Kaksi konferenssia Leuvenin katolisessa yliopistossa Belgiassa: näkökulmia uskonnolliseen monimuotoisuuteen ja sekularismiin tämän päivän Euroopassa

Download PDF

Anu Hei­no­nen
Hel­sin­gin yli­opisto
[1]

Leu­ve­nin kato­li­sessa yli­opis­tossa (KU Leu­ven) Bel­giassa jär­jes­tet­tiin jou­lu­kuussa 2012 ja maa­lis­kuussa 2013 kaksi euroop­pa­lai­seen uskon­nol­li­seen moni­muo­toi­suu­teen liit­ty­vää kon­fe­rens­sia. Jou­lu­kui­nen (4.-5.12.2012) EU-rahoitteisen RELIGARE-projektin pää­tös­kon­fe­renssi ”Secu­la­rism and Reli­gious Diver­sity in Europe: Oppor­tu­ni­ties and Pers­pec­ti­ves”[2]kokosi Leu­ve­niin ja Brys­se­liin suu­ren jou­kon mer­kit­tä­viä uskon­non tut­ki­joita sekä oikeus­tie­tei­li­jöitä tar­kas­te­le­maan uskon­to­jen ja mui­den vakau­mus­ten kas­va­vaa moni­nai­suutta Euroo­passa. Lisään­ty­vän moni­muo­toi­suu­den näh­dään muut­ta­van Euroop­paa ja samalla haas­ta­van poh­ti­maan kysy­mystä tasa-arvosta, oikeu­den­mu­kai­suu­desta ja kan­sa­lais­ten yhden­ver­tai­suu­desta riip­pu­matta yksi­lön uskon­nosta tai vakau­muk­sesta. Kon­fe­renssi tar­kas­teli laa­jasti nyky­ti­lan­teen tuo­mia haas­teita eri­tyi­sesti juri­di­sesta näkö­kul­masta (mm. perhe– ja työ­oi­keus sekä Euroo­pan ihmi­soi­keus­tuo­miois­tui­men (EIT) vii­me­ai­kai­set pää­tök­set liit­tyen kysy­myk­seen uskon­non­va­pau­desta) sekä laa­jem­min kysy­mystä uskon­nosta jul­ki­sessa tilassa.

Maa­lis­kuussa (8.3.2013) Leu­ve­nin kato­li­sen yli­opis­ton kano­ni­sen oikeu­den tie­de­kunta jär­jesti semi­naa­rin ”Mar­riage and reli­gious plu­ra­lism”, joka tar­kas­teli avio­liit­toon liit­ty­viä kysy­myk­siä euroop­pa­lai­sen uskon­nol­li­sen moni­muo­toi­suu­den kon­teks­tissa. Eri uskon­nol­li­sista taus­toista tule­vien ihmis­ten lisään­ty­nyt liik­ku­vuus joh­taa yhä useam­min tilan­tei­siin, joissa jou­du­taan rat­kai­se­maan kysy­myk­siä liit­tyen esi­mer­kiksi kan­sain­vä­li­siin tai moni­kult­tuu­ri­siin avio­eroi­hin ja monia­vioi­suu­teen. Semi­naa­rissa poh­dit­tiin muun muassa kysy­mystä siitä, mil­lai­sen juri­di­sen sekä sosi­aa­li­tur­vaa kos­ke­van ase­man monia­vioi­sen mus­li­mi­per­heen toi­sen ja kol­man­nen vai­mon tulisi saada Euroo­passa, jossa poly­ga­mialla ei ole viral­lista ase­maa. Tuli­siko uskonto ja vakau­mus huo­mioida parem­min osana seku­laa­ria lain­sää­dän­töä, ja kuinka tämä olisi käy­tän­nössä toteutettavissa?

Tämä kat­saus poh­jau­tuu pää­asiassa kah­dessa edellä mai­ni­tussa kon­fe­rens­sissa kuul­tui­hin esi­tyk­siin, joi­den poh­jalta tar­kas­te­len yleistä euroop­pa­laista uskon­nol­lista kon­teks­tia ja siinä esiin­ty­viä kon­kreet­ti­sia käy­tän­nön haas­teita. Tämän jäl­keen kes­ki­tyn tar­kas­te­le­maan avio­liit­toon liit­ty­viä kysy­myk­siä yhä moni­nais­tu­vam­massa euroop­pa­lai­sessa kon­teks­tissa, mikä haas­taa uudel­leen arvioi­maan ole­massa ole­vat rakenteet.

Lisään­tyvä uskon­nol­li­nen moni­muo­toi­suus Euroo­passa haas­taa kan­sal­li­set lainsäädännöt

Euroo­pan ihmi­soi­keus­tuo­miois­tuin (EIT, Stras­bourg) val­voo Euroo­pan neu­vos­ton ihmi­soi­keus­so­pi­muk­sen nou­dat­ta­mista 47 jäsen­val­tiossa.[3] Euroo­pan ihmi­soi­keus­so­pi­muk­sen yhdek­säs artikla pitää sisäl­lään oikeu­den ajatuksen-, oman­tun­non– ja uskon­non­va­pau­desta, joka käsit­tää muun muassa vapau­den vaih­taa uskon­toa tai uskoa ja tun­nus­taa uskon­to­aan tai uskoa yksin tai yhdessä jul­ki­sesti tai yksi­tyi­sesti. Artiklan mukaan ”hen­ki­lön vapau­delle tun­nus­taa uskon­to­aan tai usko­aan voi­daan aset­taa vain sel­lai­sia rajoi­tuk­sia, joista on sää­detty laissa ja jotka ovat vält­tä­mät­tö­miä demo­kraat­ti­sessa yhteis­kun­nassa ylei­sen tur­val­li­suu­den vuoksi, ylei­sen jär­jes­tyk­sen, ter­vey­den tai moraa­lin suo­jaa­mi­seksi, tai mui­den hen­ki­löi­den oikeuk­sien ja vapauk­sien tur­vaa­mi­seksi”. Kuka tahansa sopi­mus­val­tion yksi­tyis­hen­kilö voi­kin valit­taa Euroo­pan ihmi­soi­keus­tuo­miois­tui­meen koet­tu­aan kan­sal­li­sella tasolla tul­leensa lou­ka­tuksi ihmi­soi­keus­so­pi­muk­sessa tur­vat­tu­jen oikeuk­sien osalta sen jäl­keen, kun kaikki jäsen­val­tion vali­tus– ja oikeus­tur­va­kei­not on käytetty.

Uskon­nol­li­sen moni­muo­toi­suu­den muka­naan tuo­mista käy­tän­nön haas­teista tämän päi­vän Euroo­passa toi­mii esi­merk­kinä kysy­mys uskon­non tai uskon­nol­lis­ten sym­bo­lien, kuten hui­vin tai tur­baa­nin, käy­töstä työ­pai­kalla. Rajan­ve­toa käy­dään useim­missa tapauk­sissa yksit­täi­sillä työ­pai­koilla työn­te­ki­jän ja työ­nan­ta­jan välillä, mutta esi­mer­kiksi Bel­giassa, Tans­kassa, Sak­sassa, Rans­kassa, Hol­lan­nissa ja Iso-Britanniassa on ollut vireillä useam­pia oikeus­ta­pauk­sia. Näissä tapauk­sissa työn­te­ki­jä­puolta edus­ta­vat pää­asiassa vähem­mis­tö­us­kon­toi­hin kuu­lu­vat kuten mus­li­mit, sik­hit tai seit­se­män­nen päi­vän adven­tis­tit, mutta myös har­taat kris­ti­tyt. (Ali­dadi, 2012) EIT:n tam­mi­kuussa anta­mat Iso-Britanniaa kos­ke­vat pää­tök­set (15.1.2013) liit­ty­vät nel­jään kris­tit­tyyn työn­te­ki­jään, jotka koke­vat tul­leensa työ­nan­ta­jan syr­ji­miksi. EIT:n pää­tök­sen mukaan Bri­tish Airways oli syr­ji­nyt kris­tit­tyä työn­te­ki­jäänsä kiel­täes­sään häntä pitä­mästä ris­tiä työ­pai­kalla. EIT:n mukaan kol­messa muussa tapauk­sessa syr­jin­tää ei ollut tapah­tu­nut. Näissä tapauk­sissa työ­nan­taja oli kiel­tä­nyt sai­raan­hoi­ta­jaa pitä­mästä kau­la­rii­puk­sessa roik­ku­vaa ris­tiä, irti­sa­no­nut avio­liit­to­neu­vo­jan sen jäl­keen kun hän oli kiel­täy­ty­nyt anta­masta sek­su­aa­li­neu­von­taa homo­pa­rille sekä ran­kais­sut työn­te­ki­jää, joka oli kiel­täy­ty­nyt toi­mit­ta­masta samaa suku­puolta ole­vien sivii­li­vih­ki­mi­sen. Näi­den esi­merk­kien valossa myös perin­tei­set kris­til­li­set usko­muk­set ja arvot liit­tyen esi­mer­kiksi perin­tei­seen avio­liit­to­kä­si­tyk­seen tule­vat tänä päi­vänä haas­te­tuiksi samalla kun juri­di­set toi­mi­jat osal­lis­tu­vat sen mää­rit­te­lyyn, missä kul­kee raja uskon­non näky­vyy­destä jul­ki­sessa tilassa.

Jou­lu­kui­sen RELIGARE-konferenssin puheen­vuo­roissa nousi esille huoli vähem­mis­tössä ole­vien uskon­to­jen ja nii­den edus­ta­jien ase­masta Euroo­passa. Muun muassa sak­sa­lai­nen oikeus­tie­teen pro­fes­sori ja islam­tut­kija Mat­hias Rohe (Uni­ver­sity of Erlangen-Nuremberg) on sitä mieltä, että uskon­non­va­pau­teen liit­ty­vissä juri­di­sissa pää­tök­sissä vähem­mis­tö­us­kon­to­jen edus­ta­jat jää­vät liian usein auto­maat­ti­sesti hei­kom­man ase­maan. Hänen mukaansa käy­tän­nön tapauk­set osoit­ta­vat, että esi­mer­kiksi las­ten huol­ta­juus­kiis­toissa Jeho­van todis­ta­jat jää­vät auto­maat­ti­sesti enem­mis­tö­us­kon­toa edus­ta­van var­joon. Kon­fe­rens­sissa käy­tiin kes­kus­te­lua muun muassa siitä, toi­mi­vatko kan­sal­lis­ten tuo­miois­tuin­ten sekä EIT:n pää­tök­set itse asiassa enem­min­kin yksi­lön uskon­non vapautta rajoit­ta­vina pai­not­taes­saan krii­ti­koi­den mukaan pit­kälti jul­ki­sen tilan seku­laa­ria luon­netta. Kri­tiik­kiä osoi­tet­tiin myös sitä koh­taan, että pai­no­tet­taessa jul­ki­sen tilan seku­laa­ria luon­netta tapah­tuu se pit­kälti yksit­täi­sen uskon­non har­joit­ta­jan kus­tan­nuk­sella sen sijaan, että tar­kas­te­lun koh­teena oli­si­vat val­tion toi­men­pi­teet ja sen poh­ti­mi­nen, onko val­tio uskon­nol­li­sesti neut­raali vai ei (ks. myös esim. Slotte 2011). Oma kysy­myk­sensä on lisäksi se havainto, että vähem­mis­tö­jen edus­ta­jilla ei usein­kaan ole resurs­seja viedä asioita tuo­miois­tui­miin tai edes tie­toa omista oikeuk­sis­taan tai vel­vol­li­suuk­sis­taan, jol­loin tapauk­set jää­vät huomaamatta.

Semi­naa­rissa ita­lia­lai­nen oikeus­tie­teen pro­fes­sori Sil­vio Fer­rari (Uni­ver­sity of Milan) tar­kas­teli EIT:n pää­tök­siä liit­tyen ihmi­soi­keus­so­pi­muk­sen yhdek­sän­nen artiklan louk­kauk­siin. Hänen mukaansa eri mai­den välillä on suu­ria eroja niin vali­tus­ten kuin niitä kos­ke­vien EIT:n pää­tös­ten suh­teen, mikä osoit­taa sen, että val­tiot eivät suin­kaan ole neut­raa­leja toi­mi­joita. Fer­rari näkee, että uskon­to­jen ja uskon moni­nais­tu­vampi ja näky­vämpi läs­nä­olo euroop­pa­lai­sessa jul­ki­sessa tilassa kas­vat­taa jän­ni­tettä var­sin­kin, kun uskonto euroop­pa­lai­sessa jär­jes­tel­mässä perus­tuu pit­kälti näky­vään val­tion tukeen (uskon­non ope­tus kou­luissa, jul­ki­nen rahoi­tus jne.) tai­pu­muk­se­naan pit­kälti suo­sia perin­tei­siä uskon­toja. Samalla nimel­li­sesti seku­laa­rin lain­sää­dän­nön poh­jana toi­mi­vat jois­sain tapauk­sissa sel­keät kris­til­li­set peri­aat­teet, joista Rohe nosti esille per­heoi­keu­den, jossa etuoi­keu­te­tussa ase­maassa on useim­mi­ten perin­tei­nen kris­til­li­nen avio­liitto ja kes­kei­senä haas­teena muun muassa poly­ga­mi­aan, samaa suku­puolta ole­vien avio­liit­toon tai adop­tioon liit­ty­vät kysy­myk­set. Kyse rajan­ve­dosta tai syn­ty­västä konflik­tista liit­tyy­kin pää­sään­töi­sesti vähem­mis­tö­us­kon­toi­hin, joi­hin yhä useampi euroop­pa­lai­nen kuu­luu. Kun tar­kas­tel­laan vähem­mis­tö­us­kon­toi­hin kuu­lu­via, on huo­mat­tava, ettei kyse suin­kaan enää tämän päi­vän Euroo­passa ole ainoas­taan ensim­mäi­sen suku­pol­ven maa­han­muut­ta­jista tai ulko­maa­lai­sista vaan yhä useam­massa tapauk­sessa hen­ki­löistä, jotka ovat syn­ty­neet ja kas­va­neet Euroo­passa ja omaa­vat euroop­pa­lai­sen maan kansalaisuuden.

Tuo­reen Euro­ba­ro­met­rin mukaan samalla kuin yli puo­let euroop­pa­lai­sista (56%) on sitä mieltä, että uskon­toon tai uskoon liit­tyvä dis­kri­mi­naa­tio on har­vi­naista tai sitä ei esiinny ollen­kaan, on eri mai­den välillä havait­ta­vissa suu­ria eroja. Uskon­toon tai vakau­muk­seen perus­tu­vaa syr­jin­tää pitää yli puo­let vas­tan­neista ylei­senä Rans­kassa (66%), Bel­giassa (60%), Ruot­sissa (58%), Tans­kassa (54%), Hol­lan­nissa (51%) ja Iso-Britanniassa (50%). Suo­messa tätä mieltä on joka kol­mas (29%) ja  Lat­viassa sekä Tše­kin tasa­val­lassa vain 10 % vas­tan­neista. (Special Euro­ba­ro­me­ter 393, 49.) Eurooppa ei suin­kaan ole siis homo­gee­ni­nen täs­sä­kään suhteessa.

Kris­til­li­nen avio­liit­to­kä­si­tys perin­tei­sen euroop­pa­lai­sen avio­liit­to­kä­si­tyk­sen perustana

Avio­liitto ja käsi­tys per­heestä ovat Euroo­passa his­to­rial­li­sesti tar­kas­tel­tuna lin­kit­ty­neet kris­til­li­seen tra­di­tioon. Maa­lis­kuussa Leu­ve­nissa jär­jes­te­tyssä kon­fe­rens­sissa oikeus­tie­teen pro­fes­sori Nor­man Doe (Car­diff Uni­ver­sity) ver­taili kris­til­lis­ten kirk­ko­jen avio­liit­to­kä­si­tyk­siä. Kirk­ko­jen maa­il­man­neu­vos­ton näke­myk­sen mukai­sesti Doe jaot­teli kris­til­li­set kir­kot 22 uskon­to­kun­taan, joilla kul­la­kin on oma regu­la­tii­vi­nen jär­jes­tel­mänsä, joka vaih­te­lee kano­ni­sesta oikeu­desta kirk­ko­jär­jes­tyk­seen ja hal­lin­nol­li­siin ohjei­siin. Hänen mukaansa kris­ti­nus­kon pii­rissä voi­kin kat­soa val­lit­se­van oikeu­del­li­sen moni­nai­suu­den, joka kui­ten­kin avio­liit­toa kos­ke­vien sää­dös­ten osalta on pit­kälti yhte­nevä. Perin­tei­nen kris­til­li­nen avio­liitto näh­dään koko elä­män kes­tä­vänä mie­hen ja nai­sen väli­senä liit­tona, jonka Jumala on aset­ta­nut ja joka perus­tuu osa­puol­ten väli­seen kes­ki­näi­seen kiin­ty­myk­seen, joka voi joh­taa lisään­ty­mi­seen. Yhteistä eri kris­til­lis­ten uskon­to­kun­tien avio­liit­to­kä­si­tyk­sille Doen mukaan on muun muassa näke­mys avio­lii­ton alku­pe­rästä (juma­lal­li­nen), luonteesta/laadusta (nai­sen ja mie­hen väli­nen liitto), tar­koi­tuk­sesta (mm. kes­ki­näi­nen rak­kaus) sekä sen liit­ty­mi­nen jul­ki­seen litur­gi­seen juh­laan (mm. todis­ta­jien läsnä ollessa). Kirk­ko­jen väli­set juri­di­set erot liit­ty­vät pää­asiassa tun­nus­tus­kun­tien eri­lai­siin sään­töi­hin, joita ovat esi­mer­kiksi avio­lii­ton sakra­ment­ti­kä­si­tys sekä suh­tau­tu­mi­nen avio­lii­ton osa­puo­lena ole­vaan ei-jäseneen ja osa­puo­lille annet­ta­vien ohjei­den sisältöön.

Doen mukaan kris­til­lis­ten tun­nus­tus­kun­tien kes­kuu­dessa on kas­va­vassa mää­rin laa­dittu sään­töjä eri kris­til­lis­ten tun­nus­tus­kun­tien väli­sille seka-avioliitoille. Täl­lai­set plu­ra­lis­ti­set avio­lii­tot näh­dään useim­missa tapauk­sissa kui­ten­kin poik­keuk­sina suh­teessa ylei­siin avio­liit­toa kos­ke­viin sään­töi­hin. Doen mukaan vii­mei­sen parin sadan vuo­den aikana kris­til­li­sen avio­lii­ton rin­nalle on Euroo­passa omak­suttu sivii­lia­vio­liitto, johon ei kuulu uskon­nol­li­sia kom­po­nent­teja. Tänä päi­vänä Euroo­passa val­lit­see­kin juri­di­nen moni­nai­suus uskon­nol­li­sen avio­lii­ton tun­nus­ta­mi­sen suh­teen. Käy­tän­nössä Euroo­pan maat voi­daan jakaa kol­meen kate­go­ri­aan sen mukaan, kuinka kan­sal­li­nen lain­sää­däntö suh­tau­tuu kris­til­li­seen tai yli­päänsä uskon­nol­li­seen avio­liit­toon. Ensim­mäi­sen kate­go­rian muo­dos­ta­vat ne maat, joissa avio­pari voi valita sivii­li­vih­ki­mi­sen tai kir­kol­li­sen vih­ki­mi­sen väliltä. Täl­löin val­tio siis tun­nus­taa uskon­nol­li­sen avio­liit­to­se­re­mo­nian, jonka myötä muo­dos­tuu jul­ki­nen sivii­li­sääty (mm. Tanska, Irlanti, Ruotsi, Kypros, Liet­tua). Toi­seen kate­go­ri­aan kuu­lu­vat ne maat, joissa val­tio tun­nus­taa kato­li­set avio­lii­tot samalla kun mui­den uskon­to­jen toi­mit­ta­mat vih­ki­mi­set tun­nus­te­taan vasta siinä vai­heessa, kun siviilivihkiminen/rekisteröinti on suo­ri­tettu (mm. Espanja, Ita­lia, Puola, Slo­va­kia). Kol­man­nen kate­go­rian maat eivät tun­nusta uskon­nol­lista avio­liit­toa ollen­kaan, mutta saat­ta­vat sal­lia sivii­lia­vio­liit­toa seu­raa­van uskon­nol­li­sen sere­mo­nian (mm. Ranska, Saksa, Itä­valta, Bul­ga­ria). Osassa näitä maita saa­te­taan rikos­laissa tuo­mita uskon­nol­li­set avio­liit­to­toi­mi­tuk­set, jos ne toi­mi­te­taan ennen siviilivihkimystä.

Perin­tei­nen avio­liit­to­kä­si­tys haas­tet­tuna uskon­nol­li­sesti moni­muo­toi­sessa Euroopassa

Eri­lais­ten per­he­muo­to­jen lisään­ty­mi­nen Euroo­passa (yksin­huol­ta­jat, uusio­per­heet, samaa suku­puolta ole­vien per­heet, adop­tio­per­heet jne.) on haas­ta­nut perin­tei­set kris­til­li­set avio­liitto– ja per­he­kä­si­tyk­set. Samaa suku­puolta edus­ta­vien pari­suh­tei­den rekis­te­röinti sekä mah­dol­li­suus samaa suku­puolta ole­vien liit­toi­hin aiheut­taa huolta ennen kaik­kea nii­den kes­kuu­dessa, joi­den oma avio­liit­to­kä­si­tys perus­tuu perin­tei­seen kris­til­li­seen käsi­tyk­seen mie­hen ja nai­sen väli­sestä lii­tosta. Uuden­lais­ten per­he­muo­to­jen lisäksi toi­nen kes­kei­nen tekijä, joka haas­taa perin­tei­set käsi­tyk­set, on toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­nen Euroop­paan koh­dis­tu­nut muut­to­liike ja ihmis­ten lisään­ty­nyt liik­ku­vuus, minkä myötä moni­kult­tuu­ri­set per­heet sekä esi­mer­kiksi monia­vioi­suus ovat nous­seet kes­kus­te­lua­gen­dalle. Rohen mukaan tänä päi­vänä joka vii­des Sak­sassa sol­mit­tava avio­liitto voi­daan mää­ri­tellä kan­sain­vä­li­seksi. Esi­mer­kiksi mus­li­meja, joi­den avio­liitto– ja per­he­kä­si­tyk­set poh­jau­tu­vat uskon­nol­li­seen lakiin (sha­ria), arvioi­daan tällä het­kellä ole­van Länsi-, Keski– ja Pohjois-Euroopassa noin 10–15 mil­joo­naa (esim. Rohe 2010, 23).[4]

Isla­mi­lai­nen laki kehot­taa mus­li­meja avioi­tu­maan, mutta kuten Rohe koros­taa, on kyseessä parin väli­nen maal­li­nen sivii­li­so­pi­mus (nikā tai zawāj), joka sol­mi­taan kah­den todis­ta­jan läsnä ollessa eikä sillä ole sakraa­lia luon­netta. Usein van­hem­mat toi­mi­vat välit­tä­jinä ja suku­lai­sille sekä ystä­ville jär­jes­te­tään juh­la­ti­lai­suus. Sun­ni­pe­rin­teessä (noin 90% mus­li­meista) vai­mon avioi­tu­mi­sikä on vähin­tään yhdek­sän vuotta ja mie­hen 12 vuotta. Rohen mukaan vii­me­ai­kai­sen kehi­tyk­sen myötä avioi­tu­mi­sikä on nous­sut, ja jois­sa­kin tapauk­sissa kes­ki­mää­räi­nen avioi­tu­mi­sikä isla­mi­lai­sissa maissa on jopa kor­keampi kuin osassa euroop­pa­lai­sia maita. Syitä tähän on useita, mutta jois­sa­kin tapauk­sissa tämä on seu­rausta muun muassa mie­hen kyvyt­tö­myy­destä mak­saa perin­tei­nen huo­men­lahja (mahr tai adāq). Huo­men­lahja on useim­mi­ten tietty summa rahaa, joka eri­tyi­sesti avio­ero­ti­lan­teessa on tar­koi­tettu vai­mon tueksi.

Isla­mi­lai­seen avio­liit­toon liit­tyy voi­mak­kaasti pat­riar­kaa­li­sen perin­teen yllä­pito, jossa puo­li­soilla on sel­keät roo­lit. Mies on per­heen pää ja hänen vel­vol­li­suu­te­naan on huo­leh­tia vai­mon ela­tuk­sesta ja yllä­pi­dosta (nafaqa) ja nai­sen teh­tä­vänä on huo­leh­tia kodista sekä olla kuu­liai­nen avio­mies­tään koh­taan (āʿa). Jos avio­mies ei kykene suo­riu­tu­maan ela­tus­teh­tä­väs­tään, on vaimo lain mukaan oikeu­tettu eroa­maan mie­hes­tään. Muita nai­sen avio­eron (tafrīq) mah­dol­lis­ta­via teki­jöitä ovat muun muassa mie­hen pit­kä­ai­kai­nen pois­saolo (1–18 vuotta), impo­tenssi, vakava sai­raus ja päih­tei­den käyttö. Mies ei tar­vitse var­si­naista syytä avio­eroon (alāq) ja hänen koh­dal­laan riit­tää, että hän tois­taa ero­pyyn­nön kol­mesti ilman että vaimo edes vält­tä­mättä kuu­lee sitä. Rohen mukaan tänä päi­vänä on nous­sut esille tapauk­sia, joissa mies on eron­nut vai­mos­taan teks­ti­vies­tin väli­tyk­sellä. Useam­massa tämän päi­vän isla­mi­lai­sessa maassa vaa­di­taan kui­ten­kin avio­eron viral­li­nen doku­men­tointi ja esi­mer­kiksi Tuni­siassa avio­ero astuu voi­maan, kun tuo­miois­tuin on teh­nyt viral­li­sen avio­ero­pää­tök­sen. Ero­ti­lan­teessa vai­molle voi­daan mak­saa ela­tus­mak­sua (mutʿa, matāʿ), mutta käy­tän­nössä useissa tapauk­sissa, eri­tyi­sesti köy­hem­missä isla­mi­lai­sissa maissa, puo­li­solla ei ole talous­ti­lan­teesta joh­tuen varaa ela­tus­mak­sun mak­sa­mi­seen. Vaikka isla­mi­lai­sessa kult­tuu­rissa avio­ero on mah­dol­li­nen, pää­dy­tään sii­hen useim­mi­ten vasta äärim­mäi­sissä tilan­teissa. Avio­eron sosi­aa­li­set seu­rauk­set, kas­vo­jen mene­tys tai yli­päänsä lojaa­li­suus per­heelle, joka tar­koit­taa laa­jen­net­tua per­he­kä­si­tystä län­si­mai­seen näke­myk­seen ver­rat­tuna, pitää avio­pa­rit yhdessä. Rohen mukaan uuden­lai­nen ilmiö ovat esi­mer­kiksi tapauk­set, joissa kris­ti­nus­kon van­ha­kan­tai­sesta kop­ti­lai­suu­den muo­dosta on kään­nytty mus­li­meiksi, jotta avio­ero olisi mah­dol­li­nen. Eron astut­tua voi­maan on palattu takai­sin kop­ti­lai­suu­den piiriin.

Muita isla­mi­lai­seen avio­liit­toon liit­ty­viä käsi­tyk­siä ovat muun muassa monia­vioi­suus (taʿaddud az-zaujāt), jossa mie­hellä on Koraa­nin mukaan mah­dol­li­suus enin­tään nel­jään avio­vai­moon edel­lyt­täen, että kukin vai­moista saa yhden­ver­tai­sen koh­te­lun. Esi­mer­kiksi Tuni­siassa monia­vioi­suus on kui­ten­kin laissa kiel­letty, mitä perus­tel­laan sillä, että useam­paa vai­moa on mah­do­tonta koh­della yhden­ver­tai­sesti. Muita isla­mi­lai­sen avio­liit­to­kä­si­tyk­sen piir­teitä ovat muun muassa pak­koa­vio­liitto (zawāj al-jabr), joka ei ole kui­ten­kaan sal­littu enää useissa maissa, mutta jota käy­te­tään isla­mi­lai­sessa perin­teessä muun muassa tilan­teissa, joissa pari on jää­nyt kiinni esia­viol­li­sesta sek­si­suh­teesta. Isla­min mukaan sek­sie­lämä kuu­luu vain avio­liit­toon. Lisäksi laissa on mää­ri­telty tila­päi­nen avio­liitto (khulʿ), jonka vähim­mäis­kesto voi olla yksi tunti ja jota käy­te­tään jos­sain tapauk­sissa pros­ti­tuu­tion peit­teenä. Avio­liitto mus­li­mi­vai­mon ja ei-muslimimiehen välillä ei teo­reet­ti­sesti ole mah­dol­lista, mutta käy­tän­nön tapauk­sia on ole­massa mm. Maro­kosta sekä Tuni­siasta. Sen sijaan mus­li­mi­mies voi avioi­tua sel­lai­sen ei-muslimin kanssa, joka edus­taa ”kir­jan kan­soja”. Samaa suku­puolta ole­vien avio­lii­tot eivät tule kyseeseen.

Tämän päi­vän Euroo­passa ulko­mailla sol­mi­tut tai pure­tut avio­lii­tot sekä tapauk­set liit­tyen maa­han­muut­ta­ja­per­hei­siin ovat perin­tei­sesti kuu­lu­neet kan­sain­vä­li­sen yksi­tyi­soi­keu­den pii­riin, joka tut­kii rajat ylit­tä­viä oikeus­suh­teita. Bel­gia­lai­sen oikeus­tie­teen sekä ant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­rin Marie-Claire Foblet­sin (nyk. joh­taja, Max Planck Ins­ti­tute for Social Anth­ro­po­logy) mukaan yhä useam­min tämän päi­vän Euroo­passa kyse on kui­ten­kin jopa kol­man­nen tai nel­jän­nen suku­pol­ven maa­han­muut­ta­jista, jotka ovat asuin­maansa kan­sa­lai­sia ja joi­den juri­di­nen asema perus­tuu kan­sain­vä­li­sen yksi­tyi­soi­keu­den sijaan asuin­maan kan­sal­li­seen lain­sää­dän­töön, joka ei huo­mioi ollen­kaan tai huo­mioi vain hyvin rajoit­tu­neesti hen­ki­lön uskon­nol­li­sen vakau­muk­sen. Foblets näkee, että tämä on syn­nyt­tä­nyt uuden­lai­sen dua­lis­ti­sen tilan­teen Euroop­paan, jossa eri­tyi­sesti osa mus­li­meista aset­taa ja yllä­pi­tää vie­ras­pe­räi­siä uskon­nol­li­sia nor­meja asuin­maansa juri­di­sen jär­jes­tel­män rin­nalla, mikä muun muassa hei­ken­tää hei­dän integroi­tu­mis­taan ja sopeu­tu­mis­taan yhteis­kun­taan. Foblet­sin mukaan sosio­lo­gian käsite ”trans­na­tio­naa­li­suus” kuvaa osaa näistä ihmi­sistä, jotka monesti eivät edes tiedä, mitkä kan­sal­li­set lait kos­ke­vat heitä, jotta esi­mer­kiksi avio­liitto tai avio­ero olisi juri­di­sesti pätevä kysei­sessä asuin­maassa. Tämä syn­nyt­tää useita vai­keita käy­tän­nön tilan­teita ja ongelmia.

Vaih­toeh­toi­sia mal­leja uskon­non huo­mioi­mi­seksi osana lainsäädäntöä

Foblet­sin mie­lestä tämän päi­vän Euroo­passa tur­vau­du­taan liian usein argu­ment­tiin, jonka mukaan uusien uskon­nol­lis­ten, ei-perinteisten uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen tulee ilman muuta toi­mia samoin kuin kaik­kien perin­teis­ten­kin uskon­to­jen ja hyväk­syä lain ja uskon­non erot­ta­mi­nen toi­sis­taan. Foblet­sin esit­tää, että voi­tai­siin vaih­toeh­toi­sesti har­kita kol­mea eri­laista oikeu­del­lista rat­kai­su­mal­lia. Ensin­nä­kin mah­dol­li­suu­tena olisi uskon­nol­lis­ten sään­tö­jen sisäl­lyt­tä­mi­nen osaksi kan­sal­lista yksi­tyi­soi­keutta (esim. isla­mi­lai­sen per­he­lain ja avio­liit­to­so­pi­muk­sen osalta). Toi­sin sanoen uskon­nol­li­nen ulot­tu­vuus tuo­tai­siin osaksi seku­laa­ria lakia, mikä lisäisi ihmis­ten auto­no­miaa sekä toisi parem­paa oikeus­tur­vaa ennen kaik­kea hei­kom­malle osa­puo­lelle. Foblets kui­ten­kin toteaa, että isla­mi­lai­nen per­heoi­keus on hyvin haas­tava kysy­mys eikä sen sovel­ta­mi­nen suku­puol­ten väli­seen tasa-arvoon ja uskon­to­jen syr­ji­mät­tö­myy­teen perus­tu­vissa kan­sal­li­sissa lain­sää­dän­nöissä ole yhtä help­poa kuin esi­mer­kiksi tänä päi­vänä isla­mi­lai­seen lakiin perus­tu­van pank­ki­toi­min­nan sovel­ta­mi­nen vaik­kapa Iso-Britanniassa. Toi­sena mah­dol­li­suu­tena olisi per­heitä kos­ke­vissa kan­sain­vä­li­sissä yksi­tyi­soi­keu­del­li­sissa tapauk­sissa sal­lia osa­puo­lille mah­dol­li­suus jous­ta­vam­min valita (auto­nomy of the will), sovel­le­taanko koko­nai­suu­des­saan asuin­maan val­tion lakia vai läh­tö­maan uskon­nol­li­seen lakiin perus­tu­vaa lakia. Tällä lie­ven­net­täi­siin sivu­vai­ku­tuk­sia, jotka liit­ty­vät sii­hen, että asuin­pai­kan otta­mi­nen ylei­seksi sään­nöksi voi olla teo­reet­tista ja riit­tä­mä­töntä. Vii­me­vuo­sina useissa Euroo­pan maissa on kan­sain­vä­li­sessä yksi­tyi­soi­keu­dessa tar­jottu täl­laista mah­dol­li­suutta toi­sen­lai­seen lähes­ty­mis­ta­paan. Tämä malli ei kui­ten­kaan tar­joa rat­kai­sua niissä tapauk­sissa, joissa hen­kilö on esi­mer­kiksi kään­ty­nyt mus­li­miksi ja jolla ei ole juri­dista oikeutta kan­sain­vä­li­seen lakiin. Samalla Foblet­sin mukaan on aiheel­lista kysyä, onko suo­ta­vaa tehdä ”trans­na­tio­naa­li­set” per­he­ti­lan­teet edel­leen yksin­omai­sesti riip­pu­vai­siksi pää­tök­sistä, jotka teh­dään osana kan­sain­vä­listä yksi­tyi­soi­keutta. Kol­man­tena mah­dol­li­suu­tena olisi tur­vau­tu­mi­nen uskon­nol­li­seen sovit­te­luun tie­tyn­tyyp­pi­sissä per­he­rii­doissa. Tästä on koke­muk­sia eri­tyi­sesti Bri­tan­niasta, jossa mus­li­mien sovit­te­lu­tuo­miois­tuin (MAT — Mus­lim Arbit­ra­tion Tri­bu­nal) on viral­lis­tettu ja se tar­joaa pal­ve­luita mus­li­meille konflik­tin­rat­kai­su­ti­lan­teissa samalla kun se toi­mii kan­sal­li­sen lain val­von­nan alai­suu­dessa. Foblet­sin mukaan on erit­täin tär­keää seu­rata MAT:n toi­min­nan muka­naan tuo­mia tulok­sia ja poh­tia sen mah­dol­li­suuk­sia toi­mia myös mui­den Euroo­pan mai­den sosiaalis-kulttuurisissa konteksteissa.

Lopuksi

RELIGARE-konferenssissa esiin­ty­neen Euroo­pan neu­vos­ton nor­ja­lai­sen pää­sih­tee­rin Thorbjørn Jaglan­din mukaan neljä kym­me­nestä euroop­pa­lai­sesta ajat­te­lee, että Euroo­pan ulko­puo­lelta suun­tau­tuva maa­han­muutto ei hyö­dytä Euroop­paa. Tämä syn­nyt­tää aggres­siota, joka tulee osata hoi­taa oikein. Samalla maa­han­muutto syn­nyt­tää uuden­lai­sia kysy­myk­siä ja ongel­mia. Rohe näkee, että uutena ilmiönä Euroo­passa on esi­mer­kiksi nuor­ten mus­li­mi­pa­rien kes­kuu­dessa ilme­nevä kiin­nos­tus avioi­tua juri­di­sen toi­mi­tuk­sen sijaan vain uskon­nol­li­sessa mie­lessä vält­tääk­seen juri­di­set seu­rauk­set, mutta teh­däk­seen van­hem­pansa tyy­ty­väi­siksi. Täl­lai­set epä­vi­ral­li­set lii­tot eivät takaa oikeus­tur­vaa mah­dol­li­sesti hei­kom­paan ase­maan jou­tu­valle osa­puo­lelle vaik­kapa ero­ti­lan­teessa. Rohe pitää myös mah­dol­li­sena, että seu­raa­van kym­me­nen vuo­den kuluessa EIT tulee käsit­te­le­mään ensim­mäistä ker­taa myös poly­ga­miaa kos­ke­via tapauk­sia. Maa­han­muutto ja kult­tuu­ri­nen sekä uskon­nol­li­nen moni­muo­toi­suus ovat arkea tämän päi­vän ja tule­vai­suu­den Euroo­passa, mikä näi­den esi­merk­kien valossa aset­taa haas­teita ole­massa ole­ville raken­teille ja tar­vetta nii­den uudel­leen arvioimiseksi.

Kir­jal­li­suus:

Ali­dadi, Katay­oun
2012 A com­pa­ra­tive legal study addres­sing reli­gious or belief disc­ri­mi­na­tion in emplo­y­ment and rea­so­nable accom­mo­da­tions for emplo­yees’ reli­gious or phi­lo­sop­hical beliefs or prac­tices. RELIGARE Policy Brief No. 1, May 2012. Luet­ta­vissa: http://www.religareproject.eu/content/comparative-legal-study-addressing-religious-or-belief-discrimination-employment-and

Euroo­pan neu­vos­ton synty ja kehi­tys
2013 Suo­men pysy­vät edus­tusto Euroo­pan neu­vos­tossa, Stras­bourg. http://www.finlandcoe.fr/public/default.aspx?nodeid=35773&contentlan=1&culture=fi-FI (11.3.2012)

Rohe, Mat­hias
2010 Islam and the Law in Europe. Orient II/2010. Ger­man Jour­nal for Poli­tics, Eco­no­mics and Cul­ture of the Middle East. Ger­man Orient-Foundation-German Orient-Institute: Ber­lin, 23–36.

Slotte, Pamela
2011 What Is a Man if He Has Words But Has No Deeds? Some Remarks on the Euro­pean Con­ven­tion of Human Rights. - Niek Bruns­veld and Roger Trigg (eds.), Ars Dis­pu­tandi Supple­ment Series. Reli­gion in the Public Sphere, 259–271. Volume 5, 2011. Luet­ta­vissa: http://adss.library.uu.nl/index.html

Special Euro­ba­ro­me­ter 393.
2012 Disc­ri­mi­na­tion in the EU in 2012. Euro­pean Com­mis­sion
http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/ebs/ebs_393_en.pdf (2.1.2013)

Viit­teet

[1] Anu Hei­no­nen toi­mii kevät­lu­ku­kau­den 2013 vie­rai­le­vana jatko-opiskelijana Leu­ve­nin kato­li­sen yli­opis­ton (KU Leu­ven) kano­ni­sen oikeu­den tie­de­kun­nassa, joka kes­kit­tyy kano­ni­sen lain, uskon­to­la­kien sekä uskon­non ja val­tion suh­teen ope­tuk­seen ja tutkimukseen.

[2] Reli­gious Diver­sity and Secu­lar Models in Europe — Inno­va­tive Approac­hes to Law and Policy (RELIGARE) –pro­jek­tin sivut, joilla lisä­tie­toa kon­fe­rens­sista, löy­ty­vät osoit­teesta: http://www.religareproject.eu/

Hank­kee­seen on osal­lis­tu­nut 13 yli­opis­toa ja tut­ki­mus­lai­tosta EU-jäsenmaista sekä Tur­kista. Hank­keen aikana syn­ty­nei­siin tut­ki­mus­tu­lok­siin perus­tu­vat poli­tii­kan suo­si­tuk­set EU:lle tul­laan jul­kai­se­maan kevään 2013 aikana ko. nettisivuilla.

[3] Euroo­pan neu­vos­ton ihmi­soi­keus­so­pi­muk­sen ovat alle­kir­joit­ta­neet seu­raa­vat 47 maata (tilanne 2012): EU27, Norja, Turkki, Islanti, Sveitsi, Liech­tens­tein, San Marino, Andorra, Alba­nia, Mol­dova, Make­do­nia, Ukraina, Venäjä, Kroa­tia, Geor­gia, Arme­nia, Azer­baidžan, Bos­nia ja Hert­se­go­vina, Ser­bia, Monaco ja Mon­te­negro. Tark­kai­li­ja­val­tioita ovat lisäksi Vati­kaani, Yhdys­val­lat, Kanada, Japani, Mek­siko, Israel. Ks. tar­kem­min: Euroo­pan neu­vos­ton synty ja kehitys

[4] On huo­mioi­tava, että tämän luvun ulko­puo­lelle jää­vät muun muassa Länsi-Balkanin, Bul­ga­rian, Krei­kan ja Kyprok­sen mus­li­mit. Mah­dol­li­nen Tur­kin EU-jäsenyys muut­taisi euroop­pa­laista uskon­to­kart­taa tuo­den muka­naan rei­lun 70 mil­joo­naa muslimia.