Lectio praecursoria. Cultural Diversity, Social Cohesion, Religion: Core Values and Educational Policies in Four European Nations

Download PDF

Timo Hima­nen
Turun yliopisto

Yllä ole­vassa kuvassa on taval­li­nen suo­ma­lais­perhe. Per­heen van­hem­milla on sel­keä käsi­tys siitä, mikä hei­dän elä­mäs­sään on tär­keää ja mitkä arvot ohjaa­vat hei­dän valin­to­jaan. He halua­vat välit­tää käsi­tyk­sensä hyvästä elä­mästä lap­sil­leen. Tähän heillä on täysi oikeus. Ei-totalitaarisessa, libe­ra­lis­ti­sessa val­tiossa jokai­nen van­hempi voi kas­vat­taa lap­sensa hyväksi kat­so­mal­laan tavalla olet­taen että kas­va­tus on asianmukaista.

Yhteis­kun­taa, jossa kuvan esi­merk­ki­perhe asuu, voi­daan luon­neh­tia moni­kult­tuu­ri­seksi, moniet­ni­seksi tai monius­kon­toi­seksi. Näin on asian­laita kaik­kien län­ti­sen Euroo­pan val­tioi­den koh­dalla. Nämä ovat olleet moni­kult­tuu­ri­sia jo vuo­si­kym­me­niä, osa jopa vuo­si­sa­toja. Kui­ten­kin vasta 1960-luvulla alka­nut laaja maa­han­muutto Euroo­pan ulko­puo­lelta on teh­nyt Euroo­pasta näky­väm­min monikulttuurisen.

Eräs moni­kult­tuu­rista yhteis­kun­taa mää­rit­tävä piirre on asuk­kai­den eriä­vät käsi­tyk­set hyvästä elä­mästä, oikeasta ja vää­rästä ja siitä, mitkä käy­tän­teet ovat asian­mu­kai­sia ja hyväk­syt­tä­viä. Eten­kin uskon­toon liit­ty­vät tavat ja arvot ovat aiheut­ta­neet kan­sa­lais­ten välille jän­nit­teitä. Jot­kin uskon­nol­li­set ryh­mät eivät esi­mer­kiksi kun­nioita suku­puol­ten välistä tasa-arvoa tai yksi­lön oikeutta itse­näi­sesti valita omat arvonsa. Eri­tyi­sesti islam lei­ma­taan usein jul­ki­suu­dessa län­si­mais­ten arvo­jen vas­tai­seksi uskonnoksi.

Voi­daan kysyä, miten val­tion tulisi suh­tau­tua täl­lai­seen tilan­tee­seen: Missä mää­rin val­tio­val­lalla on oikeus puut­tua kult­tuu­ri­siin tapoi­hin? Missä mää­rin ihmi­sillä tulisi olla oikeus elää omaa, hyväksi kat­so­maansa elä­män­ta­paa? Kysy­mys kos­kee myös kou­luo­pe­tusta: kou­lussa annet­tava ope­tus ei aina ole yhte­ne­väi­nen van­hem­pien vakau­muk­sen kanssa. Väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­ses­sani olen vii­tan­nut tosia­si­aan, jonka mukaan tie­tyt maa­han­muut­ta­ja­van­hem­mat pel­kää­vät las­tensa saa­van lii­kaa län­si­mai­sia vai­kut­teita. He haluai­si­vat, että myös ope­tus olisi koti­kas­va­tuk­sen arvo­poh­jan mukaista.

Vuo­den 2001 terrori-iskut vai­kut­ti­vat nega­tii­vi­sesti enem­mis­tön asen­tei­siin tiet­tyjä uskon­nol­li­sia vähem­mis­töjä koh­taan. Esi­mer­kiksi Bri­tan­niassa tapah­tu­man jäl­keen mus­li­mit, hin­dut ja sik­hit ovat saa­neet osak­seen enem­män rasis­tista käy­töstä kuin ennen. Näyt­tä­kin siltä, ettei rau­han­omai­nen yhtei­selo eri kult­tuu­rien edus­ta­jien kes­ken ole itses­tään­sel­vyys. Yllä mai­ni­tut ongel­mat ja niille tar­jo­tut rat­kai­sut ovat toi­mi­neet tut­ki­muk­seni motivaationa.

Tut­ki­muson­gel­mat

Tut­ki­muk­ses­sani olen arvioi­nut moni­kult­tuu­ri­suu­den hal­lit­se­mi­seksi kehi­tet­tyjä stra­te­gioita Iso-Britannian, Hol­lan­nin, Ruot­sin ja Tans­kan koh­dalla. Aihetta olen lähes­ty­nyt ana­ly­soi­malla hal­li­tus­ten lin­jauk­sia sekä arvo– ja uskon­non­ope­tusta ohjaa­via asia­kir­joja. Lisäksi olen pyr­ki­nyt vas­taa­maan kysy­myk­seen, mikä on uskon­non paikka nyky­päi­vän euroop­pa­lai­sessa yhteis­kun­nassa. Euroo­passa uskonto on perin­tei­sesti rajattu kan­sa­lais­ten yksi­tyi­seksi asiaksi. Tämä siksi, ettei­vät uskon­toon miel­le­tyt epä­ra­tio­naa­li­set aja­tuk­set tai näke­myk­set vai­kut­taisi esi­mer­kiksi poliit­ti­siin päätöksiin.

Tut­ki­muk­sen sosi­aa­li­nen viitekehys

Olen tut­ki­muk­ses­sani huo­mioi­nut muu­ta­man euroop­pa­lai­siin yhteis­kun­tiin vai­kut­ta­van sei­kan tai ilmiön. Ensin­nä­kin, Euroo­pan Unioni on viime vuo­si­kym­me­nellä mää­ri­tel­lyt yhtei­siä peri­aat­teita jäsen­mai­densa maa­han­muut­ta­jien inte­graa­tiolle. Peri­aat­teissa koros­te­taan, ettei inte­graa­tion tule perus­tua ainoas­taan yhteis­kun­nan hyö­dyn mak­si­moi­mi­seen, vaan myös maa­han­muut­ta­jien int­res­sit on otet­tava huo­mioon. Toi­seksi, moni­kult­tuu­ri­sen luon­teensa vuoksi Euroo­pan val­tioilla on yhä vai­keampi yllä­pi­tää yhteen­kuu­lu­vuu­den ja soli­daa­ri­suu­den tun­netta kan­sa­lais­tensa välillä.

On myös huo­mat­tava, ettei­vät kan­sa­kun­nan kol­lek­tii­vi­set sym­bo­lit, osana sen pyhää his­to­riaa enää voi yhdis­tää kaik­kia kan­sa­lai­sia, koska eten­kin maa­han­muut­ta­jilla on vai­kea miel­tää sym­bo­leja omik­seen. Voi­daan­kin sanoa, että kan­sa­lai­sia yhdis­tä­vät siteet ovat viime vuo­si­kym­me­ninä heikentyneet.

Seku­la­ri­saa­tion vuoksi Euroo­pan val­tiot eivät voi myös­kään enää yllä­pi­tää uskon­nol­lista muis­ti­aan. On kui­ten­kin väi­tetty, että juuri tämä uskon­nol­li­nen, kol­lek­tii­vi­nen muisti on toi­mi­nut kan­sa­kun­tien perus­tana vuo­si­sa­toja. Myös tämä on vähen­tä­nyt yhte­ne­väi­syy­den tun­netta kan­sa­lais­ten välillä.

Mitä tulee kysy­myk­seen uskon­non pai­kasta, voi­daan todeta, että Euroo­passa on viime vuo­sina tapah­tu­nut uskon­non pur­kau­tu­mista yhteis­kun­nan jul­ki­selle alu­eelle aina­kin kol­messa mie­lessä. Ensin­nä­kin islam uskon­tona kysee­na­lais­taa käsi­tyk­sen, jonka mukaan uskon­non ei tulisi vaikut-taa yhteis­kun­nan jul­ki­sella alu­eella. Islam ei tun­nista aja­tusta uskon­nosta vain yksi­lön hen­ki­lö­koh­tai­sena asiana. Toi­seksi, vaikka 1970 ja 80-luvuilla sosio­lo­gien olet­tama oli, että uskon­non vai­ku­tus yhteis­kun­nissa alati heik­ke­nee, näyt­tää siltä, että joi­den­kin val­tioi­den puut­tu­mi­nen uskon­nol­lis­ten sym­bo­lien esillä oloon, on lisän­nyt jul­kista kes­kus­te­lua uskon­non oikeasta paikasta.

Näi­den lisäksi on huo­mat­tava, että uskon­non paik­kaan liit­ty­vät kysy­myk­set ovat perus­ta­via etni-syyden sekä yksi­löl­li­sen ja kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin kan­nalta. Uskonto on myös olen­nai­nen tekijä puhut­taessa kan­sa­lais­ten tasa-arvoisesta ja oikeu­den­mu­kai­sesta koh­te­lusta nyky­ajan monius­kon­toi­sissa yhteiskunnissa.

Tut­ki­muk­sen teo­reet­ti­nen viitekehys

Tut­ki­muk­seni teo­reet­ti­sen vii­te­ke­hyk­sen muo­dos­taa kah­den viime vuo­si­kym­me­nen aikana yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fian pii­rissä käyty kes­kus­telu oikeu­den­mu­kai­sesta yhteis­kun­nasta. Kes­kus­te­lun kaksi kes­keistä kysy­mystä ovat, miten taa­taan yhteis­kun­ta­rauha eri kat­so­muk­sia kan­nat­ta­vien kan­sa­lais­ten välillä ja kuinka kan­sa­lais­ten väli­sen tasa-arvon pitäisi toteutua.

Kysy­mystä yhteis­kun­ta­rau­han yllä­pi­tä­mi­sestä, olen lähes­ty­nyt ame­rik­ka­lai­sen filo­so­fin John Rawl­sin teo­rialla oikeu­den­mu­kai­sesta yhteis­kun­nasta. Rawl­sin teo­ria perus­tuu aja­tus­ko­kei­luun, hypo­teet­ti­seen pää­tök­sen­te­ko­ti­lan­tee­seen, joka tapah­tuu tie­tä­mät­tö­myy­den ver­hon takana. Rawls kysyy, mitkä peri­aat­teet ihmi­set valit­si­si­vat yhteis­kun­nan joh­ta­viksi arvoiksi, mikäli he eivät etu­kä­teen tie­täisi omaa suku­puol­taan, sosi­aa­lista ase­maansa ja olen­nai­sesti omaa käsi­tys­tään hyvästä elä­mästä. Toi­sin sanoen, min­kä­lai­set peri­aat­teet ihmi­nen valit­sisi, mikäli ei tie­täisi tuli­siko hän ole­maan nai­nen, mies, kato­li­nen pappi, hippi, juppi, punk­kari, ateisti jne.

Rawl­sin mukaan täl­lai­sessa tilan­teessa jär­ke­vät ihmi­set var­mis­tai­si­vat oikeu­den elää juuri sel­laista elä­mää, jonka he kat­so­vat arvok­kaaksi. Jär­ke­vät ihmi­set ymmär­täi­si­vät, että ainoas­taan libe­ra­lis­ti­set peri­aat­teet takai­si­vat tämän mah­dol­li­suu­den kai­kille. Siksi he hyväk­syi­si­vät nämä arvot yhteis­kun­nan toi­min­taa joh­ta­viksi peri­aat­teiksi, vaikka eivät ehkä pitäi­si­kään niitä tavoi­tel­ta­vina omassa elä­mäs­sään. Rawl­sin teo­ria perus­tuu ratio­naa­li­suu­teen ja puolueettomuuteen.

Kysy­mystä kan­sa­lais­ten tasa-arvoisesta koh­te­lusta on työs­säni lähes­tytty argu­men­tilla, jonka mukaan kult­tuu­ri­sille vähem­mis­töille tulisi myön­tää tiet­tyjä ryh­mä­si­don­nai­sia oikeuk­sia. Näillä voi­tai­siin taata vähem­mis­tö­ryh­mien jäse­nille tasa-arvoinen asema val­ta­väes­töön kuu­lu­vien kan­sa­lais­ten kanssa. Kana­da­lai­nen yhteis­kun­ta­fi­lo­sofi Will Kym­licka jakaa peri­aat­teessa Rawl­sin teo­rian pää­läh­tö­koh­dat, mutta on samalla sitä mieltä, että Rawl­sin teo­ria on olen­nai­sesti puut­teel­li­nen. Se ei huo­mioi kult­tuu­rin ja sen tra­di­tion mer­ki­tystä iden­ti­tee­til­lemme. Kym­lic­kan mukaan tie­tä­mät­tö­myy­den ver­hon takana ihmi­set var­mis­tai­si­vat myös, ettei se kult­tuuri, jonka jäse­niä he tuli­si­vat ole­maan, olisi epäe­dul­li­sessa ase­massa mui­hin kult­tuu­rei­hin nähden.

Kym­licka kat­soo, että tällä het­kellä moniet­ni­sissä yhteis­kun­nissa tiet­ty­jen vähem­mis­tö­jen edus­ta­jien on vai­kea yllä­pi­tää kult­tuu­ri­sia käy­tän­tö­jään. Kui­ten­kin juuri mah­dol­li­suus toi­mia täy­si­pai­noi­sesti kult­tuu­rin sisällä tekee ihmis­ten elä­mästä arvok­kaan. Kyse on myös tra­di­tioi­den säi­ly­mi­sestä. Tra­di­tiot ovat ihmi­sille vält­tä­mät­tö­miä ja nii­den kat­kea­mi­nen voi aiheut­taa hen­kistä pahoin­voin­tia ja syr­jäy­ty­nei­syyttä. Kym­lic­kan argu­mentti on mie­len­kiin­toi­nen siksi, että sekä Ruot­sissa että Hol­lan­nissa mai­den ensim­mäi­set maa­han­muut­ta­jia kos­ke­vat lin­jauk­set perus­tui­vat aja­tuk­seen, että yhteis­kun­nan tulee aktii­vi­sesti tukea vähem­mis­tö­kult­tuu­rien ylläpitämistä.

Olen vii­tan­nut myös Char­les Tay­lo­riin argu­ment­tiin kult­tuu­rien suo­je­le­mi­sen puo­lesta. Tay­lo­rin ja Kym­lic­kan ero on siinä, että vaikka Kym­licka on val­mis tuke­maan vähem­mis­tö­kult­tuu­reja, hän rajaa tuen kri­tee­riksi jäsen­ten oikeu­den valita itse­näi­sesti oma hyvän elä­män käsi­tyk­sensä. Tämä jät­tää mm. ei-liberalistisia arvoja kan­nat­ta­vat uskon­nol­li­set vähem­mis­tö­ryh­mät vaille suo­je­lun oikeu­tusta. Tay­lo­rin argu­mentti ei puo­les­taan aseta tuol­lai­sia rajoitteita.

Työ­ka­lut uskon­non ’oikean’ pai­kan arvioinnissa

Uskon­non pai­kan arvioin­nissa olen sovel­ta­nut Kim Knot­tin meto­do­lo­gista mal­lia uskon­non pai­kan­ta­mi­sessa sekä Émile Durk­hei­min teo­riaa uskon­nosta. Molem­mat ovat olleet työs­säni käyt­tö­kel­poi­sia työ­ka­luja siinä, miten ne mal­lin­ta­vat sosi­aa­lista maa­il­maa ja selit­tä­vät sen toi­min­nan lainalaisuuksia.

Knot­tin mal­lia olen sovel­ta­nut jul­ki­sen ja yksi­tyi­sen väli­sen raja­pin­nan tut­ki­mi­sessa. Malli perus­tuu aja­tuk­seen sel­keästi tun­nis­tet­ta­vista alueista. On ole­massa tiet­tyjä perus­o­le­tuk­sia, usko­muk­sia tai tapoja aja­tella, jotka muo­dos­ta­vat uskon­nol­li­seksi kut­su­mamme alu­een. Samoin on tie­tyn­lais­ten ole­tus­ten joukko, joka taas muo­dos­taa maal­li­sen, seku­laa­rin alu­een. Aluei­den välillä on tie­tyn­lai­nen kamp­pai­lua­se­telma, koska nii­hin kuu­lu­vat perus­o­le­tuk­set ovat toi­sensa pois­sul­ke­via. Jaot­telu juon­taa juu­rensa 1600-luvulle. Aluei­den sisäl­löt ovat muut­tu­neet aiko­jen kuluessa kui-tenkin niin, että tun­nis­tet­ta­vuus on säi­ly­nyt. Pää­asial­li­sesti olen kes­kit­ty­nyt sii­hen, miten polii­ti­kot ja vir­ka­mie­het ovat suo­jan­neet yhteis­kun­nan jul­kista, maal­lista aluetta uskon­non vai­ku­tuk­selta. Lisäksi olen arvioi­nut, mitkä perus­o­le­tuk­set tai usko­muk­set muo­dos­ta­vat maal­li­sen alueen.

Durk­hei­min teo­rian sovel­ta­mi­sen läh­tö­koh­tana on ollut havainto, jonka mukaan monikulttuuri-sissa val­tioissa on vai­keaa yllä­pi­tää yhte­näi­sen kan­sa­kun­nan tun­netta. Teo­rian olen­nai­nen väite on, että nime­no­maan usko­muk­set ja käy­tän­teet yhdis­tä­vät ihmi­set moraa­li­seksi yhtei­söksi. Olen tut­ki­nut, millä tavoin kan­sa­kun­taa moraa­li­sena yhtei­sönä raken­ne­taan ja minkä usko­mus­ten varaan mää­ri­tel­mät yhte­näi­syy­destä ja iden­ti­tee­tistä perustuvat.

Tut­ki­muk­sen empii­ri­nen aineisto

Arvioni siitä, miten moni­kult­tuu­ri­suutta hal­li­taan ylei­sellä tasolla perus­tuu Ison-Britannian, Hol­lan­nin, Ruot­sin ja Tans­kan moni­kult­tuu­rista luon­netta ja maa­han­muut­to­po­li­tiik­kaa käsit­te­le­vistä jul­ki­lausu­mista ja polii­tik­ko­jen lausunnoista.

Ope­tus­jär­jes­te­ly­jen ja ope­tuk­sen sisäl­tö­jen ana­ly­soin­nissa olen ensin­nä­kin sel­vit­tä­nyt, mitä muu­tok­sia viime vuo­sina on tehty moni­kult­tuu­ri­suu­den hal­lit­se­mi­seksi. Lisäksi olen arvioi­nut arvo– ja uskon­non­ope­tusta ohjaa­via asia­kir­joja, kuten kou­lu­la­keja ja ope­tus­suun­ni­tel­mia. Yllä mai­nit­tu­jen lisäksi työssä ana­ly­soitu Euroo­pan neu­vos­ton (Council of Europe), Yhdis­ty­nei­den kan­sa­kun­tien sekä Euroo­pan ihmi­soi­keus­tuo­miois­tui­men uskon­non­ope­tusta käsit­te­le­viä asia­kir­joja. Nämä tahot edus­ta­vat kan­sal­li­sista int­res­seistä vapaata näkö­kul­maa. Eten­kin Euroo­pan neu­vos­ton pää­tök­set ja suo­si­tuk­set on tar­koi­tettu kun­kin jäsen­maan nou­da­tet­ta­vaksi. Pää­asial­li­sena tut­ki­mus­me­ne­tel­mänä on ollut argu­men­taa­tio­ana­lyysi, jota olen täy­den­tä­nyt diskurssianalyysillä.

Kes­kei­set tutkimustulokset

Moni­kult­tuu­ri­suu­den hal­lit­se­mi­seksi kehi­te­tyissä stra­te­gioissa koros­tuu voi­ma­kas tarve syn­nyt­tää yhteen­kuu­lu­vuu­den tunne, kohee­sio, kult­tuu­ri­taus­toil­taan eri­lais­ten kan­sa­lais­ten välille. Vaikka moni­kult­tuu­ris­tu­mi­nen näh­dään peri­aat­teessa posi­tii­vi­sena asiana, ollaan siitä samalla huo­les­tu­neita. Tut­ki­muk­sen koh­teena olleissa maissa on myön­netty, ettei kaik­kien maa­han­muut­ta­jien integroi­tu­mi­nen ole onnis­tu­nut. Kan­sa­kun­nan pilk­kou­tu­mista osa­ryh­miin ei pidetä suo­tui­sana kehi­tyk­senä. Esi­te­tyt rat­kai­su­mal­lit perus­tu­vat mie­li­ku­vaan eheästä ja yhte­näi­sestä kansa-kunnasta.

Yhteen­kuu­lu­vuu­den perus­tana ovat libe­ra­lis­ti­set arvot, kuten yksi­lön vapaus ja suku­puol­ten väli­nen tasa-arvo. Arvo­kon­sen­suk­sen usko­taan syn­nyt­tä­vän luot­ta­musta kan­sa­lais­ten välille.

Huo­mio­nar­voista on, että tut­ki­muk­sen koh­teena olleet val­tiot mää­rit­tä­vät nyky­ään asia­kir­jois­saan kan­sal­li­sen iden­ti­teet­tinsä em. perus­ar­vo­jen kautta. Lisäksi kan­sa­lai­silta odo­te­taan tiet­ty­jen vel­vol­li­suuk­sien täyt­tä­mistä. Nämä pitä­vät sisäl­lään perus­hy­veet, kuten soli­daa­ri­suu­den, suvait­se­vai­suu­den ja eri kult­tuu­rien edus­ta­jia kun­nioit­ta­van asen­teen. Ymmär­ryk­sen ehtona pide­tään tie­toa eri elämäntavoista.

On ilmeistä, että val­tiot ovat osoit­ta­neet aiem­paa suu­rem­paa kiin­nos­tusta kont­rol­loida kan­sa­lais­ten arvoa­sen­teita. Väi­tän­kin, että val­tioi­den tavoit­teena on luoda kan­sa­lai­sille pysyvä libe­ra­lis­ti­nen mie­len­tila. Tämä on yksi esi­merkki siitä, miten jako yksi­tyi­seen ja jul­ki­seen on muut­tu­nut. Kan­sa­lais­ten odo­te­taan yksi­tyi­sessä elä­mäs­sään toi­mi­van yhteis­kun­nan ydin­ar­vo­jen mukaisesti.

Mitä tulee kysy­myk­seen kan­sa­lais­ten tasa-arvoisesta koh­te­lusta, on ilmeistä, ettei uskon­nol­li­sille vähem­mis­tö­ryh­mille olla haluk­kaita myön­tä­mään eri­tyis­va­pauk­sia kult­tuu­rin säi­lyt­tä­mi­sen nimissä. Tasa-arvo tul­ki­taan niin, että kaikki kan­sa­lai­set ovat oikeu­tet­tuja täs­mäl­leen samoi­hin oikeuk­siin ja vel­vol­li­suuk­siin. Kult­tuu­rien säi­lyt­tä­mi­nen on jätetty yksi­löi­den omaksi asiaksi.

Ope­tuk­sen jär­jes­tä­mi­sen osalta voi­daan todeta ensin­nä­kin, että sekä kan­sal­li­nen että kan­sain­vä­li­nen kiin­nos­tus arvo– ja uskon­non­ope­tuk­sen sisäl­töjä koh­taan on lisään­ty­nyt. Aiem­mat jär­jes­te­lyt on nähty riit­tä­mät­tö­minä moni­kult­tuu­ri­suu­den hal­lit­se­mi­sessa. Kolme kes­keistä tavoi­tetta näyt-täisi mää­rit­te­le­vän ope­tuk­sen sisäl­töä. Nämä ovat yhteis­kun­ta­rau­han edis­tä­mi­nen, oppi­laan tar­vit­se­mat val­miu­det toi­mia moni­kult­tuu­ri­sessa yhteis­kun­nassa sekä oppi­lai­den oma­koh­tai­sen ajat­te­lun kehit­tä­mi­nen. Van­hem­pien halut päät­tää ope­tuk­sen sisäl­löstä jää­vät näi­den var­joon. Näi­den tavoit­tei­den koros­ta­mi­sen myötä voi­daan mm. selit­tää, miksi tut­ki­muk­sen koh­teena olleet val­tiot ovat olleet kriit­ti­siä uskon­nol­li­sia kou­luja koh­taan. Kou­lui­hin on tehty tar­kas­tuk­sia, joilla on pyritty sel­vit­tä­mään, edis­tääkö nii­den toi­minta moni­kult­tuu­ri­sen yhteis­kun­nan ja oppi­lai­den etuja.

Ylei­sesti voi­daan todeta, että kou­lu­jen opinto-ohjelmiin on lisätty eri kult­tuu­rien tun­te­mista ja ymmär­rystä edis­tä­viä sisäl­töjä. Uskon­non­ope­tuk­sella näyt­täisi ole­van tässä kes­kei­nen rooli. Voi­daan sanoa, että uskon­non­ope­tuk­sella on suuri väli­nearvo yhteis­kun­ta­kel­pois­ten kan­sa­lais­ten tuottamisessa.

Arvioi­taessa, miten yhteis­kun­nan jul­kista aluetta on suo­jattu uskon­non vai­ku­tuk­selta, mie­len­kiin­toi­nen havainto on, että hyväk­syt­tä­välle tie­dolle on ase­tettu tiu­kat kri­tee­rit. Tie­tyissä asioissa uskon­to­jen tuot­ta­maa tie­toa pide­tään jopa kate­go­ri­sesti vää­ränä. Esi­mer­kiksi Euroo­pan neu­vosto on otta­nut jyr­kän kiel­tei­sen kan­nan luo­mi­so­pin opet­ta­mi­selle ja sel­lai­selle asen­teelle, jonka mukaan uskon­to­jen tuot­ta­maa tie­toa voi­daan pitää vaih­toeh­toi­sena tie­teel­li­sin meto­dein han­ki­tulle tiedolle.

Uskon­to­jen kyky tuot­taa päte­vää tie­toa kysee­na­lais­te­taan myös arvo– ja moraa­lio­pe­tuk­sessa. Ope­tus­suun­ni­tel­missa on ase­tettu tavoit­teeksi, että oppi­laat löy­tä­vät oman näkö­kul­mansa moraa­li­siin kysy­myk­siin. Heitä kan­nus­te­taan ole­maan kriit­ti­siä val­miiksi anne­tuille vas­tauk­sille. Perus­te­lu­jen ja kes­kus­te­lu­jen rooli ope­tuk­sessa on kes­kei­nen. Eten­kin kan­sain­vä­lis­ten toi­mi­joi­den asia­kir­joissa koros­te­taan myös, että eri kat­so­musta edus­ta­vien oppi­lai­den tulisi olla ope­tus­ti­lan­teissa yhdessä. Tämä mah­dol­lis­taa dia­lo­gin syn­ty­mi­sen oppi­lai­den välille. Oppi­laita ei siis haluta jakaa vakau­muk­sen perus­teella eri ryh­miin juuri siinä oppiai­neessa, jonka ole­te­taan toi­mi­van ymmär­ryk­sen lisääjänä.

Kysy­myk­seen uskon­non oikeasta pai­kasta voi­daan todeta, ettei uskon­toa haluta koko­naan sul­kea pois yhteis­kun­nan jul­ki­selta alu­eelta. Toi­saalta ainoas­taan sel­lai­set uskon­nol­li­set käsi­tyk­set ja tul­kin­nat, jotka eivät ole ris­ti­rii­dassa yhteis­kun­nassa val­lit­se­vien perus­ar­vo­jen kanssa, ovat ter­ve­tul­leita vuo­ro­pu­he­luun maal­li­sen yhteis­kun­nan kanssa. Uskon­nol­li­set ins­ti­tuu­tiot jou­tu­vat­kin entistä tar­kem­min arvioi­maan omaa pai­kan­tu­mis­taan suh­teessa yhteis­kun­nan ydinarvoihin.

Timo Hima­nen puo­lusti uskon­to­tie­teen väi­tös­kir­jaansa “Cul­tu­ral Diver­sity, Social Cohe­sion, Reli­gion: Core Values and Educa­tio­nald Policies in Four Euro­pean Nations” Turun yli­opis­tossa 22.9.2012. Väi­tös­kirja on saa­ta­vana e-thesiksenä osoit­teessa: http://www.doria.fi/handle/10024/78668