­tee­rit. Sen eri­tyi­siä ansioita ovat aihe­va­lin­nan sel­vä­ra­jai­suus, aineis­ton yksi­tyis­koh­tai­nen ana­lyysi, sekä tie­deyh­tei­sön jaet­tu­jen käsi­tys­ten kriit­ti­nen arviointi. Vaikka tut­ki­mus on tehty kel­to­lo­gian alan ulko­puo­lelta käsin, Berg­holm osoit­taa hal­lit­se­vansa tie­tee­na­lan meto­do­lo­gian sekä ymmär­tä­vänsä syväl­li­sesti sii­hen liit­ty­vät käytänteet.

Työssä esi­te­tyt teks­tiin, kon­teks­tiin, ja tul­kin­taan kyt­key­ty­vät kysy­myk­set tar­joa­vat arvok­kaan perus­tan var­hai­sir­lan­ti­lai­sen ker­to­mus­pe­rin­teen jat­ko­tut­ki­muk­selle toi­mien siten hyö­dyl­li­senä mal­lina vas­taa­van­lai­sille kriit­ti­sille uudel­lee­nar­vioin­neille kel­to­lo­gian alalla myös tule­vai­suu­dessa. Ajan­koh­tai­sena ja ansiok­kaana esi­merk­kinä poik­ki­tie­teel­li­sestä tut­ki­muk­sesta työ tar­joaa kiin­nos­ta­via näkö­kul­mia kai­kille teks­tien tul­kin­nasta kiin­nos­tu­neille, sekä myös laa­jem­malle luki­ja­kun­nalle aka­tee­mi­sen yhtei­sön ulkopuolella.

Arvos­telu perus­tuu vas­ta­väit­tä­jän lausun­toon, suo­meksi toi­mit­ta­nut Riku Hämäläinen.